Lue osakeantiesite

OSAKEANTI
HPK
L I I G A OY
1 . 9 . 2 0 1 5 – 3 1 .1 . 2 0 1 6
hpk.fi | #illallahallille
Matkalla huipulle osa 2
HPK:n jääkiekolla on pitkät perinteet. Seura perustettiin vuonna 1929. Jääkiekkoa oranssipaidat ovat pelanneet jo vuodesta 1946 lähtien. Ensimmäiset mitalit saatiin 50-luvulla.
HPK pelasi pitkään I-divisioonassa. Käänne tapahtui 80-luvun puolivälissä. Silloin HPK loi
”Matkalla huipulle”-projektin, jossa tavoitteena oli nousu SM-liigaan ja mitali maamme kovimmassa urheilusarjassa. Projektilla oli epäilijänsä, mutta HPK itse uskoi ja teki rajusti töitä
sen eteen. Monien yllätykseksi HPK voitti pronssia vuonna 1991 ja hopeaa 1993. Paikka
huipulla oli saavutettu.
1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa HPK voitti pronssia 6 kertaa 9 kauden aikana.
Mitali Liigassa on aina kova saavutus. Lopulta päästiin tuulettamaan Suomen Mestaruuttakin
vuonna 2006. Seuraavana vuonna oli taas pronssin vuoro ja 2010 hopean. Kaiken kaikkiaan
HPK voitti 11 mitalia 20 kauden aikana. Se on huippusuoritus.
Muutaman viimeisen vuoden aikana menestys on ollut laimeampaa. Joten nyt on tullut
aika muuttaa suuntaa ja korjata kurssia. HPK on valmistellut uutta nousua teemalla ”Matkalla huipulle osa 2”. Olemme päivittäneet strategiamme - tavoitteena on pelata playoffseissa joka vuosi ja voittaa Suomen Mestaruus seuraavan viiden aikana. Investoimme omien
junioreiden kasvattamiseen mahdollistamalla ammattivalmentajat ja huippuluokan olosuhteet. Tavoitteenamme on nähdä enemmän omia kasvatteja oranssipaidoissa. Osakeannissa
kerättävästä rahasta osa käytetään junioreiden hyväksi.
Haluamme panostaa myös faniemme ja katsojiemme aiempaa parempaan viihtyvyyteen
Rinkelinmäellä. HPK:lla on myös paljon hyviä ja pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita, joiden
kanssa haluamme kehittää kaikkia osapuolia hyödyttävämpää yhteistyötä monin tavoin.
Jotta voimme onnistua ja jotta voimme panostaa oikeisiin asioihin, päätimme yhtiöitttää
HPK:n liigajääkiekon keväällä. Yhteisöllisyys on aina ollut ja tulee olemaan HPK:n kivijalka
ja siksi haluamme tarjota jokaiselle halukkaalle mahdollisuuden päästä HPK:n omistajaksi.
Omistajaksi pääset merkitsemallä vähintään yhden osakkeen. Osakkeen hinta on 200 euroa
/ kappale.
Tervetuloa mukaan matkalle huipulle.
Jari Koskinen
hallituksen puheenjohtaja
Risto Korpela
toimitusjohtaja
HPK Liiga Oy
Vuoden 2006 Suomen Mestaruuden jälkeen perustettiin HPK:n kiekkoilun tuki Oy. Osakkaina yhtiössä olivat HPK-Edustusjääkiekko ry:n
ja HPK-Juniorijääkiekko ry:n lisäksi seutukunnan yrityksiä ja yksityishenkilöitä. Osakepääomaa kertyi 510.000 euroa ja varat sijoitettiin
asunto-osakkeisiin ja aitio-osakkeisiin Rinkelinmäen jäähallissa. Yhtiön
tulos on ollut positiivinen jokaisena toimintavuonna.
Huhtikuun lopussa 2015 HPK:n kiekkoilun tuki Oy:n nimi muutettiin
HPK Liiga Oy:ksi. HPK-Edustusjääkiekko ry ja HPK Liiga Oy allekirjoittivat luovutuskirjan, jolla HPK-Edustusjääkiekko ry:n varat ja velat siirtyivät HPK Liiga Oy:lle. Yhtiö vastaa siis tulevaisuudessa huippujääkiekon
pyörittämisestä Hämeenlinnassa. HPK Liiga Oy:n varat koostuvat nyt
5 asunto-osakkeesta, yhdeksästä aitio-osakkeesta Rinkelinmäen jäähallista ja yhdestä jääkiekon SM-liiga Oy:n osakkeesta. Vierasta pääomaa
yhtiöllä on noin 1,9 miljoonaa euroa.
HPK Liiga Oy:n
OSAKEJAKAUMA
HPK-Edustusjääkiekko ry
3’150 osaketta
HPK-Liiga Oy:n
uudet osakkeet
7’000 osaketta
ent. HPK:n tuki Oy*
3’850 osaketta
* HPK:n tuki Oy osakkeet ilman HPK-Edustusjääkiekko ry:n osakkeita.
MYÖS SINÄ VOIT OLLA OSA HÄMEENLINNALAISTA
HUIPPUJÄÄKIEKKOA – OSA HPK:A
HPK Liiga Oy päätti keväällä 2015 osakeannista. Annin jälkeen yhtiössä
olisi enintään 14.000 osaketta, joista 7.000 kappaletta tulee HPK Liiga Oy:n nykyisistä osakkeista (45% osakkeista HPK-Edustusjääkiekko
ry:llä) ja enintään 7.000 kappaletta yhtiön uusista osakkeista. Annissa
yhden uuden osakkeen merkintähinta on 200 euroa.
Myös SINÄ voit olla osa hämeenlinnalaista huippujääkiekkoa – osa
HPK:a. HPK Liiga Oy:n osakkaaksi pääset jo yhden osakkeen merkitsemisellä. Merkinnän voit tehdä netissä hpk.fi -sivujen kautta tai ottamalla yhteyttä HPK:n myyntiin. Osakeanti toteutetaan Invesdor Oy:n
joukkorahoituspalvelun kautta.
HPK HUIPULLA
1 mestaruus
(2006)
3 hopeaa
(1952, 1993, 2010)
OSAKKUUS PALKITSEE
Jokainen osakkeen omistaja saa omistajapinssin ja todistuksen omistajuudestaan. Jos merkitset kahdesta neljään (2–4 kpl) osaketta saat
lisäksi omistajan pikeepaidan ja viisi (5) lounasta Kerho-ravintolaan.
Yli viiden (5 kpl) osakkeen omistajat saavat pikeepaidan sijaan upean
omistajatakin.
9 pronssia
(1954, 1991, 1997,
1999, 2000, 2002,
2003, 2005, 2007)
OLE RETEESTI
RYHDY OMISTAJAKSI.
SEUTUKUNNAN YLPEYTEEN!
Osakemerkinnän voit tehdä:
Osoitteessa www.hpk.fi (seuraa ohjeita Invesdorin sivuille)
tai
ottamalla yhteyttä HPK:n myyntiin:
Risto Korpela 040 759 3770, Hannu Savolainen 040 759 3777,
Jukka Laamanen 040 583 5077
Kiekkoritarinkuja 3B
13130 Hämeenlinna
[email protected]
WWW.HPK.FI