Kuopion talous tukehtuu lukioinvestointeihin

Tietokoneapu
www.orden.fi Kotitalous040 5844 045 vähennys
KESKIVIIKKO 2.9.2015
Lukiot: Kuopion kouluinvestointeihin uppoamassa 40 miljoonaa euroa.
Kuopion talous tukehtuu
lukioinvestointeihin
Aleksi Ylä-Herttuala
Kahden lukion malli
toi säästöjä Jyväskylässä
Ismo Vornanen
Kuopion Lumit-lukion hankesuunnitelma on valmis. Lukion hintalapuksi on asetettu
17 miljoonaa euroa. Rakennustahto on vahva ja kinaa
käydään enimmäkseen uuden taidelukion nimestä.
Päättäjät ovat kuitenkin
unohtaneet, että investointiohjelmassa ovat Kallaveden lukion saneeraus vuonna 2018 ja samoihin aikoihin Lyseon korjausrakentaminen. Molempien lukioiden
korjaushinta lienee ainakin 10
miljoonaa euroa.
Peruskoulupuolella pakollisia kouluinvestointeja ovat
lisäksi Karttulan koulukeskus (12 miljoonaa), Hiltulanlahden koulu (9 miljoonaa) ja
Syvänniemen alakoulu (3 miljoonaa).
Kaupunginhallituksen jäsen ja lukion lehtori Hetti
Rytsyn mielestä kaupungilla
ei ole varaa näin moneen lukioinvestointiin.
– Kaupunki voisi myydä
Kallaveden lukion rakennuksen. Lyseon kiinteistön käyttötarkoituksen voisi muuttaa.
Mitä järkeä on, että keskustaan tulisi kolme lukiota, kysyy Rytsy.
Ismo Vornanen
Jyväskylän lukiokoulutuksen
johtaja Antti Rastela kertoo,
että kaupunki on kahden lukion hallinnollisessa mallissa, mutta fyysisesti kaksi lukiota otetaan käyttöön vuokioon. Tulevaisuuden lukioiden sähköiset opetusteknologiat puoltavat lukioiden keskittämistä. Tulossa on myös
sähköiset ylioppilaskirjoitukset ja lukioiden kursseja ollaan niveltämässä ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kursseihin.
– Lyseo voisi sulautua Lumitiin ja Kallaveden oppilaat
mahtuisivat Klassikkaan, jos
oppilaitos ottaisi käyttöönsä Tekun tiloja. Kannattaako
omistaa turhia seiniä? Klassikan urheilulukion opiskelijat katselevat jo nyt etänä videoituja oppitunteja.
Opiskelija risteilee
eri lukioissa
Jyväskylässä
kaksi lukiota
Esimerkiksi Jyväskylän kaupunki toteutti kahden lukion
mallin 1.1.2015 alkaen. Naapurikaupungissa on vain Lyseon ja Schildtin lukio.
Rytsy kannattaa Lumitin
rakentamista. Loput lukiolaiset hän ohjaisi Klassikan lu-
Kaupunginhallituksen jäsen Hetti Rytsy lakkauttaisi Kuopion lyseon ja muuttaisi rakennuksen
käyttötarkoituksen.
Kuopion lukio-opetuspäällikkö Antti Kervinen ei ota
kantaa, pitäisikö kaupungin
lukioita vähentää. Kervinen
pyörittelee, että opiskelijan
näkökulmasta Kuopion kaupunkilukiot ovat jo nyt aivan
kuin yksi lukio.
– Lukiolaisemme tekevät
vuosittain Kuopiossa 2 000–
3 000 kurssisuoritusta muualla kuin omassa lukiossa. Tällöin on tärkeää, että lukiot
den 2017 jälkeen.
– Meillä oli aikaisemmin 6
erillistä lukiota. Nyt lukoissamme on yhteinen tarjonta, yhteiset opettajat ja resurssit. Olemme säästäneet
runsaasti tilakuluissa, toteaa Rastela.
ovat riittävän lähellä toisiaan.
Kervinen myöntää, että etäja verkko-opetus tehostaa tilakäyttöä, mutta ei poista tilatarvetta.
Kahdessa lukiossa
kuntokartoitukset
Toimitilapäällikkö Harri
Korkalainen ymmärtää Rytsyn ajatuksenjuoksun. Hän
toivoo pikaista Lumit-päätöstä, koska hidastelu viivyttää itse rakentamista. Korkalainen
ratkaisisi Kallaveden ja Lyseon kohtalon erillisinä kysymyksinä.
– Tilojen näkökulmasta tarvitsemme nopeasti päätöksen
Lumitin rakentamisesta. Kuntokartoituksen perusteella
näyttää siltä, että Kallaveden
lukio saneerataan jo vuonna
2018. Lyseon kuntokartoitus
tehdään pian. Kalliit remontit
ajoittunevat samoille vuosille.
❞❞Kallaveden
oppilaat mahtuisivat Klassikkaan.
Matkuksen loppuunmyynti jatkuu!
Cavalier
ISOT MATKALAUKUT 28”
4990
(ovh 79,90–89,90)
Käsilaukut alk.
Myös nahkalaukut
Erä käsilaukkuja
-30%
-50%
Matkus Shopping Center
Matkuksentie 60, Kuopio. Puh. 050 348 5705
Ma–pe 10–21, La 9–18, Su 12–18
www.kuopionlaukkukeskus.fi