Laadukkaat vitriinit ja hyllystöt Tyylikotkasta Virpi

4 Karhulalainen 3/2015
Virpi Kosunen ryhtyi
keittiösisustajaksi
Vuoden päivät on Virpi
Kosunen (44) toiminut Päivän kaupan yrittäjänä Purolantien risteyksessä Pyhtäällä.
Matti Granströmin vuonna
2008 perustama rauta- ja sekatavarakauppa on tänä aikana kirkastunut puhtaasti
keittiö- ja kalustekaupaksi
nimellä P&K-Keittiöt.
Naisten päivän kunniaksi
täytyy kysyä, miten nainen
ryhtyy kauppiaaksi tällaisena
taantuma-aikana ja paikkaan,
mistä tiesi uuden moottoritien
vievän ohikulkijavirran?
Virpi on tyytyväinen valintaansa ja uskoo vahvasti
tulevaisuuteen.
- Minähän olen tehnyt
myyntiä todella pitkään ja
opiskellut Kyamkissa muotoilijaksi tuoteviestinnän ja
visualisoinnin alalla. Juuri
tämä ala antaa minulle mah-
dollisuuden yhdistää osaamisiani ja luovuutta sekä sosiaalista vuorovaikutusta, hän
sanoo. - Ja 500 neliön näyttelytilat ovat erinomaiset.
Asiakkaat tulevat väliltä
Helsinki-itäraja, valtatien
vaikutusalueelta, mutta kun
he tulevat tänne, heillä on
tosi mielessä. Satunnaisia
ohikulkijoita ei paljon ole
ollut, vaikka valtatie tuosta
kulkikin.
Virpi on suunnitellut markkinoinnin niin, että keittiön,
kylpyhuoneen, eteisen, makuuhuoneen ja muiden kalusteiden etsijät löytävät kyllä
P&K-Keittiöt.
Moottoritien valmistuminen on vaikeuttanut paikan
löytämistä. Moottoritieltä
ei ole opastusta tai viitoitusta Purolantielle. Kotkasta mennessä pitää kääntyä
ensin Siltakylään ja jatkaa
siitä vanhaa valtatietä (170).
Kyminlinnasta tulee matkaa
noin 15 kilometriä.
Pyhtään yrittäjät ovat ihmeissään opastusten kanssa
heidän palvelujensa jäätyä
katveeseen.
- Yhteisiä opastauluja pitäisi hankkia, mutta ne ovat
kalliita. Monella pienellä
yrittäjällä ei näinä aikoina
yksinkertaisesti ole varaa,
Virpi kertoo.
Virpin ratkaisun taustalla on isä Keijo Kinnunen
(64), toinen Rakennustoimisto Insinöörilinja Oy:n
perustajista (1994).
- Hän ehdotti, että jatkaisin
tässä Matin työtä - tieten, että
minähän innostun! Tunnemme toisemme niin hyvin, ja
hän tuli tähän myös toiseksi
osakkaaksi.
Virpi on ollut töissä myös
Citymarket Karhula
(05) 260 6807, av. ma-pe 14-18
MITTATILAUSKEITTIÖ
ILMAN LISÄHINTAA*)
*) NELJÄÄN RUNKOON MITTAMUUTOKSET (SIS. OVIEN MITTAMUUTOKSET)
ILMAN LISÄVELOITUSTA! KOSKEE UUSIA TARJOUKSIA!
TARJOUS VOIMASSA MAALISKUUN LOPPUUN.
Virpi Kosunen on toiminut vuoden keittiökauppiaana Siltakylässä Purolantien risteyksessä.
Kalusteet P&K-Keittiöille tulevat Carlo Casagrandelta.
Insinöörilinjalla, jopa sen
toimitusjohtajana. Perheyritys on antanut mahdollisuuden monenlaisen kokemuksen hankkimiseen nuoresta
asti.
Valmistuttuaan Kyamkista hän perusti mainostoimiston vuonna 2005, mutta on
nyt lopettanut sen erillisenä
yrityksenä. Ohessa hän toimi
ihonhoitokonsulttina Ihanainen-ryhmässä ja kiersi Suomea magneettikoruja kauppaamassa. Magneettikorut
ovat nyt P&K:n oheistuote.
- Isä on työllistänyt minut suoraan tai välillisesti
vuosikymmeniä, ja veljeni
on Insinöörilinjalla edelleen.
Jatkan työllistämisperinnettä, yrittäjäperheen kasvatti
kertoo.
Toisin sanoen Virpillä on
töissä 21-vuotias esikoisensa Toni Kosunen puuseppä
Jorma Henttosen apulaisena. He kokoavat myymälän
näyttelykalustot sekä myydyt kalusteet asiakkaiden
kodeissa.
- Meillä on myös maksuttomat etukäteis- ja tarkistusmittaukset, Virpi kertoo.
Keittiösuunnittelijana Virpillä työskentelee Mirva Siimes, jolla on yli 10 vuoden
kokemus rautakaupan sisustuspuolelta. Kalusteet tulevat
Carlo Casagranden tukkuliikkeestä, jonka päävarasto on
Lapinjärvellä.
P&K-Keittiöiden tiloissa
toimii yhä myös Matti Granström, ikkuna- ja oviedustusliike GranLasi.
Virpi on syntynyt Helsingissä, mutta perhe muutti
Virojoen kautta Kotkaan, kun
Virpi oli ihan pieni.
- Kerran karhulalainen,
aina karhulalainen, Karhula on jotenkin niin kodikas,
hän tokaisee.
Hän asuu kuitenkin nyt
Neuvottomassa, sillä kolmen
muuton jälkeen sieltä löytyi
sopiva koti.
Miten Neuvottomassa asuen yrittäjän kunto hoituu,
kun työpäivät ovat melkein
12-tuntisia?
- Lenkkeilen, ja lenkkiä
saan, kun jaan mainoksia kaksi kertaa viikossa 14-vuotiaan
tytön kanssa. Säännöllinen,
oikeanlainen ravinto on toinen tärkeä asia.
Laadukkaat
vitriinit ja hyllystöt
Tyylikotkasta
VARAA MAKSUTON
SUUNNITTELUAIKA KOTIISI!
DOMUS CENTER KOTKA, JUMALNIEMENTIE 7
LOTTA SEPPÄNEN
PUH. 0207 100424
WWW.DOMUS.FI
Lankanumerosta 8,21 snt/puh. + 6,90 snt/min, matkapuhelimesta 8,21 snt/puh. + 16,90 snt/min.
Amanda vitriini
590€ (740€)
Gustav kirjahylly, koko 120x219
995€ (1480€)
Tyylikotka
Kirkkokatu 11,
Kotka
P. (05) 225 0505