Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle koskien

Kalajoen kaupunki
Kaupunginhallitus
Kalajoentie 5
85100 Kalajoki
Lausunto
1 (5)
16.2.2015
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus
PL 189
90101 OULU
[email protected]
Viite:
Lausuntopyyntö liittyen asiaan diaari nro 00120/15/2204
Asia:
Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle koskien Kalajoen
valtuuston päätöstä 16.12.2014 § 129.
Valitusperusteet ja vaatimukset
Voimassa olevan koulutuslainsäädännön mukaan kunta on vastuussa
koulutuksen järjestämisestä ja kehittämisestä. Kouluverkkoa koskevat
päätökset, kuten koulun lakkauttaminen, ovat kunnan päätösvaltaan
kuuluvia asioita.
Opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat
mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä asutuksen, koulujen ja muiden
opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon
ottaen.
Kalajoen valtuusto ei ole delegoinut päätösvaltaa kouluverkkoasiassa.
Lopullinen päätös Pahkalan alueen opetuksen järjestämistä tehtiin
valtuustossa.
Valtuuston talousarviopäätöksessä on otettu periaatteellinen kanta
koulun lakkauttamiseen ja varattu määrärahat tässä tapauksessa
Pahkalan koulun toimintaan vain vuoden 2015 heinäkuun loppuun
saakka.
Kaupunginhallitus on käsitellyt kokouksessaan 19.5.2014 § 138
talousarviokehystä palveluille vuodelle 2015. Samassa yhteydessä
kaupunginhallitus käsitteli kaupungin talouden sopeuttamistarvetta
vuosille 2015 - 2018. Kokonaissopeutuksen tarve on noin 5 milj. euroa
verotasokorotustenkin jälkeen.
Tämä sopeutustarve, tarve uudistaa opetuksen sisältöä
opetussuunnitelman uudistuessa 1.8.2016 alkaen sekä lukioiden
ylläpitojärjestelmässä tapahtuvat muutokset edellyttävät uudistamista
myös opetuspalveluiden rakenteessa Kalajoella.
Kuntalain 27 §:n ja 29 §:n vastaisuus
Kalajoen kaupunki
Kaupunginhallitus
Kalajoentie 5
85100 Kalajoki
Lausunto
2 (5)
16.2.2015
Kuntalain 27 §:n 1 momentin mukaan valtuuston on pidettävä huolta
siitä, että kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on edellytykset
osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Pykälän 2 momentin 3 ja 4
kohdan mukaan osallistumista ja vaikuttamista voidaan edistää
erityisesti tiedottamalla kunnan asioista ja järjestämällä
kuulemistilaisuuksia sekä selvittämällä asukkaiden mielipiteitä ennen
päätöksentekoa.
Päätettäessä kunnan kouluverkosta – yhden tai useamman koulun
lakkauttamisesta – ei asian käsittelyssä katsota olevan varsinaisia
asianosaisia, joita tulisi kuulla siten kuin hallintolain 34 §:ssä säädetään
asianosaisen kuulemisesta. Valmistelussa tulee sen sijaan
noudatettavaksi hallintolain 41 §:n säännös
vaikuttamismahdollisuuksien varaamisesta asiaan osallisille.
Säännöksen taustalla on perustuslaista tuleva velvoite edistää yksilön
mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa
häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Kun päätetään kaupungin
kouluverkosta, on lähtökohtaisesti kysymys asiasta, jonka ratkaisulla
voi olla huomattava vaikutus useiden henkilöiden elinympäristöön,
työntekoon tai muihin oloihin, joten 41 §:ää ei voi jättää huomiotta.
Osallisille henkilöille tulee varata mahdollisuus saada tietoja asian
käsittelyn lähtökohdista ja tavoitteista sekä antaa tilaisuus lausua
mielipiteensä asiasta. Vaikka osalliset on hallintolaissa määritelty
henkilöiksi, voidaan osallisina pitää esimerkiksi yhdistyksiä, joiden
toiminta sivuaa valmisteltavana olevaa asiaa, jolloin yhdistyksellä olisi
mahdollisuus esittää mielipiteensä jäsenistön puolesta.
Kaupunginhallitus on harkinnut, mikä olisi asianmukainen ja riittävän
tehokas ilmoittamistapa ja tiedottaminen asiassa. Kaupunginhallitus
varasi osallisille henkilöille tilaisuuden lausua mielipiteensä Pahkalan
alueen opetuksen järjestämisestä 5.12.2014 klo 15.00 mennessä.
Kaikilla on ollut mahdollisuus toimittaa asiasta kirjallinen kannanotto
kaupunginhallitukselle 5.12.2014 mennessä. Saapuneet kannanotot ja
mielipiteet ovat olleet esillä valtuuston 16.12.2014 pidetyssä
kokouksessa.
Valtuusto on jo aikaisemmin vuonna 2014 käsitellyt kouluverkkoasiaa
29.4.2014 pidetyssä kokouksessaan ja järjestänyt kuulemistilaisuuksia
ennen 29.4.2014 päätöksentekoa muun muassa Raumankarin koululla
3.2.2014, johon myöskin Pahkalan alueen asukkaat laajasti
osallistuivat. Kouluverkkoasiasta on julkaistu useita kirjoituksia
kaupungissa yleisesti leviävissä lehdissä vuoden 2014 aikana ja monet
yhteisöt ja henkilöt ovat lausuneet mielipiteensä asiasta ennen
päätöksentekoa.
Pahkalan koulun lakkauttaminen ei koskenut koulujen oppilaiden
vanhempien eikä muiden kyläläisten etua, oikeutta eikä velvollisuutta
sillä tavoin, että heitä olisi pidettävä asianosaisina ja että heitä olisi tällä
perusteella tullut kuulla asianosaisina ennen päätöksen tekemistä.
Kalajoen kaupunki
Kaupunginhallitus
Kalajoentie 5
85100 Kalajoki
Lausunto
3 (5)
16.2.2015
Kaupunginhallitus vastaa valtuuston päätöksen asianmukaisesta
valmistelusta. Valtuusto on arvioinut päätöstä Pahkalan alueen
opetuksen järjestämistä tehdessään, että kaupunginhallituksen
suorittama asian valmistelu, ml. vaikutusmahdollisuuksien varaaminen
ja tiedottaminen, on ollut riittävää.
Pahkalan alueen opetuksen järjestämisasiaa on käsitelty
tiedotusvälineissä. Tämän lisäksi kaupunkilaisille oli, kuten edellä on
todettu, järjestetty kuulemistilaisuus 3.2.2014. Kaupunginhallitus toteaa,
että Pahkalan alueen opetuksen järjestämisasia on ollut kaupungissa
laajasti tiedossa ja kaupunkilaisilla ja oppilaiden vanhemmilla on
kuntalain 27 §:n ja 29 §:n ja hallintolain 41 §:n edellyttämällä tavalla
ollut mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa valituksessa olevan asian
käsittelyyn ennen valtuuston tekemää päätöstä.
Asian valmistelu muutoin
Hallintolain 31 § mukaan viranomaisen on huolehdittava asian
riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian
ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset. Kunnassa viime
kädessä arvioidaan, mitä selvityksiä päätöksen valmistelemiseksi
tarvitaan. Päätös voi perustua kunnan kouluverkkoa koskevaan
selvitykseen, mutta laissa ei ole säädetty velvollisuutta selvityksen
tekemiseen.
Kalajoen kaupungin viimeisin opetuspalveluiden uudelleenorganisointia
koskeva selvitys on valmistunut 31.10.2013. Selvitys on jaettu
valtuutetuille ja selvitys on ollut nähtävänä kaupungin kotisivuilla.
Kaupunginjohtaja kaupunginhallituksen esittelijänä valmistelee asian
hallitusta varten. Lautakunnan kannanotto ei sido kaupunginjohtajaa,
vaan hän arvioi itsenäisesti, minkä päätösehdotuksen tekee asiassa.
Kaupunginhallitus valmistelee asian valtuustolle ja tekee valtuuston
käsittelyyn pohjaehdotuksen.
Valtuusto on katsonut päätöstä tehdessään, ettei Pahkalan koulu ole
oppilasmäärältään riittävän suuri ottaen huomioon toiminnan taloudellisuus
ja pedagogisuus. Opetus voidaan järjestää suuremmassa yksikössä
(Raumankarin koulu) myös oppilaan kannalta monipuolisemmin ja hyvin
valmisteilla olevan opetussuunnitelman tavoitteita tukien.
Pahkalan koulun oppilaskohtainen kustannus on ollut selvästi korkeampi
kuin muilla kaupungin kouluilla.
Koulujen yhdistämisessä on otettu huomioon, että oppilaiden koulumatkat
säilyvät kohtuullisina. Koulukuljetusajat ovat edelleen perusopetuslain
mukaisia. Kuljettavat matkat ja niihin käytettävä aika ovat koko kaupungin
alueella kouluverkkouudistuksen jälkeenkin hyvin kohtuullisia, johtuen
kaupungin rakenteesta ja asutuksen sijoittumisesta.
Kalajoen kaupunki
Kaupunginhallitus
Kalajoentie 5
85100 Kalajoki
Lausunto
4 (5)
16.2.2015
Kaupungin laskelmat ja arviot koulun lakkauttamisen seurauksena
syntyvistä pysyvistä säästöistä mm. henkilöstö- ja hallintokustannuksissa
ovat olleet oikeita.
Raumankarin koulu on uudehko, 2000–luvun alussa käyttöön otettu
kaupungin ainoa yhtenäiskoulu, jossa oppilasmäärän alenemisen vuoksi
on hyvin tilaa Pahkalan alueen oppilaille.
Hallintomenoissa saavutetaan säästöjä, koska yksi koulunjohtajuus poistuu
koulun lakkauttamisen myötä. Henkilöstömenosäästöjä syntyy siitä, että
kaupungissa on useita avoimia opettajan virkoja, joihin lakkautettavan
koulun opettajat siirtyvät sen sijaan, että tehtäviin palkattaisiin uusia
opettajia.
Valtuusto on arvioinut päätöstä Pahkalan alueen opetuksen
järjestämistä tehdessään, että kaupunginhallituksen suorittama asian
valmistelu pedagogisesta, sosiaalisesta, taloudellisesta ja fyysisestä
näkökulmasta on ollut riittävää.
Hallintolain 43 §:n ja 47 §:n vastaisuus
Hallintolain 43 §:n mukaan päätös on annettava kirjallisesti.
Tässä valitusasiassa ei katsota olevan sellaisia asianosaisia, jotka
voisivat asianomaisaseman perusteella hakea päätökseen muutosta.
Muutoksenhakuoikeus on vain kaupungin jäsenillä. Muutoksenhakuaika
alkaa kulua päätöksen tiedoksisaamisesta. Kaupungin jäsenen
katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun valtuuston tarkastettu
pöytäkirjan on asetettu yleisesti nähtäväksi. Muutoksenhakuaika on 30
päivää.
Valtuuston 16.12.2014 pidetyn kokouksen pöytäkirja on tarkastettu
23.12.2014 klo 10.00 mennessä.
Valtuuston 16.12.2014 pidetyn kokouksen pöytäkirjan nähtäville pano
on tapahtunut 23.12.2014 ja kunnan jäsenen valitusaika valtuuston
16.12.2014 tekemästä päätöksestä § 129 alkoi 23.12.2014.
Pöytäkirjan ote valitusosoituksineen on lähetettävä sille, joka on sitä
pyytänyt. Pöytäkirjan ote valtuuston päätöksestä 16.12.2014 § 129
valitusosoituksineen on annettu valituksen laatija Leena Heikkilälle
valituksessa ilmenevänä päivänä. Laissa ei ole säännöksiä siitä, milloin
ja millä tavoin pöytäkirjanotetta on pyydettävä.
Päätöksestä tiedottamisella ei ole vaikutusta valitusajan alkamiseen.
Oikeudenkäyntikulut
Valittajat
perustavat
vaatimuksensa
oikeudenkäyntikuluista
hallintolainkäyttölain 74 §:n mukaisesti siihen, että oikeudenkäyntiin
Kalajoen kaupunki
Kaupunginhallitus
Kalajoentie 5
85100 Kalajoki
Lausunto
5 (5)
16.2.2015
liittyvien kustannusten lukeminen valittajien vahingoksi olisi katsottava
kohtuuttomaksi, koska valitus johtuu valittajien näkemyksen mukaan
viranomaisen virheellisestä toiminnasta.
Hallintolainkäytössä asianosaiset
oikeudenkäyntikulunsa.
maksavat
lähtökohtaisesti
omat
Yleisesti ottaen voidaan todeta, että jos valittaja voittaa juttunsa
hallinto-oikeudessa, kunta voidaan tuomita korvaamaan valittajan
oikeudenkäyntikulut. Myös tällöin edellytetään, että on kohtuutonta, jos
valittaja joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Lisäksi
oikeudenkäynnin on todettava aiheutuneen viranomaisen virheestä.
Kaupunki katsoo, että asiassa ei ole tapahtunut sellaista
hallintolainkäyttölain 74 §:n tarkoittamaa viranomaisen virhettä, jonka
johdosta asianosaisten oikeudenkäyntikulujen korvaaminen olisi
perusteltua.
Täytäntöönpanon kieltäminen
Täytäntöönpanokieltoa ei määrätä, muutoin, kuin sellaisessa
tilanteessa, jossa päätöksen täytäntöönpano tekee muutoksenhaun
hyödyttömäksi. Tässä tapauksessa päätöksen täytäntöönpano kielto
aiheuttaa lukuvuoden 2015 – 2016 osalta kyseisen alueen oppilaiden
opiskelun ja Raumankarin koulun toiminnan osalta vakavaa häiriötä.
Ensi lukuvuoden toiminnan suunnittelu tehdään yleisen opetustoimen
käytännön mukaan tammi – maaliskuussa 2015.
Kaupungin käsityksen mukaan täytäntöönpanokieltoon ei ole tarvetta.
Kalajoen kaupunginhallituksen lausunto
Kaupunginhallitus
toteaa
lausuntonaan
Pohjois-Suomen
hallinto-oikeudelle, että valtuuston päätös 16.12.2014 § 129 on
toteutettu kuntalain, hallintolain ja perusopetuslain mukaisesti siten, että
päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä eikä Kalajoen
kaupunginvaltuusto ole ylittänyt toimivaltaansa asiassa eikä päätös
muutoinkaan ole lainvastainen. Valtuuston päätöstä ei tule kumota eikä
valtuuston päätöksen 16.12.2014 § 129 täytäntöönpanoa tule kieltää.
Oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta kaupunginhallitus toteaa, että
asiassa ei ole tapahtunut sellaista hallintolainkäyttölain 74 §:n
tarkoittamaa viranomaisen virhettä, jonka johdosta asianosaisten
oikeudenkäyntikulujen
korvaaminen
olisi
perusteltua.
Hallintolainkäytössä asianosaiset maksavat lähtökohtaisesti omat
oikeudenkäyntikulunsa.
Kalajoen kaupunki
Kaupunginhallitus
Kalajoentie 5
85100 Kalajoki
Lausunto
6 (5)
16.2.2015
Kalajoen kaupunki pyytää kohteliaimmin valitusta kokonaisuudessaan
hylättäväksi.
Jukka Puoskari
Kaupunginjohtaja
Liitteet
Opetuspalveluiden uudelleenorganisointi selvitys 31.10.2013
Valtuuston
iltakoulun
materiaalia
muun
muassa
oppilaskohtaisista kustannuksista
koulujen