Teemariparit 2016 - Salon seurakunta

Hei, sinä vuoden 2016
rippikoululainen!
Tuntuuko siltä, että rippikouluusi on vielä valovuoden mittainen matka?
Todellisuudessa rippikoulusi alkuun ei ole kovinkaan pitkä aika. Kaikki rippikouluryhmät
kokoontuvat jo ensi syksynä, ja teemarippikouluihin ilmoittaudutaan ihan pian!
Tämän kirjeen mukana saat tietoa neljästä teemarippikoulusta.
Ensimmäinen teemaripareista on Lasketteluripari Ruotsin Åressa hiihtolomalla, toinen
Vaellusripari Pyhätunturilla kesäkuussa, kolmas Purjehdusripari Saaristomerellä ja neljäs
Ratsastusripari Melkkilän kartanossa Perniössä. Lasketteluun voidaan ottaa enintään 42
leiriläistä, vaellukseen 45, purjehdukseen 20 ja ratsastukseen 9.
Riparit Salossa
Saat ensi syksynä kirjeen, jossa kerrotaan kaikista muista Salon seurakunnan
rippikouluvaihtoehdoista, kirjeessä on ilmoittautumisohjeet näille muille ripareille.
Tarjolla on leirejä eri leirikeskuksissa ja myös leiritön vaihtoehto. Naarilan
leirikeskuksessa on myös saksalais-suomalainen rippikoulu heinäkuun lopussa. Tälle
leirille tulee puolet ryhmästä Saksasta – nuoria, joilla on suomalainen tausta ja ainakin
jonkinlainen suomenkielen taito. Leirin opetuskielenä on pääasiassa suomi
ja siellä pärjää vaikkei osaisi yhtään saksaa.
Tämä on loistava mahdollisuus päästä
kansainväliseen riparitunnelmaan!
Ilmoittautuminen syksyllä.
Näytäthän tämän kirjeen
myös vanhemmillesi!
Terveisin
Salon seurakunnan riparitiimi
Ilmoittautuminen laskettelu-, vaellus-, purjehdus- ja ratsastusriparille
alkaa
la 9.5. klo 16!
Ilmoittaudu netin kautta, ilmoittautumislinkin löydät osoitteesta
www.salonseurakunta.fi/rippikoulu
Aiemmin voit kysellä lisätietoja sähköpostitse rippikoulupastori Isto
Peltomäeltä, [email protected], tai puhelimitse 044 774 5378,
mutta ilmoittautumisia ei oteta vastaan ennen määräaikaa.
Ilmoittautumiset teemaripareille tarvitaan jo näin aikaisin, koska
joudumme tekemään varaukset majoitusta ja matkoja varten.
Ilmoittautumiset näille leireille ovat sitovia!
Salon seurakunnan jäsenet ovat ensisijalla ilmoittautumisissa, muita
voidaan ottaa mukaan, jos ryhmissä on tilaa.
Lähde mukaan lasketteluriparille Ruotsin Åreen ensi talvena hiihtolomalla. Lähdemme
iltalaivalla Turusta perjantaina 19.2. ja palaamme takaisin sunnuntaiaamuna 28.2.
Majoitumme Vallbogårdenin leirikeskukseen, joka sijaitsee pienessä tunturikylässä
luonnonpuiston laidalla. Matkaa Åren jopa yli kuusikilometrisille rinteille on kuitenkin
vain runsaat puoli tuntia bussilla.
Rippikoulun aloituspäivää vietämme sunnuntaina 25.10.2015
Mahlakankareen seurakuntakodissa (Palomäenkatu 2).
Viikonloppuleiri on Naarilan leirikeskuksessa 23.-24.1.2016.
Konfirmaatio on Uskelan kirkossa sunnuntaina 6.3.2016 klo 10.
Lasketteluriparin hinta on Salon seurakunnan jäsenille 510 €, muille 700 €. Se sisältää
matkat, majoituksen, ateriat, kuuden päivän hissiliput ja tietysti myös
rippikouluopetuksen ja viikonloppuleirin. Hinnasta 100 euroa laskutetaan 28.8. ja loput
410 euroa 30.11. Mahdolliset lasketteluvälineiden vuokrat eivät sisälly hintaan.
Edellytämme, että lähtijöillä on kokemusta laskettelusta, sillä Åren rinteet ovat
vaativampia kuin Etelä-Suomen rinteet. Turvallisuuden vuoksi kaikilla tulee olla
laskettelukypärä päässä.
Tervetuloa riparille
ja laskettelemaan!
Lähde vaellusriparille Pelkosenniemen Pyhätunturille 6.-14.6.2016. Majoitumme
viihtyisässä Kairosmajan leirikeskuksessa, josta teemme kohtuumittaisia opastettuja
päivävaelluksia lähituntureille, ja luvassa on myös kanoottivaellus Pyhäjoella. Lisäksi
ohjelmassamme on opiskelua, hyvää ruokaa, uimista, saunomista, iltaohjelmaa, pelailua,
hiljentymistä Revontulikappelissa…
Rippikoulun aloituspäivää vietämme sunnuntaina 15.11.2016
Mahlakankareen seurakuntakodissa (Palomäenkatu 2).
Viikonloppuleiri on Naarilan leirikeskuksessa 23.-24.4.2016.
Konfirmaatio on Uskelan kirkossa lauantaina 18.6.2016 klo 10.
Vaellusriparin hinta on Salon seurakunnan jäsenille 250 €,
muille 400 €. Se sisältää matkat, majoituksen, kaikki ateriat,
opastetut vaellukset, retkieväät ja tietysti myös opetuksen
ja viikonloppuleirin. Hinnasta 100 euroa laskutetaan 1.10.2015
ja loput 150 euroa 1.4.2016.
Tervetuloa yhteiselle
riparivaellukselle!
Saaristomeri kutsuu! Järjestämme purjehdusriparin Kuunari Helenalla 6.-12.6.2016.
Tule kokemaan Suomen kaunis saaristo, idylliset pikkukylät, majakat, sininen meri,
auringonlaskut… Ja samalla käydään tietysti rippikoulua.
Aiempaa purjehduskokemusta ei ole tarvita, vaan viikon mittaisen matkan aikana
opetellaan yhdessä purjehduksen ja merenkulun perusteita käytännön kautta.
Eli rohkeasti kaikki maakravutkin mukaan!
Rippikoulun aloituspäivää vietämme lauantaina 14.11.2015
Mahlakankareen seurakuntakodissa (Palomäenkatu 2).
Viikonloppuleiri on Kesä-Angelan leirikeskuksessa 16.-17.4.2016.
Kaupunkipäivä ja konfisharkat ovat leirin jälkeen lauantaina 18.6.2016
Konfirmaatio on Uskelan kirkossa sunnuntaina 19.6.2016 klo 10.
Purjehdusriparin hinta on Salon seurakunnan jäsenille
490 euroa, muille 700 euroa. Se sisältää purjehduksen
ammattilaisten kipparoimassa kuunarissa,
majoituksen veneessä, kaikki ateriat ja tietysti
myös opetuksen ja viikonloppuleirin.
Hinnasta 100 euroa laskutetaan 1.10.2015 ja
loput 390 euroa 1.4.2016.
Purjehdi
riparille!
Melkkilän Ratsutallilla
Ratsastusripari 5.-9.6.2016
Salon seurakunta järjestää ratsastusriparin yhteistyössä Perniössä sijaitsevan
Melkkilän Ratsutallin kanssa 5.-9.6.2016.
Ohjelmassa on päivittäin kaksi tuntia ratsastusta ja lisäksi tietysti myös hevosten hoitoa.
Ja rippikoulua niin kuin muillakin leireillä.
Osallistujilta ei edellytetä ratsastuskokemusta tai –taitoa. Ratsutallilla on hyvin koulutetut
ja turvalliset ponit ja hevoset, sekä ammattitaitoinen henkilökunta.
Majoitus on kauniissa kartanoympäristössä.
Rippikoulun aloituspäivää vietämme lauantaina 21.11.2015 Perniön leirikeskuksessa
Viikonloppuleiri on 15.-17.4.2016 Perniön leirikeskuksessa
Konfirmaatio on Perniön Pyhän Laurin kirkossa sunnuntaina 12.6.2016 klo 10
Ratsastusriparin hinta on Salon seurakunnan
jäsenille 440 €, muille 600 €.
Se sisältää ratsastuksen, kaiken opetuksen,
majoitukset ja ruokailut.
Hinnasta 100 euroa laskutetaan 1.10.2015 ja
loput 340 euroa 1.4.2016.
Tervetuloa
riparihevostelulle!