IHODEN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE 2015-2016

IHODEN KOULUN
LUKUVUOSITIEDOTE 2015-2016
Ihoden koulun uusi osa valmistui kesäkuussa 2015
Ihoden koulu
Ihoden kylätie 27
27320 Ihode
[email protected]
Puhelin:
Ihoden koulun opettajainhuone
044-7383 438
koulun johtaja Petri Hautakoski (puhnro käytössä viim. 20.8. jälkeen)
044-7383 425
Ihoden koulun keittiö
044-7383 439
1
Tervehdys uudistuneesta Ihoden koulusta
Sateisen kesän jälkeen elokuu on alkanut aurinkoisena ja lämpimänä. Ihoden
uudessa koulurakennuksessa ei kuumuus pääse suuremmin kiusaamaan, sillä
koulun
maalämpöjärjestelmän
ominaisuuksiin
kuuluu
myös
maaviileän
hyödyntäminen huonetilojen lämpötilan laskemiseen. Ihoden koulun väki pääsee
aloittamaan uutta lukuvuotta todella hienoissa ja ennen kaikkea moderneissa
tiloissa. Kaikki koulun opetusryhmät mahtuvat toimimaan koulun uudisosassa.
Vanhassa osassa järjestetään pääasiassa taito- ja taideaineiden opetusta.
Tilojen lisäksi koulun henkilöstö on myös hieman uudistunut. Eskariluokkaa
ryhtyy vetämään vuoden tauon jälkeen Maria Heerman ja 5-6 luokan opettajana
ja koulun johtajana aloittaa Petri Hautakoski. Yhdistettyä 1-2 luokkaa opettaa
Anne Lähdesmäki ja 3-4 luokan vetäjänä toimii tuttuun tapaan Tanja Viinikkala.
Erityisopettajana jatkaa Katri Kajantola ja koulunkäynninohjaajana.toimii myös
tänä lukuvuonna Marja Venho. Ruokahuolto on Virve Hyvärisen osaavissa
käsissä ja siivouksesta huolehtii Eila Saine. Koulukiinteistön kunnossapidosta
vastaa talonmies Ari Selinkoski.
Tähän koulumme lukuvuositiedotteeseen olemme koonneet tärkeitä koulua
koskevia asioita, joten toivomme teidän säilyttävän tämän tiedotteen koko
lukuvuoden ajan. Tärkeitä viestejä lähetämme pääasiassa tänä syksynä
todenteolla käyttöönotetun Wilma-reissuvihon välityksellä, joten tarkkailkaahan
”postianne”. Koulun internet-sivujen merkitys tiedonvälityskanavana muuttuu
Wilman myötä yleisluontoisemmaksi ja vähemmän reaaliaikaiseksi. Pyhärannan
Wilma löytyy osoitteesta https://wilma.pyharanta.fi ja tunnukset on joko postitettu
tai postitetaan lähiaikoina huoltajille.
Iloista, oppivaista ja mukavaa lukuvuotta kaikille oppilaille!
Yhteistyöterveisin
Petri Hautakoski
Ihoden koulun johtaja
2
LUKUVUODEN TYÖ- JA LOMA-AJAT 2015-2016
Lukuvuoden 2015-2016 työ- ja loma-ajat Pyhärannan kouluissa:
- syyslukukausi alkaa keskiviikkona 12.8.2015 ja päättyy perjantaina 18.12.2015
- syysloma on viikolla 43 kolme päivää, 21.-23.10.2015
- joululoma on 19.12.2015-6.1.2016
- kevätlukukausi alkaa torstaina 7.1.2016 ja päättyy lauantaina 4.6.2016
- esiopetuksen toimintakausi päättyy perjantaina 3.6.2015
- talviloma on viikolla 8
- helatorstain jälkeinen perjantai 6.5.2016 on vapaa
KOULUN PÄIVITTÄINEN RYTMI
Ensimmäinen oppitunti alkaa klo 8.00. Muista olla aina ajoissa paikalla!
Välituntiajat:
8.45-9.00
9.45-10.00
10.45-11.15
(Ruokavälitunti)
12.00-12.15
13.00-13.15
14.00-14.15
KOULURUOKAILU
Kouluruokailussa opetellaan maistamaan kaikkia ruokalajeja ja syömään lautanen
tyhjäksi. Asiaankuuluva rauhallinen käytös ja hyvien ruokailutapojen noudattaminen
takaa viihtyisän ruokailuhetken jokaiselle.
Ravintosisällöltään koulussa tarjottava ruoka on monipuolista, ravitsevaa ja
malliannoksen mukaan koottuna se kattaa suosituksen mukaisen kolmanneksen
päivän ravinnontarpeesta. Jos oppilas tarvitsee erityisruokavaliota, tulee tästä
ilmoittaa Virvelle koulun keittiöön (puh. 044-7383 439) heti lukuvuoden alussa.
Erityisruokavalion edellytyksenä on, että huoltaja täyttää todistuslomakkeen
erityisruokavalion tarpeesta.
3
KOULUKULJETUKSET
Koulukuljetus on maksuton 3. – 6. -luokkien oppilaille, jos matkaa oman alueen
kouluun on yli 5 km. Oikeus koulukyyditykseen on 0. – 2. luokan oppilailla, jos
koulumatka on yli 3 km.
KOULUN HENKILÖKUNTA
Opetushenkilöstön sähköpostit ovat muotoa [email protected]
Koulun henkilökunta lukuvuonna 2015-2016:
Esiopetus
Maria Heerman
1.-2. luokka
Anne Lähdesmäki
3.-4. luokka
Tanja Viinikkala
5.-6. luokka
Petri Hautakoski, koulun johtaja
Erityisopettaja
Katri Kajantola
Koulunkäynninohjaajat
Marja Venho ja Niina Koponen
Keittäjä
Virve Hyvärinen
Siistijä
Eila Saine
Talonmies
Ari Selinkoski
KOULUN OPETUSRYHMÄT
(YHTEENSÄ 51 OPPILASTA)
Esiopetus
8 oppilasta
1.-2. luokka
5 + 8 oppilasta
3.-4. luokka
8 + 5 oppilasta
5.-6. luokka
8 + 9 oppilasta
4
KOULUNKÄYNTIIN LIITTYVÄT PALVELUT
Tukiopetus eli yleinen tuki
Tukiopetuksella pyritään auttamaan oppilasta mahdollisten oppimisvaikeuksien
voittamisessa tai ennaltaehkäisemisessä. Tukiopetusta voi antaa oman opettajan
lisäksi myös joku muu koulumme opettajista. Mikäli havaitsette kotona tarvetta
tukitoimiin,
ottakaa
mahdollisimman
pian
yhteyttä
opettajaan
tukitoimien
aloittamiseksi.
Muistakaa, että tukiopetus on oppilaan oikeus, ei pakko.
Oppilashuolto
Oppilashuollon tavoitteena on edistää lapsen/oppilaan hyvinvointia kouluyhteisössä.
Oppilashuollolla pyritään ennalta ehkäisemään ongelmia varhaisen puuttumisen
avulla. Oppilashuoltoa toteutetaan sekä yhteisöllisesti että yksilökohtaisesti.
Jokaisella
koululla
toimii
yhteisöllinen
oppilashuoltoryhmä,
joka
kokoontuu
lukukausittain. Ryhmään kuuluu koulunjohtaja, kuraattori, kouluterveydenhoitaja,
erityisopettaja, esiopettaja ja vanhempainyhdistyksen edustaja sekä tarpeen mukaan
muita yhteistyötahoja. Yhteisöllisessä oppilashuoltoryhmässä käsitellään yleisiä
lasten/oppilaiden hyvinvointiin liittyviä asioita, suunnitellaan teemoja tai toimintaa
hyvinvoinnin
edistämiseksi,
keskustellaan
turvallisuusseikoista
ja
kehitetään
oppilashuoltoa.
Yksilökohtaisessa oppilashuollossa käsitellään yksittäisen lapsen/oppilaan asioita
yhteistyössä huoltajan kanssa. Tämä oppilashuoltoryhmä kootaan aina tarpeen
mukaan ja ryhmään kutsutaan asian kannalta tarpeelliset henkilöt tai yhteistyötahot.
Näitä asiantuntijoita voivat olla esimerkiksi opettaja, erityisopettaja, rehtori, avustaja,
kuraattori, terveydenhoitaja,
koululääkäri, koulupsykologi,
nuorisotyöntekijä
tai
sosiaalityöntekijä. Tavoitteena on ottaa huolenaiheet puheeksi mahdollisimman
varhain ja miettiä keinoja tilanteen/asioiden ratkaisemiseksi.
5
Koulun muut tukitoimet
Erityisopettaja eli tehostettu tuki
Erityisopetuksen tunneilla pyritään selvittämään oppilaan vaikeuksia puheen,
lukemisen, kirjoittamisen, käyttäytymisen, sosiaalisen sopeutumisen jne. alueilla.
Opetus
tapahtuu
yksilöllisesti
tai
pienryhmissä
lukujärjestykseen
sisältyvien
oppituntien aikana. Erityisopettaja Katri Kajantola on koulullamme kahtena päivänä
viikossa,
tiistaisin
ja
keskiviikkoisin.
Hänet
tavoittaa
sähköpostilla
([email protected]) tai em. päivinä koulumme puhelinnumerosta.
Koulupsykologi
Oppilas voi saada tukea ongelmiensa selvittämiseen myös koulupsykologilta.
Toisinaan koulupsykologin johdolla yritetään auttaa lasta esimerkiksi oppimis- ja
keskittymisvaikeuksissa,
kaveripulmissa,
käytöspulmissa,
koulunkäynnin
laiminlyöntiin liittyvissä asioissa, koulukiusaamisessa, oppilaan mielenterveyteen
liittyvissä
asioissa
tai
akuuteissa
koulunkäyntiin
vaikuttavissa
kriiseissä.
Koulupsykologin palvelut ovat Uudenkaupungin perheneuvolassa.
Terveydenhoito
Terveydenhoitaja Jenni Turpeinen on tavattavissa koulullamme joka toinen keskiviikko.
(Parilliset viikot). Hänelle voi myös soittaa klo 12-13.00 044-0382444.
Hammashoito
Oppilaat kutsutaan hammashoitolaan tarkastuksiin säännöllisesti.
Tapaturma- ja särkytapauksissa tai esim. paikan irrotessa tulee oppilaan hakeutua
hammashoitoon mahdollisimman pian. Jos tapaturman sattuessa irtoaa pysyvä
hammas kokonaan, pitää pyrkiä huolehtimaan siitä, että se tulee kosteana mukaan.
Irronnut hammas säilyy parhaiten maidossa tai syljessä. Jos vahinko on suun tai
kasvojen alueella, lähetetään oppilas hammashoitoon, vaikka hampaissa ei
näkyisikään vahinkoa. Mikäli sovittu hoitoaika ei käy, pyydetään s e perumaan
mahdollisimman ajoissa.
6
KOULUN KÄYTÄNTÖJÄ
Poissaolot
Jos oppilas on sairauden tai muun yllättävän syyn takia pois koulusta, tulee
vanhemman aina ilmoittaa asiasta opettajalle mahdollisimman pian. Ilmoitus tulee
tehdä ensisijaisesti Wilma-reissuvihkon välityksellä. Mikäli tämä ei jostain syystä ole
mahdollista, voi ilmoituksen soittaa numeroon 044-7383 438. Mikäli lapsellanne on
erityisruokavalio, tulee ilmoitus tehdä aina myös keittiön puhelinnumeroon.
Oppilas on velvollinen huolehtimaan läksyistään myös poissaolonsa aikana. Läksyjä
tulee ensisijaisesti tiedustella poissaolopäivänä koulussa olleilta oman luokan
oppilailta.
Lupa tiedossa oleviin poissaoloihin tulee aina anoa etukäteen kirjallisesti hyvissä
ajoin. Korkeintaan kolmen päivää kestävät poissaolot anotaan luokanopettajalta, sitä
pidemmistä päättää koulunjohtaja. Huoltajan tulee huolehtia siitä, että oppilas
hallitsee ylimääräisen loman aikana koulussa käsitellyt asiat ja on tehnyt niihin
kuuluvat tehtävät kouluun palatessaan.
Oppilaiden poissaolot kirjataan päivittäin luokanopettajan toimesta. Ne kirjataan joko
sairaus-, luvallisiin- tai luvattomiin poissaoloihin.
Rangaistukset
Koulun säännöt on laadittu noudatettaviksi ja niiden rikkomisesta seuraa jälki-istunto
tai muu rikkeeseen sopiva sanktio. Jälki-istuntoa varten oppilaalle annetaan
kirjallisena tiedote, mistä ilmenee jälki-istunnon päivämäärä, sen pituus ja syy.
Istunto on suoritettava mainittuna päivänä, jolloin viimeistään myös huoltajan
allekirjoittama jälki-istuntolomake on palautettava. Oppilaan sairastuttua jälki-istunto
siirtyy, mutta hän on itse velvollinen selvittämään uuden ajankohdan jälki-istunnon
määränneeltä opettajalta. Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä
työpäivän päätyttyä tai opettajan erikseen määräämänä ajankohtana enintään
tunniksi kerrallaan suorittamaan tehtäviään valvonnan alaisena.
7
Kodin ja koulun välinen yhteistyö
Kodin ja koulun välinen yhteistyö on parhaimmillaan avointa, luottamuksellista
vuorovaikutusta, jossa kaiken päämääränä on aina oppilaan kasvun ja kehityksen
tukeminen. Toivomme kotien ottavan yhteyttä välittömästi oman lapsen opettajaan,
kun
jotakin yllättävää
tai huolestuttavaa
on
tapahtumassa/tapahtunut. Vain
puuttumalla ajoissa asioihin, voimme estää niiden paisumista suhteettomiin
mittapuihin. Toki yhteyttä saa ottaa myös hyvissä ja positiivisissa asioissakin.
Koulun aktiivisen vanhempainyhdistyksen järjestämistä tapahtumista ja koulun
muista tilaisuuksista (mm. vanhempainilta syyskuussa) toivomme muodostuvan
runsaan osallistujajoukon yhteisiä tapahtumia!
OPPILASARVIOINTI
Syyslukukausi:
Arviointikeskustelut (eli vanhempien tapaamiset) pidetään syyslukukauden aikana.
Lukuvuoden kirjallinen väliarviointi annetaan joululomalle lähdön yhteydessä, eli
18.12.2015.
Kevätlukukausi:
Arviointikeskustelut käydään kevätlukukauden aikana tarpeen mukaan. Kirjallinen
lukuvuosiarviointi annetaan lauantaina 4.6.2016.
KERHOTOIMINTA
Kerhotoiminta on koulun toimintaa, joten koulun säännöt koskevat myös kerhokävijöitä.
Kerhoja on alkavana lukuvuotena lukuisia ja toivomme niihin runsasta osanottoa.
Syksyn kerhotoimintaan liittyvistä asioista tiedotamme mahdollisimman pian!
8
VANHEMPAINYHDISTYS
Vanhempainyhdistyksen tarkoituksena on edistää vanhempien ja koulun välistä toimintaa
sekä tukea koteja ja koulua hyvän kasvatus- ja oppimisympäristön luomisessa.
Vanhempainyhdistys järjestää erilaisia tapahtumia sekä tukee mm. luokkaretkiä ja
teatterimatkoja. Liittykää rohkeasti mukaan kaikkia hyödyttävään arvokkaaseen ja
mukavaan toimintaan!
KUMMIOPPILASTOIMINTA
Kummioppilastoiminnan tarkoituksena on sekä kasvattaa kummeja vastuullisuuteen että
pienimmistä oppilaista huolehtimiseen. Tavoitteena on myös tarjota koulutaivaltaan
aloittaville koulumme pienimmille oppilaille luotettava ”auttaja” koulumme vanhimpien
oppilaiden joukosta.
Kummioppilas tukee esimerkiksi seuraavanlaisissa asioissa:
-
Auttaa uutta oppilasta tuntemaan itsensä tervetulleeksi
Opastaa uusia oppilaita koulussa
Selittää positiivisella tavalla uudelle oppilaalle koulun säännöt
Opettaa uusia leikkejä ja pelejä, joita voi leikkiä pihalla
Auttaa talvella luistimien sitomisessa
Seuraa että ketään ei kiusata
Kannustaa positiiviseen asenteeseen koulua ja koulun henkilökuntaa kohtaan
Järjestää ohjelmaa koulun eri tilaisuuksissa ja tapahtumissa
Näyttää hyviä tapoja ja esimerkkiä muille
9
KOULUN ALUSSA HUOMIOITAVAA
-
Loma-aika on loppunut ja säännölliset kotiintulo- ja nukkumaanmenoajat on taas
syytä ottaa käyttöön, sillä vain riittävä yöuni takaa koulussa ja harrastuksissa
jaksamisen.
-
Merkitkää lapsenne henkilökohtainen omaisuus selkeästi, sillä kouluumme
jää yllättävän paljon arvokastakin tavaraa lojumaan ilman omistajaa!
-
Kännykkä voi olla mukana koulussa, mutta sen tulee olla repussa
SULJETTUNA koko koulupäivän ajan.
-
Pyöräilykypärä on PAKOLLINEN VARUSTE PYÖRÄILIJÄLLE.
-
Koulun käytävät ovat usein märät ja hiekkaiset, joten kaikilla oppilailla tulee olla
sisäkengät.
-
Liikuntatunneilla pukeudumme aina liikuntavaatteisiin ja erityisesti sisäliikuntatunti
päättyy AINA peseytymiseen suihkussa.
Pyyheliina on siis oltava osana liikuntavarusteita!
ENSIMMÄINEN KOULUVIIKKO
Ensimmäisen kouluviikon työpäivät ovat pituudeltaan kaikki klo 8-12.
Torstaina 13.8. menemme yhdessä koko koulun väki mustikkaretkelle. Keruuastiat
oppilaat saavat koululta, mutta vaatetuksessa tulee huomioida seuraavat asiat. Oppilaiden
tulee varustautua kumisaappain tai mikäli ei saappaita ole, niin mahdollisimman
korkeavartisin kengin. Lisäksi housujen tulee olla pitkälahkeiset ja kaikille päähine
päähän.
Perjantaina 14.8. osallistumme koululaisjumalanpalvelukseen Pyhärannan kirkossa.
Maanantaista 17.8. lähtien ryhdymme opiskelemaan ensimmäisellä kouluviikolla jaetun
työjärjestyksen mukaisesti.
KOULUKUVAUS
Ihoden koulukuvauspäivä on torstaina 24.9.2015.
Muusta lukuvuoden toiminnasta tiedotamme jatkossa pääasiassa Wilman välityksellä.
10
11