tästä.

25.5.2015
Eurajoen Markkinat
Lauantaina 15.8.2015 kello 8-16
Tervehdys Rompetorikauppias!
Eurajoen Markkinat ovat perinteinen tapahtuma Eurajoen sydämessä, joka kokoaa yhteen
eurajokelaiset, entiset eurajokelaiset sekä lähialueella asuvia naapurikuntalaisia. Keskimäärin
Eurajoen Markkinoilla käy 3000 – 5000 kävijää yhden päivän aikana.
Tapahtuma järjestetään tänä vuonna uudella alueella, Eurajoen Yhteiskoulun piha-alueella.
Markkina-alueella on myyntikojuja reilut 160 kappaletta. Myyntikojuja on lisätty lähes puolella.
Myyntikojujen lisäksi alueella on esiintymislava sekä muuta oheistoimintaa.
Esiintymislavalle nousevat televisiosta tuttu meklari Aki Palsanmäki vaimonsa Helin kanssa.
Esiintyjinä ovat myös eurajokelainen tanssiorkesteri Witoset sekä Riesa-Pelle.
Oheistoimintaa on monenlaista alueella kiertävät mm. Karvakaverit.
VARAUS
Rompetorialue sijaitsee aivan markkina-alueen kupeessa Eurajoen viljamakasiinin pihaalueella. Rompetorille on kaavoitettu lähes kolmekymmentä 5mx6m myyntipaikkaa.
Myyntipaikkakartan löydätte Eurajoen Markkinoiden kotisivuilta, josta näette varaustilanteen.
Myyntipaikkoja on mahdollisuus varata maanantaista 25. toukokuuta alkaen soittamalla
markkinapuhelimeen p.044 500 3575 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen
[email protected]
Puhelimessa tehty varaus on sitova, kun maksu suoritetaan seitsemän (7) vuorokauden
kuluessa varauksesta. Kotisivuilla näkyvää markkinakarttaa päivitämme joka maanantai.
PAIKKAHINNAT
(hinnat sisältävät alv 24%)
5mx6m / 6mx5m:30,00€
sähköliittymä: 10,00 €
Maksun saajan, Eurajoen Yrittäjät ry:n tilinumerot löydät tämän kirjeen alaosasta. Merkitse
viestikenttään markkinapaikkasi numero ja nimesi.
Osoite:
Haapatie 7
27100 EURAJOKI
www.eurajoenyrittajat.fi
Puhelimet:
044 – 5003575 Markkinapuhelin
Pankit:
Yhdistysrnro 131.078
OP; IBAN FI09 5022 0640 016 336 BIC OKOYFIHH
SP; IBAN FI07 4450 1040 0031 42 BIC ITELFIHH
25.5.2015
Maksamalla maksun 19.7.2015 mennessä saat nimesi näkyviin Markkinalehden
myyjäluetteloon. Lisäksi Sinulla on mahdollisuus näkyä omalla maksullisella ilmoituksella
Markkinalehdessä lähettämällä materiaali sähköpostilla: [email protected].
Mainosten hinnoista ja mainosmateriaalin lähetysmuodoista saat lisätietoja
markkinapuhelimesta p.044 5003575
MARKKINAPÄIVÄ
Markkina-alueella on järjestetty yövalvonta perjantai-lauantai väliseksi yöksi. Tarvittaessa voitte
majoittautua Eurajoen Kristillisessä opistossa yhden tai kahden hengen huoneissa. Lisätiedot ja
etukäteisvaraukset p.044 721 4803.
Myyjien on saavuttava markkina-alueelle markkinapäivänä viimeistään klo.7.45. Jos myyjä ei
ole saapunut paikalle eikä ole ilmoittanut mahdollisesta viivästymisestä, voidaan
markkinapaikka luovuttaa toiselle myyjälle.
Autojen ajo markkina-alueelle on sallittua vain pystytystä varten klo. 8.00 saakka ja purkua
varten alkaen klo.16.00. Muina aikoina autojen tuonti alueelle ilman järjestäjän lupaa on
ehdottomasti kielletty.
Markkinamyyjien autoille on varattu erilliset parkkitilat, jotka on merkitty markkinakarttaan.
HUOM! Rompetorialueella on mahdollista pitää autoa omalla paikalla, mutta sen liikuttaminen
on ehdottomasti kiellettyä, kun alueella on markkinaväkeä.
MUISTUTUKSENA
Kaikki myyjät:
Kaikissa myyntikojuissa on oltava painot. Painojen ollessa paikallaan, voi myynnin aloittaa.
Elintarvikemyyjät:
(www.pori.fi | Ympäristö | Ympäristöterveys | Terveysvalvontayksikkö | Lomakkeet ja ohjeet |
Tiedotus_liikkuvasta_elintarvikehuoneistosta.doc).
Tervetuloa markkinoille!
Eurajoen Yrittäjät ry / Markkinatoimikunta
Eurajoen kunta
Eurajoen Pappamopokerho
Osoite:
Haapatie 7
27100 EURAJOKI
www.eurajoenyrittajat.fi
Puhelimet:
044 – 5003575 Markkinapuhelin
Pankit:
Yhdistysrnro 131.078
OP; IBAN FI09 5022 0640 016 336 BIC OKOYFIHH
SP; IBAN FI07 4450 1040 0031 42 BIC ITELFIHH