Joulukuu 15 Merimasku

Joulukuu 2015
KIRJASTO
NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT
LUKUPIIRI KÄYNNISTYY MERIMASKUN
KIRJASTOSSA
TIISTAINA 26.1.2016 klo 19.00
Maija Puolakanaho
puh 0400 638 398
[email protected]
Merimaskun kirjastossa käynnistyy ensi
vuoden alussa lukupiiri. Kaikki lukemisesta ja
mukavasta keskustelusta kiinnostuneet ovat
tervetulleita. Ensimmäinen tapaamiskerta on
tiistaina 26.1.2016 klo 19-20 ja kevätkauden
aikana tavataan aina kuun viimeisenä
tiistaina klo 19.00. Ensimmäisellä
tapaamiskerralla keskustellaan
islantilaisdekkarista ”Joka toiselle kuoppaa
kaivaa”. Kirjan on kirjoittanut Yrsa
Sigurðardóttir. Kirjan on kääntänyt suomeksi
naantalilainen kääntäjä Juha Peura.
Merimaskun kirjasto on tilannut useampia
kappaleita ko. kirjaa.
Lukupiirin vetäjänä toimii merimaskulainen
tietokirjailija Anne Pentti.
NUORISOTALO
Merimaskulaiset nuoret ja nuorten
vanhemmat!
Kensun nuorisotalon sunnuntai-illassa (klo
16-21) on syyskauden aikana ollut vähän
kävijöitä, joinakin iltoina kävijöitä ei ole ollut
lainkaan.
Onko kyseessä hankala viikonpäivä tai väärä
kellonaika? Naantalin nuorisopalveluissa
kuulemme tästä mielellään kommentteja.
Taloa pidetään avoinna ko. iltana vielä
tammikuun ajan, mutta jos kävijämäärä ei
kasva, joudumme valitettavasti lopettamaan
avoimen toiminnan illan sunnuntaisin.
Lisätiedot: vapaa-aikatoimen päällikkö Eija
Laurila, puh.050 336 7764,
[email protected]
Tervetuloa!
JOULUN AJAN LIIKUNTA-AKTIVITEETIT
LAPSILLE JA NUORILLE
ma 28.12. Himokselle laskettelemaan!
Lähtö Rymättylän Salen edestä klo 7.30,
Merimaskun OP:lta klo 7.45 ja Naantalin linjaautoasemalta klo 8.00, paluu n. klo 21.00–
21.30. Retken hinnat ikäluokittain: 35 € 7-11vuotiailta, 45 € yli 11- vuotiailta ja 6-vuotiaat
1
sekä nuoremmat 12 €. Hinta sisältää
kuljetuksen, hissilipun ja vakuutuksen
naantalilaisille. Alle 12-vuotiaat laskettelijat
ovat tervetulleita mukaan vain aikuisen yli 20vuotiaan seurassa. Mahdollisten
välinevuokrausten kustannukset osallistuja
hoitaa itse, välinevaraus tulee kuitenkin
ilmoittaa ilmoittautumisen yhteydessä.
Vuokravälineiden hinnat aikuinen 31 € ja
lapset alle 11v. 20 €. Ilmoittaudu
verkkosivuilla www.naantali.fi -> Liikunta ja
ulkoilu ja maksa osallistumismaksu
palvelupisteisiin 17.12. mennessä. Mukaan
mahtuu 50 ensimmäistä osallistumismaksun
maksanutta. Retki on päihteetön!
Jumalanpalvelukset Merimaskun kirkossa
su 6.12.klo 10
Itsenäisyyspäivän ehtoollisjumalanpalvelus,
seppeltenlasku ja kirkkokahvit, Ahlstrand,
Maijala, Kainot pojat
su 13.12.2015 klo 10
Sanajumalanpalvelus, Markku Ahlstrand,
Tiina Lustig
su 20.12.2015 klo 10
Messu. Markku Ahlstrand, Tiina Lustig
ti 29.12. klo 9–11 Liikunta-aamu
tatamisalissa
Maijamäen koulun tatamisalissa pelejä,
leikkejä ja jätti-ilmatrampoliinilla pomppimista.
Alle 7-vuotiaat vanhempien seurassa.
Mukaan sisäliikuntavarusteet.
su 27.12.2015 klo 10
Sanajumalanpalvelus, Heikki Kivekäs, Tiina
Lustig
(Joulun ajan jumalanpalvelukset alempana)
ti 29.12. klo 13–15 Luisteludisko jäähallilla
Kuparivuori-halli täyttyy musalla, kisoilla ja
hyvällä fiiliksellä.
Lapsille ja perheille
ti 15.12.2015 Perhekerho (Joulujuhla).
Jouluhartaus klo 10 kirkossa, tämän jälkeen
siirrytään joulujuhlaan seurakuntakodille.
Tiina Paavola, Katja Zidbeck, Tiina Lustig
ti 29.12. klo 9-11 Avoin sähly
liikuntahallissa
Maijamäen liikuntahallissa avoin sählyvuoro,
jossa omat salit yli 12-vuotiaille, alle 12vuotiaille ja aikuinen-lapsi-ryhmälle.
Diakoniaa ja kohtaamisia
Keskiviikon kahvihetki ke 2.12.2015 11:00.
Vanhustentalo
Seurustelua kahvin merkeissä, tervetuloa
myös muut kuin talon asukkaat.
Katja Zidbeck
Avoimet luistelu- ja jääkiekkovuorot ovat
nähtävissä kaupungin nettisivuilla.
Toiminnan järjestää Naantalin liikuntapalvelut
Tiedustelut: Anu Saarni 0504649908
[email protected]
Käsityöpiiri to 3.12.2015 13:00. Merimaskun
srk-koti
Katja Zidbeck
Naantalin vanhusten tuki ry ke 9.12.2015
12:30. Merimaskun srk-koti
Vanhusten tuen ja seurakunnan yhteinen
joulujuhla (seurakunnan joulutervehdysten
jako).
Kultaisen iän kerho to 17.12.2015 13:00.
Merimaskun srk-koti- .
2
JOULUMYYJÄISET
Joulun aika Merimaskun seurakunnassa
Perinteiset joulumyyjäiset Taattisissa
sunnuntaina 13.12. klo 10-15
su 29.11. klo 10 ensimmäisen
adventtisunnuntain sanajumalanpalvelus.
Ahlstrand, Lustig, Rannikon laulumiehet,
kirkkokahvit seurakuntakodilla
Tervetuloa myymään ja ostoksille
yhdistykset ja yksityiset.
Myyntipöytävaraus 0400828108
su 13.12. klo 15 Lasten kauneimmat
joululaulut. Lustig, Ahlstrand
Tarjolla käsitöitä, leivonnaisia ym.
joulupuuroa, kahvia, jouluglögiä, joulupullaa,
pipareita.
su 20.12. klo 18 Kauneimmat joululaulut.
Lustig, Ahlstrand, Rannikon laulumiehet
Mahdollisuus käydä valitsemassa metsästä
joulukuusi, noutaa voi myöhemmin.
to 24.12. klo 16 Perheiden jouluaaton hartaus
( 30 min ) Ahlstrand, Lustig
LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!
to 24.12 klo 23 Jouluyön messu. Ahlstrand,
Lustig
[email protected]
pe 25.12. klo 7 Jouluaamun
sanajumalanpalvelus. Ahlstrand, Lustig.
pe 25.12 klo 21 Jouluyön musiikkia. Tiina
Lustig
la 26.12.klo 10 Tapaninpäivän messu.
Kivekäs, Maijala
pe 1.1. klo 18 Sanajumalanpalvelus.
Uudenvuoden iltakirkko. Kivekäs, Maijala
3
LASTEN LIIKUNTA syksy 2015:
Liikuntaleikkikoulu
Merimaskun koululla ja lähiympäristössä
3-4v. keskiviikko klo 17.15 – 17.55
5-6v. keskiviikko klo 18.00 – 18.55.
Syksyn viimeinen kerta 9.12. ja kevään
ryhmien aloitus 13.1.
MERIMASKUN AHTO
AIKUISTEN LIIKUNTA syksy 2015:
Kerro miten voisimme kehittää
toimintaamme!!
Merimaskun koululla
Naisten salibandy
Tiistai
klo 20.00-21.00
Joulutauko 16.12.-11.1.
Nettisivuillamme
www.merimaskunahto.sporttisaitti.com
on kysely toimintamme kehittämisestä.
Käy kertomassa toiveesi, minkälaista
liikunnallista toimintaa Merimaskuun
haluaisit. Kysely on auki vuoden 2015
loppuun asti.
Miesten salibandy
Torstai
klo 20.30-22.00
Joulutauko 18.12.-6.1.
JALKAPALLO syksy 2015:
Äijäliikunta
Perjantai
klo 18.00 – 19.00
Joulutauko 5.12.-7.1.
Barcelona
Merimaskun koulun salissa
09-10 synt. Tiistai klo 17.00 – 18.00
08 synt.
Tiistai klo 18.00- 19.00
Joulutauko 9.12-28.12.
Lentopallo sekaryhmä
Sunnuntai klo 18.00-20.00
Lisätietoa toiminnasta Ahdon nettisivuilta
www.merimaskunahto.sporttisaitti.com
ManU
04-05 synt.
Merimaskun koulun kentällä tai säästä
riippuen salissa
Maanantai klo 18.30-20.00 (sisällä 18.3019.30)
Keskiviikko klo 18.30 – 20.00 (sisällä 19-20)
Joulutauko 17.12.-12.1.
PESÄPALLO syksy 2015:
Lapset ja nuoret
Toiminta käynnissä ympäri vuoden.
Ahdon nettisivuilla tarkemmat ajat
joukkueittain.
Naisten joukkue Ahdottaret
Joukkue talvitauolla. Harjoitukset jatkuvat
taas keväällä.
4
MANNERHEIMIN
LASTENSUOJELULIITTO
MERIMASKUN OMAKOTIYHDISTYS
Perhekahvilat
Jouluiset tunnelmat perhekahviloissa:
to 3.12. klo 18-20 joululauluja
pe 11.12. klo 9.30-11.30 pikkujoulu
to 17.12. klo 18-20 riisipuuro
Kokoonnumme seurakuntakodin kerhotilassa.
Tervetuloa!
Omakotitalkkari – apua asumiseen
Nyt talkkaripalvelut Rymättylässä,
Merimaskussa ja Naantalissa.
Tarvitsetko apua kodin ja/tai vapaa-ajan
asunnon askareisiin joita et itse ehdi tai
jaksa tehdä ja olet yhdistyksemme jäsen,
apuun tulee omakotitalkkari. Talkkari tekee
tarpeesi mukaan, pihatyöt, lumityöt,
puunhakkuut ym. kiinteistöön ja kodinhoitoon
liittyviä töitä.
Jäsenkilpailu
Joulukuussa yhdistyksemme jäseneksi
liittyneiden kesken arvotaan MLL:n
tuotepaketti (Onni-nalle ja kangaskassi).
Jäseneksi voit liittyä osoitteessa www.mll.fi tai
saapumalla perhekahvilaamme. Voit täyttää
hakemuksen myös siellä.
Jäsenmaksumme vuonna 2016 on aikuisilta
25 euroa/henkilö. Alle 18-vuotiaat
veloituksetta.
Liittyessä jäseneksi pääset palvelujen piiriin.
Voit myös kokeilla palvelua ennen jäsenyyttä!
Omakotitalkkarin palvelumaksu on 7 €/tunti,
matkakulut 0.45 €/km.
Talkkarin työaika ma - pe klo 9.00-14.00
FB-sivut
Yhdistyksemme FB-sivun nimi muutetaan
vuoden 2016 alusta alkaen vastaamaan
virallista yhdistyksemme nimeä eli MLL
Merimaskun yhdistys ry. (Vanha FB-sivusto
on nimellä MLL Merimaskun
paikallisyhdistys.)
Työtilaukset: Omakotitalkkari Timo Skantsi.
puh. 045 8715126.
Lisätietoja: Seppo Ansamaa 0400 522974
www.marimaskunomakotiyhdistys.net
Toivotamme kaikille
Rauhallista Joulua!
5
Vuoden 2016 koirakerhon jäsenmaksu on 30
€ / talous ja kannatusmaksu 10 €. Vuoden
2016 jäsenmaksu maksetaan kerhon tilille
viimeistään 15.2.2016. Kirjoita viestikenttään
oma ja koirasi nimi.
Kerhon tilinumero on FI35 5710 5220 0838
27.
MERIMASKUN KOIRAKERHO
Koulutuksia:
Koulutukset ovat tauolla!
Tanssi jatkuu omalla aikataulullaan.
Mukaan toimintaan pääsee ilmoittamalla
yhteystietonsa Maarit Meriselle (040 753
2309) tai [email protected].
Merimaskun koirakerho järjestää useita
koulutuksia ja niihin saa osallistua jokainen
jäsenmaksun maksanut yli 15-vuotias
henkilö. Alle 15-vuotiaat ovat tervetulleita
vanhemman kanssa ja jos koulutuksissa
kaikki menee hyvin, voi nuori jatkaa
treenailua ilman vanhemman seuraa.
Muita sääntöjä ja huomion arvoisia asioita:
- juoksuisia narttuja ei saa tuoda
treenaamaan kentälle.
- koirien treenikenttä pyritään pitämään
siistinä koiran pissasta ja kakasta.
Kerhon järjestämistä koulutuksista voit lukea
kerhon nettisivuilta osoitteesta
www.merimaskunkoirakerho.fi , lähettämällä
kyselyn osoitteeseen
[email protected], soittamalla tai
tekstaamalla Evelle 040 5365 836 tai
Eekkulle 050 303 7188.
Merimaskun Koirakerho toivottaa hyvää
joulua kaikille!
Koirakerhon kevään suunnittelukokous
pidetään sunnuntaina 31.1.2016 klo 18.00
Eve Rusin luona osoitteessa Rauhalantie 3,
Rymättylä.
Ilmoittautumiset kokoukseen Evelle tekstarilla
viimeistään 24.1.2016 numeroon 043 8243
371.
Koirakerhon pikkujoulu piknik-risteilyn
ajankohta on muuttunut! Risteilyn uusi
ajankohta on lauantai 23.1.16 Viking
Amorellalla / Viking Gracella. Hinta-arvio
risteilylle n. 35 € /henkilö.
Koirakerho on asentanut ja huolehtii
koirankakkapussitelineen toimivuudesta
koulutuskentän läheisyydessä Merimaskussa.
Kakkapussit ovat koirille siltä varalta, että
koiranomistaja unohtaa ottaa kakkapusseja
mukaan lenkille.
6
MERIMASKUN KIRJASTON
AUKIOLOAJAT JA YHTEYSTIEDOT
NAANTALIN KAUPUNGIN
YHTEYSTIEDOT
Avoinna:
Ma, ti, to
Ke, pe
Aattopäivinä
Käsityöläiskatu 2, PL 43, 21100 Naantali
klo 13-19
klo 9-15
klo 10-15
Puhelinvaihde 02 4345 111
Kaupungin virallinen sähköpostiosoite:
Kirjastonhoitaja Päivi Pilkka
puh. 02 4345 545, 044 7334 683
e-mail [email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
MERIMASKUN PALVELUPISTEEN
AUKIOLOAJAT JA YHTEYTIEDOT
Avoinna:
Ma, ti, to
Ke, pe
Aattopäivinä
Tammikuun tiedotteen aineisto tulee
toimittaa palvelupisteeseen
viimeistään 15.12.2015
mielellään sähköpostin liitteenä
Word-tiedostona osoitteeseen
[email protected]
klo 13-19
klo 9-15
klo 10-15
Palveluneuvoja Satu Rokka
puh. 02 4345 540, 044 7334 679
e-mail [email protected]
Kaupunki päättää sisällön julkaisusta ja
pidättää oikeuden tehdä toimituksellisia
muutoksia, esim. lyhentää tekstiä
JOULUNAJAN POIKKEAVAT
AUKIOLOAJAT:
Ke 23.12.
To 24.12.
Pe 25.12.
To 31.12.
Pe 1.1.16
Ti 5.1.16
Ke 6.1.16
Ilmoita jakeluhäiriöistä Itellan asiakaspalveluun p. 0200-710 000 (pvm/mpm)
tai [email protected] (nimi,
yhteystiedot, päivämäärä)
10-15
Suljettu
Suljettu
10-15
Suljettu
10-15
Suljettu
Julkaisija Naantalin kaupunki.
Toimittaja Satu Rokka
044 7334 679,
[email protected]
Päätoimittaja Tiina Rinne-Kylänpää,
040 9000 866,
[email protected]
7
Julkinen tiedote kaikkiin talouksiin
8
9
10