City Birds – ystävien inspiroimat, Oiva Toikan suunnittelemat

Lehdistötiedote
Syyskuu 2015
City Birds – ystävien inspiroimat,
Oiva Toikan suunnittelemat
Iittala julkaisee rajoitetun erän kaupunkien inspiroimia lasilintuja. Sosiaalisen median vaikuttajat New Yorkista, Shanghaista, Tokiosta, Pariisista ja
Helsingistä toimivat inspiraation lähteinä suunnittelija Oiva Toikalle, joka
puhalsi kunkin kaupungin hengen yhteen lintuun.
Iittala valitsi viidestä merkittävästä urbaanista
keskuksesta viisi sosiaalisen median vaikuttajaa. Kukin heistä välitti oman kaupunkinsa
sielun professori Oiva Toikalle, joka on yli
neljän vuosikymmenen kuluessa luonut Iittalalle lähes viisisataa eri lajia rakastettuja,
käsityönä tehtyjä lasilintuja.
Kansainväliset yhteistyökumppanimme välittivät Oiva Toikalle kaupunkiensa kuvastoa ja
ilmapiiriä. Toikka yhdisti näihin mielikuvia
omista vierailuistaan ja tulkitsi lintujensa
kautta näkemyksensä näistä kaupungeista.
Lopputuloksena on kokoelma herkkiä, mutta
voimakaspiirteisiä lintuja, joiden hienovaraisissa yksityiskohdissa kaupungit heräävät
eloon. Jokainen lintu heijastaa kokonsa, muotonsa ja värityksensä kautta omaa kaupunkiaan, ja jokaisen valmistuksessa on käytetty
erilaisia lasinpuhallusmenetelmiä, jotka voimistavat sen luonnetta.
City Bird -kokoelmassa on viisi lintua, joista
kukin on nimetty sen kaupungin mukaan, josta
se on saanut innoituksensa. Tämän 200 numeroidun linnun kokoelman valmistavat
Iittalan lasitehtaan huippuosaavat lasinpuhaltajat, jotka työskentelevät Toikan rakastetun
lintukokoelman parissa.
Helsinki Bird
Helsinki Bird –linnun luomisessa professori
Oiva Toikkaa inspiroi suositun Helsinkiläisen
sosiaalisen median vaikuttajan, Jenni Rotosen, valokuvat Helsingistä. Jenni kuvailee
itseään muun muassa näillä sanoilla: ’Olen
kolmekymppinen esteetikko, joka nauttii
elämästä intohimoinaan muoti, tyyli, kauneus,
sisustus, musiikki, taide ja kulttuuri.’ Hän on
aina pitänyt Oiva Toikan töistä ja ei epäröinyt
hetkeäkään lähteä mukaan projektiin.
Helsinki on sekä Jenni Rotosen että Oiva
Toikan kotikaupunki. Toikalle Helsingin
ominaispiirre on meren läheisyys.”Helsinki on
siniseen taipuvainen”, kertoo taiteilija, joka
tunnetaan ilmeikkäästä kielestään. Helsinkilinnun väritys syntyy vedestä sekä Helsingin
kaksista kasvoista kesäkaupunkina ja talvikaupunkina. Nämä kaksi roolia jakavat linnun
kahtia läpinäkyvään takaosaan ja kiiltävään
etuosaan. Katsellessaan Jennin inspiraatiokuvia Toikka näki mielessään Helsingin vanhat
kadut ja kuuli, kuinka variksen huuto kaikuu
pitkin mukulakivettyjä katuja.
Linnut ovat saatavilla vain valikoiduissa
myymälöissä kyseisissä kaupungeissa, ja ne
tulevat myyntiin vaiheittain syyskuun puolivälistä alkaen.
Helsinki Bird –lintu on saatavilla Helsingissä
Iittalan Esplanadin myymälästä 10.9. alkaen.
Linnun hinta on 522 €.
Tarinat City Bird –linnuista ja niiden saatavuudesta ovat osoitteessa
www.iittala.com/birdandthecity
Projektiin osallistuneet sosiaalisen median
vaikuttajat ovat:
New York: Monica Khemsurov
http://www.sightunseen.com/
Shanghai: Voicer
http://www.voicer.me/
Tokio: Tota Hasegawa
https://twitter.com/t_o_t_a
Pariisi: Typhaine Augusto
www.cuillere-a-absinthe.fr//
Helsinki: Jenni Rotonen
Instagram: jennipupulandia
#birdandthecity
Tuotetiedot ja suositushinnat:
Helsinki Bird on saatavilla Iittalan Esplanadin myymälästä Helsingistä (Pohjoisesplanadi 25, 00100 Helsinki) 10.9. alkaen. Helsinki Bird –
lintuja valmistetaan 200 numeroitua kappaletta. Muiden City Bird –lintujen saatavuustiedot ovat osoitteessa
www.iittala.com/birdandthecity
Birds by Toikka
Shanghai Bird, 130 x 80 mm
Birds by Toikka
Tokyo Bird, 320 x 170 mm
Birds by Toikka
Helsinki Bird, 230 x 90 mm
522,00 €
Birds by Toikka
New York Bird, 230 x 300 mm
Lisätietoja:
Nina Colliander | Viestintäpäällikkö
Puhelin +358 201 39 5181| GSM +358 40 6873 591
[email protected]
www.iittala.com
Iittala on Fiskars-konsernin rekisteröity tuotemerkki.
Birds by Toikka
Paris Bird, 230 x 180 mm