nro 2/2015 - Turku Science Park

Ajankohtaista Turun seudun yrityspalveluista
2
2015
+
6Aika - kohti älykästä
ja kestävää kaupunkia
+
Uusi elinkeinosopimus
tuo sujuvammat
palvelut
+
Gasera Oy
kasvaa julkisten
elinkeinopalveluiden
vauhdittamana
businessturku.fi
|
1
POTKURI NYT UUDESSA
OSOITTEESSA
SPARKUPIN AVAJAISET
26.11.2015 klo 18 – 22
Joukahaisenkatu 3-5 A
AVAJAISOHJELMAA LUVASSA
KOKO VIIKON 23.-27.11.2015
Lisätiedot:
www.businessturku.
Yrityspalveluiden
on elettävä ajassa
Turun Seudun Kehittämiskeskus on palvellut 1990-luvun puolivälistä lähtien seutukuntamme
laajaa yrityskenttää. Turku Science Park Oy:n roolina on ollut edistää etenkin korkeakoulujen
ja yritysten välistä yhteistyötä painopisteiksi määritellyillä bio-, ict- ja nyttemmin myös kemia- ja
cleantech-aloilla.
SPARKUP- STARTUP COMMUNITY
STARTINGUP - TEAMINGUP - BUSINESSUP
Viime vuosina yritystoimintaan ovat vaikuttaneet vahvasti mm. kansainvälistyminen ja digitalisaatio. Paikallisia, kuntatasolla tuotettavia palveluita tarvitaan yhä, mutta uuden talouskasvun
saavuttaminen ja viennin palauttaminen kasvu-uralle edellyttävät resurssien suuntaamista entistä
enemmän innovatiivista, luovaa ja kansainvälistyvää liiketoimintaa tukevaan toimintaan.
Toimintaympäristön muutosten ohella myös yrittäjyyden mallit muuttuvat. Kilpailijoiden pelosta
olemme siirtyneet avoimuuteen, jossa yrittäjät jakavat tietoa, osaamista ja ideoita toistensa kanssa. Yhä useampi pk- tai jopa yksinyrittäjä myös hakee asiakkaita yhden kunnan tai seutukunnan
sijaan kansainvälisiltä markkinoilta.
Muutokset edellyttävät myös julkisilta elinkeinopalveluilta uudistumista. Osana tätä Turun Seudun
Kehittämiskeskuksen ja Turku Science Park Oy:n tähän asti tuottamat palvelut on tarkoitus ensi
vuoden alusta alkaen tuottaa yhden yhtiön sisällä. Turun seudun kunnat valmistelevat parhaillaan
uutta seudullista elinkeinopoliittista sopimusta, jossa toimintaympäristössä tapahtuneet
muutokset, yritysten tarpeet ja kuntien toiveet huomioidaan entistä paremmin.
Yritystoiminnan tukeminen ideavaiheesta kansainvälistymiseen, kärkitoimialojen vahvistaminen ja Turun seudun alueellisen kilpailukyvyn edistäminen
ovat myös uudistuvan toimintamallin ykköstavoitteita. Isompien ja pienempien uudistusaskelten ottamiseen tarvitsemme jatkuvasti palautetta
asiakkailtamme. Siksi ideat, ehdotukset ja muu palaute ovat nyt
erityisen tervetulleita.
Euroopan meripäivä Turussa 18.-20.5.2016
Niko Kyynäräinen
Johtaja, Turun Seudun Kehittämiskeskus
puh. 050 559 0538
Seuraa meitä
BUSINESSTURKU.FI ON TURUN SEUDUN KEHITTÄMISKESKUKSEN JA
TURKU SCIENCE PARK OY:N YRITYSPALVELUIDEN AJANKOHTAISLEHTI.
TOIMITUS HANNELE HAAPAMÄKI, TURUN SEUDUN KEHITTÄMISKESKUS
JA RIKU NÄSÄNEN, TURKU SCIENCE PARK OY
PAINOS 30 000
TAITTO MIA GRÖNBERG, KMG TURKU
PAINOPAIKKA ALMA MANU OY
2
|
businessturku.fi
TurunSeutu
TurkuSciencePark
www.businessturku.fi
Rikumatti Levomäki
Toimitusjohtaja, Turku Science Park Oy
puh. 050 554 7565
TEKSTI ANNA KORTELA KUVA LPR ARKKITEHDIT OY JA ANNE KORTELA
Kaupunki ja
yritykset kehittävät
yhdessä älykästä
ja kestävää
kaupunkia
Kuusi Suomen suurinta kaupunkia ovat sopineet 6Aika-yhteistyöstä, jossa ne edistävät yhdessä yritysten ja korkeakoulujen kanssa uusien innovaatioiden kehittämistä.
Tavoitteena on synnyttää kaupunkeihin uutta kansainvälisesti kilpailukykyistä osaamista ja uusia työpaikkoja.
Turun, Helsingin, Espoon, Vantaan,
Tampereen ja Oulun yhteisen 6Aika
-toiminnan idea on avoimuus. Sen
kolme kärkihanketta ovat avoimet
innovaatioalustat, avoin data ja rajapinnat sekä avoin osallisuus ja asiakkuus.
– Kaupunki kehittää toimintaansa
niin, että yritykset ja muut toimijat,
kuten yliopistot ja korkeakoulut, pystyvät kehittämään kansainvälisesti
kilpailukykyisiä, kestäviä ratkaisuja ja
asukkaat saavat parempia palveluja.
Toiminta on avointa ja vaatii suurta
ajattelun ja toimintatapojen muutosta. Edistymistä seurataan myös
muualla Suomessa ja EU:ssa, koska
yritysten kansainvälistymisedellytysten parantaminen kiinnostaa laajasti,
kertoo Turun kaupunkikoordinaattori
Anna-Mari Sopenlehto.
Hän koordinoi toimintaa kuutoskaupunkien välillä, ja yritykset voivat ottaa häneen tai muihin projekteissa
toimiviin henkilöihin yhteyttä kiinnostuessaan yhteistyöstä kaupungin
kanssa. Ensimmäiset pilottihankkeet
käynnistyvät syksyn aikana.
Avoimet innovaatioalustat ovat
toiminnallisia kokonaisuuksia, joissa
julkiset ja yksityiset toimijat yhdessä
synnyttävät uudenlaisia ratkaisuja ja
liiketoimintaa. Ne voivat olla fyysisiä
tiloja tai kaupunginosia, kuten Skanssi Turussa tai 5G-verkko Oulussa.
– Haemme fiksuja ratkaisuja.
Skanssissa kehitetään uusia rakentamisen, energian ja sähköisen liikenteen ratkaisuja. Lisäksi kehitetään
innovatiivisia hankintoja ja vierailu- ja
innovaatiokeskusta, jossa voidaan
esitellä yritysten toimintaa. Kaikki
perustuu innovaatiojohtamiseen ja
vuoropuheluun eri toimijoiden kanssa, kertoo innovaatioalustojen 6Aika
-kokonaisuudesta vastaava Aino
Ukkola Turun Seudun Kehittämiskeskuksesta.
– Yritykset hyötyvät yhteistyöstä
sekä oman tuotteensa kehittämisessä että markkinoinnissa. Kerromme
hankkeissa mukana olevista yrityksistä ja niiden ratkaisuista esimerkiksi
marraskuussa Barcelonan Smart City
-messuilla kuuden suurimman kaupungin yhteisellä Suomi-osastolla.
Mukana on myös IQ Payments Turusta, Ukkola jatkaa.
Avoin data nivoutuu tiedolla johtamisen kokonaisuuteen ja tiedon
hallintaan. Julkishallinnon tiedon
TEKSTI ANNE KORTELA
Uusi mobiilimaksamisen alusta
tuplasi työpaikat
IQ Payments Oy pääsi puolitoista vuotta sitten rakentamaan oman mobiiliohjelmistonsa kaupungin työstämien
tavoitteiden pohjalta.
– SMS-perusteinen matkalippu toivottiin kehitettäväksi
kaikilla mobiilialustoilla toimivaksi. Rakensimme alustan,
joka toimii kaikilla maksamistavoilla eli jälkilaskutteisella
luotolla, luotto- ja pankkikorteilla, sekä kaikkien operaattorien IP-pohjaisilla alustoilla. Siinä on myös huijaamisen
estävä voimakas tunnistusjärjestelmä, Tuomo Parjanen
IQ Paymentsiltä kertoo.
taja voi ostaa yhdellä kertaa juna-, bussi- ja tulevaisuudessa taksimatkankin. Suomessa alusta on käytössä
koko Turun seudulla sekä Vainion liikenteellä Salossa ja
se on myyty myös Savoon ja Pohjois-Suomeen.
– Ohjelmisto on avannut meille pääsyn ulkomaille, ja
Marokossa, Belgiassa ja Saksassa on alkamassa sovittuja projekteja. Liikevaihtomme tulee sen ansiosta lähes
kolminkertaistumaan tänä tilikautena, ja henkilökunnan
määrä on kaksinkertaistunut neljästä kahdeksaan. Pidämme oikeudet ohjelmistoon itsellämme ja myymme
siihen vain käyttöoikeuksia, Parjanen toteaa.
Ohjelmisto soveltuu kaikkiin liikennevälineisiin, ja matkus-
4 4|
|
businessturku.fi
businessturku.fi
Skanssista halutaan Turun kaupungin ja yritysten yhteistyönä
luoda älykkäiden ratkaisujen asuinalue.
businessturku.fi
|
5
TEKSTI JA KUVA RIKU NÄSÄNEN
avaaminen luo mahdollisuuksia
uusien tuotteiden, palveluiden
ja yritysten syntymiseen, tuo
kustannussäästöjä ja parantaa
tehokkuutta.
– Tiedon avaaminen on Turussa vielä alkumetreillä paikkatietoja
lukuun
ottamatta.
Yrityksiltä toivomme nyt aktiivisuutta tuoda esiin avaustarpeita
ja kiinnostusten kohteita. Yhteystiedot löytyvät osoitteesta
www.lounaistieto.fi/tietopalvelut/
avoimet-aineistot, sanoo projektipäällikkö Tarja Vuorinen,
kuutoskaupunkien avoin data ja
rajapinnat Turku.
Tarjolle tulee vain yleishyödyllistä
tietoa kuten tietoa liikennemääristä, potilaskäyntien määristä tai
julkisista hankinnoista, ei salassa
pidettäviä, henkilökohtaisia tai
turvallisuustietoja.
– Tieto avautuu kaikille kiinnostuneille ja tietyille portaaleille
määrämuodossa julkaisuaikatauluineen. Kaikki on kuitenkin
vasta alkuvaiheessa, kertoo
Kalle Luhtinen, 6Aika-hankkeen yhteisövastaava Turku
Science Park Oy:stä.
Avoin data mahdollisti
uuden ohjelman
Turkulaisen Analystica Oy:n toimitusjohtaja Michael Lindholm
näkee avoimen datan erittäin hyödyllisenä yrityksille. Yritys on jo
hyödyntänyt avointa dataa tekstin analysointiohjelmansa (Text
Dive) suunnittelussa. Sillä voidaan käsitellä esimerkiksi laajan
kyselytutkimuksen avointen vastauksien suurta tietomassaa tehokkaasti yhdessä muun kerätyn tiedon kanssa. Sitä on käytetty
esimerkiksi 15 000 henkilön työbarometrin tulosten analysointiin.
– Nyt mennään oikeaan suuntaan, kun julkinen sektori voi antaa
yrityksille ”infraa”, jonka avulla voi suunnitella uusia innovaatioita.
Turku on myös ilmaissut halunsa tehdä pilottiprojekteja. Näen
suuria mahdollisuuksia koulutuspuolella, liikennetietojen, päätöspöytäkirjojen ja sote- sekä muiden alojen tilastojen hyödyntämisessä, Lindholm sanoo.
Michael Lindholmin Analystica Oy
on yksi avointa dataa hyödyntävistä turkulaisista pk-yrityksistä.
Turun Skanssi - älykäs ja kestävä
kaupunginosa
i
Haluatko kuulla lisää?
Aino Ukkola
Turun Seudun Kehittämiskeskus
puh. 044 907 5200
Kalle Luhtinen
Turku Science Park Oy
puh. 050 347 9541
6
|
businessturku.fi
Turku Energia suunnittelee Skanssiin älykästä kahdensuuntaista
kaukolämpö- ja jäähdytysverkkoa, sekä älykästä sähköverkkoa,
joihin toivotaan yrityksiltä innovatiivisia ehdotuksia.
– Kartoitamme uudenlaisia kiinteistöautomaation ja energiankulutuksen seurannan ratkaisuja sekä pienen mittakaavan energiantuotanto- ja varastointiratkaisuja. Esimerkiksi taloyhtiöt voisivat
tuottaa energiaa aurinkokeräimillä tai lämpöpumpuilla, ja yli jäävää
energiaa voisi myydä ja siirtää kaukolämpöverkkoon, kehityspäällikkö Antto Kulla sanoo.
Skanssiin tulee myös sähköautojen latauspisteitä, ja yritykset voivat tarjota asukkaille kumppanuuspohjalta uudenlaisia palveluja,
kuten yhteiskäyttöautojen vuokrausta.
– Skanssista on hieno mahdollisuus luoda uudenlainen alue, johon älykkäät energiaratkaisut sopivat hyvin. Projekti tukee myös
omaa tavoitettamme vuodelle 2020 tuottaa yli 50 prosenttia energiasta uusiutuvalla energialla, Kulla jatkaa.
Turun seudun
ict-osaajat
kiinnostavat yrityksiä
Kymmenille Turun seudulla työttömäksi jääneille ict-alan huippuosaajille on järjestynyt uusia työpaikkoja
muista alan yrityksistä. LG Electronics avasi Turkuun osaavan työvoiman perässä kokonaan uuden
tuotekehityskeskuksen.
Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.
Sanonta pitää paikkansa ainakin
Turun seudulla, missä viime vuosien
ikävien irtisanomisuutisten vastapainoksi on vuoden mittaan kuultu
myös hyviä uutisia. Yksi positiivisista
uutisista on tieto, että sekä paikallisissa että kansainvälisissä yrityksissä
on ilmennyt runsaasti kiinnostusta
palkata Turun ja Salon seuduilla uusia työtilaisuuksia hakevia ict-ammattilaisia.
– Esimerkiksi Microsoftilta ja
Ericssonilta on jäänyt tai jäämässä
työttömäksi merkittävä joukko
ict-puolen osaajia. Sekä
työntekijät itse että eri organisaatiot Turun ja Salon seuduilla ovat viime
kuukausina aktiivisesti
etsineet erilaisia ratkaisuja huippuosaamisen hyödyntämiseksi uuden
yritystoiminnan tai
uusien
alan toimijoiden houkuttelemiseksi
alueelle, kertoo Turku Science Park
Oy:n kasvu- ja kehittämispalveluista
vastaava Marko Puhtila.
Suurin yksittäinen ict-alan sijoittuja on LG Electronics. Yhtiö
avasi hiljattain tuotekehitysyksikön
Turkuun. Turun kaupunki ja Turku
Science Park Oy olivat tärkeitä myötävaikuttajia yhtiön sijoittautumista
valmisteltaessa. Muita Turkuun sijoittujia ovat Suomeen laajentanut
australialainen Silanna Semiconductor ja toisen Suomen toimipisteensä
Turkuun avannut norjalainen
Nordic Semiconductor. Molemmat ovat ottaneet useita turkulaisia palkkalistoilleen.
– Olemme toimineet
siinä roolissa, joka julkiselle elinkeinopoliittiselle
toimijalle kuuluukin: yriLG Electronics investoi Turkuun ja avasi kaupungissa
uuden tuotekehitysyksikön,
joka Markus Pettersonin
mukaan on keskittynyt mm.
5G-osaamiseen.
tysten, osaajien ja julkisen sektorin
verkottajana ja välittäjänä. Kuluvan
vuoden aikana on monen toimijan
yhteisponnistelujen tuloksena jo jopa
lähes sata henkilöä saanut uuden,
omaa aiempaa osaamistaan hyödyntävän työpaikan, Puhtila jatkaa.
LG Electronicsin tutkimus- ja tuotekehityskeskuksessa työskentelee
jo puolensataa asiantuntijaa.
– Olemme osa LG Electronicsin
globaalia tuotekehitysverkostoa. Turun yksikön osaaminen painottuu
5G-verkkoihin ja esineiden internetiin, kertoo Markus Pettersson Turun tuotekehityskeskuksesta.
Yhtiön mukaan Turku valikoitui yksikön sijainniksi kansainvälisen tason
radioteknisen asiantuntijuuden ja
alueella jo pitkään toimineen langattomaan tiedonsiirtoon erikoistuneen
teollisuuden ansiosta.
i
Haluatko lisätietoja?
i
Haluatko kuulla lisää?
Marko Puhtila
Turku Science Park Oy
puh. 040 550 9560
businessturku.fi
|
7
TEKSTI RIKU NÄSÄNEN KUVA GASERA OY
Julkiset elinkeinopalvelut Gaseran
sparraajina
Suomalaisia Team Finland Health -näyttelyosastolla;
Tero Piispanen (BioTurku), Tony Wahlroos (Turun AMK),
Antti Iitiä (CRST Oy) ja Päivi Itkonen (CrownCRO Oy).
Team Finland Health –näyttelyosasto BioJapan
2015 –partenerointitapahtumassa. Finpron henkilökuntaa etualalla, taustalla BioTurun yritysedustajia.
Selkänojaa
kansainvälistymiseen
TEKSTI RIKU NÄSÄNEN KUVAT TERO KARHI
Neuvontaa ja ajankohtaistietoa, messu- ja partnerointimatkoja, sidosryhmätilaisuuksia, yhteistyöhankkeita ja rahoitusverkostoja. Turun Seudun Kehittämiskeskus ja Turku Science Park Oy tarjoavat yrityksille
runsaasti erilaisia kansainvälistymispalveluita.
Turun Seudun Kehittämiskeskus ja Turku Science Park
Oy välittävät vuosittain kymmenille seutukuntamme yrityksille kontakteja kansainvälisen kaupan asiantuntijoihin, potentiaalisiin yhteistyökumppaneihin, rahoittajiin ja
viranomaisiin. Kansainväliset messut ja yritystreffit, ns.
partnerointitapahtumat, luovat näiden verkostojen rakentamiselle hyvän ympäristön. Kuluvana syksynä verkostoja
on rakennettu mm. Venäjällä ja Japanissa.
Turun päivät Pietarissa houkutteli lokakuussa mukaan
40 yritysosallistujaa.
– Ohjelma sai jo ennakkoon positiivista palautetta ja
osallistujia oli enemmän kuin olimme odottaneet. Olimme esillä viidellä toimialakärjellä, jotka näkyivät kokoa-
8
|
businessturku.fi
massamme ohjelmassa, kertoo elinkeinoasiamies Heidi
Saario Turun Seudun Kehittämiskeskuksesta.
Saario kertoo, että Venäjä tähtää oman pk-yrityskenttänsä kansainvälistämiseen. Pietarissa jo kymmenisen
vuotta järjestetty Partneriaatti-tapahtuma järjestetään
marraskuun kolmannella viikolla ensimmäisen kerran Pietarin ulkopuolella, Turussa. Teemoina ovat life science ja
biotalous.
– Radisson Blu Marina Palacessa järjestettävään tapahtumaan ehtii vielä ilmoittautua. Lisätietoja ja rekisteröityminen löytyvät osoitteesta www.partneriat.com,
Heidi Saario muistuttaa.
Japanin Yokohamassa järjestetään vuosittain Aasian suurin bioalan partnerointitapahtuma. BioJapanissa kohtaavat sadat
alan pienet ja suuret toimijat eri puolilta
maailmaa.
– Tänä vuonna mukana oli Team Finland
-osasto, joka syntyi meidän turkulaisten
aloitteesta ja yhdisti saman osaston alle
13 suomalaista toimijaa, enimmäkseen yrityksiä. Turun seudulta niistä oli 11, kertoo
BioTurku-yhteisöstä ja Turku Science Park
Oy:n kansainvälistymispalveluista vastaava
Tero Piispanen.
Hyviä kokemuksia on kertynyt myös paikallisissa suurlähetystöissä järjestetyistä kutsuvierastilaisuuksista, joissa messuille osallistuneet suomalaisyritykset ovat päässeet
keskustelemaan paikallisten viranomaisten
kanssa. Viimeksi tällainen järjestettiin BioJapanin yhteydessä Suomen Tokion suurlähetystössä.
– Sidosryhmätilaisuudet avaavat ovia oikeisiin osoitteisiin ja onnistuessaan nopeuttavat uusien markkinoiden avautumista,
Piispanen sanoo.
Kansainvälisillä markkinoilla jo hyvään vauhtiin päässeen Gasera Oy:n juuret juontavat Turku Science Park Oy:n yrityshautomoon, missä Turun yliopiston soveltavan fysiikan laitoksen professori Jyrki Kauppinen ja hänen poikansa Ismo Kauppinen
vuosituhannen vaihteessa perustivat teknologiansiirtoa varten
oman yrityksen.
– Kun Turku Science Parkissa tutkittiin akateemisten tutkimustulosten kaupallistamismahdollisuuksia, todettiin kehittämämme kaasumittaukset potentiaalisimpien joukkoon. Päätimme sitä varten perustaa uuden yhtiön, joka sai nimen Gasera
Oy, toimitusjohtaja Ismo Kauppinen kertoo.
Tänä vuonna yritys on kertonut Turku Science Park Oy:n avulla
Enterprise Europe Network -verkostosta löytyneestä yhdysvaltalaisesta kumppanista. Tehdyn sopimuksen ansiosta yritys
tuplaa tänä vuonna liikevaihtonsa ja arvioi henkilöstönsä kasvavan kuluvana vuonna jopa 15 uudella työntekijällä.
Kansainvälistymiseensä yhtiö on hyödyntänyt vuosien mittaan aktiivisesti erilaisia julkisia elinkeinopalveluita ja myös mm.
Tekesin rahoitusta. Gasera on mukana myös EU:n Horisontti
2020 -tutkimus- ja innovointiohjelmassa, josta se on saanut
2,3 miljoonan euron rahoituksen kannettavan kaasunmittauslaitteen kehitystyöhön.
– Kaksivuotisen projektin aikana on tarkoitus kehittää laite,
jota voidaan hyödyntää esimerkiksi huumeiden, konttien sisäilman myrkyllisten aineiden ja jopa ihmissalakuljetuksen paljastamiseen. Jos kaikki osuu kohdilleen, on tähtäimessä ensi vuosikymmenen alkuvuosina jo yli 40 miljoonan euron liikevaihto.
Turun kaupungin elinkeinopalveluista saatuun apuun Kauppinen on tyytyväinen.
– Voi sanoa, että meillä on jatkuvasti ollut jotain vireillä Turku
Science Park Oy:n kanssa.
i
Haluatko kuulla lisää?
Heidi Saario
Turun Seudun Kehittämiskeskus
puh. 050 559 0642
Tero Piispanen
Turku Science Park Oy
puh. 0400 781 683
Ismo Kauppinen uskoo kannettavan
kaasunmittauslaitteen mahdollisuuksiin menestyä maailmalla.
| | | 99 9
businessturku.fi
businessturku.fi
businessturku.fi
Mitä kuuluu nyt?
TEKSTI JA KUVAT ANNE KORTELA
Kyselimme parin Turun seudulla toimivan yrityksen kuulumisia.
Vaadin Oy: Nopeaa kasvua
Piilaaksossa ja Saksassa
Vaadin Oy syntyi vuonna 2000 IT Mill -nimisenä Turku Science Parkin yrityshautomossa. Se syntyi viiden
nuoren miehen innosta kehittää ylivoimainen työkalu
yritysohjelmien web-suunnitteluun. Nyt henkilökuntaa
on 90, ja avoimen lähdekoodin Vaadin Frameworkia
käyttää 150 000 kehittäjää eri puolilla maailmaa ja yli 40
prosenttia Fortune 100 -listan suuryrityksistä. Ilmaisesta perustuotteesta huolimatta liikevaihtoa kertyy tänä
vuonna noin 8,5 miljoonaa euroa.
TEKSTI JA KUVA
RIKU NÄSÄNEN
Uusi
elinkeinosopimus tarjoaa
sujuvammat
yrityspalvelut
Turun seudun kunnat valmistelevat parhaillaan uutta elinkeinosopimusta. Yrityksille uudistukset
merkitsevät tehokkaampia palveluita yhdeltä luukulta.
Uusi elinkeinosopimus merkitsee
nykyisen Turun Seudun Kehittämiskeskuksen ja Turku Science Park
Oy:n toimintojen ja henkilöstön hallinnollista yhdistämistä. Näin nykyinen
toimintamalli yksinkertaistuu, palvelut
ovat helpommin yrittäjien löydettävissä ja palveluiden kyky reagoida
toimintaympäristön muutoksiin nopeutuu.
– Uusi sopimus helpottaa yritysten asiointia palveluissa tuomalla ne
yhden luukun taakse, Turun Seudun
Kehittämiskeskuksen johtaja Niko
Kyynäräinen tiivistää uudistuksen.
– Jatkossa yritykset voivat sijainti-
10
|
businessturku.fi
kunnastaan riippumatta saada yhden organisaation tuottamana kaikki
tarvitsemansa, entuudestaan tutut
palvelut.
Tavoitteena on, että organisaatiomuutokset
astuvat
voimaan
1.1.2016. Myös uuden organisaation
on määrä aloittaa tuolloin uusissa
tiloissa ICT-Cityssä, Turku Science
Parkissa. Taloon sijoittuvat nykyisten Turku Science Park Oy:n ja Turun Seudun Kehittämiskeskuksen
palveluiden ohella Turun yliopiston
Brahea-keskus sekä Turun ammattikorkeakoulun Palveluliiketoimintayksikkö. Jo kesällä kiinteistöön ehti
muuttaa Turun seudun yrityspalvelupiste Potkuri.
Uuteen sopimukseen sisältyy yrityspalveluiden ohella myös elinkeinorahasto.
Anni Savolainen tapasi lokakuussa
yritysneuvoja Peter Lostedtin Potkurin
uusissa tiloissa ICT-Cityssä.
– Yrityspalvelut sisältävät erilaisia alku-, kasvu- ja kansainvälistymispalveluja, mutta myös Invest
In- ja sijoittautumispalvelut, alueelliset
markkinointitoimet ja alueellisten verkostojen ja osaamisklustereiden ylläpidon. Elinkeinorahastosta voidaan
rahoittaa osaksi tai kokonaan sellaisia
hankkeita ja toimintoja, jotka uuden
sopimuksen mukaisesti edistävät Turun seudun elinvoimaisuutta, kertoo
Turku Science Park Oy:n toimitusjohtaja Rikumatti Levomäki.
Asiakkaiden ohella myös osakaskunnat hyötyvät mallista.
– Kunnille sopimus antaa paremmat mahdollisuudet toiminnan ohjaamiseen niiden tarpeita vastaavaksi,
Niko Kyynäräinen muistuttaa.
Yksi perustajista on Jurka Rahikkala, jonka silmissä
palaa edelleen into. Pääkonttori on yhä Turussa, mutta panostus ulkomaille on onnistunut mainiosti: sieltä
tulee jo 90 prosenttia liikevaihdosta. Muutos on ollut
nopea, sillä vuonna 2010 kaikki asiakkaat olivat vielä
suomalaisia.
– Mukavalta tuntuu, sillä kasvu on kovaa, lähes 30
prosenttia vuodessa. Tärkeimmät alueet ovat Pohjois-Amerikka ja Saksa. Piilaakson tytäryhtiö San Josessa aloitti vuonna 2012 ja sieltä tulee jo 35 prosenttia
liikevaihdosta, lisäksi Saksan tytäryhtiö perustettiin samana vuonna, ja kasvunäkymät myös saksankielisellä
alueella ovat erittäin hyvät, hän kertoo.
Ursuk Oy
kasvaa
Turussa ja
palkkaa
uusia
työntekijöitä
51 vuoden kokemus
vaativiin olosuhteisiin
tarkoitetuista erikoisvaatteista on tuonut Ursuk Oy:lle
Itämeren markkinajohtajuuden, noin 70–80 prosenttia. Vientiä on
myös merkittävissä määrin Englantiin, Saksaan ja
Ranskaan.
– Pyrimme koko ajan erikoistumaan ja uusiutumaan,
joten uusien kilpailijoiden kynnys on korkea, mutta
olemme tehneet paljon töitäkin, toimitusjohtaja Ville
Rantala arvioi.
Ursuk muutti vuonna 2008 Turun keskustasta Lausteelle ja siellä työskentelee 72 ihmistä. Rantalasta tuli
toimitusjohtaja toukokuussa 2010. Hän myös omistaa
yrityksen.
– Näin kannattavuuden parantamiseen mahdollisuuksia, joten päätin ryhtyä työhön.
Ursukin liikevaihto on kasvanut kuudesta kymmeneen
miljoonaan euroon ja kannattavuus on parantunut merkittävästi. Vuokrakiinteistö on myös ostettu omaksi.
– Uusia työntekijöitä on palkattu myös paljon, tänä
vuonna 10 uutta, ja vielä viisi tarvitaan. Olen valmis palkkaamaan myös maahanmuuttajia, sillä heistä saa hyviä
työntekijöitä.
Vuonna 2014 EDE-palkinnolla palkittu Ursuk tunnetaan
erityisesti sukellus- ja pelastuspuvuistaan. Tavoite on
laajentaa vahvemmin myös työasuihin, joihin juuri saatiin gore-tex-lisenssi. Myös älyvaatteiden kehittäminen
kiinnostaa.
– Taidamme olla Suomen suurin vapaa-ajan vaatteiden valmistaja, sillä lähes kaikki muut valmistuttavat
vaatteet ulkomailla. Maksamme myös ylpeänä
kaikki veromme Suomeen ja toivomme, että
kaikki muutkin yritykset tekisivät niin, Ville
Rantala toteaa.
businessturku.fi
|
11
TEKSTI ANNE KORTELA KUVAT LÄNSI-SUOMEN ELOKUVAKOMISSIO JA ANNE KORTELA
Seudun osaaminen
näyttäytyy
Tyttökuninkaan
puvustuksessa
Marjatta Nissinen esittelee Tyttökuninkaassa näyttelijä
Mikko Leppilammen yllä nähtävää asua.
Kuvaukset
tuovat työtä ja
tuloja Turun
seudulle
Kuningatar Kristiinasta kertovan elokuvan, The Girl King (Tyttökuningas), historiallinen puvustus oli vahva
näyttö Turun seudun yhteistyökyvyistä. Tehokas verkosto luotiin nopeasti paikallisista osaajista.
Kansainvälisen elokuvan puvustuksesta vastasi arvostettu pukusuunnittelija Marjatta Nissinen. Hän
perehtyi 1600-luvun kuninkaallisten
pukeutumistyyliin, ja elokuvaan hankittiin noin 1300 asukokonaisuutta,
joista lähes 300 ommeltiin Turussa,
loput vuokrattiin ulkomailta.
– Aloitimme aivan tyhjästä, mutta
onnistuimme löytämään Turusta aivan ihania ja todella ammattitaitoisia
ompelijoita, joista osa oli sillä hetkellä ilman työtä, sekä osaavan hattumaakarin ja värjärin. Lisäksi saimme
harjoittelijoita Mynämäen käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta ja Turun
ammattikorkeakoulusta, Nissinen kertoo.
Työtahti oli todella hektinen, mutta
aikataulussa pysyttiin. Kankaat olivat
pääasiassa silkkiä, villaa ja pellavaa ja
käsityötä tehtiin paljon.
Turun Seudun Kehittämiskeskuksen yhteydessä toimivan Länsi-Suomen elokuvakomission komissaari
Teija Raninen korostaa, että lähtökohta oli luoda Turusta myös elokuvapuvustuksen kaupunki.
– Meillä on kokemusta jo kolmen
pitkän leffan puvustuksesta, ja elokuvapiirit ovat pienet, joten tieto kulkee.
Meillä on valmius tehdä puvustuksia
myös ulkomaisiin tuotantoihin. Tyttökuninkaan ensi-ilta on 11. joulukuuta,
ja toivon, että saisimme tänne silloin
paljon huomiota ja maailmantähtiä.
Turkulainen kangasagentuuri Hannes Textile Oy hankki suuren osan elokuvan kankaista.
– Marjatta Nissinen löysi meiltä sopivia kankaita, ja saimme niitä tukkuriltamme Italiasta heille sopivia määriä.
Meille se oli helppoa ja saimme vähän
lisäbusinestä. Meillä on valmiudet tällaiseen yhteistyöhön myöhemminkin,
totta kai se kiinnostaa, yrittäjä Hannu
Hänninen kertoo.
Kuningatar Kristiinan musta puku tehtiin
ruotsalaiselle näyttelijälle Malin Buskalle, joka
palkittiin Montrealin elokuvafestivaaleilla
roolistaan parhaana naisnäyttelijänä.
Länsi-Suomen elokuvakomissiossa paiskitaan
töitä Turun vahvistamiseksi elokuvakaupunkina,
koska siitä on alueelle taloudellista hyötyä.
– Elokuvan tekijöiden lisäksi kuvaukset tuovat
töitä suurelle joukolle muitakin ihmisiä. Turun
työttömyysprosentti on 15, joten töitä on tärkeää tarjota. Esimerkiksi Tyttökuningas-elokuvaan saatiin pelkästään kunnan ja valtion tukia
100 000 euroa, ja puvustuksessa mukana olleista 70 prosenttia sai työ- tai opiskelupaikan
kuvausten jälkeen, elokuvakomissaari Teija Raninen kertoo.
>
Elokuva- ja TV-tuotannot Turun seudulla vuonna 2014
i
Haluatko kuulla lisää?
Lotta Mujo
Turun Seudun Kehittämiskeskus
puh. 050 559 0532
12
|
businessturku.fi
Hän toivoo, että puvustuksesta tulee vielä yhteydenottoja elokuvan ensi-illan jälkeen, koska
se on elokuvassa niin näkyvää.
– Mitä enemmän täällä kuvataan, sitä paremmin kaikki toimii, ja tieto hyvin sujuneista asioista leviää. Tälläkin hetkellä neljän pitkän elokuvan
tekijät ovat ilmoittaneet kiinnostuksensa Turkuun. Elokuva tuo myös kaupunkilaisille pienen
kurkistusmahdollisuuden elokuvan tekemiseen
ja kaupunkia hyvin esille. Tänne voitaisiin kehittää vielä enemmän matkailutuotteita elokuvan
ympärille, Raninen tuumii.
businessturku.fi
businessturku.fi
|
13
TEKSTI JA KUVA RIKU NÄSÄNEN
i
Haluatko kuulla lisää?
Tero Piispanen
Turku Science Park Oy
puh. 0400 781 683
Reipasta näytteilleasettajajoukkoa Turun seudun yhteisosastolla.
HealthBIO-seminaari kokosi jälleen viime elo-syyskuun vaihteessa Turkuun noin 230 osallistujaa.
Turun seutu yhteisosastolla
Alihankintamessuilla
HealthBIO -
bioalan vuotuinen ykköstapahtuma
Vuodesta 2007 lähtien järjestetystä HealthBIO-seminaarista on
vakiintunut Suomen bioalan yritysten suurin vuosittainen kokoontuminen. Turkuun saapuu
joka vuosi kolmatta sataa osallistujaa eri puolilta maata.
HealthBIO syntyi työ- ja elinkeinoministeriön rahoittaman Osaamiskeskus-hankkeen myötä vuonna 2007.
Ensimmäinen valtakunnallinen vuosiseminaari sai innoituksensa Turku
Science Park Oy:n johdolla toimivan
BioTurku-yhteisön aikaisemmin järjestämästä pharma-klusterin strategiapäivästä.
– Vastaavanlainen, mutta hieman
pienimuotoisempi strategiapäivä sai
silloin valtakunnallista ulottuvuutta ja
täydentyi HealthBIOn myötä entistä laajemmalla sisällöllä, muistelee
14
|
businessturku.fi
BioTurun toimintaa Turku Science
Park Oy:ssä koordinoiva johtaja Tero
Piispanen.
Elo-syyskuun vaihteessa pidettävän
seminaarin vakiosisältöön kuuluvat
katsaukset alan suomalaisten toimijoiden kehitykseen, sekä ajankohtaisiin kansainvälisiin kuulumisiin.
Muissa puheenvuoroissa painottuvat
ajankohtaiset teemat, niiden joukossa tietysti yrittäjiä jatkuvasti mietityttävät rahoituskysymykset.
Erityisen hienoa on, että kansainväliset suuryritykset ovat viime vuosina kiinnostuneet tapahtumasta. Alan
toimijat hakevat kumppaneita, rahoittajat taas hyviä sijoituskohteita.
– Tänä vuonna life science -alaa
edustivat Merck, Johnson & Johnson
ja AbbVie. Rahoittajapuolelta Tur-
kuun olivat saapuneet MS Ventures,
Novo Seeds ja Wellcome Trust. Suomalaisten bioalan yritysten ja kansainvälisten vieraiden kesken käytiin
kahden päivän aikana kaikkiaan liki
40 ennalta sovittua kahdenkeskistä
neuvottelua, Piispanen laskee.
Lääkkeiden sopimusvalmistukseen keskittyneen Biovian Oy:n
toimitusjohtaja Knut Ringbom on
osallistunut kaikkiin tähän mennessä
järjestettyihin HealthBIO-tilaisuuksiin.
– HealthBIO on erinomainen, hyvin järjestetty ajatusten ventilointiareena ja kansallinen ponnahduslauta. Se tarjoaa tilaisuuden tavata
yhteistyökumppaneita,
asiakkaita
ja sidosryhmiä sekä kullanarvoisen
mahdollisuuden kuulla esimerkiksi
kansainvälisten sijoittajien näkemyksiä, Ringbom tiivistää.
Tampereen perinteiset Alihankintamessut järjestettiin jälleen syyskuussa. Turun Seudun Kehittämiskeskus
oli kerännyt yhteisosastolle laajasti
seudun osaamista edustavan yritysjoukon. Avertas Robotics, Innomac,
Meyer Turku, Trafomic, Turun Hylly-
ja Trukkitalo, Turun Sarjatuote, WIRECO-NB, Koneteknologiakeskus
Turku, Lappeenrannan teknillinen
yliopisto LUT ja Turun AMK olivat
tarttuneet mahdollisuuteen päästä
näytteilleasettajaksi helposti ja kustannustehokkaasti.
Potkuri muutti
TEKSTI HANNELE HAAPAMÄKI
KUVA TURUN SEUDUN
KEHITTÄMISKESKUS
Messuilla oli lähes 17 000 kävijää.
Näytteilleasettajia oli 1 000 kaikkiaan
20 eri maasta. Ensi vuonna tapahtuman pääteemoina ovat digitalisaatio
ja johtaminen.
Potkuri nyt
ICT-Cityssä,
Joukahaisenkatu
3-5 A
TEKSTI JA KUVA
RIKU NÄSÄNEN
uusiin tiloihin
Yrityspalvelupiste Potkuri muutti kesällä Linnankadulta Turku
Science Parkin ICT-Cityyn. Muutto on osa Turun seudun elinkeinopalveluiden keskittämistä Turku Science Parkin alueelle. ICT-Cityn
katutasossa Potkurilla on käytössään modernit ja avarat tilat.
Potkuri palvelee jatkossa myös jo toimivia yrityksiä. Edelleen tärkein
tehtävä on auttaa yrityksen perustamista harkitsevia, mutta Potkurista ohjataan tarvittaessa kaikkia yrittäjiä elinkeinopalveluiden
oikean ja heitä parhaiten auttavan asiantuntijan puheille.
Uudet tilat tarjoavat nyt mahdollisuuden myös erilaisten koulutus- ja infotapahtumien järjestämiseen. Yhteistyötä tehdään myös
uuden SparkUp-yhteisön kanssa. Uusien ja innovatiivisten yritysten syntymistä, kasvua ja kansainvälistymistä tukevan SparkUpin
omat 800 neliön tilat avautuvat marraskuussa Turku Science Parkin
ElectroCity-kiinteistössä.
Elokuun lopulla Potkurin uusissa tiloissa ICT-Cityssä
järjestettiin SparkUp breakfast -tilaisuus. Yritysten
rahoitusmahdollisuuksiin keskittynyt
tilaisuus keräsi
businessturku.fi
| ison
15
osallistujajoukon.
Yritystapahtumia
Turun seudulla
MARRASKUU
JOULUKUU
TAMMIKUU
to 2.11.
ke 2.12.
ke 20.1.2016
Materiaalien sovellukset yrityksille
-iIltakoulu
Alkavan yrittäjän Startti-info
Alkavan yrittäjän Startti-info
klo 11.00–12.00 Potkurissa
klo 17.00–18.00 Potkurissa
klo 17.00–20.00
Ravintola Koulun Historia-luokassa aiheina
rajapintailmiöt ja mallinnus
Järjestäjät: Turku Science Park Oy ja TY:n
Brahea-keskus
Lisätiedot: Liisa Laurikko, puh. 050 342 5481
...............................................................
to 3.12.
TEDx Turku
klo 17.00–18.00 Potkurissa
Sigyn-sali, Linnankatu 60, Turku
www. tedxturku.com
Järjestäjä TEDx Turku, mukana Turun Seudun
Kehittämiskeskus ja Turku Sciene Park Oy
Lisätiedot: Hele Kaunismäki,
puh. 050 559 0374
..............................................................
...............................................................
to–pe 19.–20.11.
ke 9.12.
..............................................................
ke 18.11.
Alkavan yrittäjän Startti-info
Partneriaatti
Suomalais-venäläinen B2B-foorum
Radisson Blu Marina Palace,
Linnankatu 32, Turku
www. partneriat.com
Lisätiedot: Niko Kyynäräinen,
puh. 050 559 0538
..............................................................
ma–pe 23.–27.11.
SparkUp avajaisviikko
klo 12.00–16.00
Grand Opening Party to 26.11. klo 18
SparkUp, ElectroCity B-porras
www.sparkup.fi
Lisätiedot: Sonja Nylander, puh. 044 291 6966
Girl King maailmanensi-ilta Turussa
Yritysnäytöksiä tulossa myyntiin.
www.sceneturku.fi
Lisätiedot Lotta Mujo, puh. 050 5590532
...............................................................
to 10.12.
Games for Health Finland
Turun Games for Health -tapahtumassa esitellään terveyspelialan uusimmat kuulumiset.
Tapahtumapaikka päivällä ICT-Cityn auditorio
Alfa, iltatilaisuus SparkUpissa.
Järjestäjä: Turku Science Park Oy
Lisätiedot: Patrik Uhinki, puh. 040 557 7251
..............................................................
ke 16.12.
Alkavan yrittäjän Startti-info
klo 17.00–18.00 Potkurissa
+
LISÄTIETOJA JA LISÄÄ TAPAHTUMIA:
www.businessturku.fi
www.turkusciencepark.com
16
|
businessturku.fi
HELMIKUU
ke 3.2.2016
Alkavan yrittäjän Startti-info
klo 11.00–12.00 Potkurissa
...............................................................
ke 17.2.2016
Alkavan yrittäjän Startti-info
klo 17.00–18.00 Potkurissa
MAALISKUU
ke 2.3.2016
Alkavan yrittäjän Startti-info
klo 11.00–12.00 Potkurissa
...............................................................
ke 16.3.2016
Alkavan yrittäjän Startti-info
klo 17.00–18.00 Potkurissa
!
Alkavan yrittäjän
Startti-infot
järjestetään Potkurissa,
Joukahaisenkatu 3-5 A,
Turku
www.potkuri.fi,
puh. 040 488 2000