euran matkamoottoripyöräilijät ry:n vuosijulkaisu 2015

EURAN MATKAMOOTTORIPYÖRÄILIJÄT RY:N
VUOSIJULKAISU 2015
KERHON LOGOLLA GLIQUE ASUSTEITA JA MUITA TUOTTEITA
PRODEERATTU GOLLEGE TAKKI 60 €
PRODEERATTTTU VEDENPITÄVÄ TAKKI 90
AIKAINEN KEVÄT MOTORISTIN MIELEEN
N
K
yt on taas se aika keväästä, kerhon lehti on saatu valmiiksi ja
ajokausi edessä, tätä on odotettu…
evät aurinko paistaa lämpimästi, pitkä odotus on päättymässä.
Otat moottoripyöräsi tallista ulos ohi puoliksi sulaneen lumikasan lomitse ajotielle. Koko talven on pyörää kiillotettu ja huolella käyty huoltotoimenpiteitä läpi. Edessä on pitkään odotettu, kevään ensimmäinen ajo auringon paisteessa. Varusteet päälle ja baanalle,
tunne on mahtava kun hevosvoimat lähtevät liikkeelle kaasua vääntäessä.
Varovaisesti otat tuntumaa pyörääsi, olo on kuin karhulla talviunilta
herätessään. Hetken päästä talven jäykkyys on jäsenistäsi tipotiessään ja tuntuma pyörääsi alkaa taas olla varmalla tuntumalla. Pyöräsi nielee hanakasti kilometrejä ja silloin tällöin vastaasi tulee myös
muita kevään herättäneitä motoristeja, silloin voi todeta, Kevät on
saapunut.
MUKI KAHDELLA
KUVALLA JA NIMELLÄ 7 €
K
un pysähdyt kahvipaussille tuttuun paikkaan moni katsoo sinua
oudosti ja uskaliaimmat tulevat juttelemaan mutta aina ensimmäinen kysymys kuuluu, ”eiks o kylmä” ? Tottahan toki se on selvä
että jollekin +5 astetta voi olla kylmä mutta toiselle se on jopa lämmin. Tässä voi todeta että jos lasissa on puoleen väliin vettä, toiselle
se voi olla puoliksi tyhjä kun toiselle se on puoliksi täynnä.
Mielestäni motoristille ei ole kylmää ilmaa jos ilman lämpötila on lämpimämpi kuin +1. Jos on kylmä, silloin voi todeta että on huonot varusteet.
PRODEERATTU
SELKÄMERKKI
27,5 x 23,5 cm 17 €
NIMI 8 x 2,5 cm 3 €
TUOTTEET KERHOLTA TAI SUORAAN MARKKINOINTI JARI NUMMELALTA
KUNNON VARUSTEET PITÄÄ LÄMPIMÄNÄ
N
ykyään on olemassa varusteita joka lähtöön, ei kenenkään
enää tarvitse palella moottoripyörällä reissatessa. Ajellaanhan
moottorikelkallakin jopa 20 - 30 asteen pakkasissa, jopa kylmemmissä, niin miksei moottoripyörällä plussakelillä. Jos ilma kylmenee vielä
tuosta +1 asteesta ei ajaminen ole enää edes turvallista normaaleilla
renkailla. Tokihan on niitäkin jotka hankkivat pyöräänsä piikki renkaat
mutta matkapyörissä ne ovat perin harvinaisia.
Jos sinusta tuntuu että palelet reissua tehdessäsi, mene alan liikkeeseen ja kysy mikä vaatekerta sinulla on väärin tai mikä vaatekerta
puuttuu. Alan liikkeet osaavat opastaa oikein pukeutumisessa ja kun
hiukan kukkaron nyörejä höllää niin varusteitakin löytyy joka lähtöön,
siis ostoksille.
Y
Avoinna Torstaisin 10 - 17.00
Ja aina sovittaessa
Lehden taitto
Harri
Havulinna,
ilmoitusvalmistus
Esa Lehtonen,
P-J Graphics Oy
Lehden
taitto
Harri Havulinna,
ilmoitusvalmistus
Esakannet
Lehtonen
Turvallisia kilometrejä ajokaudelle 2015
Euran Matkamoottoripyöräilijät ry.
Esa Lehtonen
Puheenjohtaja
ksi asia mikä on monesti mieltäni askarruttanut on se että joutuuko motoristi maksamaan pysäköimismaksun niin kuin autoilijatkin. Olin pari vuotta sitten kaupungissa ja pysäköin pyöräni kadun
varteen. Lappuliisa oli tulossa kadun viertä tarkistellen auton ikkunoista onko pysäköintimaksu hoidettu asiaan kuuluvasti. Kun Lappuliisa oli kohdallani kysyin sitä häneltä. ”Joutuuko moottoripyörästä
maksamaan pysäköintimaksun ?” Hänen vastaus oli selkeästi, ” Ei ”.
Ja sillä kertaa en maksanut pysäköinnistä enkä ole maksanut sen
jälkeenkään. Mediasta olen lukenut toista. Pysäköintimaksu on maksettava myös moottoripyörällä pysäköidessä. Ehkä kohdallani on
käynyt vain hyvä onni enkä ole saanut pysäköintisakkoa. Mutta hyvä
onnikin loppuu joskus tai sitten ei...
EURAN MATKAMOOTTORIPYÖRÄILIJÄT RY:n
OLUTHUONE
OLUTHUONE
HALLITUS KAUDELLE 2015
www.euranmmp.fi
[email protected]
Matti Pitza
Matti Pitza
PUHEENJOHTAJA
ESA LEHTONEN
0440 520520
[email protected]
VARAPUHEENJOHTAJA
JUKKA LUHTA
050 569 1553
SIHTEERI
VIRPI KATILA
040 7171 591
RAHASTONHOITAJA
MATTI KALLIO
0500 774 579
[email protected]
Vaihtuvalla
Vaihtuvalla solistilla
solistillamusiikkia,
musiikkia,visailua
visailuajajakisailua
kisailua
Helpottavat
korjaushinnatjajaleppoisa
leppoisaSunnuntai
Sunnuntaimeininki
meininki! !
Helpottavat korjaushinnat
U
L
L
U
I
A
NTU
L
NEN
¬Markon karaoke
¬juonto ¬hääkeikat
¬syntymäpäivät ym.
Marko Lintunen 050 - 535 6768
[email protected]
JÄSEN/SMOTO
YHT.HENKILÖ/
HUVITOIMIKUNTA
JOUKO HELILUOTO
0445 090 026
VARAJÄSEN
JUHO KUUSELA
040 7171 652
TOIMINNANTARKASTAJA
JOUNI ILTANEN
0400 991 831
JÄSEN
KARI KAUKKILA
045 670 9100
VARAJÄSEN
HANNU KYLÄNPÄÄ
0400 560 127
VARATOIMINNANTARKASTAJA
KEIJO VUORISALO
0400 774 823
JÄSEN
REIJO PAUSSU
040 732 1504
VARAJÄSEN
PERTTI MURA
044 543 5704
HUVITOIMIKUNTA
ARI JA VIRPI LEHTONEN
040 831 4072 , 044 342 4713
MUISTOJEN IMATRANAJOT 1-3.8
mukana ensimmäistä kertaa ja Virpi
luokiteltakoon siihen välimaastoon.
Joelilla oli ensimmäistä kesää kevari, 125cc Aprillia jolla oli lähdössä
mukaan. Joel oli tekemässä lähtöä
tuntia ennen meitä jotta saisi rauhassa matkata omaan tahtiinsa.
Lähtö Imatralle 09.45. Me muut sovittiin kokoontuminen kerholle josta
lähdimme noin 10.50 suuntana Loimaa, Forssa ja Lahden kautta Kouvolaan, Lappeenrantaan ja Imatralle.
I
WWW.HAAVISTONSORA.FI
EK-saatot
Riku Sillanpää
Nikkarintie 10
29250 NAKKILA
GSM 0400 603 175
Email. [email protected]
matran ajot on tapahtuma josta jokainen motoristi saa omat värinänsä, on
joskus vähintäänkin kuullut tarinoita, ollut
paikanpäällä katsomassa tai haluaisi sinne joskus mennä. Menneinä vuosina
Imatralla ajettiin MM-pisteistä mutta katurata ei täyttänyt tarvittavia kiristyneitä
vaatimuksia ja nykyisinhän Imatran ajot
ovat Muistojen nimellä. Radan varrella
katsojat ja itse kuskit radalla muistelevat
ja haikailevat mennyttä hyvää aikaa. Kuskit ovat ahtautuneet niihin samoihin nahkapukuihin joihin olivat pukeutuneet joskus 60-70-80 luvulla. Se pärinä, risiiniöljyn tuoksu, ja se aivan uskomattoman
hieno tunnelma, sitä ei voi mikään muu rata korvata.
Niin radan varrella kuin itse radallakin olevat, ovat
ns. katoavaa kansanperinnettä. Tuntuu että pääsääntöisesti Imatralla nykyisin ajavat ovat jo siinä
iässä että aika ajaa ohi ja myös me Imatralla kävijät,
tulemme jäämään muistojen joukkoon.
IMATRAN AJOJEN PALUUTA
HAVITELLAAN JO KESÄLLE 2015
T
ämä otsikko sai ihoni kananlihalle,
voisiko se olla totta ? Imatralle ollaan
puuhaamassa kansainvälisen TT-sarjan
osakilpailua. Järjestäjät uskovat että osakilpailut päästään järjestämään 2015–
2016 paikkeilla. Nämä tiedot löytyivät netistä mutta toteutuessaan tämä olisi kova
juttu. Aika näyttää miten käy.
M
O
limme sopineet etukäteen reitin
Joelin kanssa. Jos ja kun saavuttaisimme hänet voisimme matkata lopunmatkan
yhdessä. Ajoimme yhdellä pysähdyksellä Lappeenrantaan Viipurin portille josta tavoitimme Joelin. Oli
eksynyt Lahdessa väärälle tielle ja aikaa oli kulunut
rutkasti hukkaan löytäessään oikealle reitille. Loppupätkän ajo perille, leiri pystyyn ja nauttimaan viikonlopun tunnelmasta. Imatralla on hienosti järjestetty
oma leirintä motoristeille välittömään varikon läheisyyteen, ja tunnelma on taattu. Ruokailu oli järjestetty ns. telttaruokailuna, tai siis ruoka tarjoiltiin teltasta
ja syöminen tapahtui raittiissa ulkoilmassa. Siinä ei
sinänsä ole
mitään pahaa
niin kauan
kuin vain ilmat suosivat.
Siinä viikonloppu meni
muistellessa
ja nauttien
hienoista keleistä ja leiritunnelmasta.
e olimme taas kerran lähdössä
muistelemaan mennyttä Imatralle.
Mukaan oli lähdössä Juho ja Saana, Hesu, Joel, Virpi ja allekirjoittanut. Hesulle ja minulle
lemme useasti yrittäneet saada kerhostamme
Imatra on tullut jo tutuksi 70-luvun puolelta joten
mukaan muitakin lähtijöitä mutta heikolla mekäyntejä Imatran ajoihin on kertynyt vuosien varrella
rutkasti. Meidät voidaan jo luokitella siihen Muisteli- nestyksellä. Lauantaina mukaan leiriimme liittyi
myös Mika ja Lauri. Eivät ole kerhomme jäseniä
joiden joukkoon. Juho, Saana ja poikani Joel olivat
mutta mukana ovat aina olleet. Olivat tulossa toisesta tapahtumasta Imatralle. Jotta kaikki ei olisi niin
ruusuilla tanssimista niin joutui Juho tekemään pyöräremppaakin. Takarenkaasta kuului epämääräistä
ääntä ja sitä piti lähteä paikallistamaan Hesun kanssa. Aikansa remppaa tehdessä, taisivat pojat vian
löytääkin.
Olimme tilanneet jo etukäteen saunatilat keskustan
Ravintola Osmos Kosmoksesta mikä oli jo meille
tullut tavaksi Imatralla käydessä. Saunatilat on todella hienot, kuin olohuoneeseen menisi missä on
kiuas keskellä. Hienot tilat viettää hetki saunoen.
Viipurin portti Lappeenranta,
O
Saana, Juho, Virpi, Hesu ja Joel
Vaasasta Norjaan ja Jänkhälle jytisemään
MMP:n STRATEGISET
MITAT 2012 1-3.8
MUISTOJEN
IMATRANAJOT
S
Jäsenmäärä 31.12.2012
1600 -1800 4 ”
S
56 hlö
unnuntaina oli taas se päivä kun aloimme pakNaisia tavaroita, ja lähtö kotimatkalle
10 hlöoli
kaamaan
Miehiä
46 hlöaikaiedessä. Juho, Saana ja Hesu tekivät lähtöä
semmin kun me muut jäimme vielä katsomaan radan Moottoripyöriä
varteen kisoja. Noin klo 13.00 Otimme
48 kplmyös
suunnan kotia kohti. 40 km ennen Forssaa Joelin
pyörästä irtosi vaihdetappi, eikä siinä auttanut muu
Kokotilasto:
Pyörät merkeittäin:
kuin uudelleen kiinnitys ja taas matka jatkui.
Ainakin toistaiseksi tämä tapahtuma on vain joka
125 cc
2 kpl
Honda olemme täällä taas
17 kpl
toinen
vuosi, niin
seuraavaksi
paikalla
2016. Ja
toivottavasti isommalla
600 - 1000
14varmasti,
” Yamaha
9 “
joukolla.
1100 -1500 28 ” Suzuki
6 “
Kawasaki
BMW
Triumph
Harley Davidson
Moto Guzzi
Derbi
Aprilia
5
4
2
2
1
1
1
Leirielämää Imatralla. Virpi, Saana, Hesu ja Juho
“
“
“
“
“
“
“
Vanhat pyörät ja kuskit.. Nostalgiaa parhaimmillaan
Kerhon jäsenistä mukana
Juho Kuusela, Saana Kaunisto, Heikki Mäkelä
Joel Lehtonen, Virpi Katila, Esa Lehtonen
unnuntai aamulla 10.08.2014 klo 03.30 kokilometri kun tie kaartui jyrkästi vasemmalle, syvä
koontui s-marketin parkkipaikalle eoralasii ka- oja oikealla ja siellä "paikallinen" pyörä romuna ja
veruksia neljä kappaletta. Matkalla pohjoiseen,
kuskilta käsi poikki. tietenkin me pysähdyimme katNorjan kautta. Oli pimeää kun lähdimme kohti Nak- somaan, kuten moni autoilijakin, kuinka kaverille oli
kilaa josta mukaamme piti tulla vielä kolme kavekäynyt. Meistä oli neljä pyörää seisahtunut tiensiria. Saimme mukaan vain kaksi, yhdelle oli tullut
vuun kun yksi ei havainnut, seuratessa ojaa, et
este, syyn hyväksyimme porukalla. Pyörät lastattu- muut oli pysähtyneet. Vauhtia korkeintaan 30km/h
amme keulat kohti Poria ja Vaasaan satamaan jos- ja ketjukolari valmis.
sa pyörät laivaan. Tuo pimeässä ajelu oli aikas jänolme pyörää lunastuskuntoon. Muutama kironää kun sitä ei ole paljon tullut harjoiteltua, ja kun
sana sekä asioitten selvittely vakuutusyhtiöioli tarkkailtava myös "eläinliikennettä" tarkasti.
den kanssa. Kyllä ne korvaukset loppujen lopuksi
Matkamme sujui ongelmitta ja Vaasassa pyörät
laivaan. Mopojen kiinnitys, kevyempää vaatetusta kuntoon tulivat. Pääsimme majoittumaan erikoisten
ylle ja aamupalalle. Laivamatkan aikana nousi taivaalle melkoinen ukkosmyrsky ja siinä sit veikkailtiin mahdetaanko saada sadetta kun saavumme
Uumajaan. Satamassa pyörät pois
laivasta, navigointi seuraavaan kohteeseen ja matkaan. Tihkusade laantui muutaman kilsan jälkeen, oli komiat kelit, sekä lämpöä riitti. Matkamme
jatkui poikki Ruotsin, ohi Tärnabyn.
Saavuimme ennalta varattuun majoituskohteeseen nimeltään Hemavans Fjällcen- Paikallinen virkavalta selvittämässä tilannetta kolaripaikalla
ter. Majoitus ei ollut viittä tähteä mut meille
sopiva. Iltaruokailu "päivällinen" muutama höpsyn- vaiheiden jälkeen Narviikkiin ja nukkumaan. Aamupalalla keskustelu oli jo sopuisaa tämähän onnettöpsy ja nukkumaan. Aamupalan jälkeen pyörien
lastaus ja kohti Mo-i-Ranaa. Ruokailut tässä majoi- tomuus olisi voinut tapahtua meistä kenelle tahansa. Kolme kaveria jäi vielä yhdeksi yöksi Narviikiin
tuspaikassa olivat kyllä enemmän kuin viispojoo.
ja me muut kolme jatkoimme aamulla matkaa kohti
atka jatkui Norjan puolella henkeäsalpaavis- Kilpisjärveä.
sa maisemissa. Olimme varanneet Narviikis- Täytyy tässä vaiheessa kertoa että vaikka vakuuta kahdeksi yöksi majoituksen ja oli tarkoitus ajella tuksien maksuhetkellä ne tuntuu melkein ryöstöltä,
toinen päivä kiermutta kun niitä tarvitrellen lofottien
see on kyllä mielissaarilla. Mutta,
sään niiden maksanoin 80km ennen
misesta. Matka kilNarviikia eteen
pikselle oli lähinnä
tulee lossi jonne
nautiskelua, ilmat
mekin tietysti pyösuotuisia ja mieli sirämme ajoimme ja
käli korkealla, että
yläkannelle. Kaiktuossa kolarissa ei
kiaan siellä oli
tullut kuin henkisiä
kymmenkunta ajoloukkaantumisia. Mapeliä mukan myös
joittuminen hotelli
yksi "paikallinen".
Kilpikseen, iltapala ja
Lauttamatka sujui
nukkumaan. Tuosta
mukavasti lumiiltapalasta sen verpeitteisiä vuoria
ran että ruokailun
Tässä vielä porukan ajopelit kunnossa
ihaillen. Kun lautta
jälkeen päätimme
sitten rantautui ja
ottaa vielä kahvit
ennen kuin ajoramppi oli kunnolla ehtinyt laskeutua ja konjakit ja kun tiedossa oli että musta rellu ei
oli "paikallisella" jo melkoiset kierrokset koneessa niin jäykistä päätimme ottaa sellaiset. Kun lasku
ja kova kiire tien päälle. Me ajoimme rauhallisesti
saatin nappas kroppa jäykäksi nimittäin toi pelkkä
pyörät pois lautalta ja matkaan. Oli ajettu vajaa
kahvi ja konu 25 ekee.
K
M
email: [email protected]
www.vientikivi.com
HAUTAKIVET
Kaiverrukset ym. alan työt.
S
unnuntaiaamuna 16.6. oltiin jo melkein kotona.
unnuntaiaamuna 16.6. oltiin jo melkein kotona.
Ajoimme mopot ulos laivasta ja kävimme aamuAjoimme mopot ulos laivasta ja kävimme aamupalalla Turussa ABC:llä. Vatsat täynnä, monta, monpalalla Turussa ABC:llä. Vatsat täynnä, monta, monta kokemusta ja elämystä rikkaampana, jaksoimme
ta kokemusta ja elämystä rikkaampana, jaksoimme
ajaa kotiin, Kirsi Paraisille ja minä Euraan. Hieno
ajaa kotiin, Kirsi Paraisille ja minä Euraan. Hieno
reissu oli taas!
reissu oli taas!
Y
leistä yhteenvetoa matkasta:
leistä yhteenvetoa matkasta:
Matkaan varatun ajan ollessa rajallinen matMatkaan varatun ajan ollessa rajallinen matkantekoa helpottaa reittien ja majapaikkojen
kantekoa helpottaa reittien ja majapaikkojen
etukäteissuunnittelu & aikatauluissa varautuetukäteissuunnittelu & aikatauluissa varautuminen ”kaikenlaisiin ajosäihin”  sekä aikaa
minen ”kaikenlaisiin ajosäihin”  sekä aikaa
vieviin ajomaastoihin
vieviin ajomaastoihin
Suhteellisen edullisia ja siistejä majapaikkoja
Suhteellisen edullisia ja siistejä majapaikkoja
ovat mm. Ibis-hotellit
ovat mm. Ibis-hotellit
Sekä Ruotsissa ja etenkin Norjassa teiden varSekä Ruotsissa ja etenkin Norjassa teiden varsilta on vaikea löytää ns. nopeita ruokapaiksilta on vaikea löytää ns. nopeita ruokapaikkoja, muita kuin huoltoaseman yhteydessä
koja, muita kuin huoltoaseman yhteydessä
olevia nakkisämpyläbaareja, ja nekin ovat
olevia nakkisämpyläbaareja, ja nekin ovat
usein vain seisomapaikoin varustettuja
usein vain seisomapaikoin varustettuja
Ruotsissa on superhyvää pehmisjäätelöä!
Ruotsissa on superhyvää pehmisjäätelöä!
Norjan hintataso on vähän korkeampi kuin SuoNorjan hintataso on vähän korkeampi kuin Suomen ja sekä Ruotsissa että Norjassa on
men ja sekä Ruotsissa että Norjassa on
Nikkarintie
10 kruunut, voi sitä laskemisedelleen
käytössä
edelleen käytössä kruunut, voi sitä laskemista...
ta...
Norjan29250
tiukka NAKKILA
nopeusvalvonta oli tiedossamme,
Norjan tiukka nopeusvalvonta oli tiedossamme,
joten pääsääntöisesti
noudatimme
rajoituksia,
175
GSM 0400 603
joten pääsääntöisesti
noudatimme
rajoituksia,
Lännen Kivi
kuten muutenkin
kuten muutenkin
Norjan teillä lammaslauma voi olla minkä tahanNorjan teillä lammaslauma voi olla minkä tahansa kurvin takana
sa kurvin takana
Motoristit eivät joutuneet Norjassa maksamaan
Motoristit eivät joutuneet Norjassa maksamaan
silta- ja tunnelimaksuja (kesä 2013)
silta- ja tunnelimaksuja (kesä 2013)
Geirangerissa olisi viihtynyt pidempäänkin kuin
Geirangerissa olisi viihtynyt pidempäänkin kuin
kaksi vuorokautta....
kaksi vuorokautta....
Satu Jokinen
Satu Jokinen
040 831 4071 • 040 831 4072
www.lännenkivi.fi
EK-saatot
Kerhon jäseniä Jänkhällä noin 20
H
otelli Kilpiksellä on palveluna että pyörät saa
yöksi suuliin lukkojen taakse ja voi vaikka tehdä pienimuotoista huoltoa katoksen alla. Reissu jatkui aamulla pikku tihku sateessa joka kuitenkin loppui Ropinsalmen kohdalla.
Muoniosta kohti Leviä ja vaikka lumipeitteiset vuoret
jäi taaksemme riitti kyllä maisemaa vielä ihailtavaksi
asti.
Hotelli Levitunturissa majoitus, kylpylässä käynti,
ruokailu ja illalla rokkenrollia vai olik se humppaa,
sama se.
Leviltä Sodankylän kautta Saariselälle Jänkhällä Jytisee tapahtumaan ilmoittautumaan. Majoitus oli varattu kuten jo monena vuonna peräkkäin keskustassa sijaisevista Marjamajoista, juolukka ja puolukka.
Torstai illalla hotellille jammailemaan ja tarkasta-
maan olisko Eija-Riitta Kantola paikan päällä. Olihan
hän ja porukat saivat Eija-Riitan jopa ryhmäkuvaan,
ei tietoa liittyikö hän seuramme jäseneksi. Eppäillä
soppii. Kantolan tytär nimittäin oli illalla esiintymässä
hotellilla. Pari päivhhhäää siellä tutustuttii
eripuolelta Suomea tulleisiin samanhenkisiin ihmisiin, joita oli tullut paikalle noin 2200 kaplet. Lauantai
aamulla kohti Eoraa ja yhtä soittoa kotiin asti. Seuramme jäseniä taisi tapahtumassa olla pian parikymmentä. Matkan opetuspuolena siis voi todeta
että vakuutukset kuntoon ja reilut välimatkat kun
ajellaan peräkkäin. kyllähän te tiiätte.
mukavaa kesää kaikille ja ajelkaa varovaisesti.
Thoivoopi meän sakhi.
Reijo Paussu
Riku Sillanpää
Email. [email protected]
Eura Works Oy
Metallirakenteet •• Hydrauliikka
Hydrauliikka
Metallirakenteet
www.euraworks.fi
www.euraworks.fi
Puh. 0400-830
0400-830 310
310 Fax
Fax 02-865
02-865 1347
1347 e-mail:
e-mail: [email protected]
[email protected]
Puh.
Kerhon jäseniä viettämässä vapaa-aikaa
HELTEINEN RIIKA 23 - 28.7.2014
Riika on Latvian pääkaupunki. Se sijaitsee Itämeren rannalla Väinäjoen suulla. Kaupunki on tärkeä alueellinen satamakaupunki ja teollisuuden keskus. Riika on myös Baltian maiden väkiluvultaan suurin kaupunki. 703 260 (2010) .
Riian radio- ja televisiotorni on 368,5 metriä korkea torni josta avautuu mahtavat näkymät Riian kaupunkiin.
miettimään mistä pikapassi ? Riittäisikö henkilöaksi kertaa jo Riikassa käyneenä suunnit- kortti ? Mutta kun ei ollut sitä henkilökorttiatelimme taas matkaa Riikaan kesällä
kaan… Netti auki ja tutkimaan, hiki virtasi mo2014. Alkujaan meidän piti lähteä jo heti kesä- lemmilta että tähänkö se meidän matka nyt tyskuun ensimmäisellä viikolla kun kerhon avoimi- säsi. Matka varattu ja maksettu mutta ei voien ovien päivätapahtuma olisi ohi. Aika vierähti massaolevaa passia. Aikamme hikoiltua ja toisija matkapäivä siirtyi aina jollain tekosyyllä
amme mulkoillen että kumman vika ettei katsoteteenpäin. Juhannus teki tuloaan, katsoimme
tu passeja aikaisemmin, Virpin poika Topias otti
erilaisia kokoontumisajoja johon voisimme men- passin käteen ja aikansa sitä katsottuaan tokainä, mutta ihme kyllä moottoripyörä kokoontumi- si että se menee vanhaksi vasta 2015. Anna se
set olivat juhannuksena hyvin minimaaliset.
tänne, tokaisin. Tosi se oli, olimme molemmat
Päätimme lähteä viettämään Juhannusta Riieläneet jo vuotta 2015 vaikka vuosi oli vasta
kaan. Juhannusta edeltävällä viikolla katsoim2014. Huh helpotusta, kaikki taas hyvin.
me laivapaikat Helsinki-Tallinna välille ja tilaa
oli. Pari työvuoroa vaihtoon ja voisimme varata
matkan. Taas päiviä kului mutta saimme vihdoin
asiat järjestykseen Juhannus viikon maanantaiksi, mutta… Laivapaikkoja ei ollut enää saatavilla millään yhtiöllä. Se siitä. Juhannus meni
ja matka Riikaan oli vielä tekemättä, kunnes tuli
tilaisuus. Kalenteriin merkitty eräs toinen tapahtuma peruuntui. Tuumasta toimeen ja matkaa
tilaamaan. Matkaa lähdettiin varaamaan tiistaina 22.7 ja laivapaikka saatiin torstai aamuksi
Lahden yli oli menossa muitakin motoristeja
klo 11.00, paluu matka otettiin seuraavaksi
maanantaiksi 28 pv klo 18.00. Meno-paluu ViMutta tarvitaanko sitä passia ? Euroopan maisking Linellä maksoi, 2 aikuista ja 1 Mp 146 €.
sa kierrellessämme passia emme ole tarvinneet
eskiviikko iltapäivällä pakkasimme laukku- muualla kuin Hotelliin sisään kirjoittautumisessa
ja kunnes muistin että pitäisi varmaan pas- tai lentokentällä. Riikaan mennessä tai sieltä
sitkin ottaa mukaan. Pienen haun jälkeen passit tullessa kukaan ei ole ollut kiinnostunut meidän
löytyi. Katsoin passeista voimassaolo päiväpasseista. Mukana ne on silti hyvä olla.
määrää ja… katse Virpiin, passi mennyt vanEnsimmäisen yön majoituimme Virpin tädin tyhhaksi 23.2. Sitten nousi se tuskan hiki…
jänä olleeseen asuntoon Kalliossa. Pieni iltakäulkona oli jo muutenkin hellelukemat ja sitten
vely kaupungilla ja sitten nukkumaan ja valmisvielä tämä. Virpi katsoi passiaan ja totisena
tautumaan seuraavaan päivään.
K
TURUN KOVAKROMI
K
Emmp jäseniä rautaperseajossa toukokuussa 2012
NARVIK- BALLANGEN - MO i RANA- UUMAJA
TALLINNASTA RIIKAN VAIN 310 KM
M
T
eidän suunnitelma oli ottaa majoitus jostain
doin pääsimme kuitenkin perille Mo i Ranaan, kellon
orstai
aamulla
suuntasimme
Katajanokan
kolmanneksi
korkein
rakennus
(Ostankinon
te- kuitenNarvikin
läheltä.
Sopivaa majoitusta
ei löytynäyttäessä
21.45.
Märkänä,
viluisena, mutta
laituriin
odottamaan
laivaan
pääsyä.
Laiva
levisiotornin
ja
Kiovan
televisiotornin
jälkeen).
nyt ja päätimme käydä Narvikissa kaupassa ennen kin ehjänä. Majoitus löytyi keskustan camping alulähtisi
klo 11.00
ja Tallinnassa
oltaisiin
13.40
Torni eelta.
rakennettiin
vuosien
1979 puolella.
ja 1986 välissä.
kuin kaupat
sulkeutuvat.
Kellokin
oli joklo
20.40.
Pitihän
Viimeinen
yö Norjan
Vaikka kilometKeli
oli todella
ja helteinen.
Laivaan
oli
97 metrin
korkeudessa
sijaitsee
meidän
saadakuuma
särvintä
illaksi. Ostokset
tehtyämme
rejä tälle
päivälle kertyi
vainnäköalatasannoin 390 km, aikaa
tulossa
myösmatkaa ja Narvik jäi taakse. Noin 40 km meillä
ne, josta
näkee
osan kaupunjatkoimme
kului
yli 10suurimman
tuntia.
toistakymgista. Torni on rakennettu Zaķusaajettuamme saavuimme kylään nimeltä Ballangen
mentä
Gold
lan saarelle,
sijaitsee
keskellä
orstai 22joka
päivä
ja ajomatkaa
olisiVäiUumajaan
josta löysimme campingin josta saimme vuokrattua
Wingiä
näjokea.
Tornin
sanottu
kestävän
ko- valmiit
edessä
noinon
500
km. Klo
10.40 olimme
mökin.jotka
Ajokilometrejä kertyi tälle päivälle noin 480
olivat
menosvatkin tuulet
ilman Ruotsin
havaittavaa
jatkamaan
matkaa
halkitärinää.
Uumajaan ja Vaakm. Tutut
iltakuviot, ruokaa, sauna ja nukkumaan.
sa Viroon
Tornissa
onHuomenna
kaksi hissiäolisimme
ja yhdetjo
portaat.
san
laivalle.
kotona. Nyt oli
Gold Wing
Torni aloitti
lähetyksensä
vuonna
1986.halki puolipil
eskiviikko 21 päivä. Sadetta ja melko kylmä
suotuisat
kelit
ja saimme ajella
Ruotsin
kokoontumiLippu torniin
maksoi
€ henkilöltä.
ilma ei oikein houkuttanut tien päälle, mutta ei visessä
säässä.
Ilman3,70
läheltä
piti tilannetta ei päässeen.
Upeat
tornista
yli kaupungin.
auta,Yksi
suuntana Mo i Rana. Lähtö 12.20. Ajettuamme ty.
Kun näkymät
olimme hiukan
matkaa
ajaneet Ruotsin puomotoristi
kervesisateessa noin
lella ajoin normaalisti omalla kaistallan
Tallinnan satamamarketista löytyy rättiä ja
toi40olevansa
km saavuimme
kun loivassa mutkassa vastaan tulee
tilpehööriä moneen makuun...
matkalla
lautalle.kuuauto joka on puoliksi minun kaistalla.
Narvikin
ja Mo ihiekkarannoille. Tallinnaan
En tiedä missä maailmoissa se auton
luisille
Jurmalan
Ranan välilläpoikkesimme
on
kuski oli mutta minulle se toi muutapäästyämme
Satamamarkettiin
E6:njälkeen
ainoa lauttaman ylimääräisen sydämen lyönnin.
jonka
otimme suunnan noin 15.30 kohti
osuus,
Bognes–
Parin nopean pysähdyksen jälkeen
Riikaa
. Monet
joiden kanssa olen keskustellut
Skarberget.
Norsaavuimme Lyckseleen noin 150 km
Riikan matkasta, ovat pitäneet sitä jollain tavalla
jan läpi pituusennen Uumajaa. Totesimme että aika
kaukaisena
asiana, mutta totuus on että Tallinsuunnassa
ajettamenee täpärälle jotta kerkiäisimme
nasta Riikaan on lyhyempi matka kuin Turusta
essa lauttaa
on
laivaan ajoissa. Emme olleet varautuVaasaan.
Uskomatonta
mutta totta.
mahdoton
välttää.
neet niihin lukuisiin tietöihin joita meillä
Yhdellä
pysähdyksellä,
Riikassa Hotelli Old Ritunnin odottelun
jälkeen
lautta ajoi
rantaan ja
tuntui olevan aina vaan uudestaan ja uudestaan
gaNoin
Palacessa
olimme noin
klo 19.45.
Respasta
pääsimmevartioitua
kyytiin. Sitä
ennen meiltä perittiin
pieni
edessä. Aina tilaisuuden tullen yritimme kuroa aikakyselimme
pysäköintipaikkaa
moottomaksu
kyydistä.
Lauttamatka
kesti
reilut
puolituntia
taulua umpeen ja kas kummaa, taas tietyö edessä.
ripyörälle mikä löytyi hotellin vierestä. Latviasta
jonka
jälkeen
pääsimme taas
Harmaat hiuksissani tuntui aina vain lisääntyvän.
tuli
EU maa
alkuvuodesta
2014jatkamaan
mikä myösajomatkaa
näkohti
Mo
i
Ranaa.
Matkan
varrella
pysähdyimme
Uumajaan päästyämme harmaat lisääntyi kohiskyi hinnoissa. Pysäköinti maksoi 30€/ vuorokaunimiseen
kylään
josta
haimme
kaupasta
ten… Olimme aikatauluttaneet ajomme Uumajan
si,Fauske
kova hinta
pienestä
maa
pläntistä,
eikä
ollut
pyyhettä
minulle.
keskustaan mutta satama josta Wasa Line lähti oli
edes asfaltoitu. Laukut purettuamme ja vaatteet
Parina
iltana
olin
joutunut
käyttämään
pyyhkeenä
vielä noin 40 km ajomatkan takana kiertäen koko
vaihdettuamme otimme suunnan kohti vanhan
kertakäyttölakanaa kun olin unohtanut pyyhkeeni
Uumajan kaupungin liikenne valoissa ja liikenneymkauPäärakennus
tornin juurella. Massiiviset tornin
Lakselvin hotelliin. Soitettuamme hotellissa
tapaapyröissä pyöpungin
jalat
jossa
oikeanpuoleisessa
jalan sisällä hissi
mallemme Suomalaiselle kokille, lupasi sydänhän lähettää rien. Emme
pyyhkeeni takaisin minulle Suomeen. Koska
tä ja en ha- olleet varanlunnut hukata microfiber eli mikrokuitupyyhettäni
jo- auantai
neet mitään
sen
26 päivä meni tutustuessa vanhanka on jo ollut monessa mukana. Kiitos Porsanger
etukäteen nähtävyyksiin ja niihin lukuisiin
vilkkaikaupungin
Vertshus hotellille hyvästä palvelusta eritoten
kokillaivalle joita
muttavanhassa kaupungissa on tota katuravintoloihin
le.
ja ja
della satamaan
tiheään. Löysimme myös pubin joka oli
päästyämme
kuppi- sisustettu
täysin suomalaisilla tavaroilla ja olut
stokset tehtyämme jatkoimme matkaa,
keli
oli
meidän
ei Suomi jääkiekkopaitaa ja satuin
loita.
mainoksilla, oli
Vanhakaupunki
elämää
kesä iltaisin
muuttunutsykkii
todella
ikäväksi.
Maisemat muuttuitarvinnut
jo- Ässä paidankin. Kävimme
näkemään seinällä
vat erjantai
tasaiseksi
tunturimaiseksi
jolloin
vesisade
satoi
nottaa
vaan
pääsimme
suoraan
laivaan, huh
ja 25 päivä. Aamupalan jälkeen
myös juomassa yhdet
juomatmelko
Sky Line
baarissa
vaakasuoraan
jäämereltä,
tuulen ollessa melkoinen
kerkesimme
laivaan.26Laiva
lähti klo
lähdimme Hondan
merkkiliikkeeseen
katjossa helpotusta,
pääsee nauttimaan
juomansa
kerrokja
lämpötila
laski
noin
4
asteeseen.
Välillä
oli
teke19.00
ja
Vaasaan
saavuimme
23.00.
Päätimme
jääsomaan jos löytyisi jotain ostettavaa, ja löytyisessa mahtavine näköaloineen. Mieleen painuminen että
dä Vaasaan yöksi ja jatkaa aamulla kotiin. Majoitus
hän sitä. Honda takki vaihtoi omistajaa. Edellivan ruoka annoksen soin eräässä ravintolassa.
sai
pyörän
saatiin Tekla hotellista. Seuraavana aamuna klo
sillä visiiteillä meiltä oli jäänyt käymättä Riian
Ihmeteltiin henkilökuntaa että mitä he supisevat
pysymään
11.00 suunta kohti Euraa, Seinäjoen mp liikkeiden ja
radio- ja televisiotornissa joka on 368,5 metriä
ja katsoivat meitä kunnes syy selvisi. Olin tilanParkanon kautta. Kotona olimme 18.40.
korkea. Se on Euroopan unionin korkeintiellä
ilmantuulen
nut sellaisen annoksen jota kyseisessä ravintopuuskien
Kilometrejä matkan aikana meille kertyi yhteensä
tukea pystyssä pysyvä rakennus ja Euroopan
lassa ei kukaan koskaan ennen ollut tilannut.
riepotellessa 4070 km.
meitä. Matka
Vitpi (Virpi) Lehtonen, Ari Lehtonen
tuntui loput-
T
K
nsimmäinen taukopaikka Vaasassa,
ossa tankattiin sekä pyörät että itsemme.
Mikkelissä oli virallinen merkkauspaikka,
jossa pääsimme yhteiskuvaan.
Esa Lehtonen, Ari Kyllöinen, Kari Kaukkila ja Satu Jokinen
- Ravintola
- A-oikeudet - Kokouspalvelut - Mökit
Avoinna ympäri vuoden
!
Neitsytmäki,
KAUTTUA / EURA
www.kristalliranta.fi
p. 045 801puh./fax
3554 (02) 865 2210
www.masahinaa.fi
HINAUKSET 24 H
050-364 0643
Teollisuus- ja liikerakennukset
Julkiset rakennukset
Saneeraukset
RTP-Rakennus Oy
PL 31 27801 SÄKYLÄ
045-670 9100
[email protected]
www.rtp-rakennus.fi
L
O
P
mopolla ajeli
JUNALLA RIIKASTA JURMALAAN
EURAN
AUTOHUOLTO OY
u mopolla ajeli
uhäni
t-
i-
uun
alat
a.
a
,
otn
lipimia
WWW.HAAVISTONSORA.FI
M
Olin siis ensimmäinen uskalias. Ruoka annos
aanantaina 28 päivä, aamupala jonka jälsisälsi kolmea eri tavoin valmistettua lihaa, kukeen laukkujen pakkaus ja suunta kohti
kin liha painoi 300g ja
Tallinnaa ja koto Suomea. Huomilisukkeet ja perunat
oitavaa Riikassa oli hintojen nousiihen päälle. Tämän
su EU liittymisen myötä. Kaikissa
kuultuani päätin pistää
asioissa sitä hinnan nousua ei
parastani ja näyttää
juuri näkynyt mutta pääsääntöimistä meidät Suomasesti ei enää mikään edullinen
laiset on tehty. Myönmatkustuskohde. Vaatteet ja jalkinän, oli siinä pisteleneet ovat vielä edullisia. Tokihan
mistä mutta kunnialoli niitäkin paikkoja kun voisi saTunnelmaa junassa, kaikki ei mahdu istumaan noa että oli jopa kalliimpaa. Mutta
la siitä suoriuduin.
S
unnuntai 27 päivän suunnitelmiin kuului
junalla lähtö Jūrmalan hiekkarannoille
viettämään päivää . Olihan ilman lämpötila
+31 astetta. Siis suunta juna-asema ja lippuluukulle. Opasteet joita aseman seinillä oli,
niistä ei saanut mitään tolkkua. Onneksi olimme ennen lähtöä tutustuneet netin kautta miten
toimia ja millaista lippua
pyytää. Asemalaiturilla
opasteet eivät olleet yhtään sen paremmin mutta tuurilla pääsimme oikeaan junaan ja suuntajos niitä jäisimme miettikin näytti oikealta. Lippu
Jūrmalan Majoriin ja ta- Jūrmala on pitkine hiekkarantoineen ja upein maise- mään emme voisi matkustaa ja saada näitä mahtakaisin kahdelta maksoi
min suosittu matkailukohde.
via kokemuksia matkoil5,40 €. Matka kesti noin
tamme. Ennen reissuun lähtöämme otimme
puolituntia, matkaa oli noin 25 km. Vietimme
Green Card kortin, mikä on vakuutusyhtiön anupean päivän rannalla nauttien auringosta ja
tama, kansainvälinen todistus liikennevakuumuutamasta kylmästä juomasta. Suosittelen
Jūrmalan rantoja muillekin. Kun ilta alkoi hämär- tuksesta ajoneuvolle. Kortti on voimassa Eurootää ei päivän olisi halunnut päättyvän koska tie- passa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta
si seuraavana päivänä olevan laukkujen pakka- sekä joissain Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maissa. Mutta kuten aikaisemmin on todettu, se kanus ja suunta taas kotiin päin. Takaisin Riikaan
nattaa ottaa. Taas on yksi hieno ja antoisa matpäästyämme otimme suunnan taas vanhan
ka takana.
kaupungin sydämeen viettämään viimeistä iltaamme Riikassa.
Virpi Katila ja Esa Lehtonen
n
a
aan
hta
Viron ja Latvian raja asemat ovat nykyään täysin jätetty ruohottumaan ja oman onnensa nojaan. Näistäkin
kopeista on joskus kyselty tiukasti passeja. Nyt rajan ylitys on läpihuuto juttu.
IBA – Finland ja naismotoristit
A
merikkalainen
”emoyhdistys” Iron Butt
Association on alun perin
syntynyt Iron Butt Rallynimisen pitkänmatkan ajotapahtuman ympärille. Ajotapahtumaa on järjestetty
vuodesta 1984 lähtien.
Varsinainen IBA organisoitui 1990- luvun alussa ja
alkoi rekisteröidä pitkiä ajomatkoja.
Suomeen IBA rantautui varsin hiljaisesti v. 1997. Ensimmäisen SS1000 ajon
perusreitillä Lahti – Oulu – Rovaniemi – Kemijärvi –
Kuusamo – Lahti ajoi kyseisenä vuonna Mikko Sani.
Kovinkaan laajaa innostusta tämä ei tuolloin Suomessa herättänyt, sillä kului jokseenkin tasan kaksi
vuotta ennen kuin Suomessa rekisteröitiin seuraava
ajosuoritus v. 1999.
Kesällä 2000 viisi moottoripyöräilyä harrastavaa kaverusta tapasivat toisensa Kontio- rallissa. Pienen
juttutuokion jälkeen he päättivät perustaa Suomeen
oman yhdistyksen, IBA Finland. Myös amerikkalaisten taholta myötämielisyys oli ylitsevuotavan ystävällistä. Perustamiskokous pidettiin 8.7.2000 5 perustajajäsenen läsnä ollessa; Torsti Salonen, Mikko
Sani, Pertti Rantanen, Paavo Mäkinen ja Lauri Länsikallio.
sesti, sekä takapenkin
matkustajana että ajajana. V. 2002 naiset suorittivat jo 12 rautaperseajoa (kaikki ajot yhteensä 386), mutta v.
2005 oli ajojen suhteen
”lamavuosi”. Kaikkiaan
ajoja kirjattiin 290, joista
naisten suorituksia oli
vain 2.
Naisten huippuvuosi tähän asti on ollut 2013,
jolloin hyväksyttiin yhteensä 830 ajoa, joista
6,87 % = 57 oli naisten
ajosuorituksia. Matkustajana ko. vuonna oli 54 naista.
Naiskuskien määrä tässä varsin miehiseksi luokitellussa lajissa on melko vähäinen, vaikka onkin noussut tasaisesti.
Tervetuloa mukaan ajamaan!
Iron Butt Association on järjestö suomalaisille motoristeille, joiden mielestä moottoripyörät ovat tehty
ajettaviksi.
IBAn tavoitteena on edistää matkamoottoripyöräilyä
ja liikenneturvallisuutta sekä tehdä tunnetuksi IBAn
sääntöjen mukaisia matka-ajosuorituksia.
Vuoden 2014 lopussa on IBA Finlandin listalla kaikkiaan yli 7600 hyväksyttyä ajoa ja ajajia vuosien varrelta on kertynyt 3840.
Eri ajojen suosio vaihtelee vuosittain, mutta SS1000
on ollut kestosuosikki kautta vuosien. Vuonna 2013
830 ajosta 617 oli SS1000 ajoa.
I
vuosi
naisten
ajot
kaikki ajot
1
nainen
matkustajana
3
2000
2001
2
4
162
2002
12
11
386
2003
10
8
292
2004
13
9
245
2005
2
16
290
2006
15
29
504
2007
5
33
581
2008
10
33
562
2009
12
39
653
2010
17
41
708
2011
40
52
811
2012
45
39
814
2013
57
54
830
2014
44
42
696
65
tse innostuin lajista v. 2011, jolloin hankin ensimmäisen moottoripyöräni. Heti seuraavana vuonna
IBA ja rautapersenaiset
suoritin ensimmäisen rautaperseajoni. Kokemus oli
varsin positiivinen, joten sain hyväksytyksi vielä toiYhdistyksen perustamisvuonna 2000 ajosuorituksia senkin ajon v. 2012.
kertyi kaikkiaan 65, joista vain 1 ajo oli naisen ajama Seuraavana vuonna rekisteröin 3 ajosuoritusta, sa(kts. taulukko) – Suomi oli saanut ensimmäisen rau- moin kuin v. 2014. Olen ajanut pelkästään ns. petapersenaisensa! Tuo nimi ei varsinaisesti imartele rusajoja, eli yhden vuorokauden kestäviä erilaisia
naisia (jos ei miehiäkään), mutta ilmeisesti ei ole
ajoja; SS1000, SS1600K, SS1000 Vuosiajo sekä
löydetty parempaa suomennosta sanalle iron butt.
SS1000 Finland.
Tästä eteenpäin naisten osuus on kasvanut tasai-
T
Mutta ensi vuonna taas lähdetään messuille.
mopoautot,
kolmipyöräiset,
ajovarusteet,
varaosat,
tarvikkeet
ja rakentelu,
moottoripyörämatkailu
sekä Mutta
Peruskäsittelytaitojen
lisäksi jokaisen
motoristin
on
on lisännyt
suosiotaan
Suomessa
ka- totutella
moottoripyöräilijöihin
mopoautot, kolmipyöräiset,
ajovarusteet,
varaosat,
ensi vuonna taas lähdetään messuille.
maan
Jänkhällä
tapahtumaan.
Saatutapahtuma
oli meille jytisee
muutamalle
ensimmäinen
kerta. Moottoripyöräily
tarvikkeet
ja rakentelu,
moottoripyörämatkailu
sekä
muut
alankymmenen
tuotteet
ja vuoden
palvelut.
Matti Kallio
osattava
tulkita
ajoympäristöään
moottoripyörän
Pähkinäkuja
6,
27430
Panelia
tarvikkeet
ja
rakentelu,
moottoripyörämatkailu
sekä
viimeisen
aikana
huimasti.
e keväällä
amme
tarvittavan
rekvisiitan
siirryimme
varattuihin
samalla
tavalla
kuin syksyisin
totutellaan
Torstaina
lähdimme
matkaan
Matti Kallio,
Virpi
muut
alan
tuotteet
ja
palvelut.
Matti
Kallio
erikoispiirteiden
ja Kylänpää
muiden
tiellä
liikkujien
puh.
(02)
531
6100 Kylänpää
Matti
Kallio
muut
alan tuotteet
Reijopieniin
Paussu, Hannu
ja
Sirkka-Liisa
tenttaa- Peruskäsittelytaitojen
KeijoParaatiajoon
Vuorisalo
toimi
linja-autokuljettajanamme.
ena uusiin
majoitustiloihin
keskelle
kylää,
puolukka
jakannalta.
juolukka,
lisäksi
motoristin on
oli ja
taaspalvelut.
lähdössäjokaisen
runsaasti motoristeja
koululaisiin
liikenteessä.
Tietenkin
Katila
ja
allekirjoittanut.
Ajelimme
mukavaa
matkafax (02)
531
6150
Noin
neljäkymmentä
prosenttia
15-vuotiaista
on suovat maahantuontiedustajaa.
marjamajojen
Saunat
lämpiämään
ja
osattava tulkita ajoympäristöään moottoripyörän
Hetken tauko
jamajoitustilat.
majoitusta
etsimään,
moottoripyöräilijöiden
täytyy
tietää
se
että
autoilija
vauhtia
rantatietä
pitkin
Ouluun
ja
sieltä
Ylläkselle
email:
[email protected]
ENSIKERTALAISENA
JÄNKHÄLLÄ
rittanut
mopokortin.
Näistä
moni
jatkaa
harrastusta
MP 13 -näyttelyviikonloppuna 56 266 kävijää.
m- eikonut
esille,
oli
velat
saatavia.
En
muista
tarkkaan
onneksi
oli
varattu
jo
etukäteen.
erikoispiirteiden
ja Kylänpää
muiden jatiellä
liikkujien
kannalta.
Moottoripyöräilijöiden
keski-ikä
aina
havaitse
moottoripyörää.
Motoristit
lähtee
liikenteeseen
Reijo
Paussu,
Hannu
Sirkka-Liisa
Kylänpää
tenttaaKeijo
Vuorisalo
toimi
linja-autokuljettajanamme.
www.vientikivi.com
Aaltosen
Jukan
mökille
jossa
olimme
majoittuneena
ENSIKERTALAISENA
JÄNKHÄLLÄ
ENSIKERTALAISENA
JÄNKHÄLLÄ
moottoripyöräilyyn
vasta kun
aikuisiällä.
GRANIITISTA
TASOA
KOTIIN
unnes
sitten koittiprosenttia
se lauantai.
Noin
klo kymmeoliko
torstai
vai
perjantai
myös
paikalle
saapuMoottoripyöräilijöiden
keski-ikä
Moottoripyöräilijöiden
keski-ikä
Motoristit
lähtee
liikenteeseen
Noin
neljäkymmentä
15-vuotiaista
on suoMotoristit
lähtee
liikenteeseen
vat
maahantuontiedustajaa.
JYTISEE
TAPAHTUMASSA
Vuonna
2011
liikenteessä
kuoli
28piti
motoristia
ja
iime vuonna oli vielä maaliskuussa pakkasia ja Kahvihetki vietettiin kerholla ja matkalla tuli hieman
ensimmäisen
yön.
Ilman
läheltä
tapahtumaa
on
varsin
korkea
suomessa
Suomessa
keskikokoisten
moottoripyörien
eli
506Hetken
tauko
ja
majoitusta
etsimään,
GRANIITISTA
TASOA
KOTIIN
GRANIITISTA
TASOA
KOTIIN
nen
keulat
kohti
Rovaniemeä
jossa
eka
tauko.
Ipe
ja
Kaija
veivät
osan
porukkaa
pidemmälle
r- neet
MP 13 Moottoripyöränäyttelyssä
vieraili
kolmessa
MP
13
-näyttelyyn
osallistuneet
moottoripyöräja
JYTISEE
TAPAHTUMASSA
JYTISEE
TAPAHTUMASSA
Kevät
on
motoristeille
vaarallista
aikaa,
sillä
monet
muovisen
rekisterikilven
saat
kiinnitrittanut
mopokortin.
Näistä
moni
jatkaa
harrastusta
eräänä
kylmänä
keskiviikkona
pidimme enna626 myynti
motoristia.
Loukkaantumiseen
on
varsin
korkea
suomessa
harjoiteltua
ryhmäajoa alustan, jonka
on
varsin
korkea
suomessa
emme
säästyneet
ensimmäisenä
päivänä. Äkäslom- Esa,
onneksi
oli
varattu
joAri
etukäteen.
755
kuutioisten
on laskusuuntainen.
eoro loukkaantui
Virpi,
Vitpi
ja
jäivät
vielä
yhdeksi
yöksi
jatpäivälliselle,
kyl
oli
maittava
ruoka.
43-48
vuotta.
Kevät
on
motoristeille
vaarallista
aikaa,
sillä
monet
päivässä
yli
56
000
kävijää.
tarvikemaahantuojat
yllättyivät
iloisesti
messujen
äillä
8
hyväksytyllä
ajolla
olen
yllättävän
korketää
moottoripyöräsi
rekisterikilpeen.
Kevät
on
motoristeille
vaarallista
aikaa,mootsillä monet
koivan ajon kurssin teoriaosuutta Euran paloasemalautoilijat
ovat
talven
aikana
unohtaneet
O
moottoripyöräilyyn
vastavuotta.
aikuisiällä.
johtaneista
onnettomuuksista
joka
viides
tapahtui
Paljon
on
tullut
vuosien
aikana
ajettuja
kilometrejä,
polon
tiellä
Matti
ajoi
edellä
ja aikuiset
aina
poron
ollessa
Tämä
viittaa
siihen
,aikana
että
nuoret
miehet
eivät
43-48
kaakseen sunnuntaina
matkaansa
pohjoisemmaksi
Muu
porukka
paineli
illan
rientoihin
hotellille.
Siinä
43-48
vuotta.
Y
autoilijat
ovat
talven
unohtaneet
mootallajaIBAn
naisten suorittamien
taulukos- Kiitos kaikille mukana olleille mahtavista messuista!
O
la. Meillä
oli
kouluttajina
kolme
Porinajojen
Konepyöräkluannista
kaupankäynnin
vilkkaudesta.
Suurimpien
autoilijat
ovat
talven
aikana
unohtaneet
mootPaljon
on
tullut
vuosien
aikana
ajettuja
kilometrejä,
toripyörien
olemassa
olon.
Autoilijoiden
kannattaa
O
Paljon
on tullut
vuosienvauhtia
aikana
ajettuja
kilometrejä,
Suomessa keskikokoisten moottoripyörien eli 506ainakin
oman
mittapuun
mukaan.
Jänkhällä
Jytisee
huhti-toukokuussa.
harrasta
moottoripyöräilyä,
tai sitten
siirrytään
kernäköpiirissä
hiljensimme
estääksemme
YtörNorjaan
ja
Nordkappiin.
Meidän
matka
Rovaniemelse
kului
nuo
kaksi
vuorokautta
toisiin
porukoihin
tusa,
eli
sijalla
6.
Jo
tämä
kertoo,
että
meitä
matkaY
Meitä
IBAlaisia
on jo lähes 1300
motoristia
eri puolilan toripyörien
olemassa
olon.
Autoilijoiden
kannattaa
bin
kouluttajaa
ja
reilusti
parikymmentä
kerhon
jäGRANIITISTA
TASOA
KOTIIN
ainakin
oman
mittapuun
mukaan.
Jänkhällä
Jytisee
Vuonna
2012 tapahtumassa
vieraili
yli 53 000
kävimerkkien
maahantuojat
uskovat
kaudesta
2013
tuleMoottoripyöräily
on lisännyt
suosiotaan Suomessa
toripyörien
olemassa
olon.
Autoilijoiden
kannattaa
totutella
moottoripyöräilijöihin
ainakin
oman
mittapuun
mukaan.
Jänkhällä
Jytisee
tapahtuma
oli
meille
muutamalle
ensimmäinen
kerta.
755
kuutioisten
myynti
on laskusuuntainen.
Oma
ajotapa
japikkuisen
asenne
on
motoristin
tärkein
varuste
ralla
isompaan.
mäyksen
poroon.
Näin
edettiin
kunnes
taas
yksi
poro
Moottoripyöräily
on
lisännyt
suosiotaan
Suomessa
ajoja
ajavia
naismotoristeja
on
edelleenkin
hyvin
väla
Suomea.
tä
Kemijoen
itäpuolta
Kemiin,
jatkui
mukavissa
ketustuessa
ja
nautiskellessa.
totutella
moottoripyöräilijöihin
sentä
oli
saapunut
kuulemaan
heitä.
tapahtuma
olioli
meille
muutamalle
ensimmäinen
kerta.
Moottoripyöräily
on vuoden
lisännytaikana
suosiotaan
Suomessa
Pähkinäkuja
6, ensimmäinen
27430
Panelia
jää.
van edellisvuosia valoisamman.
viimeisen
kymmenen
huimasti.
totutella
moottoripyöräilijöihin
keväällä
samalla
tavalla
kuin syksyisin
totutellaan
tapahtuma
meille
muutamalle
kerta.
Torstaina
lähdimme
matkaan
Matti
Kallio,
Virpi
Tämä
viittaa
siihenjosta
,vuoden
ettäKalajoelle
nuoret
aikuiset
miehet
eivät
vakuutus
liikenteessä.
Pähkinäkuja
6, 6100
27430
Panelia
hän.
Tervetuloa mukaan ajamaan, varsinkin kaikki naiset!
viimeisen
kymmenen
aikana
huimasti.
i ja
keväällä
samalla
tavalla
kuin
syksyisin
totutellaan
oli
näköpiirissä
tiellä,
Matti
hiljensi
vauhtia
niin
leissä.
Kemi,
Oulu
viimeiseksi
yöksi.
puh.
(02)
531
Torstaina
lähdimme
matkaan
Matti
Kallio,
Virpi
Pähkinäkuja
6,
27430
Panelia
viimeisen
kymmenen
vuoden
aikana
huimasti.
TNS Gallupin messuilla tekemän tutkimuksen
Peruskäsittelytaitojen lisäksi jokaisen motoristin on
keväällä
samalla
tavalla
kuin
syksyisin
totutellaan
uusiin
pieniin
koululaisiin
liikenteessä.
Tietenkin
Torstaina
lähdimme
matkaan
Matti
Kallio,
Virpi
puh.
(02)
531
6100
Katila
jamoottoripyöräilijöiden
allekirjoittanut.
Ajelimme
mukavaa
matkaMutta oulutuksen
näiden harvojenkin
mahtuu todellisia
harrasta
moottoripyöräilyä,
tai sitten
siirrytään
kerlisäksi
jokaisen
motoristin
on
tarkoitusjoukkoon
oli taas palauttaa
mieliin Lähtekää rohkeasti mukaan!
O Peruskäsittelytaitojen
Suuri
osa
kokemista
vaarauusiin
pieniin
koululaisiin
liikenteessä.
Tietenkin
fax
(02)
531
6150
Taas
oli
Riku
varannut
pari
mökkiä
jonne
myös
Kaija
puh.
(02)
531
6100
kuin
ennenkin
mutta
tällä
kertaa
pysähtyi
kokonaan
Katila
ja
allekirjoittanut.
Ajelimme
mukavaa
matkaPeruskäsittelytaitojen
lisäksi
jokaisen
motoristin
on
osattava
tulkita
ajoympäristöään
moottoripyörän
MP
13
-messuilla
pääsi
tutustumaan
mm.
Yamahan,
mukaan kävijät
olivat selvästi
tyytyväisempiä
uusiin
pieniin
koululaisiin
liikenteessä.
Tietenkin
fax
(02)
531
6150
moottoripyöräilijöiden
täytyy
tietää
se
että
autoilija
Katilajohtuu
ja
allekirjoittanut.
Ajelimme
mukavaa
matkaY osattava
vauhtia
rantatietä
pitkin
Ouluun
jase
sieltä
Ylläkselle
rautapersenaisia,
esim.
Jaana Vaha,
joka on Lisätietoa
IBAn toiminnasta
sekä
erilaisista rautavarovaisuuskuten
ja maltti
liikenteessä.
Ennakoimaltulkita
ajoympäristöään
moottoripyörän
email:
[email protected]
moottoripyöräilijöiden
täytyy
tietää
että
autoilija
ralla
isompaan.
fax
(02)
531
6150
siitä,
että
autoilijat
eivät
havaitse
ja
Ipe
tulivat
mukanamme.
Saunottiin
jne.
vauhtia
rantatietä
pitkin
Ouluun
ja
sieltä
Ylläkselle
- tilanteista
jota
minä
en
heti
tajunnut
enkä
saanut
vauhtiani
email:
[email protected]
osattava
tulkita
ajoympäristöään
moottoripyörän
erikoispiirteiden
ja
muiden
tiellä
liikkujien
kannalta.
Hondan,
KTM:n,
Harley-Davidsonin,
BMW:n,
tapahtumaan
kuin
viime
vuonna.
moottoripyöräilijöiden
täytyy
tietää
se
että
autoilija
ei
aina
havaitse
moottoripyörää.
ReijoPaussu,
Paussu,Hannu
Hannu
Kylänpääja
jaSirkka-Liisa
Sirkka-Liisa
Kylänpää
tenttaa- Keijo
KeijoVuorisalo
Vuorisalosuorittanut
linja-autokuljettajanamme.
44
sekäoikeita
Minnaajolinjoja
Sukeva 36
ajollaan.
perseajoista löydät IBAn kotisivuilta
www.vientikivi.com
vauhtia
rantatietä
pitkin
Ouluun
ja sieltä
Ylläkselle erikoispiirteiden
Aaltosen
Jukan
mökille
jossa
olimme
majoittuneena
latoimi
tilanteita
ja ajoa
ajamalla
oikealla
tija Kylänpää
muiden
tiellä
liikkujien
kannalta.
email:
[email protected]
eiAaltosen
aina
havaitse
moottoripyörää.
Reijo
Kylänpää
tenttaatoimi
linja-autokuljettajanamme.
www.vientikivi.com
Jukan
mökille
jossa
olimme
majoittuneena
. heitä.
ja
nukkumaan.
Sunnuntaina
aamupalan
jälkeen
koAuton
jaPoro
moottoripyörän
törmätessä
motoristi
pysäytettyä.
vasemmalla
tien
reunassa,
Matti
erikoispiirteiden
ja
muiden
tiellä
liikkujien
kannalta.
Noin
neljäkymmentä
prosenttia
15-vuotiaista
on
suovat
maahantuontiedustajaa.
Kawasakin,
Suzukin,
Triumphin,
Piaggion,
Husqvarei
aina
havaitse
moottoripyörää.
Kolmantena
kunniataulukossa
on
Sari
Ahonen,
jolla
www.ibafinland.fi.
Vuonna
2011
liikenteessä
kuoli
28
motoristia
ja
Reijo
Paussu,
Hannu
Kylänpää
ja
Sirkka-Liisa
Kylänpää
tenttaaKeijo
Vuorisalo
toimi
linja-autokuljettajanamme.
www.vientikivi.com
lannenopeudella
sekä
pitämällä
kulkuväline
hyvässä
Aaltosen
Jukan
mökille
jossa
olimme
majoittuneena
ensimmäisen
yön.
Ilman
läheltä
piti
tapahtumaa
Noin
neljäkymmentä
prosenttia
15-vuotiaista
on
suovat
maahantuontiedustajaa.
Vuonna
2011 liikenteessä
kuoli 28piti
motoristia
ja
Hetken
tauko
majoitusta
etsimään,
Pähkinäkuja
6,
27430
Panelia
ensimmäisen
yön.
Ilman
läheltä
tapahtumaa
n on
tiin
pikku
lenkkien
kautta.
Kyl
siin15-vuotiaista
tolpa vilkkusiva
ku
Hetken
tauko
jajamajoitusta
etsimään,
illa
heikoilla,
sillä
häntä
ei
suojaa
metallikuori.
oikeassa
ja
minä
ohitin
vauhdilla
oikean
penkan
Noin
neljäkymmentä
prosenttia
on
suovat
maahantuontiedustajaa.
on
hyväksyttynä
21
ajoa.
Todella
hienoa!
rittanut
mopokortin.
Näistä
moni
jatkaa
harrastusta
Vuonna
2011
liikenteessä
kuoli
28
motoristia
ja
Kyllä messuilla on kiva käydä mutta mielellään
nan,
Aprilian,
Ducatin
ja
Victoryn
vuoden
2013
kunnossa
voimme
itse
eniten
vaikuttaa
vaaratilanteiloukkaantui
626
motoristia.
Loukkaantumiseen
mopokortin.
Näistäetsimään,
moni jatkaa harrastusta
ensimmäisen
yön.
Ilman
läheltä
piti tapahtumaa
emme
säästyneet
ensimmäisenä
päivänä.
Äkäslomloukkaantui
626
motoristia.
onneksi
oli
varattu
joikävä
etukäteen.
puh.Loukkaantumiseen
(02)
531
6100
Hetken
tauko
ja jo
majoitusta
emme
säästyneet
ensimmäisenä
päivänä.
ÄkäslomKerholaisia
nauttimassa
tapahtuman
antimista.
Virpi Katila, rittanut
onneksi
oli
varattu
etukäteen.
kaikil
oli
emäntii
"
".
Hieno
porukka
ja
hieno
e. Pyörän
hallintataitojen
kertaamisen
lisäksi
tulisi
Jaana
on
pelkästään
rautaperseajoja
ajaessaan
isrittanut
mopokortin.
Näistä
moni
jatkaa
harrastusta
den
syntymiseen.
kautta
kun
en
saanut
vauhtia
pysäytettyä.
Suuremmoottoripyöräilyyn
vasta
aikuisiällä.
loukkaantui
626Kaukkila.
motoristia.
Loukkaantumiseen
uusiin malleihin. MP-messuilla olivat esillä mootlähtee takaisin tänne maalle kun viettää päivän
johtaneista
onnettomuuksista
joka
viides
tapahtui
vasta
aikuisiällä.
emme
säästyneet
ensimmäisenä
päivänä.
Äkäslom- moottoripyöräilyyn
johtaneista
onnettomuuksista
joka
viides
tapahtui
onneksi
oli varattu jo
etukäteen.
polon
tiellä
Matti
ajoi
edellä
ja531
aina
poron
ollessa
fax
(02)
6150
Matti
Kallio
ja
Kari
polon
tiellä
Matti
ajoi
edellä
ja
aina
poron
ollessa
reissu.
Suosittelen
kaikil
pidemmän
matkaneliharkitsitunut
moottoripyöränsä
satulassa
102
714 km,rivisMinllä, miettiä
Ryhmäajon
turvaväleistä
ja
pyörien
paikoista
omaan
turvallisuuteen
vaikuttavia
valintoja.
moottoripyöräilyyn
vasta
aikuisiällä.
Suomessa
keskikokoisten
moottoripyörien
506johtaneista
onnettomuuksista
joka
viides
tapahtui
mat
onnettomuuden
ainekset
olivat
ilmassa
mutta
toripyörät,
mopot,
skootterit,
maastoajoneuvot,
tuollaisessa ihmispaljoudessa.
Suomessa
keskikokoisten
moottoripyörien
eli
506huhti-toukokuussa.
huhti-toukokuussa.
email:
[email protected]
polon tiellähiljensimme
Matti
ajoi
edellä
ja
aina
poron
ollessa
näköpiirissä
hiljensimme
vauhtia
estääksemme
tör- joille.
näköpiirissä
vauhtia
estääksemme
törGRANIITISTA
TASOA
KOTIIN
GRANIITISTA
TASOA
KOTIIN
na
86
474
km
sekä
Sari
40
966
km.
tössä
oli
myös
tarinaa.
Turvavälihän
on
hyvä
pitää
et- Monet
Suomessa
keskikokoisten
moottoripyörien
eli
506turvallisuuteen
vaikuttavat
päätökset
tehdään
www.vientikivi.com
755kuutioisten
kuutioistenmyynti
myyntion
onlaskusuuntainen.
laskusuuntainen.
huhti-toukokuussa.
Mutta ensi vuonna taas lähdetään messuille.
mopoautot, kolmipyöräiset, ajovarusteet, varaosat,
Oma
ajotapa
jajaasenne
on
motoristin
tärkein
Oma
ajotapa
asenne
on
motoristin
tärkein
varuste
tällä
kertaa
selvisimme
pyörän
naarmuilla
ja
euroilla
näköpiirissä
hiljensimme
vauhtia
estääksemme
tör- 755
mäyksen
poroon.
Näin
edettiin
kunnes
taas
yksi
poro
mäyksen
poroon.
Näin
edettiin
kunnes
taasvaruste
yksi
poro
Minulla
ko.sekunnissa
rautapersekilometrejä
on takana
tällä
GRANIITISTA
TASOA
KOTIIN
Konepyöräklubin kouluttajat toiminnassa jota Euran
kolmessa
ajonopeudesta
riippumatta.
Kerholaisia
nauttimassa
tapahtuman
antimista.
Virpi
Katila,
Tämä
viittaa
siihen
,
että
nuoret
aikuiset
miehet
eivät
755
kuutioisten
myynti
on
laskusuuntainen.
japyöriemme
vakuutus
liikenteessä.
Tämä
viittaa
siihen
,
että
nuoret
aikuiset
miehet
eivät
Oma
ajotapa
ja
asenne
on
motoristin
tärkein
varuste
jo
huomattavasti
ennen
ajoon
lähtöä.
Turvalliset
ja
tarvikkeet
ja
rakentelu,
moottoripyörämatkailu
sekä
ja
vakuutus
liikenteessä.
oli
näköpiirissä
tiellä,
Matti
hiljensi
vauhtia
niin
kosketuksesta
sivuutettaessa
toisemme.
mäyksen
poroon.
Näin
edettiin
kunnes
taas
yksi poroPs. Yksityiskohtaisempaa selontekoa voi saada kaoli
näköpiirissä
tiellä,
Matti
hiljensi
vauhtia
niin
MMP:n jäsenet seuraavat ja kuuntelevat tarkkaavaisina
hetkellä
vasta
13
247
km.
Toivottavasti
tuleva
kesä
Kävimme
läpi
myös
kerhon
jäsenille
sattuneita
vaaa näkyvät
Matti Kallio
ja Kari
Kaukkila.
harrasta
moottoripyöräilyä,
tai
siirrytään
kerOO
Suuri
osa
moottoripyöräilijöiden
kokemista
vaaraTämä
viittaa
siihen
, että nuoret
aikuiset
miehet
eivät
harrasta
moottoripyöräilyä,
taisitten
sitten
siirrytään
kerja
vakuutus
liikenteessä.
kuin
ennenkin
mutta
tällä
kertaa
pysähtyi
kokonaan
muut
alan
tuotteet
ja palvelut.kertomia tilanteita ja
Matti Kallio
Suuri
osa
moottoripyöräilijöiden
kokemista
vaaraajovarusteet
ovat
tärkeä
osa
ennakointia.
oli
näköpiirissä
tiellä,
Matti
hiljensi
vauhtia
niin
kuin
ennenkin
mutta
tällä
kertaa
pysähtyi
kokonaan
Tästä
tuli
taas
muistutus
varovaisuudesta
tien
päällä,
tuo
niitä
lisää…
ratilanteita
sekä kouluttajien
Y
vereilta
Jari,
Jyke,
Matti,
Miika,
Toni,
Riku,
Juha
ja
Mikkelissä
oli
virallinen
merkkauspaikka,
Y
ralla
isompaan.
tilanteista
johtuu
siitä,
että
autoilijat
eivät
havaitse
harrasta
moottoripyöräilyä,
tai
sitten
siirrytään
kerralla
isompaan.
jota
minä
en
heti
tajunnut
enkä
saanut
vauhtiani
O
Suuri
osa
moottoripyöräilijöiden
kokemista
vaaratilanteista
johtuu
siitä,
että
autoilijat
eivät
havaitse
kuin
ennenkin
mutta
tällä
kertaa
pysähtyi
kokonaan
jota
minä
en yhteiskuvaan.
heti
tajunnut
enkä
saanut
useassa tapauksessa liian suuri tilannenopeus aihemuista
riittävä
etäisyys
ja turvaväli
ainavauhtiani
edellä
ajetjossa
pääsimme
tai sitten ei.
Y Repa,
heitä.
Auton
jaja
moottoripyörän
törmätessä
motoristi
pysäytettyä.
Poro
vasemmalla
tien
reunassa,
Matti
ralla
isompaan.
Naisten
3 yleisintä
moottoripyörämerkkiä
rautapertilanteista
johtuu
siitä,
että
autoilijat
eivät
havaitse
heitä.
Auton
moottoripyörän
törmätessä
motoristi
uttaa vaaran
paikkoja.
Onnettomuustilanteessa
pyöjota
minä
en
heti
tajunnut
vauhtiani
pysäytettyä.
Poro
vasemmalla
tien
reunassa,
Matti
Esa
Lehtonen,
Ari
Kyllöinen,
Karienkä
Kaukkila
ja Satu
Jokinen
tavaan.
Reijo Paussu
Pähkinäkuja
6,saanut
27430
Panelia
Satu
Jokinen,
Jyrki
Simula
jaei
Matti
Kallio
Marjamajan
edustalla
heikoilla,
sillä
häntä
suojaa
metallikuori.
ouluttajista täytyy myös sanoa että he osaavat
a on
Pähkinäkuja
6,
27430
Panelia
oikeassa
ja
minä
ohitin
vauhdilla
oikean
penkan
seajoissa
ovat
olleet
Yamaha,
Honda
sekä
BMW.
heitä.
Auton
jaPoro
moottoripyörän
motoristi
räilijä on aina se joka kärsii eniten.
on
heikoilla,
sillä
häntä
eivauhdilla
suojaa
metallikuori.
pysäytettyä.
vasemmalla
tien
reunassa,
Matti
oikeassa
ja
minä
ohitin
oikean
penkan
puh.
(02)
531törmätessä
6100
Aamulla
pakkaus
ja
suunta
kohti
Saariselkää
jossa
asiansa ja jaksoivat teoria illan ja ajopäivän
hallintataitojen
kertaamisen
lisäksi
tulisi
puh.
(02)
531metallikuori.
6100
no Pyörän
kautta
kun
en sillä
saanut
vauhtia
pysäytettyä.
SuuremPähkinäkuja
6, 27430
Panelia
Kerhomme naiset pitivät tilaisuudessa buffettia.
fax
(02)
531 6150
on
heikoilla,
häntä
ei
suojaa
Pyörän
hallintataitojen
kertaamisen
lisäksi
tulisi
oikeassa
ja
minä
ohitin
vauhdilla
oikean
penkan
kautta
kun
en
saanut
vauhtia
pysäytettyä.
SuuremEnsimmäinen
taukopaikka
Vaasassa,
Mikkelissä
oli
virallinen
merkkauspaikka,
aikana
pitää koulutettavan ryhmän mielenkiinnon
fax
(02)
531
6150
vietimme
viikonlopun
Jänkhällä
jytisten.
Paraamiettiä
omaan
turvallisuuteen
vaikuttavia
valintoja.
puh.
(02)
531
6100
mat
onnettomuuden
ainekset
olivat
ilmassa
mutta
Mat- miettiä
email:
[email protected]
Rautaperseajo
Pyörän
hallintataitojen
kertaamisen
lisäksi
tulisi
omaan
turvallisuuteen
vaikuttavia
valintoja.
kautta
kun
en
saanut
vauhtia
pysäytettyä.
Suuremmat
onnettomuuden
ainekset
olivat
ilmassa
mutta
jossa
tankattiin
sekä
pyörät
että
itsemme.
jossa
pääsimme
yhteiskuvaan.
email:
[email protected]
yllä.
Myös
ajopäivänä heillä oli hyvä tatsi ryhmään,
fax
(02)
531
6150
Monet
turvallisuuteen
vaikuttavat
päätökset
tehdään
www.vientikivi.com
tiajoon
emme
lähteneetpyörän
ajamaan
vaan tyydyimme
tällä kertaa
selvisimme
naarmuilla
ja euroilla
oukokuun alussa Konepyöräläiset tulivat pitäu
miettiä
omaan
turvallisuuteen
vaikuttavia
valintoja.
Monet
turvallisuuteen
vaikuttavat
päätökset
tehdään
www.vientikivi.com
mat
onnettomuuden
ainekset
olivat
ilmassa
mutta
Esa
Lehtonen,
Ari
Kyllöinen,
Kari
Kaukkila
ja
Satu
Jokinen
tällä
kertaa
selvisimme
pyörän
naarmuilla
ja
euroilla
email:
[email protected]
vaikka
siellä
ei kaikki heti onnistunutkaan jaksoivat
Kerholaisia
nauttimassa
tapahtuman
antimista.
Virpi
Katila,
jokatsomaan
huomattavasti
ennen ajoon
lähtöä. Turvalliset
ja
pyöriemme
kosketuksesta
sivuutettaessa
toisemme.
mään ajopäivää
pidettiin Auramaan
termisitä
sivusta.
Moottoripyöriä
oli
laidasta
IBAn rautaperseajo
onjoka
suorituksena
vaativa kokoKerholaisia
nauttimassa
tapahtuman
antimista.
Virpi
Katila,
Monet
turvallisuuteen
vaikuttavat
päätökset
tehdään
www.vientikivi.com
Matti
Kallio
ja
Kari
Kaukkila.
jo
huomattavasti
ennen
ajoon
lähtöä.
Turvalliset
ja
porilaiset
kannustaa
ja opastaa meitä.
tällä
kertaa
selvisimme
pyörän
naarmuilla
ja
euroilla
pyöriemme
kosketuksesta
sivuutettaessa
toisemme.
näkyvät
ajovarusteet
ovat tärkeä
osa ennakointia.
Neitsytmäki,
KAUTTUA
/ EURA
naalin pihalla
Fankkeella.
Kiitos siitä Auramaalle.
Tästä
tuli
taas
muistutus
varovaisuudesta
tien
päällä,
naisuus.
Ajo vaatii
hyvää suunnittelua
ja etukäteislaitaan,
oli
uutta
ja
vanhaa.
Kaiken
kaikkiaan
hieno
Matti
Kallio
ja
Kari
Kaukkila.
Kerholaisia
nauttimassa
tapahtuman
antimista.
Virpi
Katila,
Lauantain
paraatissa
riitti
nähtävää.
jo
huomattavasti
ennen
ajoon
lähtöä.
Turvalliset
ja
näkyvät
ajovarusteet
ovat
tärkeä
osaaina
ennakointia.
pyöriemme
sivuutettaessa
toisemme.
Tästä
tuli
taaskosketuksesta
muistutus
varovaisuudesta
tien
päällä,
Ajopäivä oli reitin
ennakoivan
ajon jakilometrien
ruosteenpoiston
tamuista
riittävä
etäisyys
jaolivat
turvaväli
edellä
ajetvalmistelua;
suunnittelua,
/ ajoajan
puh./fax
(02)
865
2210
Tapahtuman
osallistujamäärä
oli
vuoden
2012ennakointia.
tapahtuma
jossa
kelitkin
melko
suotuisat.
Mat- Matti Kallio ja Kari Kaukkila.
Kiitos Porin Konepyöräklubille.
näkyvät
ajovarusteet
ovat
tärkeä
osa
Tästä
tuli
taas
muistutus
varovaisuudesta
tien
päällä,
muista
riittävä
etäisyys
ja
turvaväli
aina
edellä
ajetpainen
harjoittelu.
laskemista,
taukopaikkojen
/
kulmapisteiden
miettitavaan.
Jänkhällä
Jytisee tapahtumassa
2112
henkilöä.
www.masahinaa.fi
on.
Matti Kallio
tiAamulla
palasi
kotiin
Sunnuntaina
Kari
Kaukkilan
ja
Satu
Päivänaikataulun
aikana harjoiteltiin
monenlaisia
ajonopeukmuistapakkaus
riittävä etäisyys
turvaväli
aina edellä
mistä,
laskemista,
moottoripyörän
huoltatavaan.
ja suuntajakohti
Saariselkää
jossaajet.
Jokisen
kanssa
mutta
me
Virpin
kanssa
päätimme
sia, väistötilanteita,
jarrutuksia
mista
/ kunnon tarkistusta
yms. ym.
Ensimmäinen
taukopaikka
Vaasassa,
Mikkelissä oli virallinen merkkauspaikka,
tavaan.
vietimme
viikonlopun
Jänkhällä
ParaaAamulla
pakkaus
ja suunta
kohtijytisten.
Saariselkää
jossa
Neitsytmäki,
KAUTTUA
/
EURA
a
jossa
tankattiin
sekä
pyörät
että
itsemme.
jossa
pääsimme
yhteiskuvaan.
kiertää
vielä
itä-suomen
kautta
Itse
ajotapahtuma
on
kurinalainen
ajosuoritus, joka
tiajoon
emme
lähteneet
ajamaan
vaan
tyydyimme
Ensimmäinen
taukopaikka
Vaasassa,
Mikkelissä paraatissa
oli virallinen
merkkauspaikka,
Aamulla
pakkaus
ja suunta
kohti
Saariselkää
Lauantain
riitti
nähtävää.
vietimme
viikonlopun
Jänkhällä
jytisten.
Paraa-jossa
Esa
Lehtonen,
Ari
Kyllöinen,
Kari
Kaukkila
ja
Satu
Jokinen
puh./fax
(02)
865
2210
varmennetaan
bensaym.jakuiteilla.
Suorituksen
jäljossa
tankattiin
sekä
pyörätMoottoripyöriä
että
itsemme.
jossa
pääsimme
yhteiskuvaan.
ajellen
maisemia
katsellen.
Sunnuntaina
otimme
katsomaan
sitä
sivusta.
oli
laidasta
Reijo Paussu, Hannu
Kylänpää
Sirkka-Liisa
Kylänpää tenttaaKeijo Vuorisalo toimi linja-autokuljettajanamme.
Ensimmäinen
taukopaikka
Vaasassa,
Mikkelissä
oli
virallinen
merkkauspaikka,
Tapahtuman
osallistujamäärä
oli vuoden 2012
vietimme
viikonlopun
Jänkhällä
jytisten.
Paraatiajoon
emme
lähteneet
ajamaan
vaan
tyydyimme
keen
pitää
tehdä
kirjallinen
yhteenveto
ja
selvitys
ko.
Esa
Lehtonen,
Ari
Kyllöinen,
Kari
Kaukkila
ja
Satu
Jokinen
vat
maahantuontiedustajaa.
jossa
tankattiin
sekä
pyörät
että
itsemme.
jossa
pääsimme
yhteiskuvaan.
laitaan,
oliemme
uutta
ja
vanhaa.
Kaiken
kaikkiaan
hieno
Jänkhällä Jytisee tapahtumassa 2112
henkilöä.
www.masahinaa.fi
Tauolla
kerholaiset
kävivät
tutustumassa
Paloaseman
hotelli
majoituksen
Kajaanista.
Maanantaina
sutiajoon
lähteneet
ajamaan
vaan
tyydyimme
katsomaan
sitä
sivusta.
Moottoripyöriä
oli kalustoon.
laidasta
ajosta sekä lähettää se todistusaineistoineen ajotar- Tarinan kirjoitti ja tiedot keräsi IBAn sivuilta ja tilasEsa Lehtonen, Ari Kyllöinen, Kari Kaukkila ja Satu Jokinen
tapahtuma
jossa
kelitkin
olivat
melko
suotuisat.
Mattila untasimme
katsomaan
sitä sivusta.
Moottoripyöriä
oli laidasta
seuraavaa
reissua
laitaan,
olikotiin
uutta
ja
vanhaa.
Kaiken odottelemaan.
kaikkiaan
hieno
kastajalle. N. kuukauden kuluessa saat tiedon ajon
toista Satu Jokinen. Tiedoissa saattaa olla laskuti palasi
kotiin
Sunnuntaina
Kari
Kaukkilan
ja Satu
laitaan,
olijossa
uutta
ja vanhaa.
Kaiken
kaikkiaan
hieno
tapahtuma
kelitkin
olivat
melko
suotuisat.
MatOlimme
tapahtumaan
tyytyväisiä
ja päätimme
olla
hyväksymisestä sekä suorituksen merkiksi kunniaym. virheitä. Pahoittelen!!!
Jokisen kanssa mutta me Virpin kanssa päätimme
jossa
kelitkin tapahtumassa
olivat
suotuisat.
Mattitapahtuma
palasi
kotiin
Sunnuntaina
Karimelko
Kaukkilan
ja Satu
myös
mukana
seuraavassa
2013.
kirjan,
pinssin,
kankaisen
rintamerkin
ja
tarran
sekä
Neitsytmäki,
KAUTTUA
/
EURA
kiertää vielä itä-suomen kautta
ti palasikanssa
kotiinmutta
Sunnuntaina
Kari
Kaukkilan
ja Satu Lauantain paraatissa riitti nähtävää.
Jokisen
me Virpin
kanssa
päätimme
puh./fax
2210
ajellen maisemia katsellen. Sunnuntaina otimme
TapahtumanNeitsytmäki,
osallistujamäärä
oliKAUTTUA
vuoden (02)
2012 865
/ EURA
Jokisen
kanssa
mutta
me
Virpin
kanssa
päätimme
kiertää
vielä
itä-suomen
kautta
Lauantain
paraatissa
riitti nähtävää.
Jytisee
tapahtumassa
2112
henkilöä.
www.masahinaa.fi
Tauolla
kerholaiset
kävivät
tutustumassa
Paloaseman
kalustoon.
hotelli
majoituksen
Kajaanista.
Maanantaina
suEsa
Lehtonen
ja Virpi
Katila Jänkhällä
Neitsytmäki,
KAUTTUA
/ EURA
puh./fax
(02)
kiertää
vielä
itä-suomen
kautta
ajellen
maisemia
katsellen.
Sunnuntaina
otimme
Tapahtuman
osallistujamäärä
oli
vuoden
2012 865 2210
Lauantain
paraatissa
riitti
nähtävää.
untasimme kotiin seuraavaa reissua odottelemaan.
puh./fax
(02)
865 2210
HINAUKSET
24
Jänkhällä
Jytisee
tapahtumassa
2112
henkilöä.
www.masahinaa.fi
ajellen
maisemia
katsellen.
Sunnuntaina
otimme
Tauolla
kerholaiset
kävivät
tutustumassa
Paloaseman
kalustoon.
Tapahtuman
osallistujamäärä
oli
vuoden
2012 H
hotelli
majoituksen
Kajaanista.
Maanantaina
suOlimme
tapahtumaan
tyytyväisiä
ja päätimme
olla
Jänkhällä Jytisee
tapahtumassa 2112
henkilöä.
www.masahinaa.fi
Tauolla
kerholaiset
kävivät
tutustumassa
Paloaseman
kalustoon.
hotelli
majoituksen
Kajaanista.
Maanantaina
suPyörän
hallintataitojen
kertaamiseen
EMMP
on
järjestänyt
untasimme
kotiin
seuraavaa
reissua
odottelemaan.
050-364
0643
myös
mukana
seuraavassa
tapahtumassa
2013.
jo parina
keväänä
ennakoivan
ajon kurssin
Euran
Paloaseman
untasimme
kotiin
seuraavaa
reissua
odottelemaan.
Olimme
tapahtumaan
tyytyväisiä
ja
päätimme
olla
tiloissa.
Ajoharjoitteluosuus
on
myöhemmin
keväällä.
Olimme
tapahtumaan
tyytyväisiä
päätimme
olla
myös
mukana
seuraavassa
tapahtumassa
2013.
Esa Lehtonen
jajaVirpi
Katila
myös mukana seuraavassa tapahtumassa 2013.
ENNAKOIVAN AJON KURSSI KEVÄÄLLÄ 2013
seajossa toukokuussa 2012
Suorituksena vaativa kokonaisuus
K
Emmp jäseniä rautaperseajossa toukokuussa 2012
V
N
K
Emmpjäseniä
jäseniärautaperseajossa
rautaperseajossatoukokuussa
toukokuussa2012
2012
Emmp
Emmp jäseniä rautaperseajossa toukokuussa 2012
K
T
HINAUKSET 24 H
050-364 0643
iikerakennukset
nukset
HINAUKSET 24 H
050-364 0643
Teollisuus- ja liikerakennukset
Julkiset rakennuksetHINAUKSET 24 H
HINAUKSET
050-364 064324 H
-Rakennus
Oy
Teollisuusja liikerakennukset
Saneeraukset
050-364 0643
EuraRTP-Rakennus
Works OyOy
Esa Lehtonen
ja Virpi
Katila
27801 SÄKYLÄ
Julkiset
rakennukset
Teollisuusja
liikerakennukset
Pyörän hallintataitojen kertaamiseen EMMP on järjestänyt
Esa Lehtonen ja Virpi
Katila
Teollisuusja
liikerakennukset
jo parina keväänä ennakoivan ajon kurssin Euran Paloaseman
9100
Saneeraukset
Julkiset rakennukset
tiloissa. Ajoharjoitteluosuus on myöhemmin keväällä.
Julkiset rakennukset
[email protected]
MetallirakenteetPyörän
• Hydrauliikka
hallintataitojen kertaamiseen EMMP on järjestänyt
Saneeraukset
jo
parina keväänä
ennakoivan ajon kurssin Euran Paloaseman
p-rakennus.fi Saneeraukset
PL 31
27801
SÄKYLÄ
www.euraworks.fi
tiloissa. Ajoharjoitteluosuus on myöhemmin keväällä.
RTP-Rakennus Oy
045-670
9100
Puh. 0400-830 310 Fax
02-865 1347
e-mail:
[email protected]
joPyörän
parina hallintataitojen
keväänä
ennakoivan
ajon kurssin
Euran
kertaamiseen
EMMP
on Paloaseman
järjestänyt
Pyörän hallintataitojen kertaamiseen EMMP on järjestänyt
RTP-Rakennus
Oy
RTP-Rakennus
Oy
www.rtp-rakennus.fi
PL 31 27801 SÄKYLÄ
PL 31 27801
SÄKYLÄ
tiloissa.
Ajoharjoitteluosuus
on myöhemmin
keväällä.
jo parina
keväänä ennakoivan
ajon kurssin Euran
Paloaseman
[email protected]
tiloissa. Ajoharjoitteluosuus on myöhemmin keväällä.
045-670 9100
Molempina päivinä kisalähdöt
Lauantai aika-ajot alkaen klo 09.00 kilpailut klo 13.00
Sunnuntai warm up alkaen klo 09.30 kilpailut klo 13.00
Luokat, jotka mukana kisoissa:
- Moto 3
- Superstock 600
- Superbike
- Sivuvaunut
- KTM RC 390 Cup
- Star Service Cup (jokamiesluokka)
- MiniGP
- Classic / Classic Formula
O
R
A
T
AS
AL
D
A
RO
G
N
I
C
A
R
N
E
M
O
SU
S
U
U
R
A
EST
M
U
L
I
A
P
L
SAKI
O
a
t
a
r
i
ottor
o
M
n
staro
5
1
0
2
.
8
.
9
8.–
Ala
•
•
•
•
•
ana
k
u
m
t
ppiaa
u
a
k
e
k
i
tarv
a
j
t
a
j
o
hantu
a
a
vinä
m
i
ä
p
MP
a
n
pi
sillä…
e
m
e
a
l
t
o
n
i
döt m
i toim
h
r
ä
l
o
i
a
n
s
i
u
j
K
isti
a ja
a
o
t
a
s
j
u
l
e
l
a
u
ot o k
at. T
k
M
o
i
u
l
n
i
C
M
ASSI
L
C
s
AT
ö
A
…
y
a
K
m
a
K
I
a
m
l
D
n
AUH
V
Muka y yden tunne
a
j
T
is
T TÄVÄ
Ä
L
L
menne
Y
ntaan,
o
v
r
a
tu
Osallis
ot
palkinn
Pää
syliput
20€
oppu!
iikonl
v
o
k
o
k
lipulla
a
l
l
a
m
Sa
c.fi
r
c
w
.
www
kaikil.
T. Reijo Paussu.
satuinkaan
näkemään
eräänjarekan
hytissä
kolme
imme pyörän uudestaan A1 katsastusasemalle jossa raavasta
kaikil.
T.meidät
Reijo
Paussu.
Esa sivuuttaessa
Lehtonen
Virpi
Katila
äijää,
kaikki
kolme
tehtiin rekisteröintikatsastus, näille toimenpiteille
Esa
Lehtonen
ja
Virpi
Katila
raavasta
äijää, meidät sivuuttaessa kaikki kolme
tehtiin
rekisteröintikatsastus, näille toimenpiteille nostivat
kätensä ryhdikkäästi lippaan kuin sotilastuli hintaa noin 200€ + rekisteröintitoimenpide sis.
nostivat kätensä ryhdikkäästi lippaan kuin sotilastulirekisterikilpi
hintaa noinnoin
200€
+ rekisteröintitoimenpide
25€.
Kaiken kaikkiaan meillä ei sis. tervehdyksessä, ja minä uskon, että se tervehdys oli
tervehdyksessä, ja minä uskon, että se tervehdys oli
rekisterikilpi
25€. Kaiken
kaikkiaan
meillä
ollut mitäännoin
vaikeuksia
papereiden
kanssa, oli
jopa ei kunnioitus meitä hulluja motoristeja kohtaan jotka
kunnioitus
meitä hulluja
motoristeja
tuolla maailman
turuilla
ja tuntureillakohtaan jotka
ollut
mitäänloppusuoralla,
vaikeuksia
papereiden
kanssa,
Matkamme
Tallinnan
yllättävän
helppoa
joten
pelko satamassa
oli ihan
turha oli jopa ajelemme
Matkamme loppusuoralla, Tallinnan satamassa
säästä
riippumatta.
Vaikka
oli kylmä,
tämä lämmitti
ajelemme
tuolla
maailman
turuilla
ja tuntureilla
odottamassa
laivalle
ns.
paperisodasta.
yllättävän
helppoa
joten pelko oli ihan turha
odottamassa
laivallepääsyä.
pääsyä.
mieltä.
Yhteensä
kilometrejä
meille
kertyi
viikon
säästä riippumatta. Vaikka oli kylmä, tämä lämmitti
ns. paperisodasta.
n tällä kertaa tarkoita käytettyä moottoripyörää
aikana
2589km.
mieltä.
Yhteensä kilometrejä meille kertyi viikon
yleensä, sillä kaikki tiellä vastaantulevat ovat
aikana 2589km.
Ne voisi karkeasti
kolmeen ryhViranomaisetsemmoisia.
tarkistivat kerholaisten
varusteet ja jakaa
ajokunnon,
Nostalgiakulkuneuvon sarviin
Ongelmia rekisteröinnissä kun saattaa ilmetä.
Viisi- ja kuusikymmenlukujen kaksitahtiset lienevät
yksinkertaisimpia,
Tätä kirjoittaessani Virpi totesi että kuinka jäi kaimään:
vaikkei niitä
ja matka jatkui…
paamaan tätä matkaa, sen tajuaa vasta nyt kuinka
Ennen
toista maailmansotaa
valmistettuihin,
usein
huikeasti
Viranomaiset
tarkistivat
kerholaisten
varusteet
ja
ajokunnon,
kirjoittaessani
hienoTätä
ja mahtava
kokemus Virpi
se oli. totesi että kuinka jäi kaivarsin
eksoottisiin
laitteisiin,
sodan
jälkeen
työmatarvostetaja matka jatkui…
paamaan tätä matkaa, sen tajuaa vasta nyt kuinka
kakäyttöön hankittuihin pyöriin sekä uudempiin,
kaan. Sausein harrastusvehkeisiin.
man ajanhieno ja mahtava
kokemus
se
oli.
Esa Lehtonen ja Virpi Katila
Useinhan vanhan pyörän hankkija tarkoittanee
jakson nelituommoista viisi- ja kuusikymmenlukujen kulkupeliä. tahtiset
Helpoin keino
ovatkin sitEsa Lehtonen ja Virpi Katila
päästä tämmöiten jo vaatisen vekottimen
vampia, arsarviin lienee mu- vokkaampia
Matkamme loppusuoralla, Tallinnan satamassa
IC 350 Yksinkertainen kaksitahtinen
seopyörän osta- ja toki arvosteodottamassa laivalle pääsyä.
itärajan takaa
minen. Niitä on
tumpiakin.
kaupan monenlaiMatkamme loppusuoralla, Tallinnan satamassa
ieman uudempien japanilaisten kanssa kansia ja varsin kohodottamassa laivalle pääsyä.
nattaa varautua varsin työläisiin moottoriretuullisen hintaisiamontteihin. Koneet ovat kyllä olleet laadukkaita,
kin löytyy. Kanmutta vaativat korjaajaltaan monenlaista perehtyneinattaa kuitenkin
syyttä.
muistaa, että
RE: Royal Enfield 500 Tämmöisiä vaikka pyörä ulVanhan kulkimen kunnostaminen on useimmiten
valmistetaan vieläkin maailmalla
varsin pitkä projekti, eikä huolellisinkaan työ takaa
koisesti olisikin
hieno, niin sisus- mitenkään poikkeuksellista käyttövarmuutta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos reissaaminen
kalut eivät välttämättä ole ensiluokkaisia. Niinpä
hiukankin enemmän kiinnostaa, niin sitä varten kantämmöisen laitteen käyttövarmuus onkin hieman
nattaa hankkia toinen, ainakin lähes nykyaikaituurista kiinni.
nen menopeli.
MOOTTORIPYÖRIEN KAIKKI VARUSTEIDEN
stetta
TYHJENNYSMYYNTI - 30-70%
Pertti Mura
työläämpi tapa on
MÖNKIJÄT
kunnostaa
UUTUUS
MEILTÄ
vanha pyörä
omatoimisesti.
Toki kunnosBSA:n tyylikästä ja ajatonta brittimuotoilua
tustöitä voi
myös teettää.
Uniikin brändiviestinnän
HARJAVALTA
puh. 040toteuttaja.
523 7008
Varaosiakin nykyisenä internetin aikana löytyy moneen tarpeeseen. Aihioksi ainakin aloittelijalle sopinee parhaiten jokin jo rekisterissä oleva,
"pikkuvikainen" projekti. Jos kuitenkin päättää hankkia edullisen Suomessa rekisteröimättömän aihion
vaikkapa maininnalla "paperit löytyy" niin kannattaa
KV: Älä ota sitä vakavasti. Neukkupyörä suomaturvautua asiaa tuntevaan kaveriin.
Metallirakenteet • Hydrauliikka
E
H
A
TEKNISET MATTILA
Eura
Works
Oy
Eura Works Oy
www.euraworks.fi
Metallirakenteet
• Hydrauliikka
www.euraworks.fi
Kerää talteen painoideat
Puh. 0400-830 310 Fax 02-865 1347 e-mail: [email protected]
uudistuneilta nettisivuiltamme
Puh. 0400-830 310 Fax 02-865 1347 e-mail: [email protected]
www.plusprint.fi
laissomistein
Moottoripyöräilijöiden
liikennekuolemien
määrä on
vuoden
aikana. Loukkaantuneiden
määrä on nouslaskenut
yhdeksällä
prosentilla
viimeisen
kymmenen
sut viidellä prosentilla vastaavana aikana. Viimeisen
vuoden aikana.
Loukkaantuneiden
määrä on nousOlisit
kolmen vuoden aikana
onkäynyt
kuollut keskimäärin 22
sut viidellä prosentilla vastaavana aikana. Viimeisen
vuodessa ja loukkaantunut 590 motoristia vuodessa.
kolmen vuoden aikana on kuollut keskimäärin 22
Kaikista
tieliikenteessä
menehtyneistä
ja loukkaantuSe fiksu
valinta
vuodessa ja loukkaantunut
590
motoristia vuodessa.
neista
kahdeksan
prosenttia
on
moottoripyöräilijöitä.
EURA:
Satakunnankatu
17. puh. 02 865
4494
Kaikista
tieliikenteessä
menehtyneistä
ja loukkaantuTaajamien
ulkopuolella
tapahtui
kolme
neljästä
Avoinna
ma-pe
9-17,
la
10-13
neista kahdeksan prosenttia on moottoripyöräilijöitä.
RAUMA:
puh.
02 822kolme
6977Kuolemankuolemasta
ja puolet
loukkaantumisista.
Taajamien
ulkopuolella
tapahtui
neljästä
tapauksissa
44
prosenttia
menehtyi
ulosajoissa
ja
kuolemasta ja puolet loukkaantumisista. Kuoleman23 prosenttia
kohtaamisonnettomuuksissa.
Louk-ja
tapauksissa
44 prosenttia menehtyi ulosajoissa
kaantumisissa
44kohtaamisonnettomuuksissa.
prosenttia tapahtui ulosajoissa
ja
23 prosenttia
Loukjokakaantumisissa
viides saman 44
ajosuunnan
prosenttia onnettomuuksissa.
tapahtui ulosajoissa ja
EURA:
Satakunnankatu
17. puh.
02 865 ja
4494
joka viides
samanjoka
ajosuunnan
onnettomuuksissa.
Taajamissa
tapahtui
kolmas
kuolemista
puolet
Avoinna
ma-pe
la kuolemista
10-1341 prosentTaajamissa
tapahtui
joka9-17,
kolmas
ja puolet
loukkaantumisista.
Kuolemantapauksista
RAUMA: puh.
822 6977risteävien
loukkaantumisista.
Kuolemantapauksista
41 prosenttia tapahtui
ulosajoissa
ja 3202prosenttia
tia
tapahtui
ulosajoissa
ja
32
prosenttia
risteävien
ajosuuntien onnettomuuksissa.
ajosuuntien onnettomuuksissa.
Loukkaantumisissa
joka neljäs tapahtui risteävien
Loukkaantumisissa joka neljäs
tapahtui
ajosuuntienonnettomuuksissa
ja joka
neljäsristeävien
saman
ajosuuntienonnettomuuksissa
ja
joka
neljäs
saman
ajosuunnan onnettomuuksissa.
Ehkäpä
kallistunut
niin että
tävästi
ja uutisointi
paremmatonuutiset
tilastoista
jaajokainvaille
LAPIN
en
moottoripyöräonnettomuus
uutisoidaan
näytansaittua huomiota… ?
tävästi ja paremmat uutiset tilastoista jaa vaille
ansaittua huomiota… ?
Hurjasti turvallisia kilometrejä alkavaan
ajokauteen,
nautitaan kesästä ja hyvästä
Hurjasti turvallisia kilometrejä alkavaan
harrastuksesta
yhdessäkesästä
ajellen.ja hyvästä
ajokauteen, nautitaan
harrastuksesta yhdessä ajellen.
Se fiksu valinta
ajosuunnan onnettomuuksissa.
● Rakennuskone-
● Rakennuskone-
vuokraamo
vuokraamo
- laadukkaat
- laadukkaatkoneet,
koneet,
telineet
telineetjajahenkilöhenkilönostimet
nostimetym.
ym.
Mika Touru
KÖYLIÖ
0500 791 717
Taksibussi (1+8); myös pyörätuolivarustus
Pikkubussit 16- ja 19- paikkaa
Linja - auto 50 paikkaa
● Levypalvelu:
● Levypalvelu:
- filmivanerit
- filmivanerit
-- vanerit
vanerit
-- kalusteet
kalusteet
050
7767
050 550 7767
Feelintie
Eura
Feelintie 3,
3, 27510 Eura
www.vuokralaine.fi
www.vuokralaine.fi
TIE UNELMAAN JA UNELMALLA TIELLE!
T
ässä sitä ollaan moottoripyöräkerhon jäsenenä. Vihdoinkin. Sanotaan että pitää
unelmoida mahdottomia niin ne joskus voivat
toteutua.
Moni varmaan viittaa kintaalla moisille höpötyksille. No itse voin kertoa ettei se välttämättä ole
höpön höpöä. Kerronpa pienen tarinan omasta
unelmastani. Se varmaan alkoi itää jo viiskyt- ja
kuuskytluvun taitteessa. Olin silloin sellainen
saappaanvarren mittainen tytöntyllerö. Isälläni
oli DKW 200 merkkinen moottoripyörä jolla hän
kulki työmatkojaan kesäaikaan. Kertovat että oli
kova huuto kun kuulin isän pyörän äänen. Piti
juosta vastaan ja päästä pyörän kyytiin. En siis
pelännyt kovaa
meteliä ja ilmeisemmin nautin
vauhdin hurmasta.
Ihan mulla oli ajoa
varten oikein
"pottalakki" päässä.
rohkea ja hieman hullu kun olen, suorilta vartaloilta pyörän selkään ja menoks. Ihan pienillä
lenkeillä harjoittelin.
Suuri kiitos pitää antaa Tarjalle ja niille "pojille"
jotka jaksoivat mua opettaa ja raahata perässään pitkin maakuntaa. Kaikki eivät sitä voi tästä jutusta lukea mutta lämmin ajatus lentää heille tuonne yläkertaan.
L
uultavasti moni muukin pyöritteli päätään et
mitähän tuostakin tulee.
Tuli sitä oppia kantapään kautta myös. Ihan kotinurkilla kävi niin et vedin käsijarrun liian nopeasti pohjaan, äkkipysähdys ja kuperkeikka. Makasin selälläni jalat menosuuntaan ja pyörä
protkotti pari metriä takanani.
Soitto kotiin: Mitä mää teen ko pyörä on lommoilla? Tuli tylyä tykitystä.
Tarkistettiin et pyörä toimii ok ja minä olen ehjä.
Et siitä vaan matkaa jatkamaan. Parasta terapiaa, en muuten varmaan uskaltais ajaa vieläkään.
A
Parhaat Pidot… www.menomix.com
KYSY TARJOUS
ÖLJYT / ÖLJYNVAIHDOT: CASTROL, MOBIL, SUNOCO, MOTUL YM.
RENKAAT: ECO-TOP UUSIORENKAAT, CR UUSIORENKAAT. ASENNAMME MYÖS ESIM.
NETISTÄ OSTETUT RENKAAT. AUTOJEN JA MOOTTORIPYÖRIEN HUOLLOT.
RANTATIE 1196, 27800 SÄKYLÄ
V-M JUNNILA 045 604 9443
JOUNI ILTANEN 0400 991 831
ika kului, isä myi pyörän ja muutimme suureen Turun kaupunkiin, unohtui koko asia.
Kunnes koitti tuo mahdoton murrosikä. Alkoi tietenkin pojat kiinnostaa. Kulmilla liikkui niin Yamahaa kuin Hondaakin. Ilmeisesti en kuitenkaan ollut mikään kurvikas kaunokainen sain
näet vaan ihastella muiden kurvailuja nurkissa.
Kukaan ei koskaan pyytänyt mua ajelulle.
Kulmakunnan pyörien äänet kyllä tunnistin
vaikken niitä edes nähnyt.
Roikuin ikkunassa, kuolasin ja haaveilin et jos
joskus. No mummolassa kun kävin sain pari
kertaa ajaa naapurin mopolla. Mutta siihen jäivät ajelut.
Kului monia vuosia tuli työ, perhe ja muut vastuut. Aina kuitenkin ohikiitävän moottoripyörän
ääni loi lämpöisen tunteen. Jonain
vuotena sain idean että olis kiva kuunnella tuota
ääntä ehkä hieman enemmän. Ei muuta kuin
paraatipaikalle katselemaan ja kuuntelemaan
Lietoon meneviä motoristeja.
En osaa sanoin kuvailla miten mahtavalta tuntui
katsella sitä letkaa ja se ÄÄNI joka pyöristä lähti. Siitä varmaan tuo hulluus taasen sai otteen et
jos joskus. Se joskus tuli sitten vuonna 2001
kiiltävän kaunis Yamaha Virago 250 ilmestyi pihaan. Olin ihan myyty. Siitä sit hyppäsin, uhka-
V
irago vaihtui Honda Sadouw 750:n. Ajettiin
isännän kans molemmat yksin ja yhdes.
Seuraavaksi tuli taloon molempien haave Harley Davidson Fat Boy 1450. Vähän ehkä liian
iso mulle. Niinkuin ystäväni sanoo näytän hämähäkiltä jalkapallon kimpus. Kulkee kuin unelma ja unelmien täyttymyshän se on.
Joskus ajattelen et voisko sen tuoda lasivitriiniin
sisälle sit eläkepäivien iloks. Meillä oli myös samanmerkin 883. Joka ehkä on tällaiselle metriheikille sopivampi. No täytyy tunnustaa et se
selätti mut kerran ojanpohjalle.
KOSKAAN EI OLE MYÖHÄISTÄ OPETELLA
selvisin mustelJ älleen
milla. Olis kannattanut
käydä opettelemassa miten moottoripyörää ajetaan. Mutta koskaan ei ole
liian myöhäistä opetella!
Jokainen hetki liikenteessä on oltava tarkkana niin
omasta kuin muidenkin
puolesta.
V
oin tunnustaa etten
tiedä moottoripyöristä paljonkaan. Mutta sen
tiedän miltä tuntuu kun
unelmat täyttyy, miltä tunTämäkin lehtileike ja juttu löytyi menneiltä ajoilta paikallislehdestä
tuu kun vääntää kahvasta ja tie
vie mennessään.
Tuulen henkäys, pihkan tuoksu, veden läheivalle motoristille. Sen kaiken olen kokenut ja
syys, kaadettu heinä, auringon lasku ja nousu
siitä kiitän.
horisontissa, itikkaparvi illan hämyssä, hirvi ojan
penkalla, ajokaveri edessä ja takana, ystävyys,
Merja Böök
yhteenkuuluvuus, käden heilautus vastaantule-
Lipunmyynnissä, Ari, Kari, Matti ja Pekka
HUONO KUSKI
Tulipa pienen huoltamon baariin kolme kovanaamamotoristia, jotka kävelivät erään miehen pöydän ääreen. Ensimmäinen otti miehen kahvit ja joi ne, toinen otti sämpylän ja söi
sen ja kolmas otti miehen paidantaskusta tupakat ja alkoi
polttaa niitä. No, hiljainen kaveri poistui hätäisesti baarista ja
kovikset aloittivat metakan: "Olipa mamelo kaveri, ei pistänyt
yhtään vastaan!" Mihin tyttö tiskin takaa lisäsi: "Eikä se edes
osannut ajaa rekkaa, peruutti juuri kolmen moottoripyörän
päälle…"
Sirkka-Liisa, Pekka ja Ari
Toimistorotta Esa
Radan varrella ajoja katsomassa kerhon paidat päällä,
tauolla lipunmyynnistä, Jukka S. Jukka L. Kari ja Virpi
Virpi jutustelee Koskisen perheen kanssa kuulumisia
IBA FINLAND SUPER-VIIKONLOPPU 24-25.5
O
EURAN
AUTOHUOLTO OY
Avoinna: ma-pe 8 - 17
limme suunnitelleet jäsentemme keskuudessa suorittavamme taas rautaperseajon super-viikonlopun yhteydessä 24.5.
Kari oli kokeneempana rautapyrstönä suunnitellut reitin ja aikataulun jonka toteuttaisimme kyseisenä Lauantaina. Meitä oli lähdössä
matkaan reitin suunnittelija Kari
Kaukkila, Ari Lehtonen, Matti Kallio, Esa Lehtonen ja ainoana naiskuskina Satu Jokinen. Ennen reissua pyörät piti huoltaa. Oman pyöräni huolto oli sovittu keskiviikoksi,
vaihtoon menisi vuotavat etupään
stefat, jarrupalat ja eturengas.
Huolto oli sovittu Hakin huoltoon.
Matti oli sopinut myös takarenkaan vaihdon Hakin
huoltoon perjantaiaamuksi.
matka taittui pohjoisen suuntaan. Joensuussa olimme klo
12.49. Ilma oli todella helteinen ja aina liikennevaloissa
pysähtyessä tuli tuskan kuuma ja hiki virtasi kun ajoviima
ei viilentänyt. Päivällä lämpö
nousi parhaimmillaan yli +30
asteen. Ilma oli meille koko
matkan aikana suosiollinen,
ehkä liiankin suorittaa rautaperseajoa. Yön lämpötila oli
sopiva +18. Matka taittui
muuten mukavissa merkeissä. Kajaanin kautta Limingalle jossa kello näytti aikaa
18.30. Länsirannikkoa pitkin
Vaasan kautta etelään ja Porissa olimme Porin konepyöräklubin tarkistuspisteellä klo 00.28. Hetken
taukoa pidettyämme oli meillä edessä se reissun
iin koitti Keskiviikko ja ajoin pyöräni Raumalle, viimeinen pätkä Euraan ja taas oli yksi rautaperhuollossa Jesse katsoi takarengastani ja suo- seajo suoritettuna.
sitteli myös takarenkaan vaihtoa. Kuvittelin kuitenkin 2014 vuoden loppuun mennessä Karille ajo oli jo
että jos vielä tämä reissu, sen jälkeen rengas menisi neljästoista, Satulle kahdeksas, Arille ensimmäinen
vaihtoon. Joten rengas jäi vaihtamatta. Tuli torstai ja ja minulle se oli kolmas. Kilometrejä tarkistuksen
jälkeen tuli 1638km. Aikaa kului noin 22 tuntia.
pähkäilin ajatusta takarenkaasta ja sen kestävyyKeväällä 2015 taas uudestaan mutta uudella reittidestä. Olihan kilometrejä ajettavana liki 1700km
suunnitelmalla.
seuraavan vuorokauden aikana. Kuten Haki asian
myöhemmin ilmaisi, menikö
ikä on IBAF ?
pupu pöksyyn, ja minä myönIron Butt Assonän, nyt kyllä meni. Torstaina
ciation Finland ry
soitto ennen sulkemisaikaa
(IBAF®) on vuonna
Hakin huoltoon ja sain kuin
2000 perustettu järjestö
sainkin sovittua vielä perjansuomalaisille motoristaille renkaan vaihdon. Aateille, joiden mielestä
mulla suuntasin pyöräni huolmoottoripyörät ovat tehtoon päin kun Matti ajoi vasty ajettaviksi.
taan, uusitulla takarenkaalla.
Meitä on lähes 1300
Raumalle päästyäni soitin
motoristia eri puolilla
kuulumisia Matille joka kertoi
Suomea. Mukaan joukpyöränsä taas temppuilevan
Tauolla Lappeenranta ja Viipurinportti.
koon pääsee suorittakäyntihäiriöiden muodossa.
Kari Kaukkila, Satu Jokinen ja Ari Lehtonen.
malla kansainvälisen
Matti epäili vahvasti pääseIron Butt Associationin (IBA) sääntöjen mukaisesti
vänsä mukaan rautaperseajoon seuraavana yönä,
lähtö olisi jo klo 04.00 Euran ABC asemalta. Harmitti hyväksytyn matka-ajon. IBA edistää matkamoottoripyöräilyä ja liikenneturvallisuutta sekä tekee tunneMatin puolesta. Illalla ajoissa nukkumaan ja kello
tuksi IBA:n sääntöjen mukaisia matkaherätykselle klo 03.15.
ajosuorituksia. Neuvovat myös ajojen suorittamisesamulla herätys, varusteet päälle ja menoksi.
sa ja järjestävät ajosuoritustilaisuuksia sekä jäsenSaavuin ABC jakajalle ensimmäisenä jonka
ten tapaamisia. Tarkempaa tietoa löydät IBA:n sijälkeen saapuivat muutkin matkaan lähtijät, mutta
vuilta www.ibafinland.fi
kuten olimme jo arvanneetkin, Matti puuttui joukosta
mikä oli harmi. Pyörien tankkaus ja suuntana ensimletko muuten jo kiinnittänyt matkoillasi huomiomäiset etapit, Turku, Lohja ja Lahti jossa olimme
ta IronButt Rode Here, There- Everywhere kuitin mukaan klo 07.46. Lahdesta suuntasimme
tarraan, jolla IBA "reviiri" on merkitty. "The world is
Kouvolaan ja Lappeenrantaan Viipurinportille josta
our playground".
Esa Lehtonen IBA jäs.no. 3293
N
Mika Touru
KÖYLIÖ
Satakunnankatu 13, 27510 Eura p. 865 3090
www.lounaskahvilaminttu.fi
Raimo Heino
koulutettu hieroja




Hieronta
Jäsenkorjaus
Hunaja-hieronta
Selkärankakäsittelyt
Rohdaistentie 53, 27230 Lappi
(02) 826 0639, 0400 128 991
[email protected]
0500 791 717
Taksibussi (1+8); myös pyörätuolivarustus
Pikkubussit 16- ja 19- paikkaa
Linja - auto 50 paikkaa
M
A
O
EURAN MMP JA 90-LUKU
Motoristit koulukiusaamisen vastustajina
P
erjantaina Lokakuun 3 päivä oli Kiukaisten yhteiskoululla tapahtuma motoristit koulukiusaamista vastaan. Matkaan oli lähtenyt kymmeniä motoristeja lähinnä Etelä-Suomen alueelta, suurin osa
oli Tampereen seudulta. Porukka kerääntyi Euraan
kahvila roosan pihalle. Eurasta kerhon jäseniä liittyi
5 kpl mukaan. Eurasta ajettiin yhtenä letkana Kiukaisten koululle yhteensä 62 moottoripyörää oli mukana.
M
otoristit koulukiusaamista vastaan tapahtuman ovat ideoineet Jompe Vuorio ja Ari Santaharju.
3.6.1997 Euran Tori, hitausajon mestaruuskisat
Pyhäjärvimessut 1993, Euran MMP osasto
S
antaharju halusi muistuttaa Kiukaisten koululaisia siitä että jokainen tarvitsee itselleen suojapaikan. Koulu voi olla monelle jopa ainoa suojapaikka. Toiset meistä sulkevat oman kodin oven turvallisin mielin ja palaavat sinne koulupäivän jälkeen levollisina. On kuitenkin niitäkin jotka eivät mistään
Saaristoajo 1995
EVOLUUTIO
- Isi, mikä on evoluutio.
- Kuulehan poikani, evoluutio tarkoittaa sitä, että ensin sinä ajat mopolla, sitten kevarilla, sitten
250-kuutioisella, sitten 500-kuutioisella, sitten 1100-kuutioisella ja sitten sinä huomaat, että
sinulla on maksuvaikeuksia.
Motoristikirkko Lieto 1997
rastuksesta nauttiminen. Motoristeillä on vahva yhteisöllisyys. Tien päällä vastaan tulevaa ei useinkaan pysty tunnistamaan, siitä huolimatta käsi nousee aina tervehdykseen. Motoristit ovat tiivis yhteisö, jolla on maantiellä samat vaarat ja ilot. Ne jaetaan, samoin on koulumaailmassakin, korosti Santaharju.
Sieravuori Meeting 1997
Ajokauden avajaiset 1995
Vaaljoentie 16
27640 Honkilahti
02 - 8668225
Facebookissa on oma ryhmä motoristit koulukiusaamista vastaan johon voi kuka tahansa liittyä omistaa
moottoripyörän tai ei. Siellä on tietoa missä päin tapahtumia järjestetään. Motoristit koulukiusaamista
vastaan kampanja (MKKV) lähti liikkeelle Tampereelta syksyllä 2013 motoristien keskuudessa syntyneestä ajatuksesta kutsua kokoon asiasta kiinnostuneita motoristeja jotka ajaisivat ryhmänä kouluille
puhumaan oppilaille kiusaamiseen liittyvistä asioista
ja ottamaan siten yhteisönä kantaa koulukiusaamista vastaan. Ryhmä on vieraillut useissa eri kouluissa
ympäri Suomen.
hinnasta haluaisi palata takaisin epävarmoihin kotioloihin.Taustalla saattaa olla raskaita asioita, perheessä voi olla riitoja ja runsasta alkoholin käyttöä.
Santaharju puhui omasta kokemuksesta, hän on
kokenut koulukiusaamisen nuorena.
P
uheen jälkeen siirryttiin pihalle, jossa koululaiset saivat tutustua moottoripyöriin ja kysellä
moottoripyöristä niiden kuskeilta. Monennäköistä ja
kokoista pyörää oli pihalla näytillä. Viimeiseksi koululla oli kahvitarjoilu motoristeille. Kahvin jälkeen
motoristit palasivat kotiin omina pikku ryhminä.
Oli mielenkiintoinen tapahtuma, jatkossakin kannatiukaisten koululle päästyämme kokoonnuttiin
taa osallistua näihin tapahtumiin, hyvän asian puokoulun liikuntasaliin. Ari Santaharju puhui siellä lesta ollaan liikkeellä.
Ari Lehtonen
oppilaille. Santaharjun mukaan motoristeja sitoo yhdessä ajaminen, upeat menopelit ja yhteisestä har-
K
T
apah
kerra
Eurasta m
klo 8,30.
ja Toni. T
olevalle k
dettu alko
mielet kor
la ja ensim
T
Kuvat Mika Eskola
ästä
naa
mutkaine
lasta Vää
peeksi leu
kautta Ja
Tavoittee
ti pätkälle
tan oleva
osuutta. M
hiekkapät



T
Imatranajot 22 - 24.07.1983 Kai, Aimo, Merja, Ossi eli
Kleebu, Naarmu Nieminen, Hesu ja Heli
Myllyojalahdessa tuli joskus tällaistakin tehtyä
10.09.1981
Ahveniston vauhtipäivät 4 - 6.06.1982
Leiripaikkaa pystyttämässä ”kuopassa”
Motocrossin MM-osakilpailut
25.07.1982 Kuopio
Mailan kioski, kerholaiset
lähdössä Brandöseen
28.05.1982
Alakuva. Kerholaiset odottavat Lossille pääsyä
Kustavissa, matkalla legendaariseen Lars Petterssonin mökkikylään Brandöseen viettämään
viikonloppua.
ässä tarvitaan jo
pientä valmistelua. Ajovetimet tulee
päälle ja muu täytyy
sovittaa pyörän laukkuihin. Vesisateen mahdollisuus
on aina. Pyörän takalaukkuhan täyttyy kahden sadevehkeistä ja matkan aikana tarvittavista kamoista,
mukaan lukien se naisen käsilaukku missä on vähän
kaikkea. Muut tavarat sivulaukkuihin niitähän tällaisessa rallipannarissa on yleensä kaksi, jihuu molemmille ihan oma.
mahdu kyytiin. Ei pysty hyväksymään, mutta tosiasia
kun laukut on nyt jo hajoamispisteessä, ja jos niitä
alkaa kesken matkan availemaan päädytään tuohon alkutilanteeseen.
Majapaikoilla nämä kaikki puretaan ja keskitytään
perillä oloon. Seuraavana aamuna, edellinen ilta hyvin juhlittuna, alkaa uusi tavaroiden pakkaus. Samat
tavara määrät mutta jotenkin tuntuu vaikeammalta
kuin aikaisemmin. Miksihän ?
Mukaan tarvitaan vähintäänkin:
Kengät- ajosaappaat ei toimi kävely- eikä tanssikenkinä. Helteellä hiostaa varmasti...
Takki- ajotakki jonkin verran jäykkä ja kuuma pusakka. Ei sovi illalla mennä ajotakin kanssa baariin,
luulevat vielä motoristiksi...
Housut- samaa settiä kuin tuo takki, ei taivu mihinkään erikoisiin kevätjuhlaliikkeisiin.
esisade on harrastuksen yhtenä aromisuolana, yleensä tuo tullessaan myös kylmyyden
ja huonon näkyvyyden. Varuste kysymys.. niin on.
Sitä vaan mielellään olisi keveimmissä vehkeissä
helle ilmalla ja pitkittäen sade varusteiden pukemista. Todella fiksua on myös haluta täyden varmuuden
V
N
o tässä vaiheessa se laukku on melko
täynnä.. pyyhe, uikkarit, pesuvehkeet ja
hammasharjakin olisi kiva. Parit kierrokset paitoja ja
alusvaatteita, näillä mennään.
Entäs ne telttaretket ? Niihin lisätään teltta makuupussit, patja ym, tämä vaatiikin jo takalaukun päälle
ylimääräisen pussukan näille varusteille, siitä tulee
taas painoa taakse lisää.
Pakkauksen aikana ylläpidetään
pariskunnan vuoropuhelua…
siinä on sellainen
matkajännitteinen vivahde.
A
letaan olla lähdön hetkillä, kauan odotettu retki alkaa. Arkiset murheet jäävät kotiin kun päristelemme kohti auringon laskua. Kiitos nykytekniikan kypärästä toiseen voi puhella mukavia koko
matkan, jopa puhelut kotoa ja töistä löytää perille. Ei
me voida nyt auttaa mihinkään asiaan, helpottava
vastaus kaikkeen.
Pikkuhiljaa matkan edetessä hermostuneisuus antaa tilaa sille hyvälle matkafiilikselle.
Kahvitauolla löytyy useasti näitä
myymälätyyppisiä houkutuksia
matkaajille, ja kaikkihan on alen
nuksella halpaa… olisi laukkua,
maljakkoa, vaatteita ja vaikka mitä. Ostettavaa olisi, mutta eihän
me voida mitään ostaa kun ei
Kumipuku päälle ja taas matka jatkuu
siitä että vesisade on totista totta, eikä vain ohimenevä ripaus. Totuuden iskiessä taivaalta ne muovivehkeet revitään märkien vaatteiden päälle siellä
tienposkessa.
Kuten myös se totuus kun sadepilvien väistyessä,
sateen loputtua, auringon tuoman kuuman kosteuden hetkellä, niitä sadevehkeitä aletaan purkamaan
pois. Voi että on komiaa…
H
arrastuksena
moottoripyöräily on aika taitolaji ja
nyt en tarkoita nyt itse
matkan tekoa vaan sitä
kaikkea muuta.
V
almistautuminen kesän moporetkelle alkoi jo
Matti Kallio ja Hannu Kylänpää 2012
talvella, jolloin otimme Kirsin kanssa kartat
esiin ja mietimme mahdollisia matkakohteita. Kirsi
oli bongannut netissä surffatessaan Geirangerin
vuonon Norjassa sekä sinne vievän hurjan oloisen
serpenttiinitien, Peikkotien, Trollstigenin. Geirangerin vuono on vuonna 2005 otettu Unescon maailmanperintökohteeksi. Siitä se sitten lähti ja matkakohde oli nopeasti päätetty. Ensimmäiseksi lyötiin
ajankohta lukkoon, varattiin hotelli Vaasasta sekä
laivaliput välille Vaasa – Umeå. Myös kotiinpaluuta
varten varattiin valmiiksi laivamatka välille Tukholma
– Turku.
Virpi Aulin ja Hannu Kylänpää työssään.
EURAN AUTOHUOLTO
MAANSIIRTO-JA METALLITÖITÄ SEKÄ
KONEASENNUKSIA
JA VARAOSAPALVELU
hteinen matkamme alkoi Raumalta Kortelan
YEura • Harjavalta • KokemäkiH.• Köyliö
MÄKELÄ
0400 890819
• Säkylä
Maahantuojien valtuuttama takuuhuolto, kaikki merkit
L
Laitos- ja suurtalouskoneiden huolto
S
ABC:ltä lauantaiaamuna 8.6.2013. Ilman mi- VARAOSAT
tään kiirettä, aurinkoisessa kelissä jatkoimme mat- ASENNUKSET
kaa kohti Vaasaa. Ennen majoittautumista Vaasan
ähestyessämme Norjan
rajaa taivas synkkeni
Omenahotelliin ehdimme tutustua Raippaluotoon, ja
uhkaavasti ja juuri,- HUOLLOT
kun saavuimme Ruotsin ja
syödä jäätelöt upean Raippaluodon sillan pielessä. Norjan rajalla olevalle kaupalle, alkoi sataa oikein
kunnolla. Päätimme pitää pienen tauon kaupan kahSorkkistentie
27510aikainen
EURA herätys,
Avoinna: ma-pe 8–17, la 9–13
unnuntaina
9.6. olikin8,sitten
vilassa, välipalaa nauttien ja sateen loppumista odoPuh. (02) 865
0463, 044
059 5120
sillä yhteysalus
Vaasasta
Umeåån
lähti klo kah- tellen. Puimme kuitenkin sadevärmeet päällemme ja
Avoinna
ark. 8.00-16.30
• www.kodinkonesoini.fi
deksan
aamulla.
Omena-hotelli
on kiitollinen vaihto- sadetta uhaten jatkoimme matkaa Norjan puolelle.
Filppulantie 16, 27510 Eura • Puh. 02 8378 7450
ehto aikaiseen lähtöön, hotellin jääkaappiin voi varata aamuaamupalan ja muuta matkaevästä. SataOn aivan uskomatonta, miten nopeasti maisemat
massa oli meidän lisäksemme vain muutama moto- muuttuivat Norjan puolella. Korkeuserot kasvoivat
risti. Muutaman tunnin laivamatkan jälkeen rantauhuimasti ja maisemat muuttuivat entistä jylhemmiksi.
duimme Ruotsiin. Maisemat muuttuivat välittömästi Ennen Trondheimia ”jouduimme” ajamaan muutajylhemmiksi, muistuttivat lähinnä Suomen lappia.
na man tunnelin läpi. Ajaminen pimeässä, kylmässä,
aatavakohti
Maisemista ja ajamisesta nauttienS
etenimme
tomuisessa, oudosti kaikuvassa tunnelissa ei todelRuotsissa sijaitsevaa Sörbyta, jonka Brunflon
myöskyläs- lakaan ollut nautinto. Onneksi siitä ei sentään tarvinsä sijaitsevasta Sörbygården Bed & tr
Breakfast
aktor–inut maksaa mitään.
paikasta olimme varanneet majoituksen.
sionaoli
erPaikka
v
upea vanha maatila hevosineen.
rondheimiin saavuttaessa huomasimme ole-
TRX
420 FPM
MÖNKKÄRIT
Illalla ajoimme vielä läheiseen kyläkeskukseen iltapalalle, joka oli vähemmän terveellinen pikaruokahampurilainen. Pitkän ja lämpimän päivän jälkeen
uni maittoi.
M
6.990,-
aanantaiaamuNYT
10.6. valkeni pilvisenä. Aamuwww.motorauma.fi
palan jälkeen matka jatkui tietä
Nor+tk
– ohjaustehostimella
ja E14 kohti
jaa, Trondheimia. Matkalla pyörähdimme tutustuhyvällä vinssillä
massa Åren laskettelukeskukseen. Maisemat olivat
–Honkajuurentie
4 v.
takuu
ja Honda-laatu
2, Rauma
upeat
ja jylhät,
mutta
kylässä
oli muuten hiljaista
kuin huopatossutehtaassa.
Liikkeellä olivat vain kun(02) 822 4444
www.motorauma.fi
nostusja remppahommissa
olevat
kuorma-autot ja
Ark. 10-17,
ke 10-20,
la 10-13
remonttimiehet.
Honkajuurentie 2, Rauma
p. (02) 822 4444
Avoinna ma-pe 10-17, la 10-14
Tmi Mannilan Auto
- Autojen varaosia 1990-2000
- Käytettyjä autoja
0400 2226618
T
vamme keskellä mieletöntä risteystyömaata.
Töitä tehtiin monessa kerroksessa, joka suunnassa.
Keltaisia ym. värisiä opastekylttejä oli joka puolella.
Niistä ei ehtinyt kuitenkaan lukemaan kuin osan, eikä kaikkia edes ymmärtänyt. No, siinä pyörimme
mopoinemme ja kuin ihmeen kaupalla ja navigaattorin pienellä opastuksella poistuimme alueelta lähes
oikeaan suuntaan, kohti Havdalia. Olimme varanneet seuraavan majoituksen myös etukäteen: Gjesteheim Havdal, Sandmoen Bed & Breakfast. Paikkaa ei netissä olleen kuvan mukaan tunnistanut samaksi, mutta pitää vain todeta, että asialla on ollut
todella hyvä valokuvaaja; Kuvaaja, joka on löytänyt
erittäin otollisen kuvakulman ja osannut kuvankäsittelyohjelman käytön. No, majoitus oli kuitenkin ok ja
unikin
tuli iltapalaksi
läheisessä ruokapaikassa
syöALOITA
PYÖRÄILY
ISLASTA.
dyn turska-aterian jälkeen (turska maistui turskalta!).
Ilmakin kirkastui jälleen illalla, joten odotimme
heMyös muita
räävämme aurinkoiseen aamuun.
pyöräilyyn
liittyviä
varusteita ja
SCHOELLER tarvikkeita.
ajokäsineet Kysy lisää !!
60,00 € / pari
Kysy hintaa !!


K
Niistä ei jälkikäteen muista kylmyyttä, hikeä, puutuokoontumisajojen olot ovat välillä kovin- nutta takalistoa, pyöräremonttia eikä sitä kun saaleirimäiset,
lämmin vesi suihkussaSateeltakaan
ei tettiin
kypäräpuhelimet
kiinni
600 km sen ostaKerholaiset aloittamassakin
päivän
töitä lipunmyynnissä.
ei olla
aina voi
välttyä, toteaa Jouni
Iltanen.
ole itsestään
ei matta
jääneen
maljakon2011
takia.
Alastaron moottorirata
2011selvää. No siis kukaan tai mikäänAlastaron
moottorirata
lipunmyynti
ole selvää. Tämä ala vaatii ihmisluonteelta sopeutumista, joustamista ja ääretöntä huumoria.
Moottoripyörämatkailussa päätyy uskomattomiin
paikkoihin ja tutustuu kaikenlaisiin kulkijoihin, useasti on tutustuttu mielenkiintoisiin elämäntarinoihin.
Aikataulut ja reitit eivät ole mitään vakavasti otettavia asioita, niitä muutellaan matkan edetessä. Väki
tämän yhteisen harrastuksen ympärillä on saman-
Alastaron moottorirata 2012,
Virpi Aulin ja Hannu Kylänpää työssään.
Lipunmyynnissä Kari Kaukkila, Reijo Paussu,
Matti Kallio ja Hannu Kylänpää 2012
J
oka vuosi kuitenkin kevätauringon tullessa alkaa olla jo kova hinku kohti uusia kokemuksia,
nämä ovat mahtavia kokemuksia. Meillä isäntä on
tätä mieltä- niin kauniisti ei kuulemma päivä paista,
että minä ajaisin ja hän ottaisi takapenkkiläisen
roolin. noh, orotellaan  Moottoripyöräilymatka
joka sisältää myös mustia pilviä, ja niitä.. ei aina
henkistä ja lupsakkaa sakkia. Mitään kireäpipoja ei niin helppoja kurveja.. vastaa parisuhdeterapiajaksoa ja lopputulos on varmasti parempi, ja hintaa
taida moinen meno kiinnostaa.
nykytrendin mukaiselle terapialle voi tulla jopa vähän enemmän.
ideokamerahan täytyy olla päällä joka tilanonenlaisia ajelutilanteita löytyy.. yksin,
teessa, tämä aiheuttaa myös tunnekuohunparin kaverin kanssa tai isolla porukalla.
taa toisinaan. Ei aina jaksaisi olla kuvauksen koh- VARAOSAT
Eura •de
Harjavalta
• Köyliö
Säkylä
ja hymyä,• Kokemäki
yhtä hymyä
vaan.•Kyllä
se hienoa on Rakas kotimaamme on täynnä kesätapahtumia,
kauniita maisemia. Mutta hinnalkun matkoista
jää takuuhuolto,
muistot oikean
- ASENNUKSET
Maahantuojien
valtuuttama
kaikkitosi-tv
merkitmuodossa, kokoontumisajoja,
taan matkailijalle kallis. Kappale
hienohan niitä
ja suurtalouskoneiden huolto
- HUOLLOTSuomea. Kesäindeksin
kauneinta
onLaitoskatsella
kalleimmat maat uusimassa laskeljälkeenpäin.
Sorkkistentie
8, 27510 EURA
massa
olivat
Monaco,
Nämä
ei ole
Avoinna:
ma-pe
8–17, laNorja
9–13ja
Puh.
(02)
865
0463,
044
059
5120
Sveitsi. Suomi kipusi maailman yhniitä kuvaukAvoinna
8.00-16.30
• www.kodinkonesoini.fi
deksänneksi kalleimmaksi kesäkohsia ark.
missä
on
Filppulantie 16, 27510
Eura
• Puh.on02edelleen
8378 7450
teeksi,
mutta
sentään
meikit ja tukka
Ruotsia halvempi.
ojennuksessa,
Tässä syy siihen, että motoristit
koska meikkisuuntaavat useasti matkansa muille
pussi ja fööni
maille. Kyllä suomessakin budjettiei mahtunut
matkailuun pääsee, jos ei kovasti
matkaan mupidä kiinni niistä mukavuus vaatikaan. Näillä
Saatavana
s
ö
muksista. Näillä ajatuksilla ollaan
matkoilla on
y
m
vain yksi hius- Hesu näyttää
ir
mallia
mallia laavu sellaisessa matkailussa josta ne ylktotelttamajoituksesta
tra
lättävimmät ja paksumman kultauktyyli, kypärä
siona
r
e
v
muotoilee hiuspehkon hyvin pisin päätä ja hiki toi- sen vaativat muistot siihen matkailijan elämään
kertyvät.
mii hiusvahana, toimii ja pysyy !
Ehkäpä se ”aika kultaa muistot” tarkoittaa juurikin Hyvää ja kokemus rikasta kesää kaikille motoristätä, että mistään vanhoista valokuvista tai videois- teille. Molempia tarvitaan aurinkoa ja pilviä, ja
muista, sateen jälkeen on aina poutasää.
ta ei muistu mieleen mitään muuta kuin hyvää.
EURAN AUTOHUOLTO
JA VARAOSAPALVELU
V
M
TRX
420 FPM
MÖNKKÄRIT
NYT
6.990,-
Virpi Katila, Esa Lehtonen
,
otn
lipimia
Lipunmyynnissä Alastaron moottoriradalla
MINIMOTO KISAT
KAUTTUAN KARTING RADALLA 4.5
W
Tlastokeskustietoa julkaistu 7.3 2013
Moottoripyöräilijöiden
onnettomuudet liikenteessä
Tlastokeskustietoa julkaistu 7.3 2013
Olisit käynyt
Moottoripyöräilijöiden
onnettomuudet liikenteessä
Kerholaiset aloittamassa päivän
töitä lipunmyynnissä.
Sateeltakaan
ei aina voion
välttyä,
toteaa Jouni
Iltanen.
Moottoripyöräilijöiden
liikennekuolemien
määrä on Ehkäpä
uutisointi
kallistunut
niin
että jokainAlastaron moottorirata 2011
Alastaron moottorirata lipunmyynti 2011
laskenut yhdeksällä prosentilla viimeisen kymmenen en moottoripyöräonnettomuus uutisoidaan näytMoottoripyöräilijöiden
liikennekuolemien
määrä on tävästi
Ehkäpä
kallistunut
niin että
vuoden
aikana. Loukkaantuneiden
määrä on nousja uutisointi
paremmatonuutiset
tilastoista
jaajokainvaille
LAPIN
laskenut
yhdeksällä
prosentilla
viimeisen
kymmenen
en
moottoripyöräonnettomuus
uutisoidaan
näytsut viidellä prosentilla vastaavana aikana. Viimeisen ansaittua huomiota… ?
vuoden aikana. Loukkaantuneiden määrä on noustävästi ja paremmat uutiset tilastoista jaa vaille
vuoden aikana on kuollut keskimäärin 22
aan kolmen
Honda GL1800 F6B
sut viidellä prosentilla vastaavana aikana. Viimeisen ansaittua huomiota…
?
1832-kuutioinen moottori. Kaksitoimiset vuodessa ja loukkaantunut 590 motoristia vuodessa. Hurjasti turvallisia
kilometrejä alkavaan
CBS-jarrut yhdistettynä sähköiseen ABSkolmen vuoden aikana on kuollut keskimäärin 22
hta Kaikista
järjestelmään. Keulan 45-millinen Anti-dive tieliikenteessä
menehtyneistä
ja loukkaantunautitaan
kesästä ja hyvästä
haarukka ja Pro-link -takajousitus tarjoavat Se fiksu
valinta
vuodessa ja loukkaantunut
590
motoristia vuodessa. ajokauteen,
Hurjasti turvallisia
kilometrejä alkavaan
kuninkaallisen pehmeää kyytiä. neista
kahdeksan
prosenttiamenehtyneistä
on17.
moottoripyöräilijöitä.
harrastuksesta
yhdessäkesästä
ajellen.ja hyvästä
EURA:
Satakunnankatu
puh. 02 865
4494
Sh. 30 990 €
Kaikista
tieliikenteessä
ja loukkaantuajokauteen, nautitaan
Taajamien
ulkopuolella
tapahtui
neljästä
Avoinna
ma-pe
9-17,
la 10-13
neista kahdeksan
prosenttia
onkolme
moottoripyöräilijöitä.
harrastuksesta yhdessä ajellen.Honkajuurentie 2, Rauma
RAUMA:
puh.
02
822
6977
Puh. 02 822 4444
kuolemasta
ja
puolet
loukkaantumisista.
KuolemanTaajamien
ulkopuolella
Alastaron
moottorirata
2012, tapahtui kolme neljästä
Lipunmyynnissä Kari Kaukkila, Reijo www.motorauma.fi
Paussu,
tapauksissa
prosenttia
menehtyi
ja
Virpi
Aulin ja44
Hannu
Kylänpää
työssään. ulosajoissa
Matti Kallio ja Hannu Kylänpää 2012
kuolemasta
ja puolet
loukkaantumisista.
Kuoleman23 prosenttia
Louk-ja
tapauksissakohtaamisonnettomuuksissa.
44 prosenttia menehtyi ulosajoissa
kaantumisissa
44kohtaamisonnettomuuksissa.
prosenttia tapahtui ulosajoissa
ja
23 prosenttia
Loukjokakaantumisissa
viides saman 44
ajosuunnan
prosenttiaonnettomuuksissa.
tapahtui ulosajoissa ja
joka viides
samanjoka
ajosuunnan
onnettomuuksissa.
Taajamissa
tapahtui
kolmas kuolemista
ja puolet
Taajamissa tapahtui
joka kolmas kuolemista
ja puolet
loukkaantumisista.
Kuolemantapauksista
41 prosentloukkaantumisista.
41 prosenttia tapahtui
ulosajoissaKuolemantapauksista
ja 32 prosenttia risteävien
tia tapahtui
ulosajoissa ja 32 prosenttia risteävien
ajosuuntien
onnettomuuksissa.
ajosuuntien onnettomuuksissa.
Loukkaantumisissa
joka neljäs tapahtui risteävien
Loukkaantumisissa
joka neljäs
tapahtui
ajosuuntienonnettomuuksissa
ja joka
neljäsristeävien
saman
● Rakennuskone- ● Levypalvelu:
ajosuuntienonnettomuuksissa
ja
joka
neljäs
saman
ajosuunnan onnettomuuksissa.
● Levypalvelu:
● Rakennuskone- VARAOSAT
EURAN AUTOHUOLTO
JA VARAOSAPALVELU
Eura • Harjavalta
• Kokemäki • Köyliö • Säkylä
ajosuunnan
onnettomuuksissa.
Maahantuojien valtuuttama takuuhuolto, kaikki merkit
Laitos- ja suurtalouskoneiden huolto
Sorkkistentie 8, 27510 EURA
Puh. (02) 865 0463, 044 059 5120
Avoinna ark. 8.00-16.30 • www.kodinkonesoini.fi
Mika Touru
0500
791 717
TRX
420
FPM
MÖNKKÄRIT
Taksibussi (1+8); myös pyörätuolivarustus
KÖYLIÖ
a
Saatavan
Pikkubussit 16- ja 19- paikkaa
Linja - auto 50 paikkaa myös
traktoriversiona
vuokraamo
vuokraamo
- filmivanerit
- filmivanerit
- ASENNUKSET
-- vanerit
vanerit
- laadukkaat
koneet,
HUOLLOT
- laadukkaat koneet,
-- kalusteet
kalusteet
telineet
ja
henkilötelineet ja henkilö- Avoinna: ma-pe 8–17, la 9–13
nostimet
nostimetym.
ym.
Filppulantie 16, 27510 Eura • Puh. 02 8378 7450
050
050 550 7767
Feelintie
Feelintie 3, 27510 Eura
www.vuokralaine.fi
www.vuokralaine.fi
est Coast Racing club Turusta oli järjestämässä Minimoto kisoja Euraan Kauttuan
karting radalle 4.5. Talkoolaisista oli pulaa joten
ottivat meihin yhteyttä löytyisikö meiltä talkoo
apua kisojen läpiviemiseksi. Ensimmäisessä kerhomme palaverissa mukaan ilmoittautui heti kahdeksan mukaan lähtijää. Sunnuntai 4.5 suuntasimme karting radalle noin yhdentoista aikaan
kuuntelemaan meidän tehtävien toimenkuvaa.
Kisojen oli määrä alkaa klo 12.00. Pääsimme
kaikki radan viereen lippumiehiksi ja tehtävämme oli
liputtaa kaatumisien merkiksi ja auttaa tarvittaessa
kaluston siirtämisestä pois radalta enempien onnettomuuksien ehkäisemiseksi. Ilma ei ollut kovin suosiollinen tapahtuman läpivientiä ajatellen, oli kylmä
ja sadetta
odotettavissa. Lämpötila oli
jossain viiden asteen
tuntumassa ja tuulikin oli melkoinen.
RäntäsaVarikko teltat kalustoineen toivat hienon
dekin oli kaitunnelman Kauttuan karting radalle
kille yllätys
mutta kokonaisuutta ajatellen tapahtuma oli järjestäjiltä varsin
hienosti läpi viety kokonaisuus. Ainoana harmina
pidin yleisön vähyyttä tapahtumassa. Luultavasti
kaikki paikalla olijat olivat tavalla tai toisella kytköksissä tapahtuman järjestäjiin. Itse olisin odottanut
tapahtumasta enemmän infoa paikallislehteen jolloin
myös katsojamäärä olisi ollut aivan toisenlainen.
Kuvassa kerholaisia työasusteet päällä. Vasemmalta
Juho Kuusela, Saana Kaunisto, Keijo Salopää, Hannu
Kylänpää, Keijo Vuorisalo, Virpi Katila ja Reijo Paussu
L
uokkia oli Juniori A + B, Mini GP, Minisuper
luokka 1 (alle 150cc ), Minisuper luokka 2
(alle 210cc ) /
luokka 3. Vapaat harjoitus
lähdöt mukaan lukien
lähtöjä päivälle kertyi yhteensä 15 lähtöä. Siinä olisi
ollut ihan mukavasti nähtävää
isommallekin
katsoja joukolle.
Toivottavasti nämä samat kisat
nähdään täällä
myös tulevina
vuosina. Jos pidetään, toivon
että nämä kisat
saadaan myös
unnelma itse varikkoalueella oli kuin vanhoina suuremman yleihyvinä aikoina Imatran ajoissa konsanaan, kyl- sön tietoisuuteen. Toivottavasti ilmatkin olisivat suoläkin pienemmässä mittakaavassa. Oli pientä ja vä- siollisemmat jatkossa.
Esa Lehtonen
hän isompaa kalustoa. Huippunopeudetkin saivat
minut ensikertalaisen minimoto kisoissa katsojana
todellakin yllättymään. Myönnän että en lähtisi näiden poikien kanssa samalle viivalle, oli pojilla sen
verran mukavasti vauhtia. Kuulemani mukaan nuorin ajaja olisi ollut neljän vuoden vanha, näistä pojista niitä Mika Kallioita tulee kun nuorena aloittaa.
T
AVOIMIEN OVIEN PÄIVÄ KERHOLLA 7.6
MITÄ MINIMOTO SIIS ON ?
M
Virpiltä ja Tarjalta sai grillistä kuumaa makkaraa ja
Jukka toimi lettumestarina
Perheen pienimmätkin pääsivät Poliisi skootterin kyytiin
Virpillä kävi kuhina grillillä
Jukka, Ari, Kari, Topias ja Joel
Kenny Koskinen esittelee kalustoaan Hannulle
Väki nauttimassa tarjotuista antimista
Esillä oli Poliisi skootteri joka kiinnosti väkeä
Kerholaisilla rankka päivä takana ja nyt on aika rentoutua
inimotossa kilpaillaan mini kokoisilla ratamoottoripyörillä, jotka ulkomuodoltaan muistuttavat
lähes 1:1 isoveljiään, Superbike luokan kilpureita.
Harrastajat ajavat harjoituksiaan, sekä kilpailujaan
karting radoilla
ympäri Suomea ja joskus
jopa ulkomaisilla radoilla.
Kaluston liikuttelu ei vaadi
suurta kuljetuskalustoa
vaan ihan henkilöauto riittää.
Noin metrin
mittaiset ja vajaat 25kg painavat minimoto pyörät on
valmistettu erityisesti kilpailukäyttöön, eikä niitä voi
rekisteröidä tieliikennekäyttöön.
Pienestä koosta huolimatta pyöristä löytyy tehoja
jopa 18 hv. Juniori pyörien tehoja kuristetaan erillisten kuristin prikkojen kanssa ja niistä saadaan otettua n. 6 hv. Kalusto on valmistajasta huolimatta hyvin tasaväkistä näiden sääntöjen ansiosta. Senioreiden kilpalaitteissa normaali teho on 14 hv paikkeilla.
Pyörien virittäminen sinänsä ei ole kiellettyä mutta
sitä kautta ne muuttuvat aina vaan suuritöisemmiksi
ja huoltoväli lyhenee olennaisesti. Suurin osa Suomen sarjan pyöristä on ns. tehdasviritteisiä ja hyvin
niilläkin tuntuu pärjäävän. Säännöissä on tarkkaan
määritelty miten ja mitä laitteisiin saa muuttaa.
Minimoto-pyörien huippunopeus voi olla jopa 100
km tunnissa, mutta kilpailuissa keskinopeudet liikkuvat 45 - 65 km paikkeilla tunnissa. Eniten vauhdin
löytymiseen teknisesti vaikuttaa kytkimen säädöt,
sekä tietysti rengasvalinnat. Kuskin osaaminen on
kuitenkin pääroolissa, eikä huollon osaaminenkaan
ole ihan pienessä roolissa.
S
amoissa kilpailuissa Minimotojen kanssa ajetaan myös
aikuisten suosimaa MiniSuperMotoa. Tätä lajia
ajetaan kolmessa eri luokassa
ja lajin kustannukset on pyritty
pitämään matali-
na. Mikäli nurkkiin on jäänyt vaikka juniorin vanha
85 cc 2-tahti krossari, taikka on tullut ostettua 150 cc
minikrossipyörä, saa tästä muutettua pienellä vaivalla MniSuperMoto-pyörän.
Nimestään huolimatta MiniSuperMoto on Suomessa
Road Racing laji ja sitä ajetaan ainoastaan asfaltilla. Näin pyörän
huoltoväli pitenee eikä pyörän iskunvaimennukselta vaadita niin paljoa.
Lisätietoja molemmista lajeista saa
West Coast Racing Clubin hallitukselta. www.wcrc.fi
Tiesittekö, että
West
Coast
Racing
Club ry
järjestää
Road Racing kilpailujen lisäksi myös vuosittaiset
MiniMoto osakilpailut ? 2014 ja 2015 kilpailtiin Eurassa, Kauttuan FK-radalla.
Palaute kisoista kesällä 2014.
Mini-Moto kilpailut Eurassa olivat kaikella tapaa positiiviset. Rata oli monimuotoinen ja tarpeeksi haastava. Rata-alue kokonaisuudessaan palveli hyvin
tarkoitustaan. Yhteistyö Euran Matkamoottoripyöräilijöiden kanssa sujui hyvin, siitä suuri kiitos. Palvelut
puffetin puolella olivat kunnossa; ruoka maistui ja
valikoima oli hyvä.
Katsomme hyvillä mielin Euran suuntaan kun suunnittelemme kesän 2015 Mini-Moto kilpailua, joka pidetään 16.-17.5.2015. Vielä ei paikan suhteen ole
tehty lopullista päätöstä mutta Eura on vaihtoehdoista toinen Turun lisäksi. Porukka tuntui tykkäävän
aika paljon Eurasta. Ja onhan Turku Kartingin
rata jo nähty… Eli lippu korkeelle ja kohti kesää…
Mika
VUODEN 2014 MENNEITÄ TAPAHTUMIA
Viikkoajo Vaalijoelle 10.07
VUODEN 2014 MENNEITÄ TAPAHTUMIA
02.09 Gulf Kauvatsa. Pekka, Jari, Reijo, Jukka,
Sirkka-Liisa ja Hannu
Viikkoajo Hinnerjoelle josta jatkettiin Panelian Meijerille
Motoristikirkko Lieto, Joel, Reijo ja Jukka
25.08 Palaveri Kerholla
Jänkhällä. Esa ja Virpi, Virpi ja Ari
Jänkhällä oli myös
Kantolan Eija. Kuvassa
Virpin kanssa
Viikkoajossa, Panelian Meijeri
Matkalla Imatralle, Saana, Juho, Esa ja Hesu
Leineperin Ruukki. 03.09.
Timo, Pekka, Reijo, Keijo, Kai ja Juha.
Tauko Limingalla
Rautaperseajo ja tauko Nurmeksessa.
Kari, Satu ja Ari
05.02 Kerholla pikkujoulujuhlat johon Pukkikin pääsi käymään
Pikkujouluissa laulettiin myös Karaokea.
Vuorossa naisväki
EURAN MATKAMOOTTORIPYÖRÄILIJÄT RY
KOKO ALASATAKUNNAN MOOTTORIPYÖRÄKERHO!
LIITY MUKAAN
JA LÄHDE MATKAAN!
www.euranmmp.fi