6.lk tehtävät

Eräkulttuuria 10–12-vuotiaille lapsille, talviluonto
Kesto: noin 3–4 oppituntia
Aihe: eräkulttuurin historia, ihminen ja luonto, selviytyminen talven yli, eläinten jäljet, eläinten
tuntemus, jokamiehenoikeus, metsästys
Ajankohta: talvi
Paikka: ulkona, mielellään metsässä (sovellettavissa myös sisätiloihin)
Tavoite: Lapset tutustuvat eräkulttuurimme historiaan, saavat kokemuksia ja liikkuvat talvisessa
luonnossa, saavat tietoa jokamiehenoikeudesta, tutustuvat erilaisiin riistaeläinlajeihin ja niiden
talvehtimiseen, huomaavat, että ihminen on osa luontoa ja riippuvainen siitä, saavat tietoa
nykypäivän metsästyksestä, harjoittelevat sosiaalisia taitoja, kuten yhdessä toimimista
ryhmätilanteissa sekä toisten kuuntelemista ja kunnioittamista.
Ohjeet ohjelmaan:
 Koeta löytää alue, jonka läheisyydessä on metsä ja jossa on koskematonta lunta. Alueella
on oltava myös riittävästi avointa tilaa leikkejä varten.
 Lintuja houkutteleva pilli (esimerkiksi pyypilli) on hyvä tapa koota oppilaat yhteen eri
ohjelmapisteisiin tai silloin, kun eräopas haluaa oppilaiden huomion. Kerro pyystä tai
näytä pyyn kuva. Pyykukko viheltää kuuluvasti keväällä ja syksyllä. Pyy on tyypillinen
reviirilintu, joten sitä on helppo houkutella pillillä. On myös hauskaa, jos osaa itse matkia
lintua. Myös kulkunen tai pieni lehmänkello käy, jos ei ole mahdollista käyttää pyypilliä.
 Ohjelmaan kuuluu muutamia lyhyitä tarinoita. Olisi hyvä, jos eräkummi pystyisi
kertomaan tarinat oppilaille lukematta niitä paperista. Näin tarinoista tulee elävämpiä, ja
ne saavat oppilaiden mielikuvituksen paremmin liikkeelle. Hyvä tapa opetella tarinoita on
nähdä ne mielessään kuvina. Tällöin kertoja tietää, mitä tarinassa tapahtuu, ja voi esittää
sen omin sanoin. Tarinat on kirjoitettu kursiivilla. Jos tarinoiden kertominen tuntuu
vaikealta eikä suju luontevasti, paperia voi käyttää apuna.
 Jos jokin tarina tuntuu liian pitkältä eikä ryhmä tunnu kuuntelevan, tarinaa voi lyhentää.
Jokainen tehtävä ja leikki on kuitenkin hyvä aloittaa kertomalla jotain historiasta,
ihmisestä tai eläimestä.
Tekijä: Mikaela Granqvist, ympäristökasvattaja
1
1. Johdanto ringissä
Kesto: 20 min.
Aineisto: Kuva kalliopiirroksesta. Istuma-alustoja. Köysi ja kuvia eri aikakausista. Paperiteippiä.
Johdanto alkaa eräkummin ja päivän aiheen esittelyllä. Lapsetkin voivat esittäytyä, jos heitä ei
ole liian monta.
Voitte seistä tai istua ringissä (istuma-alustoilla), jos löydätte sopivan paikan eikä ole liian kylmä,
sillä johdannon alussa kerrotaan tarina.
Tarina: Tuhansia vuosia sitten Suomi oli paksun jääkerroksen peitossa. Jää oli paikoin jopa kilometrien
paksuinen. Kukaan ei voinut asua täällä. Ilma alkoi vähitellen lämmetä, ja jää alkoi sulaa ja vetäytyä takaisin
pohjoiseen. Jäljelle jäi suuria merialueita, jotka syntyivät painavan jään uurtamiin kuoppiin. Jäljelle jäi myös
paljaita maa-alueita, ja jään alas painamaa maata alkoi nousta näkyviin merestä. Pikkuhiljaa täällä alkoi
kasvaa metsää. Suomeen muutti ihmisiä etelästä ja kaakosta. He olivat kivikauden ihmisiä. Elämä täällä
pohjoisessa oli ankaraa. Ihmisten piti jatkuvasti liikkua paikasta toiseen saadakseen ruokaa. He olivat
metsästäjiä, kalastajia ja keräilijöitä. Kivikauden ihmiset metsästivät laajoilla alueilla ja muuttivat
vuodenaikojen mukaan. He olivat paimentolaisia. Heitä ympäröi kaikkialla erämaa. Kesäisin ihmiset asuivat
pääosin rannikolla ja pyydystivät kalaa ja hylkeitä. Talvisin monet muuttivat kuitenkin sisämaahan ja
metsästivät hirviä, peuroja, poroja ja majavia. Kun tänne kasvoi suuria metsiä, ihmiset voivat myös kerätä
marjoja, sieniä ja luonnonkasveja. Linnunmuniakin kerättiin. Kivikaudella sekä miehet että naiset metsästivät
ja kalastivat, ja heidän saaliistaan on löydetty kallioihin kaiverrettuja kuvia. Näitä kuvia kutsutaan
kalliopiirroksiksi, ja niiden uskottiin vaikuttavan metsästys- ja kalastusonneen. Tulenteon taito oli elintärkeä,
jotta ihmiset pystyivät selviytymään pohjolan kylmistä talvista. Eläinten turkikset ja nahat otettiin talteen ja
käytettiin vaatteisiin ja talojen rakennusaineiksi. Turkiksia ja nahkoja voitiin myös vaihtaa muihin
hyödykkeisiin.
Talvi oli tärkeää aikaa metsästyksen kannalta, sillä eläinten turkki oli silloin paksuimmillaan ja
arvokkaimmillaan. Liha voitiin talvella säilyttää jäädyttämällä. Metsästys ja kalastus olivat elintärkeitä
elinkeinoja esi-isillemme tuhansien vuosien ajan. Talvisin eläinten taljat suojasivat kylmältä. Niitä käytettiin
myös naamioitumiseen metsästyksen aikana. Uskottiin, että mahdollisimman alkuperäisenä pidetyn turkin
kautta eläimen voima ja oveluus siirtyisivät turkin kantajalle.
Muinaiset esi-isämme tunsivat luonnon hyvin ja osasivat elää täysin luonnon ehdoilla ja sen mukaan, mitä
luonto tarjoaa eri vuodenaikoina.
Kun eräkummi puhuu kalliopiirroksista, toinen aikuinen kiertää ringissä ja näyttää lapsille kuvaa
kalliopiirroksesta.
Tehtävä: Historiasta kertovat tarinat jäävät helposti abstrakteiksi. Lapsen on vaikea kuvitella
toista aikakautta ja hahmottaa aikajanaa. Aikajanan hahmottamista voidaan helpottaa
aikaköydellä, johon on merkitty eri aikakaudet ja jossa niitä havainnollistetaan kuvin/sanoin.
Käytä tavallista köyttä tai narua ja ja merkitse siihen tässä järjestyksessä seuraavat termit:
kivikausi, maanviljelyksen alkaminen, pronssikausi, rautakausi ja nykyaika. Merkinnät voidaan
2
tehdä köyteen etukäteen maalarinteipillä, jossa lukee tarvittavat ajankohdat. Voit aseta köydessä
olevien aikakausimerkintöjen viereen kuvat kyseisistä aikakausista. Köysi voi olla ympyrän
sijaan myös suorana. Aikaköysi asetetaan johdantoringin keskelle. Miettikää yhdessä ihmisen
historian eri aikakausia täällä pohjolassa. Sitten oppilaat voivat sijoittaa tarinat ja toimet oikeaan
yhteyteen aika-asteikolla. Aikaköyden voi jättää maahan koko ohjelman ajaksi. Eräkummi
valmistelee köyden ennen oppituntia.
Pohdi yhdessä oppilaiden kanssa, mitä tapahtui, kun ihminen alkoi viljellä maata ja kasvattaa
karjaa.
- Mitä tapahtui metsästykselle ja kalastukselle? Miten kauan ne olivat tärkeitä?
- Miksi nykyään metsästetään, virkistyskalastetaan sekä kerätään marjoja ja sieniä?
- Onko oppilaiden perheessä metsästäjiä tai kalastajia? Ovatko jonkun isovanhemmat tai
isoisovanhemmat olleet metsästäjiä, maanviljelijöitä tai kalastajia?
- Ennen kaikkialla oli erämaata. Mitä erämaa on nykyään?
2. Eräkulttuuria ja talvista luontoa koskevia kysymys- ja tehtäväpisteitä
Kesto: 30–45 min. ryhmän koosta ja pisteiden määrästä riippuen
Aineisto: Kysymyslomakkeet (laminoidut?). Kysymyslomakkeiden ripustamiseen tarvittavat
välineet. Paperilappuja ja lyijykyniä. Lämpömittari. Pyypilli, kulkunen tai lehmänkello. Kamera
tai matkapuhelin, jossa on kamera. Istuma-alustoja.
Ohjeet pisteisiin:
 Toimitaan 3–4 oppilaan ryhmissä.
 Kysymyksiä/tehtäviä on kahdeksan. Voit itse päättää tehtäväpisteiden järjestyksen ja
määrän sen perusteella, kuinka monta oppilasta on mukana ja kuinka paljon teillä on
aikaa. Voit keksiä myös itse lisää tehtäviä / kysymyksiä!
 Asettele kysymykset ympäristöön niin, että ne ovat näkyvissä mutta kuitenkin sellaisella
etäisyydellä toisistaan, etteivät eri pisteet häiritse toisiaan. Lämpömittari voidaan ripustaa
pitkään nauhaan ja kiinnittää lämpötilanmittauspisteeseen. Istuma-alustat voidaan laittaa
luontopaikkapisteeseen.
 Oppilaat siirtyvät edellisestä pisteestä seuraavaan vapaana olevaan. Eräkummi viheltää
pilliin, kun oppilaiden on aika siirtyä seuraavaan pisteeseen. Tehtäväpisteissä voi kulua
enemmän aikaa kuin kysymyspisteissä. Varmista, että tehtävien suorittamiseen on
riittävästi aikaa. Kysymyspisteissä olevat oppilaat voivat odottaa tehtävien valmistumista
tai keskustella kysymyksen aiheesta.
 Eräkummi seisoo tehtävän ajan sen pisteen vieressä, jossa rakennetaan lumesta tai
piirretään siihen. Päätä, mitä oppilaat piirtävät tai rakentavat. Eräkummi katsoo, koska
oppilaat ovat valmiit, ja puhaltaa sitten pilliin. Eräkummi huolehtii siitä, että
piirtäminen/rakentaminen ei kestä liian kauan. Huolehdi siitä, etteivät pisteeseen saapuvat
uudet ryhmät oivalla, mitä muut ovat rakentaneet.
3

Ohjelmassa on hyvä olla mukana useampi kuin yksi aikuinen. Muut aikuiset huolehtivat
siitä, että oppilaat vaihtavat pistettä, että ryhmät pysyvät koossa ja että kussakin pisteessä
on kerrallaan vain yksi ryhmä. He myös auttavat tarvittaessa.
Esittele tehtävät ja kerro, että oppilaat saavat niiden yhteydessä pohtia entisajan ja nykyajan
eräelämää vastaamalla kysymyksiin ja tekemällä muutaman tehtävän eri pisteissä. Jaa oppilaat
ryhmiin. Kerro, miten tehtävät suoritetaan. Tee selväksi, että pisteestä siirrytään toiseen vasta,
kun pilliin vihelletään, ja että kussakin pisteessä saa olla vain yksi ryhmä kerrallaan. Jos ryhmä
vastaa pisteen kysymykseen nopeasti, se voi jatkaa kysymyksen aiheen pohdiskelua, kunnes
pilliin puhalletaan.
Lopetus: Kokoontukaa yhteen ja kiertäkää pisteet läpi niin, että mietitte kysymyksiä ja tehtäviä
yhdessä ja katsotte kivinäyttelyn. Nosta esiin tärkeimmät asiat, mutta pidä lopetus melko lyhyenä.
Pisteet (tulostettavat versiot liitteenä):
Kysymys: Tulenteon taito oli yksi tärkeimmistä taidoista, joka mahdollisti ihmisen muuttamisen
tänne kylmään Suomeen.
Millä eri tavoilla tuli auttoi kivikauden ihmistä?
Mitä puulajia on hyvä laittaa nuotioon, koska se antaa paljon lämpöä? Mistä puulajista taas lentää
paljon kipinöitä, minkä vuoksi se ei sovi nuotioon?
Vastaus: Tuli antoi kivikauden ihmiselle lämpöä ja valoa. Tulen avulla voitiin myös valmistaa,
kuivata ja savustaa ruokaa. Tuli piti petoeläimet loitolla. Ajan myötä ihmiset oppivat myös
hyödyntämään tulta saviruukkujen ja raudan valmistuksessa. Tulesta nousevan savun avulla voi
lähettää hätämerkkejä.
Koivu tuottaa paljon lämpöä, kun taas kuusesta lentää kipinöitä.
Tehtävä: Piirrä lumeen tai rakenna lumesta ja luonnonmateriaaleista pieni kivikauden ihminen,
joka metsästää tai kalastaa. Tuntevatko oppilaat jokamiehenoikeuden? Mitä luonnosta saa kerätä
ja mitä ei?
Huomio! On tärkeää, että pisteen veressä seisova eräkummi näyttää, minkä kokoinen
kuvan/patsaan tulee olla. Kerro, mitä tarkoitat pienellä: oppilaan käsivarren kokoista. Liian
suuren kuvan/patsaan tekemiseen kuluu liikaa aikaa.
Lopun kierroksella: Katsokaa kivikauden ihmisten näyttely. Ota taideteoksista kuva ja lähetä
kuva myöhemmin ryhmälle. Kertaa jokamiehenoikeus siltä osin, mitä luonnosta saa kerätä ja
mitä ei.
Kysymys:
Mitä muita apuvälineitä kuin keihästä ja jousta esi-isämme käyttivät saaliin pyydystämiseen?
Nykyaikana metsästysharrastuksessa käytetään kivääriä. Onko nykyään vielä käytössä joitain
ikivanhoja metsästysmenetelmiä?
4
Oletko joskus kokeillut ampua jousella? Kerro muille.
Vastaus: Kivikauden ihmiset metsästivät keihään ja jousen lisäksi myös kaivamalla ansakuoppia
ja käyttämällä loukkuja ja pyydyksiä. Nykyäänkin tiettyjen eläinten pyydystämiseen käytetään
loukkuja (supikoira, kettu, minkki) ja pyydyksiä (riekko Lapissa).
Saako keihästä vielä nykyään käyttää metsästykseen? (Mainitse, että eläimet on tapettava
nykyään niin nopeasti ja kivuttomasti kuin mahdollista, koska se on mahdollista).
Kysymys: Miksi esi-isämme metsästivät paljon oravia? Miksi oravia metsästettiin lähes
ainoastaan talvella?
Ihmisten ei enää juurikaan tarvitse metsästää oravia. Nykyään oravia pyydystää lähinnä näätä.
Näädät ovat taitavia kiipeämään puihin.
Miksi näädän ei ole aina helppo napata oravaa?
Vastaus: Oravia metsästettiin niiden turkin vuoksi. Ne olivat tärkeitä turkiseläimiä, joita
metsästettiin pääosin talvella. Oravan turkki on talvella paksuimmillaan ja väriltään harmaa.
Monissa paikoissa oravia sai metsästää vasta niiden vaihdettua talviturkkiin, koska silloin turkki
oli puhtain. Turkiksista tehtiin joko vaatteita tai tarvikkeita itselle, tai ne vaihdettiin muihin
tarpeellisiin hyödykkeisiin. Orava saattoi myös täydentää ihmisten ruokavaroja.
Oravat nukkuvat yöllä, kuten ihmisetkin. Näädät nukkuvat päivällä. Ne ovat siis liikkeellä eri
vuorokaudenaikoina.
Tehtävä: Valitse oma luontopaikkasi. Etsi pisteen läheltä luonnosta kohta, jossa kukaan ei istu
ihan vieressäsi. Ota mukaan istuma-alusta.
Ole aivan hiljaa ja nauti luonnosta täysin rinnoin, kunnes pilli soi.
Lopun kierros: Jotkut oppilaat kertovat omasta paikastaan. Mitä he havaitsivat? Mitä he
kuulivat? Miltä se tuntui?
Luonnossa kulkiessa ja myös metsästäessä saa kokea monia rauhallisia, hiljaisia ja hienoja hetkiä
aivan yksin luonnon kanssa.
Tämä piste jätetään pois, jos on liian kylmä ilma.
Kysymys: Esi-isämme käyttivät jo 5 000 vuotta sitten puusta tehtyjä suksia. Miksi esi-isiemme
oli talvella helppo metsästää hirviä suksilla liikkuen?
Minkä toisen välineen ihminen on matkinut metsäjänikseltä pystyäkseen paremmin liikkumaan
syvässä lumessa?
Vastaus: Hirven on vaikea liikkua syvässä lumessa. Hirven pitkät jalat ja painava keho saavat
sen uppoamaan lumeen. Lumi kantaa hiihtäjää, varsinkin hankikannon aikaan.
Lumikengät. Metsäjäniksellä on leveä jalka, lumijalka, jonka ansiosta se pysyy hyvin lumen
pinnalla. Lumikenkäkävely on monille nykyään luontoharrastus.
Tehtävä: Mittaa lämpömittarilla lämpötila ilmasta, lumen pinnasta ja syvemmältä lumesta. Onko
lämpötiloissa eroja? Missä luonnossa on lämpimintä kylmänä talvipäivänä?
5
Lopun kierroksella: Kerro lumen kyvystä suojata kylmyydeltä. Jänikset, hirvet, peurat ja
metsäkanat makaavat kuopassa lumen sisällä pysyäkseen lämpimänä. Kuopasta käytetään
nimitystä makuus. Jos ihmisen on selviytymistilanteessa suojauduttava kylmältä, hänkin voi
kaivautua lumeen.
Kysymys: Koira auttoi ihmistä metsästyksessä jo kivikaudella. Mainitse joitakin koirarotuja,
joita käytetään metsästyksessä nykyään.
Miten lumessa olevat koiran ja ketun jäljet erottaa toisistaan? Näkyykö lähistöllä olevassa
lumessa koiran tai ketun jälkiä?
Vastaus: Käykää lyhyesti läpi eri metsästyskoirarodut ja niiden käyttötarkoitus.
Ketun ja koiran jäljet voivat olla hyvin samankaltaiset. Jälkiä on seurattava jonkin matkaa, jotta
voidaan päätellä, kumman eläimen ne ovat. Ketun on löydettävä ravintonsa itse, joten sillä ei ole
varaa tuhlata energiaa. Se kulkee suoraan eteenpäin, ja jäljet muistuttavat usein helminauhaa.
Koira saa ravintonsa ihmiseltä, joten se voi juoksennella sinne tänne, nuuhkia ja tutkia paikkoja.
Koiran jälkien läheisyydessä näkyy usein myös ihmisen jäljet. Koirat saavat kulkea vapaana vain
metsästyksen yhteydessä.
Tehtävä: Näyttäkää toisillenne, missä suunnassa mielestänne ovat pohjoinen ja etelä. Mitä
vihjeitä luonnosta voi löytyä ilmansuuntien selvittämiseen? Etsikää erilaisia vihjeitä.
Esi-isämme pystyivät suunnistamaan luonnossa pelkästään luonnon tarjoamien vihjeiden avulla.
Lopun kierroksella: Oppilaat voivat näyttää, missä pohjoinen ja etelä heidän mielestään ovat.
Kysy ja kerro, mitä vihjeitä luonnossa on: muurahaiskeot, koivun tuohi, puiden oksat, kivien
jäkälät ja sammalet, kantojen vuosirenkaat. Löysivätkö oppilaat vihjeitä ympäröivästä luonnosta?
Löysivätkö oppilaat vihjeitä ympäröivästä luonnosta?
Mitä nykyään voidaan käyttää apuvälineenä luonnossa suunnistettaessa?
3. Tapio – metsän jumala tai kuningas
Pisteiden läpikäymisen jälkeen kokoonnutaan rinkiin kuulemaan lyhyt tarina.
Kesto: 10 min.
Aineisto: Ei mitään
Kauan sitten esi-isämme uskoivat, että oli olemassa metsän jumala tai kuningas nimeltä Tapio. Tapio hoiti ja
hallitsi metsää ja suojeli metsäneläimiä. Hänellä oli valta antaa metsästäjille saalista tai antaa eläinten päästä
karkuun. Tapio asui Tapiola-nimisessä metsässä, ja hänen vaimonsa oli metsän jumalatar Mielikki. Tapio oli
ihmisen kaltainen, ja hän saattoi tulla istumaan leirinuotiolle. Hän oli uskomattoman pitkä, kuin metsäkuusi,
ja hänen päänsä nousi kuusenlatvojen korkeudelle. Hän pystyi kuitenkin muuttamaan kokoaan ja muotoaan.
Joskus hän muutti muotoaan linnuksi. Tapiolla oli pöytä matalakasvuisen ja tuuhean kuusen päällä. Ihmiset
toivat Tapion pöydälle lahjoja, uhrilahjoja. Lahjaksi annettiin ruokatarvikkeita tai osa saaliista. Näin saatiin
metsästysonnea ja pysyttiin hyvissä väleissä Tapion kanssa. Tapiosta ja hänen perheestään kerrotaan myös
Kalevalassa. Esi-isämme kunnioittivat suuresti metsää ja sen asukkaita, niin eläimiä kuin muitakin olentoja.
6
Miten metsään suhtaudutaan nykyään? Liittyykö metsään yhä jotain salaperäistä ja pyhää? Miten
nykyään voidaan saada metsästysonnea?
Mitä mieltä olette avohakkuista ja roskaamisesta? Kunnioittavatko nykyajan ihmiset metsää ja
sen asukkaita?
4. Jäljet lumessa
Kesto: 30 min. ryhmän koosta riippuen
Aineisto: Jälkikortit. 2 pulloa keltaista sormiväriä (laimennettua), 2 pulloa punaista sormiväriä
(laimennettua). Mahdollisesti pieni muovilapio.
Esi-isiemme piti metsästää ympäri vuoden, mutta talvi oli parasta metsästysaikaa. Silloin eläinten jäljet
näkyivät lumessa, ja eläimen pystyi löytämään niitä seuraamalla. Suksien valmistaminen helpotti ihmisen
selviytymistä talvisaikaan. Hanki kantoi hiihtäjää, mutta ei pakenevaa eläintä! Joskus lumesta saattoi löytyä
muutakin kuin tassunjälkiä, ja silloin voitiin vain arvailla, mitä oli tapahtunut. Lumessa saattoi olla verijälkiä
tai virtsaa. Jälkien perusteella voitiin päätellä, oliko eläin esimerkiksi haavoittunut, ja löytää se. Virtsan
avulla eläimet levittävät omaa hajuaan, joten se saattaa olla merkki eläimen reviiristä. Merkkejä saattavat olla
myös kuoritut kävyt, uloste, oksennuspallot, sarvet, järsityt oksat sekä syödyt puut ja pensaat.
Villieläimiä ei ole helppo nähdä. Ne liikkuvat pääosin öisin. Jäljittäminen on kuitenkin mielenkiintoinen
harrastus. Jälkien avulla voidaan oppia paljon eläimestä ja sen käyttäytymisestä. Myös nykyajan metsästäjien
pitää tuntea eläinten jäljet hyvin. Eri eläinlajien edustajien määrää selvitetään laskemalla talvisin jälkiä.
Nykyään on tarkoin säänneltyä, milloin, missä ja mitä eläinlajeja saa metsästää.
Oppilaat jaetaan 2–3 hengen ryhmiin. Näytä jälkikortit ja kerro, minkä eläimet jäljet kussakin
kortissa on. Kerro lyhyesti kunkin eläimen jäljistä. Jokainen ryhmä saa kaksi jälkikorttia, joissa
on eri eläinten jäljet. Jos eräkummi on tulostanut useita kortteja, ryhmät voivat valita haluamansa
kortit. Muuten eräkummi jakaa kortit ryhmille niin kuin itse haluaa. Oppilaat etsivät
koskemattoman lumialueen. He rajaavat ensin lumeen riittävän suuren alueen. Rajatun alueen
sisään oppilaat keksivät tarinan, joka liittyy ryhmän saamiin kortteihin. Mitä on tapahtunut?
Oppilaat voivat merkitä veren punaisella värillä ja virtsan keltaisella. Joku ryhmän jäsenistä
hakee väripullon eräkummilta ja palauttaa pullon, kun sitä ei enää tarvita, jotta seuraava ryhmä
saa värit käyttöönsä. Oppilaat voivat myös etsiä luonnosta tarinaan sopivaa materiaalia. Käykää
läpi jokamiehenoikeus. Huomauta, että oppilaat eivät saa itse mennä rajatun alueen sisään, vaan
heidän tulee yrittää tehdä jäljet ja tarina sinne käsin. Jos lumesta löytyy oikeita jälkiä, oppilaat
voivat käyttää myös niitä ja rajata tarinan niiden ympärille. Pienellä lapiolla voi kaivaa kuoppia
(makuuksia tai ravintokuoppia). Eräkummi kiertää ryhmiä, varmistaa, että oppilaat suorittavat
tehtävän, ja auttaa tarvittaessa.
Lopetus: Kun kaikki ryhmät ovat valmiit, kaikki käyvät yhdessä katsomassa jokaisen ryhmän
tarinan. Rajatun alueen sisään ei saa mennä, eikä muiden tarinaa saa tärvellä. Katsojien voidaan
antaa ensin arvata, mitä tarinassa tapahtuu, tai ryhmä voi kertoa tarinansa heti.
Jos kiinnostusta ja aikaa riittää, tehtävä voidaan suorittaa useita kertoja eri korteilla.
7
Tehtävän jälkeen voitte katsoa, löytyisikö luonnosta oikeita eläinten jälkiä. Näytä lapsille, miten
jälkiä tarkastellaan. Niiden päälle ei pidä koskaan mennä. Muuten ne tuhoutuvat eikä kukaan muu
näe niitä. Pysykää jälkien sivulla. Jos oppilaat saavat pitää matkapuhelinta mukana, he voivat
ottaa jäljistä kuvan.
Vaihtoehtoinen tehtävä, jos lunta ei ole
Aineisto: Oravan kuorimat kävyt, jäniksen papanat ja järsityt oksat. Pullo punaista sormiväriä.
Jälkikortit. Mahdollisesti pieni muovilapio.
Jos maassa ei ole lunta, on keksittävä vaihtoehtoisia tehtäviä ja eläinten jättämiä jälkiä.
Tehtävässä voidaan käyttää kuorittuja käpyjä, syötyjä oksia ja ulosteita. Eräohjelman alueella ei
kuitenkaan välttämättä ole tällaisia jälkiä. Silloin eräkummilla olisi hyvä olla mukana eläinten
jättämiä jälkiä tehtävää varten. Punaista väriä voidaan hyvin käyttää myös tässä tehtävässä.
Oppilaat voivat tietysti yrittää löytää merkkejä myös luonnosta.
Tehtävä on sama kuin lumessa, mutta tarinan alue rajataan puunoksilla (jotka kerätään maasta).
Kortit jaetaan ryhmille, jotta ne tietävät, mistä eläimistä tarina tehdään. Näytä jälkikortit ja kerro,
minkä eläimet jäljet kussakin kortissa on. Kerro lyhyesti kunkin eläimen jäljistä. Kullekin
ryhmälle voi antaa yhden tai useamman kortin. Kahden eläimen välisestä tapahtumasta voi olla
vaikeampi tehdä tarinaa, kun jälkiä ei voi tehdä lumeen. Tehtävässä pitää ennemminkin arvata,
mikä eläin tarinassa on ja mitä se on tehnyt. Oppilaat voivat tehdä kuoppia maahan. Kosteassa
maassa voi näkyä erilaisia tassunjälkiä.
Mikä on oksennuspallo?
Miksi luonnosta löytyy vain harvoin hirven- tai peuransarvia?
Metsähiiret ja oravat syövät ne. Sarvissa on kalsiumia, jota eläimet tarvitsevat.
Jäniksellä on kahdenlaisia papanoita. Useimmiten näemme ruskeita pyöreitä papanoita. Jäniksellä
on kuitenkin myös vihreitä papanoita. Niitä harvemmin näkee, sillä jänis syö ne ja saa niistä vielä
ravintoa.
5. Missä metsäjänis ja rusakko piileskelevät? (Kaksi mahdollista tehtävää oppilaiden iästä ja
ryhmän leikkimielisyydestä riippuen.)
Tehtävä A) (4–6 luokka)
Kesto: 15 min.
Paikka: Pieni metsäalue
Aineisto: Paperisia metsäjäniksiä ja rusakoita (laminoituja). Noin 10 kumpaakin väriä, mutta
määrää voi muuttaa ryhmän koon mukaan. On hauskaa, jos oppilaat löytävät useampia jäniksiä ja
jos monet oppilaat löytävät niitä.
8
Jänis: sopeutuminen talven luontoon
Metsäjänis oli hirven ohella ensimmäisiä lajeja, jotka saapuivat pohjolaan jääkauden jälkeen. Ihminen seurasi
saaliseläimiä, ja jänis ja hirvi olivat kivikauden ihmisille tärkeitä saaliita.
Suomessa on kaksi jänislajia: metsäjänis ja rusakko. Rusakko tuli maahamme noin 100 vuotta sitten, mutta
sitä ei esiinny lainkaan Pohjois-Suomessa. Siellä esiintyy vain metsäjäniksiä. Metsäjänis viihtyy metsässä,
rusakko taas useimmiten viljelysmailla. Metsäjäniksen ja rusakon jälkiä on vaikea erottaa toisistaan, mutta
tieto siitä, millaisella alueella ne viihtyvät, auttaa tunnistuksessa. Metsäjäniksen turkki muuttuu talvella
valkoiseksi, mutta rusakko pysyy ruskeana ympäri vuoden. Talvella ne on siis helppo erottaa toisistaan.
Sekä metsäjänistä että rusakkoa metsästetään yhä nykyään. Metsäjäniksen metsästys on kuitenkin yleisempää.
Metsäjäniksen metsästys ajokoiran avulla on nykyään yksi Suomen suosituimmista metsästysmuodoista.
Jänikset ovat hiirten ja myyrien ohella myös kettujen suosikkisaaliita. Miten ketut ja ajokoirat löytävät
jäniksen? Jänis on mestari harhauttamaan takaa-ajajansa. Se tekee ympyröitä ja kiertelee sinne tänne. Jäljet
voivat myös yhtäkkiä loppua kuin seinään. Silloin jänis on saattanut palata takaisin omia jälkiään pitkin,
tehdä valtavan loikan sivulle ja jatkaa uutta reittiä pitkin. Jänis voi loikata jopa neljän metrin päähän. Tämä
voi saada ketun ja ajokoiran ymmälleen, ja jänis pääsee karkuun. Metsäjänis voi siis selviytyä värinsä ja
harhaanjohtavien jälkiensä ansiosta, mutta vain, jos talvella on lunta.
Miten ketut ja ajokoirat löytävät jäniksen? Oppilaat kokeilevat tätä tehtävän avulla.
Eräkummi piilottaa metsäjänikset ja rusakot pienelle metsäalueelle ennen päivän ohjelman
alkamista. Jos maassa on lunta, tee tiettyjä jälkiä sinne tänne, jotta oppilaat eivät löydä jäniksiä
heti jälkien perusteella. Piilota osa jäniksistä vaikeampiin paikkoihin kuin toiset.
Ennen tehtävän alkua kaikki seisovat samassa paikassa. Näytä oppilaille selvästi, missä
etsintäalueen rajat kulkevat. Oppilaat yrittävät etsiä annetussa ajassa mahdollisimman monta
jänistä. Kun he löytävät jäniksen, he ottavat sen mukaansa. Etsimiseen käytetään noin 10
minuuttia tai vähemmän. Puhalla pilliin, kun etsintä päättyy. Kaikki kokoontuvat samaan
paikkaan, josta etsintä alkoi. Kuka löysi eniten jäniksiä? Minkä väriset jänikset löydettiin ensin
tai minkä värisiä jäniksiä löydettiin eniten? Miten olisi käynyt, jos maassa ei olisi lunta?
Keskustelkaa lumen hyvistä ja huonoista puolista sekä jäniksen että ketun ja ajokoiran
näkökulmasta. Pohtikaa jälkiä ja suojaväriä. Mikä saa metsäjäniksen vaihtamaan turkin väriä?
Lumiko? Vai kylmyys? Vai kenties valon määrä?
Valkoiset karvat ovat onttoja ja täynnä ilmaa, joten ne eristävät lämpöä paremmin kuin ruskea
kesäturkki.
Metsäjänis vaihtaa valkoiseen turkkiin syksyllä, kun päivät lyhenevät ja valon määrä vähenee.
Siksi se muuttuu valkoiseksi joka talvi, vaikka maassa ei olisi lunta eikä olisi kovin kylmä.
Jos talvista tulee ilmastonmuutoksen seurauksena leudompia ja lunta tulee maahan lyhyemmäksi
ajaksi tai ei lainkaan, miten se vaikuttaa eläimiin, jotka vaihtavat syksyllä valkoiseen
talviturkkiin?
Mitä petoeläin tai metsästäjä ajattelee hiipiessään kohti makuussaan lepäävää saaliseläintä? Pitää
hiipiä hiljaa ja ottaa huomioon tuulen suunta (haju).
9
Toinen vaihtoehto tehtäväksi 1: Eräkummi asettelee ennen päivän ohjelman alkua rusakot ja
metsäjänikset tekemänsä reitin varrelle. Reitti ei saa olla liian lyhyt. Merkitse reitti hyvin
tekemällä siihen polku. Oppilaiden pitää voida nähdä jänikset polulta. Jos maassa on lunta,
eräkummi tekee joihinkin kohtiin harhauttavia jälkiä, jotta oppilaat eivät näe kaikkia piilotettuja
jäniksiä heti.
Oppilaat seisovat tehtävän alussa viivan takana. Eräkummin antamasta merkistä he lähtevät
vuoron perään kulkemaan polkua pitkin. Eräkummi ilmoittaa, milloin seuraava oppilas voi lähteä
liikkeelle. Oppilaiden ei tule kulkea niin lähekkäin, että he voivat puhua toisilleen, mutta ei
myöskään niin pitkin välimatkoin, että odotusaika kummassakin päässä käy liian pitkäksi.
Oppilaat kulkevat reitin ääneti ja havainnoivat ympäristöä. He yrittävät nähdä mahdollisimman
monta piilotettua jänistä ja laskevat niiden määrän. Kerro, että jänikset lepäävät päiväsaikaan
makuussaan. Lumi eristää ja antaa lämpöä.
Kuka näki eniten jäniksiä?
Käykää sama keskustelu kuin yllä olevassa tehtävässä. Kävelkää reitti yhdessä takaisin ja
katsokaa, mihin jänikset on piilotettu.
Tehtävä B) (4-luokkalaiset, sopii hyvin myös 5–6-luokkalaisille, jos ryhmä pitää leikeistä.)
Kesto: 15–20 min.
Aineisto: Valkoisia kankaanpaloja. (Valkoisen lakanan voi leikata neljään osaan. Palojen määrä
riippuu ryhmän koosta. Palojen ei tarvitse olla suuria, kunhan ne peittävät oppilaan selän.) Kuva
metsäjäniksestä ja rusakosta. Istuma-alustoja.
Miten ketut ja ajokoirat löytävät jäniksen? Oppilaat kokeilevat tätä leikin avulla.
Leikissä oppilaat saavat itse kokeilla metsäjäniksenä tai rusakkona olemista. Leikkiin tarvitaan
alue, jossa voi piiloutua pensaisiin, kivien ja puiden taakse tai kuoppiin. Rajaa leikkialue
tarkkaan.
Leikki alkaa määrätystä paikasta. Leikissä kaksi oppilasta on kettuja ja loput jäniksiä. Jänikset
ovat joko metsäjäniksiä tai rusakoita. Metsäjänikset saavat valkoisen kankaanpalan, ja rusakot
ovat omissa vaatteissaan. (Leikkiin voi ottaa myös ruskeat kankaanpalat rusakoille, jos sellaisia
on saatavilla). Ketut pitävät aluksi silmät kiinni, jotta jänikset voivat piiloutua. Osoita etukäteen
leikkialueen rajat, jotta sekä jänikset että ketut tietävät, mihin asti alue ulottuu. Jänikset voivat
ottaa mukaansa istuma-alustan. Kun kaikki jänikset ovat piiloutuneet, ketut yrittävät löytää
jänikset. Kun kettu löytää jäniksen, hän voi sanoa ”löydetty” tai koskettaa jänistä. Löydetyn
jäniksen tulee siirtyä takaisin leikin aloituspaikkaan. Löydetyt jänikset voivat yrittää nähdä muita
piiloutuneita jäniksiä, mutta eivät saa paljastaa näitä. Tarkkaile, löytyykö ensin enemmän
rusakoita vai metsäjäniksiä.
Lopetus: Päätä leikki jonkin ajan kuluttua puhaltamalla pilliin. Muuten piilossa oleville
oppilaille voi tulla kylmä ja löydetyt oppilaat voivat kyllästyä. Voitte toistaa leikin muutaman
10
kerran eri kettujen kanssa. Varmista, että kaikki ottavat istuma-alustan mukaan. Lopuksi on
jännittävää saada tietää, löytyivätkö metsäjänikset vai rusakot nopeammin ja riippuuko tulos siitä,
onko maassa lunta. Kummat jänikset erottuivat helpommin? Miten olisi käynyt, jos maassa ei
olisi lunta?
Käykää sama keskustelu kuin tehtävän 1 lopussa.
6.Selviytymistarinoita (eläimet, kasvit, ihminen)
Kesto: 30–45 min. ryhmän koosta riippuen
Aineisto: Vihjekortit
Paikka: Voidaan tehdä sisällä viimeisenä tehtävänä, jos ulkona on liian kylmä.
Talvella luonnon elämä rauhoittuu, asettuu lepoon ja suojaan. Liikkeelle jäävien eläinten ja eloon jäävien
kasvien on sopeuduttava ravinnon ja veden puutteeseen, kylmyyteen, pimeyteen ja lumeen.
Tämä koski myös kivikaudella eläneitä esi-isiämme. He pukeutuivat lämpimiin turkiksiin, lämmittelivät tulen
äärellä ja hakivat suojaa luolista tai rakensivat kotia eläinten nahoista. Talvi oli hyvää aikaa metsästää.
Päivät olivat kuitenkin lyhyitä, joten aikaa metsästykseen ja polttopuiden keräämiseen ei ollut paljon. Kun
ihmiset alkoivat rakentaa taloja ja pystyivät säilömään viljelyksiltään saamaansa ravintoa talven yli,
selviytymisestä tuli helpompaa.
Elämä oli talvella usein vaikeaa, mutta jokin sai silti ihmiset jäämään tänne kylmään pohjolaan. Säkenöivä
lumimaisema ja talven äänettömyys toivat ihmisille varmasti mielenrauhaa ja onnea. Metsästettäviä eläimiä oli
paljon ja maata silmänkantamattomiin.
Nykyään selviytyminen talven yli ei ole vaikeaa kaiken kehittämämme teknologian ansiosta. Ihmiset ovat
kuitenkin yhä täysin riippuvaisia luonnosta. Vaatteemme, ravintomme ja talomme lämmitys ovat kaikki
edelleen peräisin luonnosta.
Jotta kasvit ja eläimet voivat elää täällä pohjolassa, niiden on sopeuduttava talveen ja pystyttävä selviämään
siitä. Luonto palaa aina talven jälkeen takaisin eloon uskomattoman voimakkaana ja runsaana. Miten se on
mahdollista? Mitä erilaisia selviytymisstrategioita kasveille ja eläimille on kehittynyt?
Tehtävä: Jaa oppilaat 2–3 hengen ryhmiin. Jokainen ryhmä saa vihjekortin, joka koskee jonkin
eläimen selviytymistä ja sopeutumista talveen. Kortissa on vain muutamia vihjeitä, ja oppilaiden
tulee pohtia tarkemmin eläimen elämää ja talvehtimista syksystä kevääseen.
Miten eläin talvehtii? Mitä se syö? Miten se löytää ravintoa? Miten se valmistautuu talveen?
Miten se sopeutuu talveen? Millainen turkista tulee? Miten eläin selviytyy kylmyydessä ja
pimeydessä? Mitä ongelmia sillä voi olla?
Valmistellut esitykset esitetään näytelmänä tai pantomiimina. Ryhmät saavat ensin hetken
suunnitella ja harjoitella esitystä. Eräkummi varmistaa, että ryhmät pääsevät vauhtiin tehtävässä
ja että jokainen ryhmä saa harjoitella rauhassa itsekseen. Aikuisilla voi olla esiteltävänä oma
eläin. Valitse sopiva paikka näytelmien esittämistä ja katsojia varten. Ryhmät esittävät toisilleen
oman eläimensä tai kasvinsa selviytymistarinan. Yksi ryhmän oppilaista voi toimia kertojana ja
11
muut esittävät tarinan, tai ryhmän oppilaat voivat käydä vuoropuhelua keskenään ja esittää
tarinan näytelmän muodossa. Esityksessä voi olla hauska käyttää apuna luontoa ja sieltä kerättyjä
materiaaleja.
Jos oppilaat esittävät tarinan pantomiimina, katsojat saavat arvata, mistä eläimestä on kyse.
Ryhmä kertoo lopuksi lyhyesti, mitä tarinassa tapahtui ja miten eläin selviytyy talven yli. Myös
aikuiset esittävät tarinansa.
Jos aikaa jää, ryhmille voi jakaa uudet vihjekortit.
Vihjekortit (leikattavat & lapsille jaettavat versiot liitteenä)
Hirvi
Metsäjänis
Kettu
Supikoira
Metso
Orava
Minkki
Karhu
Riekko
Hylje
Heinäsorsa
Talitiainen
Sepelkyyhky
Kovakuoriainen
Voikukka
Ihminen
Kivikauden ihminen
Lopuksi voitte vielä keskustella siitä, miten eläinten selviytymisstrategiat eroavat ihmisen
selviytymisstrategioista. Voitte verrata ihmisen entisaikojen selviytymisstrategioita nykyajan
strategioihin. Huomauta, että vaikka voimme nykyään ostaa kaiken tarvittavan kaupasta,
ravinnon, lämmön ja vaatteiden saantimme on edelleen täysin riippuvaista luonnosta. Miksi?
Metsästystä harrastavat voivat talvella pyydystää tarvitsemansa lihan, joten sitä ei tarvitse ostaa
kaupasta. Monet pitävät metsästysharrastuksesta.
12
7. Supikoirat ja mäyrät
Kesto: 15–20 min.
Aineisto: Paperi, jossa on väittämiä. Kuva supikoirasta ja mäyrästä.
Paikka: Ulkona aukealla alueella
Tämä on hyvä lopetustehtävä, jossa oppilaat saavat kerrata päivän aikana opittuja asioita.
Ryhmä jaetaan kahteen yhtä suureen osaan, joista toiset ovat supikoiria ja toiset mäyriä. Maahan
piirretään kolme viivaa noin 10 metrin etäisyydelle toisistaan. Keskimmäinen viiva on
aloitusviiva. Laitimmaiset viivat ovat eläimen pesäkoloja. Eräkummi asettuu keskimmäisen
viivan päähän, supikoirat ja mäyrät taas keskimmäisen viivan kummallekin puolelle kasvot
vastakkain. Eräkummi huutaa väittämiä, jotka koskevat eräelämää ja metsästystä, talvista luontoa
sekä jokamiehenoikeutta, esimerkiksi: ”Ilves nukkuu talviunta!” Oppilaiden on nopeasti
mietittävä, onko väittämä totta vai tarua. Jos väittämä on totta, supikoirat jahtaavat mäyriä, jos
taas tarua, mäyrät jahtaavat supikoiria. Mäyrät pakenevat pesäänsä, ja supikoirat saavat jahdata
niitä niiden pesäviivalle asti. Kiinniotetuista mäyristä tulee supikoiria. Jos väittämä on tarua,
kaikki tapahtuu päinvastoin ja mäyrät jahtaavat supikoiria. Kiinniotetuista supikoirista tulee
mäyriä. Yritä huutaa yhtä monta tosi- ja taruväittämää, mutta älä huuda niitä kuitenkaan
vuorotellen. Kun noin puolet väittämistä on huudettu, eräkummi puhaltaa pilliin ja oppilaat
saavat levätä hetken. Sen jälkeen voidaan jatkaa uusilla väittämillä.
Osa väittämistä voi olla hankalia. Jos oppilaat eivät tiedä vastausta, odota ja katso, mitä tapahtuu.
Kun tilanne on rauhoittunut, eräkummi kertoo oikean vastauksen. Väittämiä on paljon. Valitse
ne, jotka sopivat ryhmään ja sen ikäjakaumaan parhaiten. Voit keksiä halutessasi tai tarpeen
vaatiessa lisää väittämiä. Väittämien on hyvä olla myönteisessä muodossa, jotta ne ovat oppilaille
selkeitä.
Jos eräkummista tuntuu, ettei juokseminen ja toisten jahtaaminen ole ryhmän mieleen, hän voi
vaihtoehtoisesti valita pesiksi kaksi puuta tai kiveä. Oppilaat kävelevät tai juoksevat toiseen
pesään, jos väittämä on totta, ja toiseen, jos väittämä on tarua. Matka pesään ei saa olla liian
lyhyt. Kun eräkummi on kertonut oikean vastauksen, oppilaat palaavat aloituspaikalle. Kuinka
monta kertaa osuitte oikeaan?
Lopetus: Käykää läpi väittämät, jotka saattavat vaatia selitystä.
Kerro, että mäyrät ovat supikoirille tärkeitä, koska supikoirat käyttävät niiden kaivamia
pesäkoloja ja käytäviä. Kerro myös supikoirasta vieraslajina sekä siitä, mitä tuhoja se aiheuttaa ja
miksi sitä metsästetään nykyään paljon.
Miksi ennen metsästettiin paljon mäyriä? Niiden erityisen turkin vuoksi.
Supikoira ja mäyrä -leikin väittämät (Ks. liitteet!)
Jokamiehenoikeus
Saat katkoa puista oksia pienen nuotion tekemiseksi talvella (taru).
Saat kerätä maasta kuivia risuja pienen nuotion tekemiseksi talvella (tosi).
Koirat saavat juosta vapaana luonnossa (taru).
13
Koirat saavat juosta metsästyksen aikana vapaana, jos maanomistaja on antanut siihen luvan (tosi).
Metsään saa ilman maanomistajan lupaa tehdä tulen, jos sitä varten rakentaa hyvän tulipesän (taru).
Metsäpalovaroituksen aikana saa tehdä tulen, jos se on välttämätöntä eloonjäämisen kannalta (tosi).
Jäällä pilkkiminen kuuluu jokamiehenoikeuksiin (tosi).
Moottorikelkalla saa ajaa metsässä missä tahansa, mutta vain talvella (taru).
Jäällä saa liikkua ilman vesialueen omistajan lupaa (tosi).
Metsässä saa hiihtää merkittyjen reittien ulkopuolella (tosi).
Eläinten metsästys kuuluu nykyään jokamiehenoikeuksiin (taru).
Muiden mailla saa metsästää vain metsänomistajan luvalla (tosi).
Talvinen luonto
Hirvi syö talvella käpyjä (taru).
Mäyrä on talvella hereillä (taru).
Mäyrä voi nukkua talviunta ladon tai ulkorakennuksen alla (tosi).
Karhunpoikaset syntyvät lopputalvella talvipesään (tosi).
Ilves nukkuu talviunta (taru).
Metso kerää talvivarastoon marjoja ja lehtiä (taru).
Metso syö talvella männynneulasia (tosi).
Metso nielee pikkukiviä, jotta se saa murskattua ravintonsa talvella (tosi).
Pyyn jalkoihin kasvaa talvella höyheniä (tosi).
Riekko on ruskea koko talven ajan (taru).
Orava kerää syksyllä talvivaraston selviytyäkseen talven yli (tosi).
Orava voi syödä hirvieläimen pudottamat sarvet (tosi).
Supikoira on hereillä koko talven (taru).
Metso lämmittelee kuopassa lumen sisällä (tosi).
Ketun jäljet näyttävät lumessa usein helminauhalta (tosi).
Rusakolla on lumijalka, jonka ansiosta se pysyy hyvin lumen pinnalla (taru).
Jänis eksyttää petoeläimen tai metsästäjän lumeen tekemillään jäljillä (tosi).
Kärppä on ruskea koko talven ajan (taru).
Jänis syö omia papanoitaan (tosi).
Kaikki sorsat muuttavat talveksi etelään (taru).
Pöllöt voivat jättää jälkeensä oksennuspalloja (tosi).
Lumessa oleva virtsa voi olla merkki eläimen reviiristä (tosi).
Hylje synnyttää kuutit ajojäälle (tosi).
Hylkeen kuutit ovat harmaita ja turkki on sileä (taru).
Eräkulttuuri ja erätaito
Mammutteja oli Suomessa vielä jääkauden jälkeen (tosi).
Kivikauden ihminen käytti kalannahkoja vaatteina (tosi).
Orava on aina saanut hyppiä rauhassa, sillä ihminen ei ole metsästänyt sitä (taru).
Kun esi-isämme metsästivät karhuja talvella, ne herätettiin aina ensin talvipesästään (tosi).
Saaliseläintä lähestyttäessä on hyvä olla takatuuli (taru).
Vaikka olisi eksynyt ja joutunut hengenvaaraan, metsästyslakia pitää silti noudattaa (taru).
Rauhoitettuja eläimiä saa metsästää erityisinä metsästysaikoina (taru).
Majavan turkki oli hyvin tärkeä esi-isillemme (tosi).
Puuvilla on hyvä materiaali ihoa vasten talvella (taru.)
Villa ihoa vasten on paras vaatetus kylmältä suojautumiseen (tosi).
Kylmänä talvipäivänä lämpimintä on lumen alla (tosi).
Päivän päätös
Päivän lopuksi käydään lyhyesti läpi, mistä päivässä on ollut kysymys.
Kysy, mitä oppilaat pitivät päivästä ja mikä oli kaikkein mukavinta. Oppivatko he jotain uutta?
Lopuksi voidaan vielä kertoa jotain, joka sitoo käsitellyt asiat yhteen ja korostaa luonnon ja
ympäristön kunnioittamisen ja suojelun tärkeyttä. Eräelämä on jännittävää ja hauskaa. Ehkä joku
alkaa tulevaisuudessa harrastaa metsästystä tai jäljitystä. Toivota oppilaille ihania hetkiä
talvisessa luonnossa ja erämaassa!
14
Pyy
Kuva: Tomi Muukkonen
15
Kalliomaalaus metsästävästä naisesta
Kuva: Wikimedia
16
Tehtävä:
Piirrä lumeen tai rakenna lumesta ja
luonnonmateriaaleista pieni (eli oman
käsivartesi kokoinen) kivikauden
ihminen, joka metsästää tai kalastaa.
Tunnetko jokamiehenoikeudet? Mitä
luonnosta saa kerätä ja mitä ei?
17
18
Tehtävä:
Mitä muita apuvälineitä kuin keihästä ja
jousta esi-isämme käyttivät saaliin
pyydystämiseen?
Nykyaikana metsästysharrastuksessa
käytetään kivääriä. Onko nykyään vielä
käytössä joitain ikivanhoja
metsästysmenetelmiä?
Oletko joskus kokeillut ampua jousella?
Kerro muille.
19
20
Kysymys:
Miksi esi-isämme metsästivät paljon oravia?
Miksi oravia metsästettiin lähes ainoastaan
talvella?
Ihmisten ei enää juurikaan tarvitse metsästää
oravia. Nykyään oravia pyydystää lähinnä
näätä. Näädät ovat taitavia kiipeämään
puihin. Miksi näädän ei ole aina helppo
napata oravaa?
Kuva: Johanna Vuollet
21
22
Kysymys:
Esi-isämme käyttivät jo 5 000 vuotta sitten
puusta tehtyjä suksia. Miksi esi-isiemme oli
talvella helppo metsästää hirviä suksilla
liikkuen?
Minkä toisen välineen ihminen on matkinut
metsäjänikseltä pystyäkseen paremmin
liikkumaan syvässä lumessa?
23
24
Kysymys:
Tulenteon taito oli yksi tärkeimmistä
taidoista, joka mahdollisti ihmisen
muuttamisen tänne kylmään Suomeen.
Millä eri tavoilla tuli auttoi kivikauden
ihmistä?
Mitä puulajia on hyvä laittaa nuotioon,
koska se antaa paljon lämpöä? Mistä
puulajista taas lentää paljon kipinöitä, minkä
vuoksi se ei sovi nuotioon?
Kuva: Metsähallitus
25
26
Tehtävä:
Valitse oma luontopaikkasi. Etsi rastipisteen
läheltä luonnosta kohta, jossa kukaan ei istu
ihan vieressäsi. (Ota mukaan istuma-alusta.)
Ole aivan hiljaa ja nauti luonnosta täysin
rinnoin, kunnes pilli soi.
Mitä kuulet?
Mitä näet?
Mitä haistat?
27
28
Kysymys:
Koira auttoi ihmistä metsästyksessä jo
kivikaudella. Mainitse joitakin koirarotuja,
joita käytetään metsästyksessä nykyään.
Miten lumessa olevat koiran ja ketun jäljet
erottaa toisistaan? Näkyykö lähistöllä
olevassa lumessa koiran tai ketun jälkiä?
Kuva: Metsähallitus
29
30
Tehtävä:
Näyttäkää toisillenne, missä suunnassa
mielestänne ovat pohjoinen ja etelä. Mitä
vihjeitä luonnosta voi löytyä ilmansuuntien
selvittämiseen? Etsikää erilaisia vihjeitä.
Esi-isämme pystyivät suunnistamaan
luonnossa pelkästään luonnon tarjoamien
vihjeiden avulla.
Kuva: Johanna Vuollet
31
32
Tehtävä:
Mittaa lämpömittarilla lämpötila
ilmasta, lumen pinnasta ja
syvemmältä lumesta.
Onko lämpötiloissa eroja?
Missä luonnossa on lämpimintä
kylmänä talvipäivänä?
33
34
Jälkikortit
(tulossa seuraavaan versioon!)
35
Metsäjänis ja rusakko
36
Rusakko
Kuva:Markku Pirttimaa
Metsäjänis talviturkissa
Kuva: Markku Pittimaa
37
38
Vihjekortit, leikkaa ja jaa oppilaille
Hirvi
Selviydyn talvesta, jos minulla riittää syötäviä pensaita ja puita.
Ihmiset voivat auttaa minua talvella ruokkimalla. Tykkään
suolakivestä. Kuljen talvella pitkiä matkoja talvehtimispaikkaani.
Jalkani ovat hyvin pitkät, jotta pystyn paremmin kulkemaan
syvässä lumessa.Turkkini muuttuu talvella paksummaksi.
Pohtikaa tarkemmin eläimen elämää ja talvehtimista syksystä kevääseen.
Miten eläin talvehtii? Mitä se syö? Miten se löytää ravintoa? Miten se valmistautuu talveen?
Miten se sopeutuu talveen? Millainen turkista tulee? Miten eläin selviytyy kylmyydessä ja
pimeydessä? Mitä ongelmia sillä voi olla? Valmistelkaa näytelmä tai pantomiimi!
Metsäjänis
Turkkini muuttuu talvella paksuksi ja valkoiseksi. Minulla on
”lumijalka”, jonka ansiosta pysyn lumen pinnalla. Syön varpuja
sekä pensaiden oksia ja kuorta.Makaan päivisin lumessa
lämmittelemässä. Öisin olen liikkeelläja hyppelen ympäriinsä.
Harhautan näin metsästäjät jälkieni avulla.
Pohtikaa tarkemmin eläimen elämää ja talvehtimista syksystä kevääseen.
Miten eläin talvehtii? Mitä se syö? Miten se löytää ravintoa? Miten se valmistautuu talveen?
Miten se sopeutuu talveen? Millainen turkista tulee? Miten eläin selviytyy kylmyydessä ja
pimeydessä? Mitä ongelmia sillä voi olla? Valmistelkaa näytelmä tai pantomiimi!
39
40
Kettu
Turkkini muuttuu talvella paksummaksi. Olen petoeläin, mutta
syön lähes mitä tahansa. Minulla on talvella viihtyisää maassa
olevassa pesäkolossani. Ravaan syvässä lumessa säästääkseni
energiaa. Siksi jälkeni näyttävät helminauhalta.
Pohtikaa tarkemmin eläimen elämää ja talvehtimista syksystä kevääseen.
Miten eläin talvehtii? Mitä se syö? Miten se löytää ravintoa? Miten se valmistautuu talveen?
Miten se sopeutuu talveen? Millainen turkista tulee? Miten eläin selviytyy kylmyydessä ja
pimeydessä? Mitä ongelmia sillä voi olla? Valmistelkaa näytelmä tai pantomiimi!
Supikoira
Minua ei ollut Suomessa vielä satoja vuosia sitten. Syön
loppusyksyllä paljon, jotta saan paksun rasvakerroksen.
Tarvitsen sitä nukkuessani talviunta luolassa tai pesäkolossa. Jos
talvi on leuto, saatan herätä. Siksi on hyvä, että turkkini on
muuttunut paksummaksi talvea varten. Olen kaikkiruokainen.
Pohtikaa tarkemmin eläimen elämää ja talvehtimista syksystä kevääseen.
Miten eläin talvehtii? Mitä se syö? Miten se löytää ravintoa? Miten se valmistautuu talveen?
Miten se sopeutuu talveen? Millainen turkista tulee? Miten eläin selviytyy kylmyydessä ja
pimeydessä? Mitä ongelmia sillä voi olla? Valmistelkaa näytelmä tai pantomiimi!
41
42
Metso
Pärjään koko talven männynneulasilla, ja niitä on riittävästi
tarjolla.Välillä nielen myös pikkukiviä, jotta saan murskattua
männynneulaset. Höyhenpeitteeni muuttuu talvella
ilmavammaksi ja lämpimämmäksi. Makaan kuopassa lumen
sisällä pysyäkseni lämpimänä.
Pohtikaa tarkemmin eläimen elämää ja talvehtimista syksystä kevääseen.
Miten eläin talvehtii? Mitä se syö? Miten se löytää ravintoa? Miten se valmistautuu talveen?
Miten se sopeutuu talveen? Millainen turkista tulee? Miten eläin selviytyy kylmyydessä ja
pimeydessä? Mitä ongelmia sillä voi olla? Valmistelkaa näytelmä tai pantomiimi!
Orava
Syksyllä kerään suuret ravintovarastot talven varalle. Kätken ne.
Olisi hirveää,
jos käpyjä ei olisi riittävästi! Turkistani tulee paksu ja lämmin,
ja se muuttuu harmaaksi. Olen rakentanut oksista pesän
korkealle puuhun. Olen tilkinnyt sen ruoholla ja sammalella,
jotta se on tiivis ja lämmin.
Pohtikaa tarkemmin eläimen elämää ja talvehtimista syksystä kevääseen.
Miten eläin talvehtii? Mitä se syö? Miten se löytää ravintoa? Miten se valmistautuu talveen?
Miten se sopeutuu talveen? Millainen turkista tulee? Miten eläin selviytyy kylmyydessä ja
pimeydessä? Mitä ongelmia sillä voi olla? Valmistelkaa näytelmä tai pantomiimi!
43
44
Minkki
Ihminen on tuonut minut Suomeen. Viihdyn parhaiten veden
äärellä. Minun on pidettävä talvella reikiä jäässä, jotta saan
pyydystettyä kalaa ja rapuja. Turkkini muuttuu talvella
paksummaksi. Joskus tykkään leikkiä lumessa rannalla.
Minun voi olla vaikea löytää kaikkia herkullisia myyriä ja hiiriä,
jotka piileskelevät lumenalaisissa tunneleissaan. Valitettavasti
joudun odottamaan kevääseen asti, ennen kuin saan
lempiruokaani linnunmunia!
Pohtikaa tarkemmin eläimen elämää ja talvehtimista syksystä kevääseen.
Miten eläin talvehtii? Mitä se syö? Miten se löytää ravintoa? Miten se valmistautuu talveen?
Miten se sopeutuu talveen? Millainen turkista tulee? Miten eläin selviytyy kylmyydessä ja
pimeydessä? Mitä ongelmia sillä voi olla? Valmistelkaa näytelmä tai pantomiimi!
Karhu
Syön koko kesän ja syksyn paljon marjoja, jotta saan paksun
rasvakerroksen talvea varten. Vaivun talviuneen ja nukun
makeasti yleensä koko talven. Silloin kulutan keräämääni
rasvaa! Kehoni lämpötila on alhainen. Poikaseni syntyvät
talvipesään.
Pohtikaa tarkemmin eläimen elämää ja talvehtimista syksystä kevääseen.
Miten eläin talvehtii? Mitä se syö? Miten se löytää ravintoa? Miten se valmistautuu talveen?
Miten se sopeutuu talveen? Millainen turkista tulee? Miten eläin selviytyy kylmyydessä ja
pimeydessä? Mitä ongelmia sillä voi olla? Valmistelkaa näytelmä tai pantomiimi!
45
46
Riekko
Höyhenpeitteeni muuttuu talvella paksuksi ja untuvaiseksi.
Höyhenet muuttuvat valkoisiksi. Makaan kuopassa lumen sisällä
pysyäkseni lämpimänä. Talvella syön koivua ja pajua. Syön
kaiken ravintoni vain muutaman tunnin aikana. Pohjoisessa,
jossa elän, on talvipäivisin valoisaa vain vähän aikaa.
Pohtikaa tarkemmin eläimen elämää ja talvehtimista syksystä kevääseen.
Miten eläin talvehtii? Mitä se syö? Miten se löytää ravintoa? Miten se valmistautuu talveen?
Miten se sopeutuu talveen? Millainen turkista tulee? Miten eläin selviytyy kylmyydessä ja
pimeydessä? Mitä ongelmia sillä voi olla? Valmistelkaa näytelmä tai pantomiimi!
Hylje
Syön syksyllä paljon kalaa, jotta saan ihon alle paksun
rasvakerroksen talvea varten. Poikaseni eli kuutit syntyvät
maaliskuussa ajojäälle. Vuosina, jolloin jäätä on vain vähän,
joudun synnyttämään kuutit luodolle tai rannalle. Kuuteilla on
paksu valkoinen turkki.
Pohtikaa tarkemmin eläimen elämää ja talvehtimista syksystä kevääseen.
Miten eläin talvehtii? Mitä se syö? Miten se löytää ravintoa? Miten se valmistautuu talveen?
Miten se sopeutuu talveen? Millainen turkista tulee? Miten eläin selviytyy kylmyydessä ja
pimeydessä? Mitä ongelmia sillä voi olla? Valmistelkaa näytelmä tai pantomiimi!
47
48
Heinäsorsa (sinisorsa)
Minulla on sukulaisia, jotka muuttavat etelään, mutta minä jään
talveksi tänne. Pysyttelen talven ajan ulkosaaristossa tai lahdissa
ja järvissä, joissa on sulaa vettä. Syön vesikasveja ja pieniä
vesieläimiä. Höyhenpeitteeni muuttuu talvella paksuksi ja
untuvaiseksi. Suojaan nokkani kylmyydeltä piilottamalla sen
höyhenten alle.
Pohtikaa tarkemmin eläimen elämää ja talvehtimista syksystä kevääseen.
Miten eläin talvehtii? Mitä se syö? Miten se löytää ravintoa? Miten se valmistautuu talveen?
Miten se sopeutuu talveen? Millainen turkista tulee? Miten eläin selviytyy kylmyydessä ja
pimeydessä? Mitä ongelmia sillä voi olla? Valmistelkaa näytelmä tai pantomiimi!
Talitiainen
Vietän mielelläni talven Suomessa. Monet ihmiset auttavat
minua laittamalla ruokaa lintulaudoille ja ripustamalla ulos
maukkaita talipalloja! Minun on syötävä kylmänä talvipäivänä
valtavasti siemeniä. Höyhenpeitteestäni tulee untuvainen ja
lämmin. Voin tarvittaessa pörhöttää sen vieläkin
lämpimämmäksi.
Pohtikaa tarkemmin eläimen elämää ja talvehtimista syksystä kevääseen.
Miten eläin talvehtii? Mitä se syö? Miten se löytää ravintoa? Miten se valmistautuu talveen?
Miten se sopeutuu talveen? Millainen turkista tulee? Miten eläin selviytyy kylmyydessä ja
pimeydessä? Mitä ongelmia sillä voi olla? Valmistelkaa näytelmä tai pantomiimi!
49
50
Sepelkyyhky
En vietä talvea täällä! Minun on vaikea löytää ravintoa, kun
pellot ovat lumen peitossa. Muutan kauas etelään, lämpimiin
maihin. Jotta jaksan lentää, minun on syötävä syksyllä paljon.
Silloin minut ja suuri joukko ystäviäni voidaan nähdä pelloilla
syömässä viljaa.
Pohtikaa tarkemmin eläimen elämää ja talvehtimista syksystä kevääseen.
Miten eläin talvehtii? Mitä se syö? Miten se löytää ravintoa? Miten se valmistautuu talveen?
Miten se sopeutuu talveen? Millainen turkista tulee? Miten eläin selviytyy kylmyydessä ja
pimeydessä? Mitä ongelmia sillä voi olla? Valmistelkaa näytelmä tai pantomiimi!
Kovakuoriainen
Munin loppukesällä useita monia, joista tulee syksyyn mennessä
toukkia. Toukilla on mukavat ja lämpimät oltavat lahon kannon
sisällä. (Kunhan tikka ei löydä niitä!) Keväällä toukat
koteloituvat, ja kotelosta kuoriutuu lopulta kovakuoriainen. Itse
kuolen syksyllä.
Pohtikaa tarkemmin eläimen elämää ja talvehtimista syksystä kevääseen.
Miten eläin talvehtii? Mitä se syö? Miten se löytää ravintoa? Miten se valmistautuu talveen?
Miten se sopeutuu talveen? Millainen turkista tulee? Miten eläin selviytyy kylmyydessä ja
pimeydessä? Mitä ongelmia sillä voi olla? Valmistelkaa näytelmä tai pantomiimi!
51
52
Voikukka
Kuihdun ja kuolen syksyn ja kylmän tullessa. Minun pitkä ja
vahva juureni pysyy kuitenkin hengissä maan alla. Keväällä alan
taas kasvaa nopeasti.Useimmat tuntevat valkoiset siemeneni.
Levitän ne kauas tuulen mukana. Siemenet jäävät maahan koko
talveksi ja odottavat, että pääsevät itämään.
Pohtikaa tarkemmin eläimen elämää ja talvehtimista syksystä kevääseen.
Miten eläin talvehtii? Mitä se syö? Miten se löytää ravintoa? Miten se valmistautuu talveen?
Miten se sopeutuu talveen? Millainen turkista tulee? Miten eläin selviytyy kylmyydessä ja
pimeydessä? Mitä ongelmia sillä voi olla? Valmistelkaa näytelmä tai pantomiimi!
Ihminen
Ostan kaupasta lämpimiä talvivaatteita. Ostan kaupasta myös
ruokani. Onnekseni tänne talviseen pohjolaan saadaan ruokaa
myös lämpimämmistä maista! Viime kesänä kasvatin perunoita
ja porkkanoita. Säilöin ne, ja niitä onkin mukava mutustella
talvella. Taloni pysyy lämpimänä pattereiden avulla. Joskus
sytytän takkaan tulen, joka räiskyy ja lämmittää ihanasti.
Pohtikaa tarkemmin eläimen elämää ja talvehtimista syksystä kevääseen.
Miten eläin talvehtii? Mitä se syö? Miten se löytää ravintoa? Miten se valmistautuu talveen?
Miten se sopeutuu talveen? Millainen turkista tulee? Miten eläin selviytyy kylmyydessä ja
pimeydessä? Mitä ongelmia sillä voi olla? Valmistelkaa näytelmä tai pantomiimi!
53
54
Kivikauden ihminen
Pukeudun lämpimiin turkiksiin. Voin myös tehdä tulen
pysyäkseni lämpimänä. Hakeudun suojaa luoliin tai rakennan
talon eläinten nahoista. Metsästän paljon talvisin. Minun täytyy
toimia tehokkaasti, sillä päivät ovat lyhyitä eikä metsästämiseen
ja polttopuiden keräämiseen ole paljon aikaa.
Pohtikaa tarkemmin eläimen elämää ja talvehtimista syksystä kevääseen.
Miten eläin talvehtii? Mitä se syö? Miten se löytää ravintoa? Miten se valmistautuu talveen?
Miten se sopeutuu talveen? Millainen turkista tulee? Miten eläin selviytyy kylmyydessä ja
pimeydessä? Mitä ongelmia sillä voi olla? Valmistelkaa näytelmä tai pantomiimi!
55
56
Mäyrä
Kuva: Peter Trimming
Supikoira
Kuva: Wikimedia
57
58
Supikoira ja mäyrä -leikin väittämät
Jokamiehenoikeus
-
Saat katkoa puista oksia pienen nuotion tekemiseksi talvella (taru).
-
Saat kerätä maasta kuivia risuja pienen nuotion tekemiseksi talvella (tosi).
-
Koirat saavat juosta vapaana luonnossa (taru).
-
Koirat saavat juosta metsästyksen aikana vapaana, jos maanomistaja on antanut siihen
luvan (tosi).
-
Metsään saa ilman maanomistajan lupaa tehdä tulen, jos sitä varten rakentaa hyvän
tulipesän (taru).
-
Metsäpalovaroituksen aikana saa tehdä tulen, jos se on välttämätöntä eloonjäämisen
kannalta (tosi).
-
Jäällä pilkkiminen kuuluu jokamiehenoikeuksiin (tosi).
-
Moottorikelkalla saa ajaa metsässä missä tahansa, mutta vain talvella (taru).
-
Jäällä saa liikkua ilman vesialueen omistajan lupaa (tosi).
-
Metsässä saa hiihtää merkittyjen reittien ulkopuolella (tosi).
-
Eläinten metsästys kuuluu nykyään jokamiehenoikeuksiin (taru).
-
Muiden mailla saa metsästää vain metsänomistajan luvalla (tosi).
Talvinen luonto
-
Hirvi syö talvella käpyjä (taru).
-
Mäyrä on talvella hereillä (taru).
-
Mäyrä voi nukkua talviunta ladon tai ulkorakennuksen alla (tosi).
-
Karhunpoikaset syntyvät lopputalvella talvipesään (tosi).
-
Ilves nukkuu talviunta (taru).
-
Metso kerää talvivarastoon marjoja ja lehtiä (taru).
-
Metso syö talvella männynneulasia (tosi).
-
Metso nielee pikkukiviä, jotta se saa murskattua ravintonsa talvella (tosi).
-
Pyyn jalkoihin kasvaa talvella höyheniä (tosi).
-
Riekko on ruskea koko talven ajan (taru).
-
Orava kerää syksyllä talvivaraston selviytyäkseen talven yli (tosi).
-
Orava voi syödä hirvieläimen pudottamat sarvet (tosi).
59
-
Supikoira on hereillä koko talven (taru).
-
Metso lämmittelee kuopassa lumen sisällä (tosi).
-
Ketun jäljet näyttävät lumessa usein helminauhalta (tosi).
-
Rusakolla on lumijalka, jonka ansiosta se pysyy hyvin lumen pinnalla (taru).
-
Jänis eksyttää petoeläimen tai metsästäjän lumeen tekemillään jäljillä (tosi).
-
Kärppä on ruskea koko talven ajan (taru).
-
Jänis syö omia papanoitaan (tosi).
-
Kaikki sorsat muuttavat talveksi etelään (taru).
-
Pöllöt voivat jättää jälkeensä oksennuspalloja (tosi).
-
Lumessa oleva virtsa voi olla merkki eläimen reviiristä (tosi).
-
Hylje synnyttää kuutit ajojäälle (tosi).
-
Hylkeen kuutit ovat harmaita ja turkki on sileä (taru).
Eräkulttuuri ja erätaito
-
Mammutteja oli Suomessa vielä jääkauden jälkeen (tosi).
-
Kivikauden ihminen käytti kalannahkoja vaatteina (tosi).
-
Orava on aina saanut hyppiä rauhassa, sillä ihminen ei ole metsästänyt sitä (taru).
-
Kun esi-isämme metsästivät karhuja talvella, ne herätettiin aina ensin talvipesästään
(tosi).
-
Saaliseläintä lähestyttäessä on hyvä olla takatuuli (taru).
-
Vaikka olisi eksynyt ja joutunut hengenvaaraan, metsästyslakia pitää silti noudattaa (taru).
-
Rauhoitettuja eläimiä saa metsästää erityisinä metsästysaikoina (taru).
-
Majavan turkki oli hyvin tärkeä esi-isillemme (tosi).
-
Puuvilla on hyvä materiaali ihoa vasten talvella (taru.)
60