lpkj passi

Lippukunnanjohtajan
Johtajapassi
Onnea uudesta hienosta pestistä!
Olet aloittamassa lippukuntasi johdossa. Hieno juttu!
Lippukunnanjohtajana, ohjelmavastaavana tai
koulutusvastaavana pääset kehittämään itseäsi ja
johtamistaitojasi enemmän kuin ehkä missään muussa
harrastuksessa. Tämä passi on apuväline siihen.
Passi on kuin johtajan muistikirja: kun olet toiminut parin vuoden
ajan pestissäsi, hallitset valtaosan pestin “suorituksista”. Lainausmerkit ovat tarpeen, sillä varsinaisesta suorittamisesta ei ole kyse.
Sen sijaan saat apua – tukea, koulutusta ja ohjausta
– jotta johtamistaitosi karttuvat.
Kun pestisi alkaa, käyt passin karkeasti läpi ohjaajasi kanssa.
Silloin tarkistatte yhdessä, mitkä osa-alueet ovat sinulla
entuudestaan hyvin hallussa, mitkä on tärkeä saada hanskaan jo
heti pestin alkumetreillä ja mitkä jätätte tuonnemmaksi tai
kokonaan huomiotta. Sitten teette etenemissuunnitelman: kirjoita
kunkin otsikon alle, miten ja milloin aiot asiaan paneutua.
Kaikkea ei siis tarvitse saada tehtyä, edes koko kahden
vuoden aikana.
Passiin palataan määräajoin ja pestin päättyessä.
Kun pestisi päättyy, saat halutessasi piirin toimistolta virallisen
harrastustodistuksen, jossa kuvaillaan partiossa saamasi
johtajakokemus sekä luetellaan johtajakoulutus, jota olet
passin puitteissa saanut.
Tarmoa ja iloa pestiisi!
Pidä hauskaa ja opi paljon!
2
Tämän osaan jo
Ensimmäiset asiat ensiksi
• Käyn pestikeskustelun edeltäjäni kanssa.
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
• Käyn perehdytyskeskustelun alueohjaajani kanssa.
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
• Suunnittelen ja päätän millä tavoin pidän yhteyttä lippukunnan
johtajistoon.
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
•
Päivitän lippukunnan yhteystiedot lippukunnan sidosryhmille
(kolon tarjoaja, tärkeimmät taloudelliset tukijat, taustayhteisö,
kannatusyhdistys tai vanhempainyhdistys), PRH:een sekä
piiritoimistolle ja alueohjaajalle.
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
• Olen käynyt tai käyn pj-kurssin.
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
• Osallistun aluetapaamiseen ja tutustun naapurilippukuntien johtajiin.
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
3
Tämän osaan jo
Partio-ohjelma
• Suunnittelemme ajoissa ja etukäteen, mihin piirin tapahtumiin
osallistumme ja sovitamme nämä lippukunnan omaan
toiminnansuunnitteluun.
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
• Turvallisesti yhdessä -koulutus (SP)
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
Partion markkinointi
Tämän osaan jo
• Varmistan yhdessä hallituksen kanssa, että lippukuntani
näkyy omalla alueella pari kertaa vuodessa (paikallislehti,
asuinalueen tapahtuma, eskari- ja koulukamppikset)
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
• Osaan kertoa partiosta vetävästi tai osallistun Papata partiosta
-esiintymiskoulutukseen.
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
Sidosryhmäyhteistyö
Tämän osaan jo
• Suunnittelemme yhdessä hallituksen kanssa
sidosryhmäyhteistyötämme. Käyn lippukunta lobbaa -koulutuksen
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
•
Huolehdin, että lippukuntani on säännöllisesti vuosittain yhteydessä
taustayhteisöönsä, kolomme omistajaan tai toimintamme rahoittajaan.
Järjestän yhteistyössä esimerkiksi seurakunnan kanssa
palvelutempauksen omalla alueellamme.
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
4
Tämän osaan jo
Ihmisten johtaminen lippukunnassa
• Pestaan hallituksen jäsenet. Jos pestaan ensi kertaa, pyydän ohjaajaltani apua.
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
• Osaan johtaa erilaisissa tilanteissa. Jos en, käyn Johda innostusta ja
pettymyksiä -koulutuksen.
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
• Lippukunnallamme on pitkän tähtäimen suunnitelma, jonka pohjalta
teemme vuosittaisia toimintasuunnitelmia
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
• Tarkistamme yhdessä hallituksen kanssa lippukunnan johtajatilanteen
tuleville vuosille ja rekrytoimme uusia tarpeen mukaan.
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
• Vanhoille johtajille on tarjolla motivoivaa ohjelmaa ja osaamme hyödyntää
heidän osaamistaan. Jos emme, joku meistä käy Valjasta aikuiset lippu kunnan käyttöön -koulutuksen.
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
• Huolehdin siitä, että lippukunnan uudet aikuiset ja johtajat pääsevät
mukaan johtajistoporukkaan.
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
• Osaan toimia monikulttuurisessa ympäristössä tai käyn aiheesta koulutuksen.
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
• Osallistun alueeni järjestämään johtajahuoltoon.
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
5
Tämän osaan jo
Osaan johtaa itseäni
• Hallitsen ajankäyttöäni ja tiedän, millaiset työtavat sopivat minulle.
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
Talouden johtaminen
Tämän osaan jo
• Huolehdin siitä, että lippukunnan kirjanpito tehdään
asiallisesti. Tarvittaessa osallistun Lippukunnan talous -iltaan
tai tilaamme koulutuksen piiristä.
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
• Lippukuntani suunnittelee ja toteuttaa varainhankintaa.
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
Hallitustyöskentely
Tämän osaan jo
• Osaan johtaa yhdistystä ja hallituksen toimintaa tai käymme koko
hallituksen voimin Tervetuloa lippukunnan hallitukseen -koulutuksen.
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
• Käyn lippukunnan johtaminen -kurssin ja huolehdin, että myös
pj-kurssin käyneet hallituksen jäsenet käyvät kurssin.
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
6
Tämän osaan jo
Alueellinen yhteistyö
• Käyn lpkj-tapaamisessa ainakin kahdesti vuodessa.
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
• Osallistun LPK2030-tapahtumaan.
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
Tästä eteenpäin
Tämän osaan jo
• Pestaan seuraajani.
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
• Keskustelen ohjaajani kanssa seuraavasta partiopestistäni.
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
• Käyn ohjaajani kanssa johtajapassin loppukeskustelun.
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
Haluan kehittää itseäni vielä!
Tämän osaan jo
• Käyn Ko-Gi-kurssin.
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
• Käyn Valuebased leadership -kurssin.
Sovimme ohjaajani kanssa tästä:
7