Lokakuu - Veteli

Muistathan lähettää joulunajan tapahtumista tietoa seuraavaan
kuntatiedotteeseen 20.11. mennessä [email protected]
VETELIN KUNTATIEDOTE
Lokakuu 2015
Tässä numerossa mm.
• Kunnanjohtajan jäädessä eläkkeelle haemme 1.8.2016 alkaen uutta vakituista
KUNNANJOHTAJAA
• RAVITSEMUSTYÖNTEKIJÄ-SIIVOOJAN TOIMI päiväkoti Kivitaskuun
• Kiinteistö Oy Vetelinraitti tarjoaa myyntiin
ISOKYLÄN PARITALON JA AUTOKATOS/ VARASTORAKENNUKSEN
VETELIN KUNTA [email protected]
Kivihyypäntie 1, 69700 VETELI, Neuvonta 050 5790 100,
Kiinteistö-, kaukolämpö-ja vesihuoltolaitoksen päivystys puh. 050 5790 112
KUNNANHALLITUS
Suomen parhaalla maaseudulla Keski-Pohjanmaalla
luonnonkauniissa Vetelin kunnassa arvostetaan ja
harrastetaan monipuolisesti kulttuuria ja liikuntaa.
Kunta on saanut taloutensa nousuun ja asukasluvun
kasvuun. Kunnanjohtajan jäädessä eläkkeelle haemme
1.8.2016 alkaen uutta vakituista
KUNNANJOHTAJAA
Kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto ja
perehtyneisyys kunnallishallintoon sekä -talouteen.
Odotamme kunnanjohtajan työn painottuvan erityisesti
kunnan elinvoiman, yritystoiminnan ja yhteisöllisyyden
edistämiseen. Arvostamme kokemusta vaativista
johtamistehtävistä, strategista johtamisotetta,
elinkeinoelämän tuntemusta sekä hyviä verkostoitumisja yhteistyötaitoja.
Sovellamme 6 kuukauden koeaikaa. Hyväksyttävä
lääkärintodistus on esitettävä ennen tehtävän vastaan
ottamista. Virkaa hakevien voidaan edellyttää
osallistuvan erilliseen soveltuvuustestiin.
Vetelin valtuustolle osoitetut hakemukset kelpoisuuden
osoittavine todistuksineen, koulutus- ja
kokemustietoineen sekä palkkatoivomuksineen
toimitetaan 5.11.2015 klo 12 mennessä Vetelin
kunnanhallitukselle, Kivihyypäntie 1, 69700 Veteli tai
[email protected].
Lisätietoja antavat valtuuston puheenjohtaja Jussi
Torppa 040 5800323, kunnanhallituksen puheenjohtaja
Jukka Torppa 0400 535882 ja kunnanjohtaja Liisa
Veiskola 050 5790101, sähköposti kaikilla
[email protected]. Lisätietoja kunnasta
www.veteli.fi.
AVOINNA RAVITSEMUSTYÖNTEKIJÄ-SIIVOOJAN TOIMI
Etsimme ammattitaistoista ja yhteistyöhaluista
ravitsemustyöntekijä-siivoojaa päiväkoti Kivitaskuun.
Päiväkoti on 4-osastoinen ja hoitopaikkoja on 72. Ruoka
toimitetaan Tunkkarin keskuskeittiöltä ja päiväkodin
keittiö toimii jakelukeittiönä.
Arvostamme oma-aloitteisuutta ja tehokkuutta sekä
reipasta työskentelyotetta. Ennen työn vastaanottamista
on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus,
rikosrekisteriote ja hygieniapassi.
Tehtävä on vakituinen ja kokoaikainen työ, joka ajoittuu
päivittäin klo 6.30. – 18.00 väliselle ajalle. Palkkaus on
KVTES:n mukainen. Hakemukset osoitetaan 4.11.2015
mennessä rakennus- ja ympäristölautakunnalle os.
Kivihyypäntie 1 69700 VETELI tai sähköpostilla
[email protected]. Tehtävä täytetään ensi vuoden
alusta ja siinä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.
Lisätietoja antaa Anneli Kalmukoski puh. 050 5790 195.
TEKNINEN JA
YMPÄRISTÖ
1
LUMENAURAUS
Keskeiset laatuvaatimukset ajoradan lumisuudelle
talvihoitoluokan III mukaan ovat seuraavat:
- maksimilumisyvyys sateen aikana 10 cm
- puhtaana sateen päättymisestä 6 h
- auraus on käynnistettävä viimeistään, kun puolet
maksimilumisyvyydestä on kertynyt, ns. lähtökynnys
AURAAJAT TALVIKAUDELLA 2015–2016
• Kivikangas: Hotakainen Aarno puh. 040 9601942
• Haukilahti, Pulkkinen, Tikkakoski:
Haukilahti Sauli puh. 0400 800 571
• Polso, Sillanpää, Viiste:
Pulkkinen Henri puh. 040 5349042
• Patana, Kalliojärvi, Aho, Haapala, Forsbacka, Isokylä,
Räyringin kaavatiet: Koneurakointi Patana Oy,
puh. 040 5325681
• Nykänen, Alaspää: Huusko Jarmo puh. 040 8616032
• Tunkkari, Torppa, Heikkilä, Seppälä, Siponkoski:
Koneurakointi Kari Pulkkinen puh. 0400 180522
• Keskusta, Tunkkari kaavatiet:
Koneurakointi Kari Pulkkinen puh. 0400 180522
Kiinteistö Oy Vetelinraitti tarjoaa myyntiin
ISOKYLÄN PARITALON JA
AUTOKATOS/VARASTORAKENNUKSEN
Sähkölämmitteinen talo on valmistunut 1990 ja se
sijaitsee kunnan omistamalla vuokratontilla. Alue on
mahdollista erottaa omaksi n. 2200 nelilön tontiksi.
Talossa on kaksi 2h+k+s/ 63 m2:n asuntoa. Molemmissa
asunnoissa on varaava takka ja vuonna 2010 asennettu
ilmalämpöpumppu.
Tontilla sijaitsee 44 m2:n autokatos/varastorakennus,
jossa katos kahdelle autolle ja varastotilat molemmille
asunnoille.
Talo myydään siinä kunnossa kuin se tällä hetkellä on.
Tarjoukset pyydämme toimittamaan 25.11.2015
mennessä os. KOy Vetelinraitti, Kivihyypäntie 1, 69700
VETELI. Kuoreen merkintä ”paritalo”. Rakennus myydään
tarjousten perusteella. Vetelinraitin hallitus pidättää
itsellään oikeuden olla hyväksymättä mitään jätettyä
tarjousta
Lisätietoja kohteesta antaa toimitusjohtaja Anne-Maarit
Mansikka-aho puh. 050 5790 182.
MAASEUTUYKSIKKÖ
KASEKA
www.kaseka.fi.
YMPÄRISTÖKORVAUKSEN SYYSILMOITUKSET SIIRTYVÄT
LOKAKUULLE
Voit ilmoittaa tänä syksynä Vipu-palvelussa lohkot, joilla
toteutat seuraavia ympäristökorvauksen toimenpiteitä:
lietelannan sijoittaminen peltoon ravinteiden ja
orgaanisten aineiden kierrättäminen pellon talviaikainen
kasvipeitteisyys. Syysilmoituksen voit tehdä aiemmin
ohjeistetusta poiketen lokakuussa. Ilmoita lohkot Vipupalvelussa lokakuun kahden viimeisen viikon aikana,
viimeistään 30.10.2015.
SÄHKÖINEN ILMOITTAMINEN NOPEUTTAA MAKSUA
Ympäristökorvauksen syysilmoitus kannattaa tehdä
sähköisesti riippumatta siitä, oletko palauttanut
päätukihakemuksesi sähköisesti vai paperilomakkeilla.
Jos tilasi on vastaanottanut lantaa jätä kuntaan lomake
nro 465L (Ilmoitus lannoitteen luovuttamisesta).
Lomakkeeseen tarvitaan lannoitteen luovuttajan
allekirjoitus. Lomake on saatavilla osoitteesta
www.suomi.fi tai maataloustoimistosta. Keväällä
ilmoittamasi lohkotiedot ovat Vipu-palvelussa valmiina
käyttöösi. Vipu-palvelu myös laskee automaattisesti
sitoumusalan kasvipeitteisyysprosentin. Keväällä 2015
haetun ympäristökorvauksen ennakko maksetaan kaikille
viljelijöille marraskuussa. Jos teet syysilmoituksen
sähköisesti, saat samassa yhteydessä ennakkomaksut
myös toimenpiteistä lietelannan sijoittaminen peltoon,
ravinteiden ja orgaanisten aineiden kierrättäminen ja
pellon talviaikainen kasvipeitteisyys. Paperilomakkeilla
palautettujen syysilmoitusten käsittely etenee
hitaammin. Jos teet ilmoituksen paperilla, saat maksun
toimenpiteistä tilillesi ympäristökorvauksen
loppumaksun yhteydessä kesäkuussa 2016.
LANTA-ASIAA
Valtioneuvosto on muuttanut nitraattiasetusta joka
koskee mm. lannanlevitystä, käsittelyä ja varastointia.
Muutokset tulevat voimaan heti. Muutosten myötä
kuormausalustojen pohjavaatimuksia muutettiin siten,
että tiivispohjaisuuden sijaan kuormausalustojen tulee
olla kovapohjaisia. Kovapohjaisuuden vaatimusta
sovelletaan 1.1.2016 lähtien.
Kompostin sekä kuiva-ainepitoisuudeltaan vähintään 30
prosenttisten pakkaamattomien orgaanisten
lannoitevalmisteiden ja lantojen varastointi aumassa
työteknisestä syystä sallitaan nyt myös marraskuun ja
tammikuun välisenä aikana. Aumavarastointiaikaa
rajoitetaan kuitenkin niin, että auma voi olla pellolla
enintään vuoden sen perustamisesta. Lisäksi
aumavarastoinnin edellytyksiä helpotettiin siten, että 2
yhteen aumaan voidaan sijoittaa joko vähintään yhden
hehtaarin alalle tai koko lohkolle ja siihen rajautuville
lohkoille levitettävä määrä orgaanista
lannoitevalmistetta tai lantaa. Ilmoitus lantapatterista
tehdään kunnan ympäristöviranomaiselle
ympäristöministeriön laatimalle lomakkeelle ennen
auman tekemistä, joka on pian saatavilla
ympäristöministeriön verkkosivuilla. Lue
ympäristöministeriön sivuilta http://www.ym.fi/fifi/Luonto/Lainsaadanto_ja_ohjeet/Valmisteilla_oleva_lai
nsaadanto/Nitraattiasetuksen_valmistelu
Asetukseen lisättiin myös lannan levityspoikkeus, mikä
mahdollistaa lannan levityksen syksyllä vielä
marraskuussa poikkeuksellisesta sääolosuhteesta
johtuvasta syystä. Poikkeuksellisella sääolosuhteella
tarkoitetaan tilannetta, jossa suuret sademäärät ja
vähäinen haihdunta ovat estäneet lannoitteiden
hyödyntämisen ravinteena pellolla kasvukauden aikana.
Poikkeuksellisesta lannan levittämisestä marraskuussa
on tehtävä ilmoitus kuntaan ympäristöviranomaiselle.
Lanta voidaan levittää syksyllä 15.9. jälkeen sijoittavalla
laitteella tai pintaan levitetty lanta on muokattava
maahan vuorokauden sisällä.
Seuraa ajankohtaisia tiedotteita sivuillamme
www.kaseka.fi
JYTA SUUN TERVEYDENHUOLTO TIEDOTTAA:
Hammashoito on muuttanut Tunkkarin terveysasemalle,
Tunkkarin hammashoitolaan. Avoimet ovet perjantaina
30.10.2015 klo 11.30-14. Käynti pääoven kautta.
Tervetuloa tutustumaan uusiin tiloihin!
Katso tapahtumat
kuntatiedotteen sivulta 7
3
KASE YRITYSPALVELU
KESTO – HANKE
Kokkolan yliopistokeskus Chydenius toteuttaa
yhdessä Vaasan yliopiston kanssa Keskipohjalaisen
strategiaosaamisen vahvistaminen (KeStO) –
hanketta. Hankkeeseen otetaan mukaan 20
pilottiyritystä Kokkolan ja Kaustisen seudulta.
Lisätietoa yliopistokeskuksen sivuilta:
(https://www.chydenius.fi/tutkimus/kauppatieteet/
hankkeet-1/kesto)
Hankkeen aikana järjestetään avoimia ja
maksuttomia yrityksille suunnattuja strategian ja
liiketoiminnan kehittämistilaisuuksia. Ensimmäinen
tilaisuus on
torstaina 26.11.2015, klo 8.30 – 12, Johtoryhmän
ja hallituksen rooli strategiatyöskentelyssä. Paikka:
Kokkolan yliopistokeskus Chydenius,
Talonpojankatu 2 B.
Ilmoittautua voi KeStO-hankkeen sivuilla.
KAUSTISEN SEUTUKUNNAN YRITYSREKISTERI
http://kasesoft.fi/yritysportaali/?sivu=yrityshaku on
maksuton rekisteri. Rekisteristä löytyvät kaikki
seutukunnan yritykset, joilta on saatu lupa laittaa
yritystiedot julkisiksi. Yritystiedot linkittyvät myös
alueelliseen yritysrekisteriin
http://kauppatori.kpk.fi/Yhteistyo.aspx.
Jos yrityksesi tiedot puuttuvat ja haluaisit ne
rekisteriin, ota yhteyttä yritysneuvojaan
Sari Torppa puh 044 561 2154 tai
[email protected]
KPMG-KOULUTUS YRITTÄJILLE: OMISTAJANVAIHDOS- JA YRITYSKAUPPA
Aika: keskiviikko 11.11.2015 kello 13-16. Paikka: Yritystalo Evald, Kokkola
Koulutus on maksuton. Ilmoittautumiset: K-P:n Yrittäjien toimistoon (06) 831 5292 Muuta koulutusta löytyy
opastin.fi-sivulta.
TERVETULOA KESKUSTELEMAAN RAKENNUSTUOTETEOLLISUUDEN NYKYTILASTA JA UUSISTA MAHDOLLISUUKSISTA
Vetelin kunnantoimistolle (Kivihyypäntie 1)
tiistaina 3.11. klo 14. Kahvitarjoilu alkaa klo 13.45
Tässä koko seutukuntaa koskevassa tilaisuudessa esitellään syksyn 2015 aikana suoritetun rakennustuote-teollisuuden
nykytilakartoituksen tuloksia sekä keskustellaan toimenpiteistä, joilla toimialan vahvuuksia vahvistetaan ja heikkouksia
kehitetään. Tilaisuus on tarkoitettu rakennustuoteteollisuusyritysten ja näiden liitännäistoimialayritysten edustajille
sekä muille alan kehittämisestä kiinnostuneille.
Tarjoilujen varaamiseksi ilmoittautumiset viimeistään pe 30.10. sähköpostitse osoitteeseen: [email protected] tai puhelimitse 040 7299 920. Ilmoita myös mahdolliset erityisruokavaliot!
Tilaisuuden järjestää RTTNK – Rakennustuoteteollisuuden nykytila-analyysi ja kehittämis-suunnitelma PohjoisPohjanmaan eteläosassa ja Keski-Pohjanmaalla -hanke yhteistyössä kunkin seutukunnan yrityskehitysorganisaation
kanssa.
Tervetuloa! Vesa Martinkauppi projektipäällikkö, TKI-johtaja CENTRIA tutkimus ja kehitys
Tulossa Vetelin joulunavaus lauantaina 28.11. Seuraa ilmoittelua!
4
SIVISTYS, NUORISO JA
VAPAA-AIKA
ISÄNPÄIVÄKAKKUKURSSI
Isokylän koululla pe 7.11. klo 16.30-18.30 ja
la 8.11. klo 11-13.
Perjantaina teemme kakkupohjat ja lauantaina
täytämme ja koristelemme kakut.
Kurssimaksu 7 € 4H-jäseniltä ja muilta 10 €.
Ota mukaan kakkukupu tai tarjoilulautanen. Mukaan
otetaan 10 ensimmäiseksi ilmoittautunutta.
Ohjaajina Satu Koski ja Santtu Lehto. Ilmoittautumiset
4.11. mennessä kotisivujemme kautta www.veteli.4h.fi.
Lisätietoja Satulta puh. 0407472347.
KOULUT TIEDOTTAVAT
JOULUMYYJÄISET LA 28.11.2015
Yläkoulun perinteiset joulumyyjäiset
pidetään Tietolan salissa lauantaina 28.11.2015 klo 11 13. Pöytävuokra on 10 €/pöytä. Varaukset 25.11.
mennessä 0505790 152 / Pannula. Kahviota pitävät
Yläkoulun 9.-luokkalaiset. TERVETULOA!
KASKELAN REMONTIN TILANNE
Kaskelan ilmastointiremontti on alkanut viikolla 42 ja sen
arvioitu kesto on helmikuun loppuun asti. Tietolan
salivuorotkin pysyvät siis valitettavasti peruttuna tämän
ajan.
KOULUJEN TAPAHTUMIA
Yhteishakuilta
TO 26.11. klo 18.30 9.-luokkalaisille ja heidän huoltajilleen
Kaustisen keskuskoululla.
HYGIENIAPASSIKOULUTUS JA -TESTI
Alakoulujen joulujuhlat
KE 16.12. klo 19.00 Keskuskoulun joulujuhla urheilutalolla
TO 17.12. klo 18.30 Tunkkarin koulun joulujuhla
TO 17.12. klo 19.00 Ylipään koulun joulujuhla
Kunnanvirastolla to 5.11. klo 18-21.
Kouluttajana Seija Varila.
Hinta 50 €/osallistuja.
OPS-ASIAA
Ilmoittautuminen 30.10. mennessä kotisivujemme kautta Vetelin kunnan opetussuunnitelmatyö on edennyt.
www.veteli.4h.fi. Lisätietoja Satulta puh. 0407472347.
Koulun arvopohjaan ja toimintaan liittyvät keskustelut
oppilaiden, huoltajien ja sidosryhmien osalta on pidetty.
Saimme keväästä 2015 lähtien pidetyistä kyselyistä ja
KERHONOHJAAJAKOULUTUS
keskustelutilaisuuksista paljon hyvää aineistoa työmme
pohjaksi. Suuret kiitokset aktiivisesta osallistumisesta! Työ
Kaikille kerhonohjauksesta kiinnostuneille ja jo kerhoa
jatkuu kerätyn aineiston pohjalta koulun omana
ohjaaville järjestetään kerhonohjaajakoulutus Halsualla. valmistelutyönä. Yleisiä tilaisuuksia tullaan järjestämään
vielä kevätlukukauden puolella.
Ensimmäinen kokoontuminen on to 29.10. klo 15.30-20
Opetussuunnitelmatyön etenemistä voit seurata sekä
ja toinen to 5.11. klo 15.30-18. Viimeinen kerta to 12.11. tutustua kyselyjen ja keskustelujen yhteenvetoihin
klo 15.30-20 on suunnattu vain 4H-kerhojen ohjaajille.
osoitteessa https://peda.net/veteli/ops-2016.
Vaikka tällä hetkellä ei olekaan virallisia kyselyjä
Koulutus on ilmainen. Omat eväät mukaan.
käynnissä, otamme koko ajan vastaan
Ilmoittautuminen ke 28.10. mennessä kotisivujen kautta opetussuunnitelmaan liittyviä ideoita ja ehdotuksia. Niitä
www.veteli.4h.fi. Lisätietoja Satulta puh. 0407472347.
voi laittaa vaikkapa sähköpostitse rehtoreille
[email protected] (Yläkoulu ja lukio),
[email protected] (alakoulut).
KIRJASTO TIEDOTTAA
Pääkirjasto: puh. 0505790 171, 0505790 172
sähköposti: [email protected]
Kotisivu: veteli.fi/kirjasto
Verkkokirjasto: http://arena.jarvinet.fi
AUKIOLOAJAT 31.5.2016 ASTI:
Pääkirjasto: ma–to 13-19, pe 10-16
TERVETULOA PELIPÄIVÄÄN KIRJASTOLLE
KE 18.11. KLO 13-19!
• Kirjastolla on kolme tablettitietokonetta asiakkaiden
käytettäväksi kirjaston tiloissa. Saat tabletin
palvelutiskiltä antamalla oman kirjastokorttisi
pantiksi. Tabletteihin on Pelipäivää varten asennettu
muutamia ilmaisia pelisovelluksia.
• Kirjaston lautapelejä pelattavana lehtisalissa. Voit
myös tuoda oman lautapelin mukanasi!
• Pelipäivän kunniaksi tietokoneen voi varata
poikkeuksellisesti 2h ajaksi/hlö.
• Esillä pelaamiseen liittyviä kirjoja ja lainattavia
lautapelejä.
Tarjolla myös mehua ja popcornia. TERVETULOA!
KIRJASTOMME ETSII VAPAAEHTOISIA KIRJAYSTÄVÄKSI
IKÄIHMISILLE HARJUKODILLE JA KOTEIHIN
Kirjaston henkilökunta pakkaa kirjakassin valmiiksi ja
kirjaystävä toimittaa sen asiakkaalle. Yleisin
tapaamistahti on noin kerran kuukaudessa. Saat itse
päättää ajankäytöstä ja aloittaa vaikkapa vain
kokeilemalla tehtävää. Voit olla kirjaystävänä yhdelle tai
halutessasi useammalle vanhukselle. Saat opastusta ja
tukea kirjastosta, kirjapalkintoja panoksestasi ja ennen
kaikkea uuden ystävän. Lisätietoja Jaanalta 040 660 9909
tai [email protected]
 SATUTUNNIT joka toinen torstai klo 10.00
seuraavasti: 5.11., 19.11., 3.12. ja 17.12. Tervetuloa!
 NÄYTTELYT: Vappu Pulkkisen pastellimaalauksia
esillä pääkirjastossa 30.10. asti. Lämpimästi tervetuloa
tutustumaan!
 KIRJASTOPALAPELI on kaikkien rakennettavissa
lehtisalissa. Seuraamme palapelin muodostumista
kirjaston Facebook-sivuilla. Halutessasi voit jättää viestiä
vieraskirjaan toisille kokoajille. Toivotamme
asiakkaillemme mukavia hetkiä palapelin rakentelun
parissa! 
 POISTOJA TEHTY LISÄÄ:
Runsaasti poistoja mm. seuraavista aiheista: historia ja
elämäkerrat, lääketiede ja psykologia. Poistokirjan hinta
10 senttiä/kpl.
 Syksyn uutuuksia on hyvin saatavilla. Ja mikäli
kaipaamasi kirja ei ole paikalla, pyydä henkilökuntaa
varaamaan se kimppakirjastoistamme.
Käytä rohkeasti hyväksesi tämä maksuton varaus/kuljetuspalvelumme!
 LAHJOITUKSET On tullut esille, että asiakkaat
haluaisivat lahjoittaa kirjastolle heille tarpeettomaksi 5
käynyttä aineistoa. Jos sinulla on hyväkuntoisia ja kaikki
osat tallella olevia lautapelejä tai palapelejä, otamme
niitä ilolla vastaan kirjaston tiloissa käytettäväksi ja
myöskin lainattavaksi.
ASIAKKAIDEN PYYNNÖSTÄ JOULUAIHEISET KÄSITYÖJA ASKARTELUKIRJAT JO ESILLÄ – TERVETULOA
LAINAAMAAN!
LIIKUNTAKESKUS TIEDOTTAA
Uimahalli puh. 0505790176
Kahvila Auringonkukka puh. 0505790175
UIMAHALLI AVOINNA
ma-to klo 16-20.30
pe aamu-uinti klo 7-9 sekä klo 16-20.30
Allasosasto suljetaan arki-iltoina klo 20,
pe aamuna klo 8.30
 HUOM! Pyhäinpäivän aattona pe 30.10. ei
iltakäyttöä.
VIIKONLOPPU-UINNIT SYKSYLLÄ 2015
Uimahalli avoinna sunnuntaisin
25.10., 22.11., ja 13.12. klo 12-15
Samoina päivinä lisäksi yleinen vesijumppa klo 11.15.-12
ja toiminnallinen jumppa kuntopalloilla klo 13-14.
VESIJUMPAT
Yleinen vesijumppa
ma ja to klo 20-20.45 (uintimaksu + 1,5 €)
Ikääntyvien vesijumpat
ti ja to klo 7.45-8.20 ja pe klo 13-13.35
Matalankynnyksen vesijumppa ma klo 12.15-13
SPINNIT
ti klo 18.45-19.45 Laura Sillanpää
to klo 19.15-20 Marja Tunkkari
Varaa paikka kahviosta. Hinta 6 €/krt, 10krt passi 55 €
Peruuttamattomasta ajasta perimme sakkomaksun 6 €.
SOLARIUM AVOINNA ma-pe klo 8-20.
MIX-ILTA
Pe 6.11.2015 klo 18-20 Vetelin keskuskoulun Muksulassa
vauhdikkaita puuhapisteitä 6-13 vuotiaille.
Hyvää naposteltavaa!!
Järjestää Vetelin-Halsuan helluntaiseurakunta ry
Tapahtuma on ilmainen. Tervetuloa!
JOULULAHJAKERÄYS
SPR Kaustisen osasto järjestää yhdessä muiden
paikallisten toimijoiden kanssa joululahjakeräyksen
vähävaraisille lapsiperheille Kaustisen, Vetelin ja Halsuan
kuntien alueella. Lahjat ohjataan perheille sosiaalitoimen
ja seurakunnan diakoniatyön kautta.
Joululahjakeräykseen voit osallistua noutamalla
pakettikortin. KORTIT NOUDETTAVISSA TI 3.11
ALKAEN seuraavissa paikoissa: Passeli, Kaustisen kirjasto
ja Viivi ja Vilpertti-lastentarvikeliike.
Pakettikortissa on tieto lahjan saajan sukupuolesta ja
iästä. Pakettikorttien noutopaikoissa on esillä
lisäohjeistusta liittyen lahjan hankintaan.
6
VETELIN KÄSITYÖNYSTÄVÄT RY TIEDOTTAA
Rantupirtillä maton- ,ripsiliinan-, matkahuova ja
poppanloimia vapaina. Jos sinulla ei ole päivällä
mahdollisuutta kutomiseen, mutta olet kiinnostunut, ota
yhteyttä. Mahdollisuus saada kutomisen aloitukseen
ohjausta myös illalla. Ajasta sovitaan erikseen
soittamalla puh. 0400902543 tai 0400910822 sekä
käymällä paikanpäällä.
Rantupirtti auki tiistaisin klo 10-16.
Terveisin Rantupirtin väki.
TULOSSA KÄSITYÖLÄISMESSUT 19.3.2016 klo 9 alkaen
Tervetuloa mukaan myymään käsitöitäsi ja tuotteitasi
suureen messutapahtumaan Taidekartanoon.
Ehtona se, että kaikki myytävät tuotteet ovat käsityönä
tehtyjä ja kotimaisia.
Paikkamaksu 10 €. Ilmoittautumiset [email protected] tai
[email protected].
Pihalle voi myös pystyttää kojuja, esim. makkaran ja
lettujen paistoa varten ym.
Myös esim. poniajelua tms. lapsille tarkoitettua
toimintaa voi vapaasti järjestää tapahtuman yhteyteen.
Talkoilla järjestetyt messut kaipaavat talkoolaisia, tule
mukaan !
LAHJOJEN KERÄYS JÄRJESTETÄÄN
VETELIN PALOASEMALLA LA 21.11 KLO 10-14 JA TO 26.11 KLO 16-19.
7
Viikon aikana Jokaisella on oikeus mielen hyvinvointiin -teemaa tuodaan esiin myös kouluissa,
seurakunnissa sekä järjestävien tahojen toimipaikoissa.
Tiistaina 17.11. klo 18-21 NAISTEN HYVINVOINTI-ILTA Vetelin liikuntakeskuksessa.
• klo 18.45-19.45 Spinni, hinta 6 € (muista varata pyöräilyyn paikka etukäteen kahviosta)
• klo 18.45–20 Bodypump, hinta 5 €
• klo 20–21 Bailamama Women, hinta 5 €
• klo 19–20 Kepli:n Satu Heinojan luento ”Huolla kehoasi niin huollat mieltäsi, liikunnasta hyvää mieltä!”
• klo 20–21 Uimahalli avoinna vain naisille! Tule nauttimaan kynttiläuinnista uimalipun hinnalla.
Saunassa löylytuoksuja.
Mukana hyvinvointiyrityksiä
• Timean hieronta: niska-hartiahieronta 10-15min, hinta 10€
• Amalian aitta/Salmelan tila: tekstiilejä, leivonnaisia
• Luonteva - Eija Latvala: veteliläisiä täysin käsityönä tehtyjä erilaisia palasaippuoita ja muita
luonnonmukaisista raaka-aineista valmistettuja ihonhoitotuotteita
• Vetelin apteekki: näytteitä, esittelyä, myyntiä
Vetelin Osuuspankki ja Vetelin Ylipään Osuuspankki tarjoavat pullakahvit.
Tiistaina 17.11. klo 18 ISÄT vs. LAPSET –tapahtuma Kaustisen urheilutalolla lajina norsupallo.
Keskiviikkona 18.11. klo 18 alkaen TOVERILIITON SIIONIN KANTELEEN LAULUILTA kahvitus ja yhteislaulua,
laulattajina mukana myös lauluryhmä Kajastus. Kaustisen Evankelinen opisto, Opistontie 30.
Torstaina 19.11. VASKOOLIN 10-VUOTISKONSERTTI Vetelin liikuntakeskuksessa
• klo 18 kahvitus. Vapaaehtoinen kahviraha Vaskoolin toiminnan tukemiseen.
• klo 19-20 esiintyy Jani Klemola säestäjänään Matti Vähäkainu
Tilaisuus on kaikille avoin ja ilmainen. Myytävänä Vaskoolissa tehtyjä tuotteita ja esillä Vaskoolin
”historiaa”.
Perjantaina 20.11. klo 20 PINGISTURNAUS alkaen nuorille suunnattu pingisturnaus Kaustisen
urheilutalolla.
Lauantaina 21.11. LASTENKONSERTTI klo 15 Vetelin liikuntakeskuksessa, mukana lastenohjelmasta tuttu
Tuomo Rannankari. Konsertin jälkeen lapsille temppurata. Kahvio auki. Tapahtuma on maksuton.
Sunnuntaina 22.11 klo 12 ELOKUVAESITYS Kaustisen kansantaiteenkeskuksessa Mika Kaurismäen ohjaama
”Elämältä kaiken sain”. Rooleissa mm. Vesa-Matti Loiri ja Peter Franzen, liput 10 €.