Kun toimeen tartutaan!

■ Ryynänen: Valiokunnan johdosta
ministeriksi
■ Perinteiset
arvot
kunniaan
■ Eduskunnan
tavoitelluin
työmies
■ Ministeri
Risikko Kallen
kannalla
sivu 12
sivu 12
sivu 12
sivu 12
ÄÄNESTÄ
EDUSKUNTAVAALEISSA!
Kun toimeen
tartutaan!
www.kallejokinen.fi
Ennakkoäänestys
8.–14.4.2015
Vaalipäivä
19.4.2015
Jokinen. Kalle Jokinen.
Pääkirjoitus
ilmoitusliite
Ammattimiehen
työsopimus
uusittava
Kulunut vaalikausi on ollut kamppailua talouslamaa
vastaan. Kovin kunniakkaasti siinä ei ole onnistuttu.
On ollut liikaa yhteen totuuteen uskomista. Ehkä on
puuttunut myös riittävää elämänkokemusta ja valmiutta kuunnella toisinajattelijoita.
Kallen ei tarvitse tulevalla kaudella mennä eduskuntataloon noviisina. Hän tuntee talon ja asiat, ja en­nen
muuta hänellä on laajat verkostot, joista on hyötyä maakunnan, kuntien ja yksittäisten yri­tysten sekä toimijoiden ja kansalaisten arkielämän asioiden parantamiseksi.
Asioita kun hoidetaan ihmisten kesken.
Eduskunnassa on 200 kansanedustajaa. Mutta todellista valtaa käyttävien osuus on huomattavasti pienempi. Parinkin tutkimuksen mukaan heitä on vain kymmenesosa.
Keitä he sitten
Todellista valtaa
ovat? Joukko kooskäyttävät muun
tuu puolueiden pumuassa valiokuntien
heenjohtajista, ryhpuheenjohtajat.
mäjohtajista ja valiokuntien puheenjohtajista. Päättyvällä vaalikaudella Kalle on toiminut
keskeisen liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtajana. Tämä tehtävä tuo automaattisesti paikan myös
puhemiesneuvostoon, joka on aivan eduskuntatyön ytimessä.
Valiokuntien puheenjohtajat ovat yleensä ministeripörssin kärjessä. Niin pitääkin olla. Ministereiksi ei pidä valita harjoittelijoita. Kallen kokemus mahdollistaa
monen salkun haltuunoton: liikenne-, viestintä-, kuntaja turvallisuusasiat ovat erityisiä vahvuuksia.
Hyvä lukija! Gallupeilla ei valita eduskuntaan yhtäkään kansanedustajaa. Ehdokasasettelu maakunnassamme on oivallinen. Vain neljä istuvaa kansanedustajaa pyrkii uusimaan valtakirjansa. Kalle on heistä yksi.
On äänestettävä! Kallea. Ja sitä ennen on puhuttava
myös tutuille Kallen äänestämisen puolesta.
”
Aimo Ryynänen
Kunnallisoikeuden professori emeritus
Karhu
Karhu on perheeni nimikkoeläin. Tämä karhu edustaa minulle
perinteitä ja suomalaisuutta ja on erityisen rakas siksi, että isäni veisti sen minulle yön tunteina kuivurilla viljaa kuivatessaan
vuonna 1965. Tässä karhussa on suomalaisuuden tavoin jotain
ainutlaatuista ja karua kauneutta, valmiutta kohtaamaan järkähtämättä omilla jaloilla seisten sen, mitä eteen tulee. Minulle se
edustaa isänmaallisuutta ja on rakkain esineeni.
Arvostan aitoja asioita. Siksi valmistimme kampanjatuotteeksi avaimenperän visakoivusta ja tervanarusta. Puusta ja tervasta
Suomen vauraus on saanut alkunsa, olisiko aika palata jälleen
juurille?
Kalle Jokinen
Valiokuntapomona
päätösten ytimessä
Kalle Jokinen nauttii itsensä arvostelulle altistamisesta.
Vain niin voi pärjätä kansanedustajan työssä.
Keväällä 2009 ylikonstaapeli Kalle Jokisen elämä muuttui
kuin salamaniskusta. Hän nousi varasijalta Hämeen vaalipiiristä kansanedustajaksi, kun Jari
Koskinen otti vastaan työn Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin johtokunnan jäsenenä.
Neljä vuotta sitten hän uudisti kansanedustajan valtakirjansa
lähes 5 300 äänellä. Eduskuntatyössä hän on siis jo konkari. Jokinen ei kiellä, etteikö kokemuksella olisi merkitystä asioiden
eteenpäin viemisessä.
– Onnistuminen on usein kiinni
ajoituksesta. Kokemuksen myötä
oppii haistamaan, milloin on oikea aika toimia, Jokinen kuvailee.
Hän lisää, että kokemuksen
myötä myös verkostot kasvavat,
kun oppii tuntemaan ihmiset ja
tekijät.
– Luottamukselliset suhteet
ovat yhtä tärkeitä kuin tilannetaju.
Uudet edustajat hän toivottaa
kuitenkin tervetulleiksi eduskuntaan. Jokisen mielestä on tärkeää,
että eduskunnassa on sopivassa
suhteessa tuoretta voimaa sekä
jatkuvuutta ja pitkäaikaisempaa
asiantuntemusta.
Hallituskritiikki
on oikeutettua
Työnsä päättäneen hallituksen
tie on ollut kivinen. Kuuden
puolueen kokoonpanona aloittanut ”sixpack” ehti kutistua juuri
ja juuri eduskunnan enemmistön
kattavaksi nelikoksi.
Varsinkin vaalikauden viimeinen viikko oli suorastaan sekava,
kun hallituspuolueet kampittivat
toisiaan äänestyksissä.
Jokisen mielestä kritiikki on
osin oikeutettua.
– Niin erilaisista ja moninai-
sista ideologisista lähtökohdista
hallitusyhteistyöhön ponnistaminen oli todellinen haaste. On
vaikeaa päästä yhteisiin ratkaisuihin, jos toiset esimerkiksi haluavat elvyttää veronkorotuksin
ja toiset tehdä pidemmälle vieviä rakenteellisia ratkaisuja.
Jokinen kuitenkin huomauttaa, että myös edellisten hallitusten perintö oli raskas. Velkaa
oli otettu liikaa. Yhdessä hallituskaudessa tämän korjaaminen olisi ollut joka tapauksessa Jokisen
mukaan haastava tehtävä.
Hän muistuttaa myös, että
päättyneellä vaalikaudella taloutta on sopeutettu 6,5 miljardilla, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Heikkenevässä
taloustilanteessa se ei valitettavasti riittänyt.
Kalle Jokinen ei kuitenkaan
halua märehtiä liikaa mennei-
Viisi tärkeintä
■ PERHE ”Pakkotilanteessa
voisin luopua kaikesta muusta
paitsi perheestä. Se on minulle
kaikkein tärkein.”
■ JUURET ”Ne ovat voimavara kaiken takana.
Itselle ne pulpahtavat mieleen joskus niin, että muistan
joitain yksittäisiä lapsuuden ja
nuoruuden tilanteita. Etenkin
näin käy lapsuudenmaisemissa
Koskella ja Lammilla.
Koen vahvasti olevani hämäläinen. Se tarkoittaa minulle rauhallisuutta ja selviämisen tahtoa: joka tilanteesta selvitään eteenpäin. Vaikeisiinkin asioihin suhtaudutaan
maltilla, sillä aina löytyy ratkaisu. Tämä on tärkeä ja lohduttava ajatus myös kansanedustajan työssä.”
■ ISÄNMAA ”Juuret tulevat
itse asiassa monelta tasolta,
paikkakunnalta, laajemmalta alueelta Hämeestä ja koko Suomesta. Ennen kaikkea olen suomalainen. Koti
ja isänmaa muokkaavat ihmisestä sen, mikä hänestä loppujen lopuksi tulee. Olen äärettömän kiitollinen Isänmaasta
veteraaneille.”
Jokinen. Kalle Jokinen.
ilmoitusliite
alulle laittamansa tiestön korjausvelkaselvityksen ja toimenpideohjelman.
■ Kansanedustaja
– Selvityksessä olivat edustettuna kaikki puolueet ja uskon,
Kalle Jokinen
että yksimielisesti tehdyt esityk■ Ylikonstaapeli, 53 v.
set ohjaavat liikennepolitiikan
ratkaisuja hallitusneuvotteluissa.
■ Avioliitossa,
Mitä tämä toimenpideohjelma
kaksi aikuista lasta
käytännössä tarkoittaa, Kalle Jokinen?
■ Eduskunnassa
– Vuosikaudet on voivotelliikenne- ja
tu teiden kuntoa. Nyt meillä on
viestintävaliokunnan
suunnitelma siitä, miten ne voipuheenjohtaja,
daan hoitaa ja miten tämä kaikki
puhemiesneuvosto,
rahoitetaan.
tulevaisuusvaliokunta,
Jokinen iloitsee myös vauhdista, jolla Lahden eteläinen kehätie
lakivaliokunta,
on tällä vaalikaudella edennyt.
puolustusvaliokunta
– Varmistin kehätien mukana■ Orimattilassa
olon liikennepoliittisessa selonteossa ja suunnittelu saatiin käynkaupunginvaltuutettu
tiin suunnittelurahan turvin. On
■ Rakentaminen,
tärkeää saada liikenne pois Lahvanhat ajoneuvot,
den keskustasta. Tällä hetkellä 30 000 autoa ajaa vuorokaumusiikki
dessa kahden miljoonan ihmisen
■ puh: 050 512 0128,
juomaveden yli, Jokinen jyrähtää.
email: kalle.jokinen@
Tie- ja viestintäasioiden lisäksi Jokisella on poliisitaustansa
eduskunta.fi
kautta läheinen suhde ja kiinnostus myös kriminaalipolitiikkaan.
Hän on ollut vaikuttamassa sen
tulevaisuuteen.
– Suunta on nyt sellainen, että rangaistukset
Varmistin kehätien
on saatava vastaamaan
mukanaolon
keskivertokansalaisen
liikennepoliittisessa
oikeudentajua. Laiteselonteossa ja suunnittelu
taan järkevään suhteeseen pienten rikkomussaatiin käyntiin
ten ja terveyttä ja hensuunnittelurahan turvin.
keä uhkaavien väkivaltarikosten rangaistukset.
Kuka?
”
tä päätöksiä tai niiden puutetta.
Hänellä on selkeä näkemys siitä,
mitä jatkossa pitää tehdä.
– Hallituspuolueiden pitää sitoutua yhteisiin tavoitteisiin ja
tehdä heti vaalikauden alussa taloutta sopeuttavat toimet. Olennaista on tehdä työllisyyttä ja
elinkeinoelämää tukevia ratkaisuja. Verojen korotuksilla tästä
tilanteesta ei nousta.
Esimerkiksi polttoaineveroa ei
pidä Jokisen mielestä korottaa,
sillä korotus nostaisi heti työssäkäynnin kustannuksia ja korottaisi kaikkia hintoja.
Valiokunnassa isoja voittoja
Jos hallitus on rämpinyt päätöksissään, niin Kalle Jokisen vetämä liikenne- ja viestintävaliokunta on sen sijaan saanut maaliin
monta isoa kokonaisuutta. Tärkeimpänä niistä Jokinen listaa
■ LUONTO ”Kun haluan rauhoittua ja nollata ajatukseni,
lähden mökille vaimoni Annen
kanssa. Siellä lenkkeilemme metsässä, haistelemme metsän tuoksuja. Teen polttopuita. Luontoon
ei kyllästy. Joka päivä järvi ja metsälenkki ovat erilaisia. Luonto ei
pelota, vaikka se uhittelisikin kovalla rajuilmalla. Silloinkin se on
omalla tavallaan turvallinen.”
Vaikuttaminen
edellyttää verkostoja
Yksittäisen kansanedustajan vaikuttamismahdollisuuden voisi
kuvitella olevan pieni, kun eduskunnassa päätösten läpiviemiseksi tarvitaan enemmistön tuki. Kalle Jokinen on asiasta eri
mieltä.
– Kun omalla asiantuntemuksellaan pystyy perustelemaan
kantansa, on vaikuttamismahdollisuudet itse asiassa erittäin
hyvät. Vakuuttavilla perusteluilla saa isompia joukkoja taakseen.
Pitää myös osata kuunnella ja
ottaa muiden mielipiteet huomioon. Eli antaa tilaa ihmisen
omalle päätökselle. Politiikka on
ihmissuhdelaji.
Jokinen nostaa esiin myös jo
aiemmin mainitsemansa verkostot. Organisaatioiden ja niissä
vaikuttavien ihmisten tunteminen helpottaa ja nopeuttaa hä-
■ ITSE TEHDEN ”Opin tekemisen ilon isältäni. Ihailin
kun hän rakensi korkean ladon.
Muistan hänen sanoneen, että
ihminen oppii kaiken sen, minkä haluaa, jos vain on periksi antamattomuutta ja halua.
Isä oli myös sitä mieltä, että
kaiken minkä ihminen on tehnyt, ihminen voi myös korjata.
Samoin olen suhtautunut poli-
nen mukaansa asioiden eteenpäin viemistä.
Esimerkkinä Jokinen mainitsee useat oman alueensa eli Hämeen työllisyyttä tukeneet ponnistelut, joissa Jokinen on toiminut välittäjänä elinkeinoelämän
ja esimerkiksi ministeriöiden tai
muiden vastaavien organisaatioiden välillä.
– Oman työni kautta minulla
on paljon tiiviitä kontakteja näihin tahoihin, joten olen voinut
nopeuttaa ja helpottaa keskusteluyhteyden avaamista tai ylipäänsä opastaa, miten ja minkä
kumppanin kanssa asiaa kannattaa viedä eteenpäin.
Tervetuloa
Kallen Vaalivalvojaisiin
Orimattilan Kehräämölle,
Pakaantie 1,
su 19.4. klo 18.00 alkaen.
Kallen matkassa...
Perinteiset arvot kunniaan
Oman toimintansa taustalla vaikuttavasta arvomaailmasta kysyttäessä Jokinen malttaa tuskin
odottaa kysymyksen loppuun.
– Toimintani ja ajatteluni taustalla ovat aina olleet vahvasti perinteiset kokoomuslaiset arvot.
Olen aina uskonut, että työtä
tekemällä ja osaamisella pääsee
eteenpäin. Minun ei ole tarvinnut kodin, uskonnon ja isänmaan arvojani modernisoida, ne
ovat ja pysyvät.
Jokinen myös peräänkuuluttaa oikeudenmukaisuutta, rehellisyyttä ja loogisuutta asioiden
hoitamisessa.
– Minua häiritsee erittäin paljon esimerkiksi se, jos valitusta
linjasta ei pidetä kiinni. Päätöksenteko tulee mahdottomaksi,
jos koko ajan poukkoillaan laidasta toiseen. Se luo myös turvattomuutta. Yksittäiset asiat tai
tapahtumat eivät saa muuttaa
heppoisin perustein suuria linjoja. Pitää kunnioittaa niitä arvoja, joilla on tultu tähän päivään.
Päättäjien tehtävä on luoda turvallisuutta ja rakentaa luottamusta tulevaan.
Kansanedustajan työ on hyvin
julkista ja jatkuvaa silmätikkuna ja kritiikin kohteena olemista. Moni luopuva kansanedustaja
onkin kertonut sen syyksi eduskuntatyön jättämiselle. Mikä saa
Kalle Jokisen pyrkimään uudelleen eduskuntaan ja sivuuttamaan tämän työn mukanaan
tuoman huomion?
– En anna sen häiritä. Keskityn työn tekemiseen, sillä nautin
siitä. On oltava kanttia alistaa itsensä arvostelulle. Se tarkoittaa
myös sitä, että pitää pystyä perustelemaan mielipiteensä. Jos
sitä ei pysty tekemään tai ei kestä arvostelua, ovat lähtökohdat
tähän työhön heikot.
tiikkaan: ei ole niin vaikeaa asiaa tai tilannetta, ettei sitä voisi
ratkaista, korjata.
Minulla on tarve saada aikaiseksi jotain näkyvää. Ei siksi, että pitäisi näyttää toisille, vaan
siksi että voi olla tyytyväinen
ja kokea olevansa tarpeellinen.
Parhaita tunteita ovat fyysinen
uupumus ja paita märkänä omin
käsin tekemisestä.”
Julkaisija: Kalle Jokisen tukiryhmä
Päätoimittaja: Aimo Ryynänen
Toimittaja: Tiina Kuosa
Taitto: ESA ilmoitusvalmistus
Painopaikka: Esa Lehtipaino Oy 2015
Painos: 130 000 kpl
KALLE JOKINEN, kansanedustaja,
00102 Eduskunta, puh: 050 512 0128,
email: [email protected].
Jokinen. Kalle Jokinen.
Nostetta talouteen
Sähköbussi ja tallentava ”potilas” vievät
suomalaista osaamista maakunnasta maailmalle.
Kaupunkien kaduilla ajaa muutamien vuosien päästä rämisevien ja katkuisten dieselbussien sijasta hiljaisia ja tasakyytisiä
sähköbusseja täynnä tyytyväisiä
joukkoliikennematkustajia.
Tällainen on Linkker Oy:n
toimitusjohtaja Kimmo Erkkilän suunnitelma. Linkker valmistaa sähköbusseja ja kokoaa
yhteen niiden toteuttamiseksi
tarvittavat osaajat ja yhteistyökumppanit.
Erkkilän mukaan joukkoliiken-
teen pitää olla houkuttelevampi
vaihtoehto kuin mitä se nykyisellään on, jotta se voisi kilpailla henkilöautoliikenteen kanssa.
– Sähköbussi pystyy haastamaan ja jopa voittamaan dieselbussit matkustusmukavuudellaan, ekologisuudellaan ja myös
kustannuksillaan, Erkkilä listaa.
Kiinnostus sähköbusseihin on
herännyt myös jo kaupungeissa. Helsingin seudun liikenne,
HSL, on kotimaassa ensimmäinen, joka on aloittamassa sähkö-
bussien koekäytön.
Linkker toimittaa yhteistyö­
kumppaniensa kanssa 12 bussia
koekäyttöön, jonka tavoitteena on mahdollis­taa varsinainen
kilpailutus isommista määristä.
Koebussit valmistetaan Villähteellä ja Sastamalassa.
Lahden seudun valinnalle toimipisteeksi oli Erkkilän mukaan
yksinkertainen syy: alueella on
vahva perinne bussituotannossa
ja osaamista on siksi hyvin tarjolla.
”
Tiet kuntoon!
ilmoitusliite
Nopeilla päätöksillä
työpaikkoja
Vaikka HSL:n kaltaisia edelläkävijöitä on euroopassa vasta muutamia, uskoo Erkkilä sähköbussien menestykseen. Eikä hän ole
ajatustensa kanssa yksin. Työ- ja
elinkeinoministeriö on asettanut
kahden miljardin liiketoimintalisäysodotukset sähköautoihin liittyen.
Linkkerillä on valmius suurempaankin tuotantoon, mikä luonnollisesti toisi myös työpaikkoja.
Erkkilän mukaan karkeasti arvioiden yksi bussi tarkoittaisi yhden henkilön työllistämistä yhdeksi vuodeksi. Isommassa mittakaavassa työllistämisvaikutus
olisi merkittävä.
Erkkilän mukaan kaikki riippuu
nyt päätöksenteosta ja sen nopeudesta. Hänen mukaansa Kalle
Jokinen on ollut liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtajana merkittävässä roolissa ja apuna asioiden eteenpäin viemisessä.
Potilassimulaattori
tallentaa hoitotietoa
Toinen maakunnasta maailmalle
ponnistava teknologiaan perustuva innovaatio on syntynyt Jani
Walleniuksen käsissä.
Hänen Lahdessa toimiva yrityksensä Nordic Simulators toimittaa muun muassa sairaaloille
ja lääketieteen koulutusyksiköille
keskuksia, joissa voidaan kopioida
erilaisia lääketieteellisiä toimenpi-
teitä, kuten ensiapua, leikkauksia
ja lääkitsemistä.
Keskus on kopio aidosta tilasta, esimerkiksi leikkaussalista.
Potilaana ei kuitenkaan ole oikea
ihminen vaan tekniikalla täytetty, langattomasti toimiva potilassimulaattori, jonka toimittaa yhteistyökumppani. Walleniuksen
yritys kokoaa sen ympärille toimivan simulaatiokeskuksen.
– Potilassimulaattorille voidaan tehdä kaikki samat toimenpiteet kuin oikealle ihmisellekin tehtäisiin esimerkiksi elvytystilanteessa. Tiedot tehdyistä
toimenpiteistä ja keskusteluista
siirtyvät järjestelmän muistiin, ja
koko harjoitus voidaan käydä jälkikäteen läpi.
Walleniuksen mukaan kysyntä
harjoituskeskuksille on kova eikä se rajoitu vain Suomen rajojen
sisäpuolelle. Harjoituskeskuksia
toimitetaan myös ulkomaille.
– Tällä hetkellä meillä on yli 30
maassa jälleenmyyntiverkostot.
Amerikkalaiseen kumppaniimme meitä on ollut yhdistämässä
Yhdysvaltain suurlähettiläs Bruce Oreck.
Kaikkien yrityksen toimittamien, myös ulkomailla toimivien
keskusten tuki ja takuuhuollot on
keskitetty Lahteen.
– Mitä enemmän toimitamme
keskuksia, sitä enemmän voimme tarjota myös huoltopalveluihin liittyviä työpaikkoja, Wallinius
muistuttaa.
Kalle Jokinen on eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan jäsen sekä liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja.
Jokinen on edistänyt monin tavoin uusien tekniikoiden ja ideoiden kehitystyötä sekä yritystoimintaa.”
Kallen kannalla
”
Harrastajan ja
ammattilaisen viesti
päättäjille on selvä.
Harva lahtelainen tai Lahden
keskustassa vieraillut on voinut
olla huomaamatta Vesijärvenkadun funkkis-huoltoasemaa
ja sen Riku Motor -valomainoksia.
Riku Motorin taustalla vaikuttaa Riku Routo, jolle moottoripyörät ovat kaikki kaikessa.
Hänen tuoreimpia aikaansaannoksiaan ovat Ace Corner ravintola Niemen satamassa sekä Suomen Moottoripyörämuseo, jonka kanssa
samalla tontilla toimii nykyisin myös Riku Motor. Hän on
myös käynnistänyt kansalaisaloitteen, jolla halutaan saada
moottoripyöräkortin hankinta
inhimilliseksi.
– EU-säädösten myötä kortin hankinta tuli erittäin hankalaksi. Uuden lain taustalla olleet tavoitteet ovat jääneet saavuttamatta, joten systeemiä on
aika korjata, Routo vaatii.
Myös teiden kunto saa motoristilta sapiskaa. Routo huomauttaa, että teiden huono
kunto on motoristeille jopa
vaarallisempaa kuin autoili-
Riku Routo kantaa huolta motoristien turvallisuudesta.
joille.
Kuljetusalan ammattilaisena
jo 50-luvulla perustamassaan
Raitio TA Ky:ssä uransa aloittanut Veijo Raitio on samoilla
linjoilla teiden kunnossa.
– Valtion autoilusta keräämistä veroista vain pieni osa
ohjautuu tiestön kunnossapitoon. Pitää muistaa, että kunnossa oleva tiestö on elintärkeä
yhteiskunnan kannalta. Metsäteollisuus ja ulkomaankauppa
ovat sen varassa.
Polttoainevero aisoihin
Polttoaineveron korotusaikeet
saavat niin ikään molemmilta
tyrmäyksen. Roudon mukaan
polttoaineveron kiristäminen
on väärä keino. Sillä tukahdutetaan elinvoima.
– Polttoaineen hinnan nousu
on kuljetusalan yrittäjälle hankala yhtälö. Taksoja on vaikea
saada vastaamaan todellisia
kustannuksia, toteaa puolestaan Raitio.
Kansanedustaja Kalle Jokisen johtaman liikenne- ja viestintävaliokunnan valmistelun
pohjalta torpattu EU-säädös
moottoripyörien vuosittaisesta
katsastusvelvollisuudesta saa
puolestaan Roudolta kiitosta.
– Suomessa moottoripyörillä ajetaan lyhyitä kausia ja pyörät ovat erittäin hyvässä kunnossa, joten tällainen järjestely
olisi ollut aivan turha.
Suomi on nyt vaikeuksissa pahemman kerran. Nyt
tarvitaan eduskuntaan vaikuttajia, joilla on laaja kannatus
ja arvostus Hämeessä myös yli
puolue- ja aluerajojen.
On oltava verkostot kunnossa ylimpiin puolueiden ja viranomaistahojen päättäjiin. Siis valtakunnan vaikuttajiin.
Olen vuosien varrella seurannut Kalle Jokisen tapaa työskennellä eduskunnassa. Hän on tekomies.
Ilahtuneena luin Etlarista helmikuussa, kuinka Kalle oli ollut
vaikuttamassa merkittävän teollisuuden investoinnin saamiseksi Nastolaan. Investoinnin myötä turvattiin lähes 400 ihmisen
työpaikat. Ilman Kalle Jokista ja
hänen toimivaa vaikuttajaverkostoaan olisivat tehdas ja työpaikat
saattaneet siirtyä Manner-Eurooppaan.
Minua ilahdutti myös Ylen AStudion kartoitus, joka selvitti
keneen 200 kansanedustajasta
otetaan eniten yhteyttä. Ykköseksi nousi Kalle Jokinen. Häneen on opittu luottamaan ja
hänen tiedetään saavan asioita
eteenpäin.
On tärkeää huomata, että nyt
ei käydä
kunnallisvaaleja, vaan
haetaan valtakunnan vaikuttajia
eduskuntaan. Poliittisesti vakavina aikoina nämä ovat mitä suurimmassa määrin henkilövaalit.
Jos haluat vaikuttaa omiin ja
alueesi asioihin, tarvitaan eduskuntaan ihminen, joka tarttuu
toimeen ja saa aikaan.
Minulle on tärkeää, että voin
kunnioittaa ehdokkaan arvomaailmaa. Tiedän Kallen toimineen
aikoinaan vuosia ongelmanuorten auttamisessa niin opettajana
kuin poliisinvirassa. Hän on itse
halunnut olla nuorten auttamistyössä. Ei häntä ole määrätty.
Hänellä on sydämen sivistystä
ja hän välittää aidosti ihmisistä.
Kallen myötä voin olla turvallisella mielellä, että me vaarit ja
mummit saamme ikääntyä arvokkaasti. Eli nyt tiedät, ketä sinun ja minun kannattaa äänestää hoitamaan meidän, Hämeen
ja Suomen asioita.”
Simo Leporanta
Yrittäjä ja eläkeläisharjoittelija
Jokinen. Kalle Jokinen.
ilmoitusliite
kuva JUKKA KINNUNEN
Lähipellolta pöytään
Kiinnostus lähiruokaan
kannustaa uusiin investointeihin.
Teemu Kinnari on vaimonsa Terhin kanssa 14.
isäntäpari Kinnarin tilalla
Hollolassa, mutta pelkästään maanviljelijänä hän ei
itseään näe.
– Kyllä tämä nykypäivänä on enemmän maaseutuyrittäjyyttä. Enemmän
tilat ovat nykyään sellaisia,
joissa on tietty ydintoiminta ja sen ympärillä paljon
muuta.
Kinnarin tilalla maatila
viljelyksineen on toiminnan ydin, ja sen lisäksi
löytyvät oma tilamyymälä
ja mylly, joissa hyödynnetään oman tilan tuotantoa
jatkojalostaen viljaa jau-
hotuotteiksi.
Hinta ei karkota
Kinnarin kanssa samoilla
linjoilla on Orimattilassa
lihamyymälää pitävä Juha Meronen. Yhdessä veljensä Arin kanssa omistamansa tilan yhteyteen piti
tulevaisuuden turvaamiseksi keksiä uutta toimintaa.
Syntyi ajatus omaan tuotantoon perustuvasta lihamyymälästä ja makkaratehtaasta. Valtaosa raakaaineesta tulee veljen kasvattamista sioista, loput
lähitiloilta.
Kinnari ja Meronen ovat
yhtä mieltä siitä, että kiinnostus lähiruokaan on koko ajan kasvanut.
– Ihmiset ovat kiinnostuneempia siitä, mitä syövät ja millainen tuotannon
ketju on ollut, Kinnari toteaa.
Paljon käsityötä sisältävä
tuotanto ei luonnollisestikaan pysty kilpailemaan
hinnoilla suurtuotannon
kanssa. Kinnarin mukaan
ihmiset kuitenkin ymmärtävät sen ja ovat valmiita
maksamaan tuotantokustannuksen mukaisen hinnan.
– Myös ekologisuus ja
suomalaisen ruokaketjun
työllistämisvaikutus lisäävät osaltaan maksuhalukkuutta, lisää puolestaan
Meronen.
Kerrostalo puusta
on tulevaisuutta
Tero Vesasella on päättäjille selkeä viesti.
– Teillä on päätöksillänne mahdollisuus ohjata
rakentamista uusiutuvien
materiaalien käyttöön.
Vesanen on toimitusjohtajana reilu vuosi sitten perustetussa VVR Woodissa.
Puu on hänelle tuttu elementti aiemmalta työuralta, mutta sitten syntyi ajatus omaan yritykseen.
Se on erikoistunut ammattirakennuskohteisiin.
Tuotteina ovat puuelementit ja -rakenteet. Käytännössä näitä elementtejä käytetään esimerkiksi kerrosta-
lojen välipohjissa, seinissä,
katoissa ja parvekkeissa.
Jättiläisen osia
Tällä hetkellä Heinolassa
noin 10 henkilöä työllistävän yrityksen kirkkaasti suurin kohde on Vantaan asuntomessuille ensi
kesäksi nouseva PuuMera. Se on valmistuessaan
Euroopan suurin puukerrostalo: kaikkiaan vajaat
12 000 neliötä käsittävä
jättiläinen.
Vesanen myöntää, että
yleisesti ottaen ammattirakentamisen tilanne on talouden suhdanteiden takia
haastava.
– Työkanta on kuitenkin
ollut hyvä ja tulevaisuuskin
näyttää positiiviselta.
Positiivisia viestejä on
poimittu myös valtiovallan päätöksistä. Esimerkiksi puukerrostalorakentamisen rakentamismääräyksiä
on kevennetty.
Vesanen perustelee näkemystään myös yleisellä
kiinnostuksella, joka hiilineutraalia puurakentamista kohtaan on kasvanut.
– Autot ovat koko ajan
muuttuneet ympäristöystävällisemmiksi, joten miksei
myös rakentaminen.
Ruista
ranteeseen
Meidän suomalaisten on
turvattava kotimainen ruoan tuotanto. Jos me emme
sitä tee, ei se ketään muutakaan kiinnosta. Me kuluttajat äänestämme kotimaisen ruoan puolesta tai
sitä vastaan joka kerta, kun
teemme ostopäätöksiä.
Ostamalla kotimaista
ruokaa tuemme samalla
tuottajien ja muun elintarvikealan työllisyyttä
sekä maaseudun elinvoimaa. Puhtaan kotimaisen
lähi- tai luomuruoan valinta on myös ekologinen
valinta, kun ruokaa ei tarvitse kuljettaa pitkiä matkoja ulkomailta.
Eduskunnan lähiruokakerhon jäsenenä teen työtä
suomalaisen ruoan puolesta. Tarjoan Teille, hyvät äänestäjäni, 6 000 kotimaisesta rukiista leivottua ruisleipää vaalikiertueellani.
Kalle Jokinen
Kiertueaikataulu
Tervetuloa tapaamaan
Kallea kiertueelle
Ti 7.4.
10.00 Hämeenlinnan Markkinat
13.00 Hattula, S-Market
14.00 Hauho, S-Market
15.00 Tuulos, Tuulonen
16.00 Lammi, tori
17.00 Hämeenkoski, Sale
La 11.4.
10.00 Kärkölä, S-Market
11.00 Hollola, tori
12.00 Orimattila, Kallen Kahvila,
perhetapahtuma ja biisonigrilli.
14.30 Lahti, Aleksi 23
Pe 17.4. 9.00 Artjärvi, Sale
10.00 Nastola, Rakokivi
12.00 Heinola, tori
Ke 8.4. 10.00 Orimattila, Kallen Kahvila
13.30 Lahti, Aleksi 23
12.00 Järvelä, Neste
15.00 Hollola, tori
14.00 Lahden Poliisilaitos, yksityistilaisuus 16.30 Kärkölä, Järvelän Neste
15.30 Lahti, Aleksi 23
18.00 Orimattila, S-Market
17.00 Lahti, Kärkkäinen
18.00 Nastola, Rakokiven tori
La 18.4. 9.00 Orimattilan tori
11.00 Lahden Markkinat
To 9.4. 9.00 Hämeenkoski, Sale
16.00 Orimattila, Kallen Kahvila
9.30 Hämeenkoski, Koskikartano
22.00 Lahden tori
10.30 Hollola, tori
12.30 Lahti, Aleksi 23
Su 19.4. 8–20 Vaalipäivä
15.00 Orimattila, Kallen Kahvila
12–15 Vaalikahvit, Orimattila, Kallen Kahvila
18.00 Orimattila, Kallen Kahvila,
18.00 Vaalivalvojaiset, Orimattilan
yhteislauluilta
Kehräämön Kahvila ja Hellimö. Tervetuloa!
Pe 10.4. 10.00 Heinolan Markkinat
14.00 Hartola, S-Market
Ti 21.4. 15–17 Orimattila, Kallen Kahvila,
15.00 Sysmä, S-Market
kiitoskahvit. Tervetuloa!
16.30 Vääksy, S-Market
18.00 Lahti, Kärkkäinen
Ma 13.4. 10.00 Pennala, kioski
11.00 Hollola, tori
12.00 Lahti, Aleksi 23
13.30 Nastola, Rakokivi
15.00 Orimattila
Ti 14.4.
Kallen
Kahvila
Orimattila, Erkontie 4
Avoinna:
arkisin klo 12–17,
la klo 10–14
Tapahtumat:
to 9.4. klo 18.00 Yhteislauluilta,
Kalle laulattaa Evergreenejä
la 11.4. klo 12.00 Perhetapahtuma: Ilmapalloja,
kasvomaalausta, ongintaa,
poniratsastusta ja biisonigrilli.
9.00 Renko, Sale
10.00 Tammela, S-Market
11.00 Forssa, tori
12.30 Humppila, Sale
14.00 Jokioinen, S-Market
15.00 Ypäjä, Sale
16.30 Hämeenlinna, Tiiriö
18.00 Tuulos, Tuulonen
la 18.4. klo 16.00 Kallen Kahvilan jatkoaika
su 19.4. klo 12–15 Vaalipäivän kahvit
ti 21.4. klo 15–17
Kiitoskahvit
Ke 15.4. Valtiopäivien päätösjumalan
palvelus ja juhla
18.00 Riihimäki, Kahvila Laurell
To 16.4.
11.00 Padasjoki, tori
12.30 Lammi, tori
13.30 Tuulos, Tuulonen
14.30 Hauho, S -Market
15.30 Hämeenlinna, Reska 23
16.30 Turenki, Kahvila Kukka
18.00 Oitti, S-Market
Kalvola
Humppila
foRSSa
Jokioinen
Ypäjä
tammela
Hartola
Sysmä
Padasjoki
Hauho
Hattula
tuulos
lammi
asikkala
Heinola
Hollola
Hämeennastola
Hämeenlinna
koski
laHti
Janakkala
Renko
Kärkölä
oRimattila
Hausjärvi
artjärvi
loppi
RiiHimäKi
Jokinen. Kalle Jokinen.
Ylen A-studion vuoden takaisen selvityksen mukaan
Kalle Jokisella oli kansanedustajista eniten tapaamisia ”lobbareiden” eli
asiastaan tietoa välittävien tahojen ja henkilöiden
kanssa. Jokinen itse arvioi,
EH
että suurin yksittäinen syy
kiinnostukseen löytyy todennäköisesti liikenne- ja
viestintävaliokunnan puheenjohtajan pestistä.
– Tapaamiset liittyvät
pääasiassa tähän tehtävään. Kyseisen valiokun-
nan toimialalla on paljon
erilaisia sidosryhmiä. Valiokunnan puheenjohtajan
asemassa on välttämätöntä käydä keskusteluja alan
toimijoiden kanssa, jotta
kokonaisuuden muodostaminen asioissa on mahdollista, Jokinen toteaa.
Näytöt innostavat
Etelä-Suomen Sanomat kä-
sitteli helmikuun alussa julkaistussa kirjoituksessaan
Nastolalaisen pakkaustekniikkaan erikoistuneen Wipakin onnenpotkua ja Kalle
Jokisen osuutta siinä.
Suunniteltu tuotantolinjan investointi oli luisumassa Nastolan sijasta
Saksaan. Lahden seudun
kehitys eli Ladec oli yhteydessä Jokiseen, joka puo-
Kokonaiskuvan
rakentamista
A-Studio mainitsi sinut
”hengästyttävän ahke-
Puh. (03) 717 2651 Fax (03) 717 2652
A-studion selvitys julisti Kalle Jokisen
eduskunnan tavoitelluimmaksi
kansanedustajaksi.
lestaan otti yhteyttä elinkeinoministeri Jan Vapaavuoreen (kok.). Lopputulos oli, että noin 20 miljoonan euron investointi
päätyi kuin päätyikin Nastolaan turvaamaan satojen
ihmisten työpaikat.
Jokinen myöntää, että
hyvillä verkostoilla ja henkilökohtaisilla suhteilla on
suuri merkitys asioiden
eteenpäin viemisessä.
– Esimerkiksi oman alueen elinkeinoelämän tukemisessa on hyödyksi, että
voin milloin tahansa henkilökohtaisilla kontakteillani avata keskusteluyhteyksiä yritysten ja heidän kannaltaan oikeiden tahojen
kanssa. Se on oman alueeni, Hämeen, edunvalvontaa, jota olen kansanedustajana mielelläni tehnyt.
Jokisen mukaan A-studion selvityksen tulos kertoo
ennen kaikkea eri tahojen
osoittamasta luottamuksesta yksittäisen kansanedustajan vaikuttamismahdollisuuksiin.
Kuljetus E. Heikkilä Oy
Orimattila
yör
np
ev i
in
l
lve
Pa
raksi”. Onko yhteydenottoihin aina pakko vastata
myöntävästi?
– Koen, että velvollisuuteni on tavata mahdollisimman monta puheilleni
pyrkivää. Se on edellytys
sille, että voin hoitaa työni
hyvin.
Jokisen mukaan kyse on
kokonaiskuvan rakentamisesta, mutta samalla myös
ongelmien ratkaisemisesta.
– Kun ihminen ottaa
yhteyttä, hänellä on yleensä jokin ongelma, joka kaipaa ratkaisua. Otan sen
vastaan haasteena, ikään
kuin hälytystehtävänä aiemmin poliisina toimiessani. Haluan ratkaista ongelmia.
Jokisen mukaan kukaan
kansanedustaja ei voi olla
kaikkien alojen asiantuntija, joka voisi ilman lisätietoa ja kontakteja tehdä suuressa viisaudessaan
päätöksiä eduskuntatalon
seinien sisällä.
– Siksi on tärkeä perehtyä asiaan kuulemalla eri alojen asiantuntijoita ja tehdä ratkaisut laajan tiedon pohjalta. Kansanedustajana ei voi elää
kuplassa.
932
1
ta
des
o
Vu
Minibussista aina
66-paikkaiseen asti
www.jarvisenliikenne.fi
[email protected]
Välttämättömät verkostot
ilmoitusliite
© Mainoslaituri
Suomalaiset tarvitsevat uudempia,
turvallisempia ja vähäpäästöisempiä autoja.
Katso täältä miksi: www.autotuojat.fi/vaalit2015
Muista myös autoalan vaalikone: www.autotuojat.fi/vaalikone
KIINTEISTÖNVÄ
LITYS
ISÄNNÖINTI
TILITOIMISTO
Erkontie 12, 16300 Orimattila
03-777 8204, [email protected]
Hannu 0400 845 401 • Matti 0400 422 973
international
www.ecfinternational.fi
Jokinen. Kalle Jokinen.
ilmoitusliite
Kallen kannalla
”
Olen todennut Kalle Jokisen
reiluksi suomalaiseksi mieheksi. Kalle on ajanut ponnekkaasti veteraanisukupolven asioita ja
puolustanut voimakkaasti yhä väheneviä veteraanien kuntoutusrahoja. Entisenä tiemestarina tunnen liikenteen pulmat. Kalle on
kiinnittänyt voimakkaasti huomiota tiestön ja liikenneverkon väheneviin määrärahoihin, mikä rappeuttaa niiden kuntoa ja vaarantaa liikenneturvallisuuden. Kalle
on kiinnittänyt huomiota sekä sisäiseen että ulkoiseen turvallisuuteen. Poliiseja tulee lisätä ja puolustukseen on välttämättä lisättävä määrärahoja.”
Kalevi Soikkeli,
sotaveteraani ”
Kallen kannalla
tukiryhmässä on
jo yli 800 ihmistä.
Liity joukkoon ja
tutustu ketä muita
on mukana osoitteessa
www.kallejokinen.fi/
kallen-kannalla
”
Kalle ymmärtää, että
yrittäminen luo työtä ja
turvaa. Äänestän
Kallea myös siksi,
että jaamme ajatuksen siitä, että asioiden eteen on itse ponnisteltava. Mitään ei saa, jos
ei ole itse valmis tekemään töitä.”
Reija Karjalainen,
yrittäjä
”
Lahden turuja ja toreja
kahdeksalla eri vuosikymmenellä päivin
ja öin valvoneena
voin vakuuttaa satavarmasti, että Jokisen Kalle on paras ja turvallisin edustaja koko Hämeen alueen asioiden ajajaksi.”
Tauno Salonen,
Kalle on ollut herkällä korvalla kuunteleva
oman alueensa edunvalvoja.
Kalle esti omalta
osaltaan maatalouden ympäristötuen vähenemisen Kymijoen kunnilta. Itä-Hämeen tiestölle Kalle
on hoitanut korjauksia, parannuksia sekä hoitoluokan nostoja. Kallen ansiosta Lahden kehätie on
nytkähtänyt etiä päin pisararadan
sijasta. Kalle on tuonut esille Hämeen tiestön suuren korjausvelan
ja rahoitusongelman ratkaisuvaihtoehdot.”
Mika Järvinen,
Kalle on vastuunkantaja, jolla
on jalat maassa.
Hän ymmärtää
tavallisen ihmisen
arkea ja kantaa sen
sujuvuudesta huolta. Kalle todellakin tarttuu toimeen.”
Jenni Hanhela,
yrittäjä
sairaanhoitaja
torikauppias
”
”
Kalle Jokinen on
osaava ja ahkera.
Liikennevaliokunnan puheenjohtajana ja
ihmissuhdetaitojensa vuoksi hän
nauttii laajaa arvostusta yli puoluerajojen. Kallen asiantuntemuksen avulla Kokoomus on pystynyt
vahvasti vaikuttamaan liikenneasioihin.”
Eero Lehti,
kansanedustaja
”
Kalle Jokiselta ei lopu
kantti tiukassakaan paikassa. Hän on
rohkea, luotettava ja yhteistyökykyinen poliitikko, jonka kaltaisia tämä
maa kipeästi tarvitsee”.
Paula Risikko,
liikenne- ja kuntaministeri
”
Kalle Jokinen oli omalta osaltaan viimehetkellä
muuttamassa maatalouden
ympäristötuen kohdentamisalueen rajausta niin, ettei Sysmä ja
muut B tukialueen pohjoisreunan kunnat jääneet ympäristötuessa väliinputoajiksi. Maaseutu tarvitsee puolestapuhujansa
eduskuntaan.”
Matti Kantola,
maa-ja metsätalousyrittäjä
www.kallejokinen.fi/
kallen-kannalla
Isin
tyttö
Peruskouluaikoina ikätoverini tunsivat minut poliisin tyttärenä, jolla oli tarkat kotiintuloajat. Käytin aikani opiskeluun, harrastuksiin ja ystävyyssuhteisiin. Nämä asiat
ovat osoittautuneet matkani
varrella mittaamattoman arvokkaiksi työkaluiksi.
Isän työ ensin poliisina ja myöhemmin kansanedustajana on tarkoittanut sitä, että hän on joutunut olemaan
paljon pois kotoa ja laittamaan toisinaan muut ihmiset
perheen edelle.
Pienenä pakkasin isälle töihin paljon evästä, jotta hän
jaksaisi ottaa yövuoron aikana monta rosvoa kiinni ja
auttaa näin muita ihmisiä. Olen oppinut kotoa sen, että
omat tekoni vaikuttavat muiden ihmisten hyvinvointiin.
Myös nykyisessä työssään isä saa auttaa ihmisiä ja hoitaa heidän asioitaan sinnikkäästi. Kellokorttia ei kansanedustajan työssä tunneta. Ihailen sitä innostusta, millä
isä hoitaa asioita! Niin kuin hän neuvoo: ”Asioita ei tapahdu, niitä tehdään”.
Isän kanssa olemme samanlaisia siinä, että sanomme
asiat suoraan. Tämän vuoksi isä onkin mainio keskustelukumppani. Samasta syystä koen, että hän on luottamuksen arvoinen ja että häneltä on aina saanut apua.
Kenelle soitin, kun Pappa Tunturi jätti tielle tai kun
olimme katsomassa poikaystävän kanssa ensimmäistä
kotia – isälle tietenkin, kenellekäs muulle?
Veljeni Henrin kanssa olemme oppineet isältä ja äidiltä monia hyödyllisiä taitoja, kuten rohkeuden tarttua
uusiin asioihin. Nyt aikuisiällä olen puolestani ohjannut
vanhempiani kuntoiluun ja terveelliseen ruokavalioon.
Usein yhteinen aika jaetaankin kuntosalilla.
Olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat jaksaneet
innostua ideoistani, kannustaa minua seuraamaan niitä
ja hyväksyä päätökseni. Toivon, että voin joskus tarjota
yhtä turvallisen ja kannustavan kodin omille lapsilleni.
Tunnustan itseni isin tytöksi. Isi on mainio tyyppi, ja
olen helpottunut huomatessani, että hän on pysynyt aitona omana itsenään vaativan työnsä kiperissäkin tilanteissa.
Kaikkea se Raimo
kuljettaa...
TARTU TONTTIIN JA TOTEUTA TULEVAISUUTESI
- Rakenna koti ja puutarha Orimattilaan!
Tervetuloa Aleksinpuistoon!
Aleksinpuisto on uusi pientaloalue Orimattilan keskustan
tuntumassa. Orimattilan kaupungissa uusi, tulevaisuuden
pientaloalue, jossa maaseudun viehätys.
Kaukolämpöliittymä ja kunnalistekniikka tontilla.
www.aleksinpuisto.fi Lisätietoa: info@aleksinpuisto.fi
Tai valitse Räinänmäentie!
Räinänmäentie on uusi omakotialue Orimattilan keskustan
tuntumassa, silti maaseudun rauhassa. Räinänmäentien
tontit ovat isoja, mäntyvaltaiseen metsään sijoittuvia ja
rakennuslupavalmiita. Kunnallistekniikka, vesi-, viemäri- ja
maakaasuliittymät valmiina tontin nurkalla.
www.rainanmaentie.fi
Lisätietoja: info@rainanmaentie.fi tai puh. 0400 350133.
Yrittäjyys
kantaa
Suomea
More light and air
Ida Jokinen
Jokinen. Kalle Jokinen.
Jokisen työlista
Kansanedustaja Kalle Jokinen on ollut eduskunnan tunnollisimpia
läsnäolijoita valiokunnissa ja täysistunnoissa. Tolkun miehenä
tunnetun edustajan kannanotot noteerattiin ahkerasti myös mediassa.
Lue Kalle Jokisen suunnitelmat tulevalle vaalikaudella.
■ TURVALLISUUS
– Elämä ilman pelkoa
on ihmisen perusoikeus.
Kodissa pitää voida olla turvassa. Poliisina toimiessani
kohtasin perheväkivaltatilanteita, joissa uhrit eivät enää
uskoneet, että kukaan voisi tai
haluaisi heitä auttaa.
Tällaista turvattomuutta ei
kukaan saa kokea. Ihmisen pitää voida luottaa siihen, että
hänen asiaansa puututaan ja
se hoidetaan, oli kyse sitten
perheväkivallan uhrista, yksinäisestä vanhuksesta tai koulukiusatusta.
Suomi ei ole erityissuojassa kansainväliseltä rikollisuudelta, joka ilmenee esimerkiksi
asuntomurtoina tai huumerikollisuutena. Lähiturvallisuuden meille takaa riittävä määrä poliiseja, vähintään 7 500.
Venäjän tilanne ja toiminta
on luonut meille turvattomuuden tunnetta. Turvallisuudesta on huolehdittava puolustusvoimien riittävillä resursseilla
sekä ajanmukaisella kalustolla.
Ja mikäli selvitys osoittaa,
että Nato lisää turvallisuuttamme, on Suomen siihen liityttävä.
■ TULEVAISUUS
– Nuoret kiinni
työhön ja elämään.
Tulevaisuus rakennetaan aina työllä. Toimeentulon avulla nuoret voivat rakentaa omin
voimin sellaista elämää kuin
itse haluavat.
Meillä ei ole pulaa tekemät-
tömästä työstä. Meillä on pu- noelämän toimivuuden kanlaa työnantajista, sillä työllis- nalta välttämätön tieverkosto
tämisestä on tehty pelottavaa. on silti surkeassa kunnossa.
Työnantajan ja työntekijän Liikenneverkon korjausvelkaa
välille on rakennettu työllis- ei päästä karkuun laskemaltämistä jarruttava työehtoso- la nopeusrajoituksia ja korotpimusviidakko. Se pitää kar- tamalla painorajoituksia. Pesia lisäämällä mahdollisuutta rusväylänpitoon tarvitaan lisopia työehdoista paikallisesti. sää rahaa.
Työntekijän palkkaamisesSuomen vauraus on aina
sa pitää ottaa käyttöön vanha perustunut metsiin ja maaoppipoika-kisälli-mestari-mal- talouteen. Bruttokansantuotli, jossa työstä saatava korvaus teesta 2/3 tehdään pääkaukasvaa ammattitaidon ja työn punkiseudun ulkopuolella.
Biotalous ei
tuottavuuden livoi toimia ilsääntyessä.
Ostovoimaa
Tällä hetkelman kunnollisvoidaan lisätä ta tiestöä. Siklä työuraansa
aloittava nuosi maaseudun
palkkojen ja
ri ei aluksi tuo- eläkkeiden verotieverkoston
ta työnantajalle tusta alentamalla.”
on oltava riittävän hyvässä
edes sitä, mitä
häneen palkkakunnossa. Tukna ja muina kuluina panos- kiautojen ja maitoautojen on
tetaan. Työn sivukuluja pi- päästävä kuljettamaan raakatääkin alentaa, koeaikaa pi- aineita vaurauden alkulähteildentää ja mahdollistaa pien- tä teollisuudelle jalostettavakten palkkatulojen ja sosiaa- si.
liturvan, kuten asumistuen,
Tiestön kunnossapitoon liitopintotuen tai eläkkeen yh- tyvät ratkaisut ja investoinnit
distäminen. Työn tekemisen vaativat pitkäjänteistä suunja yrittämisen pitää aina olla nittelua ja sitoutumista. Myös
kannattavaa.
kokemuksen kerääminen ja
hyödyntäminen vaikuttami■ TIESTÖ
sessa vaativat aikaa.
– Väylät kuntoon,
Liikenne- ja viestintävalioliikenteen verotukselle
kunnan puheenjohtajana laikatetta.
toin alulle kaikkien puolueiValtio kerää vuosittain yli 7 den hyväksymän korjausvelmiljardia euroa autoiluun liit- kasuunnitelman, joka nyt on
tyvinä veroina, josta palautuu odottamassa hallitusneuvotliikenteen hyväksi vain 1,6 teluja ja toimeenpanoa. Halumiljardia euroa. Ihmisten tur- an olla mukana tätä työtä jatvallisen liikkumisen ja elinkei- kamassa.
”
■ TALOUS
– Eurolla enemmän,
palkkojen ja eläkkeiden
verotus alas.
Taantuman aikana Suomesta
on hävinnyt luottamus. Nuori ei uskalla laman ilmapiirissä
ostaa ensimmäistä asuntoaan,
vaikka siihen olisi mahdollisuus. Korotkin ovat ennätysalhaalla. Myymättä jää esimerkiksi tilanteeseensa sopivampaa asumismuotoa havittelevan ikääntyvän pariskunnan vanha omakotitalo. On
syntynyt negatiivinen kierre,
joka pitää katkaista.
Luottamuksen ilmapiiri pitää luoda taloutta tervehdyttämällä. Se tapahtuu parhaiten
ostovoimaa lisäämällä. Palkkojen ja eläkkeiden korottaminen
on tässä tilanteessa epärealistista, mutta ostovoimaa voidaan lisätä verotusta alentamalla. Se elvyttää kotimarkkinoita, lisää arvonlisäverotuloja
ja parantaa työllisyyttä.
Veronkorotuksilla ei taloutta
korjata, päinvastoin: korotuksilla tukahdutetaan työnteko ja
yrittäminen.
Yhteiskunnan menoja pitää
joka tapauksessa karsia, jotta
velkaantuminen saadaan pysäytettyä. Tarvitsemme vastuullisen ja yksituumaisen hallituksen, joka ei pelkää tehdä
Suomen tulevaisuuden kannalta välttämättömiä talousratkaisuja.
Vastuu ei minua pelota. Haluan olla mukana tekemässä
näitä ratkaisuja.
ilmoitusliite
Puolesta ja vastaan
Jätevesiasetuksen
kumoaminen
Puolustusvoimien
lisärahoitus
Polttoaineveron korotus
Vapaa-ajan asunnon
muuttaminen vakituiseksi
Pakkoruotsi
Lahden eteläinen kehätie
Sukupuolineutraali
avioliitto
Alle 1 000 euron
osingot verovapaiksi
Kiinteistöveron korotus
Lisää rahaa teiden
kunnossapitoon
Eläkeläisten raippavero
Autoveron poisto
Metsien kiinteistövero
Natoon perusteellisen
selvityksen pohjalta
Lisätuki Kreikalle
Suomen velkaantuminen
kuriin
Perinteiset
kokoomusarvot