5 / 2015 - Salon Muistiyhdistys ry

1
Jäsenkirje 5/2015
29.10.2015
SYKSYINEN TERVEHDYS!
Muistiyhdistyksessämme on mukavan vauhdikas syksy meneillään! Ihmisten
kiinnostus muistiasioita kohtaan on selvästi kasvussa. Väki lähtee hyvin liikkeelle
tapahtumiimme ja tulee reippaasti juttusille. Kävijämäärien kasvu näkyy erityisesti joka maanantaisella Muistikammarilla, jossa on tällä hetkellä hyvä mutta
samalla hyvin tiivis tunnelma: osallistujia on lähemmäs kaksikymmentä viikosta
toiseen. Koska kammarin kahvittelun aikana emme pysty antamaan henkilökohtaista tukea ja neuvontaa, päätimme aloittaa uuden käytännön, joka on tarkoitettu satunnaisemmille kävijöille. Päivystämme joka keskiviikko toimistolla ns.
Muistitunnin ajan klo 11–12. Silloin on hyvä tulla kysymään muistiasioista tai
vaikkapa hakemaan tehtäviä kotiin tehtäväksi. Annamme erityisen mielellämme
silloin tukea, ohjausta ja neuvontaa.
Uusia tuulia toimintaamme tuovat marraskuun alusta uudet työntekijämme
Pauliina Römpötti (vasemmalla) ja Mia
Kuisma (oikealla) sekä harjoittelijamme
Alexi Karhu. Pauliina on empaattinen ja
kätevä terveysalan moniosaaja, joka
toimii yhdistyssihteerinä Marikan äitiysloman ajan. Mia on teatteritaustainen,
lämmin ja luova lähihoitaja, joka tulee
Annen työpariksi Päiväpaikkaan, missä
Alexi suorittaa geronomiopintoihin liittyvän harjoittelunsa.
Vuoden 2016 toimintaa on hyvä lähteä suunnittelemaan nyt kun ensimmäinen
yhteistyöfoorumi on kokoontunut. Siinä yhteistyötahomme ja asiakkaidemme
edustajat pohtivat kanssamme kuinka kehittää toimintaamme entistäkin paremmaksi. On hienoa saada useasta eri näkökulmasta palautetta ja kehitysehdotuksia. Ensi vuoden tapahtumista ja aikatauluista kerromme lisää seuraavassa jäsenkirjeessä, joka ilmestyy joulukuussa.
Ollaan yhteydessä ja tavataan viimeistään pikkujouluissa 26.11.!
Terveisin,
Kaisa
vs. toiminnanjohtaja / 044 731 00 20 / [email protected]
2
Salon Muistiyhdistys ry 25v
Yhdistyksen 25-vuotista taivalta juhlittiin seminaarin merkeissä 8.10.2015
Moision koululla. Tilaisuuden avasi yhdistyksemme puheenjohtaja Tuula Suominen, juhlapuheenvuoron piti Muistiliiton liittovaltuuston puheenjohtaja Pirkko
Lahti kertoen paitsi omakohtaisista kokemuksistaan muistisairaan rinnalla elämisestä, myös uusimmista löydöksistä muistitutkimuksen kentällä.
Näyttelijä Kati Outinen eläytyi muistisairaan tuntemuksiin ja kokemuksiin
monologiesityksessään ”Niin kauas kuin omat siivet kantaa”. Illan päätti etäomaishoitaja Mikko Tarvonen kertoen sanoin ja valokuvin miten hän on toiminut
vanhempiensa tukena heidän muistisairautensa edetessä. Väliajalla nautittiin
Moision koulun yhdeksäsluokkalaisten järjestämästä herkullisesta tarjoilusta.
Ilta herätti ajatuksia ja tunteita, joita makustella ja muistella pitkään seminaarin
jälkeenkin – mikäpä sen hienompaa!
3
SYKSYN RYHMÄT JA KURSSIT
MAANANTAIN MUISTINVIRKISTYSRYHMÄ
maanantaisin klo 12:30—14:00
Salon SYTY:n tiloissa (Helsingintie 6)
Ohjaajana on vapaaehtoinen Timo Luhtavaara. Ryhmässä tehdään muistia haastavia tehtäviä sekä kysymysvisailuja.
Lisätietoa vapaista paikoista p. 02-731 98 72
PIRITAN PÄHKINÄT
torstaisin 12.11. ja 17.12. klo 13—14:30
Piritan palvelukeskus (Kauppiaankatu 4)
Tervetuloa mukaan tekemään muistia haastavia tehtäviä
ym. mukavaa aivojumppaa!
Piritan pähkinät kokoontuvat Salon keskustassa, Piritan
palvelukeskuksessa. Lisätietoja p. 02-731 98 72
TERHOKERHO
torstaisin 26.11. ja 17.12. klo 13–15
Päiväpaikassa (Pensalantie 3, Halikko)
Terhokerho on tarkoitettu kaikenikäisille vauvasta vaariin 
Terhokerhossa leikitään, kerrotaan tarinoita, pelataan, askarrellaan, ollaan
vaan yhdessä. Mukavinta on, ettei kenelläkään ole kiire.
26.11. tehdään yhdessä joulukortteja
17.12. lauletaan joululauluja ja leikitään tonttuleikkejä lasten johdolla 
Lisätietoja saa Annelta p. 044 0319872. Tervetuloa!
Terhokerho on kaikille avointa Mannerheimin lastensuojeluliiton
kehittämää toimintaa, joka toteutetaan yhteistyössä Halikon MLL:n
kanssa. Muistiyhdistyksen työntekijä on mukana ohjaamassa.
4
MUISTIKAHVILAT:
Oletko huolissasi omasta tai läheisesi muistista, haluatko vinkkejä aivojen
hyvinvointiin tai haluatko virkistystä? Saat meiltä muistiasioihin liittyvää tietoa
ja materiaalia, voit tehdä muistikahvilassa muistijumppatehtäviä tai tulla
juomaan kuppi kuumaa kahvia. Tiedustelut: 02-731 98 72
 SÄRKISALOSSA
maanantaina 23.11. klo 13—14:30
Särkisalokoti (Jennynkuja 2)
 KUUSJOELLA
keskiviikkoisin 18.11. ja 16.12. klo 10—11:30
Kurkelan vanha koulu (Yli-Pässintie 7)
MUISTIKAMMARI
Maanantaisin klo 10–12
Kauppakeskus Plazan uusi puoli, 3. kerros
Muistikammarilla keskustellaan porukalla - kahvittelun lomassa - muistiin
liittyvistä asioista, jaetaan vinkkejä ja tietoa muistinhuollosta sekä kerrotaan
Muistiyhdistyksen tapahtumista.
MUISTITUNTI
KESKIVIIKKOISIN klo 11–12
Kauppakeskus Plazan uusi puoli, 3. kerros
Oletko huolissasi omasta tai läheisesi muistista, haluatko
vinkkejä aivojen hyvinvointiin tai tietoa muistisairauksista?
MUISTITUNNILLA voit poiketa toimistollemme tapaamaan
henkilökuntaamme
ilman
ennakkoon
sopimista
ja
hakea tietoa, ohjausta, tukea tai vaikka muistitehtäviä ja
esitteitä.
5
SALOHALLIN KUNTOSALIVUORO
keskiviikkoisin klo 14—15
Salohalli (Pormestarinkatu 5)
Muistiyhdistyksen jäsenistön oma kuntosalivuoro aina
keskiviikkoisin kahdelta. Muistiyhdistyksen työntekijä
on paikanpäällä satunnaisesti.
Uusien kävijöiden toivotaan ilmoittautuvan p. 02 731 98 72 / Pauliina
YHDESSÄ ETEENPÄIN - toimintaa pariskunnille
3.12. klo 13–15 Salon SYTY:n tiloissa (Helsingintie 6)
Lisätietoja ja ilmoittautumiset uusilta p. 02 731 98 72
AINOT JA REINOT – muistisairaiden oma ryhmä
torstaisin 12.11. ja 10.12. klo 12—14
Moision Päiväpaikassa (Pensalantie 3, Halikko)
Lisätietoja ja ilmoittautumiset uusilta p. 044 031 9872 / Anne
OMAISTEN TUKIRYHMÄ
tiistaisin 17.11. ja 15.12. klo 17—19
Salon SYTY:n tiloissa (Helsingintie 6)
Lisätietoja ja ilmoittautumiset p. 02 – 731 98 72
SYYSKOKOUS JA
JÄSENISTÖN PIKKUJOULUT
Torstaina 26.11. klo 17–20
Kahvila Olkkarissa (Vilhonkatu 4, kirjaston yhteydessä)
Jäsenistön pikkujouluja vietetään syyskokouksen jälkeen.
Syyskokous alkaa klo 17:00 ja kestää noin puoli tuntia.
Pikkujoulujen ohjelmassa on jouluista tunnelmaa ja tarjolla pientä makeaa
kahvin kanssa. Tule tapaamaan tuttuja ja viettämään mukavaa iltaa!
Ilmoittaudu mukaan 20.11. mennessä p. 02 731 98 72 / Pauliina
6
LEPOA HOIVAAMISESTA
-VIRKISTYSLOMA MUISTISAIRAUTTA SAIRASTAVIEN HENKILÖIDEN
OMAISILLE/LÄHEISILLE
Lomapaikka ja –aika:
Lehmirannan lomakeskus, Salo 11.–16.4.2016
Loman sisältö:
● Majoitus kahden hengen huoneissa
● Täysihoito
● Lomapaikan allasosaston ja kuntosalin vapaa käyttö
● Yleinen vapaa-ajan ohjelma
● Oman ryhmän ohjelma
● Mukavaa yhdessäoloa
Omavastuu osallistujalle on 20 €/vrk, yhteensä 100€.
Lomatukea haetaan Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon hakemuslomakkeella,
jota on saatavana lomajärjestelyissä mukana olevien Muistiyhdistysten toimistosta
sekä MTLH nettisivuilta.
Hakemuksessa on tärkeä olla tarkasti henkilötiedot, henkilötunnus täydellisenä,
sekä molempien puolisoiden tulotiedot, lisäksi lomatuen tarpeen perustelut ovat välttämättömät. Lisätietoja tarvittaessa p. 040-673 3831
Hakemus palautetaan 5.10.2015 -5.1.2016 välisenä aikana
osoitteeseen:
Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ry/Muistiluotsi
Varusmestarintie 15, 20360 Turku
Virkistysloman järjestävät MTLH, RAY ja Varsinais-Suomen ja Satakunnan Muistiluotsi
yhteistyössä Varsinais-Suomen Muistiyhdistys, Kankaanpään seudun Muistiyhdistys,
Porin Muistiyhdistys, Rauman Muistiyhdistys ja Salon Muistiyhdistys.
7
AIVOPÄHKINÖITÄ
Edellisen jäsenkirjeen aivopähkinöiden vastaukset, olkaa hyvä!
KALAMIEHEN ANAGRAMMIT: kalastustupa, viehelaatikko, onkimato, moottorivene, kalaverkko, vetouistelu, umpikela
SADONKORJUUANAGRAMMIT: mehumaija, omenahillo, säilöntä, maakellari,
etikkakurkku, suppilovahvero, leikkuupuimuri, sokerijuurikas, mustaherukka,
pakastaminen, marjanpoimija
Netistä löytyviä pelejä ja visailuja, kannattaa kokeilla!
www.alypaa.com/pelit/aivojumppa
www.miinasillanpaa.fi/foramen
www.miinasillanpaa.fi/yhteinen-savel/
www.tohtori.fi/?page=0374241
www.papunet.net/pelit/pelit
www.alypaa.com
www.visakisa.com
www.sanaristikot.net/ristikot/
www.apu.fi/tehtavat/ristikot
www.sanapeli.net
Osallistu
Hypistelymuhvikampanjaan, jolla kerätään muhveja Salossa sijaitseviin muistisairaiden hoitoyksiköihin.
Mikä on Hypistelymuhvi? (Twiddle muff)
Hypistelymuhvi on muistisairaalle tarkoitettu käsien toimintaa aktivoiva kudottu,
virkattu tai ommeltu muhvi. Muhvin silmukkamäärä esim. 72. Muhviin voi laittaa
erilaisia muotoja, esimerkiksi helmiä tai nappeja (osat eivät saa irrota helposti).
Muhvissa voi olla sekä karheaa että pehmeää lankaa. Tässä työssä vain mielikuvitus on rajana!
Muhviin voi käyttää kaikki kotoa löytyvät jämälangat. Jos tarvitset lankoja työhösi
ole yhteydessä Sari Nyrhiseen (044 333 7854). Valmiit muhvit voi toimittaa Muistikammarille.
Muhvit lahjoitetaan eteenpäin helmikuussa
2016. Mukana kampanjassa Alman puoti,
Salon omaishoitajat ry, Vanha apteekki ja
Kuusjoen apteekki.
8
YHTEYSTIEDOT
Salon Muistiyhdistys ry
vs. toiminnanjohtaja Kaisa Hakamäki, p. 044 731 0020
muistiohjaaja Sari Nyrhinen, p. 044 333 7854
yhdistyssihteeri Pauliina Römpötti, p. 02 731 98 72
[email protected]
Yhdistyksen kuulumisia kannattaa seurata Facebookissa.
Jäsenkirjeen voi tilata myös sähköpostiin tai lukea nettisivuilta:
www.muistisalo.fi/jasenkirjeet
Toimistollemme voi tulla keskustelemaan tai hakemaan tietoa muistiasioista.
Varaa aika kahdenkeskiseen keskusteluun, p. 02-731 9872
MOISION PÄIVÄPAIKKA
vastaava ohjaaja Anne Alanko
ohjaaja Mia Kuisma
[email protected], p. 044 031 9872
Pensalantie 3, 24800 Halikko