1. No category

RÖÖRI 2/2014
1
Kuvia Limingan leiriltä, kuvaaja Eero Purhonen
Kuvassa tuplarööristit:
edessa oboistit: Tuuli Katajamäki (vas.), Vilma Nummi, Soineli Suomela
takana fagotistit: Antti Heikkonen (vas), Iiro Uusitalo, Sara Salo, Asko Artamaa
2
RÖÖRI 2/2014
4 Puheenjohtajan palsta
5 Toimituksesta
6 Suuri-Suurempi-Rööribändi
7 Kansainvälisen oboekilpailun antia
11 Living in Liminka Time-kesällä 2014
12 Partaharjun leirillä 2012
14 Seuran yhteystietoja
3
PUHEENJOHTAJALTA
Kesälomat takana ja syysloma edessä, virtaa
riittää. Johtokunnan virranjakajat ovat käännetyt
jo ensi vuoteen 2015, joka on seuramme 30vuotisjuhlavuosi. Juhlapaikaksi olemme
valinneet Tampereen, sieltähän tämä kaikki
alkoikin. Juhlaviikonlopun ajankohta on 14.15.11.2015. Kaiken muun juhlan lisäksi olisi
hienoa, jos silloin saisimme koolle myös
perustamiskokouksessa mukana olleita
pitkäaikaisia jäseniämme.
Juhlakonsertin ohjelmisto tullee painottumaan
rööriorkestereihin, ja erityisesti nuorten alle
kolmikymppisten esiinmarssiin.
Nuorisotoimintahan on ollut viime vuosina
tapahtumiemme keskiössä, joten on
luonnollista että on nuorten vuoro astua näkyville ja kuuluville. Mutta kaikenikäisiä,
-kokoisia ja -tasoisia kaivataan mukaan niin juhliin kuin tapahtumiin ennen sitäkin.
Toivottavasti opettajat, oppilaineen sekä harrastelijat innostutte lähtemään mukaan.
Kokemus osoittaa, että oppilaat helpommin löytävät tiensä tapahtumiimme, kun
oma soitonopettaja on aluksi mukana, tukena. Juhlaviikonlopun ohjelmaa
sorvaillaan vähitellen, juhlakonsertin lisäksi tapahtuu paljon muutakin, johon
toivomme jäsenistöä soittimineen mukaan. Asiasta lisää tietoa mm. tässä lehdessä.
Tietoja päivitellään ajankohtaiseksi kotisivuillemme ja Facebook-ryhmämme sivuille.
Kesällä kamppailtiin Crusell-viikolla oboenkilpailun merkeissä. Santeri Kaksosen ja
Mari Kokkoniemen artikkeli Uudestakaupungista löytyy tästä lehdestä. Kilpailun
voitti Ranskalainen Philibert Perrine. Suomen oboe ja fagottiseuran
tunnustuspalkinto parhaalle Suomalaiskilpailijalle meni Saku Mattilalle. Seura kiittää
ja onnittelee!
Hyvää Syksyä,
4
Toimituksesta
Tänään yritin piirtää. Siis ihan mallista ja varjostusten
kanssa ja mahdollisimman yksityiskohtaisesti. No
eihän siitä mitään tullut. Jostain syystä näköhavainnon
ja käsikoordinaation välillä ei ymmärrys lepää ja
lopputulos on herttaisen vinksallaan. Jo pelkästään
suoran viivan aikaansaaminen vaati ponnistelua.
Olen jo ala-asteelta lähtien tiennyt, että en ole hyvä
piirtäjä. Meidän luokan Erik osasi piirtää vaikka mitä
mutta minä en.
Monet haaveilevat siitä, että kun joskus oppisi
soittamaan jotakin instrumenttia. Minä haaveilen siitä,
että osaisin piirtää omenan kolmiulotteisena. Olin jo täysin vakuuttunut siitä, että
piirtämiseni lahja on mitä on ja ei siitä muuksi muutu. Kai se nyt riittää
lahjakkuudesta, että musiikin saralla menee ihan mukavasti.
Sitten päädyin keskustelemaan asiasta ystäväni kanssa, jonka äiti on
kuvataideopettaja. Hän väitti kivenkovaan, että kuvataiteessa on kyse myös
harjoittelusta ja toistosta. Toki lahjakkuudella on sijansa ja toisilta siveltimen tai
kynän käyttö sujuu luonnostaan, mutta se ei silti tarkoita sitä etteikö piirustustaitoa
voisi parantaa ja opetella siinä missä musiikkiinstrumentin soittamista.
Pitäydyin pitkään eriävässä mielipiteessäni. Siis piirustustaitohan on
hienomotoriikkaa ja sitä joko on tai ei ole...
Niin. Paitsiettä. Sitä jos mikä on tämä soittimen soittaminen. Siis hienomotoriikkaa.
Muistan ehkä juuri ja juuri niitä ensimmäisiä soittotunteja kun soitin tuntui oudolta ja
sormet tekivät mitä sattuu vaikka kuinka niitä yritti heilutella oikein. Aika hyvin se
hienomotoriikka siitä on parantunut. Myös soittimen soitto voi olla toisille
helpompaa ja toisille vaikeampaa mutta kuka tahansa voi oppia soittamaan jotakin
soitinta. Tärkeintä on, että itse nauttii ja viihtyy harrastuksen parissa ja saa siitä
nautinnon hetkiä.
Eli jos minä voin oppia soittamaan niinkin vaikeata vekotinta kuin oboe niin ehkä on
myös mahdollista, että opin myös piirtämään paremmin. Pitänee vain harjoitella.
Syysterveisin
Annika
5
SUURI---SUUREMPI-----RÖÖRIBÄNDI
TAMPERE
Oma seuramme, Suomen oboe ja fagottiseura täyttää 30 vuotta syksyllä 2015, siis
vuoden kuluttua. Juhlatapahtuman ja -konsertin valmistelut ovat jo käynnissä.
Juhlakonsertin ohjelma keskittyy viimeaikojen rööriyhtye-toiminnan tuotoksiin.
Tarkoitus on soittaa kolmella eritasoisella kokoonpanolla, Level 1, johon mahtuvat
kaikki halukkaat, Level 2, jossa tasovaatimuksena vähintään musiikkioppilaitosten
PT 2 –taso ja Level 3, jossa vaatimustasona peruskurssit suoritettu, soveltuu
aikuisille soitonharrastajille ja mieluusti otamme myös ammattiväkeä mukaan.
Kolmostason ohjelmistoa harjoitellaan vasta ensi vuoden tapahtumissa.
Juhlaviikonloppu järjestetään Tampereella 14.-15.11. 2015, yksityiskohdat
tarkentuvat vähitellen.
Ilmoittelemme niistä Rööri-lehdessä, koti- ja facebook-sivuillamme, joita kannattaa
silmäillä ahkerasti, tuorein tieto löytyy sieltä.
Tästä aloitetaan, kohti juhlia:
SYYSTAPAHTUMA 2014, TAMPEREELLA
LAUANTAINA 15.11. KLO 11-18, PAIKKA:LAULUMAJA Pyynikintori 8 C (sisäpiha)
-Kapellimestareina Aila Hettula ja Päivi Pyymäki
-RÖÖRIBUSSI lähtee Helsingistä Kiasmalta 15.11 klo 8, ja matkustaa 3-tietä
Tampereelle. Bussi ottaa soittajia kyytiin moottoritien varren
rampeilta/pysäkeiltä.
(Klaukkala 8.30-Nurmijärvi 8.40-Hyvinkää 8.50---Riihimäki 9—Hämeenlinna
9.15….. noin aikoja)
Hinnat: Bussi+ruokailut 20 €, pelkkä ruokailu 10€
ILMOITTAUTUMISET:
15.10 mennessä sihteeri Askolle, [email protected]
Kirjoita ilmoittautumiseen nimi ja yhteystietosi, opettajasi, mahdolliset
ruokavaliosi tuletko bussilla ja mistä hyppäät kyytiin
-Nuotteja lähetellään sähköisesti opettajien kautta Lokakuun lopulla (viikko
42-43)
6
Kansainvälisen oboekilpailun antia
Johdannoksi
Uudessakaupungissa järjestettiin viime kesänä toinen kansainvälinen Crusell-oboekilpailu.
Nauhakarsinnan perusteella kilpailuun valittiin 29 oboistia viidestätoista eri maasta. Eniten
osallistujia oli Suomesta. Kilpailuun saivat osallistua vuonna 1984 ja sen jälkeen syntyneet
oboistit. Vanhin kilpailija oli 30-vuotias Friederike Hulman Saksasta. Kilpailun nuorimmat
osallistujat olivat puolestaan suomalainen Ukko Pietilä sekä latvialainen Amanda Taurina,
jotka olivat molemmat 18- vuotiata. Kilpailijoiden keski-ikä oli 24 vuotta. Kilpailijoista
kahdeksan eteni välierään ja heistä neljä selvitti tiensä finaaliin. Kilpailussa oli mukana viisi
suomalaista, joista kukaan ei edennyt toiselle kierrokselle.
Saimme tehtäväksi laatia kilpailuarvostelun kahden oboistin näkökulmasta. Tehtävä
osoittautui erittäin antoisaksi ja mieltä avartavaksi prosessiksi, jonka aikana myös
käsityksemme omasta soittajapersoonasta saivat uudenlaisia ulottuvuuksia. Tekstimme
koostuu johdannon lisäksi neljästä eri aihepiiristä. Aluksi esittelemme alkuerän
kilpailuohjelmiston sekä pohdimme minkälaisia haasteita ohjelmisto asettaa oboistille.
Tämän jälkeen tarkastelemme kilpailuesityksiä ottamalla esille muutamia yleisiä alkuerän
perusteella tekemiämme huomioita. Sen sijaan, että pyrkisimme valtaamaan koko
kilpailijoiden kirjon tyydymme analysoimaan tarkemmin ainoastaan jatkoon päässeiden
esitykset. Erityisen mielenkiintoiseksi kilpailijaksi osoittautui venäläinen Ivan Kobylskiy,
jonka kritiikille omistamme verrattain laajaa huomiota. Lopuksi kerromme jotain jokaisesta
finalistista sekä heidän tulkinnoistaan. Valitettavasti emme päässeet seuraamaan lainkaan
semifinaalia, mistä johtuen tekstimme pohjautuu alkuerän ja finaaliesitysten analysointiin.
Koska arvostelu on syntynyt kahden kriittistä ajattelua arvostavan henkilön yhteistyön
tuloksena on lisäksi syytä huomauttaa, että tekstin näkökulma on kantaaottava. Huolimatta
siitä, ettei kilpailjoiden iälle sinänsä tulisi antaa merkitystä arvoitaessa jatkoon pääsyä
katsomme kuitenkin, ettei 20- ja 30-vuotiaan oboistin suoritusten vertaamista mm.
musiikillisen ajattelun ja äänenhallintaan liittyvien seikkojen osalta voida pitää oikeutettuna.
Pyrkimyksemme onkin irrottautua vertailevasta näkökulmasta. Kaiken lähtökohtana on
ihmisyyden ja yksilöllisyyden kunnioitus.
Kilpailuohjelmisto ja sen asettamat haasteet
Alkuerässä kilpailijat saivat soittaa valitsemansa G.P. Telemannin fantasian. Vastinparina
soolofantasialle kilpailijat esittivät romanttisen kamarimusiikkiteoksen pianon kanssa, jonka
kohdalla vaihtoehtoina olivat R. Schumannin kolme romanssia op. 94, R. Schumannin
adagio ja allegro op. 70 sekä C. Schumannin kolme romanssia op. 22.
Telemannin fantasiat asettavat tarkastelun kohteeksi kilpailijoiden kyvyn barokkimaiseen
fraseeraukseen, johon kuuluvat olennaisena osana hengittävyyden ja painotusten esille
saaminen "svengiä" unohtamatta. Fantasiat mittaavat myös oivallisella tavalla kilpailijoiden
musiikillisen ajattelun tasoa. Lisäksi fantasioiden sooloteosluonne tekee näiden
kappaleiden esittämisestä erityisen arkaluonteista ja paljastavaa.
Schumannin teosten sisällyttämistä alkuerän ohjelmistoon voidaan pitää varsin
onnistuneena valintana. Näiden sävellysten kohdalla haasteita asettavat ennen kaikkea
äänenhallintaan liittyvät seikat. Keskiössä ovat pitkän legatolinjan esiintuominen sekä
runsas sointivärien viljely. Tärkeitä ominaisuuksia ovat laulava soittotapa sekä joustava
äänenkäyttö.
Telemannin kappaleista suosituimpia olivat fantasiat no 3, 6 ja 8, joista eniten soitettiin
fantasiaa no 3. Schumannin kohdalla eniten esitettyjä sävellyksiä olivat puolestaan R.
7
Schumannin oboeromanssit, mutta lähes yhtä paljon soitettiin adagiota ja allegroa. Sen
sijaan C. Schumannin romansseista saimme kuulla ainoastaan kolme tulkintaa.
Ohjelmiston valintaan voivat vaikuttaa monenlaiset tekijät. R. Schumannin romanssit
ainoana oboelle ja pianolle sävellettynä teoksena soveltuu erinomaisesti oboella
soitettavaksi, mikä saattoi olla eräs peruste sen esittämiseen kilpailussa. Myös adagio ja
allegro, joka on alunperin sävelletty käyrätorvelle ja pianolle, soveltuu laulavuutensa ja
äänialansa puolesta hyvin oboelle. Toinen peruste edellä mainittujen teosten esittämiseen
kilpailussa lienee ollut näiden teosten tuttuus. Monet oboistit ovat jo useita kertoja
aikaisemmin esittäneet kyseisiä kappaleita kilpailuissa ja tutkinnoissa, mikä on omiaan
lisäämään varmuutta ja turvallisuudentunnetta kilpailutilanteessa. C. Schumannin
romanssit vähemmän esitettyinä ovat sen sijaan huomattavasti persoonallisempi
ohjelmavalinta, mikä ehkä kysyy kilpailijalta enenmmän rohkeutta ja uskallusta
riskinottoon.
Huomioita alkuerän kilpailuesityksistä
Kuunnellessamme alkuerän esityksiä Telemannin fantasioista huomiomme kiinnittyi
fraseerauksen epäloogisuuteen, joka ilmeni mm. musiikillisten taitteiden huomiotta
jättämisenä. Kuulijoina olisimme kaivanneet enemmän rauhaa fraasien välille.
Levottomuus ja hätäileminen lienee ollut osittain seurausta siitä, ettei monellakaan
kilpailijalla ollut riittävästi kokemusta soolokappaleiden esittämisestä, missä on
psykologisesti kyse erilaisesta tilanteesta kuin kamarimusiikillisten teosten esittämisessä.
Toinen yleinen huomio Telemannin kohdalla liittyi tempovalintoihin. Panimme merkille, että
osa kilpailijoista valitsi suhteessa heidän kykyihinsä liian nopean esitystempon, mistä
johtuen esitystä varjostivat epävarmuus sekä epäselvä artikulaatio.
Schumannin kohdalla esiin nousivat puolestaan äänenhallintaan ja etenkin intonaatioon
liittyvät ongelmat. Hyvin suurella osalla kilpailijoista oli taipumusta ylävireisyyteen, jonka
korjaamiseen monikaan ei esitystilanteessa kyennyt. Tämän lisäksi kilpailuissa esiintyi
myös muunlaisia äänenhallintaan ja -muodostukseen liittyviä puutteita, jotka ilmenivät mm.
äänten aloittamisen ja lopettamisen vaikeutena. Tämä oli yllättävää erityisesti niiden
kilpailijoiden kohdalla, jotka osallistuivat kilpailuihin opiskeltuaan korkeakoulussa jo
vuosikausien ajan. Ottaen lisäksi huomioon, että kyseessä oli kansainvälinen oboekilpailu,
johon osallistujat tulivat pääasiassa erittäin arvostetuilta pedagogeilta sekä hyvistä
orkestereista, esiintyi kilpailijoilla huomattavan paljon puutteita äänenhallintaan liittyvissä
perusasioissa. Lieventävänä seikkana on kuitenkin otettava huomioon kuumuuden ja
kosteuden aikaansaamat raskaat kilpailuolosuhteet, jotka asettivat haasteita jokaiselle
soittajalle muodostaen omanlaisensa yllätysmomentin.
Huolimatta siitä, että alkuerän taso oli odottamaamme alhaisempi, saimme nauttia myös
erittäin korkeatasoisista musiikkiesityksistä. Ensimmäisen kierroksen perusteella nousivat
esille erityisesti Samuel Castro Bastosin, Ivan Shertsnevin sekä Philibert Perrinen
erinomaiset esitykset.
Alkuerässä suurimman vaikutuksen allekirjoittaneisiin teki 27-vuotias Portugalista kotoisin
oleva Samuel Castro Bastos. Hän ilahdutti yleisöä poikkeuksellisen sävykkäällä soinnillaan
sekä tyylikkyydellään. Castro Bastosin tumma ja rikas sointi sekä kamarimusiikillinen
näkemys soveltuivat erityisen hienosti Schumannin romansseihin, mitkä seikat tekivät
hänen esityksestään nautinnollisen elämyksen. Castro Bastosin kohdalla merkillepantavaa
oli myös se, että hän oli yksi harvoista kilpailijoista, jonka intonaatio oli moitteeton koko
esityksen ajan. Kaiken kaikkiaan Castro Bastosin kypsä tulkinta ilmensi oman
soitannollisen tyylinsä löytäneen taiteilijan näkemystä.
Toinen huomionarvoinen oboisti oli 24-vuotias Ivan Shertsnev Venäjältä. Hänen esitystään
8
voidaan luonnehtia ennen kaikkea erinomaiseksi kilpailusuoritukseksi. Shertsnev vakuutti
kuulijat erityisen varmalla ja hallitulla otteellaan. Lisäksi hänen puhdas ja pehmeä sointinsa
sekä musiikillisesti kypsä ajattelunsa tekivät hänen esityksestään erityisen korkeatasoisen.
24-vuotias ranskalainen Philibert Perrine teki vaikutuksen hienostuneella Telemannin
tulkinnallaan, jossa yhdistyivät sekä runollisuus että virtuoottisuus. Myös Perrinen
äänelliset ominaisuudet olivat erinomaista tasoa.
Muiden jatkoonpäässeiden esitykset
Kolmen edellä mainitun soittajan lisäksi jatkoon pääsivät Amanda Taurina, Friederike
Hulman, Yechang Jung, Ivan Kobylskiy sekä Juliana Koch.
Nuorin välierään yltänyt oboisti oli 18-vuotias latvialainen Amanda Taurina. Hänen
energinen esityksensä oli täynnä nuoruudenintoa ja heittäytymistä. Taurinan parhaita
puolia olivat ennen kaikkea rohkeus ja sujuvuus. Kuulijoina jäimme kuitenkin kaipaamaan
herkkiä sävyjä sekä esteettistä näkemystä. Myöskään Taurinan kirkas äänimateriaali ei
ollut vielä riittävän jalostunut, mistä syystä toinen allekirjoittaneista ei olisi valinnut häntä
jatkoonmenijöiden joukkoon.
Vanhin jatkoon päässyt kilpailija oli puolestaan 30-vuotias Friederike Hulman Saksasta.
Hulmanin esitystä voidaan luonnehtia kaikin puolin hyvin ammattimaiseksi ja hallituksi
kokonaisuudeksi. Lisäksi hänen onnistunut Telemannin tulkintansa oli loistava taidonnäyte
sujuvasta artikulaatiosta sekä musikaalisesta fraseerauksesta.
Myös 22-vuotiaan etelä-korealaisen Yechang Jungin esitystä voidaan pitää suhteellisen
hyvänä kilpailusuorituksena, jossa esiin nousi ennen muuta hyvä soittimen hallinta. Hänen
teknisesti varma soittonsa pääsi oikeuksiinsa erityisesti Telemannissa, jonka hän esitti
erittäin sujuvasti. Jungilla oli aasialaisittain pieni ja kaunis ääni, johon jäimme kaipaamaan
enemmän puhallusta ja resonanssia.
22-vuotiaan Venäjältä kotoisin olevan Ivan Kobylskiyn vahvuuksia olivat virtuoottisuus
sekä tekninen lahjakkuus. Lisäksi hän rikastutti soittoaan runsaalla nyanssien käytöllä
sekä selkeällä fraseerauksella. Kobylskiyn äänelliset ominaisuudet olivat kuitenkin
selvässä epäsuhdassa hänen tekniseen lahjakkuuteensa nähden, mikä ilmeni mm.
kapeana sointina sekä jatkuvana ylävireisyytenä. Näistä seikoista johtuen Kobylskiyn
jatkoonpääsyä ei voida pitää itsestään selvänä.
Hänen kohdallaan nousevatkin mielenkiintoisella tavalla esiin soiton eri osa-alueiden
arvottamiseen liittyvät kysymykset. Vaikuttaa siltä, että tuomaristo on antanut huomattavaa
painoarvoa Kobylskiyn tekniselle lahjakkuudelle sivuuttaen hänen intonaatiokäsityksensä.
Katsomme, että juuri sävelpuhtauden tulisi olla yksi merkittävä kriteeri jatkoonpääsyn
kannalta, mikä on myös peruste tarvittaessa rajoittaa jatkoon menijöiden lukumäärää.
26-vuotiaan saksalaisen Juliana Kochin parhaita puolia olivat vapaa puhallus, sujuvuus
sekä nyanssien käyttö. Hänellä oli myös melko hyvä perussointi, joka jäi kuitenkin hieman
värittömäksi. Kochin kohdalla jäimme kaipaamaan erilaisia sointivärejä eivätkä hänen
musiikilliset ratkaisunsa olleet kaikilta osin luontevia. Myöskään tämän soittajan kohdalla
emme kyenneet löytämään riittäviä perusteita jatkoonpääsylle.
Finaali
Emme olleet seuraamassa semifinaalia, mistä johtuen siirrymme suoraan analysoimaan
finaaliesityksiä. Loppukilpailuun pääsivät Samuel Castro Bastos, Friederike Hulman, Ivan
Kobylskiy sekä Philibert Perrine. Finaalissa kilpailijat soittivar W. A. Mozartin
9
oboekonserton KV 314 orkesterin kanssa.
Ensimmäisenä esiintyjänä oli portugalilainen Samuel Castro Bastos. Myös finaalissa
Castro Bastos ilahdutti entiseen tapaansa tyylikkyydellään sekä puhtaalla soinnillaan,
mitkä seikat tekivät hänen esityksestään erityisen nautittavan. Ottaen huomioon, että kyse
oli kuitenkin solistikonserton esittämisestä jäi hänen tulkintansa finaaliesityksen osalta
ehkä hieman vaatimattomaksi. Castro Bastos lieneekin luonteeltaan ehkä intiimimpi
kamarimuusikko eikä orkesterin solistina esiintyminen ole ehkä hänen suurin musiikillinen
intohimonsa.
Finaalin toinen esiintyjä oli saksalainen Friederike Hulman. Hän puolestaan vakuutti
yleisön ilmeikkyydellään sekä solistisella otteellaan. Hulmanin esitystä varjosti kuitenkin
valitettavasti jatkuva ylävireisyys. Tämä oli siihen nähden yllättävää, ettei hänellä ollut
vastaavaa ongelmaa alkuerässä.
Kolmantena lavalle astui venäläinen Ivan Kobylskiy. Hänen soittonsa nousi finaaliesityksen
osalta uudenlaiseen valoon, sillä alkuerää leimannut ylävireisyys oli nyt tipotiessään.
Puhtauden lisäksi hänen vahvuuksiaan olivat solistisuus sekä selkeä fraseeraus.
Finaalissa Kobylskiyn kohdalla nousi puolestaan mielenkiintoisella tavalla esiin kysymys
virtuoottisesta lahjakkuudesta, joka tuntui
ohjaavan hänen tulkintaansa ehkä liiaksikin. Etenkin hitaan osan kohdalla nopean
tempovalinnan taustalla saattoi olla pyrkimys kompensoida äänellisiä puutteita. Lisäksi on
huomattava, ettei virtoottisuus voi olla itseisarvo sinänsä, mikäli se ei vastaa teoksen
musiikillista henkeä. Onkin hyvä muistaa, että tekniikan tulee palvella musiikin
tyylinmukaista tulkintaa eikä päinvastoin.
Finaalin neljäs kilpailija oli ranskalainen Philibert Perrine, jonka esitys oli kaikin puolin
hyvin tyylikäs ja tasapainoinen kokonaisuus. Perrine onnistui luomaan soitollaan levollisen
tunnelman, jota hänen tumma ja pehmeä sointinsa syvensi entisestään. Myös hänen
ainutlaatuiset kadenssinsa ansaitsevat erityismaininnan, joissa kietoutuivat
harvinaislaatuisella tavalla yhteen sekä luonnollisuus että persoonallisuus.
Kilpailun voitti ranskalainen Philibert Perrine ja toisen palkinnon sai portugalilainen Samuel
Castro Bastos. Kolmas palkinto jaettiin saksalaisen Friederike Hulmanin sekä venäläisen
Ivan Kobylskiyn kesken.
Mari Kokkoniemi ja Santeri Kaksonen
10
Living in Liminka Time-kesällä 2014
Limingan musiikkileiri omaa pitkät perinteet, se näyttää osallistuvan kilpailuun Suomen
vanhimman musiikkileirin asemasta erään toisen Suomen vanhimman musiikkileirin
kanssa. Itse vierailin siellä ensi kertaa viime kesänä, toimin siis fagotinsoiton opettajana.
Tuplarööriserkku vai –sisar, oboeopettajattarena toimi johtokuntalaisemme Soineli
Suomela.
Kovalla, nykytermein, lobbaamisella olin saanut 3 opiskelijaa leirille. Pienemmällä
lobbaamisella saimme myös Asko Artamaan kontransa kanssa paikalle leirin loppuajaksi,
Ravelin La Valsea täydentämään. Sinfoniaorkesterin toisena teoksena oli Sibeliuksen 6.
sinfonia. Oman opetukseni sisältö koostui suurelti näitten teoksien stemmojen
läpikäymiseltä ja hinkkaamiselta. Leirillä olleet oppilaani ovat aikuisia, fagotinsoiton
harrastajia, joille kyseiset teokset kulkevat ymmärrettävästi taitotason ylärajoilla. Hienoa oli
kuitenkin nähdä kovan, kymmenen päivän työn tuottama tulos päätöskonsertissa.
Oppilaillekin tällainen on valtaisa kokemus, intensiivisen musisoinnin tuottama elämys.
Ehdimmepä lisäksi kuitenkin puhaltajien konsertissakin soittamaan fagottikvartetin,
tunneilla ääniharjoituksia, muutaman asteikon ja etydin ja vielä jotain muutakin.
Ahkerimmat oppilaat soittivat myös leirin puhallinorkesterissa. Yhteissoitto isoissa
kokoonpanoissa oli kai se juttu, mikä oli leirille imaissut. Jossain vaiheessa kuulin puhetta
kipeistä huulista ja poskista.
I
tselläni oli aamupäivät opetuksetonta aikaa, joten liityin ”minidonitseihin”, nuorimpien
puhaltajien orkesteriin. Koska ”siviilissä” tämä on omaa työsarkaani, oli mukava tutustua
alalla pitkään töitä tehneisiin ihmisiin sekä heidän työskentelytapoihinsa ja
materiaaleihinkin. Bändissä oli hyvä meininki, taitavia ja hauskoja nuoria soittajan alkuja ja
suksee tietenkin esityksissä suuri.
Henki muiden opettajienkin kesken oli lupsakkaa, istahtipa mihinkä ruokapöytään tahansa,
tarina kulki mukavasti.
Leiripaikkana toimii uudehko koulukeskus keskellä kylää. Liminka on kokoluokaltaan
paikka, johon ei helposti eksy. Koko leirin opetustoiminta tapahtuu samassa kompleksissa,
luokat ovat uusia, valoisia ja ilmastoituja, samoin konserttisali on koulun yhdessä siivessä,
joten puitteet ovat erittäin toimivat. Fagottiluokka opettajineen majoittui nuorisotalolla,
jalkapallon MM-kisoja seuratessa väsäilimme röörejä ja pelailimme biljardia iltapuhteina.
N
ykyisin reissuille osuu myös se puoli, josta mieluummin olisi irti. Limingassa, niin kuin
monessa muussakin paikassa kunnan talous sakkaa ja ongelmaa aiotaan ratkaista
kulttuuripuolta nipistämällä. Miljoonien aukkoja paikkaillaan muutaman tonnin säästöillä.
Näillä toimilla ajetaan hienot perinteet omaavat tapahtumat ahtaalle, näissä hommissa se
muutama tonni voi olla toiminnan perusta.
Ensi kesänä omat suunnitelmani vievät vetisimmille seuduille, Limingassa meno jatkuu,
vankoissa käsissä, pitäkää silmällä.
Eero
11
PARTAHARJUN LEIRILLÄ 2014
Tulipa päähänpisto lähteä pitkästä aikaa musiikkileirille. Vai oliko kyseessä kenties oikku.
Edellisestä leiristä olikin ehtinyt kulua 23 vuotta. Ilmoittauduin heinäkuun lopulla alkavalle
Partaharjun puhallinleirille. Yhtenä ajatuksena oli edesauttaa siedettävää soittokuntoa
elokuun taiteiden yöhön. Tosin elokuun keikalla työkaluna on pikkufagotti mutta leirille otin
kontran.
Laittauduin paikalle hyvissä ajoin välttääkseni pahimmat tuloruuhkat. Ilmoittautuminen piti
tapahtuman klo 1200 ja 1500 välillä. Alku oli hämmentävä. Olin paikalla puoli yhden
tienoilla ja paikalla oli mustanaan väkeä ja autojakin piha lähes pullollaan. Voiko olla
mahdollista, että niin moni voisi tulla hyvän sään aikana! Pian paljastui, että joukko
koostuikin juuri päättyneen riparileirin osallistujista ja omaisista. Väen mustuus johtui siis
väen tavallista paremmasta pukeutumisesta. Kohta saapumiseni jälkeen paikalle kohisteli
fortissimo ukonilma tai oikeastaan useita. Pamauttipa salama pihapiiristä männynkin halki.
Pääosa leiriläisistä saapui vasta myöhemmin busseilla riparilaisten ehdittyä alta pois.
Näytti siltä, että saan jakaa kämpän Kovanen –nimisen kaverin kanssa, joka tulisi vasta
myöhemmin viikolla. Ihmettelin, olisiko tuttu oboisti HF:stä mutta ei sittenkään. Huoneen
avainta ei löytynyt mistään mutta sain sen tilalle yleisavaimen. Kuulemma kämppäkaverille
oli löytynyt toinen huone joten saisin asustaa jatkossakin omin nokkineni. Hyvä niin, koska
huone oli tosi pieni. Ikkunan alla oli pöytä, seinustoilla laverit ja välissä vajaa metri tilaa.
Myöhemmin viikolla Kovanen, Tampereen suunnalta tullut tuubisti, kuitenkin rymisteli
huoneeseen - lienee avainkin löytynyt. Tieto toisesta huoneesta ei ollutkaan mennyt perille
asti. Yö meni sitten ahtaudessa. Toinen huone oli kuitenkin tosiasia, Kovanen muutti ja
jatkossa sain taas katsella soolounia.
Leirillä oli tällä kertaa ennätysmäärä röörisoittajia, ainakin kahdeksan oboistia, neljä
fagotistia ja yksi kontranajaja – ja opettajat päälle. Kaikkiin kolmeen eritasoiseen
leiriorkesteriin riitti siten ”oikeita” soittimia.
A-orkesteri, siinä minulla oli ajopaikka, aloitti tuota pikaa harjoitukset. Alku oli hiukan
kaoottisvoittoinen, stemmoja etsittiin ja kopiokonekin reistaili. Mitähän tästä mahtaa tulla?
Silti viritettäessä ja muutenkin vanhaa korvaa hiveli vieressä istuvan Heljä-Maarian fagotin
äänen moitteeton puhtaus, voiko sellaista ollakaan. Kyllä vaan, ihanaa, maailma ei ole
vielä lopussa, fagotismi elää ja voi hyvin! Nopeasti koko orkesteri paransi menoa ja alkoi
löytyä sointia ja värejä. Tunnelma oli innostunut ja leppoisa.
Kontralle ei tietenkään ollut omia stemmoja. Kapu improvisoi oman
pelimusiikkisovituksensa fagotin stemmasta riisutun version ja muista kappaleista sain
eteeni lähinnä string bass –stemmoja. Puhkussa tuo jousibassostemma on ihan
käyttökelpoinen, jos sinne nyt kontran kanssa eksyy – ei tarvitse mitään transponointeja.
Kyllähän kontra on puhkubändissä tosi kummajainen. Useimmat eivät olleet aikaisemmin
mokomaa edes nähneet saati sitten kuulleet elävänä.
Hassua muuten, että opetus tapahtui opettajien majoitustiloissa eli samankokoisissa
kopperoissa, joissa minäkin asuin. Siellä kun päräytti kontran käyntiin, niin pölypunkitkin
pakenivat kauhun vallassa (siinä yksi hyötynäkökohta tämmöiselle soittimelle!).
Leirin puolivälissä pidetyn oppilaskonsertin aloitti iso rööribändi (11 oboeta, 5 fagottia ja
kontra) soittamalla kaksi Marikan sovittamaa rokkikappaletta. Toiseen sisältyi pieni
kontrasoolon pätkäkin, jolle pahaa aavistamaton yleisö erehtyi hurraamaan. Muutaman
muun numeron jälkeen soitimme Marikan kanssa PDQ Bachin Alankomaalaisesta sarjasta
(alun perin fagotille ja tuuballe) pari osaa, mikä herätti yleisössä rajatonta hämmästystä.
12
Seinien rajoittava vaikutus oli hiipunut kun helteisen sään vuoksi piti avata kaikki ovet ja
ikkunat.
Ruokapöydässä sattui kerran viereen pieni klarinetistin alku, liekö ollut leirin nuorin
osanottaja, joka loihe luonnehtimaan kontran ääntä; ”Siinä on hauska pieni pörinä”. Olipa
lempeästi sanottu.
Fagotit ovat puhallinorkestereissa yleensä muiden jalkoihin jääviä outoja lintuja. Tämä ei
haitannut Heljä-Maaria Rantalaa, joka tuli fagotillaan Partaharjun kiulu –kisassa toiselle
sijalle – kerrassaan hieno saavutus. Partaharjun kiulu on soolosoittokisa tällä kertaa
vuonna 2000 tai aiemmin syntyneille leiriläisille ja siihen oli ilmoittautunut neljätoista
etevää soittajaa. Oli mm. hauska kuulla Galliardin tuttu sonaatti baritonitorvella esitettynä.
Potin korjasi turkulainen tuubansoittaja Joel Wendelin, tavattoman puhelias ilopilleri.
Leirillä oli myös pianisti, joka oli mukana jokaisessa kilpailukappaleessa ja lisäksi monen
monissa muissa esityksissä. Taitaa olla niin, että pianistin on opeteltava ylivoimaisesti
eniten teoksia lyhyen leiriviikon aikana. Silti häntä ei mainita missään konserttiohjelmissa.
Pianisti vaikutti kuitenkin hyvin motivoituneelta ja kertoi soittavansa mielellään tällaisissa
kuvioissa. Kiitoksen ansaitsee joka tapauksessa, edes näin.
Mielenkiintoista, miten nuorilla riittää energiaa oppitunteihin, orkesteriin, luomusprojekteihin, moniin omiin esityksiin jne. Yhtenä iltana oli leirinuotio-tapahtuma, jossa
leiriläiset esittivät jotain ihan muuta ohjelmaa. Monipuolisia esityksiä saatiinkin nähdä, mm.
melkoisen hulvaton ruoanlaittosketsi.
Päärakennuksen majoitussiiven aulaan pystytettiin rööripaja, jossa ehkä innokkaimpina
olivat kaksi pirteää oboistityttöä, Ida ja Iris. Iris piti fagotin röörin nuppia niin hienona, että
opetteli tekemään sellaisen, tietysti oboen rööriin. Rööripaja on ilmestys, jolla ei kannata
osallistua mihinkään siisteyskisaan. Hetken päästä pöytä ja lattia olivat täynnä
ruokosilppua ja erilaista rekvisiittaa. Eikä röörinteko suju ilman energiaa. Siksi pöydälle
tungettiin vielä erilaisia herkkupusseja, keksejä, sipsejä, karkkia, limpparia jne.
Facebookin kautta löytyy linkki leirillä tehtyihin videotallenteisiin, paitsi konserteista myös
leirinuotio-ohjelmista. Osoite on niin monimutkainen, etten kopioi sitä tähän, löytyy
helpommin selailemalla jos kiinnostusta on.
Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että leiri oli virkistävä ja valoisa kokemus. Siellä oli iloinen
tekemisen meininki. Esitettävien teosten viilaamisen kannalta tuntuu, että yksi viikko on
vähän lyhyen puoleinen mutta onko pidempää jaksoa kovin helppo irrottaa rajallisen
mittaisesta kesästä? Monillahan on paljon muitakin aktiviteetteja kuten purjehdusta,
pensasaidan leikkuuta, ohjaskelkkailua, muikunpyyntiä, syvänmerensukellusta yms.
Kehtaan silti suositella leireilyä kaikille kynnelle kykeneville.
ajuri *asko
13
JOHTOKUNTA VUONNA 2014
Eero Purhonen
puheenjohtaja
Kiilakiventie 5 C 15
01800 Klaukkala
puh. 050 351 7430
[email protected]
Jarmo Korhonen
varapuheenjohtaja
Piispankatu 1 as 1
20500 Turki
puh. 050 350 9991
[email protected]
Sanna Niemkunnas
taloudenhoitaja
Keinulaudantie 5 D 92
00940 Helsinki
puh. 040 530 9237
[email protected]
Asko Artamaa
sihteeri ja jäsensihteeri
Suorankulmankatu 61
15610 Lahti
puh. 040 508 3530
[email protected]
Aila Hettula
Johtokivenkuja 4 C 46
00710 Helsinki
puh. 050 585 7376
[email protected]
Soineli Suomela
Aleksis Kiven katu 24 B 55
00500 Helsinki
puh. 050 369 0388
[email protected]
Annika Leppälä
Helsinginkatu 7 A 6
00500 Helsinki
puh. 044 566 9948
[email protected]
Rööri on Suomen oboe- ja
fagottiseura ry:n jäsenlehti. Lehteen
kirjoittavat vastaavat itse omista
näkemyksistään. Lehti ilmestyy neljä
kertaa vuodessa.
Päätoimittaja
Annika Leppälä
Lehteä ja ajankohtaistiedotetta
koskevat yhteydenotot ja aineisto
jasentiedote@suomenoboejafagottise
ura.net
Painopaikka:, Painosalama Oy
Seuran www-sivut osoitteessa
www.suomenoboejafagottiseura.net
Ylläpitäjän sähköpostiosoite:
webmaster@suomenoboejafagottiseur
a.net
Ilmoitushinnat:
koko sivu 85 €
puoli sivua 50 €
Yhteisöjäsenet saavat 50%
alennuksen. Henkilöjäsenten
ilmoitukset (muut kuin liiketoimintaa
koskevat) ovat ilmaisia sekä lehdessä
että www-sivuilla.
Muiden yksityishenkilöiden ilmoitukset:
Jäsentiedotteessa 10€/kpl
www-sivuilla 10€/kpl
Molemmissa 15€
14
Tämän vuoden Kevätpörriäisessä julkaistua,
Mitä harrastusta suosittelisit? -palstalta:
”Oboen soitto on todella vaikeaa, koska siihen täytyy
puhaltaa kovaa. Suosittelen silti, että aloittaisit oboen
soiton.
Oboen soiton opettajat ovat todella mukavia. Jos aloitat
oboen soiton, olet yksi niistä harvoista.
Oboe on vaikea soitin, mutta aloita silti. Tervetuloa
joukkoon!”
Kerttu 3 K -luokalta
15
2
Suomen oboe- ja fagottiseura ry
16