Talvi- Hokkalainen

i
v
l
a
T
HOKKALAINEN
Hokan seudun
kyläyhdistys ry:n
talvilehti 2015–2016
VUODEN 2015
HOKKALAINEN
Kyläyhdistyksen
hallitus nimesi
Vuoden Hokkalaiseksi
ylikonstaapeli Toni
Reinikaisen. Reinikainen
valittiin Vuoden Poliisiksi
lokakuussa 2015.
Hokan seudun
kyläyhdistys ry
KULTTUURIPALKINTO
URPO MALISELLE
Turvallista talvea!
Turvallisuus ei ole aina massiivisia turvatoimia tai
rakennelmia. Se lähtee pienistä asioista ja ajattelutavoista. Eikä se välttämättä maksa juuri mitään. Pääasia on, että emme pelkää jotain kaukaista ja epärealistista, vaan otamme arkipäiväisiä asioita huomioon.
ei saa jättää valvomatta. Mieleen tulee useampi tapaus, kun palamaan jätetty kynttilä polttaa
koko huoneiston tai rakennuksen. Sama koskee
yhä halventuvia jouluvaloja. Siksi palovaroittimen toiminta tulisi testata kuukausittain. Ihan
vaan testinappia painamalla.
Ensimmäisenä tarkasta kiinteistösi osoitemerkintä. Se tulee olla kunnossa niin vakituisessa, kuin
vapaa-ajanasunnossa. Tiennimikyltit alkavat olla kunnossa. Mutta ne talonumerot pitää olla luettavissa sitä tietä ajaessa. Pelkkä rakennuksen
kulmassa oleva kyltti ei kaikissa tapauksissa riitä.
Tottakai asunto kannattaa lukita poissa ollessa ja
yön ajaksi. Emme elä enää yhteiskunnassa, jossa
luuta riittää merkiksi, että ei olla kotona. Eikä sitä
avainta kannata jättää sinne ulko-oven läheisyyteen. Aika moni niin säilyttää, mukavuussyistä.
Liukastuminen tuottaa suurta harmia. Ja sitä
esiintyy keskimäärin moninkertaisesti enemmän, kuin vaikka tuntemattomaan ja sattumanvaraiseen henkilöön kohdistuvia väkivallantekoja.
Hyväpohjaiset kengät, mahdolliset liukuesteet,
kulkuväylien hiekoitus ja asiallinen pihavalaistus
ovat yksinkertaisia, mutta tehokkaita konsteja.
Pimeään vuodenaikaan poltetaan paljon kynttilöitä. Muistetaan kuitenkin, että elävää kynttilää
Tätä kirjoitettaessa Puula lainehtii vielä. Toivomme tietenkin hyviä talvikelejä. Mutta viime vuodet ovat muistuttaneet, että vuodet ja jääkelit
eivät ole veljeksiä. Jäällä liikkuminen on taitoja tarkkuuslaji.
Ettei vaan sattuis mittään :)
Reinikaisen Toni,
Puuska
Kangasniemen vuoden
2015 kulttuuripalkinnon
sai Urpo ”Upi” Malinen
tunnustuksena pitkäaikaisesta toiminnasta
paikalliskulttuurin edistämiseksi.
Kuva: Marjo Tulla
Hokan seudun
kyläyhdistys ry
toivottaa kaikille
HYVÄÄ JOULUA
JA ONNELLISTA
UUTTA VUOTTA!
Pieni hokkalainen kylä
Kotavuoren tontut kertoivat, että taas on se aika, kun Hokan katajainen kansa kokoontuu Joulutorilleen. Tontut eivät tarvitse
teleurkintavaltuuksia, ne harjoittavat salakuuntelua ja salakatselua riihien kulmilla, latojen nurkilla ja ikkunoiden alla ja lueskelevat myös ilmoitustauluja, kun
ihmisten silmä vain välttää.
Tuon torin sijaintihan on vallan
mainio, jos Mikkelin tai Jyväskylän kuntaliitosjoukot valloittavat
Kangasniemen ja pakolaishallitus siirtyy pitämään kortteeria
Otto Mannisen koululle. Torin
kohdalle tienristille tulee tulliraja. Ja sinne jää Hokka sinnittelemään Puulan strategisten selkävesien suojaan kuin se pieni
gallialainen kylä.
Toripäivä taitaa olla 12. joulukuuta. Lauantai. Kotavuoren
isännän ajatus lähti heti laukalle muistelemaan neljän vuoden
takaisia, jolloin hänellä oli vuorotteluvapaalla mahdollisuus
juurtua ”talvihokkalaiseksi”. Se
oli marraskuun alkupäiviä, kun
Kotavuoren isäntä souti Hokan
ulkosaaristoon Rämiäiseen, mitähän lie Mannilaa vai Simpiääkö se on, mutta Suur-Hokkaapa
kuitennii. Jäitä oli ajatus odotella ja kävellä ahkion kanssa pois.
Jonkinlaista sääpäiväkirjaa Kotavuoren isäntä siellä piti säitä pidellessä. 10 vuorokauden kelirikon kera melkein kolmeksi kuukaudeksi venähtänyt elo saaren
erakkona jäi niin väkevästi mieleen, että aina näihin aikoihin
Kotavuoren isäntä mielikuvitte-
lee, miltä saaressa näyttää, kun
ei ole itse katsomassa.
häistä. Sangen vähäistä, ettei liioitella.
Milloin Puula jäätyy? Miten Puula jäätyy? Milloin ja miten lumi
asettuu saareen ja jäälle?
Onneksi enää ei tarvitse vain kuvitella. Kotavuoren isännän liityttyä Facebookiin tarjolle on
tullut hokkalaisten alkuasukkaiden hienoja kuvia ja tunnelmia
aina kun sää ja maisema antavat aihetta.
Puula oli tyyni, vesi jäähtynyt
kaksiasteiseksi, ilmassa pakkasta
muutama aste. Ilman ja veden
lämpötilat olivat alkaneet kulkea kylmä käsi kylmässä kädessä. Pilvien takaa ilmestyi pohjoiselle taivaalle hetkeksi kuu,
jonka kalpeille poskille etelässä yhtä pikaisesti vilahtanut aurinko heitti pastellit sävyt.
Niin, se sääpäiväkirja. Ihan piti katsoa, mitä tapahtui neljä
vuotta sitten toripäivänä, 12.
joulukuuta. Noh, kaikenlaista
ja ei mitään uutta. Aamulla eli
aamupäivällä Kotavuoren isäntä kiikaroi Pauninselän reunassa lintujen muuttoa, joka oli vä-
Vetouisteluveneitä ei tällä kertaa näkynyt, teeri vähän pulisi,
nuori kalalokki partioi ohitse,
tutut korpit menivät jonnekin
tullakseen sieltä jostakin takaisin. Sisälahtien rannoilla oli kapea jääreunus, josta airo meni
läpi, kun Kotavuoren isäntä sou-
ti mantereesta sanomalehden.
Ulompana lahdella ajelehti jäälautta, joka oli ihan pakko halkaista veneellä kahtia – pomppivathan pikkupojatkin syksyn
ensimmäisissä riitteisissä lätäköissä. Ihan ilman syytä.
Iltapäivällä Kotavuoren isäntä
lämmitti saunan, sillä joulukuisessa Hokan ulkosaaristossa iltapäivä on uusi ilta. Löylyssä oli jo
pimeä, laiturilla pimeä ja järvessä se vasta pimeä olikin. Mieli oli
ajoittain valoisa, enimmäkseen
kuitenkin sellainen rauhallisen
hämärä kuin talvinen päivä.
Ja niin oli taas yksi sellainen päivä herpaantunut matalasta kaarestaan eiliseksi.
- Tuomas Manninen -
Aatin tupa
Kyläyhdistys rakentaa Hokan kylätorille talkoovoimin
lisärakennuksen, jonka työnimi on Aatin Tupa. Rakennusta
käytetään varastona ja lisämyyntitilana sekä tapahtumiin.
Rakennuksen on tarkoitus valmistua ensi kesäksi 2016.
Projekti toteutetaan osittain Veej’jakajan myöntämän Leaderrahoituksen turvin.
Kuvassa on talkooporukkaa rakentamassa
rakennuksen perustuksia 5.12.2015.
Osallistu​Aatin tupa -projektiin ostamalla ”oma hir​si​”
50 eurolla. Kaikki projektiin osallistuneet saavat nimensä
tuvan seinälle. Huom! Hirsiä on rajallinen määrä.
​Voit maksaa hirren tai hirret Hehkuvan Hokan tilille
FI97 5105 0620 0664 18. Laita viestikenttään teksti Aatin tupa.
Talvitapahtumat 2016
La 13.2. klo 17 - 19
Iltamäki laskiaisen kunniaksi valaistussa Otto Mannisen
koulun mäessä.
Mäki lumetetaan ja siinä on
kaksi “kaistaa” turvallisuuden
vuoksi. Tarjoilua.
Lumen puuttuessa järjestetään koululla Ystävänpäivätapahtuma su 14.2. klo 12.
La 26.3. klo 12
Hokan TalviTriathlon
Ukonniemessä
TalviTriathlonissa kilpaillaan
“lumipallon heitossa, lumiukon teossa ja kelkkailussa”.
Näitä lajeja sovelletaan tilanteen ja kelien mukaan.
Lumettomuus ei peru kilpailua.
Su 17.4. klo 13
Hokan kyläyhdistys ry:n
vuosikokous ja Hokan kyläosuuskunnan vuosikokous
koululla
Lisätietoja tapahtumista:
www.hehkuvahokka.fi
Tule mukaan
tekemään Hokan
tapahtumia!
Tapahtumien järjestäminen
vaatii paljon työpanosta, josta
yhdistyksen hallitus ei yksin
selviä. Mikäli haluat mukaan
yhdistyksen talkootoimintaan,
ota yhteyttä hallituksemme
jäseniin.
Otamme vastaan myös rahallista tukea, sponsoreita ja
pääsponsoreita tapahtumiin.
Voit myös varata mainospaikan huhtikuun KesäHokkalaiseen 2016.
Yhteystietoja
Hokan seudun kyläyhdistys
www.hehkuvahokka.fi
http://hokka.knmss.net
Facebook-ryhmä Ken Hokassa ei hukassa
Erja Pauninsalo, pj., puh. 040 741 2328
Riitta Sompa-Hokkanen, sihteeri ja jäsenasiat,
puh. 040 563 3228
Seppo Lappalainen, vpj., puh. 0400 570 557
Tonttiasiat:
Toni Reinikainen, puh. 0400 167 253 ja
http://knmss.net/kiinteistoporssi
Astiaston vuokraus:
Kirsti Lähteenmäki, puh. 0400 770 220 ja Arja
Hokkanen puh. 040 501 5752
Toriteltan vuokraus:
Seppo Lappalainen, puh. 0400 570 557
Tapiolan tilojen vuokraus:
Markku Kuusjärvi, puh. 0400 365 016
Hokan Kyläosuuskunta
Ks. palvelut ja liittyminen osuuskuntaan:
www.hehkuvahokka.fi
Virpi Kyröläinen, puheenjohtaja,
[email protected]
Seppo Lappalainen, sihteeri,
[email protected]
Puh. 0400 570 557
Päiväkoti Pikkuväki ry
Hokan koulutie 21 (Otto Mannisen koulu)
51200 Kangasniemi
Puh. 040 717 4750