Ikäihmisten palvelut Pirkkalan yhteistoiminta-alueella

Ikäihmisten palvelut
Pirkkalan
yhteistoiminta-alueella
Vanhusten palvelut
Pirkkalan yhteistoiminta-alueella
Pirkkalan yhteistoiminta-alue järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut Pirkkalan ja Vesilahden kuntien asukkaille. Vanhusten
palvelujen tavoitteena on tukea ikäihmisten itsenäistä kotona asumista niin pitkään kuin se toimintakyvyn puolesta on mahdollista
ja turvallista.
Osallistuminen
ja vaikuttaminen
Pirkkalan yhteistoiminta-alueen kunnat ovat asettaneet ikääntyneen
väes­tön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi
vanhusneuvoston (Pirkkala) sekä vanhus- ja vammaisneuvoston (Vesilahti)
lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Neuvostot ovat mukana ikääntyneen väestön hyvinvointia koskevassa suunnittelussa, valmistelutöissä ja
seurannassa sekä arvioinnissa.
Pirkkalan yhteistoiminta-alueen
Se­niori­­foorumi toimii vuorovaikutuksessa palveluiden järjestäjän, kuntalaisten sekä muiden palvelutuottajien
ja sidosryhmien kanssa. Seniorifoorumi välittää kuntalaisten ja palvelujen
käyttäjien näkökulmat palvelujen ja
toimintojen kehittämiseen sekä asioiden valmisteluun.
Vanhusten
palvelut
Pirkkalassa
https://pirkkala-fi-d.aldone.fi/
terveys_ja_hyvinvointi/
vanhusten_palvelut/
Vanhusten
palvelut
Vesilahdella
http://www.vesilahti.fi/
palvelut/vanhusten-palvelut/
Ikäihmisten
palveluopas /
Pirkkala:
http://www.pirkkala.fi/@Bin/
3881218/Ik%C3%A4ihmisten
+palveluopas.doc
TAKSI JA TILAUSLIIKENNE
A. ARVELA
Taksit: 040 5600 062
Bussit: 0400 339 862
Tarjoamme erityyppisiä kuljetuspalveluja.
Sosiaaliasiamies
Sosiaaliasiamies on puolueeton henkilö, joka toimii asiakkaiden edun turvaajana. Jos asiakas on tyytymätön
saamaansa palveluun tai kohteluun,
voi hän pyytää sosiaaliasiamiestä toimimaan henkilöstön ja asiakkaan sovittelijana. Sosiaaliasiamiehen tehtävä
on neuvoa-antava. Sosiaaliasiamieheen voi ottaa yhteyttä sosiaalihuollon julkisia ja yksityisiä palveluita koskevissa kysymyksissä.
[email protected]
puh. 040 800 4186,
040 800 4187
KOTI-JA YRITYSSIIVOUS
T:mi Lea Paananen-Riikonen
Vesilahden TIP-TOP
GSM 040 578 7441 • Ketolantie 16, 37370 Narva
www.vesilahdensiivous.com
Muistikuntoutus
Muistikuntoutuksen tavoitteena on
selvittää muistihäiriön syitä, arvioida
asiakkaan kokonaistilanne ja määritellä muistisairaus mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Muistisairaiden
seuranta ja kuntoutus järjestetään
muistikuntoutuksessa.
Muistihoitajan vastanotolle ei tarvita lähetettä ja vastaanotto on maksuton. Ajanvaraus geriatrille tapahtuu
muistihoitajan kautta.
Omaishoidon tuki
Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai pitkäaikaissairaan
hoidon ja huolenpidon järjestämistä
kotioloissa omaisen tai muun hoidettavalle läheisen henkilön avulla.
Omaishoidon tuki on kokonaisuus,
joka sisältää hoidettavalle annettavat
palvelut sekä omaishoitajalle maksettavan omaishoidon palkkion, lakisääteiset vapaapäivät ja muut omaishoitoa tukevat palvelut.
Kotihoito
Kotihoito sisältää kotipalvelun ja kotisairaanhoidon palvelut. Yksilöllisten
palvelujen avulla pyritään tukemaan
asiakkaiden itsenäistä ja omaehtoista suoriutumista, elämänhallintaa sekä mahdollisimman täysipainoista ja
turvallista elämää. Ikäihmisille kotihoitoa järjestetään asiakkaan tarpeen
mukaisesti päivittäin klo 7–22 välisenä aikana.
Geriatri Liisa Hovilehto-Aunela,
puhelinaika ke klo 12–13,
puh. (03) 565 24000.
Omaishoidon tuen myöntämisedellytyksistä, omaishoitosopimuksesta sekä omaishoitajien tukemisesta
ja neuvonnasta vastaa omaishoidon
koordinaattori
Margit Kivimäki,
puhelinaika ma–to klo 9–10,
puh. (03) 565 25014
Kotihoitopäällikkö Minna Alanko,
puh. 050 360 3557
Muistihoitaja Marjukka Minkkinen,
puhelinaika ma–pe klo 13–14,
puh. (03) 565 25003
Pirkanmaalainen perheyritys tuottaa seuraavia palveluita:
• kotisairaanhoito ja omaishoidon lomitus
• monipuoliset kotipalvelut, kotisiivous ja kotitalkkari
• saatto- ja asiointiapu, kotikampaaja ja -parturi
• kotisaattohoito
Toimimme yksilöllisesti, joustavasti ja luotettavasti.
Suverena Oy
sh Mariaana Aartoranta, puh. 0400 219 819
Kotihoidon esimies,
Pirkkalan toimipiste (Suuppa–Lepomoisio–Kyösti–Kirkonseutu),
puhelinaika arkisin klo 8–11,
puh. (03) 565 24958
Pirkkalan Kylätalkkari
• Kodin, mökin ja pihan kunnostus- ja huoltotyöt
• sisä- ja ulkoremontit
• Vanhuksille ja vammaisille apuvälineet ja
niiden asennukset asumisen helpottamiseksi
OLLI-PEKKA NOLVI, p. 040 168 1588
www.pirkkalankylatalkkari.fi
Kotihoidon ja kotihoidon tukipalvelujen
tavoitteena on järjestää avun ja tuen tarpeessa
oleville ikäihmisille palveluja kotiin.
Kotihoidon esimies,
Pirkkalan toimipiste (Toivio–Loukonlahti–Killo–Haikka–Kurikka–Rantaniitty–Huhtakanto),
puhelinaika arkisin klo 8–11,
puh. (03) 565 24954
Apua kotiin yksityisiltä
palveluntuottajilta
Pirkkalan yhteistoiminta-alueella­toimii yksityisiä kotihoidon tukipalveluyrityksiä sekä hoiva- ja huolenpitopalveluita järjestäviä palveluntuottajia.
Yksityiset kotihoidon palvelut kuuluvat kotitalousvähennyksen piiriin, jolla voidaan korvata osa palvelun hinnasta.
Lisätietoja yksityisistä kotihoitopalveluista antavat kotihoidon esimiehet
ja palveluohjaaja, puh. 050 347 5075
Kotihoidon esimies,
Vesilahden toimipiste,
puh. 050 389 5250
Kotihoitoa tukevat palvelut
– Kotiinkuljetettu lounasateria
– Turvapuhelinpalvelu
–Kauppapalvelu
– Sosiaalihuoltolain (SHL)
mukaiset kuljetuspalvelut
– Siivouspalvelu palvelusetelillä
(Vesilahti)
– Sotainvalidien palvelut
–Veteraaniruokailu
– Palvelubussi (Pirkkala)
–Hoitotarvikejakelu
KOTIPALVELUT LÄHELLÄSI
• Hoivakäynnit
• Asiointiapu
• Siivous
• Ikkunapesut
www.heljankotipalvelu.fi • p. 050 912 1108
Vanhusten
päivätoiminta
Vanhusten päivätoimintapisteet Iitan
Kammari Pirkkalassa ja Vesilahden
päivätoimintayksikkö terveysasemalla tarjoavat virikkeellistä päivätoimintaa kotona asuville iäkkäille ihmisille,
jotka tarvitsevat tukea kotona selviytymisessä.
Vanhusten päivätoiminnassa tavataan muita ihmisiä ja virikkeellinen
päiväohjelma rakennetaan ryhmän
toiveiden ja asiakkaiden toimintakyvyn mukaisesti. Asiakkaat saavat
tarvitsemaansa turvallista hoivaa ja
huolenpitoa ammattitaitoiselta henkilökunnalta. Päivän aikana nautitaan
aamupala, lounas sekä päiväkahvit.
Lisätietoja vanhusten
päivätoiminnasta antavat
Vastaava ohjaaja,
puh. 050 439 7532
(Pirkkala)
Kotihoidon esimies,
puh. 050 389 5250
(Vesilahti)
PIRKKALAN APTEEKKI
Palvelemme ma-pe 8.30–20
la
10–16
su
11–15
Suupantori 4, 33960 Pirkkala
puh. 03 3587 500
www.pirkkalanapteekki.fi
Ympärivuorokautiset
hoivapalvelut
Pirkkalan yhteistoiminta-alue järjestää ympärivuorokautista hoivapalvelua iäkkäille, jotka tarvitsevat runsaasti hoivaa, huolenpitoa ja tukea ympäri
vuorokauden. Hakeutuminen ympärivuorokautisiin hoivapalveluihin tulee
ajankohtaiseksi, kun iäkkään henkilön
toimintakyky on heikentynyt niin, ettei kotona asuminen enää ole mahdollista tai turvallista kotihoidon ja sen
tukipalveluiden turvin tai omaishoidon tuen avulla.
Ympärivuorokautisessa hoivassa
järjestetään myös kuntouttavaa lyhytaikaishoitoa kotona asumisen tukemiseksi.
Ympärivuorokautisen hoivapalvelun lähtökohtana on asiakkaan yksityisyyden ja yksilöllisyyden arvostaminen sekä itsemääräämisoikeuden
kunnioittaminen. Hoiva- ja hoitotyö
perustuvat yksilölliseen palvelu- ja
hoitosuunnitelmaan sekä asiakkaiden kokonaishoidon toteutukseen ja
arviointiin. Tavoitteena on vanhuksen
hyvä terveys ja toimintakyvyn ylläpitäminen. Toimintakyvyn säilymistä
tue­taan kuntouttavalla työotteella.
Lisätietoja ympärivuorokautisista­
hoivapalveluista antaa
hoivatyön päällikkö,
puh. 050 566 2643
Vapaaehtoistyö
Vapaaehtoistyö on ennaltaehkäisevää ja täydentää yhteistoiminta-alueen vanhusten palveluja.
Toiminta tarjoaa tekijöille mahdollisuuden osallistua, vaikuttaa
ja auttaa.
Vapaaehtoiset voivat vierailla
vanhusten luona kodeissa ja ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä ja tuoda siten iloa ja vaihtelua vanhusten kenties yksinäiseltä
tuntuvaan arkeen. Käynneillä voidaan esimerkiksi keskustella, ulkoilla ja tehdä asioita yhdessä.
Lisätietoja vapaaehtoistyöstä
ja yhteistoiminta-alueen
vapaaehtoistoimijoista antaa
palveluohjaaja
Päivi Kemppainen,
puh. 050 374 5075
puh. 050 587 4678
Taksipalvelut
Kaikki tilausajopalvelut
- henkilöauto
-1+16 hlö linja-autot
- 1+8 hlö pikkubussit
-1+48 hlö turistibussi
- pyörätuolikuljetukset
- paarikuljetukset
[email protected]
Pirkanmaan Kuljetuspalvelu Oy
Tavarakuljetukset kuorma-autoilla ja
pakettiautoilla sekä muuttokuljetukset
Jelppi-palvelut
- muutot
- kaatopaikkakäynnit
- nouto- ja hakupalvelu esimerkiksi
kodinkoneille ja huonekaluille
puh. 040 7412 433
ww7412
puh. 040
433
w.pikup
a.fi