OAVY pöytäkirja hallitus 18.5.2015

Avoin kokous 18.5.2015
OULUN ALUEELLINEN VANHEMPAINYHDISTYS
PÖYTÄKIRJA 1(2)
Avoin hallituksen kokous
Paikka ja aika:
Hintan koulu (Valjastie 19, Oulu) maanantai 18.5.2015 klo 18
Läsnä:
Hallituksesta paikalla Kaisu Lyöri, Satu Viuhkola-Paananen, Päivi Sarome, Arto Ylitapio,
Vesa Ilola, Pirjo Annala ja Pirita Satomaa ja poissa Marko Perander, Tuula Pitkänen ja
Susanna Saralinna (ja varajäsenet Sanna Snellman ja Marja Aalto).
+ läsnäolijat nimilistan mukaisesti.
1.
Kokouksen avaaminen
Oulun alueellisen vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Arto Ylitapio avasi avoimen kokouksen
klo 18:02. Aluksi kuulimme Hintan koulun esittelyn koulun rehtori Jari Kestilän toimesta ja
vanhempaintoimikunnan puheenjohtaja Hanna Kärkkäinen kertoi vanhempien toiminnasta.
Lisäksi keskusteltiin muuttuneesta oppilashuoltolaista ja puheen vuoron sai Sari Manninen. Hintan
koulun vanhempaintoimikunta oli järjestänyt kahvituksen.
2.
Kokouksen järjestäytyminen ja laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Kokouksen puheenjohtajana toimi Arto Ylitapio ja sihteerinä Pirita Satomaa. Paikalla oli 7
hallituksen jäsentä ja todettiin, että kokous on laillinen ja päätösvaltainen.
3.
Edellisen kokouksen pöytäkirjan ja esityslistan hyväksyminen
Hyväksyttiin edellisen 27.4.2015 hallituksen kokouksen pöytäkirja. Hyväksyttiin esityslista, joka oli
lähetetty sähköpostissa hallituksen jäsenille ennen kokousta. Hyväksyttiin myös ehdotus, että
aiheet, mitä ei ehditä tässä kokouksessa käsitellä, siirretään seuraavaan hallituksen kokoukseen,
joka toteutetaan sähköisesti etäkokouksena.
4.
TähtikOulukisa2015
Oulun tähtikOulukisa2015 ehdotukset jaettiin paperiesitteenä kokoukseen osallistujille. Sovittiin
ja hyväksyttiin seuraava menettely parhaimpien ehdotuksien valintaan:
-
Jokainen kokoukseen osallistuja saa äänestää kolmea ehdotusta, yksi piste per ääni
Jääviys: oman koulun ehdotusta ei saa äänestää
3 päivää aikaa vastata äänestykseen. Jonka jälkeen tulokset käydään läpi
Pirita lähettää ti 19.5 äänestys-sähköpostin ohjeiden kera kokoukseen osallistuneille. Viestiin
vastaamalla ja kertomalla omat valinnat osallistuu äänestykseen. Äänestää voi perjantaihin 22.5
asti.
Kannustetaan toimikuntia kertomaan ja ilmoittamaan toiminnastaan myös ehdolle
Vanhempainliiton Show Roomiin. Päätettiin tiedottaa TähtikOulu2015 tulokset lehdistölle.
Todettiin, että Oulun vanhempaintoimikunnat ovat osallistuneet aktiivisesti kisaan 22:lla
ehdotuksella.
5.
Rekisteröinti, nimenkirjoittajien muutos, liiton jäsenyys, avustushakemus - tilanne
PRH:lta on tullut lisäselvityspyyntö rekisteröimiseen liittyen ja Pirjo Annala toimittanut
pikakirjeenä postitse tarvittavat selvitykset. Odotamme mahdollisesti huomiselle päätöstä, jotta
jäsenyyshakemuksemme ehditään käsitellä tiistaisessa Vanhempainliiton johtokunnan
kokouksessa.
Avoin kokous 18.5.2015
OULUN ALUEELLINEN VANHEMPAINYHDISTYS
PÖYTÄKIRJA 2(2)
Jos rekisteröinti ja jäsenyys onnistuvat 19.5 – laaditaan aluerahahakemus pikimmiten, Pirita lupasi
huolehtia ja ottaa yhteyttä Katja Repoon.
Haettavaksi tulee siis ensisijaisesti C: Harkinnanvarainen laatutyön avustus. Siinä tavoitteena
pitää olla alueyhdistyksen laatukriteereiden täyttäminen. Tämän lisäksi on mahdollista hakea A:
Toiminta-avusta, toimintasuunnitelman mukaiseen toimintaan.
Arto huolehtii nimenkirjoittajien muutoksen PRH:oon heti rekisteröitymisen perään
6.
Toimintasuunnitelma ja talousarvio (tilanne)
Seuraavaan kokoukseen.
7.
Viestintäsuunnitelman laadinta ja hyväksyntä
Seuraavaan kokoukseen.
8.
Lasten ja nuorten kaupunkikokouksessa rahoittamatta jääneiden hyvien aloitteiden tukeminen
(paikallisten osallisuusryhmien kautta)
Asiasta keskusteltiin jo yleisessä osuudessa, kahvittelun lomassa. Koettiin hyväksi
toimintamuodoksi tukea nuoria ja lapsia ja joillain alueilla rahoittamatta jääneiden hankkeiden
tukeminen jo lähtenyt liikkeelle. Pidetään asiaa esillä ja huolehditaan, että joka alueella löytyisi
kontaktit ja edustus huolehtimaan asiasta.
9.
Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19:25.
______________________________
Arto Ylitapio
puheenjohtaja
______________________________
Pirita Satomaa
sihteeri