ABIN OHJEISTO

ABIN
OHJEISTO
kevät 2015
Aikataulu
helmikuu 2015
5.2. – 11.2.
12.2.
9.3. – 25.3.
huhtikuu 2015
15.5. tienoilla
pe 29.5.
la 30.5.
Yo-tutkintomaksujen suorittaminen
Äidinkielen tekstitaito ja kuullunymmärtämiskokeet
Välitodistukset ryhmänohjaajalta, myöhemmin kansliasta
Yo-tutkinnon kirjalliset kokeet
Koko oppimäärän korotus, ilmoittaudu aineenopettajalle 25.3. mennessä
Yo-tulosten julkistaminen
Lakkiaisten kenraaliharjoitukset klo 18
Lakkiaiset klo 11
Ennen ylioppilastutkintoon osallistumista opiskelijalla tulee olla opiskeltuna ko.
tutkintoaineen pakolliset kurssit.
Ylioppilastutkinto tulee valmiiksi, kun kokelas on suorittanut hyväksytysti valitsemansa neljä
pakollista koetta.
Ylioppilastutkintotodistuksen saamisen edellytys on, että kokelas saa myös
lukion/ammatillisen koulutuksen päättötodistuksen, 75 kurssia tulee olla suoritettuna
viimeistään 30.4. mennessä
Kokelaan tulee perehtyä tarkoin ylioppilastutkinnon rakenteeseen ja vaatimuksiin sekä
ainekohtaisiin suoritusohjeisiin: www.ylioppilastutkinto.fi
Kokelas on itse vastuussa siitä, että on selvillä ylioppilastutkintoon liittyvistä määräyksistä ja
ylioppilaskokeiden suoritusohjeista sekä noudattaa niitä.
KEVÄÄN 2015 TUTKINTO
Kirjallinen koe
To 5.2.
äidinkieli, tekstitaidon koe
Kuullunymmärtämiskokeet
Ma 9.2.
toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä
ruotsi A- ja B taso
klo 8.30 (paikalla klo 8.00)
Ti 10.2.
Ke 11.2.
vieras kieli, pitkä oppimäärä
englanti
saksa
ranska
venäjä
klo 8.30 (paikalla klo 8.00)
klo 11.00
klo 13.00
klo 15.00
vieras kieli, lyhyt oppimäärä
saksa
ranska
espanja
englanti
klo 8.30
klo 11.00
klo 13.00
klo 14.00
Kuullunymmärtämiskokeissa on oltava paikalla 30 minuuttia ennen kokeen alkua.
Kirjalliset kokeet
Ma 9.3.
Ke 11.3.
Pe 13.3.
Ma 16.3.
Ke 18.3.
Pe 20.3.
Ma 23.3.
äidinkieli, esseekoe
reaalikoe (PS, FI, HI, FY, BI)
vieras kieli, pitkä oppimäärä
toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä
matematiikka, pitkä ja lyhyt oppimäärä
reaalikoe (UE, ET, YH, KE, GE, TE)
vieras kieli, lyhyt oppimäärä
Kirjalliset kokeet alkavat klo 9.00. Paikalla on oltava 30 minuuttia ennen kokeen alkua.
Vinkkejä abeille yo -kirjoituksia varten















Valmistaudu ajoissa ja huolella. Tee lukusuunnitelma ja noudata sitä.
Hyvä valmistautuminen vähentää stressiä lukulomalla ja koetilanteessa.
Pidä hyvää huolta omasta hyvinvoinnistasi ja jaksamisestasi. Hae ammattiapua tarvittaessa
(terveydenhoitaja, kuraattori, opinto-ohjaaja).
Vietä koetta edeltävät päivät hyvin ja levollisesti. Varaa aikaa pienelle kertaukselle, mutta
ennen kaikkea virkistäytymiselle. Hyvä uni tulee paremmin, kun huolet ja tekemättömät
työt eivät paina mieltä.
Herää ajoissa koepäivän aamuna, jotta ehdit rauhassa syödä ja ottaa eväät ja varata
mukavan, lämpimän vaatetuksen päällesi.
Huolehdi tarvittavat välineet mukaan: kynät, kumi, viivain, harppi, geokolmio.
Henkilöllisyystodistus!
Kielen kokeessa ei saa olla vaatteita, joissa on koekielen tekstiä. Tuo eväät tekstittömässä,
läpinäkyvässä pussissa tai kotelossa.
Matkapuhelimet kannattaa jättää kotiin tai ne jätetään koulussa olevaan omaan lokeroon.
Kansliaan viedään taulukot ja laskimet koetta edeltävänä päivänä klo 12 mennessä.
Vältä kiirettä ja varaa tarpeeksi aikaa ollaksesi ajoissa koetilanteessa.
Koetilanteen alussa annetaan ohjeistus.
Ole huolellinen koetilanteessa: silmäile tehtävät läpi, mieti, mikä kiinnostaa, tee valintasi ja
aloita helpoimmasta, analysoi tehtävänanto ja pohdi taustateksti, tee muistiinpanot
ideoista ja tarkista vastauksesi.
Ole rauhallinen ja tee parhaasi. Etene rauhallisesti ja käytä välillä hetki mielen
kirkastamiseen.
Nosta käsi ylös, jos sinulla on jotakin kysyttävää. WC:ssä käydään yksi kerrallaan valvovan
opettajan ohjaamana.
Usko itseesi ja omaan osaamiseesi!
LUKUSUUNNITELMA JA AIKATAULU
*Tee lukulomallesi aikataulu: mitä, miten ja milloin luet. Pidä suunnitelmastasi kiinni.
* Lukuloma vaatii kurinalaisuutta ja työskentelyä.
* Aseta lukemisellesi aineittain päiväkohtaiset tavoitteet ja osatavoitteet - miten luet ja
missä ajassa luet, milloin kertaat. Tee suunnitelma esim. kalenteriisi tai sellaiseen
paikkaan, missä se on helposti nähtävissä ja muistuttamassa. Tee esim. lukujärjestys-pohjaan
aikataulu ( luettavat aineet/sivut, tauot, harrastukset, vapaa-aika jne.)
* Jos luettavaa on esim. 800 sivua ja aiot lukea sen kolmesti läpi ja käytössä on 10 päivää, niin
sivumäärä on 240 s/pv
* Työskentele pitkäjänteisesti: kertaa pakollisten ja syventävien kurssien sisällöt, osallistu
kertauskursseille ja valmentautumistilaisuuksiin. Syvenny oppimiisi asioihin ja muodosta niistä
kokonaiskuva. Seuraa ajankohtaisia tv- ja radio-ohjelmia, lue lehtiä.
*Aloita valmistautuminen ajoissa. Hanki tarvittavat kirjat ajoissa ja tutustu vanhoihin yo-tehtäviin.
* Useat ovat virkeimpiä aamupäivästä. Tärkeää on, että luet silloin kun vireystasosi on
parhaimmillaan!
* Ajanhallinnan kannalta tärkeintä on keskittyminen. Ajatukset pitää saada pois kaikesta muusta.
Jotta pystyt työskentelemään keskeytyksettä, huolehdi ettet ole nälkäinen, janoinen, väsynyt ja
että kaikki tarvikkeet ovat lähettyvilläsi.
* Mieti, mitkä opiskelumenetelmät sopivat sinulle parhaiten. Käytä hyväksi havaitsemiasi
opiskelutaitoja myös valmistautuessasi yo-kokeisiin.
* Aloita lukeminen kirjan sisällysluettelosta. Jatka sitten kirjan tutkimista silmäilemällä otsikot,
kuvat, kuvatekstit, taulukot yms. Hahmota ensimmäisellä lukukerralla kirjan rakenne ja yleiskuva,
älä vielä takerru yksityiskohtiin. Jatka lukemalla ja syventymällä tekstiin. Tee muistiinpanoja ja
alleviivauksia.
* Muista pitää taukoja.
* Kun olet lukenut ja päässyt siihen kohtaan kirjassa, joka on ollut päivän tavoitteena, palauta
lukemasi alue vielä muistinvaraisesti mieleen ja selaa muistiinpanosi läpi.
* Kun olet suoriutunut päivän urakasta, palkitse itsesi jollakin mukavalla asialla
* Muista ulkoilla, liikkua, syödä ja nukkua riittävästi!
* Älä unohda ystäviäsi ja harrastuksiasi --> näiden avulla saat irtiottoa ja tukea työllesi!