Viestintäviraston päätös Partiomestari

1 (14)
Päätös
25.8.2015
Dnro:
799/931/2014
Yleisradio Oy
PL 100
00024 YLEISRADIO
Viestintäviraston päätös Partiomestari -ohjelmasarjan
toteuttamisesta ja lähettämisestä Ylen kanavilla
Yritys, jota päätös koskee
Yleisradio Oy (y-tunnus 0215438-8).
Asian tausta ja tarkastelun rajaus
Suomessa julkisen palvelun yleisradiotoiminta on säädetty
Yleisradio Oy:n (jäljempänä Yle) tehtäväksi. Ylen toimintaa ja
hallintoa säännellään laissa Yleisradio Oy:stä (1380/1993,
jäljempänä myös yleisradiolaki).
Yleisradiolaissa on säädetty Ylelle mainonnan lähettämisen ja
sponsoroitujen ohjelmien tuottamisen kielto. Kyseisen pykälän
noudattamista valvoo Viestintävirasto.
Viestintävirasto päätti selvittää oliko Yle TV2 -kanavalla
esitetyssä
Partiomestari
-ohjelmasarjassa
noudatettu
yleisradiolain sponsorointikieltoa koskevia säännöksiä.
VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS
Viestintävirasto katsoo, että Yle on rikkonut sponsoroidun
ohjelman tuottamisen kieltoa Partiomestari -ohjelmasarjan
esittämisen yhteydessä.
Viestintävirasto velvoittaa Yleä lopettamaan tässä päätöksessä
lainvastaiseksi todettuna sponsorointiyhteistyönä tuotettujen
Partiomestari -ohjelmien lähettämisen Ylen televisiokanavilla
sekä huolehtimaan jatkossa siitä, että Yle noudattaa
toiminnassaan Yleisradio Oy:stä annetun lain 12 §:ssä
asetettua sponsoroidun ohjelman tuottamisen kieltoa.
Viestintävirasto
Kommunikationsverket
Finnish Communications
Regulatory Authority
Itämerenkatu 3 A
PL 313
00181 Helsinki
Puhelin 0295 390 100
www.viestintävirasto.fi
Östersjögatan 3A
PB 313, FI-00181
Helsingfors, Finland
Telefon +358 295 390 100
www.kommunikationsverket.fi
Itämerenkatu 3A
P.O. Box 313, FI-00181
Helsinki, Finland
Telephone +358 295 390 100
www.ficora.fi
2 (14)
Asian selvittäminen
Viestintäviraston selvityspyyntö 12.6.2014
Viestintävirasto pyysi Yleä:
1. kuvaamaan Partiomestari -ohjelmasarjan tuotantoon ja
lähettämiseen liittyvän yhteistyön Ylen ja ohjelman
rahoittamiseen osallistuvien muiden tahojen välillä.
Kuvauksesta oli käytävä ilmi ainakin yhteistyön tarkoitus,
rahoitusmalli sekä eri osapuolten roolit ja vastuut,
2. toimittamaan
Ylen
ja
muiden
Partiomestari
ohjelmasarjan rahoittajatahojen väliset voimassaolevat
sopimukset
liittyen
ohjelman
toteuttamiseen
ja
lähettämiseen Ylen TV2 -kanavalla.
Yleisradion selvitys
Tausta
Yle toteaa selvityksessään, että sen tehtävänä on Yleisradio
Oy:stä annetun lain 7 §:n 1 momentin mukaan tuoda
monipuolinen ja kattava julkisen palvelun televisio- ja radioohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen
saataville yhtäläisin ehdoin. Yleisradio Oy:stä annetun lain 7
§:n 2 momentin 3 kohdan mukaan Ylen julkisen palvelun
erityistehtäviin kuuluu tarjota mahdollisuus oppimiseen ja
itsensä kehittämiseen sekä painottaa lapsille ja nuorille
suunnattuja
ohjelmistoja.
Partiomestari-ohjelmasarja
on
Yleisradio Oy:stä annetun lain 7 §:n 2 momentin 3 mukaisen
erityistehtävän piiriin kuuluvaa nuorille suunnattua sisältöä,
jossa esitellään erilaisia mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen
ja liikunnallisiin harrastuksiin.
Yhteistyön tarkoitus
Ylen selvityksen mukaan Partiomestari-ohjelmasarja on osa
laajempaa ohjelmakokonaisuutta, josta on sovittu Ylen ja Story
of Sport Oy:n välisellä sopimuksella työnimellä ”Galaxi
liikuntaohjelma 2012”. Ohjelmakokonaisuuden ohjelmat on
esitetty otsikon ”Nuoret mestarit” alla. Partiomestari -sarja on
osa
Galaxi-liikunta
-ohjelmasarjan
Nuoret
mestarit
kokonaisuutta. Yle toteaa selvityksessään, että yhteistyöstä
Suomen partiolaiset ry:n kanssa ei ollut vielä sovittu, kun
ohjelmasarjaa koskeva sopimus solmittiin, joten Partiomestarikilpailua ja yhteistyötä Suomen partiolaiset ry:n kanssa ei ole
mainittu sopimuksessa. Sopimuksen piiriin kuuluvat tapahtumat
täsmentyivät vasta sopimuskauden aikana. Tuotantoyhtiö kävi
kumppanuusneuvottelut Suomen partiolaiset ry:n kanssa
sopimuksen solmimisen jälkeen.
Ylen selvityksen mukaan nuorten mestareiden kohderyhmänä
ovat kouluikäiset nuoret. Tavoitteena on kannustaa nuoria
3 (14)
liikunnallisten, sosiaalista kanssakäymistä ja yhteishenkeä
kehittävien harrastusten pariin. Hankkeen tarkoituksena on
näyttää
nuorille
konkreettisia
esimerkkejä
harrastusvaihtoehdoista.
Partioharrastukseen
liittyvä
leikkimielinen
kilpailu
tukee
omalta
osaltaan
nuorten
liikuntaharrastuksia sekä sosiaalisia taitoja. Sarja muodostaa
osan Ylen julkisen palvelun tehtävään kuuluvaa nuorille
suunnattua itsensä kehittämistä ja oppimista tukevaa
ohjelmistoa.
Yle toteaa selvityksessään, että yhteistyö harrastejärjestöjen
kanssa sarjan tuottamisessa on välttämätöntä erilaisten
harrastusvaihtoehtojen esittelemiksi. Harrastejärjestöillä on
paras
asiantuntemus
esiteltävästä
harrastuksesta.
Konkreettisten esimerkkien avulla on parhaiten mahdollista
antaa totuudenmukainen kuva harrastuksesta ja synnyttää
kiinnostusta harrastamista ja itsensä kehittämistä kohtaan.
Yhteistyön rahoitusmalli
Selvityksen mukaan Yle tilasi Galaxi liikuntaohjelma 2012 nimisen 40-osaisen harrasteohjelmasarjan liikunta-aiheisten
ohjelmien tuotantoon erikoistuneelta Story of Sports Oy:ltä
vuonna 2012 solmitulla sopimuksella. Sopimuksen mukainen
kokonaiskorvaus 40-osaisesta ohjelmasarjasta on […] euroa.
Yle toteaa selvityksessään, että seitsemänosainen Partiomestari
-sarja on yksi sopimuksen piiriin kuuluvista ohjelmaosuuksista.
Muita osia ohjelmasarjassa ovat mm. lentopalloa, kalastusta,
koiraharrastusta ja koulujen välistä Taisto-liikuntataitokilpailuja
koskevat osuudet.
Yle maksaa seitsemänosaisesta Partiomestari-sarjasta Story of
Sports Oy:lle […] euroa. Tuotantoyhtiö on sopinut Suomen
partiolaiset
ry:n
kanssa
[…]
euron
suuruisesta
rahoitusosuudesta.
Suomen
partiolaiset
ry
maksoi
rahoitusosuuden suoraan tuotantoyhtiölle. Ylellä ei selvityksen
mukaan ole sopimussuhdetta Suomen Partiolaisten kanssa eikä
Yle ole osallistunut tuotantoyhtiön ja Suomen partiolaiset ry:n
välisiin neuvotteluihin. Tuotantoyhtiö on saanut yhteistyölle
Ylen tuotantosopimusten yleisten ehtojen kohdan 7 mukaisen
Ylen hyväksynnän.
Osapuolten roolit ja vastuut
Yle toteaa selvityksessään, että sen ja tuotantoyhtiön roolit ja
vastuut on määritelty selvityksen liitteenä olevassa Ylen ja
Story of Sports Oy:n välisessä sopimuksessa.
Selvityksen mukaan Yle on tilannut Partiomestari-ohjelmat ja
maksaa niistä sopimuksessa määritellyn korvauksen. Ylellä ei
ole muita ohjelmien valmistamiseen liittyviä tehtäviä.
Osapuolten välisen sopimuksen mukaan tuotantoyhtiö on
velvollinen
noudattamaan
ohjelman
tuotannossa
Ylen
ohjelmatoiminnan ja sisältöjen eettisten ohjeiden, OTS:n
periaatteita. OTS:n mukaan Ylen ohjelmiston tulee olla
4 (14)
riippumaton ulkopuolisista vaikuttajatahoista ja varsinkin
kaupallisista intresseistä. Vastaanottaessaan valmiin ohjelman
Yle on selvityksensä mukaan arvioinut myös, että ohjelma on
tuotettu Ylen eettisten ohjeiden mukaisesti.
Yle toteaa selvityksessään, että kaikki ohjelman valmistamiseen
liittyvät
tehtävät
kuuluvat
tuotantoyhtiön
vastuulle.
Tuotantoyhtiö on tuottanut ohjelmat itsenäisesti ja toimittanut
valmiin ohjelman Ylelle. Tuotantoyhtiö on myös valinnut
Suomen partiolaiset ry:n ohjelmasarjan yhteistyökumppaniksi
sekä sopinut yhteistyöstä järjestön kanssa. Ylen ja Suomen
partiolaiset ry:n välillä ei ole sopimussuhdetta.
Selvityksen mukaan tuotantoyhtiö vastasi Partiomestariohjelmiin sisältyneiden kilpailujen ennakkosuunnittelusta,
tehtävistä ja toteutuksesta. Tuotantoyhtiön tuottaja suunnitteli
kilpailutehtävät käyttäen työssä apunaan myös Suomen
Partiolaisten ry:n ratamestarin asiantuntemusta. Tuotantoyhtiö
koosti
kilpailusta
ja
erikseen
kuvatuista
inserteistä
seitsemänosaisen ohjelman, jonka se sopimuksen mukaisesti
luovutti valmiina Ylelle.
Selvityksessä todetaan, että Partiomestari -sarja kuvattiin
pääosin valtakunnallisen partioleirin yhteydessä. Suomen
partiolaiset ry vastasi leirin järjestelyistä. Suomen partiolaiset
ry
kokosi
myös
kilpailussa
esiintyvät
joukkueet
eri
partiopiireistä. Suomen partiolaiset ry ei ole osallistunut muulla
tavoin ohjelman suunnitteluun.
Yle toteaa selvityksessään, että Suomen partiolaiset ry sekä
ohjelma-sarjan kilpailujen toteutukseen osallistuneet partiopiirit
on mainittu ohjelmien lopputeksteissä kohdassa ”Yhteistyössä”.
Partiopiirit ovat osallistuneet kilpailutapahtumien toteutukseen
tuomalla
paikalle
vapaaehtoisia.
Lisäksi
ohjelman
lopputeksteissä
on
kiitetty
kilpailuun
osallistuneita
partiovartioita, huoltajia ja taustajoukkoja, jotka ovat
osallistuneet kilpailuun tai sen järjestelyihin vapaaehtoisina.
Selvityksen mukaan Yle sai ohjelmiin kaikki oikeudet
tuotantosopimuksen kohdan 10 mukaisesti. Tuotantoyhtiölle jäi
oikeus
esittää
ohjelmia
omassa
esittelyja
markkinointikäytössään.
Suomen
partiolaiset
ry
sai
mahdollisuuden Partiomestari-ohjelmasarjan käyttöön esittelyja koulutustilaisuuksissaan tuotantosopimuksen 11 kohdan
mukaisesti.
Ylen yhteenveto selvityksestään
Yle toteaa selvityksensä yhteenvetona, että Partiomestariohjelmasarjan tavoitteena on edistää kouluikäisten nuorten
liikuntaharrastusta esittelemällä liikunnan ja sosiaalisten
taitojen kehittämistä tukevaa partiotoimintaa leikkimielisen
kilpailun avulla. Ohjelmasarja on osa Ylen kouluikäisille lapsille
ja nuorille suunnattua ohjelmatarjontaa, jolla Yle täyttää
julkisen palvelun erityistehtäväänsä Yleisradio Oy:stä annetun
5 (14)
lain 7 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaisesti. Yhteistyön
tarkoituksena ei ole edistää muita tavoitteita.
Yle toimitti selvityksensä liitteenä seuraavat asiakirjat:
1. sopimus televisio-ohjelman tuottamisesta 4.12.2012 sekä
sopimuksen liite nro 3.
2. Ylen ohjelmatoiminnan ja sisältöjen eettiset ohjeet,
25.9.2012
3. Ylen televisiotuotantoja koskevat yleiset sopimusehdot,
1.7.2006 (TYSE).
4. 2.4.2015 Yle toimitti lisäksi vielä Suomen partiolaiset Finlands Scouter ry:n ja Story of Sports Oy:n välisen,
10.5.2013 allekirjoitetun sopimuksen Partiomestari ohjelmasarjaan liittyvästä yhteistyöstä.
Viestintäviraston päätösluonnos 30.4.2015
Viestintävirasto laati asiassa päätösluonnoksen 30.4.2015 ja
pyysi
Yleltä
lausuntoa
siitä.
Lisäksi
Yleä
pyydettiin
merkitsemään mahdolliset liikesalaisuudet niiden kohtien
lisäksi, jotka Viestintävirasto on päätösluonnokseen merkinnyt,
sekä esittämään perusteet salassapidolle.
Ylen lausunto päätösluonnoksesta 29.5.2015
Yhteistyön yleishyödyllinen luonne
Yle totesi vastauksessaan, että Partiomestarit -ohjelmasarjan
tarkoituksena on edistää lasten ja nuorten liikuntaharrastusta.
Tällaiset sisällöt ovat olennainen osa Ylen julkisen palvelun
ohjelmistoa. Ohjelmasarjan tilaamisen ja siihen liittyvän
yhteistyön motiivit eivät ole miltään osin olleet kaupallisia, vaan
liittyvät ohjelmasarjan yleishyödyllisiin tavoitteisiin.
Lisäksi Yle toteaa vastauksessaan, että vaikka tuotantoyhtiön ja
Suomen Partiolaiset ry:n välisessä sopimuksessa onkin asetettu
tavoitteeksi partioharrastuksen tunnettuuden edistäminen ja
uusien jäsenten hankkiminen, kysymyksessä on luonteeltaan
yleishyödyllinen
toiminta,
ei
kaupallinen
toiminta.
Sponsorointisäännöksen tulkinnassa tulisi suhtautua yleisesti
hyväksyttyjen
päämäärien
edistämiseksi
tapahtuvaan
yhteistyöhön ei-kaupallisten yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa
sallivammin kuin puhtaasti kaupallisia päämääriä edistävään
toimintaan.
Yleishyödyllisen
toiminnan
kohdalla
ei
pohjimmiltaan ole kyse sponsoroinnista siinä merkityksessä
kuin
sponsorointi
yleisesti
ymmärretään.
Tällaiseen
yhteistyöhön ei tulisi Ylen vastauksen mukaan lainkaan soveltaa
sponsorointia koskevia säännöksiä.
Yle myöntää vastauksessaan, että Yle on vastuussa Yle-lain
sponsorointikiellon noudattamisesta samoin kuin yleensäkin
kaikista julkaisemistaan sisällöistä. Yhtiö haluaa kuitenkin
6 (14)
korostaa sitä, että Yle ei ollut tietoinen tuotantoyhtiön ja
Suomen Partiolaiset ry:n väliseen sopimukseen kirjatuista
jäsenhankintatavoitteista. Vastauksen mukaan Ylen puolelta
asiaa on lähestytty ainoastaan nuorison liikuntaharrastuksen ja
terveiden elämäntapojen edistämisen näkökulmasta. Yle on
myös huolehtinut siitä, että Ylen esittämässä ohjelmasarjan
versiossa
sisällölliset
päätökset
on
tehty
yksinomaan
journalistisin perustein.
Yle katsoo, että myös Suomen Partiolaiset ry:n yhteistyön
peruste on ollut yleishyödyllinen. Partioharrastuksen tunnetuksi
tekeminen edistää Ylen vastauksen mukaan yleishyödyllisellä
tavalla lasten ja nuorten liikuntaharrastuksia eikä näin ollen liity
järjestön
oman
edun
ajamiseen
tai
julkisuuskuvan
markkinointiin. Suomen Partiolaiset ry:n peruskirjassa onkin
todettu, että ” Partio on kasvatustoimintaa, jonka tavoitteena
on tukea lasten ja nuorten kasvua heidän yksilölliset
ominaispiirteensä
huomioonottaen.
Päämääränä
on
persoonallisuudeltaan
ja
elämäntavoiltaan
tasapainoinen,
vastuuntuntoinen, aktiivinen sekä itsenäisesti ajatteleva
paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen yhteisön jäsen.” Myös
Yle pyrkii tarjoamaan nuorten kehitystä tukevaa sisältöä osana
julkisen palvelun tehtäväänsä. Kyse on tällöin kummallekin
organisaatiolle
yhteisten,
yleishyödyllisten
tavoitteiden
edistämisestä.
Alihankinta
Vastauksensa mukaan Yle tulkitsee Partiomestarit ohjelman
olevan Suomen Partiolaiset ry:n ja Ylen yhteistyöhanke, ei Ylen
alihankintaohjelma. Yhtiö katsoo, että ohjelmaa ei ole tuotettu
yksinomaan Ylen tarpeita varten, jolloin se rinnastuisi Ylen
tuottamiin ohjelmiin.
Ylen vastauksen mukaan Suomen Partiolaiset ry:llä on oikeus
käyttää
ohjelmaa
omassa
toiminnassaan.
Tämän
käyttöoikeuden Suomen Partiolaiset ry sai maksamaansa
rahallista panosta vastaan. Yhteistyössä mukana olleet tahot
ovat siten tuotantoa rahoittamalla kumpikin hankkineet
itselleen käyttöoikeuksia ohjelmasarjaan.
Yle toteaa vastauksessaan, että ulkopuolisten tuotantoyhtiöiden
tuottamat ohjelmat eivät kaikissa tapauksissa ole Ylen
alihankintana tuottamia ohjelmia. Alihankinnan luonne korostuu
ohjelmissa, joissa Yle on ohjelman ainoa rahoittaja ja saa
yksinoikeudella
ohjelman
kaikki
käyttöoikeudet.
Mikäli
tuotannossa on muita rahoittajatahoja, jotka myös saavat
oikeuksia ohjelmaan, ohjelma on aidosti usean tahon
yhteistyöhanke. Tällainen ohjelma ei ole Ylen alihankintana
tuottama ohjelma.
Yleisradio Oy:stä annetun lain 12 §:n tulkinta
Yle
toteaa
vastauksessaan,
että
Viestintäviraston
päätösluonnoksessa on katsottu, että Yleisradio Oy:stä annetun
lain muutoksella, jolla poistettiin Yleltä oikeus lähettää
7 (14)
mainoksia valtioneuvoston erikseen päättämissä tapauksissa,
olisi otettu kantaa myös sponsorointiin. Yle toteaa, että
Viestintäviraston päätösluonnoksessa viitataan lainmuutoksen
perusteluihin, joissa todettiin, ettei ollut perusteltua säilyttää
Ylen tulolähteenä lainkaan mainosrahoitusta. Tämä perustelu
koskee ainoastaan mainontaa, ei sponsorointia. Mainonnan ja
sponsoroinnin
käsitteet
eroavat
toisistaan
olennaisesti.
Lainmuutoksen tekoaikana voimassa olleen televisio- ja
radiotoiminnasta annetussa laissa mainonnan ja sponsoroinnin
käsitteet oli määritelty erikseen. Niitä koskivat myös eri
säännökset, näin on asian laita edelleenkin. Mainontaa ja
sponsorointia koskevat lainmuutokset tehtiin eri ajankohtina ja
eri perustein.
Yle toteaa vastauksessaan, että sponsorointia koskevassa
kiellossa vuodelta 1999 Yleä kiellettiin vastaanottamasta
sponsorirahoitusta
tuottamiinsa
ohjelmiin.
Yhteistyötä
hankkeissa, joissa oli mukana myös kaupallisia rahoittajia, ei
kielletty. Tämä oli tietoinen ratkaisu, jolla haluttiin säilyttää
Ylen
mahdollisuus
tehdä
laaja-alaista
yhteistyötä
audiovisuaalisen alan tuotantoyhtiöiden kanssa silloinkin, kun
yhteistyössä
oli
mukana
tuotantoyhtiöiden
kaupallisia
yhteistyökumppaneita. Olennaista oli, että Yle ei saanut
vastaanottaa sponsorirahoitusta yhtiön omana tuotantona
tuotettuihin ohjelmiin. Säännöksessä tai sen perusteluissa ei
mainittu lainkaan ulkopuolisten tuotantoyhtiöiden tuottamia
ohjelmia, joihin Yle hankki esitysoikeuksia.
Yle katsoo, että mainontaa koskevia lainmuutoksen perusteluja
ei tule soveltaa sponsorointia koskevaan säännökseen.
Yleisradio Oy:stä annetun lain mainontaa koskeva säännös
antoi valtioneuvostolle mahdollisuuden myöntää Ylelle oikeus
tapauskohtaisesti
lähettää
mainoksia
ohjelmistossaan.
Mainostuloilla pyrittiin tukemaan kalliiden urheilutapahtumien
esitysoikeuksien
hankkimista.
Mainonnan
kieltävän
lainmuutoksen perustelut koskivat vain mainontaa, ei
sponsorointia.
Sponsorointia
ei
mainittu
lainkaan
muutossäännöksen perusteluissa.
Yle toteaa lisäksi, että kieltosäännöksen laajentava tulkinta
kaventaisi olennaisesti Ylen mahdollisuuksia yhteistyöhön
tuotantoyhtiöiden kanssa. Kieltoa ei tule asettaa laajentavan
lain tulkinnan perusteella ilman, että laissa on tätä tarkoittava
säännöstä tai että kieltoa olisi edes mainittu lain perusteluissa.
Lain
säännöksen
laajentavaan
tulkintaan
perustuva
toimintamahdollisuuksien rajoittaminen on ristiriidassa yleisten
oikeusperusteiden kanssa.
Asiaa koskeva lainsääntö
Yleisradio Oy:stä annetun lain (1380/1993) 12 §:ssä säädetään
mainonnan kiellosta. Pykälän 1 momentin mukaan yhtiö ei saa
lähettää mainontaa televisio- tai radio-ohjelmistojensa eikä
muiden eri televerkoissa tarjoamiensa julkisen palvelun
8 (14)
tehtävään kuuluvien sisältöpalveluiden yhteydessä. Pykälän 2
momentin mukaan yhtiö ei saa tuottaa sponsoroitua ohjelmaa.
Tietoyhteiskuntakaaren (917/2014) siirtymäsäännöksen (352 §
1 momentti) mukaan tämän lain voimaan tullessa vireillä olleen
hallintoasian käsittelyyn sovelletaan lain voimaan tullessa
voimassa olleita säännöksiä.1
Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain (744/1998) 2 §:n 1
momentin 13 kohdan mukaan sponsoroinnilla tarkoitetaan
audiovisuaalisten sisältöpalvelujen, audiovisuaalisten ohjelmien
taikka radio-ohjelmien tai radiotoiminnan rahoitusta tai muuta
taloudellista tukemista, jonka tarkoituksena on tuen antajan
hyödykkeiden myynnin tai tuen antajan tunnettuuden
edistäminen, jos tuen antaja ei harjoita ohjelmien tai radioohjelmien tuotantoa taikka sisältöpalvelujen tarjontaa tai
radiotoimintaa.
Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain (744/1998) 2 §:n 1
momentin 14 kohdan mukaan mainonnalla tarkoitetaan
tavallisesti maksua tai muuta vastiketta vastaan televisio- ja
radiotoiminnassa lähetettävää tiedotetta, ilmoitusta tai muuta
viestiä, joka ei ole sponsorointia eikä tuotesijoittelua ja jonka
tarkoituksena on edistää mainostajan hyödykkeiden myyntiä
taikka
taloudellista
toimintaa
harjoittavan
mainostajan
tunnettuutta.
Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain (744/1998) 2 §:n 1
momentin 16 kohdan mukaan kaupallisella viestinnällä
tarkoitetaan mainontaa, teleostoslähetyksiä, sponsorointia,
tuotesijoittelua tai muuta tavaroiden tai palvelujen myynnin
taikka taloudellista toimintaa harjoittavan luonnollisen tai
oikeudellisen henkilön julkisen kuvan edistämistä.
Yleisradio Oy:stä annetun lain (muutossäädös 474/2012) 12 a
§:n 1 momentin nojalla Viestintäviraston tehtävänä on valvoa
lain 12 §:ssä asetettua mainonnan ja sponsoroidun ohjelman
tuottamisen kieltoa. 12 a §:n 3 momentin mukaan, jos yhtiö
rikkoo 7 a, 8, 8 a, 12 tai 12 a §:n säännöksiä, Viestintävirasto
voi velvoittaa yhtiön korjaamaan virheensä tai laiminlyöntinsä.
Velvoitteen tehosteeksi voidaan asettaa uhkasakko tai uhka
siitä, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään yhtiön
kustannuksella.
Päätöksen perustelut
Sponsoroidun ohjelman tuottamisen kielto
Viestintäviraston toimivalta
Yleisradiolain 12 a § on nykymuodossaan (474/2012) tullut
voimaan 1.1.2013. Viestintävirastolla on siten toimivalta tutkia
asia siltä osin kuin Partiomestari -ohjelmasarjaa on tuotettu
1
Tietoyhteiskuntakaari tuli voimaan 1.1.2015. Koska Partiomestari -ohjelmasarja on tuotettu ja lähetetty ennen tätä ja
koska käsiteltävä hallintoasia oli vireillä jo tätä ajankohtaa ennen, Viestintävirasto soveltaa asiassa televisio- ja
radiotoiminnasta annetun lain määritelmiä.
9 (14)
esitettäväksi Yle TV 2 -kanavalla 1.1.2013 jälkeen. Saadun
selvityksen perusteella ylivoimaisesti suurin osa (ellei jopa koko
osuus) tuotannosta on toteutettu kyseisen ajankohdan jälkeen.
Ylen ja Story of Sports Oy:n välinen, 4.12.2012 allekirjoitettu
sopimus
Sopimuksessa
sovitaan
40
jaksoa
sisältävän
Galaxi
liikuntaohjelma
2012
-ohjelmasarjan
tuottamisesta,
valmistamisesta ja esitys- ym. oikeuksien ostosta.
Sopimuksen kohdan 5 mukaan Story of Sports Oy:llä on oikeus
sopia liitteessä 3 mainittujen muiden sponsoreiden ja/tai
muiden rahoittajien kanssa ohjelman rahoituksesta TYSEn
kohdan 7 mukaisesti.
Sopimuksen allekirjoituksen jälkeen sovittavat muut rahoittajat
(tässä tapauksessa siis Suomen partiolaiset), sovitaan
tapauskohtaisesti erikseen Ylen edustajan kanssa, TYSE -ehtoja
noudattaen.
Yle maksaa sopimuksen 12 kohdan mukaan Story of Sports
Oy:lle kaikista sopimuksen mukaisista tehtävistä ja oikeuksista
[…] euroa + alv:n.
Suomen Partiolaisten ja Story of Sports Oy:n välinen 10.5.2013
allekirjoitettu sopimus
Sopimuksen mukaan ohjelma on tehty partioharrastuksen
tunnettuuden edistämiseksi ja uusien jäsenten hankkimiseksi.
Sopimuksessa todetaan myös, että ohjelmasarjan aikana
kamppaillaan Partiomestari 2013 -tittelistä, joka on Story of
Sports Oy:n ja Suomen Partiolaisten ohjelmaa varten luoma
konsepti. Edelleen sopimuksessa todetaan, että katsojalle
pyritään saamaan mielikuva, että partiossa tehdään luonnossa
mielekkäitä, hauskoja, opettavaisia ja jännittäviä aktiviteetteja.
Sopimuksen mukaan Suomen partiolaiset vastaa ohjelmaan
luuluvan kisan tuomareista, toimitsijoista ja suoritusalueesta ja
sen luvista sekä eri suorituksiin tarvittavan välineistön
hoitamisesta. Lisäksi partio auttaa lajin huippujen saamisessa
paikalle.
Ohjelmasarjan
yksinomaiset
kotimaiset
käyttöja
välitysoikeudet ovat Ylellä välitystavasta riippumatta. Partiolla,
mukaan lukien partiopiirit ja lippukunnat, on kuitenkin oikeus
ensiesityksen jälkeen vapaasti ja ilman korvausta käyttää
ohjelmaa tai osia siitä omissa tilaisuuksissaan ja linkittää
Partiomestarin jaksot Yle Areenasta tai Galaxin nettisivuilta
omille nettisivuilleen. Partio saa myös tuotetut ohjelmat
käyttöönsä videotiedostoina.
Kokonaiskorvauksena em. oikeuksista Suomen
maksaa Story Of Sports Oy:lle […] euroa.
partiolaiset
10 (14)
Suomen Partiolaisilla on oikeus purkaa sopimus mm., jos
ohjelma
saattaa
Suomen
Partiolaisten
tavaramerkin
epäedulliseen valoon eikä puutteista vastuussa oleva Story of
Sports Oy tee sopimuksen ehtojen vaatimia muutoksia
asetettuun määräaikaan mennessä.
Sponsorointi
Asiassa on Ylen antaman selvityksen perusteella riidatonta, että
Suomen partiolaiset ry on osallistunut Partiomestari ohjelmasarjan rahoittamiseen sekä
erilaisiin käytännön
järjestelyihin.
Koska
jo
rahasuoritus
itsessään
riittää
täyttämään osan sponsoroinnin kriteereistä, Viestintävirasto ei
katso tarpeelliseksi tässä tapauksessa erikseen selvittää,
sisältyisikö Suomen Partiolaisten muuhun epäsuoraan tukeen
taloudellisen tuen elementtejä.
Kuten televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain perusteluissa2
todetaan, pelkkää ohjelman rahoitukseen osallistumista ilman
siitä saatavaa näkyvyyttä ei pidetä sponsorointina.
Jotta sponsoroinnin kriteerit täyttyisivät, on rahoituksen
tarkoituksena oltava rahoittajan hyödykkeiden myynnin tai sen
oman tunnettuuden lisääminen.
Suomen partiolaiset - Finlands Scouter ry on yhdistysrekisteriin
merkitty aatteellinen yhdistys, jonka tarkoituksena on
15.11.2008 hyväksytyn peruskirjan3 mukaan partiotoiminnan
edistäminen Suomessa. Partiotoiminta tapahtuu pääasiassa
lippukunnissa. Suomen partiolaiset - Finlands Scouter ry auttaa
partiopiirejä lippukuntien tukemisessa.
Koska Suomen Partiolaisten peruskirjassa mainittu tarkoitus on
partiotoiminnan edistäminen Suomessa ja lisäksi Suomen
partiolaisten ja Story Of Sports Oy:n sopimuksessa on
nimenomaisesti
todettu,
että
ohjelma
on
tehty
partioharrastuksen tunnettuuden edistämiseksi ja uusien
jäsenten
hankkimiseksi,
Viestintävirasto
katsoo,
että
sponsoroinnin kriteerit täyttyvät tässä tapauksessa. Tätä
tulkintaa tukee osaltaan myös se, että Suomen partiolaisten ja
Story of Sports Oy:n välisen sopimuksen mukaisena
purkuperusteena pidetään sitä, että ohjelma saattaa Suomen
partiolaisten tavaramerkin epäedulliseen valoon eikä puutteista
vastuussa oleva Story of Sports Oy tee sopimuksen ehtojen
vaatimia muutoksia asetettuun määräaikaan mennessä.
Yle
on
todennut
Viestintäviraston
päätösluonnoksesta
antamassaan vastauksessa, että tuotantoyhtiön ja Suomen
partiolaiset ry:n välisessä yhteistyössä on kysymyksessä
luonteeltaan yleishyödyllinen eikä kaupallinen toiminta. Ylen
mukaan tällaiseen yhteistyöhön ei tulisi lainkaan soveltaa
sponsorointia koskevia säännöksiä. Viestintävirasto toteaa, että
vaikka kyse olisikin Ylen väittämästä yleishyödyllisestä
2
3
Hallituksen esitys (HE 87/2009 s. 19).
http://www.partio.fi/sites/partio.fi/files/uploads/sp_peruskirja.pdf (26.3.2015 klo 15:45)
11 (14)
toiminnasta, ei televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain
sponsoroinnin
määritelmässä
suljeta
tällaista
toimintaa
harjoittavaa tahoa sponsoroinnin määritelmän ulkopuolelle.
Sponsoroidun ohjelman tuottamisen kiellon rikkominen
Sponsoroidun ohjelman tuottamisen kielto tuli voimaan
1.1.1999
Yleisradio
Oy:stä
annetun
lain
muutoksella
(746/1998), jolloin kielto lisättiin Yleisradio Oy:stä annetun lain
12 §:n 2 momenttiin. 12 pykälän otsikko on mainonnan kielto
ja sitä ei lisäyksen johdosta muutettu. Kyseisen lakimuutoksen
perusteluissa (HE 34/1998) ei ole pohdittu tilannetta, että Yle
tuottaisi sponsoroitua ohjelmaa alihankintana. Muutoksen
tarkoituksena kuitenkin todettiin olevan, että Ylen toiminta
rahoitetaan pääasiassa televisiomaksuilla ja toimilupamaksuilla.
Vuoden 2013 alusta Ylen julkisen palvelun kustannukset on
katettu yleisradioverolla.
Mainonnan kieltoa koskeva pykälä muutettiin nykyisin voimassa
olevaan muotoonsa 1.7.2002 voimaan tulleella lailla Yleisradio
Oy:stä annetun lain muuttamisesta (492/2002). Muutoksella
poistettiin valtioneuvoston oikeus erityisestä syystä myöntää
Ylelle ohjelmakohtainen oikeus mainonnan lähettämiseen.
Hallituksen esityksessä (HE 241/2001) muutoksen tavoitteena
todettiin olevan televisio- ja radiotoiminnan rahoituksen
selkeys. Tästä näkökulmasta katsottuna ei ollut enää
perusteltua
säilyttää
Ylen
tulolähteenä
lainkaan
mainosrahoitusta.
Yle toteaa Viestintäviraston päätösluonnoksesta antamassaan
vastauksessa, että mainonnan ja sponsoroinnin käsitteet
eroavat toisistaan olennaisesti. Niitä koskevat lainmuutokset
tehtiin vastauksen mukaan eri aikana ja eri perustein. Ylen
vastauksen mukaan sponsorointia koskevassa kiellossa Yleä
kiellettiin vastaanottamasta sponsorirahoitusta tuottamiinsa
ohjelmiin. Yhteistyötä hankkeissa, joissa oli mukana myös
kaupallisia rahoittajia, ei kielletty. Tämä oli tietoinen ratkaisu,
jolla haluttiin säilyttää Ylen mahdollisuus tehdä laaja-alaista
yhteistyötä audiovisuaalisen alan tuotantoyhtiöiden kanssa
silloinkin, kun yhteistyössä oli mukana tuotantoyhtiöiden
kaupallisia yhteistyökumppaneita. Olennaista Ylen mukaan oli,
että Yle ei saanut vastaanottaa sponsorirahoitusta yhtiön
omana tuotantona tuotettuihin ohjelmiin. Säännöksessä eikä
sen
perusteluissa
mainittu
lainkaan
ulkopuolisten
tuotantoyhtiöiden tuottamia ohjelmia, joihin Yle hankki
esitysoikeuksia.
Viestintävirasto oudoksuu Ylen väitettä mainonnan ja
sponsoroinnin käsitteiden olennaisesta eroavaisuudesta ja
toteaa, että tässä päätöksessä sovellettavan televisio -ja
määritelmien
mukaan
radiotoiminnasta
annetun
lain4
kummankin nimenomaisena tarkoituksena on edistää joko
sponsoroijan tai mainostajan hyödykkeiden myyntiä tai niiden
4 Laki televisio- ja radiotoiminnasta (306/2010)
12 (14)
itsensä tunnettuutta. Kumpikin on lisäksi määritelty televisio- ja
radiotoiminnasta annetussa laissa kaupalliseksi viestinnäksi.
Ylen viittaamaan yleisradiolain muutoksen (492/2002, joka tuli
voimaan 1.7.2002) aikaan voimassa olleessa televisio- ja
radiotoiminnasta annetun lain sponsoroinnin määritelmässä
mainittiin nimenomaisesti mainostarkoitus.5 Viestintävirasto
toteaa myös, että ohjelman kaupallinen rahoittaminen on eri
asia kuin ohjelman sponsorointi. Kuten edellä tässä päätöksessä
on todettu, pelkkää ohjelman rahoitukseen osallistumista ilman
siitä saatavaa näkyvyyttä ei pidetä sponsorointina.
Viestintävirasto toteaa, että Ylen mainintaa sponsorointikiellon
taustalla olevasta tietoisesta ratkaisusta ei ole kirjattu
lainmuutoksen perusteluihin. Ottaen huomioon Yleisradio
Oy:stä annetun lain 12 §:n otsikon "Mainonnan kielto" ja yllä
selostetun tarkoituksen (Ylen rahoituksen selkeyden johdosta
on vuonna 2002, eli reilusti sen jälkeen kun yleisradiolakiin
lisättiin sponsorointikielto, todettu, ettei ole perusteltua
säilyttää
Ylen
tulolähteenä
lainkaan
mainosrahoitusta),
Viestintävirasto katsoo, ettei Yle voi tuottaa sponsoroitua
ohjelmaa alihankintana Story of Sports Oy:ltä tilaamalla.
Päinvastainen tulkinta johtaisi siihen, että Yleisradio Oy:stä
annetun lain sisältämä sponsoroidun ohjelman tuottamisen
kielto menettäisi merkityksensä, koska sitä olisi aina
mahdollista olla noudattamatta alihankkijaa käyttämällä.
Viestintävirasto
vahvisti
tämän
tulkinnan
14.4.2014
antamassaan
lainvoimaisessa
päätöksessä
raviohjelmien
toteuttamisesta ja lähettämisestä Ylen kanavilla (asian
diaarinumero 31/931/2014).
Yle
on
lausunut
Viestintäviraston
päätösluonnoksesta
antamassaan vastauksessa, että tapauksessa ei ole kyse
puhtaasta alihankinnasta vaan Suomen Partiolaiset ry:n ja Ylen
yhteistyöhankkeesta, koska myös Suomen Partiolaiset ry:llä on
oikeus käyttää ohjelmaa omassa toiminnassaan.
Viestintävirasto toteaa, ettei väitteelle voida antaa merkitystä
asiaa ratkaistaessa. Mikäli sponsorointikielto koskisi ainoastaan
Ylen itse tuottamia tai alihankintana tuottamia ohjelmia,
menettäisi kielto tällöinkin merkityksensä, koska sitä olisi
mahdollista
kiertää
hyvin
pienellä
käyttöoikeuden
myöntämisellä toiselle osapuolelle. Viestintävirasto huomauttaa
myös, että jo ns. lottopäätöksessä (138/931/2013, 14.5.2013)
Veikkauksella ja Ylellä oli voimassaoleva yhteistuotantosopimus,
jonka nojalla myös Veikkauksella oli oikeus mm. ohjelmien
5 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain (744/1998) 2 §:n 1 momentin 8 kohdan mukaan televisio- ja
radiomainonnalla tarkoitetaan "televisio- ja radiotoiminnassa lähetettävää mitä tahansa kauppaan, liike-elämään tai
ammatinharjoitukseen liittyvää ilmoitusta, jonka julkinen tai yksityinen yritys lähettää maksua tai muuta vastiketta
vastaan edistääkseen tavaroiden menekkiä tai palvelujen toimittamista, mukaan lukien kiinteä omaisuus tai oikeudet ja
sitoumukset, tai edistääkseen omaa toimintaansa"
Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain (744/1998) 2 §:n 1 momentin 9 kohdan mukaan sponsoroinnilla
tarkoitetaan: "kaikenlaista osallistumista televisio- tai radiotoiminnassa lähetettävien ohjelmien rahoitukseen, jos
rahoitus tulee sellaiselta julkiselta tai yksityiseltä yritykseltä, joka ei harjoita televisio- tai radiotoimintaa tai
audiovisuaalisten teosten tuotantoa, ja tarkoituksena on mainostaa yrityksen nimeä, tavaramerkkiä, mielikuvaa,
toimintaa tai tuotteita"
13 (14)
esittämiseen omilla verkkosivuillaan. Tuolloinkin kyseessä
katsottiin kuitenkin olleen yleisradiolaissa kielletty sponsoroidun
ohjelman tuottaminen.
Myös kaupallisessa tv-toiminnassa, jossa sponsorointi on
televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain säännösten
edellytysten täyttyessä sallittua, tv-toiminnan harjoittaja vastaa
sponsorointisäännösten noudattamisesta ostaessaan tuotannon
tuotantoyhtiöltä tai toteuttaessaan ohjelman tuotannon
yhteistyössä toisen tahon kanssa. Sama koskee myös Yleä sen
hankkiessa televisio-ohjelmia ulkopuoliselta tuotantoyhtiöltä.
Kyseessä ei edellä selostetun perusteella ole Viestintäviraston
näkemyksen mukaan sponsoroidun ohjelman tuottamisen
kiellon laajentava tulkinta.
Johtopäätökset
Suomen partiolaiset ry:n rahallinen osallistuminen Partiomestari
-ohjelmasarjan tuottamiseen sekä rahoituksen tarkoituksena
oleva Suomen partiolaisten tunnettuuden edistäminen sekä
lisäjäsenten
hankkiminen
täyttävät
televisioja
radiotoiminnasta annetun lain 2 §:n 1 momentin 13 kohdan
sponsoroinnin kriteerit.
Se, että Yle on hankkinut Partiomestari -ohjelmasarjan
tuotannon alihankintana Story of Sports Oy:ltä tai se, että
Suomen Partiolaiset ry:llä on oikeus näyttää ohjelmia omassa
toiminnassaan, ei tarkoita sitä, ettei Yle ole syyllistynyt asiassa
Yleisradio Oy:stä annetun lain 12 §:n 2 momentin rikkomiseen.
Näin ollen Viestintävirasto katsoo, että Yle on rikkonut
Yleisradio Oy:stä annetun lain 12 §:n 2 momentissa säädettyä
sponsoroidun ohjelman tuottamisen kieltoa.
Lopuksi
Viestintävirasto toteaa selvyyden vuoksi, että Viestintäviraston
päätös
ei
koske
partiotoiminnan
tai
yleisemmin
nuorisoharrastustoiminnan Ylen kanavilla saamaa näkyvyyttä.
Päätös koskee kiellettyä Suomen partiolaiset ry:n sponsorointia,
joka ilmenee ennen kaikkea rahoituksen tarkoituksena olevana
Suomen partiolaiset ry:n tunnettuuden edistämisenä ja
lisäjäsenten hankkimisena kilpailtaessa Partiomestari 2013 tittelistä. Partiomestari 2013 on Story of Sports Oy:n ja
Suomen Partiolaiset ry:n ohjelmaa varten luoma konsepti.
Lisätiedot
Lisätietoja päätöksestä antavat lakimies Kalle Varjola puh. 029
5390 544 ja apulaisjohtaja Petri Makkonen, puh. 029 5390 516.
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa
[email protected]
14 (14)
Sovelletut lainkohdat
•
Laki Yleisradio Oy:stä (1380/1993) 12 § ja 12 a §,
•
Tietoyhteiskuntakaari (917/2014) 352 § 1 momentti,
•
Laki televisio- ja radiotoiminnasta 2 § 1 momentti 13
kohta.
Salassapito
Päätöksen alkuperäinen versio sisältää viranomaisten toiminnan
julkisuudesta annetun lain (621/1999) 24 §:n 1 momentin 20
kohdan perusteella salassa pidettäväksi katsottavaa tietoa.
Salassa pidettävät kohdat on merkitty hakasulkein [...].
Muutoksenhaku
Tähän päätökseen voi hakea muutosta Helsingin hallintooikeudelta siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään.
Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.
Liite
Apulaisjohtaja
Petri Makkonen
Lakimies
Kalle Varjola
- Valitusosoitus