Lataa PDF - Herättäjä

9
2015
PÄÄKIRJOITUS
Muukalaisena maailmassa
MONIKULTTUURISUUDESTA HERÄSI Suomen kesässä
mielipiteiden myrsky. Monet peräänkuuluttivat käsitteiden
tarkempaa määrittelyä, jotta hedelmällistä dialogia voitaisiin
ylipäätään käydä. Muuten tuloksena on vain rajalinjoja
jyrkentävä inttäminen. Useat kirkkomme vaikuttajat havahtuivat
jyrkentyvien asenteiden ilmastonmuutoksen. Puheenvuoroissaan,
puolustaessaan monikulttuurista Suomea ja tuomitsemalla
kaikenlaisen rasismin, he ovat palauttaneet mieliin historian
opetuksia, ihmiskäsitystä ja jakamatonta ihmisarvoa Jumalan
luomassa maailmassa. Yksinkertaisimmillaan kirkon viestin
ajassamme voisi kiteyttää tutun lasten virren sanoihin: ”Kaikille
tilaa riittää, kaikille paikkoja on”.
Sotkamon herättäjäjuhlien kalliiden sadepisaroiden keskellä
pidetyissä useissa puheissa käsiteltiin ja otettiin kantaa
ajankohtaisiin monikulttuurisuuden teemoihin. Juhlilla meitä
ja maamme vallan käyttäjiä rohkaistiin katsomaan avaralle ja
silmin avoimin, jakamaan omastamme ja kantamaan vastuuta
muuttuvassa maailmassa lähellä ja kaukana. Vaarojen tiellä
rohkaisumme ja turvamme on Jumalassa, kaiken elämän Luojassa
ja syntisten Vapahtajassa. Hän kantaa ja vie.
SIMO JUNTUNEN
ANTTI RINTALA
Muukalaisuuden tunto on jokaista koskettava tosiasia. Se
koskettaa niin muualta muuttaneita kuin samalla seudulla
syntyneitä ja kasvaneita. Vieraus ja ulkopuolisuus näyttäytyvät
pelkona, joka pahimmillaan purkautuu vihaisina sanoina ja
tekoina. Vanha ja koeteltu lääke näihin pelkoihin on edelleenkin
kohtaaminen, tuntemattomaan tutustuminen ja vieraanvaraisuus.
Muukalaisuuden tunnoista nousevaa uskoa Jumalaan kuvataan
kaipaukseksi, ikäväksi ja ikävöinniksi. Hengellisessä kielessä
toistuvat usein ajatukset kahdesta maasta ja maailmasta,
jatkuvasta matkan teosta vaivoineen ja iloineen. Baabelista
kaivataan Siionin virtain varsille, niin kuin 1920-luvulla Siionin
virren kirjoittanut ja vieraaseen kaupunkiin muuttanut runoilija
kuvasi tuntojaan Tammerkosken varrella. Mitä hän ikävöi, minne
hän kaipasi?
kauas ja etäälle, tai joista kuolema on erottanut. Tulevaisuuteen
suuntautuvaa kaipausta kutsutaan toivoksi. Siinä kaivataan
edessä olevaa, tulevaa ja parempaa. Tietä katsellaan ja kuljetaan
eteenpäin uskon varassa. Matkaa tuntemattomaan tehdään
yhdessä, jakamalla omastamme ja etsimällä rohkeutta Jumalan
armosta.
Elämässä ikävä ja kaipaus kohdistuvat kahtaalle, menneeseen ja
tulevaan. Usein täällä kaivataan mennyttä, menetettyä ja taakse
jäänyttä. Milloin kaivataan lapsuuteen, kotiin, milloin sodissa
menetettyihin seutuihin tai rakkaita ihmisiä, jotka ovat jääneet
Tilaushinnat: Kotimaa määräaikainen 12 kk 53 e, kesto 48 e, määräaikainen 6 kk 28 e, 3 kk 14 e, opiskelijatilaus 12 kk 38 e. Ulkomaat määräaikainen 12 kk 73 e, kesto 68 e. Tilaushinnat sisältävät 10%:n arvonlisäveron. Tilaukset ja osoitteenmuutokset: 0400 806 291 tai [email protected]
Julkaisija: Herättäjä-Yhdistys ry
Kustantaja:
Päätoimittaja:
Simo Juntunen, 050 337 1535,
[email protected]
Toimitussihteeri:
Johanna Sointula, 040 719 7664,
[email protected]
2
Toimitusneuvosto:
Herättäjä-Yhdistyksen päätoimikunta
Toimituskunta:
Hannu Haukkala, Artturi Kivineva,
Maiju Lemet­tinen, Salla Ranta,
Joona Raudaskoski, Visa Vilkuna,
Mirja Vuoristo
ISSN 0783-4284
Taitto:
Kotimaa Oy
Seuraava lehti: 5.10. 2015
Ilmoitushinnat:
koko mv neliväri
koko
mv
neliväri
1/1
1020
1210
1/2
570
680
1/4
290
340
1/8
165
200
Lehden maksut:
POP IBAN:
FI44 4747 1020 0016 55
Hengellinen Kuukauslehti
ilmestyy 12 kertaa vuodessa.
Myös äänilehtenä.
Lehti ei säilytä eikä palauta
tilaamatta lähetettyjä kuvia
ja kirjoituksia.
SISÄLT Ö
TYTTI LINTUNEN
2
Pääkirjoitus, Simo Juntunen
4–6
Luojan suurta kunniaa luodut kaikki laulakaa,
Sotkamon herättäjäjuhlat, Johanna Sointula
7
Kolumni, Pia Ruotsala
8–9
Valo – hartauskirjoituksia, Olli Seikkula ja Reijo Mattila
10
Lohduksi, Tuula Oikarinen
11–13Erään körtin tarina, Martti Puhakka
14
Maallikkoja kokoontui herättäjäjuhlilla, Johanna Sointula
JOONAS TIKKANEN
MERJA KAIVO-OJA
16–17Rippikoulussa saa uusia kavereita,
ajatuksia, suunnitelmia, Johanna Sointula
18–20Jumalan siunausta. Matkakertomus Pohjois-Thaimaan
KUVAAJA
vuorilta Bangkokiin, Katariina Kiilunen ja Tero Massa
21 Luin kirjan
23
Lapset, Merja Kaivo-oja
24 Lehtikatsaus, Vesa Nuorva
25
Seurat
29
Aholansaaren uutisia, Tytti Lintunen
Wanhan Karhunmäen uutisia, Pirita Punkari
30
Korpit, Mika Ijäs
31
Sanat sanotut, Jaakko Mäkeläinen
Takarivi, Jaakko Löytty
32 Heikon turva ja toivo, Esa Oikarinen
TIMO MUSTONEN
Sotkamon herättäjäjuhlat 3.–5.7. 2015
”En pelkää vaarojen matkaa”
4. En pelkää siis vaarojen matkaa,
hän silloinkin kantaa ja vie,
kun polku on synkeä, kaita on tie.
Voin kanssansa taivalta jatkaa.
Hän vastakin auttava lie.
6. Soi, virteni, kiitosta Herran.
Hän aivan on ihmeellinen,
kun suurinta syntistä armahtaen
hän, laupias, lahjana kerran
suo rauhansa taivaallisen.
Siionin virsi 173
3
Luodut kaikki laulakaa
Sotkamon herättäjäjuhlien
tunnus, En pelkää vaarojen
matkaa, oli mahdollista
kokea ja kuulla viikonlopun
aikana monin tavoin.
Herättäjäjuhlien antia rikastuttavat
juhlapaikkakunnan ja -seudun historia sekä alueen ihmisten kokemukset
ja tarinat siitä, mikä on antanut heille voimaa? Mitkä ovat täällä ne kestävät sanat, jotka ovat kannatelleet sukupolvesta toiseen?
Herättäjäjuhlilla havahtuu usein
siihen, että ne ovat todella juhlat. Juhlia on valmisteltu, sinne on kutsuttu
vieraita, joita sitten palvellaan. Juhlien
järjestäjät ovat luoneet juhlille kauniit,
juhlavat puitteet ja ohjelma on mielenkiintoista. Siionin virret ovat juhlien
perusvire, ne yhdistävät juhlakansaa.
Perjantaina aamupäivällä virsi kuljetti herättäjäjuhlavieraita Hiidenportin kansallispuistossa.
”Hiidenportin alkuvoimainen rotkomaisema on vaikuttava näky”, reissua mainostettiin juhlaoppaassa. Retken vetäjinä toimivat opas Aarno Peltonen, veisaaja Mauno Kuvaja ja pastori
Antti Lankinen. Reilut sata reissaajaa
koki unohtumattoman elämyksen kainuulaisissa korpimaisemissa.
Ole, Herra Jumalani,
itse matkaoppaanani
Heti reissun alussa hiljensi mieltä oppaan kertoma tieto Kainuun maaperästä. Vaaramaiseman kiviaines on iältään
yli 2 000 miljoonaa vuotta ja kuuluu
eurooppalaiseen Karelidien vuoristoon. Rapautumisesta huolimatta peruskallio on kestänyt.
Sunnuntaina Sotkamon herättäjäjuhlien päätösseuroissa rovasti Tuomo
Ruuttunen kertoi sitten, miten nämä tosiasiat liittyvät Sotkamon herättäjäjuhlien juhlatunnuksiin 1971 ja 2015. (https://
www.h-y.fi/2352-tuomo-ruuttunen)
”Vaikka polku näin. Nousee vastamaata, enpä levähtäin seisahtua saa-
4
JOHANNA SOINTULA
Luojan suurta kunniaa
ta. Aion perille. Juhlaan vuorelle.” (SV
167). Veisaaja Mauno Kuvaja lähti johdattamaan vaeltajia kohti Kovasinvaaran autioitunut tilaa.
Metsäpolulla huomasi pian, miten
yhteinen matka yhdistää muukalaisia.
Toinen toisestaan pidettiin huolta, ohjattiin vaikeiden paikkojen yli ja tarjottiin
Offia, kun hyttyset kävivät kimppuun.
Kovasinvaaran autioituneella tilalla
näimme kaskiviljelyn jälkiä ja lukuisia
kivikasoja siellä täällä. Aarno Peltosen
mukaan ne kertoivat tilan isännän elämäntyöstä. Raataja keräsi kivisiltä pelloiltaan väsymättä kiviä, koska oli ottanut todesta kuulemansa neuvon: ”Kierrä älä kiroa!”.
– Työn jälki ei ole kadonnut 300
vuoden jälkeenkään! Ehkä työn motiivina oli silloinkin pyrkimys saada lapsilleen jotain parempaa, kuin mitä itsellä oli ollut, Peltonen sanoi.
”Maan, taivaan Herra, Luoja, Isämme, Jumala vuotuisen kasvun tuoja”
(SV 300), veisasimme. Mauno Kuvaja vertasi tilan isännän elämää Paavo
Ruotsalaisen elämään ja aloitti virren:
”Voimasi anna voimaksi tietäsi käydäkseni. Sanasi anna oppaaksi, valoksi vaiheitteni.” (SV 282:4)
Antti Lankinen puhui ihmisen vastuusta Jumalan luomassa maailmassa.
Hän kertoi alueen suojelun myötä paljastuneen, että siellä eli noin 350 perhoslajia!
– Tämä alue on kuin pommisuoja.
Se tarjoaa elintilan sille kirjolle, joka on
myös Jumalan luomaa ja mahdollistaa
Jumalan luomistyön säilyttämisen tulevillekin sukupolville. Elämä on ihme, Lankinen sanoi ja luki Raamatusta: ”Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla:
näkyvä on syntynyt näkymättömästä.”
(Hepr.11:3)
Vaeltajat lähtivät taipaleelle kohti
Hiidenportin jykeviä rotkomaisemia.
Aurinko paistoi ja hiki nousi otsalle.
”Herra, Herra, älä heitä. Kasvojasi älä
peitä. Korjaa korven matkalaista. Hoida, tue horjuvaista.” (SV 137)
On juhla taivasalla-kantaatti kuultiin herättäjäjuhlien perjantai-iltana Sotkamon kirkossa.
Vaellus päättyi Palolammin opastuspaikalla, missä matkalaisia odottivat Tipasojan kyläyhdistyksen järjestämät kahvittelut.
Matkan vaivat unohtuivat ja kiitollisuus täytti mielen monin kerroin,
kun Kuvaja aloitti virren: ”Herraa hyvää kiittäkää, iloiten ylistäkää, luodut
kaikki laulakaa Luoja suurta kunniaa!”
(SV 279) Moniäänisesti soinut virsi nosti
silmät erämaajärven yli taivaan sineen.
Virsi on kuin lähin ystävä
Näin väittää tämä Hiidenportin vaelluksen veisaaja, eläkkeellä oleva Kuhmon
seurakunnan suntio Mauno Kuvaja.
– Virsi lohduttaa, muistuttaa ja kehottaa, hän perustelee väitettään.
Siionin Kanteleen – ja Virsikirjan
virret tulivat hänelle tutuiksi jo lapsena. Siionin virsiä hän kuuli ensimmäisen kerran 4-vuotiaana naapurissa, muistoseuroissa.
– Lempivirsinäni ovat säilyneet Käy
isänmaata kohti ain ja Kiitos olkoon Jumalalle. Voi mihin raukka juoksisin virrestä on tullut elämäni varrella läksyvirteni, koska se puhuttelee, kutsuu
ja hoitaa.
Kuvaja on järjestänyt virsivaelluk-
sia myös kotiseurakunnassaan ja toimii siellä Herättäjä-Yhdistyksen työssä monin tavoin. Tarkan sävelkorvan
omaavana virret ovat hänen ominta
aluettaan. Hänet tunnetaan myös seurapuhujana, Sotkamon herättäjäjuhlilla Kuvaja puhui torstaina Talkooseuroissa. Isonkyrön herättäjäjuhlien seurapuhe löytyy täältä: https://www.h-y.
fi/708-mauno-kuvaja .
– Siionin virret ovat elävästä elämästä, rukousta, joka jatkuu ja jatkuu.
Niissä on mielestäni paljon yhteistä ortodoksisten veisujen kanssa. Molemmissa vaikuttaa pohjavireenä ajatus suuresta Jumalasta ja pienestä ihmisestä, Mauno Kuvaja miettii.
On juhla taivasalla
Perjantai-iltana Sotkamon kirkko täyttyi ääriään myöden, kun On juhla taivasalla -kantaatti sai kantaesityksensä.
Directus cantus et musices Risto
Vähäsarjan säveltämän ja rovasti Jorma Sutisen sanoittaman kantaatin esittivät Kajaanin, Sotkamon ja Kuhmon
Mieslaulajat, Sotkamon vahvistettu
kirkkokuoro, lapsikuoro Aurinko, solistina toimi Pertti Rusanen ja johtajana Harri Komulainen. Soitinyhtyeessä
5
Virsivaeltajat Kovasinvaaralla. Sotkamon herättäjäjuhlien seurapuheita, juttuja ja kuvagalleria: https://www.h-y.fi/juhlat
soittivat Jyri Laitila, Matti Makkonen,
Olli Pautola ja Risto Vähäsarja.
Kantaatin aluksi lapset lauloivat
Risto Vähäsarjan johdolla Aurinkolaulun ja ottivat yleisönkin mukaan laululeikkiin ”Olen aurinko, olen aurinko
minä! Olet aurinko, olet aurinko sinä!”.
Lasten ilo ja välittömyys tarttuivat ja
yhdistivät juhlaväkeä. Vieressä istuvasta ja vieraastakin tuli näin tuttu, yhteisen juhlan vietto sai alkaa.
Kantaatin 10 laulua kuljettivat kuulijaa pitkin elämän arjen vaiheita. Jumalanpalvelustakin se muistutti, koska lauluissa oli kuultavissa synnintunnustus ja synninpäästö, rukoukset, yhteisvastuu, kiitos
ja ylistys sekä matkaan lähettäminen.
Ensimmäinen laulu Ääretön on
maailmasi loi perustan koko esitykselle.
”Ääretön on maailmasi, Luoja, Isä tai-
vaitten. Läsnä myös on rinnallasi Poika, Sana ikuinen. Hengen kautta toteutat työsi pienet, suurimmat.”
Pesislaulu kertoi rennosti sotkamolaisesta osaamisesta. Oulujärven seurakunnan juhlaveisu oli omistettu Väinö
Vähäsarjan 1920–2011 muistolle. Kotikirkko-laulu soi hartaana tunnelmoiden seurakunnan yhteisiä juhlapyhiä.
Kantaatin nimilaulu On juhla taivasalla kertoo kauniisti herättäjäjuhlista.
”On juhla taivasalla alussa heinäkuun
ja kansa nurmikolla, myös alla puun.
On harras juhlakenttä ja liike ihmisten,
kun käsi koskee kättä ystävän tavaten.”
Lopuksi laulettiin yhdessä kuorojen
kanssa. ”Vuorilta valo nyt tulvii maailmaan, aurinko poistaa usvan hämärän.
Herätkää aamuun, rientäkää katsomaan, aurinko poistaa usvan hämärän.”
Kiitos herättäjäjuhlista Sotkamossa
Herättäjäjuhlat vietettiin Sotkamossa 3.–5.7.2015 avoimen
taivaan alla vaarojen maisemissa. Taivas antoi tasapuolisesti runsaita sateita ja väliin hieman auringon lämpöä
kaikille juhlavieraille ja -järjestäjille. Sanan viljely, virsien veisaaminen yhdessä sekä juhlien runsas ohjelma toivottavasti ravitsi ja kostutti myös sielujamme. Kasvun antaa Jumala ajallaan ja tavallaan.
Herättäjä-Yhdistys kiittää kaikkia juhlien järjestelyihin
ja toteutukseen osallistuneita. Talkoolaisina annoitte kal-
6
”Puhjetkaa iloon, puhjetkaa kiitokseen, taivas on avoin meille kaikille.
Laulakoon sydän jokaisen murtuneen,
taivas on avoin meille kaikille.”
Laulun sanat ja niiden toisto, sävel
sekä sovitus täydensivät niin hienosti
toisiaan, että ihan kuin se olisi nostanut
paatuneen ja väsyneenkin mielen hämmästelemään: ”Luotujen kanssa alttarin
äärellä cantate omnes Deo gloria! Taivaitten joukot enkelten äänillä cantate
omnes Deo gloria!”
Laulu nousi korkeuksiin. Kun oma
ääni ei enää yltänyt, kantoivat kuorot
ja kirkkokansan harras laulu. Vielä viimeisimpänä soi kuulas trumpetin ääni
kiitosta ja ylistystä.
Hyvyyden koskettamina juhlaväki
lähti kiitollisin mielin jatkamaan matkaa. •
leintanne; omaa aikaanne ja osaamistanne juhlien erilaisissa palvelutehtävissä. Lämmin kiitos Sotkamon kunnalle ja
Sotkamon seurakunnalle kumppanuudesta juhlien järjestämisessä. Kiitämme juhlavieraita, jotka kolehdein, esirukouksin ja monin tavoin osoititte työhömme tukea.
Ensi vuonna, jos Luoja suo, herättäjäjuhlat järjestetään
Vantaalla tunnuksella ”Kahden maan kansalainen”. Satoi tai
paistoi niin armo riittää ja kantaa yhteisellä matkallamme.
Herättäjä-Yhdistyksen puolesta
JUKKA HAUTALA, puheenjohtaja
SIMO JUNTUNEN, toiminnanjohtaja
KOLUMNI
TERO RUOTSALA
Samaa sukua
PIA RUOTSALA
Hengellisen Kuukauslehden
kolumnisteina vuorottelevat
kirjailija ja kriitikko
Kari J. Kettula Turusta, perheasiain
neuvottelukeskuksen perheneuvoja
Markku Orsila Seinäjoelta,
yhteiskuntatieteiden tohtori
Irene Roivainen Tampereelta ja
lähetystyöntekijä Pia Ruotsala
Virosta.
Kesällä on tullut tavattua sukua. Huvittavaa on huomata itsessään yhtäläisyyksiä sukulaisiin ja erityisiin luonteenpiirteisiin liittyen todeta kuin yhdestä suusta: ”Sellaisiahan me olemme.” Usein juuri
samankaltaisuus tai sen odotus aiheuttaa
suvuissa kitkaa, mutta joukkoon leimautuminen vahvistaa minuutta.
Usko säilyy polvesta polveen vain rakkauden sitein. Kylmä sydän kantaa hukkaviljaa ja työntää aran etsijän etäälle
Kristuksesta. Vaatimuksiin ja pelkoon
perustuva kristillinen kasvatus etäännyttää –ei pelkästään perheenjäseniä toisistaan, vaan myös rakkauden lähteestä.
Virossa tapaan aikuisia, jotka kertovat
suvussaan olleen kristittyjä. Kaikki heistä eivät neuvostoaikana paljastaneet lapsilleen tai lapsenlapsilleen sitä, että heidät
oli kastettu ja konfirmoitu. Jotkut virolaiset ovat lähteneet etsimään hengellisiä
juuriaan löydettyään ullakolta isovanhempien rippikoulutodistukset. Tämä
juurien etsintä on tuonut heidät aikuisrippikouluun ja kirkon jäseneksi. Tuo jäsenyys on jotain syvempää kuin veriside, moni kuvaa löytäneensä itselleen perheen. Tähän liittyy kokemus lämpimästä
ja hyväksyvästä vastaanotosta. Samankaltaisia kokemuksia kertovat myös uudet Herättäjäjuhlilla kävijät.
Kuulun Viron kirkon diakoniakomissioon, joka on tänä kesänä aktiivisesti
osallistunut yhteiskunnalliseen pakolaispolitiikkaan. Keräsimme vastaanottoa
valmistelevalle elimelle listan näkökulmista, jotka tulisi huomioida pakolaisten
vastaanottamisessa. Samaan aikaan Viron kirkon sisällä virisi keskustelu siitä,
voiko kirkko puoltaa muiden kuin kristittyjen pakolaisten vastaanottoa. Syvällä elää muukalaispelko ja ”omien” puolustaminen.
Mielestäni laajennetun perheen tehtävä on rakastaa joukkoon myös ei-biologiset jäsenet. Voin kysyä itseltäni: ”Miten otan vastaan vieraan, miten osoitan
vieraanvaraisuutta?” Voin myös pohtia
miten toivoisin itse tulevani vastaanotetuksi ja miten olen oppinut välittämään tai vastaanottamaan lämpöä. Vanhempien ja perheen tehtävä on rakastaa,
kannustaa ja rohkaista lasta. Kun kelpaa omille vanhemmilleen omana itsenään, voi aavistaa jotain taivaallisesta rakkaudesta ja on helpompi hyväksyä
erilaisuutta. Unelmoidakseen toisenlaisesta, tasapuolisesta ja muualta muuttaneita suvaitsevasta maailmasta on saatava ensin kokemus hyväksytyksi tulemisesta. Sinä olet yhtä arvokas kuin kuka
tahansa ja kuka tahansa on yhtä arvokas kuin sinä. Kutsu maailman köyhien
auttamiseen koskee meitä jokaista muistuttaen samalla omasta köyhyydestä, joka voi muuttua rikkaudeksi toisen kyyneleitä kuivatessa.
Hyvät perhesuhteet ovat ihmiselle
voimavara, joka kantaa läpi elämän. Olisiko niin, että kodin ilmapiiri luo kristillisen uskon perustan? Sellaisenaan vanhemmilleen kelpaava lapsi voi kokea kelpaavansa taivaan lapseksi, ei tekojensa
tähden tai niistä huolimatta, vaan rakkauden tähden. Tuota taivaallista lämpöä emme voi Pohjolassa omistaa, vaan
meidät kutsutaan sitä jakamaan –sinutkin, rakas lapsi. •
7
VA L O
Anna voimia ja rakkautta
KUN VUOSI sitten tein kesälomalta pa-
luuta töihin, tuntui kuin koko maailma olisi skidzonnut. Jakautunut. Revennyt kahtia. Tullut hulluksi. Tuntui
kuin kaikkialla ihmiset olisivat kääntyneet toisiaan vastaan. Jakaantuneet
meihin ja heihin.
Sota oli palannut Eurooppaan. Ja
tuntui, että pitkästä aikaa sota oli todellinen mahdollisuus myös meillä.
Tätä kirjoittaessani teen taas paluuta kesälomalta töihin. Ja tuntuu, että Suomi olisi skidzonnut. Jakautunut
heihin ja meihin. Tuntuu kuin sota olisi tullut ihmisten välille. Tuntuu kuin
monien mielestä yhtäkkiä olisi oikeus
vihata.
Viha on tullut lähelle. Mutta on silti minusta kaukana. Olen luullut tuntevani monenlaisia ihmisiä. Silti vasta poliisin tiedotteesta huomaan, että
valheeseen perustuvaa rasistiseen vihaan kiihottavaa postausta on jakanut
yli kolmetuhatta ihmistä. Kuinka moninkertainen määrä ihmisiä on lukenut
ja ollut samaa mieltä? Keitä nämä ihmiset ovat? Ja missä he ovat? Ja kuinka
he voivat häpeilemättä kirjoittaa omalla nimellään ja kuvallaan?
Työt alkavat. Tuovat omat mur-
OLLI SEIKKULA
heensa, ilonsa, kiireensä ja sisältönsä
elämään. Ympäröivän maailman murheita on taas vähemmän aikaa miettiä.
Mahdanko kohdata näitä ihmisiä työssäni? Kuinka moni mielessään kyräilee: ”tunge se armo, rakkaus ja hyväksyntä...”?
Nyt jo tiedän, että tulen kohtaamaan välinpitämättömyyden ja rakkaudettomuuden – ehkä jopa vihan –
eri tavoin haavoittamia. Mutta myös
moninkertaisen määrän rakastettuja.
Ja ihmisiä, joiden vilpittömyys, rakkaudellisuus ja omastaan jakaminen
antaa toivoa.
Hyvä Jumala. Auta minua hoitamaan oma leiviskäni. Varjele välinpitämättömyydeltä. Anna voimia ja rakkautta. Auta tuntemaan. Auta olemaan
tuntematta liikaa. Auta elämään sinun
armostasi palvellen ja rakastaen. Aamen. •
Palstalla kirjoittavat Kati Nissi Enosta,
Anna-Liisa Kiviaho-Leinonen
Pieksämäeltä, Olli Seikkula Oulusta ja
Marjatta Nuutinen-Koittola Nurmosta
●●●
ARTTURI KIVINEVA
8.käsky
Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
Jumalan tarkoitus on, että ihmiset kunnioittavat
toisiaan. Lähimmäisen rakastamiseen
kuuluu myös hänen maineensa ja kunniansa
suojeleminen. Niiden menetys on raskas isku,
jonka vaikutus voi tuntua koko elämän ajan.
http://www.evl.fi/katekismus
8
Palstalla kirjoittavat Eeva Eerola Alavieskasta,
Reijo Mattila Kuopiosta ja Hannu Palmu Laitilasta
Armon auringon alla
REIJO MATTILA
HANNU OVASKA
Kiitollisuuden
sunnuntai
Ps. 136:1-9, 25-26
Neh. 8:5-10
1.Tess. 5:16-24
Matt. 11:25-30
SV 173
KIITOLLISUUDEN SUNNUNTAIN Psalmi 136 on puhutteleva. Siinä on 26 jaetta, jokainen päättyy sanoihin: ”Iäti kestää hänen armonsa”. Psalmi vyöryttää silmien eteen Jumalan ihmeteot. Ne kertovat Jumalan suuresta hyvyydestä. Ensin taivaat ja maanpiiri julistavat hänen
kunniaansa. Sitten esiin nostetaan Israelin kansan historian tapahtumat, Egyptistä vapautuminen, erämaavaellus ja luvatun maan saavuttaminen. Koko psalmi on Jumalan tekojen
mieleen palauttamista ja niiden kiitollista muistamista.
Syvällisin kiitollisuuden aihe on Jumalan armo ja luottamus siihen, että se kestää iäti.
”Suurempi kuin elämä on sinun armosi. ” (Ps.63:4)
Armo on Uudessa testamentissa olennaisesti lahjoitettua, ilmaista, ja sitä se on jo Vanhassa testamentissakin. Paavalille se on kaiken suorituksen vastakohta. ”Se ei perustu ihmisen tekoihin – muutenhan armo ei olisi armo.” (Room.11:6) Armo tuli todeksi, kun Jumala
antoi meille Poikansa Jeesuksen Kristuksen. Säteilevän auringon lailla Jumala tekee hyvät
tekonsa meidän pelastuksemme tähden. Nämä herättävät ihmisessä kiitollisuuden reaktion. ”Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.” (Ps.103:2)
Rukoilijan kiitos nousee usein kärsimysten ja sisimpää raastavan synnintunnon keskeltä. Juuri tätä pimeyttä vasten näkyy Jumalan armo kirkkaimpana. ”Murheen alla veisaa Siion heleimmin Herralle kiitosta.”
Elämän syvissä vesissä armo merkitsee sitä, että olemme Jumalan hyvyyden ja pitkämielisyyden täysihoidossa. Minulle syntiselle armo tuo turvatun aseman, rauhan ja levon.
Jeesus sanoo meille: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28) •
9
LOHDUKSI
Anja Romu Luumäeltä, Eija Valli Haapajärveltä,
Aila Pääkkö Hangosta ja Tuula Oikarinen Paltamosta
Sydämen kohdalle
TÄHÄN HETKEEN tarttuminen merkitsee
minulle sitä, että uskon Hänen ohjaavan tekemisiäni juuri nyt. Se liittyy jokapäiväiseen ja
jokahetkiseen rukoukseen, kääntymiseen arkiaskareitten keskellä Jumalan puoleen.
Tänään tartuin uudelleen Pirkko Siltalan kirjaan Vanhuus. Se ajanjakso odottaa jo
MATTI LEINONEN
10
TUULA OIKARINEN
ovella. Jos Jumala suo. Selasin kirjaa, katselin
alleviivauksia. Vanhuus ei ole vain kärsimystä ja luopumista, vaan me saamme silloinkin
jättäytyä Isän käsiin, jopa uudistua.
Elämässämme on paljon kynnyksiä, jotka meidän on pitänyt ylittää. Voimme ylittää
kynnyksen rohkeasti tai sitten jäädä peloissamme seisomaan kynnyksen taakse.
”Annammeko tilaa uudelle, jossa voimme korjata ja eheyttää menneitä vaikeita kokemuksia ja antaa niille uusia merkityksiä.
Vain astumalla kynnykseltä eteenpäin voimme löytää uusia mahdollisuuksia elämäämme.” Viimeisellä kynnyksellä risti kantaa.
Rainer Maria Rilke kirjoittaa lohduttavia
sanoja matkalla uuteen: ”Kaiken, myös ennalta kokemattoman on oltava mahdollista.
Meiltä kysytään itse asiassa vain rohkeutta:
rohkeutta oudoimman, ihmeellisemmän ja
selittämättömimmän edessä. Ei pidä säikähtää, jos eteemme nousee suuri suru tai jos levottomuus hämmentää meitä. Voimme ajatella, että meille on tapahtumassa jotakin.
Elämä ei ole meitä unohtanut, vaan pitää kädestä eikä päästä putoamaan. Miksi sulkisitte mielestänne kaiken rauhattoman ja ikävän,
kun ette vielä tiedä, mitä nämä vaikeat asiat
aikovat tehdä teidän parhaaksenne – olkoonkin että ne nyt tuntuvat epämieluisilta.”
Kävimme Savossa ostamassa omenapuun
taimia. Sellaisia, jotka menestyvät pohjoisessakin. Pienessä kylässä heinikossa, kukkien
ja mansikantaimien keskellä kasvoivat omenapuut, jotka jo tekivät hedelmää.
Eräs mies ohjasi meidät portista sisään
omenatarhaan. Sen keskelle oli rakennettu
pieni pyöreä katos tuoreesta puusta. Lattia oli
tehty punatiilen puolikkaista. Katoksessa seisoi vaaleansiniseen pukeutunut hento nainen.
Hän tervehti lämpimästi. Olimme saapuneet
sielunmaalarin juhlakiertueen päätepisteeseen. Vaikka tilanne oli uusi ja outo, minäkin asetuin hänen mallikseen.
”Sinun kohdalla haluaisin jättää koko kankaan valkoiseksi. Valkoinen tarkoittaa unelmia.” Yllättäen taulusta tulikin kokonaan violetti, väri josta en oikein koskaan ole itselläni
pitänyt. Vain pieni valkoinen aukko jäi tauluun. Ja risti kylkeen, sydämen kohdalle. •
Erään körtin tarina...
Muistan äitini kertoneen, että hän oli
junamatkalla Liperistä syntymäkotiinsa Utajärvelle 1940-50 lukujen vaihteessa tavannut miehen, joka merkillisyytensä vuoksi oli jäänyt hänen mieleensä. Mies oli ollut sokea, vaikka sitä
oli ollut vaikea uskoa päällepäin, niin
luontevasti tämä oli liikkunut ja toimittanut asioitaan. Äitini mieleen oli jäänyt erityisesti miehen taskukello, jonka kellotaulussa olevia pieniä nystyröitä tunnustelemalla mies oli selvillä ajan
kulusta.
Runsaat puoli vuosisataa äitini junamatkaa myöhemmin tuli sattumalta ilmi, että hänen tapaamansa mies
oli läheisen työtoverini, Turun museokeskuksen tutkijan Salme Kotivuoren
(o.s. Pöyhönen) isänisä Taavi Nestori
Pöyhönen (1893‑1976).
Olin aloittanut Salmen kanssa opis-
kelut samoihin aikoihin ja työskentelimme samassa työpaikassa kymmeniä
vuosia. Kun työtoverini kertoi isoisästään, hoksasin että hänhän on se sama
henkilö, jonka äitini oli aikoinaan tavannut junamatkallaan. Monet kerrat
jututin Salmea pyytäen kertomaan isoisästään, seuraava tarina perustuukin
häneltä saamiini tietoihin.
Näkövamma ei estänyt
kauppiaana toimimista
Taavi Pöyhönen oli syntynyt Hankasalmella vuonna 1893. Nuorena miehenä
hän työskenteli Keravalla kauppa-apulaisena päätehtävänään hevoslähettinä
toimiminen. Kun kansalaissota syttyi,
hän lähti pois Keravalta, koska ei halunnut osallistua kummankaan osapuolen välienselvittelyihin. Sen jälkeen
hän toimi kauppiaana eri puolilla Suo-
MARTTI PUHAKKA
Salme Pöyhönen (nyk. Kotivuori) isovanhempiensa Taavi ja Anna Pöyhösen
seurassa noin vuonna 1970.
Suomen Sokeain Kristillinen yhdistys myönsi
vuonna 1972 Taavi Pöyhöselle hopeisen
ansiomerkin hänen yhdistyksen ja
näkövammaisten hyväksi tekemästään työstä.
mea 1920-luvun loppupuolelle saakka. Juuan Vuokon kylään hän perusti
vuonna 1929 sekatavarakaupan.
Pöyhönen oli ollut pienestä pitäen
likinäköinen ja sairastettuaan espanjankuumeen hän menetti näkönsä täysin noin 30 vuoden iässä. Itsenäiseksi
kauppiaaksi ryhtyminen oli näkövammaiselta mieheltä rohkea teko. Kaupanteko omassa puodissa sujui kuitenkin
hyvin. Korvaamattomana apuna hänellä oli puoliso Anna, ja lisäksi Taavia auttoi se, että tavarat olivat hyvässä
järjestyksessä, aina omilla paikoillaan.
Kaupan pitoa jatkoi Taavin ja Annan
poika Esko, joka hoiti puolisonsa Helmin kanssa myös kaupparakennuksessa sijaitsevaa postitoimistoa 1970-luvulle saakka.
11
Menetettyään näkönsä Taavi joutui kehittämään muita aistejaan kompensoidakseen näkökyvyn menetystä.
Hän oppi suoriutumaan arkipäivän askareistaan niin taitavasti, että oli vaikea uskoa, että hän oli sokea. Hän ei
suinkaan surkutellut sokeuttaan eikä
tyytynyt asustelemaan tutussa kotipiirissä vaan matkusteli ympäri Suomea
junalla ja linja-autolla. Taavi matkusteli yksin, mutta rohkeni pyytää tarvitessaan apua.
Herättäjäjuhlien
seuroja ääninauhalle
Taavi Pöyhönen oli harras kristitty,
joka tunsi herännäisyyden läheiseksi suunnaksi. Hän oli herättäjäjuhlien
vakituinen kävijä.
Hän ei tyytynyt pelkästään painamaan siellä kuulemiaan asioita muistiinsa. Kun markkinoille tuli kelanauhureita, magnetofoneja, Taavi hankki
sellaisen ja alkoi nauhoittaa herättäjäjuhlien puheita ja virsien veisuuta.
Ensimmäisen nauhurinsa hän hankki
vuonna 1956. Sen mukana kuljettaminen vaati melkoisesti vaivaa, sillä se oli
suurikokoinen ja hyvin painava.
Hengellisiä seuratilaisuuksiakin
tallentui ääninauhalle. Taavi piti myös
puheita seuroissa, joita järjestettiin
hänen kotonaankin. Aku Räty kuului
Taavin tuttavapiiriin. Räty yöpyi joskus Taavin kotona saarnamatkoillaan.
Taavi äänitti myös seurustelu- ja
juhlatilaisuuksia, kanssaihmistensä
kertomuksia ja radio-ohjelmia. Myös
Juuassa sijaitsevan kotikirkkonsa jumalanpalveluksia hän tallensi ääninauhalle. Hän tuli kirkkoon hyvissä ajoin
ennen jumalanpalveluksen alkamista,
jotta ennätti asentaa nauhoituslaitteet
valmiiksi. Jumalanpalveluksen kaikki
MARTTI PUHAKKA
Taavi Pöyhösen omistama
sokeiden käyttöön suunniteltu
taskukello.
12
vaiheet tallentuivat magnetofonin nauhalle. Kun tuli saarnan vuoro, pappi
napsautti Taavin saarnastuoliin asentaman mikrofonin päälle ja näin saarna tallentui nauhalle. Taavin kokoamaa
ääniteaineistoa on tallennettuna Juuan
kotiseutuarkistossa noin kolmensadan
tunnin verran.
Virsien veisuu oli Taaville mieluista. Yksi hänelle rakkaimmista virsistään oli ”Suo, Jeesus, paras opettaja”.
Tätä virttä hän saattoi veisata siten, että ”omisti” sen jollekin kuulijalleen.
Esimerkiksi pojantyttärelleen Salmelle hän saattoi laulaa yhden säkeistön
näin: ”Kun kristityn on nimi sulla”
jatkaen nopeasti lausuen ”Salme Sisko
Annikki”; tämän jälkeen veisuu eteni
normaalisti.
Taavi oli hyvin tiedonhaluinen.
Kun hän ei pystynyt lukemaan sanomalehtiä itse, piti toisten lukea niitä
hänelle. Erityisen tarkasti lehdistä piti lukea kirkolliset ilmoitukset. Radiota
hän kuunteli mielellään. Myös sokeille tarkoitetut äänikirjat olivat ahkerassa käytössä.
Heikoimpien puolustaja
Raamatun kehotus pitää huolta lähimmäisistä oli sisäistynyt voimakkaana
Taavin mieleen. Hän kantoi erityisesti
huolta niistä, joiden katsoi jääneen yhteiskunnassa muita vähäosaisemmiksi.
Joissakin asioissa hän oli aikaansa
edellä. Hänen kotikylässään oli eräässä perheessä kehitysvammainen poika,
jota vanhemmat piilottelivat ja arastelivat näyttää julkisilla paikoilla. Taavi meni tapaamaan lapsen vanhempia
selittäen näille, että heidän lapsensa
on yhtä arvokas Jumalan luomus kuin
muutkin ihmiset ja hänet täytyy ottaa
mukaan elämään tasa-arvoisena muiden kanssa.
Isän lähtiessä Taavin vierailun jälkeen hevosella kauppareissulle istui
poika mukana kärryssä. Sen jälkeen
poikaa ei enää piiloteltu. – Taavin ”puhuttelun” seuraus näkyi vielä pari vuotta sitten, kun kertojani tapasi edellä
mainitun pojan perheenjäsenineen kirkossa. Häneen teki suuren vaikutuksen
se kuinka suurta rakkautta osoittaen
tämän kehitysvammaisen pojan sisaret huolehtivat veljestään.
Taavin hyvää tarkoittavat toimet eivät kuitenkaan aina saaneet vastakaikua. Vuokon kylässä asui muuan Veik-
Matkalla Kiuruveden herättäjäjuhlille vuonna
1955. Taavi Pöyhönen istumassa edessä keskellä.
ko-niminen mies, joka ei aikuisikäänsä
mennessä ollut oppinut lukemaan. Taavi päätti, että hän opettaa naapurinsa
lukemaan. Hän kävi ostamassa kaupasta aapisen ja meni Veikon luokse opetustarkoituksessa. Valitettavasti Taavin
”oppilas” ei ymmärtänyt hänen hyvää
tarkoitustaan ja aapiskirja jäi tarpeettomaksi.
Pöyhönen ei kantanut huolta ainoastaan läheisimpiensä ja kotikylänsä
ihmisten hyvinvoinnista ja hengellisen
elämän suunnasta, hän katsoi tehtäväkseen muistuttaa myös valtakunnan
ylintä johtoa elämän tärkeimmistä arvoista.
Presidentti Urho Kekkosen virkakauden alussa, vuoden 1960 tienoilla, Taavi matkusti Helsinkiin muistuttaakseen Kekkosta siitä, että tämän tuli työtehtävissään pitää ohjenuoranaan
Raamatun opetuksia.
Taavi odotti presidentinlinnan aulassa Kekkosen puheille pääsyä. Jonkin ajan kuluttua hänelle tultiin sanomaan, että presidentillä ei valitettavasti
ole aikaa ottaa vierasta vastaan. Puheille pyrkijä oli vastannut viestin tuojalle, että ”Eipä minulla ole mitään kiirettä. Minulla on eväät mukana ja voin
lepäillä tässä penkillä odotellessani.”
Taavi oli kertonut myöhemmin kotiväelleen, että audienssi oli järjestynyt heti. Presidentti Kekkonen oli saanut täs-
tä vierailusta muistoksi nahkakantisen
Raamatun.
Esirukoilijan elämänohjeet
Salme Kotivuori oli lapsena usein isovanhempiensa Taavin ja Annan luona
yövieraana heidän kaupparakennuksen yläkerrassa sijainneessa kodissaan.
Näistä vierailuista jäivät mieleen ukin
rukoushetket. Ne kestivät ainakin lapsen mielestä todella kauan, mutta varmaan ne myös todellisuudessa olivat
melkoisen pitkiä. Taavi nimittäin rukoili tietenkin lähimmäistensä puolesta, mutta ei unohtanut rukouksissaan
ajankohtaisia maailmanpoliittisia asioita eikä valtionpäämiehiä. Naapurivaltioiden ja kaukaisten valtioiden
päämiesten nimiä sisältyi rukouksiin
pitkät listat. Rukoushetket päättyivät
Isä meidän -rukouk­seen ja Herran siunaukseen.
Salme kertoo saaneensa ukiltaan
monia hyviä neuvoja elämäntaipaleelleen. Jos hän esimerkiksi joskus tuskitteli jonkin asian vaikeutta valittaen, ettei osaa tehdä sitä, Taavilla oli hyvä neuvo annettavana: ”Älä sano, etten
osaa, sano että yritän.”
Tätä neuvoa Salme on noudattanut
työelämässäänkin hyvällä menestyksellä. Hänestä kehittyi Turun museokeskuksen palveluksessa ollessaan ansioitunut tutkija ja legendaarinen Turun linnan vaiheet tunteva opas.
MARTTI PUHAKKA
13
Maallikkojen tapaaminen oli ensimmäisen kerran Sotkamon herättäjäjuhlilla. Vaikka tapahtuman informointi
jäi vähäiseksi, löysi paikalle noin 15
maallikkoudesta kiinnostunutta.
Tilaisuudessa keskusteltiin maallikkoudesta yleensä. – Maallikolla ei
ole virkaa, vaan hän on Jumalan antamien lahjoen varassa toimiva palvelija.
Maallikko toimii oman uskonsa ja persoonansa kautta.
Myös maallikon asema herännäisyydessä herätti kiinnostusta.
– Maallikko tarvitsisi rohkaisua ja
kutsun, mutta mistä käytännössä löytyy rohkaisija ja kutsuja?
– Hyväksytäänkö seuraliikkeessä
maallikko paremmin käytännön järjestelijänä kuin seurapuhujana?
– Miten seuraliikkeessä voitaisiin
kasvaa yhdessä?
– Miten maallikoiden keskinäinen
tuki ja rohkaisu toinen toisilleen voisi
tapahtua valtakunnallisesti?
MATTI LEINONEN
Maallikkoja koolla herättäjäjuhlilla
Keskustelijoiden mielestä seuraliike
tarvitsee erilaisia käytännön toimijoita,
innostajia ja kyselijöitä.
Yhteisenä toiveena oli, että maallikot pääsisivät tasavertaisina kohtaa-
maan ja keskustelemaan yhteisistä asioista useammin kuin kerran vuodessa
ja että maallikkojen tapaaminen herättäjäjuhlilla toteutuisi jatkossakin.
JOHANNA SOINTULA
MINÄ USKON!
Herännäisyys tarvitsee uskonsa varassa toimivia maallikoita lisää juuri
nyt. Ennen niin vahvan maallikkoliikkeemme tulevaisuus ja mahdollisuus uudistua on siinä, että maallikoille annetaan tilaa ja he heräävät
toimimaan.
Minä uskon Jeesukseen Kristukseen omana Vapahtajanani ja kuoleman sekä synnin vallan voittajana sydämessäni. Uskon myös siihen, että
Jumala on herättänyt ihmisiä ympäri Suomea uskomaan samalla tavalla
– myös herännäisyyden piirissä. Kun
ihminen uskoo, hän lähtee liikkeelle
uskonsa innoittamana ja etsii paikkaa,
missä voi palvella evankeliumin asiaa.
Herättäjä-Yhdistyksen vuosikoko-
14
uksessa Sotkamossa esitettyä maallikkoteemavuotta perusteltiin seuraavin sanoin: ”Maallikko toimii ja lähtee
liikkeelle uskon varassa. Ilman uskoa
pysymme mökissämme ja haalimme
tavaraa ympärillemme turvaksi. Ilman uskoa, meillä ei ole mitään annettavaa. Rakkautemme on vain sanojen helinää. Ilman uskoa ei kukaan voi
rohkaista toista elämään kristittynä.”
Myös Raamatusta luemme: ”Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan
mielen mukainen.” Hepr. 11:6.
Vuosikokous päätti ottaa maallikkoteeman huomioon tulevina
vuosina, mutta maallikoiden aktivoinnin aika on jo nyt. Se tarkoittaa
tilan ja rohkaisun antamista maalli-
koiden toiminnalle. Eräänä käytännön toteutuksena olemme suunnitelleet useita alueellisia maallikkoseuroja teemalla: ”Minä uskon”. Näissä
seuroissa maallikoilla on lupa puhua
ja harjoitella puhumista. Jos syntyy
keskustelua ja kyselyä hengellisistä
aiheista, siihen annetaan mahdollisuus. Tämän toiminnan tarkoitus on
rikastuttaa seuraliikettä ja tuoda siihen uutta sisältöä ja intoa.
Yhteistyötä toivoen:
Jouko Kukkonen, [email protected], p. 0405686259
Esa Hietaniva, ehietaniva@yahoo.
com, p. 0407780635
Eva Salomäki, [email protected], p. 0405123292
MATTI LATVALA
Aholansaaressa tapahtuu paljon hyvää
Aholansaari tuli monelle nuorelle tänä kesänä tutuksi, kun ennätykselliset
14 rippikoulua pidettiin saaressa. Kaikkiaan rippikoululaisia oli noin 450 ja
heistä Herättäjä-Yhdistyksen rippikoululaisia 125.
– Aholansaaren mahdollisuuksiin
oltiin tyytyväisiä. Sateinen kesä ei haitannut rippikoululaisia, koska meiltä
löytyy vaihtoehtoja toimia myös sisätiloissa, kertoo Aholansaaren toiminnanjohtaja Tytti Lintunen.
Kesäkuussa pidetty varhaisnuorten
Telttis-leiri sujui myös hienosti. Päivittäisiä kävijöitä oli Aholansaaressa tänä
kesänä vähemmän kuin aiempina kesinä.
– Olemme saaneet runsaasti kiitosta monipuolisesta tarjonnastamme ja
tilojen viihtyisyydestä. Vaikka Aholansaaren taloudellinen tilanne on vaikea, saaren henkilökunta ja talkoolaiset
ovat saaneet paljon hyvää aikaan, Lintunen kiittelee.
Aholansaaren osakeanti jatkuu
Aholansaaren uusimman majoitusrakennuksen, Sepänpajan rakentamisesta
on lainaa jäljellä 600 000 euroa.
Aholansaaren Matkailu Oy aloitti
1.7.2014 osakeannin selvitäkseen velka-
taakasta. Nyt on päätetty jatkaa osakeantia 30.8.2016 saakka. Elokuun alkuun
mennessä oli merkitty 149 osaketta.
Yksi Aholansaaren Matkailu Oy:n
osake maksaa 1000 euroa. Kaikki osakkeiden merkitsemisestä tulevat rahat osoitetaan täysimääräisesti lainan
maksuun.
Osakeantiesite ja sen yhteydessä
oleva merkitsemislomake löytyvät pdftiedostoina täältä: http://www.aholansaari.fi/186-aholansaaren-matkailuoy-n-osakeanti Esitettä voi myös tilata Aholansaaren toimistosta numerosta
050 464 1000 tai [email protected]. Lisätietoja antaa toiminnanjohtaja Tytti Lintunen, p. 0500 585544.
Nyt on aika
auttaa Aholansaarta!
Lapinlahtelainen Juhani Isosaari vetosi Hengellisen Kuukauslehden edellisessä numerossa osallistumaan Aholansaaren osakeantiin. Mikä on viestisi?
– Nyt ei saa enää katsella ympärilleen, että auttavatko muut tahot? Nyt
on katsottava omaan sisimpäänsä ja
ryhdyttävä toimeen.
– Pelkään, että jos lainaa ei pystytä hoitamaan, menetämme Aholansaa-
ren. Ymmärrämmekö me oikeasti saaren arvoa ja merkitystä? , hän kysyy.
Isosaari kertoo lähettäneensä omille sisaruksilleen Aholansaaren osakeannin esitteet ja pyynnön osallistua. Aholansaaren osake sopii Isosaaren mielestä
myös lahjaksi hääparille, rippikoululaiselle tai syntymäpäiväsankarille!
Nykäise ystävät mukaan!
Opetusneuvos Juhani Isosaari aloitti
Inkerin kirkon talkootyöt jäädessään
eläkkeelle vuonna 1997. Pitkä kokemus sisältää monenlaisia tehtäviä. Nyt
hän käy säännöllisesti toimittamassa
jumalanpalveluksen Ruskealan seurakunnassa.
– Inkerin kirkon talkoissa olen nähnyt ja kokenut, miten paljon saadaan
aikaiseksi ahkeruudella ja uhrautumisella. En ole tavannut talkoolaista, joka ei olisi ollut kiitollinen siitä, että on
saanut olla työssä mukana.
Ihmiset tarvitsevat Isosaaren mukaan nykäisyä ja yllytystä lähteä mukaan.
– Nyt on aika haastaa ystäviä mukaan Aholansaaren talkoisiin! Yhdessä
tehden voimme enemmän, Juhani Isosaari kannustaa.
JOHANNA SOINTULA
15
MIKA NUORVA
Rippikoulun vapaa-ajalla pelattiin Aholansaaressa koppipalloa.
Rippikoulussa saa uusia
kavereita, ajatuksia, suunnitelmia
– Parasta rippikoulussa on ollut kokonaisuus,
kertoo kuluneen kesän Aholansaaren rippikoululainen Santeri Leinonen.
– Olen oppinut tuntemaan täällä uusia ihmisiä. Innostuin myös lukemaan
Uutta testamenttia ja se antoi minulle
uusia ajatuksia, Santeri jatkaa.
Innoissaan hän kertoo oppineensa
kahden viikon leirin aikana vaikka mitä, esimerkiksi viittomakielen aakkoset
ja pianon soinnut.
– Rippikoulu on mennyt hyvin.
Täällä on ollut kaikkea hauskaa tekemistä, että en keksi mitään, mikä olisi ollut tylsää.
Santeri ei tiennyt Aholansaaren rippikouluista yhtään mitään, mutta onneksi hänen äitinsä tiesi.
– Meinaan käydä tulevaisuudessa
isoskoulutuksen ja osallistun nuorten
tapahtumiin, jos aikaa riittää, hän tuumailee.
Myös Sonja Pantsar osallistui Aholansaaren musariparille. Hänkään ei
tuntenut ennestään muita leiriläisiä tai
isosia. – Täällä on ollut hirmu kivaa ja
olen tutustunut tosi upeisiin tyyppeihin. Parasta on se, kun saa olla oma itsensä, eikä tarvitse pelätä, että tulee sen
vuoksi kiusatuksi.
16
– Kurjaa on se, että en voi jäädä tänne koko kesäksi asumaan, Sonja sanoo. Turvallinen ilmapiiri
Kuluneena kesänä Herättäjä-Yhdistyksellä oli Aholansaaressa viisi rippikoulua.
Musiikkipainotteisten 3. ja 4. rippikoulujen, joihin Santeri ja Sonja osallistuivat, vetäjinä toimivat pastori Samuli Korkalainen, Salla Ranta sekä
nuorisosihteerit Mika Nuorva ja Antti Rintala.
– Herättäjä-Yhdistyksen rippikouluissa on turvallinen ja hengelliseen
kasvuun ystävällisesti herättelevä ilmapiiri. Aholansaaren rippikoulun ytimessä on aina nuori itse, kertovat nuorisosihteerit Nuorva ja Rintala.
Rippikoulut Aholansaaressa ovat
olleet jo yli neljänkymmenen vuoden
ajan keskeinen osa H-Y:n nuorisotyötä. Niiden opetus tapahtuu piispainkokouksen hyväksymän rippikoulujen
opetussuunnitelman (RKS 2001) mukaisesti.
– Nuori saa rippikoulussa jykevän
paketin kristinuskon perusteita. Opetus on monipuolista ja tapahtuu myös
yhteisen tekemisen kautta, nuorisosihteerit jatkavat.
Rippikoulun aikana keskustellaan
paljon. Aikuiseksi kasvaminen, yhteisvastuu, luomakunnasta huolehtiminen
ja herännäisyys ovat suosittuja aiheita.
Nuorisosihteerit vakuuttavat, että nuoren kysymyksille on aina tilaa.
Aholansaaren Paavon pirtti luo
mainiot puitteet rippikoulun päivittäiselle hartauselämälle.
– Tänäkin kesänä on kuultu nuorten pitämiä seurapuheita nuorille tärkeistä asioista, kuten koulukiusaamisesta ja hyväksytyksi tulemisesta, nuorisosihteerit kertovat.
Isosena on kiva olla
Herättäjä-Yhdistyksen nuorisotyö kouluttaa rippikoululeireille isosia. Isosella
on tärkeä rooli rippikoululeirillä.
– Omasta rippikoulustani jäi tosi mukava muisto ja siellä syntyi ajatus isosena toimimisesta, kertoo Hanna Rönkkö.
– Isosena oli kiva olla. Erityisesti tykkäsin ryhmänohjaajan tehtävistä. Ensi kesänä aion pyrkiä yli-isoseksi.
MIKA NUORVA
Musapajassa vieraili muun muassa Jaakko Löytty.
MIKA NUORVA
Tulevia isosia Hanna neuvoo ottamaan homman vakavasti.
– Isonen ei voi pelkästään lorvailla, vaan annettu vastuu pitää hoitaa.
Lauri Rinkinen, 19, kävi oman riparinsa saaressa vuonna 2011. Seuraavana vuonna hän oli isosena ja sitä seuraavana prolena, eli nuorisotalkoolaisena. Nyt hän oli Aholansaaren
rippikoululeirillä yli-isosena. – Halusin tulla vielä kerran nauttimaan Aholansaaren kesästä, tällä kertaa yli-isosen roolissa, joka oli minulle
uusi kokemus.
– Tämä on mukava tapa tukea HY:n nuorisotoimintaa ja olla siinä samalla mukana, Lauri toteaa. JOHANNA SOINTULA
Aholansaaren
rippikoulu
on kasteopetusta: siellä on tarkoitus tutustua siihen uskoon, mihin
on lapsena kastettu, ja kirkkoon
johon on silloin liitetty.
Oppitunnit ovat toiminnallisia ja päivittäin on myös mukavaa
yhdessäoloa. Rippikoulussa on aikaa tutustua paitsi muihin nuoriin, myös körttiläisyyteen sekä
mm. seura- ja talkooperinteeseen.
Rippikoulua edeltävä seurakuntaan tutustumisjakso suoritetaan omassa kotiseurakunnassa.
Rippikoulun vetäjinä toimivat nuorisotyönohjaajia, pappeja, kirkollisten alojen opiskelijoita ja musiikinopettajia. Mukana on myös 5-6 isosta, jotka
ovat enimmäkseen kaksi vuotta
vanhempia kuin leiriläiset, sekä
kaksi kertaalleen jo isosena ollutta yli-isosta.
Rippikoulun päätyttyä vietetään Aholansaaren leirikirkossa
Konfirmaatiomessua. Sinne ovat
tervetulleita kaikki kummit, perheet, läheiset ja sukulaiset.
Tutustu ja ilmoittaudu Herättäjä-Yhdistyksen rippikouluihin
2016: http://www.nuoriyty.fi/
kesan-2015-rippikoulut/
Iltaisin rippikoululaiset kokoontuivat Paavon pirttiin veisaamaan Siionin virsiä.
N!
EE
R
A
A
S
N
LA
O
H
A
LE
HERÄTTÄJÄN
IL
R
A
P
I
R
Ahis
2016
AHOLANSAARI 1 6.-18.6
AHOLANSAARI 2 6.-18.6
AHOLANSAARI 3 20.6.-2.7.
AHOLANSAARI 4 20.6.-2.7.
AHOLANSAARI 5 18.-30.7
AHOLANSAARI 6 18.-30.7
ILMOITTAUDU 14.9. 2015 ALKAEN
WWW.NUORIYTY.FI
17
Jumalan siunausta
Matkakertomus Pohjois-Thaimaan vuorilta Bangkokiin
Heränneen kansan
lähetysrahaston
nimikkolähetit Katariina
Kiilunen ja Tero Massa
kertovat kuulumisiaan
Thaimaasta.
Vihkiseremoniaa johtava pastori tepastelee juhlapuvussaan, Hush Puppies -aamutossuissa ja stoola hartioillaan tervehtimään kylän vanhimpia ja
kaukaa saapuneita vieraita. Ulko-oven
edessä oleva kenkien rivistö kertoo, että väkeä on paikalla paljon. Jätämme
omat kenkämme rivin jatkeeksi ja astumme sisään.
Meidät ohjataan omille paikoillemme ja vilkas puheensorina alkaa vähitellen vaimeta. Näyttää siltä, että kaikki on valmiina suurta juhlaa varten
vuoren laella sijaitsevan Meepuunluang-kylän kirkossa.
Tahdon
On toukokuun 22. päivä kuluvaa vuotta ja olemme Pohjois-Thaimaan vuoristossa, kolmen tunnin ajomatkan päässä
isoimmasta kaupungista, Chiang Raista. Tämä on morsiamen, Phimphaan
kotikylä. Me olemme saaneet kutsun
häihin, sillä sulhanen Phiirachai on
hyvä tuttumme.
Phiirachai on Bangkokissa sijaitsevan kirkon koulutuskeskuksen (Luther Seminary in Thailand) viidennen,
eli viimeisen, vuoden opiskelija. Hän ja
tuleva vaimo kuuluvat Lahu-kansaan,
joka on yksi monista etnisistä vähemmistökansoista Kaakkois-Aasiassa.
Vihkiminen toimitetaan paikallisen babtistiseurakunnan tapojen mukaan. Puheita ja puheenpitäjiä on useita ja kaava, jolla edetään, on jokseenkin
vapaamuotoinen. Virret lauletaan moniäänisesti, mikä on Thaimaassa harvinaisuus. Kaikki tapahtuu lahu-kielellä
ja siitä syystä tilaisuutta tulkkaa meille
thaiksi Phiirachain hyvä ystävä, opiskelija Atsadawut.
Vaikka tilaisuuden luonteeseen selvästi kuuluu se, että tunteita ei juurikaan näytetä, häivähtää hääparin kas-
18
Phiirachain ja Phimphaan virallinen hääfoto.
voilla onnen ja helpotuksen hymy, kun
virallinen seremonia häämarssin säestämänä päättyy.
Vihkimisen jälkeen kaikki kutsutaan muitta mutkitta kylän aukiolle,
jonne on katettu juhla-ateria.
Ruokapöydän komistus – “juhlasika” – on sulhasen perheen lahja hääjuhlaan. Sen kuljettaminen sulhasen
kotikylästä tänne oli operaatio, jollaista emme olleet aikaisemmin nähneet!
Laskeutuessamme kylän korkeimmalle kohdalle pystytetyn kirkon luota alas aukiolle, ympärille levittäytyy
sumuverhossa koko Pohjois-Thaimaan
luonnon rikkaus. Täällä eri protestant-
tiset kirkot kasvavat ihmisten parissa,
joita valtaväestö pitää usein toisen luokan kansalaisina. Kaikille vähemmistökansaan kuuluville ei ole myönnetty Thaimaan kansalaisuutta, joten he
ovat “paperittomia” ja monille valtaapitäville näkymättömiä. Vähemmistökansat joutuvat myös jatkuvasti puolustamaan oikeuttaan omaan äidinkieleen. Lähetysseuralla ja kirkolla on
ollut näkyvä rooli vähemmistökansojen ihmisoikeuksien puolustamisessa.
Cowboyhatun päähänsä laittanut
kanttori on kerännyt bändin ympärilleen ja pian alkaa kavalkadi länsimaisia
pop-klassikkoja sekoitettuna paikalli-
KATARIINA KIILUNEN JA TERO MASSA
seen musiikkiin. Me syömme possua ja
muita juhlaruokia muiden arvovieraiksi luettujen pöydässä. Hääpari on silmin nähden iloinen siitä, että olemme
tulleet Bangkokista asti heidän juhliinsa. Kiitos-korttiimme on kirjoitettu:
”Tero and Kiilunen, we are very blessed by of you. Thank you very much.”
Täällä kristityt hyvästelevät toisensa aina Jumalan siunauksella “khoo phrazau uaipraphoon”.
Siispä mekin toivotamme Jumalan siunausta ja poistumme siunausten sateessa.
Paineen alla
Iso vuokra-automme on täyttynyt kyytiä vailla olevista matkalaisista. Aivan
lähtöhetkellä yksi autossa istuvista luovuttaa vielä paikkansa eräälle nuorelle
äidille ja hänen sairastuneelle pikkutytölleen. Kuuden tunnin mopomatka
vesisateessa vaihtuu siis hieman miellyttävämpään matkustustapaan.
Ajamme ison seurueen kanssa takaisin Phiirachain kotikylään, Thaahoon, josta ovat kotoisin myös opiskelijat Borm, James, Jafa ja Atsadawut. Kylä
on pitkän kinttupolun päässä. Ja asuinolosuhteet ovat erittäin alkeelliset. Kukot, kanat ja koirat juoksevat jaloissa,
lapsia kantavat äidit hymyilevät ujosti ja pitävät meihin turvallista välimatkaa. Pian istumme majassa bambuilla verhotun maalattian päällä. Keskellä
on nuotion paikka ja kaikkialla tuoksuu noki. Meille tarjoillaan höyryävää,
tummaa teetä. Jutustelu tapahtuu hiljalleeen, ilman mitään kiirettä.
Meille halutaan, tottakai, esitellä
myös kylän kirkko. Se on pieni ja vaatimaton, mutta josta ollaan selvästi ylpeitä. Lahun kielinen Raamattu on asetettu
alttarille ja punaiset muovituolit odottavat seuraavaa sunnuntaita. Juuri muuta
kirkossa ei ole. Ja Raamattu on ainoa lahunkielinen kristillinen painotuote.
”Kristinopin kirjoille olisi tarvetta”, pojat tuumivat. Ja käännöstyö on
selvästi tulevaisuuden suunnitelmissa.
Hyvä niin, sillä kun nämä nuoret herrat valmistuvat, kirkolla on melkoinen
lahunkielen erikoisjoukko mm. käännöstyötä varten.
Tässä seurakunnassa Phiirachai
aloittaa työnsä opiskelujen päätyttyä.
Se ei ole helppo tehtävä.
Evankelistalta ja papilta vaaditaan
täällä paljon. Usein hän joutuu toimi-
Meepuunluang kylän väki saapumassa häihin.
maan kylän johtajana, psykologina,
lääkärinä, parantajana ja diakonina.
Ja sen lisäksi olisi keskityttävä julistamaan evankeliumia.
Eräässä sielunhoidon harjoituksessa keskeytimme tilanteen, jossa ”pappi” antoi selviä vastauksia ja kuuntelemisen sijaan keskittyi itse selittämään,
miten asioiden pitäisi mennä. Opiskelijat ymmärsivät pointtimme mutta sanoivat: ”Opettaja, todellisuudessa meidän
on mahdotonta toimia opettamallanne
tavalla. Kuunteleva pappi on yhtä kuin
tietämätön ja osaamaton pappi. ”Seurakunnan palvelijalta odotetaan selviä vastauksia ja ratkaisuja elämän ongelmiin.
Nuoret opiskelijat ovatkin melkoisen paineen alla. Taakkaa lisää vielä täydellisen kristityn viitta, jota kirkon palvelijan ylle tarjotaan. Vaikka
yritämme joka välissä painottaa sitä,
ettei kirkon virka tarkoita täydellistä kristittyä, ajatus istuu lujassa. Opiskelijat sen ehkä ymmärtävätkin, mutta
”yritäpä selittää sitä kouluja käymättömälle ja lukutaidottomalle kyläläiselle”, he sanovat. ”Ei ajatusta ja vaatimusta voi noin vain muuttaa.” Ei varmasti voi. Mutta pidämme hyvänä sitä, että
olemme voineet keskustella asiasta yhdessä, puhua auki pelkoja ja paineita ja
murentaa ainakin vähän vääriä ennak-
19
KATARIINA KIILUNEN JA TERO MASSA
KATARIINA KIILUNEN JA TERO MASSA
Valmistujaiset on suuri juhla, johon saavutaan myös kauempaa jos vain mahdollista. Tässä kuvassa on
Akha-kansaan kuuluva Narongchai (hattu päässä) perheensä kanssa. Kuvassa myös Katariina ja Tero.
Baan Rai Phattanan kylässä uuden kirkkorakennuksen perustukset on valettu.Työmaan edisty­
mis­tä seuraavat pastori Wissaran ja hänen vai­
monsa Ladawan.
koluuloja. Keskustelutuki on varmasti
tarpeen, kun nämä nuoret aloittavat aikanaan työnsä.
Viimein on aika sanoa jäähyväiset tällä kertaa. Viikon kestävällä retkellämme on vielä monta kyläpaikkaa käymättä. Yksi niistä on Baan Rai
Phattana, jonne parhaillaan rakennetaan uutta kirkkoa myös Herättäjä-Yhdistyksen tuen turvin. Jos kaikki menee hyvin, kirkon vihkiäisiä juhlitaan
lokakuun lopulla. Nousemme autoon
ja lähdemme paluumatkalle jälleen lukemattomien siunausten saattelemana.
kin puhua muutaman sanan suomea.
Sanavarastoa on sen verran, että
saa sanottua kaksi tärkeintä: “kiitos” ja
“Jumalan siunausta”.
Päivän ei haluaisi loppuvan. Mutta
uudet haasteet odottavat. Vielä viimeisimpänä on kysyttävä Phiiratchailta,
mitkä ovat tunnelmat tänään. Leveän
hymyn seasta erottuvat sanat: ”Khoop
khun Phrachau”. Eli Jumallalle kiitos!
Kaikesta muistetaan aina kiittää ensiksi Jumalaa, sillä mikään ei olisi mahdollista ilman hänen tahtoaan.
Khoop khun Phrachau
Seuraavan kerran tapaamme Phiirachain Bangkokin helteessä. On kesäkuun viides päivä ja kirkon koulutuskeskuksella vietetään valmistujaisia
ja uuden lukukauden avajaisia. Phiirachain lisäksi teologian kandidaatin tutkinnon saavat Teerisara Wuimae, Narongchai Mayer, Phoungphit
Seangdeang ja Detrit Suyawong.
Juhlamessun jälkeen nämä viisi
nuorta ovat päivän kuvatuimmat tähdet. Valmistuminen oppilaitoksesta on
näille nuorille, heidän perheilleen ja koko kylälle valtavan suuri ylpeyden aihe.
Kun lähdetään köyhistä olosuhteista liikkeelle, on opiskelun mahdollistaminen koko perheen yhteinen projekti. Vanhempien tuen lisäksi tarvitaan
myös tukea muilta sisaruksilta, joiden
20
velvollisuutena on jäädä kotiseudulle tekemään töitä ja pitämään huolta
vanhemmista ja isovanhemmista. Tänä vuonna Lähetysseura tuki myös perheenjäsenien matkaa Bangkokiin, jotta
mahdollisimman monella oli mahdollisuus osallistua suureen päivään. Useampi vieras kertoikin olevansa ensimmäistä kertaa pääkaupungissa!
Opiskelu on vaatinut näiltä nuorilta
valtavan panostuksen, periksiantamattomuutta ja kovaa tahtoa.
Teerisara on kertonut, että koulunkäynti lapsena ja nuorena oli hänen perheessään mahdollista vain, jos
hankki itse siihen rahat. Teerisara teki
niin, neljänneltä luokalta aina lukion
loppuun saakka. ”Lähdin koulupäivän
jälkeen, joka päivä, illaksi töihin. Jaksoin, sillä halusin opiskella.”
Teerisara palaa kotiseudulleen Chiang
Raihin työskentelemään australialaisen
lähetysjärjestön koordinaattorina.
Teerisara, aivan niin kuin opiskelukaveri Narongchai, kuuluu akha-kansaan. Narongchai on syntynyt Burmassa ja tullut perheensä kanssa pakolaisena Thaimaahan, kun poika oli
9-vuotias. Hän ei ollut käynyt päivääkään koulua eikä osannut lukea eikä
kirjoittaa. Nyt tilanne on hieman toinen. Myös Narongchai palaa omiensa
pariin pohjoiseen ja aloittaa evankelistan työt Meesuian aluella. Sekä Teerisara että Narongcahi osaavat kumpi-
Keskeneräisyyden armo
Olemme huomanneet, että lähetystyö
vieraassa kulttuurissa on pakottanut hyväksymään oman keskeneräisyyden ja
tietämättömyyden. Jokainen tilanne ja
kohtaaminen haastavat tarkastelemaan
omia käsityksiä ja ajatuskuvioita. Se, että
yrittää rakentaa lähetystyötä omien kykyjensä varaan ja paaluttaa varmoja tosiasioita ympärille, on vain yritys, joka epäonnistuu ennemmin tai myöhemmin.
Jumala kutsuu heikkoudessa ja keskeneräisyydessä – ei varmuudessa ja
täydellisyydessä.
KATARIINA KIILUNEN JA TERO MASSA
P.s. Teerisarasta voi käydä katsomassa
videon Me Kongilaisten vimeo-videopalvelussa. Se löytyy osoitteesta: https://
vimeo.com/120753911
LUIN KIRJAN
Vahva saarnakirja väärällä nimellä
Harvoin olen kohdannut niin aitoa
saarnakirjaa kuin ”Poliittinen postilla”.
Siihen on koottu Tapio Lampisen saarnoja 1970-luvulta alkaen. Samoin yhtä
harvoin olen kohdannut niin hankalaa
kirjan nimeä. Nimi tuo mieleen nuoruuden pamfletit, vaikka teos on eloisaa julistusta.
Dosentti, TT Tapio Lampinen on
suomalaisen saarnan merkittävimpiä
tutkijoita. Väitöskirjassaan vuonna 1983
hän tutki suomalaista seurakuntasaarnaa ja opetti pitkään teologeja saarnaamaan. Lisäväriä antaa hänen aktiivinen
toimintansa työväenliikkeen piirissä.
Kirja ei tunnu akateemiselta selittämiseltä tai poliittiselta julistukselta.
Enemmän näkyy Raamatun kosketus,
tilanteen huomioonottaminen ja omien kokemusten sovittaminen julistukseen. Lampinen tunnustautuu kerronnallisen saarnan ystäväksi.
Teoksesta heijastuu kirjoittajan syvä rakkaus omaa äitiään kohtaan. Tämä
innostaa hänet etsimään rakkauteen nojaavaa yhteiskuntaa, jossa kaikki kastetut
ovat kuntoisuusluokkaa A 1. Uupuneilla
tulee olla oikeus inhimilliseen elämään
hyvinvointiyhteiskunnan hengessä.
Elävillä kielikuvilla ja omaperäisten
ihmiskohtaloiden esittelyllä tekijän oppineisuus muuttuu koskettavaksi sanomaksi. Hän vertaa Porin herättäjäjuhlilla ”neekereitä ja körttejä”. Molempien
Poliittinen postilla. Tapio Lampinen, Väyläkirjat 2014
lauluista kumpuaa ahdistuksesta nousevaa iloa.
Tapio Lampisen saarnakirja koukuttaa jokaisen, joka haluaa kokea,
kuinka Raamattu elää keskellä arjen
kamppailua.
TAPIO SEPPÄLÄ
Terävää ajattelua
Kirjoittaja erittelee kirkkoa. ”Uskonnollisessa ja kirkollisessa kielessä on
sanontatapoja ja fraaseja, jotka vaaditaan uskottaviksi samaan hengenvetoon kuin koko evankeliumi. Kun niitä
alkaa – ilman lupaa – tutkia, ei jääkään
mitään käteen.” Kirkon moraalista:
”Kirkko saa olla vapaa partiolaisuudesta, jossa aina on oltava valmiina. Sen ei
tarvitse edustaa liikkuvaa poliisia, jonka on aina ajettava huutavin sireenein
sinne, missä on kahakan vaara.”
Edelleen: ”Vain runoilijat ja hullut
pitävät enää kiinni siitä uskosta, että tämä ei ole ainoa ihmisen maailma. Sen
sijaan kirkko palvelee liikaa perintei-
tä, kansallisvaltiota ja omaa aikaansa.”
Nuoruudessa historia oli kirjoittajalle seikkailujen aarreaitta, mutta
myöhemmin eurooppalainen menneisyys on alkanut kauhistuttaa.
”Kun tulevaisuus ei enää hallitse, silloin alkaa historian palvominen.
Puhutaan siitä, miten on kunnioitettava arvoja. Nämä arvot ovat jotain salaperäisiä olentoja täällä keskellämme, ja
jos niitä yrittää tutkia, ei käsiin jää mitään. Kukaan ei ole näitä olentoja milloinkaan nähnyt. Kunnioitettava niitä
kuitenkin on. Kun jokin asia on kyllin
vanha ja kulunut, se kehystetään ja ripustetaan seinälle kunnioitettavaksi.”
Irlantilainen päiväkirja.
Juhani Rekola. Kirjapaja 2015
Rekolan satiiri on terävää.
Päiväkirjassa tarkastellaan myös irlantilaista kirjallisuutta. Rekolan ystäville annetaan vielä haudan takaa kiintoisaa luettavaa.
HANNU PURHONEN
Koe matka palmusunnuntaista pääsiäiseen
Raamatusta tutuilla paikoilla
ISRAEL JA JORDANIA 20.3.–27.3.2016
Akaba – Amman – Tiberias – Jerusalem
Huikaisevat erämaamaisemat, nabatealaisten pääkaupunki Petra, Jerasin rauniot, Madaban mosaiikit,
Nebon vuori. Beit Sheanin kaivaukset, Gilboan vuori, Tabor, Maria Magdalenan kotikylä, Autuuksien vuori, Daanin lähteet ja rauniokukkula, Golan, Kuneitra, Kapernaum, Jerikon kaivaukset, Johanneksen kastepaikka, Kuollut meri, Beteshdan lammikot, Pyhän Annan kirkko, Via Dolorosa, Scopus vuori. Öljymäki, Her-
ra itki -kappeli, Getsemane, Puutarhahauta.
Matkan perushinta puolihoidolla
1599, 1hh 380. Oppaana Ariel Livson.
Matkanjärjestäjä: Toiviomatkat Oy.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset:
Reijo Mattila, 040 8649201, reijo.
[email protected] ja Tuomo Ruuttunen, 040 5061386, [email protected].
21
Sotkamon herättäjäjuhlien
kiitospäivä 27.9.2015
klo 10.00 messu Sotkamon kirkossa,
saarna Vantaankosken kirkkoherra Hannu Pöntinen
Ruokailuväliaika Sotkamon seurakuntatalo (keitto ja kahvi 10 e),
myytävänä myös herättäjäjuhlatuotteita
klo 14.00 On juhla taivasalla -kantaatti ja
(pienen väliajan jälkeen) n. klo 15.30 kiitosseurat kirkossa
Tervetuloa kauempaakin!
Hengellinen Kuukauslehti
ilmestyy nyt myös digilehtenä
- Digilehteä voit lukea älypuhelimella, tabletilla tai tietokoneella
- Hengellisen Kuukauslehden kestotilaajat saavat kotiin kannetun lehden lisäksi heti käyttöönsä digilehden lukuoikeuden maksutta. Käyttäjätunnuksena on lehden tilaajan nimi ja salasanana asiakasnumero
(löytyy mm. laskusta ja lehden osoitteesta: L-kirjaimen perässä oleva numerosarja)
- Lehden ulkonäkö on samanlainen kuin paperilehdessä – koko lehden sisältö nyt aina ulottuvillasi.
- Voit helposti palata aiempiin numeroihin digilehden arkiston kautta.
Tutustu nyt veloituksetta digilehteemme:
heinäkuu – syyskuun lehdet ovat kaikille ilmaiseksi luettavissa osoitteessa www.h-y.fi.
Digilehden määräaikainen tutustumistarjous:
* 12 kk 25 euroa (1.10. alkaen).
* Tilaajalahjaksi voit valita joko Seppo Kankaan kirjan: Keiden kanssa, mihin suuntaan – Kirkonrakentajat
vieraalla maalla tai uutuuscd:n Suden aika: Harpuin, huiluin, kantelein.
Digilehti tilataan vain netin kautta: www.h-y.fi.
Siellä tehdään myös tilaajalahjan valinta.
Digilehden normaalit tilaushinnat:
kesto 30 euroa
12 kk 35 euroa
6 kk 20 euroa
22
AN
NA
PA S M A
L A P S E T
Hei, minä olen
Köppänen.
Kuka sinä olet?
Juhlilla Sotkamossa
Sannin äiti ei saanut kesälomaa heriksien aikaan, joten Köppäsen unelmamatka Sotkamon herättäjäjuhlille meinasi mennä mönkään heti alkuunsa. Mumma oli kuitenkin
kuullut muutamasta peruutuspaikasta ja he pääsivät ison linja-auton
kyytin seurakuntatalon pihasta. Äiti lupasi, että jonain toisena kesänä
vuokrataan asuntovaunu ja lähdetään juhlille koko perheellä.
Jo linja-autossa veisattiin Siionin virsiä ja Köppänen hyrisi kilpaa
moottorin kanssa. Majapaikka oli hotellissa puhtaiden lakanoiden välissä.
Köppänen valtasi itselleen oman sängyn heti aattoseurojen jälkeen. Iltapäivällä kuljettu ”vaarojen matka” eli
vaellus otti illalla veronsa ja Köppänen kuorsasi niin, että sänky tutisi.
Lauantain sää oli kolea ja sateinen. Onneksi Sanni oli varustautunut kumppareilla ja sadevaatteilla. Köppästä ei sade haitannut, vaan
se karisteli välillä kosteuden turkistaan ja nojaili vieruskaveriin seurapenkillä istuessaan. Erityisen innokkaasti Köppänen yhtyi juhlien tunnusvirteen: ”En pelkää siis vaarojen
matkaa...”
Sanni juoksi pää kolmantena jalkana lasten toimintapisteestä toiseen, mutta Köppänen istui tiiviisti seurapenkillä ja veisasi sydämen-
sä kyllyydestä. Ainut poikkeus oli
Köppäsen ”serkkutapaaminen”. Ahkerat kädet olivat ommelleet lähetystyön hyväksi toisia Köppäsiä ja
niitä Köppänen kävi moikkaamassa ennen kuin ne lähtivät uusiin koteihinsa ympäri Suomea.
”Oli kiva nähdä serkkuja juhlilla”, Köppänen totesi tyytyväisenä.
Iltaseurat se kuunteli körttiradiosta,
kun Sanni halusi jo majapaikkaan
levähtämään.
Sunnuntaina sää oli jo hieman
parempi ja aamusta asti Köppänen
odotti, milloin rukoillaan polvillaan.
– Miten niin polvillaan? Sanni
ihmetteli. Eikös sitä rukoilla sanoin
ja sävelin?
– Tarkoitan, että mennään polvien päälle maahan, kumarrutaan ja
rukoillaan sitten, Köppänen selitti.
– Ai niin kuin ennen vanhaan tai
joissain elokuvissa? Sanni kysyi.
– Ei, kun niin kuin herättäjäjuhlien päätteksi on aina tehty, Köppänen valisti.
Köppäsen polvistuminen ei kuitenkaan oikein onnistunut. Polvet
kyllä taipuivat, mutta maha ja kuono sojottivat kohti taivasta. Ehkäpä Köppäsen rukousasento on yhtä
omaperäinen kuin koko Köppänen
muutenkin, Sanni ajatteli. ●
KUVAT JA TEKSTI MERJA KAIVO-OJA
Kiitos!
Köppänen-maskotteja oli valmistettu ilahduttavan paljon,
11 kappaletta. Kaikille Köppäsen ”serkuille” löytyi uusi omistaja.
Lähetystyön tempaus tuotti yhteensä 220 euroa H-Y:n nimikkolähettien Pia ja Tero Ruotsalan (Viro) tekemän perhetyön sekä
H-Y:n lapsi- ja perhetyön hyväksi.
Tämän sivun sinulle toimitti
Merja Kaivo-oja
Lasten sivun toimittajat:
● Merja Kaivo-oja, [email protected] ● Riitta Yliluoma
● Anna Varjo, [email protected] ● Kaisa Viirimäki, [email protected]
23
LEHTIKATSAUS
Lehtiä lukee Vesa Nuorva Jyväskylästä. Hän toimii Centriaammattikorkeakoulun yliopettajana, on pappi ja teologian tohtori.
Nuori Yty vahvistaa körtti-identiteettiä
Kysyin viime syksynä opiskelijoiltani,
mitä musiikkia he kuuntelevat. Sain
kuulla englanninkielisiä nimiä, jotka
eivät sanoneet minulle mitään, ja kysyin, mitä ne ovat.
”Ne ovat maailmanluokan huippugospelbändejä”, minulle vastattiin.
Herra Googlekin kertoi asian näin
olevan. Jouduin tunnustamaan tämän
genren itselleni vieraaksi. Kuluneen
kesän herättäjäjuhlille ilmestyneessä Nuori Yty -lehdessä esitellään kolme muusikkoa: Jouko ja Venla MäkiLohiluoma – isä ja tytär – sekä Jaakko
Löytty. Kaikki Suomessa tunnettuja ja
tunnustettuja, myös minulle tuttuja.
Musiikki on tässäkin nuorille tarkoitetussa lehdessä merkittävällä paikalla. Muusikoiden haastattelut täyttävät kahdeksan lehden 26 sivusta.
Musiikkiin toki viitataan myös muissa kirjoituksissa. Mäki-Lohiluomi-
en haastattelusta huokuu isän ja tyttären luottamus toisiinsa, vaikka heidän musiikkinsa ei aivan samanlaista
olekaan. Rakkaus musiikkiin auttaa myös sietämään elannon epävarmuutta, johon päätoimisen taiteilijan
on usein suostuttava.
Jaakko Löytyn haastattelussa käydään läpi hänen elämänhistoriastaan
myös varhaisia vaiheita, jolloin muusikon uravalinta ei vielä ollut ajankohtainen. Mielenkiintoisen näkökulman
Jaakon musiikkituotantoon antaa tieto, että Afrikan nuoruusvuosina hänen intohimonsa oli piirtäminen, ja
Suomeen tullessaan hän ihmetteli, että
täällä nuoret kuuntelevat musiikkia eivätkä piirrä. Kyllähän Jaakon laulut on
helppoa mieltää myös kuvina.
Nuori Yty -lehti ilmestyy 3–4 kertaa vuodessa ja on pääosin nuorten toimittama. Lehti on aina painottanut he-
Herättäjä-Yhdistys tarvitsee sinua.
Kiitos kun tuet toimintaamme!
HERÄTTÄJÄJUHLAT
rännäisyyden identiteettiä eikä ole pyrkinyt olemaan kaiken kattava nuorten
lehti. Esitellyksi tulee mm. herättäjäjuhlille välttämätön varustus: Siionin
virret, aurinkolasit, aurinkorasva, vesipullo, puhelin ja laturi, taskurahaa.
Sopii myös aikuisille. Sisäpiirin kielenkäyttöä avataan kertomalla, että körttinuorten puheessa ”prole” tarkoittaa
Aholansaaren talkoolaista eikä proletariaattia sosiologisessa merkityksessä.
Pääkirjoituksessa Antti Rintala kertoo, että toukokuussa koko HerättäjäYhdistyksen nuorisotyö siirtyi Nuori
Yty -nimikkeen alle ja nettisivut uusittiin. Nähtäväksi jää, kauanko Nuori Yty
-lehti ilmestyy paperisena. Nykyisenlaisena lehti vahvistaa herännäisyyden
identiteettiä ja antaa arvokkaita näkökulmia nuorten maailmasta myös varttuneille lukijoille. •
VESA NUORVA
www.h-y.fi
MERKKIPÄIVÄLAHJOITUS
Oletko viettämässä merkkipäivää? Kukkien ja lahjojen
sijaan voit pyytää läheisiäsi osoittamaan merkkipäivämuistamisesi Herättäjä-Yhdistyksen tilille Nordea
FI26 1095 3000 0135 89. Tilisiirron viestiosaan merkitään onniteltavan nimi ja onnittelijan nimi. Merkkipäivän viettäjälle lähetämme onnitteluadressin, jossa
mainitaan lahjoittajat ja lahjoitusten yhteissumma.
Lisätietoja: Heli Ahonen, puh. 0400 804 382,
[email protected].
Pienelläkin summalla on merkitystä.
KÖRTTIKAUPPA
Herättäjä-Yhdistyksen kotisivuilta (www.h-y.fi) löydät
myös Körttikaupan.
Körttikaupassa on myynnissä mm. Herättäjä-Yhdistyksen kustantamat kirjat, äänitteet, adressit ja Siionin
virret. Lisäksi Körttikaupastamme löytyy myös muiden
kustantajien tuotteita.
Tervetuloa tutustumaan Körttikaupan
valikoimaan!
24
TESTAMENTTI
Oletko harkinnut testamenttilahjoituksen tekemistä?
Testamenttilahjoituksella voit varmistaa, että lahjasi
menee sinulle tärkeään tarkoitukseen. Voit kysyä
neuvoja testamentin tekemiseen omasta pankista tai
asianajotoimistosta. Lisätietoja Hanna Maunula,
puh. 0400 638 295, [email protected].
Yleishyödyllisenä järjestönä Herättäjä-Yhdistyksen
ei tarvitse maksaa testamenttilahjoituksesta veroa.
Seurat
vuonna 2015
Asiakasnumero (osoitelipukkeesta)
Tilaan Hengellisen Kuukauslehden
____/____ 201__ alkaen
❏ Määräaikainen 12 kk (53 e)
❏
❏
❏
❏
Kestotilaus (48 e)
Määräaikainen 6 kk (28 e)
Määräaikainen 3 kk (14 e)
Opiskelijatilaus 12 kk (38 e)
Ulkomaat:
❏
❏
Määräaikainen 12 kk (73 e)
Kestotilaus (68 e)
Osoitteenmuutos ___/___ 2015 alkaen
Liityn Herättäjä-Yhdistyksen jäseneksi
(Liittymislahjaksi Siionin virret!)
❏
❏
vuosijäsen (25 €)
nuorisojäsen, alle 24 v. (10 €)
maksamalla jäsenmaksun tilille Nordea
FI26 1095 3000 0135 89
Vanha osoite / lehden saaja /jäsen
Nimi
Lähiosoite
Postinumero
Postitoimipaikka
Uusi osoite / lahjatilauksen maksaja
Nimi
Lähiosoite
Postinumero
Postitoimipaikka
Herättäjä-
maksaa
Yhdistys
postimaksun
Tällä palstalla julkaistaan Herättäjä-Yhdistyksen
maakunnallisia tilaisuuk­sia ja
kirkkopyhiä, jotka alkavat yleensä seurakunnan
jumalanpalveluksesta jatkuen seuroilla.
Palstan kokoaa Kirsti Reinilä 0400 806 291
Lokakuun lehteen, ilmestyy 5.10.,
tulevat ilmoitukset 11.9. mennessä.
PALVELUKORTTI
Herättäjä-Yhdistys ry
Tunnus 5004701
00003 VASTAUSLÄHETYS
5.–6.9. Kuopio, Puijo
5.–6.9.Ylivieska,
maakunnalliset eloseurat
6.9.Eno
6.9.Haapajärvi
6.9.Keski-Pori
6.9.Karvia
13.9. Laihia
13.9. Joensuu, Rantakylä
13.9. Kempele
13.9. Saarijärvi
13.9. Toholampi
13.9. Varpaisjärvi, Koskenniemi
20.9. Jaala
20.9. Kajaani
20.9. Toholampi
20.9. Turku, tuomiokirkko
27.9. Sotkamo, herättäjäjuhlien
kiitosjuhla
27.9. Laukaa
27.9. Nurmes
27.9. Pyhäjärvi, Pyhän Annan kirkko,
seurat vietetään E-L Multalan
muiston merkeissä
27.9. Sievi
27.9. Sotkamo
27.9. Ylöjärvi
4.10. Nurmo
4.10. Reisjärvi
4.10. Sastamala, Tyrvään kirkko
11.10. Imatra, Tainiokoski
11.10.Kalajoki
11.10.Rantsila
11.10. Rovaniemi, Ounasrinteen kappeli
18.10.Nivala
18.10.Pattijoki
18.10. Varpaisjärvi, Koskenniemi
24.–25.10. Hämeenlinna
25.10.Isokyrö
25.10.Klaukkala
25.10.Kälviä
25.10.Leppävirta
25.10. Oulu, Tuira
25.10.Utajärvi
31.10. Iisalmi, Pyhän Ristin kirkko
Hengellisen
Kuukauslehden
ja Herättäjä-Yhdistyksen
25
Palveluhakemisto
Leirejä lapsille
Koko perheen
Enkelinpäiväviikonloppu
Aholansaaressa 3.10.–4.10.2015
Toiminnallista ohjelmaa pienille ja vähän isommille
lapsille. Perhemessu, Paavon seikkailupolku.
Mahdollisuus osallistua joko lauantaipäivään
tai yöpyä la–su. Ilmoittaudu www.h-y.fi (7.9. mennessä).
Tahvintie 4, 88380 Mieslahti
Puhelin: 0207 856 830
toimisto@kainuunopisto.
www.kainuunopisto.
Koululaisten syysleiri Lapualla
Wanhassa Karhunmäessä 12.–14.10.2015
Toiminnallinen körttihenkinen syyslomaviikon leiri
7–14-vuotiaille. Ilmoittaudu www.h-y.fi (4.9. mennessä).
Täyden palvelun kirjakauppa
Herättäjän Kirjakauppa
Lisätietoa: [email protected] /
06 437 7757. Karhunmäentie 923, 62100 Lapua.
Kosolankatu 1, Lapua
SOTKAMON
HERÄTTÄJÄJUHLIEN
SOTKAMON
JUHLACD-LEVYT
HERÄTTÄJÄJUHLIEN
JUHLACD-LEVYT
(06) 433 5719
www.lapuankipa.fi
www.mission.fi
puh. (09) 12 971
Sampo 800014-161130
Hinnat: 55 x 30 mm 36,60 euroa, 55 x 50 mm 61 euroa.
Minimi-ilmoitusaika 6 kk. Tervetuloa mukaan
ilmoituksellasi. Tiedustelut: Herättäjä-Yhdistys,
puh. (06) 433 5711, [email protected]
Nyt ihmettelen tässä
HARTAUKSIA KOULUIKÄISILLE
Armoa aamunavauksiin,
henkeä hartauksiin.
KIRJA
US
UUTU
Lapsi -teemavuosien kunniaksi
Herättäjä-Yhdistys on julkaissut
kokoelman hartauksia kouluikäisille. Ne johdattelevat kirkkovuoden teemoihin ja pohtimaan
Raamatun kertomusten
merkitystä tavallisessa elämässä.
Luottamus, vapaus ja sanoma
Jumalan ihmeellisestä armosta
on näiden tekstien viesti lapselle. Niiden varassa on turvallista
kasvaa.
Kirjassa on 24 eri kirjoittajaa.
7 e / levy
Tilaukset:
Herättäjä-Yhdistys, puh. (06) 433 5700,
Tilaukset:
www.h-y.fi tai [email protected]
Herättäjä-Yhdistys, puh. (06) 433 5700,
www.h-y.fi tai [email protected]
HERÄTTÄJÄ-YHDISTYKSEN
ADRESSIT
roa
25 eu
Tilaukset:
Herättäjä-Yhdistys, (06) 433 5700,
www.h-y.fi tai [email protected]
26
7 e / levy
Hinta 10 euroa
Tilaukset: Herättäjä-Yhdistys, puh. (06) 433 5700,
www.h-y.fi tai [email protected]
UUTUUSÄÄNITTEITÄ
UUTUUSKIRJOJA
Suden aika
Elämän rikkautta, armon lämpöä
HARPUIN, HUILUIN, KANTELEIN
Eeva Eerola
Siionin virsiä
Kirja julkaistaan yhteistyössä Kirjapajan
kanssa.
22 euroa
18,50 euroa
Mikko Helenius & Antti Vuori -ensemble
VAIVAUKSIA
Keiden kanssa, mihin suuntaan
Kirkonrakentajat vieraalla maalla
Seppo Kangas
25 euroa
22 euroa
Jaakko Löytty
HYVÄT SANAT - TAIVAALLINEN SÄVEL
(Rainmaker Music 2015)
Katso ihmistä
Herännäiskirjoituksia vuosilta
2013-2015
Toimittanut Urpo Karjalainen
20 euroa
23,50 euroa
Tilaukset:
Herättäjä-Yhdistys, puh. (06) 433 5700,
www.h-y.fi tai [email protected]
Tilaukset: Herättäjä-Yhdistys, (06) 433 5700,
[email protected] tai www.h-y.fi
ARTTURI KIVINEVA
Körttifoorumi
2015
18.–20.9. Aholansaaressa
Ah, herää, sydämeni – missä mennään, seuraliike?
Pe 18.9.
18.00 Majoittuminen ja iltapala
20.00 Seurat Paavon pirtissä
21.00 Saunat
La 19.9.
7.30 Aamupala
8.30 Aamuvirsiä, Foorumin avaus
Matti Nuorala
9.00–11.00 Lapsiparkki
9.00 Työpajat
*Soi, virteni!, keskustelua seuraveisuusta, Sanna Pitkänen,
Matti Nuorala
*Tämän puheen haluaisin kuulla,
keskustelua hyvästä seurapuheesta,
Esko Muilu, Maiju Koivusalo
*Sallitaanko lasten tulla?
Miten otamme huomioon lapset ja
perheet? Minna Ruuttunen, Riitta
Muilu
10.00 Työpajojen yhteenveto
11.00 Lounas
12.00–13.30 Saako herätä? Hengellisen herätyksen kokemus nykyseuraliikkessä. Alustus Jaro Julkunen,
kommenttipuheenvuoro Reijo Mattila. Keskustelua.
12.00–13.30 Lapsiparkki
14.00 Päiväkahvi
14.30 Musiikkituokio
15.00 Hallituksen kyselytunti,
Herättäjä-Yhdistyksen hallitus kysyy
koolla olevalta kansalta ja vastaa
kysymyksiin, keskustelua johtaa
Anssi Joutsenlahti
15.00–16.00 Lapsiparkki
16.30 Päivällinen
H-Y:n hallitus ja – työntekijät
jututettavissa
19.00 Seurat, Paavon pirtti
20.00 Saunat ja iltapala
21.00 Tämän virren haluan veisata
Su 20.9.
8.00 Aamupala
9.00 Aamuveisuut
10.00 Messu, liturgi Simo Juntunen,
saarna Liisa Vehkaoja
Pyhäkoulu, Riitta Muilu
11.30 Lounas
Tervetuloa!
Ilmoittautuminen Aholansaareen
4.9. mennessä. Aholansaaren toimisto, puh. 050 4641 000, www.aholansaari.fi, [email protected]
Hinnat täysihoidolla pe-illan iltapalasta sunnuntain lounaaseen, sis.
edestakaisen laivakuljetuksen ja ohjelman, majoitus talon liinavaatteilla.
• Pe-illan päivällinen 10e.
• 1hh-lisä 20e/vrk.
• Sepänpajassa 2hh:ssa ja Riitantuvan kaksioissa 144e/hlö
• Sepänpajassa 3–5hh:ssa 115e/hlö
• Annantuvassa ja Riitantuvan
solussa 2hh:ssa 114e/hlö
• Annantuvassa 3hh:ssa 100e/hlö
• Metsämökeissä (rippikoulumökit)
70e/hlö
27
YH T E YS T IE D OT
Kosolankatu 1, PL 21,
62101 LAPUA
puh. (06) 433 5700
Puheenjohtaja
Jukka Hautala
Ylivieska
050 344 2796
Työntekijöiden
sähköpostiosoitteet,
ellei toisin mainita:
[email protected]
Toiminnanjohtaja
Simo Juntunen
050 337 1535
Kansainvälinen työ
Viro ja Inkeri, kansainvälinen
diakonia
Raisa Jarkkola 040 719 7728
Lähetystyö
Samuli Korkalainen
050 358 0382
Toimistopäällikkö
Hanna Maunula, 0400 638 295
Herättäjäjuhlajärjestäjä ja
Järjestösihteerin sijainen
Sirkku Rinnekari
0400 991 225
Kirjanpitäjä
Heli Ahonen 0400 804 382
Järjestösihteeri
Hanna Tuura
opintovapaalla 2/2016 asti
Markkinointisihteeri
Lehden tilaukset ja
osoitteenmuutokset
Kirsti Reinilä 0400 806 291
Musiikkisihteeri
Samuli Korkalainen
050 358 0382
Nuorisosihteerit
Mika Nuorva, 0400 346 439
Antti Rintala, 040 719 8227
Opiskelijatyö
Raisa Jarkkola (vs.)
040 719 7728
Toimistosihteeri
Kati Leskelä (06) 433 5700
Helsingin ja Uudenmaan
aluesihteeri
ja musiikkisihteerin sijainen
Leena Väyrynen-Si
0400 882 251
Helsingin ja Uudenmaan
avustava aluesihteeri
Juhani Elenius, 040 719 7912
Keski-Pohjanmaan, Pohjoisen
alueen ja Kainuun aluesihteeri
Matti Nuorala
040 779 6871
Etelä-Pohjanmaan ja KeskiSuomen aluesihteeri
Kalle Hiltunen
040 577 9195
Etelä- ja Pohjois-Savon, Kymen,
Etelä- ja Pohjois-Karjalan
aluesihteeri
Urpo Karjalainen, Mikkeli
040 725 7786
28
Heli Ahonen
Juhani Elenius
Kalle Hiltunen
Raisa Jarkkola
Simo Juntunen
Urpo Karjalainen
Samuli Korkalainen
Kati Leskelä
Jaakko Löytty
Hanna Maunula
Markus Mäenpää
Matti Nuorala
Mika Nuorva
Kirsti Reinilä
Sirkku Rinnekari
Antti Rintala
Johanna Sointula
Hanna Tuura
Varsinais-Suomen, Satakunnan
ja Hämeen aluesihteeri
Jaakko Löytty, 040 719 7656
Heränneiden ylioppilaskoti
Ratakatu 1 aA 3,
00120 Helsinki
(09) 605 992
FI07 1009 3000 3002 21
Raisa Jarkkola
Heränneiden Ylioppilaskodin
isäntä, 040 719 77 28
Wanha Karhunmäki
Karhunmäentie 923,
62100 LAPUA
(06) 437 7757 tai
050 540 1711
www.wanhakarhunmaki.fi
EPOP/Kitinoja
FI60 5154 0020 0047 38
toiminnanjohtaja Tiia Ylinen
[email protected]
Aholansaaren
loma- ja leirikeskus
Aholansaari, 73310 Tahkovuori
050 4641 000
[email protected]
www.aholansaari.fi
FI60 5288 0440 0446 44,
viite 123
toiminnanjohtaja Tytti Lintunen
[email protected]
Kuopion toimipiste
Kuninkaankatu 22 A 9
70100 KUOPIO
(017) 261 9570
POP FI44 4747 1020 0016 55
Varastonhoitaja
Markus Mäenpää,
040 558 3734
Hengellinen Kuukauslehti
Toimitussihteeri
Johanna Sointula
040 719 7664
Kirjakauppa avoinna
ma-pe klo 9-17, la 10–14
(06) 433 5719
[email protected]
Pankkiyhteydet
POP
FI44 4747 1020 0016 55
EPOP
FI72 5154 4420 0058 08
Nordea
FI26 1095 3000 0135 89
Heränneen kansan
lähetysrahasto
EPOP
FI50 5154 4420 0058 16
AHO L AN S A A R E N UUT I S E T
sensa jälkeen rippileirien nuoret täyttivät äänillään saaren.
Saimme iloksemme vastaanottaa ennätysmäärän leirejä. Herättäjä-Yhdistyksen omat Ahisriparit olivat jokaista paikkaa myöten täynnä ja kesää täyttivät myös lukuisat seurakuntaleirit. Hienoa oli myös se, että lasten ja varhaisnuorten
Telttis-leiri sai hyvän suosion ja onnistui haastavista sääolosuhteista huolimatta hienosti. Perheleirille kokoontuneet
pienten lasten perheet nauttivat yhteisestä tekemisestä ja ajatusten jakamisesta sekä valmiin ruokapöydän helppoudesta.
Jokainen tietää, millaiset tämän kesän säät olivat ja jatkuva vesisade verotti päiväkävijöiden määrää. On hyvin
ymmärrettävää, että perhepäivän viettäminen tai lounasristeily ei houkuta kun vettä tulee vaakatasossa ja lämpöä on
kymmenisen astetta. Luoja on antanut meille haastetta tänä vuonna sekä talven, että kesän säissä. Kiireenkin keskellä se vetää välillä mielen apeaksi ja nostaa esiin huolta tulevaisuudesta.
Aholansaarisäätiön hallitus on toistuvasti sen vaikean tilanteen edessä, jossa on mietittävä miten Aholansaarta viedään eteenpäin. Vaikea taloustilanne ja viime talvien erittäin huonot talvet ovat johtaneet siihen, että hallitus on päättänyt tänä vuonna pidennetystä Aholansaaren kiinniolosta
kesäkauden jälkeen. Laitamme saaren kiinni heti marraskuun alussa ja avaamme uudelleen helmikuussa. Näin ollen olemme kiinni myös tulevana jouluna, joten valitettavasti emme pysty tarjoamaan ystävillemme Aholansaaren
joulua tänä vuonna.
TYTTI LINTUNEN
AHOLANSAAREN KESÄKAUSI alkaa olla lopuillaan. Viikko toi-
Vanhassa Siionin virressä 90 sanotaan: ”Jos väsymys voittaa, niin ystävä hoitaa.” Aholansaaren henkilökunta on usein
kovilla sekä suuren työmäärän että epävarman tulevaisuuden vuoksi. Siksi ystävien tuki ja hoitavat yhteydenotot ovat
tärkeitä. Haluan muistuttaa kuinka arvokkaita te Aholansaaren ystävät olette meille; jokainen rukous, ajatus ja teko
on merkittävä, jotta Ukko-Paavon perintö jatkaisi työtään aina uusien lasten, nuorten ja aikuisten elämässä. ●
TYTTI LINTUNEN
WANHA N KA R H UNM Ä E N UUT I S E T
lä muistella kulunutta kesää. Viime kesän tapaan Wanhan Karhunmäen kesä
oli vilkas ja tapahtumarikas. Itse pääsin
rientoon mukaan toukokuun puolivälissä, kun Karhunmäessä vietettiin kyläpäivää. Päivä oli mahtava ja ihmisiä
kävi yli odotusten. Pihassa riitti kuhinaa kun lapset temmelsivät mm. pomppulinnassa ja puuharadalla.
Rippileireillä saimme vieraiksemme tuttuja kasvoja, mutta myös uusia
hieman kauempaakin. Oli hienoa huomata, kuinka lääninrajojen takaa tulevatkin ihastuivat paikkaan, eikä murrekaan aiheuttanut kielimuuria meidän
välillemme.
Onnellisten päivien kesäleiri, lastenleirit ja keva-leiri olivat myös viihdyttämässä meitä totuttuun tapaan.
Saimme myös aimo annoksen maalaisromantiikkaa, kun vajaa 30 henkilöä saapui harmonikkojen kanssa ja piristivät päiviämme soittamalla kauniisti kesäisiä säveliä.
Nelijalkaisia omistajineen ei myös-
kään sovi unohtaa. Koiraharrastajia
riitti niin viikonloppujen yli kuin myös
viikon mittaisten leirien muodossa. Pihassa ehti temmeltää monia eri koirarotuja ja mikäs paikka heille olisikaan
parempi kuin oma rauha ja luonnonhelma, jota Wanhan Karhunmäen miljöö tarjoaa.
Juhlia pidettiin sukukokousten, rippijuhlien ja häiden muodossa. Niissä
pöytä katettiin koreaksi ja passasimme
juhlaväkeä parhaamme mukaan.
Vaikka kesäsää ei tänä vuonna ollut paras mahdollinen, ei se haitannut
menoa Wanhassa Karhunmäessä. Kesätyöni on säästä huolimatta tuntunut kesätyöltä, ja välillä se on ollut yhtä juhlaa! Kesää on kiva viettää hyvässä seurassa.
Syksyllä talon tapahtumat jatkuvat,
kun syyskuussa vietetään vielä hääjuhlia ja treenataan koirien kanssa. Syyskuun seurat ovat 13.9. klo 19 Karhunmäen kuoron järjestäminä, ja syyspäivälliset lokakuussa 11.10. Tervetuloa! ●
PIRITA PUNKARI
ENNEN SYYSKAUDEN alkua voinee vie-
PIRITA PUNKARI
29
30
SAN AT S AN OT UT
❧ Rikkaus ei ole aarteiden omistamista, vaan niiden
käyttämistä.
NAPOLEON
❧ Salatut aarteet ovat syvällä myrskyjen alla.
JOHN DAWSON
❧ Olen maailman jännittävimmällä aarteenetsintämatkalla. Etsin aarteita, jotka ovat kätkettynä Kristuksessa.
E. STANLEY JONES
❧ Ajattele suurta taivasta, ei pientä, koska Kristus on
niin rikas ja antelias.
THOMAS WILCOX
Kristityn
tulisi
katsella
tätä
ajallista
elämää suljetuin
❧
silmin ja silmäluomien raosta, mutta tulevaa iäistä elämää hänen tulee katsella täysin avoimin silmin ja kirkkaassa valossa.
MARTTI LUTHER
Kokoa
itsellesi
joka
päivä
jotain
iäistä,
jota kuolema ei
❧
voi ryöstää ja joka tekee kuoleman ja elämän sinulle joka
päivä suloisemmaksi.
J. K. LAVANDER
Rahalla
voi
ostaa
monien
asioiden
ulkokuoren,
mut❧
ta ei niiden sisintä. Rahalla saa ruokaa, mutta ei ruokahalua, lääkettä, mutta ei terveyttä, tuttavia, mutta ei ystäviä, palvelijoita, mutta ei uskollisuutta, iloisia päiviä,
mutta ei rauhaa eikä onnea.
HENRIK IBSEN
AI KO JEN TAKAA
Pyhät ja pahat
”Herran eteen olisi hyvä mennä, kun saisi tehdä sen pyhänä ja hyvänä, niin ajattelemme. Kyllä nuhteettoman ja
hurskaan kelpaa mennä kirkkoon ja ehtoollispöytään ja
seurojen sananharjoitukseen. Kyllä pyhän ihmisen on hyvä rukoilla. Toista on pahan, suruttoman ja katumattoman.
Ei ole ihme, ”ettet syntisenä voi armoistuinta lähestyä”.
Herran edessä syntistä pelottaa ja hävettää. Mooses peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa. Jesaja huusi: ”Voi minua! Minä hukun.” Mitä sitten me? Eikö päätös
ole selvä: pahat karkotetaan tuomittuina pois, pyhät saavat
asua Herran edessä.
Kuitenkin meitä kehotetaan ”asettamaan itsemme pyhänä ja pahana Kristuksen eteen, luokse ja viereen”. Kyllä
saatanan on helppo meitä syyttää. Syytä löytyy. Mutta Herra on ihmeellinen. Hänen edessään itsensä rikkaaksi luulevasta tulee köyhä, puhtaasta saastainen, pyhästä syntinen,
mutta saastainen puhdistetaan ja alaston puetaan juhlavaatteisiin. Kuolemaa itsessään tunteva saa kokea: Kristuksesta lähtee elämä. Herra pyhittää sinut palvelukseensa.
KUSTAA HUHTA
Hengellinen Kuukauslehti 9/1965
TOIMITTANUT JAAKKO MÄKELÄINEN
TAKARIVI
JO PARI kesää olemme Kaijan kanssa tehneet tuttavuutta korp-
pien kanssa. Mökkimme sijaitsee Näsijärven rantametsissä ja
siellä olemme yrittäneet tehdä vaihtokauppoja heidän kanssaan. Me annamme heille leivän kannikan tai kalan tähteet, ja
he pitävät meille seuraa ja opettavat metsän viisauksia.
Viime vuonna pääsimme korppi-isän kanssa likeisiin väleihin. Hän tuli pihapuun oksalle ja sieltä heitteli oksan kappaleita alas. Sitten me haimme syötävää ja hän tuli hakemaan
sitä muutaman metrin päästä meistä. Hän joko piilotti sen
mättään alle tai kantoi nokassaan pois. Loppukesästä isäpappa toi koko perheensä näytille. Rouva jäi taka-alalle, mutta
kolme vinkuvaa poikasta tuli rohkeasti pihaan etsimään syötävää ja tekemään tuttavuutta.
Tänä kesänä korpit ovat olleet arkoja, eivätkä meidän
läsnä ollessa ole tulleet hakemaan pihasta naposteltavaa.
Etäämpää ne seuraavat meitä ja huikkivat omia ilmoitusasioitaan. Monenlaisia ääniä he osaavat päästää: klonksutuksia, haukahduksia ja sitten ylilentäessään kraakkuvat jylhästi. Emme taida oikein ymmärtää heitä.
Mika Ijäksen Korppi-sarjis samalta aukeamalta on saanut
minusta tarkkaavaisen lukijan. Jos vaikka siitä saisin uutta tietoa kesänaapureistamme. Anki lauloi muinoin: Vanha
korppi yössä naurahtaa. Se ei paljon auta korppimysteerissäni. Ensimmäisessä Kuninkaiden kirjassa Eliaa neuvotaan:
”Lähde täältä, kulje itään päin ja piiloudu Keritinpuron uomaan, joka on Jordanin tuolla puolen. Siellä voit juoda pu-
MATTI LATVALA
Korppimysteeri
rosta, ja minä olen käskenyt korppien tuoda sinulle ruokaa.”
Täytynee ensi kesänä lähteä itään päin ja piiloutua Keritinpuron uomaan. Onkohan se jossain Aholansaaren Keyrityn puoleisella rannalla? Ehkä siellä saan paremmin selvää kaikesta.
JAAKKO LÖYTTY, YLÖJÄRVI
Tällä palstalla Jouko Ikola, Jaakko Löytty, Tapio Seppälä ja Vilho Vähäsarja
katsovat Jumalan maailmaa uusista näkökulmista.
31
M7 51
HANNU OVASKA
Heikon turva ja toivo
”Vain hengessä köyhä, kaikesta omasta tyhjäksi riisuttu, raunioilla käsiään ojenteleva ihminen voi tulla uudeksi ihmiseksi. Hänessä on tilaa evankeliumin, Kristuksen, tulla ja ottaa asunto.”
Näin lausui edesmennyt Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Jaakko Elenius Kajaanin herättäjäjuhlilla -98.
Hän viittaa Kainuussa paljon käytettyyn Anders Nohrborin postillaan, Langenneen ihmisen autuudenjärjestys. ”Mitä
täydellisempi on hengen köyhyys, sitä vahvempi ja kantavampi on usko Jumalaan”, Nohrborg opettaa.
Näiden juhlien tunnuslause julistaa rohkeasti: ”En pelkää vaarojen matkaa”. Me olemme alttiita pelolle, joka suistaa meidät murheeseen ja jopa masennukseen. Pelkoa meissä
herättää useimmiten huoli tulevaisuudesta, elämän epävarmuus ja tukiverkostojen puute, työttömyyden uhka tai henkisesti vaativien tehtävien ja asioiden kohtaaminen.
”Kun oma pohja vajoa, armo yhä kannattaa.” Tämä Siionin
virren säe voi olla heikon ihmisen huoneentauluna ja tienviittana. Meitä kannattelevat ihmiskäsiä vahvemmat käsivarret.
Ei liene paljon liioiteltua sanoa, että jokainen on käynyt
tai käy elämänsä ja uskonsa kanssa kilvoittelua, jonka syövereissä ja akanvirroissa tulevaisuus ja toivo voivat tuntua menetetyiltä ja turhilta.
Ymmärrän, etten voi omasta voimastani en viisaudestani
enkä edes rakkaudestani käsin vapauttaa itseäni, löytää elämääni. Tahdonkin ojentautua sen mukaan, mitä en vielä näe.
Tahdon uskaltautua ottamaan uskon hypyn, vaikka se mer-
32
kitsisi omasta luopumista, ja nöyrtymistä. Oman luonteen
heikkouteni, ja pelkojeni vuoksi joudun, mutta myös saan
muistuttaa itselleni, että minä saan katsoa rohkeasti Herraani ja eläväksi tekijääni ja pyytää armon taivaallista virvoitusta tähän hetkeen.
Kristityn toivo suuntaa katseemme Vapahtajaamme
ja hänen ristiinsä. Risti lohduttaa, sillä se ei ole kuoleman
merkki vaan ylösnousemuksen. Risti kertoo Jumalan rakkaudesta meitä kaikkia kohtaan, kaiken se kärsii, kaiken se
uskoo, kaikessa luottaa. Tästä rakkaudesta saamme mekin
ammentaa voimaa ja virvoitusta.
Tällä kilvoittelun tiellä meidät, hyvät kanssakulkijat ja ystävät, pestään puhtaiksi kaikesta väärästä, kaikesta pimeydestä
ja lohduttomuudesta. Pyhä Henki tekee työtään meissä, taivasten valtakunta enentyy meissä kun sitä pyydämme Häneltä, joka asuu taivaissa, mutta joka katsoo lapsiaan laupeuden silmin.
Tätä taivaan kirkkautta me saamme omalta vähäiseltä osaltamme olla heijastamassa myös toinen toisillemme tänään ja aina
siihen päivään saakka, kun oma matkamme on – tältä ajalliselta osin – tullut päätökseensä.
Pyytäkäämme siis yhdessä, että meissäkin olisi tilaa Kristuksen tulla ja ottaa asunto.
ESA OIKARINEN
Lyhennelmä herättäjäjuhlien lauantain aamuseurojen puheesta. Kokonaisuudessaan luettavissa täältä: https://www.hy.fi/2312-esa-oikarinen