Avaa lehti tästä.

Asiakaslehti Meka Pro Oy
R
Fooni
1/2015
R
1/2015
Fooni
TOIMITUSJOHTAJAN TERVEISET
Vaikka suhdanteet vaihtelevat, Suomessa rakennetaan kaiken
aikaa. Painopiste on siirtynyt uudisrakentamisesta korjaamisen
puolelle – Mekan kannalta se tarkoittaa, että työtä riittää.
Meillä on erinomainen näkymä kansainvälistyviin markkinoihin. Meka Pro on jo kauan ollut merkittävä toimija kotimaan
kaapelitiemarkkinoilla, mutta viime vuosien kehityksen ansiosta olemme nykyään myös vahva vientiyritys. Olemme käynnistäneet Venäjällä tuotantolaitoksen, jonka avulla voimme taata
sujuvat toimitukset sikäläisille markkinoille, mutta myös tasata
kasvavan kysynnän tarpeita muilla alueilla. Tuotantolinjat Venäjällä ja Suomessa ovat pääosin yhteneväiset, joten tuotannon
prosessit ja laatu ovat identtiset, ja laitokset tukevat toinen toisiaan sekä Meka -konsernin tavoitteita.
Mutta minkälaiset ovat yrittämisen olosuhteet maassamme?
Rakennussektorilla kasvanut lupaviidakko hidastaa rakennuspäätösten tekoa ja laskee investoijien kiinnostusta panostaa
uusiin kohteisiin. Onko rakentamisen lupaehtojen mittaristo
asetettu oikein? Pelkään, että ei ole. Hallinnollinen taakka on lisääntynyt kovasti, mikä lisää kustannuksia.
Suomesta on vuoden 2008 jälkeen kadonnut teollista kapasiteettia 20%. Palveluyhteiskuntana olemme liian kehittymätön, koska
haluamme tehdä kaiken itse. Tämän vuoksi palvelusektori ei voi
toimia sellaisena kansantalouden lisäarvontuottajana, joka nostaisi meidät uuteen ja vahvaan nousuun. Ainoan todellisen vaihtoehdon tarjoaa vientivetoinen teollisuus, ja sen kehittäminen
vaatii rohkeutta investoida. Onneksi positiivisia signaaleja on jo
nähty. Äänekosken sellutehdas on näistä tuorein esimerkki. Vastaavia investointipäätöksiä tarvitaan lisää – niiden avulla uskon,
että teollisuus säilyy ja kehittyy tässä maassa.
Meidän missiomme on tuottaa korkealuokkaisia, helposti asennettavia ja kilpailukykyisiä johtotieratkaisuja rakentamisen tarpeisiin. Me kaikki mekalaiset teemme tätä työtä yhdessä teidän
kanssanne, hyvät asiakkaamme.
- Jorma Paturi
Meka Prolle viimeiset neljä vuotta ovat olleet kiihkeää eteenpäin
menemisen aikaa. Olemme kehittyneet ja kehittäneet toimintojamme joka alueella: tuotekehityksessä, tuotannossa, toimitusprosesseissa ja logistiikassa. Kaiken lähtökohtana ovat olleet asiakkaiden tarpeet ja niihin vastaaminen. Hyvän ja asiantuntevan
asiakaspalautteen ansiosta olemme voineet suunnata tarmomme
oikeisiin asioihin. Tänä päivänä voimme tarjota asiakkaillemme
entistä laadukkaampia ja paremmin testattuja tuotteita.
R
Fooni
Mekafooni - Meka Pro Oy:n asiakaslehti
Päätoimittaja: Ari Alanen
Uutistuotanto: Uutispalvelu Telex
Graafinen suunnittelu: Antti Aho
Valokuvat: Antti Aho
Painos: 6000 kpl
Painopaikka: Erweko Oy, Oulu
Ilmestyy: 4 kertaa vuodessa
Tämä on Meka Pro Oy:n asiakaslehden Mekafoonin ensimmäinen numero. Lehti alkaa ilmestyä säännöllisesti kolmen kuukauden välein. Jos haluat saada jatkossa Mekafoonin suoraan itsellesi, ilmoita yhteystietosi osoitteeseen [email protected] tai
soita numeroon 0207 450 800.
Mekafooni esittelee joka numerossa uusimmat Meka® ja unipro®
-tuotteet ja kertoo tuotekehityksen kuulumisia. Juttuaiheita ovat
myös mielenkiintoiset asennuskohteet sekä yhteistyökumppanimme – tässä numerossa palstatilaa on saanut EMC Talotekniikka. Toimituksen osoitteeseen voi lähettää juttuvinkkejä.
Toimituksen yhteystiedot:
[email protected] tai Mekafooni, Konetie 25, 90620 Oulu
2
R
1/2015
Fooni
TUOTEUUTISIA
Uusi johtokanava myös 45 mm kalusteille
Lankahyllyjen saatavuus taattu
Suosittu alumiininen Instal -johtokanavaperhe on laajentunut.
Kaksikanavainen Instal 170-2 on saanut rinnalleen monipuolisen Instal 170-2-45 -johtokanavan, joka sopii sekä 80 että 45 mm
kanavakalusteille. Uuden kanavan voi asentaa tilanteen mukaan
kummin päin tahansa: pienempi 45 mm kanava voi sijaita ylhäällä tai alhaalla.
Kaikki Instal -johtokanavat ovat taattua Meka -laatua. Ne ovat
helposti asennettavia, keveitä ja kestäviä. Instal –tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa.
Lankahyllyt ovat uusi ja laadukas osa Mekan jatkuvasti kasvavaa tuotevalikoimaa. Rakennus -ja saneerauskohteiden monimuotoistuminen ja asennuksen helppouden korostuminen ovat
olleet kannustimina WMT -lankahyllyperheen kehityksessä.
Mekan terästuotteista vastaava tuotepäällikkö Tommi Pasma arvioi, että lankahyllyt on tuotu mukaan yhtiön tuotevalikoimaan
useasta syystä. ”Tärkein on tietenkin meidän halumme tarjoa
asiakkaille helposti asennettavia ja joustavia ratkaisuja kaikenlaisiin rakentamisen kohteisiin. Mutta yhtä tärkeää meidän mielestämme on turvata kaikkien kaapelitietuotteiden nopea saatavuus
kotimaan markkinoilla. Kentältä on kantautunut tietoja, että
juuri lankahyllyjen osalta saatavuusongelma on ollut ajoittain
melkoisen suuri – ulkomailta tulevan tavaran toimitusajat ovat
vaihdelleet paljonkin.”
Mekan kotimaan tuotanto varmistaa, että kaikkia tuotteita löytyy
tukuista tasaisesti, ja toimitusajat ovat ne mitä luvataan.
WMT -lankahyllyjen toimitukset ovat alkaneet vuoden 2014 lopussa. Lankahyllyjä saa 30, 50, 100 ja 150 mm korkuisina. Niiden
pituus on maksimissaan 3000 mm ja leveyksiä löytyy 100 mm
portain välillä 100-600 mm. Lisäksi valikoimassa on kapea 70
mm hylly.
Uusi Instal FT-40 asennuskanava 19x40 mitoituksella on kätevä
lisä Instal FT -asennuskanaviin. Se soveltuu hyvin esimerkiksi
saneerauskohteisiin tai muutaman kaapelin asennuksiin toimistoissa ja asunnoissa. Alumiininen FT-40 on erittäin kevyt ja vaivaton asentaa.
Mekalta nyt myös alumiiniset valaisinkiskot
Mekan monipuolinen teräksisten valaisinkiskojen valikoima on
täydentynyt alumiinisella valaisinkiskoperheellä. Alumiinisten
kiskojen etu on tunnetusti keveys. AluMEK -valaisinkiskoissa
keveyteen on pystytty yhdistämään suuri kantavuus. Tuotepäällikkö Aki Lamponen, haastaako alumiini teräksen Mekan tuotteissa? ”Ei tietenkään. Teräs on edelleen tärkein materiaalimme.
Mekan teräksisten kiskojen lujuus ja korroosionkestävyys on
aivan omaa luokkaansa. Mutta alumiinista kiskoa voidaan käyttää sellaisissa kohteissa mihin se sopii – siksi halusimme tarjota
tämänkin vaihtoehdon.”
Alumiinia voi pitää ympäristöystävällisenä ratkaisuna, koska
se on materiaalina täysin kierrätettävä. Alumiinikiskon käsittelyä helpottaa sen jäykkyys – kuuden metrin kiskon voi nostaa
yhdestä päästä ilmaan, ja se säilyttää ryhtinsä. Nostaminen on
mahdollista myös siksi, että kuusimetrinen AluMEK valaisinkisko painaa vain 3,7 kiloa.
Kevyt AluMEK -valaisinkisko on tarkoitettu sisäkäyttöön, rasitusluokkien C1 ja C2 käyttöympäristöihin. Se soveltuu erinomaisesti esimerkiksi toimisto- ja liikerakennuksiin, julkisiin tiloihin
ja kouluihin sekä kauppakeskuksiin.
3
R
1/2015
Fooni
OULUN KESKUSTAN KALLIOPARKKIIN 15 KILOMETRIÄ KAAPELIHYLLYÄ
Maanalaisen työmaakopin seinällä roikkuvista piirustuksista hahmottaa luolaston mittasuhteet. Projektipäällikkö Kari Kinnuselle kuvat ovat talven aikana tulleet tutuiksi.
Parikymmentä metriä Oulun keskustan alapuolella on käynyt
melkoinen kuhina koko kevään, kun maan alle valmistuvan kallioparkin rakennustyöt etenevät kovaa vauhtia. Kivisydämeksi
nimetyn luolaston louhinta ja ruiskubetonointi olivat talvella siinä vaiheessa, että talotekniikkaa päästiin asentamaan, ja kymmenien asentajien työmaa käynnistyi. Sekä sähkö- että LVI-asentajat ovat tehneet rivakasti töitä pitääkseen hankkeen aikataulussa.
Pinta-alaltaan 4,5 hehtaarin kokoiseen luolastoon uppoaa arviolta 300 kilometriä kaapelia, jonka asennuksiin tarvitaan 15 kilometriä hyllyteitä. Lisäksi kallioparkin valaisinjärjestelmät tarvitsevat 10 kilometriä valaisinkiskoa.
Kallioparkin sähköurakoinnista vastanneen EMC Talotekniikka Oy:n projektipäällikkö Kari Kinnunen kertoo, että yhteensä
töissä on ollut 21 sähköasentajaa. ”Kiireinen kevät tässä on ollut”,
Kinnunen toteaa. Vaikka sähkötöiden osalta Kivisydän jää esimerkiksi Limingantullin Prismaa pienemmäksi hankkeeksi, kallioluolan erityispiirteet tekevät siitä erityisen mielenkiintoisen.
hilpeä porukka. Nyt jos uskaltaa naureskella, kun johtoteistä yli
90% on asennettu. Kevätaurinkoa ei kallion uumenissa ole ehditty kaivata, kun kannakkeita on porattu kattoon. ”Palosuojavaatimusten takia esimerkiksi kiinnitykset kallioon piti miettiä
tarkasti”, kertoo työnjohtaja Antti Tihinen. ”Käytimme kuumasinkittyjä ruuveja ja kiinnikkeitä.”
Myös kaapelihyllyjen kannakoinnissa otettiin palosuojavaatimukset huomioon. ”Meidän kaapelihyllymme on testattu VTT:llä – palosuoja riittää 150 cm kannakeväleille”, sanoo Meka
Pro Oy:n aluemyyntipäällikkö Jyrki Rekilä. ”Täällä talotekniikan yhteiskannakointi on kolmen metrin välein, joten lisäsimme omat välikannakkeet. Ratkaisu on enemmän kuin riittävä”,
Rekilä laskee.
Kaapelitiet tilattiin Mekalta
Mekan valinta Kivisydämen kaapeliteiden toimittajaksi oli projektipäällikkö Kinnusen mukaan helppo päätös. ”Olen tehnyt
Mekan kanssa hommia jo EMC:n edeltäjän, Sortavalan Sähkön
aikaan, siis yli 30 vuotta. Yhteistyö on toiminut aina ilman ongelmia.” Erityisesti kallioparkin tapaisessa kohteessa, jossa yllätyksiä voi tulla matkan varrella paljonkin, on tuttu toimittaja erityisen tärkeä. Antti Tihinen esittelee ruutupaperilla ylläpidettävää
muutos- ja lisätilauslistaa. ”Täällä maan alla nettiyhteys pätkii,
joten tämä on ollut helpoin tapa pitää kirjaa muutoksista. Tästä
napattu valokuva on sitten lähetetty Mekalle, ja uutta tavaraa on
saatu työmaalle ilman viiveitä.”
Maan alta löytyy avaruutta
Kivisydämen pääsee sen valmistuttua kahta reittiä. Torin puoleinen ramppi alkaa meren rannasta, kauppatorin liepeiltä. Ajamme loivasti kaartuvaa luiskaa maan uumeniin Kari Kinnusen
kyydissä – toistaiseksi kuski saa olla tarkkana, sillä asennusmateriaalia lojuu siellä täällä. Kun kaikki on valmista, autoilu luolassa
on huoletonta – käytävät ovat yllättävän leveitä ja katto on korkealla. Mielikuva ahtaasta ja hämärästä parkkihallista romuttuu
hetkessä.
Työmaakopissa Kivisydämen tulevalla C-käytävällä istuskelee
Myös tuotekehitystä on tarvittu. ”Pysäköintiruutujen päälle tu4
R
1/2015
Fooni
leva punavihreä merkkivalo, joka kertoo onko ruutu vapaana,
olikin oudon muotoinen. Piirsin paperille kuvan tarvittavasta kannakkeesta ja laitoin Rekilän Jyrkille – Jyrki laittoi kuvan
tuotesuunnittelijalle ja muutaman päivän päästä tuli käymään
demokappaleen kanssa. Ja kysyi että kävisikö tällainen”, Antti Tihinen virnistää. ”Kävihän se.”
Rekilän Jyrkin kädessä on parkkiruutujen merkkivaloja varten venytetty kannake. ”Tämmöinen siitä tuli.”
Rekilän mukaan luottoasiakkaan toiveita on helppo kuunnella.
”Ei ole mitenkään harvinaista, että EMC:n kavereilta tullut idea
tai kehitystoive päätyy meillä tuotantoon asti”, hän kertoo. ”Kaikki asiakkailta tullut palaute on tervetullutta ja arvokasta.”
Kivisydämeen tulee sen valmistuttua 900 autopaikkaa, ja se
ulottuu Oulun koko keskustan alueelle. Ajoramppeja on kaksi,
ja pysty-yhteyksiä kuusi, jotka toteutetaan 17 erillisellä hissillä.
Kivisydän avautuu kaupunkilaisten käyttöön aikataulun mukaan
syksyllä 2015.
Kivisydän – Oulun uusi kallioparkki
Sijainti: 20 metriä Oulun ydinkeskustan alapuolella
Laajuus: 4,5 hehtaaria, ulottuu 12 korttelin alueelle
Lämpimiä autopaikkoja: 900 (mahdollisuus laajentaa 1500
autolle)
Ajoramppeja: 2
Pysty-yhteyksiä: 6
Hissejä: 17
Muuta: Väestönsuoja 3000 hengelle
Avajaiset: Syksyllä 2015
Sähköasentaja Tuomo Siira (vas.), Antti Tihinen ja Jyrki Rekilä
arvioivat, että kallioparkki ei ole ollut asennuskohteena helpoimmasta päästä. Pisimmillä nousujohtojen vedoilla on ollut 450 metriä mittaa.
5
R
1/2015
Fooni
OMA TESTAUSLABORATORIO KESKEINEN LAADUNTAKAAJA
Meka Pro elää parhaillaan historiansa nopeimman tuotekehityksen aikaa. Viimeisen vuoden aikana yhtiö on julkaisut kaksi
kokonaan uutta tuoteperhettä ja olemassa oleviin on tullut lukuisia täydennyksiä. Nimikkeiden määrä on kasvanut lähes neljään
tuhanteen ja kehityksen tahti jatkuu kiivaana. Tuotekehityksen
investointien takana on halu tarjota asiakkaille entistä enemmän
vaihtoehtoja kaapelijohtotieratkaisuihin sekä kosketinkiskojärjestelmiin, mikä on tarkoittanut tuotevalikoiman laajentumista
uusilla hyllyratkaisuilla, monipuolisilla valmistusmateriaaleilla
ja parannuksilla asennettavuudessa. Mekan laatupolitiikan tärkein tavoite on asiakastyytyväisyyden saavuttaminen tuotteiden
ja toiminnan laadun kautta. Tavoitteen saavuttamisen ehtona on
järjestelmällinen panostus tuotteiden laatuun jo niiden kehitysvaiheessa.
Kun päätös omasta laboratoriosta oli tehty, sen rakentaminen
eteni nopeasti. Laitteet toimitti suomalainen erikoislaitteiden
valmistamiseen keskittynyt yritys ja Mekan oma henkilökunta
osallistui kokoonpanon määrittelyyn sekä suunnitteluun. Investointi laitteineen ja töineen oli merkittävä satsaus asiakkaiden
tyytyväisyyden ja turvallisuuden lisäämiseksi. Nyt laitteisto on
ollut käytössä vuoden verran. Kannattiko investointi, Mekan laatupäällikkö Jari Aho?
”Ilman muuta kannatti. Testauslaitteisto on käytössä jatkuvasti
ja sen käyttö on lyhentänyt selkeästi tuotekehityksen läpimenoaikoja”, Aho laskee.
Laitteiston yksityiskohdat ovat liikesalaisuuksia.
Testauslaitteistolla on mittaa yli 12 metriä eli siihen saadaan
maksimissaan kaksi kuusimetristä hyllyä peräkkäin ja kytkettyä
yhteen, jolloin testaus voidaan kohdistaa, standardin mukaisesti, sekä hyllyjen että liitoksen lujuuteen. Laseranturit mittaavat
poikkeamat rasituksessa ja siirtävät aineiston tietokoneelle. Aho
ei kerro kaikkia laitteiston yksityiskohtia, sillä kilpailu alalla on
kovaa.
”Tiedän että moni haluaisi päästä tutkimaan tätä kokonaisuutta
hiukan tarkemmin”, Aho virnistää. ”Kun tuotteen on oltava sekä
kevyt että luja, on uusien tuotteiden kehitys ja testaus meidän kovaa ydintämme. Haluamme tehdä sen mahdollisimman hyvin.”
Testauslaboratorio haluttiin itselle
Aiemmin Meka on tehnyt yhteistyötä uusien tuotteiden testauksessa ulkopuolisten testauslaitosten kanssa. Tuotenimikkeiden
määrän kasvaessa kävi selväksi, että testaaminen on tehokkainta, jos testauslaboratorio rakennetaan yrityksen omiin tiloihin.
Uudet tuotteet voidaan jo prototyyppivaiheessa käyttää vaikkapa
lujuustestissä, ja palauttaa kirjattujen havaintojen kanssa takaisin tuotekehitykseen. Toimintamalli nopeuttaa tuotekehityksen
etenemistä huimasti ja antaa myös uusia ideoita tuotteen parantamiseksi.
Mekan laatupäällikkö Jari Aho on tyytyväinen omasta testauslaboratoriosta saatuihin hyötyihin. ”Uusia tuotteita voidaan kehittää
enemmän ja niiden laatu täyttää meidän kovat standardimme.” Mekan uudet lankahyllyt ovat käyneet jo tuotekehitysvaiheessa läpi
perinpohjaiset lujuustestit. Mekan noudattaman ISO 9001 -laatujärjestelmän on auditoinut Det Norske Veritas.
6
R
1/2015
Fooni
AJANKOHTAISTA
Helppoa etäohjausta valaisimille
Lumisys tuo markkinoille ohjausyksikön valaisinten langattomaan etäohjaukseen. unipro® A80BT esiteltiin ensi kertaa yleisölle Hong Kongin valaisinmessuilla (Hong Kong International
Lighting Fair) viime vuoden lokakuussa, ja nyt se on valmis tuotantoon ja toimituksiin.
Ohjausyksikkö soveltuu käytettäväksi monissa eri ympäristöissä,
kuten myymälöissä, muissa julkisissa tiloissa ja toimistoissa. Se
voidaan asentaa uusiin tai lisätä jo olemassa oleviin kiskojärjestelmiin, eikä se vaadi erillistä keskusyksikköä. Ohjausyksikköjä
voidaan säätää yksittäin, tai ne voidaan liittää yhteen mesh-verkoksi, jolloin suurtenkin valaistusten ohjaus yhdellä kädenliikkeellä on mahdollista. Säätimenä toimii mikä tahansa iOS- tai
Android-alustalla toimiva laite, jossa on tuki Bluetooth 4.0 -tiedonsiirrolle.
Mekan tuotteiden nimeämiskäytännöt selkeytyvät
Mekan messukalenteri 2/2015
Kasvavan nimikemäärän myötä Mekan tuotteiden nimeäminen
yhdenmukaistuu. Tähän saakka pintakäsittelytieto on löytynyt
vain joidenkin tuotteiden nimestä – jatkossa se löytyy kaikista.
Tuotteen nimen lopussa oleva kirjainyhdistelmä kertoo selkeästi
käytetyn pintakäsittelyn. Lisäksi etukäteen kuumasinkittyä tuotetta tarkoittava merkintä muuttuu – aiempi /KS20 -merkintä jää
pois, uusi merkintä on PG (pre-galvanized).
Toinen nimeämisiä koskeva muutos liittyy KRA- ja KRB -levyhyllyihin, joiden nimissä on aiemmin ollut leveys ennen korkeutta. Jatkossa järjestys muuttuu: korkeus on ensin, sitten vasta
leveys. Tämä vastaa kansainvälistä käytäntöä ja helpottaa tuoteperheen tunnistamista.
Guangzhou International Lighting Exhibition, 9.-12.6.2015, Kiina
Moscow Elektro 15, 8.-11.6.2015, Moskova
Tulevat messut
Onnimarkkinat, syksy 2015
Perm Enertika, 29.9-2.10.2015
Hong Kong Kansainväliset valaisinmessut 2015 27. – 30.10.2015
Ekaterinburg Enertika, 10.-12.11.2015
SähköTeleValoAv, Jyväskylän paviljonki 3.-5.2.2016
7
Meka Pro Oy
Konetie 25, 90620 Oulu
0207 450 800
www.meka.eu