Evo käytännöt vuonna 2015 Satakunnan sairaanhoitopiirissä

TUTKIJOILLE
VALTION RAHOITUS YLIOPISTOTASOISEEN TERVEYDEN TUTKIMUKSEEN
HANKERAHAN KÄYTTÖ VUONNA 2015 SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ
Satakunnan sairaanhoitopiirin osuus Tyks-ervan vuoden 2015 valtion tutkimusrahoituksesta on n. 160 000 €. Osa tästä rahoituksesta (n. 71 000 €) on jo jaettu tutkijoille erva-alueen
tutkimustoimikunnan esityksestä. SATSHP:n johtajaylilääkäri tekee satakuntalaisten tutkijoiden päätökset, ja rahoituksen käytössä on noudatettava SATSHP:n antamia ohjeita.
Loppuosan vuoden 2015 rahoituksesta (n. 90 000 €) SATSHP jakaa tutkijoille ns. myöhemmin jaettavana hankerahana (ent. klinikka-evo). Asiantuntijoista koostuva SATSHP:n
tutkimushanketyöryhmä arvioi rahoitushakemukset ja tekee johtajaylilääkärille esityksensä
rahoitettavista hankkeista. Rahoituspäätökset tekee johtajaylilääkäri.
Vuoden 2015 valtion tutkimusrahoitus on käytettävissä vuosina 2015 – 2016.
Ns. myöhemmin jaettavan hankerahan hakuaikataulu
SATSHP: n tutkimushanketyöryhmän kokousajat vuonna 2015 ovat seuraavat (muutokset
mahdollisia):
-
maanantai 2.2.2015
maanantai 4.5.2015
maanantai 5.10.2015.
Rahoitushakemukset on toimitettava paperimuodossa viimeistään 10 päivää ennen kokousta tutkimushanketyöryhmän sihteerille:
hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi
Satakunnan sairaanhoitopiiri/ Keskustoimisto
Sairaalantie 3, 28500 Pori
Hakemuslomakkeet
Rahoituksen haussa käytetään samoja lomakkeita koko erva-alueella:
-
-
-
Varttuneet ja post doc –tutkijat, A-lomake 2015
o Uusi hakemus tai jatkohakemus hankkeelle, jolle ei ole myönnetty ehdollista rahoitusta vuodelle 2015
Väliraportti, B-lomake 2015
o Hankkeiden ja konsortioiden vastuulliset johtajat hakevat heille ehdollista myönnettyä rahoitusta (vuodelle 2015) selvittämällä hankkeen edistymistä
Tohtorin tutkintoa suorittavat, C-lomake 2015
Lomakkeet löytyvät internetistä tai intranetistä.
Hakemusten yleiset kriteerit
Kultakin päähakijalta hyväksytään vain yksi hakemus. Yhteishakemukset sallitaan, eli tutkija voi olla mukana muussakin hankkeessa, mutta päähakijana vain yhdessä.
Ellei hakija itse työskentele Satakunnan sairaanhoitopiirin alueella, hänen on annettava
selvitys, että ainakin yksi tutkimuksen tekopaikka on Satakunnassa, jolloin julkaisupisteet
tulevat erityisvastuualueelle.
Yhden kokonaisuuden muodostavaan tutkimushankkeeseen voi hakea valtion tutkimusrahoitusta vain yhdestä hakemusryhmästä, joko kliinisen tutkimuksen tai palvelujärjestelmäja vaikuttavuustutkimuksen ryhmästä. Virheelliseen ryhmään sijoitettua tutkimushakemusta
ei voi myöhemmin siirtää. Lisätietoa löytyy STM:n asetuksesta 718/2013 ja sen perustelumuistiosta.
Palvelujärjestelmä- ja vaikuttavuuskategoriasta hakevan tulee tutkimussuunnitelmassaan
osoittaa, miten hän aikoo tutkimuksessaan arvioida tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta, ja miten niitä arvioidaan myös potilaan kannalta asetuksen potilasnäkökulma huomioiden.
Tohtorin tutkintoa varten rahoituspäätös tehdään vuodeksi kerrallaan (eli vuonna 2015 voi
saada vain vuoden 2015 rahoitusta, joka on käytössä vuosina 2015 - 16). Rahoitusta voi
saada kaikkiaan enintään neljän vuoden ajan. Tämä tarkoittaa myös jo aiemmin saatuja
rahoituksia. Väitöskirjatutkijoiden hakemusten hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija
on hyväksytty tohtoriohjelmaan opiskelijaksi ja että väitöskirjatyö on rekisteröity.
Hankerahan jaossa voidaan ottaa huomioon hakijalle aiemmin myönnetyt tuet ja käyttämättä oleva valtion tutkimusrahoitus (entinen EVO).
Hakuohjeista ja lomakkeiden täyttöohjeista poikkeaminen voi johtaa hankkeen arvioimatta
jättämiseen.
Hakulomakkeen täyttäminen
Hakemuslomake täytetään koneella, tulostetaan ja allekirjoitetaan. Hakemuksia ei saa nitoa.
Täyttäjän on sallittava lomakkeen makrojen käyttö, jotta kaikki lomakkeen kohdat aukeavat
oikein.
Lomakkeen kaikki kohdat on täytettävä huolellisesti. Hakemuksista on käytävä selkeästi ilmi, mihin tarkoitukseen rahoitusta haetaan. Hakemukseen on merkittävä haettavan rahoituksen määrä euroina. A-lomaketta käyttävien on ehdottomasti täytettävä myös rahoitussuunnitelma –lomake.
Post doc – ja varttuneiden tutkijoiden (A-lomake) on huomioitava, että rahoitussuunnitelma
- lomake laskee automaattisesti kustannusten päälle ns. yleiskustannuslisän (10 %). Tämä
on VSSHP:n ja SATSHP:n tutkimustoiminnan osuus tutkimusta tukeviin hallinnon kuluihin,
joka EI tule tutkijan käyttöön. Yleiskulu ei sisällä eikä tarkoita palkan sivukuluja, vaan ne
täytyy huomioida hakemuksessa (palkka + henkilösivukulut = haettavien henkilöstökustannusten määrä). Sivukulut lasketaan kertomalla kuukausipalkka kertoimella 1,4. Lisätietoja
palkka- ja sivukulujen laskemisesta löytyy lomakkeen ohjesivulta.
Tohtorin tutkintoa suorittavien C-lomake ei sisällä erikseen rahoitussuunnitelmaa. Väittelijän tukikuukaudet (1 – 3 kk) määräytyvät tutkimushanketyöryhmän tekemän arvioinnin perusteella. Tohtorin tutkintoa suorittavien palkkakustannuksiin rahoitusta voidaan myöntää
enintään 3.500 €/kk (sisältäen sivukulut). Tutkijalle maksettavan palkan osuus on tällöin
2 715 €/kk.
Käyttötarkoitus
Valtion tutkimusrahoitusta voi käyttää seuraaviin tarkoituksiin:
-
-
palkat sivukuluineen (tutkijat, tutkimusapulaiset ym.)
laboratorio- ja kuvantamiskulut, lääkkeet
tutkimuslaitteet, kemikaalit, koe-eläimet, atk-toiminta
tutkimustyöhön tarvittava kirjallisuus, julkaisukustannukset sekä matkakustannukset
kongresseihin, joissa pidetään projektiin liittyviä esitelmiä (hankerahoista ei makseta
kongressimatkojen päivärahoja)
muut tieteellistä tutkimustoimintaa edistävät toiminnat ja hankinnat
Tohtorin tutkintoa suorittaville (väitöskirjaprojektit) myönnetyt hankerahat on tarkoitettu ensisijaisesti tutkimusvapaan pitämistä varten (tutkijan palkka). Perustelluista syistä rahaa
voidaan käyttää tutkimushanketyöryhmän päätöksellä myös muihin kyseisen tutkimushankkeen kuluihin.
Palkat
Palkkauksessa noudatetaan Satakunnan sairaanhoitopiirin palvelussuhteen ehtoja.
Kaikki palkkakustannukset sivukuluineen katetaan ao. tutkimusprojektin hankerahalla. Koko vuoden lomarahat maksetaan vakinaisen henkilöstön osalta normaalilta palkkatililtä,
vaikka tutkijakuukausi osuisi lomarahan maksuajankohtaan.
Tutkimusvapaan ajalta palkkaus on ns. kokonaispalkka, johon ei tule mitään lisiä (esimerkiksi henkilökohtaiset vuosisidonnaiset lisät).
Palvelussuhdemääräykset kirjataan tutkimusrahoituksen kustannuspaikalle. SATSHP:ssä
laaditaan kaikille sairaanhoitopiirissä valtion tutkimusrahoituksella työskenteleville erillinen
työsopimus tutkimusvapaan ajalta (ks. ohje Johtajaylilääkärin päätös 4/2013).
Materiaalin ja palveluiden ostot
Toiminnassa noudatetaan sairaalan tavanomaista hankintakäytäntöä ja sairaanhoitopiirin
hankintaohjeita.
Kulutustavarat hankitaan ensisijaisesti logistiikkakeskuksen kautta. Tilauksiin merkitään
tutkimusrahoituksen kustannuspaikka.
Jos tavara tai palvelu tilataan muuta kautta, ulkoisten laskujen viitteeksi on merkittävä
SHP-B0200. Lisäksi laskuissa on näyttävä tutkijan nimi ja tutkimushankkeen kustannuspaikka. Palveluntuottajalle toimitetaan toimittajatiedote.
Palkkiolaskutuksessa noudatetaan SATSHP:n ohjeistusta ja lomakkeita.
Seuranta ja raportointi
Tutkimushankkeen vastuuhenkilö (rahoituksen saaja) vastaa siitä, ettei hankkeelle myönnettyä määrärahaa ylitetä. Väärin tai liikaa käytetty rahoitus voidaan periä takaisin.
Tutkijoiden on raportoitava rahoituksen käytöstä ja tutkimuksen edistymisestä tutkimushanketyöryhmälle vuosittain. Raportit toimitetaan hanketoiminnan päällikölle, ja käsitellään tutkimushanketyöryhmän kokouksessa. Raportointia varten on oma lomake.
Tutkimusten arkistointi
Tutkimusaineiston säilyttäminen ja asianmukainen arkistointi on tutkijoiden vastuulla.
SATSHP:n hallinnon arkisto ottaa vastaan järjestetyn arkistoitavan aineiston. Tutkijoiden on
määriteltävä aineistoa hallinnon arkistoon luovuttaessaan, milloin aineiston saa hävittää.
Lisätietoja tutkimusten arkistointia koskien antaa tarvittaessa arkistopäällikkö Sari Soininen:
[email protected], 044 707 9396.
Turun kliininen tutkimuskeskus auttaa myös satakuntalaisia tutkijoita
Turun kliininen tutkimuskeskus tarjoaa tukea ja palveluita tutkijalähtöiselle terveystieteelliselle tutkimukselle. Palvelut ovat saatavilla Turun yliopiston ja Tyksin erityisvastuualueen
tutkijoille.
Toiminnan tavoitteena on
-
vahvistaa terveystieteellisen tutkimuksen suorittamisedellytyksiä
varmistaa tutkimustoiminnan laatua
helpottaa tutkijoiden työtaakkaa tutkimuksen hallinnoinnissa, sekä
nopeuttaa ja tehostaa yhteistyötä ulkopuolisten tahojen kanssa.
Lisätiedot: http://www.turkucrc.fi/
Lisätiedot:
Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi
[email protected],
puh. 044 707 7795