Vapise salametsästäjä! Rokka tulee

A14 // UUTISET
Aamulehti // Lauantaina 23. toukokuuta 2015
Vapise salametsästäjä! Rokka tulee
Mik a K an e rva
Suomalaiskoirat osaavat
nuuhkia esille norsujen
syöksyhampailla
käytävän laittoman
kaupan.
vaikuttaa palautumiseen ja rauhoittumiseen raskaan suorituksen
jälkeen. Sitä voidaan käyttää myös
käytöshäiriöiden hoitamiseen lääkkeettömänä vaihtoehtona, selvittää Lymed Oy:n toimitusjohtaja
Teija Toikka.
Myös hevoset ja kamelit voivat
hyötyä älyvaatteista.
– Suunnittelemme parhaillaan
mallistoa kameleille. Olimme juuri Englannissa mittaamassa kameleita ja oppimassa kameliraveissa juoksevien eläinten anatomiaa,
Toikka kertoo.
Itä-Afrikassa Team Rokka toimii
yhdessä Tansanian viranomaisten
ja sikäläisen luonnonsuojelujärjestö PAMS Foundationin kanssa.
Norsunluuta kulkee Tansaniasta
Aasiaan tonneittain.
Syöksyhampaat ja niistä valmistettavat esineet päätyvät koristeesineiksi tai mieskuntoa kohentaviksi taikakaluiksi.
Lahtinen haluaa kouluttaa koiria myös sarvikuonon salametsästäjien paljastamiseen. Aikeen toteuttamisella on ollut yksi hidaste.
– Sarvikuonon sarven hajunäytettä ei ole ollut Suomesta saatavilla.
Hannu Virtanen
Aamulehti
savannien salametsäs•täjäAfrikan
joutuu säätämään liipaisinsor-
mensa herkkyyden aivan uudelleen, sillä Rokka ja Kippari laittavat
vastaisuudessa norsujen salametsästäjät vastaamaan teoistaan. Nämä suomalaiskoirat tuntevat sekä
ruudin käryn että norsun syöksyhampaan hienoimmatkin aromit.
Sitä kuuluisaa savuavaa asetta ei
edes tarvita röyhkeän salakaadon
todisteeksi, vaan koirat löytävät
myöhemminkin rikospaikalta rynnäkkökiväärin hylsyt tai nuuhkivat
sataman kontista norsunluulastin.
Miten koirien koulutukseen erikoistunut yhdistys Team Rokka on
voinut valmentaa kaksi koiraansa laittomuuksien selvittämiseen
syyllistymättä itse norsunluukauppaan? Yhdistyksen perustaja ja toiminnanjohtaja Toni Lahtinen, entinen rikospoliisi, ei suinkaan ole
poikennut kaidalta polulta.
– Meillä on ollut apuna antiikkialan ihmisiä, jotka ovat antaneet
luvallisia norsunluuesineitä käyttöömme, Lahtinen taustoittaa.
Teija Toikka ja Toni Lahtinen tietävät, että ihmisen paras ystävä voi toi-
mia myös norsun hyväksi. Toikan vieressä istuu Ninja, Rokka pitää palloa
ja Kippari seuraa etualalla.
Rokka on 2,5-vuotias labradorinnoutaja ja Kippari 1,5-vuotias
jackrussellinterrieri. Molemmat
ovat erikoistuneet norsunluuhun
ja ruutiaseisiin, mutta ovat Lahtisen mukaan silti kuin eri puusta
veistettyjä.
– Rokka on labradorinnoutajan
tapaan hyvin perinteinen suorittaja, noutaja ja etsijä, jolla on vahva miellyttämisen halu. Kippari
taas on omapäinen kaveri. Kummallakin on omat hyvät puolensa,
ja täydellisessä maailmassa ottaisin kummastakin parhaat ominaisuudet.
Suomalainen Team Rokka te-
kee yhteistyötä kotimaassa ja ulkomailla. Hyvä esimerkki kotimaisesta yhteistyöstä löytyy Tampereelta, jossa Lymed Oy valmistaa
erilaisia lääkinnällisteknisiä tukivaatteita esimerkiksi sairaanhoidon tarpeisiin.
Ällistyttävä aluevaltaus löytyy
eläinmaailmasta. Vaativia suorituksia tekevien koirien pitää pystyä rauhoittumaan tehtävien välissä. Koiran hyvinvointiin voidaan vaikuttaa erityisellä painevaatteella.
– Se on painevaate, jolla voidaan
TAU S TA
Norsujen puolesta,
rikollisia vastaan
•• Afrikannorsun tulevaisuus on
synkkä norsunluukaupan ja siihen liittyvän salametsästyksen
vuoksi. Afrikannorsuja arvioidaan vielä olevan 470 000–
690 000.
Salametsästys on Afrikassa
järjestäytynyttä rikollisuutta.
Aseiden saatavuutta on vaikea
valvoa sisäisten levottomuuksien vuoksi.
Team Rokka on suomalainen
koirankoulutukseen erikoistunut voittoa tavoittelematon
yhdistys, joka tuottaa palveluita
luonnonsuojeluorganisaatioille ja lainvalvontayksiköille.
Toiminta rahoitetaan lahjoitusvaroin.
Team Rokka aloittaa Tansaniassa yhteistyön paikallisen
luonnonsuojeluorganisaation,
PAMS Foundationin kanssa.
Apua ja osaamista annetaan
lainvalvojien käyttöön, jotta villieläinten laittomaan kauppaan
voidaan puuttua.
Norsujen ahdinko näkyy
erityisen hyvin juuri Tansaniassa, jossa oli vuonna 2009 vielä
109 000 norsua, neljä vuotta
myöhemmin vain 60 000.
•• •• •• •• aaKatso video
Ninja, Rokka ja Kippari saavat painevaatteet. Lymed Oy:n toimitusjohtaja Teija Toikka kertoo, miten painevaate toimii: aamulehti.fi/videot.
Juhlat tulossa? Hae toimivat ratkaisut Biltemasta!
TA
UUT
46
TESTIMENESTYS
”Vastinetta rahalle”
Ica Kuriren, 5/2014
Paviljonki, kokoontaitettava
90
Quick Up -toiminto nopeuttaa ja helpottaa pystyttämistä.
Polyesteriä. Lakattu teräskehys. Toimitetaan kätevässä laukussa yhdessä narujen ja vaarnojen kanssa. Mitat 3 x 3 x
2,5 m. Tuotenro: 14-336
Pöytä
99,-
5900
Tuoli
999
Pöytä
Ulkokalusteet, muovia
3990
Vakaat ja helppohoitoiset kalusteet UV-suojattua muovia. Pinottavat tuolit, joiden istuinkoko
on 40 x 38 cm, sekä reilu pöytä vähintään 6 hengelle. Tuotenrot: 14-664, 14-665
Aurinkovarjo
ripustusmekanismilla
Ø 3 m. Helppo avata ja taittaa kokoon kammen avulla. UV-säteilyä
kestävää ja vettä hylkivää polyesteriä. Putken läpimitta 48 mm. Valkoinen. Polyesteriä 210 g/m². Mukana
maahan kiinnitettävä 1 x 1 m:n jalka. Tuotenro: 14-127
Tuoli
1999
Terassipöytä
Pöydässä harmaaksi maalattu teräskehys ja valkoinen karkaistu lasikansi.
Pöytälevy 150 x 90 cm. Korkeus 71 cm.
Sopii tuoleihin 14-667-669.
Tuotenro: 14-666
Terassituoli
TA
UUT
Istuin- ja selkäosa kestävää textileneä
ja runko harmaaksi maalattua terästä.
Voidaan pinota. Istumakorkeus 45 cm,
-syvyys 48 cm. Sopii pöytään 14-666.
Väreinä vaaleansininen, limetinvihreä
ja musta. Tuotenrot: 14-667, -8, -9
139,Terassilämmitin
Nestekaasukäyttöinen, 13 kW. Tarkoitettu terasseille, lasitetuille parvekkeille ja hyvin
tuuletettuihin ulkotiloihin. Mukana kaasuletku.
Tuotenro: 37-660
299
Fleece-huopa
100 % polyesteriä.
Useita värejä.
Tuotenrot: 47-870, -875
ESPOO HELSINKI JOENSUU JYVÄSKYLÄ KAARINA KEMPELE KOKKOLA KUOPIO LAPPEENRANTA
RAISIO RIIHIMÄKI SEINÄJOKI TAMPERE LAHTI VAASA ja VERKKOKAUPPA
Puh. 09-427 05830 (asiakkaan operaattorimaksu)
WWW.BILTEMA.FI