Rippikouluesite 2016 - Tuusulan seurakunta

Tuusulan
seurakunnan
RIPPIKOULUT 2016
Tervetuloa rippikouluun
On aika kääntää katse kohti tulevaa vuotta ja rippikoulua! Vuonna
2001 syntyneet nuoret käyvät rippikoulun vuonna 2016. Tämä esite
lähetetään kotiin kaikille tuusulalaisille ensi vuonna 15 vuotta täyttäville nuorille. Lisäksi tätä esitettä jaetaan elokuussa Tuusulan yläkouluilla. Jos kaverisi ei kuulu kirkkoon, näytä tämä esite myös hänelle!
Tästä esitteestä löydät rippikoulujen paikat ja ajat, ilmoittautumisohjeet ja paljon muuta. Esitteen lisäksi tietoa on saatavilla myös
internetissä osoitteessa www.tuusulanseurakunta.fi/rippikoulu.
Elämän siiville
Yläaste on itsenäistymisen aikaa, suurten kysymysten aikaa. Rippikoulu tarjoaa mahdollisuuden pohtia omaa elämää ja itselle tärkeitä asioita uudel­la tavalla. Kysymykset ”Kuka minä olen” ja ”Mitä
minä elämältä haluan” johtavat edelleen perimmäisiin kysymyksiin
elämän tarkoituksesta ja Jumalasta. Nuo kysymykset ovat tärkeitä
kysymyksiä. Rippikoulussa niitä saa kysyä, ja rippikoulussa niihin saa
yhdessä toisten kanssa etsiä vastausta.
Samalla rippikoulu on myös muuta. Se on yhdessä olemista, leikkimistä ja laulamista. Se antaa mahdollisuuden riehaantua ja rauhoittua, tutustua uusiin ihmisiin ja kerätä mahtavia elämyksiä.
Rippikoulu on jotain ainutlaatuista, jota et saa mistään muualta.
Tervetuloa mukaan!
Petra Niemi
rippikoulupappi
040 7754755
[email protected]
Miksi rippikoulu
Rippikoulu on kasteopetusta – saat tietoa sitä uskosta, johon sinut
on lapsena kastettu. Konfirmaatio tarkoittaa kasteen vahvistamista. Kaste ja rippikoulu perustuvat Jeesuksen antamaan kaste- ja
lähetyskäskyyn.
Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: ”Minulle on annettu
kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki
kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän
kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:18-20)
Mitä rippikoulussa tehdään?
Rippikoulussa opiskellaan kristinuskon keskeisimmät asiat. Opetus
ei ole pelkästään luokassa istumista vaan myös yhdessä tekemistä
ja kokemista. Päivä koostuu hartauksista, opetuksesta, ryhmätyöskentelyistä ja erilaisista peleistä ja leikeistä. Myös musiikki on keskeinen osa rippikoulua.
Rippikoulun antamat oikeudet
Kun on käynyt rippikoulun ja konfirmoitu, saa:
•
•
•
•
oikeuden olla kummi
kirkollisen avioliittoon vihkimisen
käydä itsenäisesti ehtoollisella
asettua ehdolle kirkollisissa vaaleissa (täytettyään 18 vuotta)
Kuka voi tulla rippikouluun
Vuoden 2016 rippikouluihin saavat kutsun kaikki vuonna 2001 syntyneet nuoret. Jos olet syntynyt 2002, mutta aloittanut koulun vuotta
aiemmin, voit halutessasi tulla rippikouluun luokkakaveriesi mukana. Ota tällöin yhteyttä kirkkoherraan. Myös vuotta vanhemmat,
eli vuonna 2000 syntyneet voivat tulla rippikouluun 2016, jos rippikoulu jostain syystä jäi tänä vuonna käymättä. Tähän ei tarvita
erillistä lupaa.
Myös muut kuin tuusulalaiset voivat hakea Tuusulaan riparille. Ulkopaikkakuntalaisia otetaan mukaan, jos leirillä on tilaa. Ulkopaikkakuntalaiset käyttävät samaa sähköistä lomaketta kuin tuusulalaiset.
Kuinka kauan rippikoulu kestää
Rippikoulu kestään noin puoli vuotta, ja sen laajuus on yhteensä 80
tuntia. Rippikoulu alkaa ennakkojaksolla, jonka aikana ryhmä tutustuu kotiseurakuntaan ja sen toimintaan. Rippikoulun intensiivijakso
eli leiri on viikon mittainen, ja se sijoittuu joko hiihtolomaan, pääsiäiseen tai kesään. Rippikoulun päätteeksi pidetään konfirmaatio,
nuorten oma juhlajumalanpalvelus.
Kaste rippikoulun yhteydessä
Rippikouluun saa tulla vaikka ei olisikaan kastettu eikä kuuluisi kirkkoon. Ennen konfirmaatiota nuori kastetaan, ja hän osallistuu muun
ryhmän kanssa konfirmaatioon. Jos et kuulu kirkkoon, mainitse siitä rippikouluilmoittautumisen yhteydessä. Rippikouluryhmän oma
pappi ottaa sinuun yhteyttä ja sopii kanssasi käytännön asiat.
Rippikouluvaihtoehdot
Rippikoulun voi käydä talvella, pääsiäisenä tai kesällä, leirimuotoisena tai päiväkouluna. Erityistä tukea tarvitseville on oma riparin-
sa, ja rippikoulun voi käydä myös yksityisesti. Alla on esitelty eri
vaihtoehtoja.
Päiväkoulu
Tuusulassa järjestetään vuonna 2016 kaksi päiväkoulua. Ensimmäinen on hiihtolomalla Jokelan kirkolla ja toinen on kesällä Rusutjärven
leirikodilla. Opetusta on viikon ajan päiväsaikaan. Päivärippikoulu
on hyvä vaihtoehto niille, jotka eivät halua leirille, tai joilla on paljon
harrastuksia ja niihin liittyviä harjoituksia iltaisin.
Leiririppikoulu
Leirimuotoinen ripari on kaikkein suosituin. Leirejä järjestetään hiihtolomalla, pääsiäisenä ja kesällä. Leiripaikat ovat eri puolilla Suomea,
ja leiri kestää 8 päivää.
Yksityisrippikoulu
Rippikoulun voi käydä myös yksityisesti. Yksityisrippikoulun toteutus suunnitellaan yhdessä papin kanssa, ja se kestää muutamasta
kuukaudesta puoleen vuoteen. Rippikoulun päätteeksi järjestetään
yksityiskonfirmaatio. Jos yksityisrippikoulu kiinnostaa, ota yhteyttä
rippikoulutyön pappiin!
Erityisrippikoulu
Erityistä tukea tarvitseville nuorille on oma rippikouluryhmänsä.
Lisätietoja antaa diakoni Tiina Penttilä p. 040 724 6009.
Aikuisrippikoulu
Joka vuosi muutama tuusulalainen aikuinen käy rippikoulun, joko
yksityisesti tai pienessä ryhmässä. Aikuisrippikouluja toteutetaan
sitä mukaan kun halukkaita löytyy. Aikuisrippikoulusta voi kysyä
suoraan rippikoulutyön papilta.
Järjestöjen ja muiden seurakuntien rippikoulut
Jos aiot käydä rippikoulun muualla kuin Tuusulan seurakunnassa,
sinun tulee ilmoittaa asiasta sähköisellä lomakkeella 15-31.8.2015
osoitteessa www.tuusulanseurakunta.fi/rippikoulu. Muualla rippikoulun käyvät kootaan yhdeksi ryhmäksi, ja he suorittavat talven
aikana seurakuntaan tutustumisjakson. Kun seurakuntaan tutustuminen on suoritettu loppuun, siitä saa todistuksen, joka pitää näyttää oman rippikoulun papille ennen leiriä.
Ruotsinkielinen rippikoulu
Tuusulan seurakunnan jäsenet voivat halutessaan osallistua Vanda
Svenskan järjestämään ruotsinkieliseen rippikouluun. Ilmoittautuminen ja lisätietoja: www.vandasvenskaforsamling.fi.
Ilmoittautuminen
Miten
Rippikouluihin ilmoittaudutaan sähköisellä lomakkeella osoitteessa
www.tuusulanseurakunta.fi/rippikoulu. Hakemus tulee täyttää yhdessä vanhempien/huoltajien kanssa.
Milloin
Vuoden 2016 ripareille ilmoittaudutaan 15.–31.8.2015. Ilmoittautumisjärjestyksellä ei ole merkitystä ryhmäjaon kannalta. Hakemuksen
täyttämisellä ei siis ole hoppu!
Ryhmätoiveet
Yhteen rippikouluryhmään valitaan 25 oppilasta. Asuinalueestasi
riippumatta voit hakea mihin rippikouluryhmään tahansa. Valitse
valikoimasta viisi sinulle mieluisinta leiriä, ja kirjaa ne hakemukseen.
Mikäli mahdollista laita mukaan myös loppukesän leirejä. Usein alkukesä on hyvin täynnä, ja erityisesti niille leireille on vaikea päästä.
Sähköinen hakemus vaatii sinua esittämään kaikki viisi ryhmätoivetta. Hakemusta jossa olisi vain yksi tai kaksi toivetta ei voi palauttaa.
Jos harrastuksen tai perhetilanteen vuoksi sinulla on vain muutama
leiri, jotka sinulle todella käyvät, laita hakemuksen loppuun sattumanvaraisesti joitakin leirejä. Kirjoita sitten ”Muuta huomioitavaa”-kohtaan, mitkä esittämistäsi leireistä todella käyvät, ja mitkä
eivät ja miksi. Tällaiset tapaukset ovat aina poikkeuksia ja vaativat
hyvät perustelut.
Kaveritoiveet
Sinulla on mahdollisuus hakea yhden tai kahden kaverisi kanssa samalle leirille. Jos haluatte samalle leirille, toimikaa näin:
1. Selvittäkää leirivaihtoehdoista ne viisi, jotka sopivat teille kaikille.
Sopikaa keskenänne, kuka ilmoittautuu ensimmäisenä.
2. Ensimmäinen ilmoittautuja syöttää rippikouluhakemukseen
sovitut viisi leirivaihtoehtoa, (täyttää myös hakemuksensa
muut kohdat), ja painaa lopuksi ”Lähetä”.
3. Tietokone ilmoittaa nyt hakijalle kaverikoodin.
4. Ensimmäinen ilmoittautuja antaa tuon koodin yhdelle tai korkeintaan kahdelle kaverilleen.
5. Kaverit tekevät oman ilmoittautumisensa netissä, mutta eivät
syötä hakemukseen leirivaihtoehtoja vaan sen sijaan syöttävät
”kaverikoodi-kenttään” saamansa kaverikoodin ja painavat
”Hae-näppäintä”.
6. Ohjelma täyttää automaattisesti hakemukseen samat leiripaikat kuin ensimmäisellä ilmoittautujalla. Näitä hakemuksia
käsitellään tästä lähtien yhtenä yksikkönä, ja ne sijoitetaan
samalle leirille.
Ilmoittautumisohjelma toimii siis niin, että voit vain joko saada uuden, käyttämättömän koodin eteenpäin jaettavaksi TAI syöttää kaveriltasi saamasi koodin hakemukseen. Sen vuoksi on tärkeää, että
etukäteen sovitte, kuka hakee ensimmäisenä.
Samaa koodia voi käyttää vain kahdesti, sen jälkeen se lukkiutuu.
Ryhmäjako
Tiedon omasta rippikouluryhmästäsi saat postitse syyskuun aikana.
Emme anna tietoja puhelimitse, vaan kun jako saadaan tehtyä, siitä
ilmoitetaan kirjeellä. Odota siis kärsivällisesti postia!
Rippikouluryhmien jako on monimutkainen prosessi, johon vaikuttavat monet eri asiat. Ensinnäkin meidän on täytettävä kaikki leirit.
Jos jollekin leirille tulee vain vähän tai ei ollenkaan ensisijaisia hakemuksia, sinne otetaan nuoria, joilla vaihtoehto oli hakemuksessa
kolmantena, neljäntenä tai jopa viidentenä vaihtoehtona. Toiseksi
pyrimme saamaan kaikille leireille mahdollisimman tasaisesti tyttöjä
ja poikia. Jos esimerkiksi jollekin leirille hakee paljon poikia ja vähän
tyttöjä, niin kaikki mahdolliset kyseiselle leirille hakeneen tytöt otetaan mukaan, vaikka kyseinen leiri olisi hakemuksessa viimeisenä
vaihtoehtona. Kun vielä joudumme pitämään huolen siitä, että kaikki
hakemuksensa yhteen liittäneet kaverukset pääsevät samalle leirille, on selvää, että merkittävä osa hakijoista ei pääse juuri sille leirille, jonka laittoi ensimmäiseksi toiveekseen. Sen vuoksi on erittäin
tärkeää, että laitat hakemukseen viisi sellaista vaihtoehtoa, jotka
todella ovat sinulle mahdollisia. Ryhmänvaihto sillä perusteella, että ei päässyt ensisijaisesti toivomalleen leirille, ei ole mahdollinen!
Jälki-ilmoittautuminen
Rippikouluryhmät jaetaan syyskuun alkupuolella. Jälki-ilmoittautuneita otetaan mukaan niihin ryhmiin, joissa on tilaa. Jos unohdit
ilmoittautua, ota yhteyttä rippikoulutyön pappiin!
Rippikouluryhmän vaihtaminen
Rippikouluryhmän vaihtaminen jälkikäteen ei ole mahdollista muuten kuin hyvin painavasta syystä. Jos ryhmä, johon sinut valittiin, ei
jostain syystä sinulle käykään, ota yhdessä huoltajiesi kanssa yhteyttä rippikoulutyön pappiin. Katsotaan, mitä asialle voidaan tehdä.
Rippikoulun ennakkojakso
Syyskuussa kotiin lähetettävän kirjeen mukana saat myös RISTOn,
rippikoulun seurakuntaantutustumisoppaan, johon kerätään talven aikana merkintöjä. Kaikista ennakkojakson tapaamisista saat
leiman RISTO-vihkoon. Käynneistä osa tehdään yhdessä oman ryhmän kanssa, osa itsenäisesti.
Tutustumispäivät
Rippikoulu käynnistyy tutustumispäivillä. Tutustumispäivissä tutustut omaan ryhmään ja sen ohjaajiin, käytte yhdessä messussa
ja opitte jotain kasteesta ja muista kirkon toimituksista. Saat myös
tarkempaa tietoa siitä, mistä kaikesta rippikoulussa on kyse. Tutustumispäivät ovat yhtenä viikonloppuna, la-su klo 9–15. Niitä järjestetään eri puolilla Tuusulaa. Jokainen osallistuu oman ryhmänsä
tutustumispäiviin.
Ryhmätapaaminen
Tässä tapaamisessa tutustaan paremmin oman ryhmään ja käydään
yhdessä läpi ulkoa opeteltavat ”kirkkolorut”, eli Uskontunnustus,
Herran Siunaus, Isä meidän, Rakkauden kaksoiskäsky ja Pienois­
evankeliumi.
Rippikoulusunnuntai 31.1.2016
Jokainen nuori osallistuu rippikoulusunnuntaina oman alueensa jumalanpalvelukseen Jokelassa, Kellokoskella tai Tuusulassa.
Nuortenilta
Jokainen osallistuu kevään aikana yhteen nuorteniltaan.
Ripariralli
Diakoniaan ja lähetystyöhön tutustutaan pienissä ryhmissä kiertämällä rastirata ”ripariralli”. Talven riparien ”Ripariralli” on tammikuussa, kesän riparien toukokuussa.
Jumalanpalveluskäynti itsenäisesti
Tähän saa merkinnän osallistumalla jumalanpalvelukseen tai toimitukseen, vaikka kasteeseen.
Haaste
Haaste on lähimmäisenrakkauden toteuttamista käytännössä. Tarkemmat ohjeet RISTOssa.
Poissaolot
Ryhmän ennakkotapaamiset ovat keskeinen osa riparia, ja poissaoloja on vaikea korvata. Jos kuitenkin tiedät, että poissaoloja tulee,
ota yhteyttä omaan rippikouluohjaajaan, ja sovi asiasta.
Rippikoulupaikat
JOKELAN KIRKKO
Talven päiväripari ja tämän ryhmän
konfirmaatio pidetään Jokelan kirkolla. Jokelan kirkko on lämminhenkinen
tiilirakennus Pertun koulun vieressä
(Kouluraitti 11). www.tuusulanseurakunta.fi
RUSUTJÄRVEN LEIRIKOTI
Kesän päiväripari järjestetään Rusutjärven leirikodilla, eli kotoisammin
”Russalla” (Hämeentie 44). www.tuusulanseurakunta.fi
LEIRINIEMI
Pääsiäisripari pidetään Leiriniemessä, Järvenpään seurakunnan leirikeskuksessa Mäntsälässä. Pääsiäisriparille otetaan oppilaita Tuusulan lisäksi
myös Järvenpäästä ja Keravalta. Leiriniemi on luonnonkauniilla paikalla puhdasvetisen Keravajärven rannalla. Majoitus 4 hengen huoneissa.
Pääsiäisrippikouluun kuuluu kaksi lyhyempää leirijaksoa, viikonloppuleiri helmikuussa ja pääsiäisleiri maaliskuussa. www.jarvenpaanseurakunta.
fi/leiriniemi
MARTTINEN
NUORISOKESKUS OIVANKI
Nuorisokeskus Marttinen sijaitsee
Virroilla, Keski-Suomessa. Leirikeskus on rakentunut vanhan pappilan
ympärille, ja siellä järjestetään vuosittain paljon rippileirejä. Marttisissa
on monipuoliset ulkoilumahdollisuudet, viihtyisät opetustilat ja kappeli
hiljentymistä varten. Majoitus 6 hengen huoneissa. www.marttinen.fi
RANTALAHTI
Savonlinnan kristillinen opisto tarjoaa
kauniit opetustilat, puhtaan järven ja
viihtyisän majoituksen. Savonlinnassa
on lisäksi ainutlaatuinen, tunnelmallinen kellarikappeli, jota käytetään
­aamu- ja iltahartauksiin. Majoitus 2
hengen huoneissa. Huoneissa oma
WC ja suihku. www.sko.fi
Tuusulan seurakunta järjestää lasketteluriparin hiihtolomalla nuorisokeskus Oivangissa, Kuusamossa. Leiriin
kuuluu laskettelua Ruka-tunturilla,
ja hakijalta edellytetään laskettelun
perustaitojen hallintaa. Majoittuminen 3-5 hengen soluhuoneissa. www.­
oivanki.fi
Toinen talven leiri pidetään Rantalahdessa, Janakkalassa. Rantalahti
on viihtyisä, kaunis ja rauhallinen leirikeskus Kuotolan järven rannalla. Majoittuminen 4 hengen huoneissa, joissa on oma wc. www.rantalahti.com
SAVONLINNA
PAPPILANNIEMI
Pappilanniemi on lyhyen ajomatkan
päässä, Sääksmäellä. Pappilanniemen
kurssikeskus on kauniilla paikalla järven rannalla. Hyvä ruoka, viihtyisät
opetustilat ja hieno piha ovat Pap-
pilanniemessä parasta! Majoitus 2
hengen huoneissa. Wc ja suihku käytävällä. www.saaksmaenseurakunta.
fi/pappilanniemen-kurssikeskus
UNKARI
Ystävyysseurakuntaripari Unkarissa
on Tuusulan oma juttu! Viikko vietetään Balatonjärven rannalla leirikeskuksessa ja viikonloppu pääkaupungissa Budapestissa. Unkariin hakevilta
edellytetään kärsivällisyyttä ja joustavuutta eri tilanteissa, hyvää yhteistyökykyä ja halua noudattaa tarkasti
annettuja ohjeita. Majoitus leirikeskuksessa 2-8 hengen huoneissa, Budapestissä patjoilla kirkon lattialla.
PITKÄJÄRVI
Pitkäjärven vapaa-ajankeskus sijaitsee Kokemäellä. Vapaa-ajankeskuksen alue tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet erilaiseen liikkumiseen.
Urheilukentät ja frisbeegolfrata ovat
vapaasti nuorten käytössä. Valoisa
luokkatila, iso kota rannassa, rantasaunat ja puhdas järvi ovat Pitkäjärven hyviä puolia. Majoitus 3 hengen
huoneissa. Huoneissa oma Wc ja suihku. www.pitkajarvi.com
BERGVIK
Bergvikin toimintakeskus sijaitsee Salon lähellä, noin 100 km Helsingistä.
Vanhan kartanon puistomainen laaja piha-alue, hyvä uimaranta ja monipuoliset opetustilat ovat Bergvikin
hienouksia. Majoitus 2-6 hengen huoneissa. WC ja suihku käytävällä. www.
bergvik.fi
LAPIN VAELLUSRIPARI
Lapin vaellusriparin tarkka kohde
päätetään talvella yhdessä nuorten
kanssa. Vuonna 2015 kohteena oli
Hammastunturi Inarissa. Vaellusriparin oppitunnit pidetään talvella Jokelan kirkolla kahden tiiviin viikonlopun
aikana, itse vaelluksella keskitytään
nauttimaan upeasta erämaaluonnosta. Päivämatkat tunturissa ovat noin
7-10 km. Koko viikon varusteet kannetaan mukana rinkassa, ruuat tehdään
retkikeittimillä. Majoitus 3-4 hengen
vaellusteltoissa. Vaellusleirille hakevalta ei vaadita erityisiä erätaitoja tai
aiempaa kokemusta vaeltamisesta.
Hyvä peruskunto riittää.
Rippikoulujen hinnat
Leiririppikoulun hinta vuonna 2016 on 130€. Leirimaksun lisäksi
Unkariin leirin osallistujat maksavat lentoliput (noin 300€), ja lasketteluriparilaiset maksavat omat hissilippunsa (noin 100€) sekä
mahdolliset välinevuokrat.
Päivärippikoulun hinta on 45€.
Jos perheellä on taloudellisia vaikeuksia, leirimaksulle voidaan sopia
maksuaikaa. Joissakin tapauksissa myös maksuvapautus on mahdollinen. Ottakaa tällöin rohkeasti yhteyttä rippikoulutyön pappiin!
Rippikoulut 2016
Kun valitset, mille leireille haet, tarkista, että kaikki oheisessa listassa olevat päivämäärät (tutustumispäivät, intensiivijakso ja konfirmaatio) sopivat kalenteriisi.
Ripari
Oivanki (lasketteluripari)
Rantalahti
Jokelan päiväripari
Pääsiäisripari
Marttinen I
Marttinen II
Savonlinna I
Marttinen III
Marttinen IV
Savonlinna II
Pappilanniemi I
Rusutjärven päiväripari
Pappilanniemi II
Unkari
Marttinen V
Marttinen VI
Pitkäjärvi I
Pitkäjärvi II
Bergvik
Vaellusripari
NRO
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
12.
13.
14.
15.
16.
17.
18.
19.
20.
16.–17.1.2016 ja
23.–24.4.2016 Jokela
12.–13.3.2016 Jokela
5.–6.3.2016 Russa
13.–14.2.2016 Kellokoski
6.–7.2.2016 Jokela
6.–7.2.2016 Russa
28.–29.12.2015 Jokela
19.–20.12.2015 Kellokoski
9.–10.1.2016 Russa
12.–13.12.2015 Russa
5.–6.12.2015 Jokela
28.–29.11.2015 Jokela
21.–22.11.2015 Russa
14.–15.11.2015 Kellokoski
4.–5.2.2016 Kellokoski
23.–24.1.2016 Kellokoski
(ei tutustumispäiviä)
17.–18.10.2015 Jokela
10.–11.10.2015 Kellokoski
3.–4.10.2015 Russa
Tutustumispäivät
2.–9.8.2016
31.7.–7.8.2016
25.–1.8.2016
18.–25.7.2016
11.–18.7.2016
11.–18.7.2016
2.–10.7.2016
4.7.–11.7.2016
27.6.–4.7.2016
27.6.–4.7.2016
13.–20.6.2016
13.–20.6.2016
13.–20.6.2016
6.–13.6.2016
6.–13.6.2016
6.–13.6.2016
12.2.–14.2.2016
24.3.–28.3.2016
20.–27.2.2016
20.–27.2.2016
20.–27.2.2016
Intensiivijakso/ Leiri
su 14.8. klo 14 Tuusula
la 13.8. klo 10 Tuusula
la 6.8. klo 10 Tuusula
la 30.7. klo 10 Tuusula
la. 23.7. klo 14 Tuusula
su 24.7. klo 10 Tuusula
su 17.7. klo 14 Tuusula
la 16.7. klo 10 Tuusula
su 10.7. klo 14 Tuusula
la 9.7. klo 10 Tuusula
su 3.7. klo 12 Tuusula
su 3.7. klo 10 Tuusula
la 2.7. klo 10 Tuusula
su 19.6. klo 14 Tuusula
su 19.6. klo 10 Tuusula
la 18.6. klo 10 Tuusula
to 5.5. klo 10 Tuusula
su 28.2. klo 10 Jokela
la 5.3. klo 14 Tuusula
la 5.3. klo 10 Tuusula
Konfirmaatio
Tuusulan seurakunta
PL 53
04301 Tuusula
p. 09 875 960
[email protected]
Petra Niemi
rippikoulupappi
p. 040 775 4755
[email protected]
www.tuusulanseurakunta.fi/
rippikoulu