Ojast` pääsee, muttei onnestaa

12
HISTORIA
Seurakuntatervehdys Syyskuu 2015
lappee 600 vuotta
henkilöstöuutiset
Ojast’ pääsee, muttei onnestaa
Joutsenon seurakunta
Kappalainen Helena Vartiainen
ja kappalainen Minna Koistinen eläköityivät kesän aikana.
Kirkkoherra Osmo Kontinen siirtyi eläkkeelle 1.9.2015.
Tuore kirkkoherra Tero Kalpio
aloitti tehtävässä edeltäjänsä
työsuhteen päätyttyä.
Lähetyskasvatussihteeri Katriina Pyyhtiä on perhevapaalla
vuoden 2015 loppuun asti.
(Lappeelainen kihlajaissananparsi)
Lappeen seurakunnan 600-vuotista taivalta on juhlistettu
monin tavoin kuluvana vuonna.
Syyskuun alussa julkistettu
artikkelikokoelma ”Läpi kuuden vuosisadan – Lappeen seurakunta 1415–2015” kuljettaa
lukijaa seurakunnan historian
alkujuurilta aina nykyhetkeen
asti kuuden pääluvun jaksoissa.
– Teos ei ole johdonmukainen historiakirjoitus, vaan keskittyy käsittelemään tiettyjä
valittuja teemoja, Lappeen Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Jorma Taipale kertoo.
– Lappeen pitäjä ja seurakunta on tunnettu jo pitkään, sillä
ensimmäinen kirjallinen maininta Lappeen seurakunnasta on Turun maaoikeuden päätös rajantarkastuksesta Savon
ja Lapveden välillä 25.6.1415.
Tästä päivämäärästä on laskettu
seurakunnan virallisen historian
alkaneen.
Kotiseutuyhdistykselle uskottu kirjaprojekti käynnistettiin
jo vuonna 2012 varojen keruun
vuoksi. Pitkäjänteinen taustatyö teetti tulosta, sillä juhlajulkaisun kirjoittajakaarti koostuu
merkittävistä suomalaisista kirkkohistorian, yleisen historian ja
arkeo­logian asiantuntijoista.
Lappeen varhaista historiaa,
Lappeen seurakunta
Nuorisotyönohjaaja Anna-Maija Hämäläinen palasi opintovapaalta 1.6.2015.
Heikki Korva työskentelee
seurakuntapastorina 1.8.2015–
31.12.2017.
Lähetyskasvatussihteeri Heidi
Jantunen on vuorotteluvapaalla 25.5.2016 asti. Hänen sijaisenaan toimii Anni Wahlroos.
sen seurakunnallista elämää ja
identiteetin kehittymistä sekä
maalaisseurakunnan suhdetta
kasvaneeseen kaupunkiin tarkastelevat esimerkiksi Helsingin yliopiston yleisen kirkkohistorian emeritusprofessori Simo
Heininen, arkeologi, filosofian
tohtori Ville Laakso, kirjahistorian professori Tuija Laine,
teologian tohtori, dosentti Esko
M. Laine sekä paikallishistorian asiantuntija Anu Talka. Kirjailija Laila Hirvisaaren kuvaus sotaorvon evakkomatkasta
on teoksen omaelämäkerralli-
sinta ainesta. Kirjoittajina itsensä likoon ovat laittaneet myös
monet seurakunnan aiemmat ja
nykyiset työntekijät.
Juhlakirjaa myydään 40
euron käteishintaan Keskusrekisterissä (Kirkkokatu 10),
Lauritsalan
seurakuntakodin
Puodissa ja Pannussa (Kauppalankatu 1) sekä Sammonlahden
seurakuntakeskuksessa (Hietakallionkatu 7).
Toimitus
Tiedustelut rovasti Jorma Taipale, puh. 040 548 1712.
Lappeenrannan seurakunta
Seurakuntapastori Reetta Karjalainen palasi perhevapailta
20.7.2015.
Jukka Hirvi aloitti nuorisotyönohjaajan virassa 1.8.2015.
Kappalainen Tiina Huikuri on
vuorotteluvapaalla 1.8.2015–
26.7.2016. Sijaisuutta hoitaa
Kukka-Maaria Kalpio.
Lauritsalan seurakunta
Risto Herranen aloitti seurakuntapastorina 1.7.2015.
Vs. nuorisotyönohjaaja Janne
Pehkonen siirtyi pois seurakunnan palveluksesta 31.8.2015.
Nuorisotyönohjaaja Sanni Vainikka palasi perhevapailta
1.9.2015.
Sammonlahden seurakunta
Vs. seurakuntapastori Susanna
Hankanen siirtyi pois Sammonlahden seurakunnan palveluksesta 30.6.2015.
Seurakuntapastori Samuli Suolanen palasi opintovapaalta
1.7.2015.
Nuorisotyönohjaaja Eija Myllyniemi on perhevapaalla
31.7.2016 asti.
Hautatoimi
Toimistovirkailija
Maritta Kotonen siirtyi eläkkeelle
1.9.2015.
Henkilöstöhallinto
Henkilöstöpäällikkö
Tiina
Ojala siirtyi pois seurakuntayhtymän palveluksesta 7.6.2015.
Lapsityö
Lastenohjaaja Taru Lempinen
on perhevapailla 27.5.2016 asti
ja lastenohjaaja Tuija Ahola
3.7.2017 asti.
Maahanmuuttajatyö
Maahanmuuttajatyön sihteeri
Sylvi Nikkarinen siirtyi eläkkeelle 1.8.2015.
Ora potkupyörä
7—14 –VUOTIAIDEN LEIRIT, SYKSY 2015
”Seiska” -leiri 11.-13.9.
”Action” -leiri 2.-4.10.
”Majakan vartijat” 13.-14.10.
Tyttöleiri 30.10.-1.11.
Poikaleiri 30.10.-1.11.
”Maailman ympäri”
-lähetysleiri 6.-8.11.
”Adventti” -leiri 27.-29.11.
7. luokkalaisille tytöille ja pojille
Kuusirannassa
5.-7. luokkalaisille tytöille ja pojille
Tuosassa
1.-4. luokkalaisille tytöille ja pojille
Kuusirannassa, hinta 30€
4.-7. luokkalaisille
Piiluvassa
1.-7. luokkalaisille Kuusirannassa
1.-7. luokkalaisille tytöille ja pojille
Piiluvassa
1.-3. luokkalaisille tytöille Tuosassa
Leireillä syödään hyvin, pelaillaan,
leikitään ja hiljennytään hartauksissa.
Ohjelmassa usein myös laulua ja kädentaitoja.
Nuorisotyönohjaajien lisäksi menossa
mukana isoset.
Kahden yön leirien hinta 35 €.
TERVETULOA!
Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumiset
www.lappeenrannanseurakunnat.f
City-Rolle
379,Ora rollaattori
shampanja
159,Family Center , Hyrymäenkatu 2,
53550 Lappeenranta, puh. 010 505 4600
Avoinna ma-pe 10-18, la 10-16 www.hobbitti.f
NAiSTEN AAmiAiSET
syksy 2015 – kevät 2016
3.10.2015
14.11.2015
23.1.2016
12.3.2016
23.4.2016
Raija Ohlis
Pauliina Kuokka
Leena Lehtinen
Eeva Vitikka-Annala
avoin
Aamiaista on tarjolla Rakuuna Banquetissa,
Brahenkatu 1, klo 9 alkaen.
Hinta 10 €.
Ohjelma pyörähtää käyntiin klo 9.30 jatkuen klo 11 asti.
LAPPEENRANNAN
EV.LUT.
SEURAKUNNAT
LAPPEENRANNAN
EV.LUT.
SEURAKUNNAT