Avaa tiedosto - Lapin yliopisto

Sekä hyvässä että pahassa
Kokemuksen merkitys ideoinnin ongelmissa
Katri Kaarto
Pro gradu
Lapin yliopisto
2015
Lapin yliopisto, taiteiden tiedekunta
Työn nimi: Sekä hyvässä että pahassa: Kokemuksen merkitys ideoinnin ongelmissa
Tekijä: Katri Kaarto
Koulutusohjelma: Kuvataidekasvatus
Työn laji: Pro Gradu
Sivuja: 61, liitteitä: 1
Vuosi: 2015
Tiivistelmä:
Laadullisen tutkimukseni tutkimuskysymyksenä on, millaisia ongelmia taiteellisen työn
ideoinnissa tulee vastaan ja mitkä asiat auttavat ongelmien yli? Lähestymistapani on
fenomenologinen, joskin tutkimukseni sisälsi osittain hermeneuttisia piirteitä ja oletan
kokemuksella olevan merkittävä asia ideoinnin ongelmissa ja niiden ratkaisuissa.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu fenomenologiasta ja hermeneutiikasta,
kokemuksen
ja
merkitysten
rakentumisesta
sekä
optimaalisen
kokemuksen
ymmärtämisestä ja ongelmanratkaisusta sekä sen opettamisesta.
Aloitin tutkimukseni pitämällä ideointipäiväkirjaa omasta ideoinnistani, jonka pohjalta
muodostin aineistonkeruussa käyttämäni puolistukturoidun kyselylomakkeen. Näin
saadun aineiston teemoittelin ideoinnissa esiintyviin kahteen ongelmaan ja kahteen
ratkaisuun.
Ideoinnissa esiintyvät ongelmateemat ovat prosessin ylläpito sekä tavoitteet ja
tekemiseen suhtautuminen. Ratkaisuteemat taas ovat motivaatio ja itseensä luottaminen,
tietotaito sekä siihen kuuluva sosiaalinen ulottuvuus. Ongelmaa ratkaistessa ongelma- ja
ratkaisuteemat toimivat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa.
Avainsanat: Ongelmanratkaisu, kokemus, optimaalinen kokemus, ideointi
Suostun tutkielman luovuttamiseen kirjastossa käytettäväksi. _X_
University of Lapland, Faculty of Art and Design
The title of the pro gradu thesis: In good and bad: How experience affects to problem
solving in artistic ideation
Author: Katri Kaarto
Degree programme/subject: Art education
Pro gradu thesis
Pages: 61 and 1 appendix
Year: 2015
Summary:
In my qualitative research I try to find out what kind of problems there is in the artistic
ideation process and how you can get over them. My approach is phenomenolocigal
with some hermeneutic features. I also expect that the way people experience things
affects to the birth of problems and also to the problem solving.
This research is based on phenomenology, hermeneutics, understanding the structure of
experience and optimal experience, problem solving and how to teach it.
I started my research by keeping a diary about my own ideation process. Based on that
knowledge I created an questionnaire which I used to gather the research material. I
processed this material by dividing it to two problem themes and two solution themes.
Problem themes in ideation are maintaining the process and goals and attitude towards
doing. Solution themes are motivation and trusting yourself and know-how. There is
also a social side in the know-how. When solving a problem all these themes work
together.
Keywords: Problem solving, experience, optimal experience, ideation.
I give a permission the pro gradu thesis to be read in the library _X_
Sisällysluettelo
1. Johdanto .................................................................................................................................. 1
2. Fenomenologia ja hermeneutiikka ........................................................................................ 4
2.1 Ihmiskäsitys ........................................................................................................................ 6
2.2 Esiymmärrys ....................................................................................................................... 8
2.2.1 Esiymmärryksen vaikutus aineistonkeruuseen ............................................................ 8
3. Kokemus ja merkitysten rakentuminen ............................................................................. 13
3.1 Kokemuksen muodostuminen ........................................................................................... 15
3.2 Optimaalinen- eli flow-kokemus ...................................................................................... 18
3.2.1 Flown edellytykset ..................................................................................................... 22
4. Ongelmanratkaisu................................................................................................................. 25
4.1 Ongelmanratkaisuun vaikuttavat tekijät............................................................................ 26
4.2 Ongelman luokittelu.......................................................................................................... 29
4.3 Pólyan ongelmanratkaisumalli .......................................................................................... 31
4.4 Ongelmanratkaisun opettaminen....................................................................................... 34
5. Tutkimuksen toteuttaminen ................................................................................................. 37
5.1 Aineiston keruu ................................................................................................................. 38
5.2 Aineiston teemoittelu ........................................................................................................ 39
6. Ideoinnissa syntyvät ongelmakohdat ja eteenpäin auttavat teemat ................................. 41
6.1 Prosessin ylläpito .............................................................................................................. 42
6.2 Tavoitteet ja tekemiseen suhtautuminen ........................................................................... 44
7. Ideoinnissa eteenpäin auttavat teemat ................................................................................ 46
7.1 Motivaatio ja itseensä luottaminen ................................................................................... 47
7.2 Tiedonhaku ....................................................................................................................... 49
7.2.1 Tiedonhaun sosiaalinen puoli..................................................................................... 51
8. Lopuksi .................................................................................................................................. 54
8.1 Sujuva ideointiprosessi ..................................................................................................... 56
8.2 Tulosten soveltaminen käytäntöön.................................................................................... 58
Lähteet ....................................................................................................................................... 61
Liitteet
1. Johdanto
Mistä aloitan? Kuinka aloitan? Miten jatkan tästä? Tässä on muutamia ajatuksiani
ideoinnin aloittamisesta ja idean työstämisestä. Enkä ole ainut taiteen tekijä näiden
ongelmien äärellä, sillä tällaisia umpikujia tulee kaikille vastaan taiteellista työtä
ideoidessa. Työn valmistumisen kannalta onkin oleellista päästä näistä ongelmahetkistä
eteenpäin.
Laadullisessa tutkimuksessani pyrin selvittämään taiteellisen työn ideoinnissa syntyviä
ongelmia ja niiden ratkaisumahdollisuuksia. Tavoitteena on hahmottaa yleisimmät
ideoinnissa
vastaantulevat
ratkaisemiseksi.
ongelmat
Ideointiprosessin
ja
pyrkiä
ongelmien
antamaan
tunnistaminen
työkaluja
ja
niiden
niiden
parissa
työskenteleminen ovat oleellisia kuvataidekasvatuksen kannalta. Jotta opettaja voi tukea
oppilaidensa ideointiprosessia sen hankalissakin vaiheissa, on hänellä itsellään oltava
keinot vastaavanlaisten ongelmien ratkaisemiseen.
Tutkimuskysymyksenäni on, millaisia ongelmia taiteellisen työn ideoinnissa esiintyy ja
miten ne voidaan ratkaista? Oman kokemukseni mukaan ongelmatilanne perustuu
tekijän omaan kokemukseen vaikeasta tilanteesta, johon hän ei heti keksi ratkaisua.
Näin ollen voidaan ajatella, että ideoinnissa ongelma alkaa ainakin osittain tekijän
omasta kokemuksesta kyseisestä tilanteesta. Kokemus ja sen syntymisen ymmärtäminen
ovatkin oleellinen osa tutkimustani, sillä oletan niiden olevan yksi päätekijä
ideointiprosessin sujuvuuden kannalta.
Tutkimukseni on lähtenyt liikkeelle tarpeesta syventää omaa esiymmärrystäni ideoinnissa
esiintyvien ongelmien synnystä ja ratkaisuista. Aloitin tutkimukseni kartoittamalla omaa
ideointiprosessiani ja siinä esiintyviä ongelmia ja niiden ratkaisemista. Tämän jälkeen
olen
pyrkinyt
saamaan
yleistettävämpiä
tuloksia
tutkimalla
muiden
ihmisten
ideointiprosessia ja toimintatapoja samanlaisissa tilanteissa. Uskon, että kiinnittämällä
huomiota ideoinnissa syntyvien ongelmien luonteeseen ja ratkaisutapoihin voidaan
tietoisesti pyrkiä edistämään taiteellisen työn ideointiprosessia joko ehkäisemällä
ongelmien syntymistä tai kohdistamalla huomio prosessissa ilmeneviin ongelmiin.
Oman esiymmärrykseni syventäminen tapahtui pitämällä ideointipäiväkirjaa omasta
taiteellisesta tekemisestäni kuvataiteen sivuaineen praktikum II -kurssin töiden
yhteydessä.
Kyseiseen
päiväkirjaan
kirjasin,
minkälaisia
ongelmia
omassa
työskentelyssäni kohtasin, mitkä näistä toistuivat ja mitkä asiat näihin mahdollisesti
vaikuttivat. Tämän ideointipäiväkirjan avulla pyrin reflektoimaan kokemuksiani, mikä
auttoi minua syventämään omaa esiymmärrystäni tutkimastani asiasta. Tällainen
toiminta ei ole uutta: esimerkiksi Tone Saastad on tutkinut omaa taiteellista prosessiaan
pohjaten tutkimuksensa prosessin aikana pitämäänsä prosessikuvaukseen (Saastad 2007,
6).
Päiväkirjan avulla pyrin kartoittamaan tarkemmin omaa työskentelytapaani ideoiden
parissa, millaisia ongelmia kohtasin ideoinnissa ja millaisin keinoin selvisin niistä.
Tästä prosessista saamani tieto auttoi minua sekä teorian valinnassa että varsinaisen
aineistokeruun
suunnittelussa.
Tutkimuksen
puolistukturoidun
kyselylomakkeen
esiymmärrykseeni
tutkittavasta
joulukuussa
2013
avulla,
asiasta.
kuvataidekasvatuksen
varsinaisen
jonka
Aineiston
aineiston
kysymykset
keräsin
syventävä
Lapin
keräsin
pohjautuivat
yliopistossa
taideproduktio
-kurssin
opiskelijoilta.
Tutkimukseni etenee seuraavasti: luvussa kaksi avaan tutkimukseni metodologisen
pohjan, joka koostuu fenomenologiasta ja hermeneutiikasta. Hermeneutiikkaan liittyen
käsittelen tässä luvussa myös esiymmärryksen muodostumisen ja kuinka olen
tutkimuksessani pyrkinyt syventämään esiymmärrystäni tutkimastani asiasta sekä miten
se on vaikuttanut tutkimukseeni. Tämän jälkeen luvussa kolme käsittelen kokemuksen
rakentumista ja optimaalista kokemusta. Luku neljä keskittyy ongelmanratkaisuun ja
sen opettamiseen. Luvussa viisi esittelen tarkemmin aineistonkeruun sekä aineiston
analysoinnin. Kuudennessa ja seitsemännessä luvussa käsittelen aineiston analyysissä
syntyneet ideointiin liittyvät ongelma ja -ratkaisuteemat. Luvussa kahdeksan esitän
päätelmäni taiteellisen työn ideointiin keskittyvästä ongelmanratkaisusta ja pohdin sitä
kuvataidekasvatuksen näkökulmasta pyrkien näin vastaamaan tutkimuskysymykseeni.
2
Keskeisimmäksi kirjallisuudeksi tutkimuksessani on muodostunut Lenni Haapasalon
teos Oppiminen, tieto ja ongelmanratkaisu sekä George Pólyan kirja Ratkaisemisen
taito, jotka käsittelivät ongelmanratkaisua sekä perusteellisesti että monipuolisesti. Juha
Perttulan kokemuksesta kertovat teokset Kokemus psykologisena tutkimuskohteena ja
Kokemus ja kokemuksen tutkimus: Fenomenologisen erityistieteen tieteenteoria sekä
Mihaly Csikszentmihalyin Flow- elämän virta muodostivat pohjan kokemuksen
ymmärtämiselle. Hans-Georg Gadamerin Hermeneutiikka: Ymmärtäminen tieteissä ja
filosofiassa sekä Martin Heideggerin teos Oleminen ja aika keskittyivät hermeneutiikan
ymmärtämiseen.
Tutkimukseni keskeisiä käsitteitä ovat ongelmanratkaisu, kokemus, optimaalinen
kokemus ja ideointi.
3
2. Fenomenologia ja hermeneutiikka
Fenomenologinen
tutkimukseni
kohdistuu
kokemuksen
vaikutukseen
ongelmanratkaisussa. Tutkimuksen teoria koostuu kokemuksen ja ongelmanratkaisun
ymmärtämisestä. Koska fenomenologiassa keskitytään ihmisen tutkimiseen, edellyttää
tämä ihmisen perusolemuksen, eli ihmiskäsityksen tarkastelua (Rauhala 1990, 30, 32).
Ihmiskäsityksen selvittäminen tutkimuksessa tulee olennaiseksi myös siksi, että tutkijan
käsitys ihmisestä vaikuttaa hänen tekemänsä tutkimuksen tulosten muodostumiseen.
Näin lukija pystyy paremmin sekä suhteuttamaan omat käsityksensä tutkijan käsityksiin
että ymmärtämään paremmin itse tutkimusta. (Perttula 1995, 15.)
Tämän
lisäksi
tutkimukseni
on
saanut
hieman
hermeneuttisia
piirteitä
tutkimusaineistoni kaksivaiheinen aineistonkeruutavan myötä. Ideointipäiväkirjan
voidaan ajatella olleen tapa kartoittaa omaa esiymmärrystäni ideointiprosessista. Koska
esiymmärryksen kartoittaminen on oleellinen osa hermeneuttista tutkimusta (ks.
Heidegger 2000), selvitän tämän takia tutkimuksessani myös hieman hermeneutiikan
perusteita. Tämän lisäksi hermeneutiikan tarkastelusta on hyötyä myös siksi, että se
tukee fenomenologisen tutkimusaineiston tulkintaa (Laine 2010, 31).
Rauhalan (1990) mukaan oman olemassaolon ymmärtäminen mahdollistaa siihen
vaikuttamisen elämätilanteita muuntelemalla, eli pyrkimällä vaikuttamaan kokemuksen
rakentumiseen. Tästä seuraa ajatus situationaalisesta säätöpiiristä, mikä tarkoittaa
ihmisen eri osatekijöiden vaikuttamista toisiinsa siten, että muutos yhdessä osa-alueessa
aiheuttaa
myös
muutoksen
muissa
osa-alueissa.
(Rauhala
1990,
45–46.)
Csikszentmihalyi (2005) ajattelee saman suuntaisesti Rauhalan kanssa kokemuksesta.
Hän määrittää kokemuksen informaatioksi, jota kontrolloimalla ihminen pystyy
vaikuttamaan omaan elämäänsä. (Csikszentmihalyi 2005, 22.)
Csikszentmihalyin
optimaalisen-
eli
flow-kokemuksen
teoriassa
nykyhetken
miellyttävyyteen pyritään vaikuttamaan tarkkaavaisuuden suuntaamisella toistuvasti
henkilön omien tavoitteiden mukaisesti. Tällaisessa toiminnassa ihminen ja hänen
itseluottamuksensa kehittyvät, mikä on oleellista taitojen kehittämisen kannalta.
4
(Csikszentmihalyi 2005, 70, 73.) Näin ollen ihmisen kokemuksesta tulee oleellinen osa
ongelmanratkaisuun suhtautumista ja siinä onnistumista. Kokemuksen merkitys
korostuu myös omassa ideoinnissani ja se vaikuttaa myös siihen, onnistunko idean
toteuttamisessa. Positiivinen suhtautuminen omaan osaamiseen ja usko onnistumiseen
kannustavat jatkamaan, kun taas vaikeudet ja epäonnistumiset vaikeuttavat sekä
ideointia että työn parissa työskentelyä. Jos suhtaudun idean toteuttamiseen ja omaan
osaamiseeni negatiivisesti ja epäilevästi jo ennen työskentelyn aloittamista, näkyy tämä
sekä idean kehittelyn että toteuttamisen vaikeutumisena vahvistaen negatiivista
kokemusta. Tällainen kokemus on vaikea saada muutettua positiiviseksi, ideointia ja
työskentelyä tukevaksi kokemukseksi.
Fenomenologiassa tutkimuskohdetta pyritään tutkimaan juuri sellaisena kuin se on,
kuinka se ilmenee ja mitkä ovat sen ilmenemisen seuraukset. Tutkimuksen keskiössä on
kohteen sisällön sijasta tutkimuskohteen toimiminen. Pohjimmiltaan tätä metodia
voidaan pitää asioiden käsittelytapana. (Heidegger 2000, 50, 58–59.)
Pyrin nimen omaan kartoittamaan sitä, kuinka ideointiin liittyvät ongelmat syntyvät ja
millaisilla keinoilla niitä voidaan pyrkiä ratkaisemaan. Koska ongelma esiintyy yksilön
tai yksilöiden mielessä, miellän ongelman synnyn kokemuslähtöiseksi. Näin ollen
tutkimuskohteenani ei ole itse ihminen, vaan ongelman syntyminen ja kokemusten
vaikutus niiden syntymiseen ja ratkaisemiseen.
Tästä syystä juuri fenomenologia tukee tutkimustani, sillä sen tutkimusalue on juuri
kokemus ja sen rakentumiseen vaikuttavat merkitykset. Merkitys ja kokemus
nousevatkin fenomenologiassa keskeisiksi käsitteiksi ihmiskäsityksen lisäksi. (Laine
2010, 29, 35.) Fenomenologian tavoin myös hermeneutiikka tutkii ihmisen
kokemusmaailmaa, vaikkakin eri näkökulmasta. Fenomenologiassa keskitytään yksilön
kokemusten ymmärtämiseen kun taas hermeneutiikka on kiinnostunut enemmänkin
ihmisen sosiaalisesta puolesta. (Perttula 1995, 54–55.) Hermeneutiikka ymmärtää
fenomenologian täälläolon tulkitsemisena. Näin ollen fenomenologialla on yhteys
ontologiaan, jossa tutkitaan ihmisen täälläoloa. (Heidegger 2000, 61.)
5
2.1 Ihmiskäsitys
Koska fenomenologian tutkimuskohteena on ihminen, tulee oleelliseksi tarkastella
ihmisen perusluonnetta. Ihmisen perusluonteen määrittelystä syntyy ontologinen
analyysi, joka mahdollistaa tutkimuksen eri aspektien sekä tutkimuskohteiden
määrittelyn. Tällaisen analyysin tulos on ihmiskäsitys. Ihmiskäsitykseen kuuluu tämän
lisäksi myös tutkijan käsitys tutkimuskohteestaan. (Rauhala 1990, 28, 30–33.)
Pohjimmiltaan ihmiskäsitys onkin tutkimuskohteen määrittelyä (Perttula 1995, 15).
Tutkimuskohteenani ovat kuvataidekasvatuksen maisterivaiheen opiskelijat, joilla on jo
entuudestaan runsaasti kokemusta taidetyöskentelystä ja ideoinnista. Uskon, että heille
on kertynyt näistä kokemusta opintojen, oman harrastuneisuuden ja kiinnostuksen
kautta. Näin ollen voin olettaa, että ideointiprosessi on jo entuudestaan tuttu asia
tutkimukseen osallistuneille. Ideointiprosessin ja siinä ilmenevien ongelmien tuttuus
tutkimukseen osallistuneille mahdollisti sen, että he pystyivät kertomaan näihin
liittyvistä kokemuksistaan.
Holistisen ihmiskäsityksen muodostuminen tapahtuu ontologisen analyysin kautta
tutkimalla
ihmistä
kokonaisuutena.
Ontologinen
analyysi
pohjautuu
ihmisen
todellistumiseen, eli ihmisen olemassaoloon ja siihen liittyviin ongelmiin. Näitä
tutkitaan ontologisen sitoutumisen eli valittujen menetelmien, kohteen määrittelyn sekä
näin syntyneen kokonaisuuden tarkastelun kautta. (Rauhala 1990, 29, 35.)
Rauhalan mukaan ontologisen analyysin tuloksena syntyy eriytynyt ihmiskäsitys.
Tällöin ihmisen todellistuminen tapahtuu hänen kehollisuutensa, tajunnallisuutensa sekä
situationaalisuutensa kautta. Kehollisuus käsittää kaiken kehon toimintaan liittyvän.
Tajunnallisuudella tarkoitetaan ihmisen olemassaolon kokemista oman tietoisuuden
tiedostamisen kautta. Situationaalisuus käsittää ihmisen hänen sen hetkisessä
elämäntilanteessaan, joka taas muodostuu ihmisen kehollisuuden ja tajullisuuden
suhteesta ympäröivään maailmaan. (Rauhala 1990, 35, 37, 40.)
Tajunnallisuuden kautta ihminen rakentaa myös maailmankuvansa käyttäen hänelle
6
muodostuneita merkityssuhteita, joiden avulla tapahtuu tarkasteltavan kohteen
ymmärtäminen. Kun nämä merkityssuhteet laitetaan yhteen, syntyy ihmisen
maailmankuva. (Rauhala 1990, 38.)
Kehollisuus, tajunnallisuus sekä situationaalisuus tarvitsevat toimiakseen toinen
toisiaan. Kokemuksen rakentuminen tarvitsee kehon, jossa tajunta voi toimia. Ilman
kehoa ihmisellä ei olisi tajuntaa, joka käsittelisi hänen elämäntilanteitaan, pyrkisi
olemassaolon tiedostamiseen ja tajunnan ymmärtämiseen. Jotta ihminen pystyisi
jäsentämään
kokemuksiaan,
hän
tarvitsee
elämäntilanteita
rakentamaan
maailmankuvansa. Tämän lisäksi ihmisen on myös pystyttävä hahmottamaan oma
kehonsa suhteessa elämäntilanteeseensa. Näistä muodostuu holistinen ihmiskäsitys.
(Rauhala 1990, 42, 44 ̶ 45.)
Koska olen rakentanut tutkimukseni ongelmanratkaisun ja kokemuksen ympärille,
varsinaiseksi tutkimuskohteekseni on muodostunut kuvataidekasvatuksen opiskelijoiden
kokemukset ongelmatilanteissa ja heidän ongelmanratkaisumenetelmänsä. Holistisesta
ihmiskäsityksestä
on
hyötyä
sen
hahmottamisessa,
mitkä
asiat
vaikuttavat
kokemukseen. Näin ollen tutkimuskohteeni voidaan määritellä seuraavasti:
Jokainen osallistuja on oma yksilönsä ja jokainen tuntee eri asioita ja reagoi omalla
tavallaan ongelmatilanteisiin. Kuitenkin osallistujien harrastuneisuus ja taiteen opiskelu
ovat muokanneet heidän tapojaan ja välineitään toimia tällaisissa ideointiin liittyvissä
ongelmissa. Harrastuneisuus ja taiteen opiskelu johtavat myös väistämättä siihen, että
he ovat joutuneet kohtaamaan näitä ongelmia toistuvasti. Näin heille on muodostunut
kokemus omista toiminta- ja ongelmanratkaisutaidoistaan tällaisissa tilanteissa. Juuri
nuo kokemukset muodostavat tutkimukseni perustan.
Tutkimusaineistooni on vaikuttanut myös se, että aineistonkeruuhetkellä kaikilla
vastaajilla on ollut ideointiprosessi käynnissä. Tämä takasi sen, että ideointiprosessi oli
tuoreena vastaajien mielessä ja heillä oli tuoreita kokemuksia, joista puhua. Toisaalta
tällöin käynnissä olevaan projektiin liittyvät tunteet ja kokemukset tulivat korostetusti
esiin vastauksissa. Koska oletan ideoinnissa esiintyvien ongelmien olevan pääasiassa
7
toistuvia niiden kokemuksellisuuden vuoksi, ei tällä ole merkitystä tutkimukseni
tulosten kannalta.
2.2 Esiymmärrys
Esiymmärryksen käsitettä käytetään sekä hermeneutiikassa että fenomenologiassa,
joissa se on yleisesti tutkimuksen lähtökohtana. Esiymmärrys muodostuu siitä, millaisen
kuvan
olemme
maailmasta
rakentaneet
arkemme
välityksellä.
Tutkimuksen
tarkoituksena on pyrkiä tuomaan ihmisen totuttuja tai tiedostamattomia puolia
tietoisiksi.
Tällöin
tutkimuskohteena
ovat
ne
merkitykset,
jotka
kumpuavat
tutkimuskohteen esiymmärryksestä ja kokemuksista. Jotta näitä merkityksiä voitaisiin
ymmärtää, tulee tutkijalla olla jo entuudestaan jonkinlainen tuttuus tutkittavaan asiaan.
(Laine 2010, 32–33.)
Gadamer (2004) toteaa tutkittavan kohteen ymmärtämisen olevan keskeisin asia
hermeneutiikassa. Kun ihmisen käsitykset ovat ristiriidassa hänen ymmärryksensä
kanssa, ihminen
alkaa kyseenalaistaa
asioita.
Juuri
oman
tietämättömyyden
huomaamien käynnistää ymmärtämisprosessin. Tällöin ihminen pyrkii muokkaamaan
omia käsityksiään niin, että ne vastaavat hänen ymmärrystään asiasta. Tätä kutsutaan
täydellisyyden ennakoinniksi ja se sisältää myös asiasta muodostuneet merkitykset ja
niiden ymmärtämisen. (Gadamer 2004, 35–36.)
Tutkimuksessani muodostuneita ongelma- ja ratkaisuteemoja voidaan pitää näinä
tutkimuskohteen syvempään ymmärtämiseen tähtäävinä asioina. Tutkimalla ongelmien
muodostumista ja vertailemalla tätä taiteellisessa työskentelyssä liittyviin ongelmiin,
olen saanut kartoitettua taiteellisen työn ideoinnissa esiintyvät ongelmakohdat ja kuinka
niitä voidaan pyrkiä ratkaisemaan. Ongelmien syntymisen ymmärtäminen ja
tiedostaminen työskentelyssä voi auttaa myös niiden ehkäisemisessä.
2.2.1 Esiymmärryksen vaikutus aineistonkeruuseen
Pyrittäessä kohteen ymmärtämiseen, on oleellista pyrkiä ensin hahmottamaan se
kokonaisuutena. Tähän vaikuttaa se, kuinka koko kokonaisuus ja sen eri osaset
8
ymmärretään. Kun kokonaisuus on hahmotettu, voidaan siirtyä sen eri osasten
ymmärtämiseen.
Osasten
ymmärtäminen
voi
kuitenkin
muuttaa
käsitystä
kokonaisuudesta. Näin ollen ihminen pyrkii muokkaamaan käsitystään kokonaisuudesta
ja sen osista toisiaan vastaaviksi. Tämä kehämäinen prosessi laajentaa ihmisen käsitystä
aiheesta. (Gadamer 2004, 29.)
Pitämäni ideointipäiväkirja on juuri tätä esiymmärryksen kartoittamista ja tutkimani
aiheen perusteellisemman ymmärtämisen hakemista. Taiteellinen ideointi on ollut
minulle jo entuudestaan tuttua sekä opiskelujen että oman harrastuneisuuden kautta.
Tästä syystä tutkimani asia on ollut minulle tuttu jo ennen ideointipäiväkirjan pitämistä.
Laineen (2010) mukaan esiymmärryksen syventyminen vaatii tuttuuden tutkittavaan
asiaan (Laine 2010, 32–33). Näin ollen voin todeta omaavani vakaan tuttuuden
tutkimastani asiasta, mikä mahdollistaa ideoinnin ongelmien ja niiden ratkaisujen
tutkimisen.
Tutkimusaineiston tulkinnassa tulisi välttää omien kokemusten reflektointia toisten
vastauksiin, pyrkiä säilyttämään kriittinen asenne tulkintaa kohtaan ja pyrkiä
ymmärtämään juuri se, mitä vastaaja on halunnut kertoa (Laine 2010, 34). Vaikka
ideointipäiväkirja toimikin hyvänä pohjana aiheen esiymmärryksen laajenemisessa,
aiheuttaa se myös ongelmia aineiston analyysin kannalta. Koska tietämykseni omasta
ideointiprosessistani laajeni ideointipäiväkirjan yhteydessä, on aineiston analyysissä
oltava erityisen varovainen, etten tulkitse muiden kokemuksia omien kokemusteni
kautta. Olemalla tarpeeksi kriittinen aineiston analyysiä kohtaan, pyrin varmistamaan
esille nousseiden teemojen paikkaansa pitävyyden ja aineistolähtöisyyden. Tällöin
voidaan olettaa tutkimustulosten olevan yleistettävissä myös muihin kuin itseeni.
Tutkimukseni aineistonkeruu oli kaksiosainen. Varsinaista aineistonkeruutani edelsi
ideointipäiväkirjan pitäminen, jossa kartoitin omia ongelmiani ideoinnin saralla, sekä
näiden ongelmien voittamista. Gadamerin (2004) mukaan jotta asioista voitaisiin
muodostaa mielipiteitä ja vertailla näitä muiden kanssa on ensin oleellista pyrkiä todella
ymmärtämään kyseistä asiaa (Gadamer 2004, 36). Tavoitteenani oli pyrkiä
kartoittamaan tietämystäni ideoinnin ongelmakohdista ideointipäiväkirjan avulla.
9
Päiväkirjaan kirjoitin töiden ideoinnin edistymisestä, keskittyen erityisesti ongelmalisiin
kohtiin ja kuinka lopulta ratkaisin ne.
Tutkimusprosessini ideointipäiväkirjan pitäminen sijoittui kuvataiteen sivuaineen
praktikum II -kurssin töiden ideoinnin ja tekemisen yhteyteen. Pyrkimyksenäni oli
määritellä ne ongelmat, joita omassa ideointiprosessissani kohtaan. Päiväkirjan
pitäminen antoi minulle syvällisemmän kuvan omasta työskentelystäni ja helpotti
tutkimani aiheen ymmärtämisessä omakohtaisen kokemuksen kautta. Näiden omien
kokemusteni pohjalta muodostin puolistrukturoidun kyselylomakkeen, eli lomakkeen
kysymyksiin sai vastata omin sanoin (Eskola & Suoranta 1998, 87). Näin keräsin
varsinaisen aineistoni joulukuussa 2013 osalta kuvataidekasvatuksen syventävään
taideproduktioon osallistuneilta Lapin yliopiston opiskelijoilta. Kurssille osallistuneet
opiskelijat olivat jo opintojensa loppuvaiheessa, joten oletin heiltä löytyvän rutiinia
ideoinnissa sekä käsitystä omista ongelma-alueistaan. Tällä kurssilla työstettiin
yhteiseen teemaan liittyen taideteoksia ja aineistonkeruuhetkellä prosessi oli aktiivisessa
ideointivaiheessa. Näin ollen kyselyn aiheet olivat osallistujille ajankohtaisia.
Merkityksen yhteneväisyyden takia asian ymmärtämistä voidaan tukea joko olemalla
sisällä käsiteltävässä traditiossa tai ottamalla siitä selvää. Tästä huolimatta ulkopuolisen
asiaan samaistuminen ei kuitenkaan koskaan ole täydellistä. (Gadamer 2004, 36 ̶ 37.)
Näin ollen päiväkirjassa kartoittamani ideointiprosessi tukee vain jokseenkin
tutkittavien kokemusta asiasta, sillä voidaan olettaa jokaisella olevan oma tapansa sekä
ideoida että työstää siinä vastaan tulevia ongelmia. Näin ollen oman prosessini
kartoittaminen ei ole tarjonnut täydellistä ymmärrystä tutkimaani asiaa kohtaan. Siitä
huolimatta se on antanut minulle hyvän käsityksen omasta ideointiprosessistani ja siinä
esiintyvistä
ongelmista,
mikä
on
auttanut
minua
ongelmien
tarkemmassa
kartoittamisessa ja oman työskentelyni kehittämisessä.
Ennen ideointipäiväkirjan pitämistä käsitykseni ideoinnista ja sen ongelmista oli
suhteellisen ylimalkainen sen tuttuudesta huolimatta, tai ehkä jopa tuttuuden takia.
Ideoidessa tarkastelun kohteena on yleensä itse idea, eikä niinkään se prosessi, missä
idea muokkautuu. Minulla oli jo ennestään jonkinlainen käsitys siitä, kuinka prosessi
10
omalla kohdallani yleensä etenee ja osasin nimetä muutaman yleisen ongelman. Tästä
huolimatta tuntui vaikealta muodostaa kyselylomaketta, joka keskittyisi ideoinnin
ongelmakohtiin laajasti ja tekotavasta riippumatta.
Aineistonkeruussa käyttämäni kyselylomakkeen (Liite 1) kysymykset muodostuivat
ideointipäiväkirjassani nousseiden teemojen pohjalta. Kyselylomakkeen avulla pyrin
selvittämään, millaisia ongelmia ideoinnissa on kohderyhmälle tullut vastaan sekä
millaisia ratkaisukeinoja he käyttivät ongelmiensa ratkaisemiseen. Halusin myös tietää,
onko olemassa jokin ideoinnissa usein toistuva ongelma. Tämä perustui havaintooni
siitä, että omassa työskentelyssäni kamppailen usein samojen ongelmien parissa.
Omassa tekemisessäni omaan osaamiseen uskominen on aina tärkeässä osassa. Se
vaikutti kriittisyyteen omaa tekemistä kohtaan ja saattoi johtaa täydelliseen motivaation
katoamiseen, sekä ideoinnissa että luonnostelussa. Joskus taas en luottanut itseeni ja
ideaani, vaan pelkäsin muiden suhtautumista ideaani. Nämä kaksi asiaa muodostivat
ajatuksen motivaation ja itseluottamuksen merkityksestä ideointiprosessissa. Näin
muodostuivat kyselylomakkeen kysymykset siitä, mikä motivoi jatkamaan vaikean
idean parissa sekä oman osaamisen kokemuksen vaikuttaminen ideointiin.
Huomasin ideointipäiväkirjaa pitäessäni, että minulla oli tiettyjä toistuvia keinoja
ongelmieni ratkaisemiseksi. Motivaation palautumiseen auttoi tauon pitäminen
työskentelystä ja idean etenemättömyyteen auttoi jonkin muun idean parissa
työskenteleminen. Omassa prosessissani myöskin yhdistelin eri ideoita ratkaisun
löytymiseksi. Välillä kuvattavan asian hahmottamisessa oli ongelmia, mihin auttoi
ympäristön havainnointi ja tarkkailu sekä valokuvat. Tämän perusteella halusin tietää,
onko joitain tiettyjä asioita, jotka auttavat taiteellisen työn ideointiprosessin
ongelmanratkaisussa.
Prosessin aikana sain erittäin laajan käsityksen sekä omasta ideointitavastani että koko
prosessista. Tämän lisäksi prosessin aikana nousi esiin sellaisia ongelmakohtia, joita en
ollut aikaisemmin huomannut. Näin aloin hahmottaa niitä asioita, joista yleisimmät
ongelmat mahdollisesti kumpuavat: näitä olivat omat kokemukset ja omaan
11
osaamiseensa luottaminen.
Näin tutustuttuani omaan ideointiprosessiini ja sen ongelmiin oletin, että osa
ongelmista, tai ainakin niiden lähtökohdat, voisivat päteä myös muihin. Tätä tukee
Laineen ajatus merkitysten samanlaisuudesta saman kulttuuripiirin sisällä (Laine 2010,
30). Tutkimukseni varsinainen aineisto onkin kyselytutkimuksella saamani informaatio
muiden
ideointiprosessin
ongelmista,
joskin
kyselylomake
pohjautuu
omiin
kokemuksiini omasta prosessistani. Jos esiymmärrykseni laajenemista pohtii tästä
näkökulmasta, voitaisiin sanoa ideoinnin ymmärtämisen laajenemiseni alkaneen omaan
prosessiini tutustumisella, löytäen sieltä uusia piirteitä ja taustavaikuttajia. Tuntien
oman prosessini, pyrin vertaamaan sitä muiden ihmisten kokemuksiin aiheesta
löytääkseni taas uusia puolia ideoinnista ja sen ongelmista.
Olen jakanut ideoinnin ongelmakohdat kahteen eri teemaan, prosessin ylläpitoon sekä
tavoitteisiin ja tekemiseen suhtautumiseen. Prosessin ylläpito käsittelee niitä seikkoja
jotka liittyvät idean ja ideointiprosessin etenemiseen sekä idean siirtämiseen kuvalliseen
muotoon. Tavoitteen ja tekemiseen suhtautuminen taas käsittelee tekijän liian kriittisen
asenteen vaikutusta ongelmien syntyyn.
Tämän lisäksi olen määritellyt kaksi ratkaisuteemaa, jotka auttavat ideoinnin
ongelmakohtien ratkaisussa. Nämä ovat motivaatio ja itseensä luottaminen sekä
tiedonhaku. Käsittelen sekä aineiston keruuta että aineiston analyysia tarkemmin
luvussa viisi.
12
3. Kokemus ja merkitysten rakentuminen
Pidän
ongelman
muodostumista
kokemukseen
liittyvänä
asiana,
eli
omat
kokemuksemme tilanteesta vaikuttavat sekä ongelman muodostumiseen että sen
ratkaisemiseen. Tämä näkyi sekä omassa ideoinnissani että tutkimusaineistossa.
Esimerkiksi kokemus omasta osaamisesta vaikutti kyselyyn vastaajien taiteelliseen
tekemiseen sekä positiivisessa että negatiivisessa mielessä. Koska kokemukset
vaikuttavat ihmisen tekemiseen, tulee kokemuksen rakentumisen ymmärtämisestä
oleellista pyrittäessä vaikuttamaan siihen.
Laine toteaa ihmisen suhteen maailmaan olevan intentionaalinen, eli kaikella on meille
jonkinlainen merkitys. Kaikki ihmisen havainnot sävyttyvät henkilön uskomusten,
pyrkimysten sekä kiinnostusten mukaan. Itse kokemus muodostuu meille syntyneiden
merkitysten kautta. (Laine 2010, 29.) Myös Perttula (2005) on vakuuttunut
intentionaalisuuden tärkeydestä. Hänen mukaansa se on fenomenologiassa tajunnallisen
toiminnan ydin, joka tekee ihmisestä tajunnallisen olennon. Intentionaalisuudessa
ihminen kohdistaa tajuntansa kohteeseen, jolloin syntyy elämys. Elämysten kautta
kohde näyttäytyy ihmiselle tietynlaisena muodostaen merkityksiä. (Perttula 2005, 116.)
Ihmisen tarkoituksenmukaisuus siis rakentaa merkityksemme, sävyttäen ne ihmisen
havainnointiin vaikuttavilla tekijöillä muodostaen kokemuksen. Voidaan siis sanoa
ihmisen henkilökohtaisen tavan tuntea ja katsoa maailmaa vaikuttavan hänen
kokemuksiinsa. Tästä syystä voidaan myös olettaa kokemusten vaikuttavan ideoinnissa
esiintyviin ongelmiin ja niiden ratkaisemiseen. Esimerkiksi aineistosta nousi esille, että
itseensä luottaminen koettiin auttavan ongelmien ratkomisessa ja positiivinen palaute
sekä aiemmat onnistumiset kannustivat uusien ideoiden parissa. Tämä tukee
näkemystäni kokemuksen tärkeydestä ongelmanratkaisun kannalta.
Juuri tarkoituksenmukaisuus saa aikaan sen, että merkitykset vaikuttavat ihmisen
todellisuuteen. Näin ollen voidaan ajatella, että merkitykset rakentavat maailmaamme.
Ne eivät ole meillä synnynnäisesti, vaan rakentuvat ympäröivän yhteisön mukaan ja
13
vaihtelevat kulttuureittain. Samaan yhteisöön kuuluvilla on samanlaisia merkityksiä.
Tämä johtaa siihen, että yksilön tutkiminen kertoo jotain myös yhteisöstä. Tästä
huolimatta jokainen yksilö on myös erilainen. (Laine 2010, 30.) Koska samassa
kulttuurissa olevien ihmisen merkitykset ovat samanlaisia, mahdollistaa tämä myös
tutkimukseni yleistämisen siinä kulttuuripiirissä, jossa tutkimus on tehty. Tämä
mahdollisti myös omien kokemusteni hyödyntämisen aineistonkeruussa. Voidaankin siis
pohtia, miksi juuri esille tulleet teemat tuottavat ihmisille ongelmia ja mitä niiden
taustalla on.
Bergerin ja Luckmannin (1994) teoria tiedon sosiologiasta tuo esiin merkitysten
rakentumisen
sosiaalisen
puolen.
Ihmisen
todellisuus
muodostuu
hänen
merkityksellisestä ja yhtenäisestä jokapäiväisestä elämästään. Ihmisen todellisuuteen,
eli elämismaailmaan, kuuluu kaikki minkä he ovat aiheuttaneet sekä toiminnallaan että
ajatuksillaan. Yksilöiden välinen arkikokemusten maailma taas muodostuu niistä
yksilöllisistä merkityksistä, jotka hän tuo julki muiden havaittaville. (Berger &
Luckmann 1994, 29–30.)
Sellaiset ihmisen toiminnan tuotteet, jotka kuvaavat tekijän sisäisiä prosesseja
mahdollistavat merkitysten antamisen ilman, että tekijän kanssa oltaisiin suorassa
kontaktissa. Näiden tuotteiden kautta pystytään rakentamaan sekä tuottajan että muiden
ihmisten maailmaa. Kun tunnetila esineellistetään sellaiseen muotoon, jossa sen voi
ymmärtää ilman tekijän läsnäoloa, tulee tästä esineellistämisestä osa muiden ihmisten
todellisuutta. Jokapäiväinen elämämme rakentuu näille ihmisen sisäisten kokemusten
ilmentymille. Ihminen ei kuitenkaan tiedosta kaikkien näiden sanomaa, varsinkaan jos
hän ei ole koskaan kohdannut ilmentymän tekijää tai ei muuten tunne häntä. (Berger &
Luckmann 1994, 45–46.)
Bergerin ja Luckmannin teoriassa on sama periaate kuin intentionaalisuudessa: ihmisen
toiminta muodostaa merkityksiä. Sosiaalinen puoli tulee mukaan siinä, kun annamme
toisten ihmisten nähdä rakentamamme merkitykset. Sosiaaliset kontaktit tulivatkin
aineistosta esiin tarpeena keskustella ideasta tai inspiraation hakemisena toisten
taiteilijoiden tuotannosta. Itsensä vertaaminen muihin oli myös yksi aineistossa
14
esiintyvä piirre. Bergerin ja Luckmannin määritelmä merkityksen muodostumisesta
paljastaa, kuinka laajasti ihmiset vaikuttavat toisiinsa sekä suorasti että epäsuorasti. Eräs
tutkimukseen osallistunut totesi ideoinnissaan auttavan seuraavat tekijät:
Kaikki mitä vain ympäröivässä maailmassa tai minussa itsessäni tapahtuu, mitä
näen, kuulen, luen tai tunnen. Myös keskustelu ja ajatustenvaihto toisten kanssa.
Muut taiteilijat ja heidän teoksensa.
(Vastaaja 1.)
Tästä voidaan päätellä sosiaalisen kanssakäymisen ja ympäröivän maailman olevan
oleellisessa osassa ongelmanratkaisua ajatellen.
3.1 Kokemuksen muodostuminen
Varsinainen kokemus muodostuu kokemuksen ja kokijan välisestä suhteesta, kun
kokija, hänen tajunnallinen toimintansa sekä sen kohde muodostavat yhdessä
merkityssuhteen. Sellaisista merkityssuhteista, jotka eivät tule elämyksellisesti
valmiiksi syntyy tiedostamattomia kokemuksia. Tiedostetut kokemukset eroavat
tiedostamattomista kokemuksista siinä, että ne ovat luoneet selkeitä merkityksiä.
Kuitenkin molemmat kokemustyypit ovat olennaisia. (Perttula 2005, 115, 116–117,
119.)
Eli ihminen voi joko olla tietoinen, mitkä kokemukset vaikuttavat ongelmatilanteeseen,
tai sitten ei. Esimerkiksi Haapasalo (2011) toteaa ongelmanratkaisussa esiintyvien
emootioiden tuottavan tiedostamatonta kontrollia ongelmanratkaisuun. Tämän lisäksi
ongelmanratkaisua kontrolloidaan tietoisesti metakognitioiden avulla. (Lawson 1979,
1980 teoksessa Haapasalo 2011, 27; Haapasalo 2011, 28.) Voidaan siis olettaa, että
ongelmanratkaisuun liittyviin kokemuksiin vaikuttamalla pystytään vaikuttamaan itse
ongelmanratkaisuun. Tätä ajatusta tukee hyvin Csikszentmihalyin flow-teoria, jota
käsittelen myöhemmin.
Perttulan mukaan ihmisen merkityksen muodostamiseen vaikuttavat elämäntilanteiden
kautta kaksi tajunnallisuuden tapaa, psyykkinen ja henkinen. Näiden avulla ihminen
15
pyrkii ymmärtämään kokemustensa merkityksellisyyttä. Nämä kaksi tajunnallisuuden
tapaa kuuluvat olennaisesti Perttulan kokemusteoriaan ja hän on turvautunut Rauhalan
määritelmään niistä. (Perttula 2005, 117, 120.)
Kokemus
siis
rakentuu
tajunnallisen
toiminnan
psyykkisen
sekä
henkisen
yksilöllistävän ja yleistävän toiminnan kautta. Näistä psyykkinen tajunnallisuus on
olemukseltaan kokemuksellinen, kun taas henkinen tajunnallisuus on korkeatasoisempi
ja siihen kuuluu sekä tietämistä että käsitteellisyyttä vaativa toiminta. Kokemukset
syntyvät näiden tajunnallisuuden tapojen kautta rakentuen eri elämäntilanteiden osasista
ja niiden yhdistelmistä. Nämä elämäntilanteen osaset voivat käsitellä sekä ihmistä
itseään tai hänen ulkopuolellaan esiintyviä asioita. Elämäntilanne voidaan määritellä
niiksi asiakokonaisuuksiksi, joiden läheisyydessä ihminen on, eli mihin asioihin
ihmisen kehollisuus ja tajunnallisuus ovat yhteydessä. (Perttula 2005, 117; Rauhala
1990, 38 ̶ 40.)
Koska ihmisen elämäntilanne vaikuttaa kokemusten syntymiseen, voidaan olettaa
ihmisen elämäntilanteella olevan osansa myös ongelmanratkaisussa. Tai tarkemmin
sanottuna ihmisen elämäntilanne vaikuttaa hänen kokemuksiinsa, jotka taas vaikuttavat
hänen ongelmanratkaisuunsa. Tutkimusaineistosta nousikin esille elämän vaikutus
ideoiden lähteenä, jolloin ympäröivä maailma ja erilainen tekeminen auttoivat eteenpäin
ideoinnissa.
Psyykkisessä tajunnallisuudessa ihminen ei tiedosta itseään ja tämän tajunnallisuuden
kautta muodostuvat merkitykset vaikuttavat elämäntilanteeseen suoraan. Tämä johtuu
siitä, ettei niiden muodostumiseen tarvita kieltä, käsitteitä tai sosiaalista vaikutusta.
(Perttula 2005, 117.)
Henkinen tiedostaminen jakautuu yleistävään ja yksilöllistävään. Henkisen yleistävä
tietoisuuden puoli mahdollistaa muiden ihmisten ymmärtämisen, omien kokemusten
kuvailun sekä oman elämäntilanteen tarkastelun ottamalla asiaan etäisyyttä. Tällöin
merkityksenluonti tapahtuu kielen ja sosiaalisien aspektien kautta ja tämän tajunnan
muodon avulla ihminen on kykenevä sekä ajatteluun että teorisointiin. Henkisen
16
yksilöllistävän tajunnan ulottuvuus puolestaan on erittäin lähellä psyykkistä
tajunnallisuutta. Erona näissä on se, että henkisen yksilöllistävän tajunnan avulla
ihminen kykenee tiedostamaan oman itsensä sekä oman ymmärtämisensä. Tämä
mahdollistaa kokemuksien tiedostamisen ilman sosiaalisia vaikutteita. (Perttula 2005,
118.)
Uskon
molempien
tajunnallisuuden
ongelmanmuodostumiseen
ja
tapojen
-ratkaisuun.
vaikuttavan
Kuten
ihmisen
aikaisemmin
totesin,
ongelmanratkaisuprosessiin voidaan vaikuttaa sekä tietoisesti että tiedostamatta
(Lawson 1979, 1980 teoksessa Haapasalo 2011, 27; Haapasalo 2011, 28). Tällöin
voidaan
ajatella,
että
psyykkisen
tajunnallisuuden
ollessa
tiedostamaton
ja
kokemuksellinen, se vaikuttaa ongelmanratkaisun kontrolloinnin tiedostamattomaan
puoleen,
eli
emootioihin.
Henkinen
tajunnallisuus
taas
voidaan
yhdistää
ongelmanratkaisun kontrolloinnin tiedostettuun puoleen.
Kokemuksien tulkinta taas tapahtuu erilaisten kokemuslaatujen välityksellä, joko
rakentavan-
tai
uppoutuneen
ymmärtämisen
kautta.
Aiheeseen
uppoutunut
ymmärtäminen on välitöntä ja tapahtuu ymmärrettävän asian äärellä. Juuri
ymmärryksen kohde vaikuttaa sekä ymmärtämiseen että kokemukseen. (Perttula 2005,
120, 133.) Taiteen tekemisessä uppoutunutta ymmärtämistä voisi olettaa tapahtuvan
silloin
kun
konkreettisesti
työstäessä
ideaa
näkyvään
muotoon
esimerkiksi
luonnostellessa, tekniikkaa testatessa tai esimerkkejä etsiessä.
Rakentavassa ymmärtämisessä ihminen rakentaa itse itselleen sellaisen elämäntilanteen,
joka tukee hänen ymmärtämistään. Tätä kutsutaan ideaaliksi elämäntilanteeksi. Sen
rakentaminen ja sen kautta ymmärtäminen tarvitsevat henkisen yleistävää toimintaa.
Tällöin ihminen ei tarvitse ymmärtämiseen ymmärrettävän asian läsnäoloa, sillä siinä
käsitellään ihmiselle jo tuttuja merkitysrakenteita. Rakentava ymmärtäminen pyrkii
ymmärryksen
laajenemiseen,
mahdollistaa
asioiden
yksinkertaistamisen
ja
etäisyydenoton asiaan. Näin muodostuneet kokemukset ovat luonteeltaan kuvitteellisia
ja mahdollisia. (Perttula 2005, 121 ̶ 123.)
17
Liitän rakentavan ymmärtämisen ideoinnin siihen vaiheeseen, kun ideaa ollaan vasta
kehittelemässä ja rakentamassa. Tällöin työskennellään aiheen parissa niillä tiedoilla,
taidoilla ja mielikuvilla joita jo silloin ovat ihmisen tiedossa. Näistä elementeistä
rakennetut ideat mahdollistuvat vasta sitten, kun niitä pyritään testaamaan tai
työstämään ne konkreettiseen muotoon uppoutuneen ymmärtämisen kautta.
Kokemuslaatuja taas on neljä: tunne, intuitio, tieto ja usko. Mielestäni näistä oleellisin
ideoinnin ongelmien kannalta on tunne. Se rakentuu nykyhetkessä tapahtuvassa
psyykkisessä toiminnassa ilman rakentavaa ymmärrystä. Tunteet voivat saada alkunsa
kehosta ja kuvaavat kokijan ja aiheen välistä tajunnallista suhdetta välittömästi. Tämä
auttaa ihmistä sopeutumaan tunteidensa avulla eri tilanteisiin. Tunteet sitovat ihmisen
hänen elämätilanteisiinsa ja juuri nykyhetken käsittelyn takia ne menettävät
merkityksensä nopeasti. Kun tunne on auttanut ihmistä ymmärtämään tarkastelemansa
aiheen, kyseistä tunnetta ei enää tarvita eikä se silloin kuulu sen hetkiseen
elämäntilanteeseen. (Perttula 2005, 123–125.)
Uskoisin
monien
tunnelähtöisiä
juuri
taiteellisessa
tämän
työskentelyssä
tunnelaadun
syntyvien
välittömyyden
kokemusten
vuoksi.
olevan
Taiteellisessa
työskentelyssä edistyminen on usein näkyvissä välittömästi, mikä vaikuttaa tekemiseen.
Esimerkiksi kokemus omasta osaamisesta syntyy juuri oman tekemisen kautta, jolloin
voidaan olettaa työskentelyssä esiintyvien tunteiden vaikuttavan kyseisen kokemuksen
rakentumiseen.
3.2 Optimaalinen- eli flow-kokemus
Optimaalisen kokemuksen ydin on ihmisen tunne siitä, että hän pystyy itse
vaikuttamaan asioihin. Tämä tuottaa hänelle sekä onnellisuutta, että mahdollistaa omaan
elämään vaikuttamisen. Koska todellisuutemme muodostuu omista kokemuksistamme,
pystymme vaikuttamaan todellisuutemme rakentumiseen oppimalla vaikuttamaan
omaan
tietoisuuteemme
tarkkaavaisuuden
keskittämisen
ja
häiriötekijöiden
sivuuttamisen avulla. (Csikszentmihalyi 2005, 17, 42, 57.)
Jos ongelmanratkaisussa halutaan vaikuttaa ihmisen urautuneisiin ajatuksiin ja
18
kokemuksiin esimerkiksi omasta osaamisesta, tarvitaan juuri omaan elämään
vaikuttamisen taitoja. Csikszentmihalyin teoria optimaalisesta- eli flow kokemuksesta
antaa ihmiselle välineitä vaikuttaa tietoisesti omiin kokemuksiin. Tämän teorian avulla
pyrin myös tarkastelemaan niitä seikkoja, jotka vaikuttavat positiivisen kokemuksen
syntymiseen. Juuri positiivisen kokemuksen syntyminen ideoinnista on yksi tapa tukea
ideointiprosessia.
Tietoisuuden tehtävänä on auttaa ihmistä havaitsemaan hänen ulko- ja sisäpuolellaan
tapatuvat asiat. Se myöskin järjestelee saadun informaation ja ohjaa ihmisen toimintaa
sen pohjalta. Tietoisuuden sisältämä informaatio koostuu ihmisen aistimuksista,
tuntemuksista, tunteista sekä ajatuksista. Se luo myös itse informaatiota kuten haaveita,
valheita ja teorioita. Tietoisuus rakentuu ihmisestä itsestään lähtöisin olevasta
informaatiosta, mistä johtuen tarvitsemme havainnointia tuomaan oman itsemme
ulkopuolisen informaation osaksi tietoisuuttamme. Informaatio tuodaan ihmisen
tietoisuuteen tarkkaavaisuuden suuntaamisen ja sosiaalisten tottumusten avulla.
Kuitenkin tietoisuus sekä karsii, valikoi että muokkaa näin saamaansa informaatiota.
Oma elämämme koostuu tästä muokatusta informaatioista, joka sisältää kaiken, mitä
olemme elämämme aikana havainnoineet, tunteneet ja toivoneet. (Csikszentmihalyi
2005, 47, 50–51, 56.)
Heikkilän (1981) mukaan havaintojen tekemiseen vaikuttavat havaintoon johtaneen
ärsykkeen laatu, voimakkuus, yllättävyys, kesto sekä sen määrä. Itse havaintoon
vaikuttaa se sosiaalinen tilanne ja ympäristö, jossa kyseinen havainto tapahtuu.
Havainnon muodostumiseen havainnoivalla henkilöllä vaikuttaa havainnoitsijan toiveet,
tarpeet, asenteet, harrastukset, motiivit, odotukset, arvomaailma, muisti sekä
kokemukset. (Heikkilä 1981, 37.)
Siis tehdäkseen tilanteessa havaintoja, täytyy havainnointiin johtavien ärsykkeiden olla
tarpeeksi huomioonotettavia. Tämän lisäksi havaintoja sävyttävät sekä sosiaalinen
tilanne että havainnoitsijan muu elämä. Koska nämä asiat vaikuttavat ihmisen
havaintojen syntymiseen, voidaan niiden olettaa vaikuttavan myös tarkkaavaisuuden
suuntaamiseen. Ideointiin liittyvien havaintojen syntymisen kannalta voidaankin ajatella
19
ideaan ja sen toteuttamiseen suuntautuvien havaintojen vaikuttavan ongelmien
syntymiseen.
Esimerkiksi
toistuvat
tai
pitkäaikaiset
negatiiviset
havainnot
taiteentekoprosessista ja näistä muodostuvat kokemukset alkavat tukea ja vahvistaa tätä
havaintoa, jolloin alamme tulkita taiteellista tekemistämme ja ideoitamme tämän
valossa.
Tarkkaavaisuutta tarvitsemme informaation valikoinnissa, muistamisessa, ajattelussa,
tunteissa sekä päätöksenteossa. Tästä johtuen sitä voidaan nimittää psyykkiseksi
energiaksi, sillä se ohjaa työskentelyämme ja hajoaa työskennellessä. Psyykkinen
energia muokkaa muistojamme, ajatuksiamme ja tunteitamme. Se, kuinka käytämme
kyseistä energiaa vaikuttaa siihen, keitä olemme. Tämän lisäksi psyykkisen energian
kohdistaminen vaikuttaa kokemustemme rakenteeseen. Koska pystymme ohjaamaan
tätä
energiaa,
pystymme
vaikuttamaan
sen
avulla
kokemustemme
laatuun.
(Csikszentmihalyi 2005, 60, 63.)
Ihmisen maailma muodostuu hänen rakentamiensa merkitysten kautta (Laine 2010, 30).
Tämän takia tulisi huolehtia siitä, että näiden merkitysten kautta muodostuu positiivisia
kokemuksia. Juuri tästä syystä kaikessa tekemisessä ja ongelmanratkaisussa tulisi
pyrkiä korostamaan sellaisia asioita, jotka mahdollistavat positiivisten kokemusten
syntymisen. Ideoinnin kannalta tämä tarkoittaa huomion kiinnittämistä onnistuneisiin
aiempiin
ongelmanratkaisutilanteisiin
ja
siihen,
mitä
sen
hetkisessä
ongelmanratkaisutilanteessa on jo saavutettu.
Kun ihminen tuntee pystyvänsä vaikuttamaan omiin asioihinsa, puhutaan optimaalisesta
kokemuksesta. Tällöin ihminen pystyy sivuuttamaan häiriötekijät ja keskittymään vain
käsillä olevaan tehtävään. Tällainen kokemus tuottaa onnen tunteen ja mahdollistaa
omaan elämään vaikuttamisen. Optimaalista kokemusta voidaan kutsua myös flowkokemukseksi, eikä sen muodostumiseen vaikuta ihmisen ikä, sukupuoli, kulttuuri tai
varakkuus. Optimaalisen kokemuksen laatu on riippuvainen ihmisen taidosta
kontrolloida sen hetkistä tilaansa. (Csikszentmihalyi 2005, 17, 19, 21.)
Tästä syystä motivaatio ja omaan itseensä luottaminen ovat oleellisia osatekijöitä
20
ideoinnin eteenpäin viemisessä, sillä näiden avulla voidaan pyrkiä muodostamaan
positiivinen kokemus omasta osaamisesta. Tällainen positiivinen kokemus vaikuttaa sen
hetkisen ongelman ratkaisemisen lisäksi myös seuraavien ongelmien ratkaisemiseen
juuri
positiivisen
kokemuksen
rakentamisen
kautta.
Positiivisen
kokemuksen
vahvistaessa ratkaisijaa, on ongelmia kerta kerralta helpompi kohdata ja ratkaista.
Motivaatio ja itseensä luottaminen ovat näkyneet sekä omassa työskentelyssäni että
keräämässäni aineistossa. Näiden tärkeys ideoinnin kannalta näkyy myös siinä, että
yhdessä ne muodostavat yhden ratkaisuteemoista.
Kokemuksen optimaalinen tila syntyy tietoisuuden ollessa järjestyksessä. Tällöin
ihmisen psyykkinen energia työskentelee realististen tavoitteiden parissa ja omia taitoja
käytetään omien kiinnostusten mukaisesti. Tällainen päämäärän tavoitteleminen auttaa
ihmistä keskittymään vain olennaiseen ja unohtamaan kaiken muun, mikä tukee sisäisen
järjestyksen tunnetta. (Csikszentmihalyi 2005, 22.)
Optimaalisen kokemuksen kannalta ongelmanratkaisussa täytyy osata määrittää oman
osaamisensa rajat turhautumisen estämiseksi ja työmotivaation tukemiseksi. Tiedonhaun
ratkaisuteemassa
nouseekin
esiin
erilaisten
kompromissien
tekeminen,
idean
helpottaminen ja luovuttaminen liian haastavien ideoiden parissa. Vaikka esimerkiksi
luovuttamisella voi olla tänä päivänä negatiivinen sävy, on otettava huomioon sen
merkitys tietoisuuden järjestyksen kannalta. Toisaalta voisin oman kokemukseni
perusteella olettaa, että luovutettuihin ja helpotettuihin ideoihin voidaan palata jopa
vuosien päästä, jolloin taidoilla on ollut aikaa kehittyä. Tässä voidaan ajatella olevan
kyseessä sama asia kuin annettaessa idean kehittyä rauhassa, mikä esiintyi myös
aineistossa. Tässä tapauksessa idea on jo valmis toteutettavaksi, mutta toteuttaminen
siirretään taitojen karttumisen ajaksi syrjään.
Optimaalisen kokemuksen vastakohta on psyykkinen entropia, eli sisäinen epäjärjestys,
joka syntyy kun ihmisen saama informaatio on ristiriidassa hänen aikomustensa kanssa.
Tällöin ristiriitainen informaatio uhkaa ihmisen tavoitteiden toteutumista, jolloin osa
ihmisen tarkkaavaisuudesta on kohdistettu uhan käsittelyyn. Koska tarkkaavaisuus on
keskittynyt epäolennaiseen, ihminen ei pysty kontrolloimaan tietoisuuttaan. Pitkään
21
jatkuneena psyykkinen epäjärjestys voi heikentää ihmistä, jolloin ihmisen ei ole enää
mahdollista pyrkiä tavoitteisiinsa. (Csikszentmihalyi 2005, 64–66, 68.)
Itse liitän psyykkisen entropian tilan ongelman muodostumiseen taiteellisessa
työskentelyssä, työn ideoinnissa ja varsinaisen työn tekemisen yhteydessä. Oletan, että
näitä piirteitä voidaan nähdä aineistossa esiin nousseissa ideoinnin ongelmakohdissa.
Varsinkin tavoitteissa ja tekemiseen suhtautumisessa näkyy ihmisen tyytymättömyys
tekemiseensä ja näin ollen aikeiden ja saadun informaation ristiriitaisuus. Sama on
nähtävissä myös prosessin ylläpidon ongelmateemassa, kun saatua ideaa ei pystytä
tyydyttävästi siirtämään esitettävään muotoon.
3.2.1 Flown edellytykset
Ilon kokemus on yleensä palkitseva ja tavoittelemisen arvoinen. Se koostuu kahdeksasta
eri tekijästä, joista ainakin yksi ellei useampi toteutuu positiivisen kokemusten
yhteydessä. Osatekijöihin kuuluu taitoja vastaava haasteellinen toiminta, toiminnan ja
tietoisuuden
yhteen
sulauttaminen,
selkeät
tavoitteet
ja
palaute,
tehtävään
keskittyminen, kontrollin paradoksi, tietoisuuden itsestään katoaminen sekä ajan
muuttuminen. (Csikszentmihalyi 2005, 82, 83, 88, 89, 94, 96, 100, 105.)
Tavoitteita vastaavassa haasteellisessa toiminnassa on oleellista, että tekijän kyvyt ja
itse tekeminen vastaavat toisiaan. Jotta ilon kokemusta voitaisiin pitää yllä, on
keskityttävä oman suorituksen parantamiseen. Toiminnan ja tietoisuuden yhteen
sulauttamisessa ihminen on taas suunnannut tarkkaavaisuutensa toimintaan käyttäen
kaikkia taitojaan tehtävän suorittamiseen. Tällöin flow-kokemus vaatii keskittymistä
kokemuksen ylläpitämiseksi. Keskittyminen sen hetkiseen toimintaan mahdollistaa
myös muiden asioiden unohtamisen, sillä kaikki energia on suunnattu itse tekemiseen.
Flow-kokemuksen elämänlaatua parantava voima johtuu juuri siitä, että sen avulla
olennaiseen keskittyminen helpottuu ja kaikki muu pystytään unohtamaan. Tämä johtuu
siitä, että keskitytään vain pieneen ajanjaksoon, joka rajoittaa käsiteltävän informaation
määrää. Tämä johtaa epäoleellisten ajatusten sivuuttamiseen. (Csikszentmihalyi 2005,
83–84, 87, 88–89, 94–95.)
22
Flow-kokemuksessa ihminen keskittää energiansa ja tarkkaavaisuutensa käsillä olevaan
toimintaan, jolloin muiden asioiden käsittelylle ei ole tilaa. Tämä mahdollistaa sen, että
ihmisen tietoisuus itsestään katoaa. Yleensä ihmiseltä kuluu paljon energiaa oman
itsensä tarkkailuun sekä mahdollisten itseen kohdistuvien uhkien havainnointiin ja
tällaisen tilanteen käsittelyyn. Flow-kokemuksessa itse koetaan osaksi ympäristöä eikä
sen käsittelylle riitä energiaa, kun keskitytään täysin käsillä oleviin haasteisiin. Itsensä
unohtamisella tarkoitetaan sitä, että emme tiedosta sitä informaatiota, joka määrittä
kuka olemme. Olemme kuitenkin koko ajan tietoisia tekemisistämme, mielestämme ja
asioiden kontrollista. Flow-kokemukseen liittyvässä kontrollin paradoksissa ihminen
tuntee kontrolloivansa käsillä olevaa tilannetta, eikä pelkää menettävänsä kyseistä
kontrollia. Tämä ei kuitenkaan poista yllätysten mahdollisuutta.
(Csikszentmihalyi
2005, 96–97, 100–103.)
Palautetta flow-kokemuksessa saadaan välittömästi eri muodoissa, mutta oleellista siinä
on tieto siitä, onko asetetut tavoitteet saavutettu. Varmuus tavoitteiden ja palautteen
samansuuntaisuudesta vahvistaa ihmisen itseä ja luo tietoisuuteen järjestystä.
Kuitenkaan joissain luovissa toiminnoissa tavoitteet eivät ole täysin selvillä, jolloin
tekijä itse määrittää toimintansa tavoitteet. Jotta ilon kokemus saavutettaisiin, tulee
tavoitteiden olla kaikessa toiminnassa tarpeeksi korkealla. Tämän lisäksi ajan
muuttuminen on osa flow-kokemusta. Ajankulu vääristyy ja loppujen lopuksi sillä ei ole
enää merkitystä, sillä itse toiminta rytmittää tekemistä. (Csikszentmihalyi 2005, 89–93,
105.)
Ilon osatekijöissä toistuvimpia ja oleellisimpia asioita näyttäisi olevan liikkuminen
oman osaamisensa ylärajoilla ja keskittyminen täysin siihen, mitä ollaan tekemässä.
Molemmat tekijät toistuvat eri muodoissa useammassa ilon osatekijässä. Esimerkiksi
asetettujen tavoitteiden ja omaan tekemiseen suhtautumisen teemassa ongelmia
tuottaviksi asioiksi tuli esille tekijän oma kriittisyys tekemistään, töitään ja itseään
kohtaan sekä kriteerien asettaminen liian korkealle. Ideoinnissa esimerkiksi tekemiseen
liittyvä motivaatio toimi eteenpäin kannustavana tekijänä. Tähän liittyviä piirteitä olivat
muun muassa itsensä haastaminen ja ylittäminen sekä positiivisen palautteen saaminen.
23
On oleellista ymmärtää, mitkä tekijät vaikuttavat ilon syntymiseen silloin kun sitä
tavoitellaan tarkoituksenmukaisesti. Koska optimaalista kokemusta ja ilon tuntemuksia
voidaan pitää positiivisina asioina työn edistymisen ja ongelmanratkaisun etenemisen
kannalta, tulisi tekijän tiedostaa oman osaamisensa rajat ja liikkua niiden puitteissa.
Sekä omien taitojen ylärajoilla liikkuminen että tehtävään keskittyminen tuntuvat ilon
syntyyn liittyvistä asioista sellaisilta, joita on kaikkein helpoin pyrkiä tavoittelemaan.
Sama pätee myös palautteen saamiseen. Oletankin, että ideoinnin ongelmakohtien
ratkaisemiseksi on oleellista keskittyä idean haastavuuteen, asettaen omiin kykyihin
sopivat tavoitteet ja keskittyä niiden saavuttamiseen. Palautteen kohdalla tulisi nimen
omaan korostaa onnistumisia, mutta myös keskittyä siihen, mitä pitäisi tulevaisuudessa
pyrkiä parantamaan.
Aineistossa esimerkiksi itsensä haastaminen ja ylittäminen sekä positiivisen palautteen
saaminen koettiin idean parissa motivoiviksi asioiksi. Jotkut totesivat myös
helpottavansa ideaa, luovuttavansa liian vaikean idean parissa tai pyrkivät etsimään
esimerkkejä ideoinnin tukemiseksi. Aineistosta tuli myös esille, että välillä on vaikea
päättää, minkä useista eri ideoista toteuttaisi. Tästä johtuen ideointiin ja varsinkin siihen
liittyvään ongelmanratkaisuun liittyvien kokemusten parantamiseksi on oleellista
keskittyä rakentavaan, mutta positiiviseen palautteeseen, sopivan haastaviin ideoihin
sekä kykyyn keskittyä siihen, mitä on tekemässä.
24
4. Ongelmanratkaisu
Ongelma voidaan määritellä sellaiseksi ristiriitatilanteeksi, joka pyritään aktiivisesti
ratkaisemaan. Ristiriidan esiintyminen on oleellista sekä ongelman syntymisen että sen
ratkaisemisen kannalta. Silloin kun kyseessä oleva ristiriita on ratkaistavissa jo
entuudestaan tuttujen ratkaisumallien avulla, sitä ei voida luokitella ongelmaksi vaan
kyseessä on rutiinitehtävä. Ongelmanratkaisu pitää sisällään sekä ongelman syntymisen,
ongelman esitystavan sekä sen, kuinka näitä käsitellään ja käytetään osana päättelyä.
(Haapasalo 2011, 17, 28.)
Jos ongelman määrittelyä ajatellaan taiteellisen ideoinnin valossa, voisi ideoinnin
ongelmakohdan määritellä sellaiseksi tilanteeksi, jolloin idean kanssa jää jumittamaan
paikallaan pystymättä jatkamaan sitä pidemmälle. Tällaisessa tilanteessa idea ei voi olla
vielä valmis, vaan se todella kaipaa lisäkehittelyä. Rutiiniongelmaksi voitaisiin
määritellä sellaiset ideaan liittyvät asiat, jotka voidaan helposti ratkaista järkeilemällä.
Ideoinnin ongelmakohtien määrittelemisessä juuri varsinaisen ongelman tunnistaminen
rutiiniongelmasta on hankalaa, sillä tavoiteltu lopputulos on vain kehittelijänsä päässä.
Itse ymmärtäisin kuitenkin, että taiteellisessa työskentelyssä varsinainen ongelma
vaarantaa idean ja työn valmistumisen. Sen sijaan rutiiniongelma ei vaaranna työn
valmistumista, vaan pelkästään hidastaa sitä.
Haapasalon (2011) mukaan ongelmaan löydetään ratkaisu tarkastelemalla erilaisia
toimintamahdollisuuksia
(Haapasalo
2011,
20).
Aineistostani
esille
tulleet
ratkaisuteemat ovatkin koottu aiheista, jotka ovat auttaneet tutkimukseen osallistujia
pääsemään eteenpäin taiteellisessa ideoinnissa vastaan tulevista ongelmakohdista. Nämä
teemat tarjoavat erilaisia toimintamahdollisuuksia, joiden avulla voidaan pyrkiä joko
etsimään idealle uutta suuntaa tai pyrkiä luottamaan jo käynnissä olevaan
ideointiprosessiin.
Sekä käytännönläheisissä että matemaattisissa ongelmissa käytetään hyvin paljon
samanlaisia ratkaisumenetelmiä. Nämä kuitenkin eroavat toisistaan siten, että
25
käytännönläheisissä ongelmissa sekä tiedot että käsitteet ovat monimutkaisempia ja
epäselvemmin määriteltävissä. Myös ongelmaan suhtautuminen ja tarvittavat tiedot
poikkeavat toisistaan. (Pólya 2014, 136, 138.) Haapasalon mukaan ongelmanratkaisu
vaatii matemaattista ajattelua, vaikkei ratkaisussa käytettäisikään muita matemaattisia
välineitä. Vaikka hän käsitteleekin heuristiikkoja matematiikan näkökulmasta, näiden
heuristiikkojen
käyttäminen
onnistuu
myös
matematiikkaan
liittymättömissä
ongelmissa, sillä niiden käyttäminen ei ole riippuvainen asiasisällöstä. (Haapasalo 2011,
191 ̶ 192.)
Vaikka Pólya ja Haapasalo ovatkin tutkineet ongelmanratkaisua matematiikan
näkökulmasta, ovat heidän teoriansa hyvin sovellettavissa myös taiteen tekemiseen.
Vastaavasti aineistostani esiin tulleita ongelma- ja ratkaisuteemoja voidaan pyrkiä
hyödyntämään myös muissa yhteyksissä.
4.1 Ongelmanratkaisuun vaikuttavat tekijät
Haapasalon mukaan osatekijöinä ongelmaratkaisuprosessissa ovat ratkaisijan resurssit,
strategiat, kontrolli sekä emootiot. Resurssit käsittävät henkilön omaavan tietotaidon
ongelmanratkaisutilanteessa. Ongelmaa määriteltäessä siitä muodostuva yleiskuva
vaikuttaa siihen, mitkä resurssit ovat käytettävissä ongelmaa ratkaistessa. (Haapasalo
2011, 20–28).
Taiteellisessa työskentelyssä voidaan ajatella resurssien muodostuvan tekijän teknisistä
taidoista ja kyvystä tuottaa ideoita. Varsinkin kokemus omasta osaamisesta vaikutti
tutkimukseen osallistujien ideointiin. Omat tekniset taidot koettiin usein riittämättöminä
saadun idean toteuttamiseen. Tästä syystä ongelman ratkaisuun tarvittavan tietotaidon
omaaminen on välttämätöntä.
Ratkaisijan asiatiedot, eli kognitiiviset tiedot muodostuvat kaikista ihmisen tiedoista,
taidoista, otaksumista, valmiista menetelmistä sekä proseduureista (Haapasalo 2011,
25). Haapasalo on Rylen (1965) kanssa samaa mieltä siitä, että tämän lisäksi
ongelmanratkaisussa tarvitaan menetelmällisiä tietoja, eli sellaisia strategioita, joiden
avulla asiatietoja käytetään (Haapasalo 2011, 25; Ryle 1965 teoksessa Haapasalo 2011,
26
25).
Strategiat
sekä
käynnistävät,
ohjaavat,
kontrolloivat
että
ylläpitävät
ongelmanratkaisuprosessia. Ne voivat ilmetä esimerkiksi havainnoinnin, tietojen
ryhmittelyn, mieleen palauttamisen, suunnitelmallisuuden, valintojen, ajattelun ja
tiedontuottamisen muodossa. (Haapasalo 2011, 17, 25.)
Asiatietoja voidaan siis pitää ideoinnissa kaikkena muuna informaationa ja
toimintatapoina, mitä henkilöllä on mahdollista käyttää ideoinnissa ideointihetkellä.
Reunasen (2011) mukaan ideat syntyvät yhdessä henkilön ajatuksien ja kekseliäisyyden
kanssa. Näiden lisäksi ideointiin vaikuttavat henkilön kokemukset ja tiedot
vuorovaikutuksessa ajatusten kanssa. (Reunanen 2011, 26.) Näin ollen ihmisen
asiatiedoilla
on
oleellinen
osa
myös
ideoiden
tuottamisessa
ja
ongelman
ratkaisemisessa, sillä tällöin itse elämä tuo menetelmiä ja apua ideointiin ja ongelmien
selvittämiseen.
Verrattuna matemaattisiin ongelmiin käytännönläheisten ongelmien vaatimat tiedot ja
käsitteet ovat monimutkaisempia ja vaikeammin määriteltävissä. Niissä on myös
yleensä niin paljon ehtoja, että ongelmanratkaisussa niistä tulee valita vain
oleellisimmat ongelmanratkaisun kannalta. (Pólya 2014, 136, 138–140.) Taiteellisen
työn ideoinnissa tarvittavien tietojen, taitojen ja ehtojen määrittelemisen hankaluus
korostuu. Koska taiteen tekemisessä usein tekijä itse määrittelee päämääränsä ja
tavoitteensa, voivat ne muuttua tarpeen mukaan.
Haapasalo määrittelee metakognitiot Lawsonia (1979, 1980) mukaillen siten, että
metakognitiot ovat yleisnimitys kaikille sellaisille kontrollointistrategioille, joidenka
avulla säädellään omia tiedonkäsittelyprosesseja ja ratkaisustrategioita (Lawson 1979,
1980, teoksessa Haapasalo 2011, 27). Strategiat valitaan metakognitioiden tuottaman
kontrolloinnin avulla. Metakognitiot, strategiat sekä menetelmälliset tiedot eli
asiatietoja käsittelevät strategiat, muodostavat ihmisen heuristiset prosessit. Nämä sekä
käynnistävät, ylläpitävät että säätelevät ajatteluprosessia. (Haapasalo 2011, 17, 25–26,
275.)
Haapasalo määrittelee heuristiset prosessit Dörnerin (1987) mukaan seuraavasti:
27
heuristiikkojen tehtävänä on ohjata ja kontrolloida keksimisprosessia (Dörner 1987
teoksessa
Haapasalo
2011,
26).
Ongelmanratkaisun
strategioista
puhuttaessa
tarkoitetaan juuri heuristisia prosesseja. Olennaista näissä molemmissa on ajattelu ja sen
kontrollointi, mitkä toimivat aina yhdessä ongelmaratkaisutilanteessa. (Haapasalo 2011,
26, 177).
Tutkimuksessani esiin tulleita ratkaisuteemoja voidaan näin ollen pitää heuristisina
prosesseina, sillä niiden avulla pyritään edesauttamaan ja aloittamaan ideointiprosessi
sekä ratkaisemaan vastaan tulevat ongelmat. Tästä näkökulmasta voitaisiin todeta
tutkimukseni tutkivan osittain sitä, millaiset heuristiset prosessit tukevat taiteellisen
työn ideointiprosessia. Tutkimuksessa eteen tulleet ratkaisuteemat eli heuristiset
prosessit ovat luonteeltaan sellaisia, että uskoisin niistä olevan ideoinnissa hyötyä
myöskin silloin, kun varsinaista ongelmaa ei ole.
Ongelmanratkaisun säätely tapahtuu kontrollimekanismien avulla siten, että kontrolloija
vaikuttaa kontrollin kohteeseen agentin välityksellä. Kyseinen agentti voi olla
ongelmanratkaisija, jolloin kontrollointiprosessi muodostuu metakognitioista tai agentti
voi olla ratkaisijan sosiaalinen yhteisö tai jopa tietokonesovellus. Kontrolloijan
vaikuttaessa kohteeseen muodostuu kyseisestä kontrollin kohteesta hänelle esitys, eli
representaatio. Tästä representaatiosta tulleet havainnot muodostuvat agentille
informaatioksi. (Haapasalo 2011, 269.)
Emootioiden tuottama kontrolli taas on tiedostamatonta, nopeampaa ja tehokkaampaa
kuin tiedostettu kontrolli. Sekä Helm (1954, 1958) että Buxton (1981) ovat sitä mieltä,
että
ongelmanratkaisuprosessissa
onnistumiset
vaikuttavat
myönteisesti
ja
epäonnistumiset kielteisesti ongelmaratkaisuun. Tämä lisäksi sekä Bartmannin (1963),
Cowenin (1952) sekä Reither (1979) ovat todenneet suorituspaineiden vaikeuttavan
ongelmanratkaisua. Tämän lisäksi Bartmann (1963) ja Cowen (1952) toteavat
käytettävissä olevan ajan voivan hankaloittaa ongelmanratkaisua. (Helm 1954, 1958,
Buxton 1981, Bartmann 1963, Cowen 1952, Reither 1979 teoksessa Haapasalo 2011,
28; Haapasalo 2011, 28.)
28
Emootioiden vaikutus näkyy aineiston ongelmia aiheuttavissa tekijöissä ja varsinkin
omaan tekemiseen suhtautumisessa. Tämä johti tekemisen vaikeutumiseen, ideoiden
hylkäämiseen ja jopa itse tekemisen kyseenalaistamiseen. Kokemus omien kykyjen
riittämättömyydestä sekä alemmuuden tunne suhteessa muihin olivat myös aineistossa
esiintyviä asioita, jotka voidaan liittää emootioiden tuottamaan kontrolliin. Näin ollen
voin olla samaa mieltä Helmin, Buxtonin, Bartmannin, Cowenin ja Reitherin kanssa.
Juuri emootioiden vaikutus ongelmanratkaisuun taiteellisessa työskentelyssä tuo
oleelliseksi ihmisen kokemusten tarkastelun ja niihin vaikuttamisen taiteellisen työn
ideoinnin edistämiseksi.
4.2 Ongelman luokittelu
Haapasalon mukaan ongelma voidaan luokitella monin eri tavoin, mikä auttaa sekä
tarvittavien ratkaisutoimintojen kehittämisessä että ratkaisuprosessien ymmärtämisessä
(Haapasalo 2011, 37). Hän on kehittänyt oman luokittelunsa turvautuen Dörnerin (1985)
ongelmien luokitteluun, joka perustuu ongelman alku- ja lopputilanteen ominaisuuksiin
sekä ratkaisun etsimisessä käytettyihin keinoihin ja luokittelee ongelmat samaan tapaan
kuin hän. Luokittelun kolme eri ongelmatyyppiä ovat interpolaatio-ongelma,
synteesiongelma ja dialektinen ongelma. (Dörner 1985 teoksessa Haapasalo 1985, 44–
53; Haapasalo 2011, 37, 38.) Tämän tutkimuksen kannalta näistä oleellisimmaksi
nousee synteesiongelma, joskin dialektisen ongelman rakennetta voidaan verrata koko
taiteentekoprosessiin.
Analyysi-synteesiongelmissa analyysi, eli eteenpäin työstäminen, sekä synteesi, eli
taaksepäin työstäminen, vuorottelevat ongelman ratkaisua etsittäessä. Nämä kaksi ovat
tiukasti sidoksissa toisiinsa ratkaisua etsittäessä. Haapasalo määrittelee prosessia
Pappoksen mukaan seuraavasti: analyysissä arvioidaan ja tutkitaan jo tehtyä pyrkien
löytämään sieltä yhteneväisyyksiä omiin päämääriin, kun taas synteesissä pyritään
järjestelemään, tulkitsemaan ja työstämään eteenpäin analyysin pohjalta muodostunutta
tietoa. (Haapasalo 2011, 39.)
Ideoinnissa analyysia voisi verrata idean etsimiseen ja idean vaatiman tietotaidon
hankintaan. Eli analyysissä pyritään hankkimaan tarvittavat välineet ideaan ja sen
29
toteuttamiseen. Synteesi taas on itse idean työstämistä saadun tietotaidon pohjalta.
Kuten analyysi-synteesiongelman luonteeseen kuuluukin, nämä kaksi vuorottelevat
prosessissa. Esimerkiksi idean toteuttamisessa voidaan joutua välillä etsimään lisää
virikkeitä ja taitoja ideaan analyysin avulla, jotta sitä pystyttäisiin synteesissä jälleen
muokkaamaan pidemmälle.
Analyysi-synteesiongelmissa ongelman alku- ja lopputilanteet voivat muuttua
ongelmanratkaisun aikana tai vaihtoehtoisesti toista näistä ei ole edes määritelty.
Alkutilanteen puuttuessa sitä lähdetään selvittämään määrittelemällä ne tilanteet, joista
mahdollisesti seuraisi haluttu lopputilanne. Jos taas ongelmasta puuttuu lopputilanne, se
pyritään selvittämään analyysin ja synteesin kautta. Tarvittavat ratkaisukeinot selviävät
annettujen tietojen pohjalta. Juuri alku- tai loppupisteen puuttuminen tai muuttuminen
analyysi-synteesiongelmissa johtaa siihen, että tällainen ongelmanratkaisutapa vaatii
enemmän luovuutta kuin interpolaatio-ongelma, jossa sekä alku että lopputilanteet ovat
valmiiksi määriteltyjä. (Haapasalo 2011, 38, 39.)
Ongelmaratkaisutyypin avoimuus vaikuttaa siihen, että sitä voidaan hyödyntää taiteen
tekemisessä. Alkutilanteen puuttumista voisi verrata taiteellisessa työskentelyssä siihen,
kun tiedetään mitä halutaan tehdä, joskaan toteuttamiseen tarvittavat välineet eivät vielä
ole tiedossa. Lopputilanteen puuttumista voi pitää juuri idean etsimisenä pohdinnan ja
informaation prosessoinnin kautta. Varsinkin tutkimukseni ratkaisukeinoista tiedonhaku
on tällaista informaation käsittelyä ja pohdintaa.
Dialektiset ongelmat ovat avoimia ongelmia, eli niissä joko alku tai lopputilanne ei ole
tiedossa. Tällaisten ongelmien loppuratkaisu kehitellään ratkaisijan omilla ehdoilla ja
vaatimuksilla
ongelmaratkaisuprosessin
edetessä.
Tämän
tyyppisessä
ongelmanratkaisussa on kolme vaihetta: yrite, kritiikki ja parannusehdotelma.
Dialektisiin ongelmiin voidaan ottaa useita erilaisia tarkastelu- ja lähestymiskulmia,
sekä niiden päämäärä voi muuttua kesken prosessin. Ratkaisijalla onkin mahdollisuus
ratkaisun ohjaamiseen itselleen sopivaan suuntaan. (Haapasalo 2011, 41, 44.)
Dialektinen ongelma kuvaa hyvin vapaata taiteentekoprosessia. Yritettä voidaan pitää
30
ideointina
ja
ideoiden
luonnosteluna,
kritiikkiä
näiden
tarkasteluna
ja
parannusehdotelmaa uusien, parempien luonnosten ja ideoiden laatimisena, kunnes
ollaan tyytyväisiä lopputulokseen. Päämäärän muuttumisen mahdollisuus, sekä tekijän
mahdollisuus
vaikuttaa
mielensä
mukaan
prosessiin
tekee
dialektisesta
ongelmanratkaisusta oivallisen taiteen tekemisessä varsinkin silloin, kun työskennellään
omien projektien parissa, eikä tarvitse välittää muiden määrittelemistä kriteereistä ja
mielipiteistä.
Synteesi- ja dialektisen ongelman näkökulmasta voitaisiinkin ajatella dialektisen
ongelman rakenteen kuvaavan itse koko tekoprosessia, jonka yksityiskohtaisempia
ongelmia lähdetään selvittelemään analyysi-synteesiongelman keinoin. Tosin tällöin
oletetaan koko taiteellisen työn lähtevän siitä, kuinka kuvata haluamaansa.
4.3 Pólyan ongelmanratkaisumalli
Pólyan ongelmanratkaisumalli hyödyntää monia sellaisia perusoperaatioita, jotka ovat
sekä yleisesti käytettäviä, että tilanteesta riippumattomia. Tällaisia toimenpiteitä ovat
esimerkiksi ongelman eri osien erotteleminen, muuntelu, poistaminen sekä lisääminen,
osa-ongelmiin jakaminen, yleisten tulosten käyttäminen, erikoistapausten tarkastelu ja
konkretisoiminen. Tämä ongelmanratkaisumalli on käyttökelpoinen, kestävä ja ajaton.
(Haapasalo 2011, 178–179, 182; Pólya 2014, 161.) Mallin käyttökelpoisuuden takia
tarkastelen sen kautta taiteellisen työn ideoinnin ongelmakohtien työstämistä. Esittelen
Pólyan (2014) ongelmanratkaisukaavan yhdistämällä sekä Pólyan että Haapasalon
ajatukset siitä ja tarkastelemalla sitä tutkimukseni näkökulmasta.
Ongelmanratkaisu alkaa ongelmatilanteen tiedostamisella ja ymmärtämisellä, eli
ongelmanratkaisun tavoitteen tiedostamisella. Tällöin määritellään ongelmaan liittyvät
ehdot sekä pohditaan näiden oleellisuutta, riittävyyttä ja mahdollista ristiriitaisuutta
keskenään, kuin myös ongelman toteutettavuutta. Ongelman löytyminen voi vaatia
tietojen käsittelyä useaan kertaan. Ratkaisijan ajattelutoiminnan käynnistymisen
kannalta on oleellista motivoitua ratkaisemaan ongelma. Yleiskuvan muodostaminen
ongelmasta auttaa sen ymmärtämisessä ja ongelman mahdollinen tuttuus voi tuoda
mieleen ongelmanratkaisun kannalta hyödyllistä informaatiota. (Haapasalo 2011, 179;
31
Pólya 2014, 2, 11–13, 40.)
Taiteellisessa ideoinnissa tätä vaihetta voitaisiin verrata siihen, kun tiedostetaan
ideoinnin pysähtyneisyys ja ideointiin liittyvät esteet. Tällöin ongelmaan liittyvät ehdot
ovat hyvin väljät. Tämä johtuu siitä, että todellinen ongelmanratkaisun päämäärä ei ole
valmiin tuotoksen aikaansaaminen, vaan ideointiprosessin uudelleenkäynnistäminen.
Tällöin tulisi pyrkiä määrittämään tarkemmin ongelman synnyn syy ja miksi se haittaa
ideointia.
Ongelman löytymistä seuraa ratkaisusuunnitelman tekeminen, jolloin ongelmaa
analysoidaan ja täsmennetään pyrkien löytämään yhteyksiä ongelman ja annettujen
ehtojen välillä. Apuna voidaan käyttää esimerkiksi apuongelmia ja aiemmin ratkaistuja
samankaltaisia ongelmia, ongelman toisinmuotoilua tai aikaisempia ideoita ja niiden
jatkokehittelyä. Tällä tavoin saatu idea voi ratkaista joko koko ongelman tai vaan osan
siitä. Ratkaisuidean löytymisen jälkeen on oleellista tarkastella, miten se muutti
ongelmaa. Ratkaisuidean löytyminen tarkoittaa käytännössä sitä, että ongelman
ratkaisemiseksi on löydetty tarkoitukseen sopiva strategia. (Haapasalo 2011, 179–180;
Pólya 2014, 2–3, 41–42, 179.)
Tässä vaiheessa on oleellista pohtia ongelmanratkaisun tavoitetta, ongelman
järkevyyttä, sille asetettuja kriteerejä ja mahdollisuutta täyttää ne sekä mitä tietoja
ongelmanratkaisussa on käytössä ja pyrkiä havainnollistamaan tilanne. On oleellista
varmistua lähtötietojen riittävyydestä, oleellisuudesta ja mahdollisuudesta ratkaista
ongelma näiden perusteella. (Haapasalo 2011, 179.)
Tässä siis ongelmaa pyritään aktiivisesti työstämään ja kehittelemään tapoja poistaa
ongelmanratkaisussa esiintyvät esteet. Aineistosta koostamani ratkaisuteemat ovat niitä
strategioita, eli heuristisia prosesseja, joiden avulla ongelmaa pyritään työstämään
eteenpäin. Ratkaisusuunnitelmaa tehtäessä selviää, pystytäänkö taiteellista ideaa
työstämään eteenpäin sellaisenaan, muunnellaanko sitä vai luovutetaanko sen parissa.
Tämä on oleellisempaa kuin varsinaisen tarkan suunnitelman tekeminen ongelman
epämääräisen luonteen takia.
32
Ratkaisusuunnitelman toteutusvaiheessa toimitaan ratkaisuidean etsimisvaiheessa
kehitellyn suunnitelman mukaan. Tällöin ratkaisun määrittelemisellä tarkoitetaan
varsinaisen ratkaisun löytymistä. Ratkaisu muotoillaan sellaiseen esitettävään muotoon,
että se vastaa mahdollisimman täydellisesti ongelmaan sisältäen ongelman kehittymisen
sekä siinä tehdyt päätelmät. (Haapasalo 2011, 180.) Ennen ratkaisuidean toteuttamista
on varmistettava, että sekä ongelma että idean ja ongelman yhteys on ymmärretty ja että
ratkaisuvaiheet on suoritettu oikein. (Pólya 2014, 3, 42.)
Taiteellisen työn ideoinnin ongelmissa tätä vaihetta voitaisiin pitää sinä hetkenä, kun
ideointi alkaa taas sujua. Voisikin sanoa, että taiteellisen työskentelyn ideoinnin
ongelmissa ratkaisusuunnitelman tekeminen ja toteuttaminen tapahtuvat samanaikaisesti
siten, että ideointia pyritään elvyttämään eri heuristiikoita käyttäen.
Ratkaisun uudelleenkokeilu ja -järjestelyvaiheessa pyritään varmistumaan ratkaisun
sopivuudesta ongelmaan. Tämä tapahtuu pohtimalla, ratkeaako koko ongelma tai vain
osa siitä sekä vastaako se asetettua ongelmanasettelua. Tämän lisäksi tulisi tarkastella
tuloksen tarkistettavuutta, ilmeisyyttä, hyödynnettävyyttä sekä voidaanko tulos
saavuttaa muilla keinoilla. On myös hyvä pohtia ratkaisuun käytetyn informaation
hyödyntämistä ja pyrkiä perustelemaan tehdyt ratkaisut. Ratkaisuideaa voidaan testata
ennen varsinaista toteutusta. Toteutettaessa ratkaisua voidaan kokeilla muita
operaatioita ratkaisuidean testaamiseksi sekä pyrkiä soveltamaan eri menetelmiä.
Ratkaisua voidaan myös verrata muiden aiemmin tehtyjen ratkaisujen kanssa.
(Haapasalo 2011, 181; Pólya 2014, 4.)
Tämä ilmenee taiteellisen työn ideoinnissa prosessin etenemisen tarkkailuna ja
varmistumisella siitä, ettei ongelma palaa häiritsemään työskentelyä. Molemmat
aineistostani esiin nousseet ongelmateemat ovat luonteeltaan toistuvia ja uusiutuvia
niiden kokemusperäisyyden takia. Tästä johtuen ne voidaankin joutua ratkaisemaan
useita kertoja ongelmanratkaisun yhteydessä.
Koko prosessin arviointi, ratkaisujen uudelleen pohdinta ja tulosten tarkastelu
33
ongelmanratkaisun lopussa kehittävät ongelmanratkaisutaitoja, parantavat ymmärrystä
ratkaisun suhteen ja mahdollistavat ratkaisun parantelun. (Pólya 2014, 21.) Sekä
käytettyjen menetelmien mieleen painaminen että ongelman luonne on hyvä panna
muistiin ja pohtia menetelmien soveltamismahdollisuuksia sekä julkaisutarvetta.
Ongelman tärkeyden arviointi, prosessissa syntyneiden uusien ongelmien huomiointi ja
vastaavanlaisten ongelmien syntymisen pohtiminen on oleellista tässä vaiheessa.
Lopuksi tulisi käsitellä myös prosessissa esiintyneitä virhepäätelmiä. (Haapasalo 2011,
181.)
Tutkimukseni kannalta tämä tarkoittaisi jokaisen ideoinnin estävän hetken synnyn,
etenemisen ja ratkeamisen syvällistä tarkastelua ja pohtimista. En kuitenkaan usko tätä
tapahtuvan tarpeeksi taiteellisen ideoinnin yhteydessä, vaan arviointi keskittyy
enemmänkin valmiiseen ideaan ja tuotokseen. Oikeastaan voisin väittää tämän
tutkimuksen
olevan
tällainen
ideoinnissa
tapahtuvien
ongelmien
syvempi
analysointiprosessi, jonka tarkoituksena on ymmärtää ideoinnin estävien ongelmien
alkuperää.
4.4 Ongelmanratkaisun opettaminen
Kun ongelmanmuodostumisen ja -ratkaisemisen prosessit on ymmärretty, voidaan
pohtia näiden tietojen käyttöä opetuksessa. Esimerkiksi Haapasalon mukaan
ongelmanratkaisun
opettamisessa
tärkeintä
on
kehittää
oppijan
omaa
ongelmanratkaisutaitoa, keskittämällä oppijan huomio hänen ajatteluprosessiinsa ja
oikeisiin valintoihin. Ongelmanratkaisun opetuksessa tulisi huomioida useita eri
näkökulmia, kuten ajattelu, motivaatio, kehitys- ja oppimispsykologia. Tämän lisäksi
ratkaisijan oma näkemys koskien hänen ongelmanratkaisutaitojaan vaikuttaa hänen
ongelmanratkaisuunsa
emootioiden
ja
uskomusten
kautta.
Ongelmanratkaisun
tukemiseksi onkin oleellista oppia tunnistamaan ja hyväksymään ongelmatilanteet sekä
pyrkiä muuttamaan omia kokemuksiaan positiivisempaan suuntaan. (Haapasalo 2011,
125–127, 129–130.) Davisin ja McKillipin (1980) mukaan taas huomiota tulisi
kiinnittää siihen, että oppijoille syntyisi mahdollisimman positiivinen ja kannustava
kokemus ongelmanratkaisutilanteesta (Davis & McKillip 1980, teoksessa Haapasalo
2011, 224).
34
Kuvataidekasvatuksen kannalta tämä tarkoittaisi oppilaan ratkaisuprosessien tukemista
keskittyen ongelman syntymisen tunnistamiseen, prosessin tukemiseen positiivisen
tietotaidon syntymiseksi ja sen kartuttamiseksi. Juuri positiivisen kuvan syntyminen
oman osaamisen ja ongelmaratkaisutaidon kannalta ovat ongelmanratkaisuprosessissa
tavoiteltavia asioita. Opetuksessa ongelmanratkaisun opettamista voitaisiinkin pyrkiä
kehittämään flow-kokemukseen kuuluvien ilon osatekijöiden hyödyntämisen kautta,
mikä
tukisi
oppijan
positiivisen
kokemuksen
rakentumista
koskien
hänen
ongelmanratkaisuaan.
Haapasalon mielestä ratkaisun löytymisen lisäksi tulisi ongelmanratkaisussa korostaa
olennaisesti koko ratkaisuprosessia. Ongelmaratkaisussa opittavia asioita ovat ongelman
eritavalla esittäminen, monipuolisten strategioiden käyttö sekä pitkäjänteiseen
työskentelyyn pyrkiminen. (Haapasalo 2011, 225.) Prosessin tärkeys korostuu varsinkin,
kun sitä pohditaan oman kokemuksen ja sen vaikutuksen näkökulmasta. Kokemuksen
muodostuessa koskien ongelmanratkaisuprosessia ja sen vaikuttaessa seuraaviin
ongelmanratkaisuprojekteihin, kokemuksesta tulee ongelmanratkaisussa kehittymisen
pohja. Tällöin kokemukseen vaikuttamalla pystytään vaikuttamaan myös itse
ideointiprosessiin.
Ongelmanratkaisu myös kehittää monipuolisesti ihmisen eri taitoja. Esimerkiksi
luovuus ja mielikuvitus kehittyvät etsittäessä ja kuvitellessa tilanteita ja mahdollisia
ratkaisuja testaten sekä arvioiden lopputulosta. Myös ratkaisijan käsitys tiedosta, sen
hankinnasta ja jäsentelystä kehittyy ja näiden pohjalta opitaan tekemään johtopäätöksiä.
Ongelmanratkaisu tukee myös oman ajattelun kontrolloimista ja resurssien, oikeiden
välineiden ja menetelmien asianmukaista käyttöä. Ongelman rakenteen tiedostaminen ja
havainnointi
kehittyvät
myös
ongelmanratkaisussa,
kuten
myös
informaation
ymmärtäminen sen eri muodoissa sekä viestiminen niin, että tulee itse ymmärretyksi.
Toisten osaamista oppii myös kunnioittamaan ja hyödyntämään ajan mittaan, samoin
kuin kestämään prosessin epävarmuutta. (Haapasalo 2011, 35.)
Ongelmanratkaisu on siis omanlaisensa, ratkaisijaa monipuolisesti kehittävä ja monissa
35
tilanteissa hyödynnettävissä oleva prosessi, minkä takia siitä on hyötyä sekä
opetuksessa,
että
opetuksen
jälkeisessä
elämässä.
Positiivinen
kuva
itsestä
ongelmanratkaisijana kannustaa eteenpäin sekä ongelmanratkaisussa että itse elämässä.
36
5. Tutkimuksen toteuttaminen
Tutkimuksessani kartoitan taiteellisen työn ideoinnissa vastaantulevia ongelmia ja
niiden ratkaisemista. Tutkimuskysymyksenäni on millaisia ongelmia taiteellisen työn
ideoinnissa esiintyy ja miten ne voidaan ratkaista? Oletan, että on olemassa jokin tietyn
tyyppinen tai tyyppisiä ongelmia, jotka toistuvat ideoinnissa. Tutkimukseni liittyessä
ideoitiin, on oleellista tarkastella, mikä on idea.
Pyrkimys määritellä idea on hankala, sillä sen määrittely pohjautuu aina määrittelijänsä
ajatusmaailmaan ja käsityksiin. Se voidaankin määritellä monella tapaa: sitä voidaan
pitää tiettynä hetkenä keksijänsä päässä esiintyvänä asiana tai arkisesti käytettynä
ajatuksena tai aatteena, jolla on kuitenkin enemmän painoarvoa kuin normaalilla
ajatuksella. Tällä hetkellä idea mielletään yleisesti kuvalliseksi mielikuvaksi, joka on
koostettu useista erilaisista mielikuvista. (Reunanen 2011, 10–12, 14.)
Reunasen mukaan idea-käsite on monipuolinen, ja kattaa sekä ideaan liittyvät
mielikuvat, oivallukset ja muut alustavat idean muodot sekä idean konkretisoidut
esitykset. Idea voi olla myös filosofisempi ajatuksellinen asia, ideaali tai ideaan
kohdistuvaa kritiikkiä sekä idean taloudellisen hyödyllisyyden pohdintaa. Se voidaan
nähdä myös konkreettisempana asiana esineellistymän, innovaation, varsinaisen
keksinnön tai toimintaperiaatteen muodossa sekä kehittelijänsä elämäntyönä. Hänen
mukaansa idea on suunnitelma jostain, mitä pitäisi tehdä tai millainen kohteen tulisi
olla. (Reunanen 2011, 6, 11, 32–33, 35.)
Salosen (2008) näkemys ideasta on suppeampi. Taiteen yhteydessä ideasta voidaan
puhua silloin, kun sille ei ole vielä annettu fyysistä muotoa eli silloin kun se on
pelkästään ajatuksissamme. Tällöin ei ole väliä kuinka valmis idea on. Kun idea
muutetaan konkreettiseen muotoon esimerkiksi luonnosten kautta, kyseessä on jo
teoksen alustava versio eli mahdollinen taideteos. Luonnokset ovat siis jo väline
hahmottaa jo olemassa olevaa ideaa. (Salonen 2008, 67.)
Oma ideakäsitykseni on enemmän samansuuntainen Salosen kanssa, joskin olen myös
37
sitä mieltä että vähäisempää ideointia tapahtuu työn työstämisen yhteydessä. Eli pidän
ideaa vain päässä esiintyvänä ajatuksena, jota ei ole vielä konkretisoitu. Kuitenkin idean
konkretisoinnin jälkeen työhön voi saada jonkin uuden ajatuksen, joka tukee työtä ja
syntyy, koska sitä tarvitaan työssä. Näin ollen idea-käsitykselläni on jotain
samankaltaisuutta Reunasen ajatusten kanssa. Hänen mukaansa ideaa voidaan pitää
eräänlaisena esiajatuksena työstettävästä projektista. Esiajatus voi muuttua ideaa
työstettäessä, mutta idean perusajatus ei muutu. Lopullinen idea ei ole vielä selvillä,
vaikkakin siitä on jo olemassa jonkinlainen käsitys. (Reunanen 2011, 19.)
Idea-käsitteen epämääräisyys ja vaihtelevuus näkyi aineistossa. Osa puhui ideoinnista
luonnostelun ja työn tekemisen näkökulmasta, jota en esimerkiksi itse enää miellä
puhtaasti ideoinniksi vaan idean kehittelyksi. Jotkut taas erottivat idean ja sen
kuvallisen esittämisen toisistaan. Tästä syystä olen ottanut teemoihin mukaan myös
idean toteuttamisen näkökulman prosessin ylläpidon teemassa, vaikkei se täysin
vastaakaan omaa näkemystäni ideoinnista. Taiteellisen työn ideoinnissa esiintyvän
ongelman taas miellän idean kehittelyn ja toteuttamisen vaarantavaksi asiaksi.
5.1 Aineiston keruu
Keräsin aineiston 9.12.2013 järjestetyn kuvataidekasvatuksen syventävä taideproduktio
-kurssin luennon jälkeen. Luennon alussa kerroin opiskelijoille, että olen keräämässä
aineistoa graduuni luennon jälkeen ja pyysin kaikkia halukkaita jäämään vastaamaan
kyselyyn luennon päätteeksi. Kyselyyn vastasi yhteensä 14 opiskelijaa. 13 opiskelijaa
jäi vastaamaan kyselyyn heti luennon jälkeen, kun taas 3 opiskelijaa ottivat
kyselylomakkeen mukaansa, sillä eivät ehtineet jäädä paikanpäälle vastaamaan. Heistä 1
palautti kyselylomakkeen.
Valitsin kyseisen kurssin opiskelijat kohderyhmäkseni siksi, että kyseinen kurssi sisälsi
oman taiteellisen idean suunnittelun ja toteutuksen. Kerätessäni aineistoa kurssi oli ollut
käynnissä jo sen aikaa, että saatoin olettaa opiskelijoiden ideointiprosessin olevan
hyvässä vauhdissa. Tämän lisäksi kurssi kuuluu kuvataidekasvatuksen maisterivaiheen
opintoihin ja kokemukseni mukaan tässä vaiheessa opintoja opiskelijoille on kertynyt
kokemusta ideoinnista muidenkin taideopintojen yhteydessä. Nämä kaksi seikkaa
38
tekivät kyseiselle kurssille osallistuneista pätevän kohderyhmän.
Aineistonkeruu tapahtui avoimia kysymyksiä sisältävällä kyselylomakkeella, joihin
vastaaja sai vastata omin sanoin. Aineistonkeruumenetelmänä oli puolistukturoitu
haastattelu, sillä siinä vastaajille annettavat kysymykset ovat samat, mutta valmiiden
vastausvaihtoehtojen sijaan kysymyksiin vastataan omin sanoin (Eskola & Suoranta
1998. 87). Valitsin tämän aineistonkeruutavan sen vapaan vastausmuodon takia. Koska
oletin vastaajien kokemusten vaikuttavan heidän ideointiprosessiinsa, halusin antaa
heidän kertoa näistä kokemuksista omin sanoin. Laineesta on oleellista, että
fenomenologisessa haastattelussa käytetyt kysymykset ovat sekä avoimia että vastaajaa
johdattelemattomia ja mahdollisimman vapaasti vastattavia (Laine 2010, 37). Juuri
tähän pyrin muodostaessani aineistonkeruuseen käyttämiäni kysymyksiä.
5.2 Aineiston teemoittelu
Analyysivaiheessa aineiston tiivistyminen ja jäsentyminen mahdollistavat informaation
löytymisen aineistosta (Eskola & Suoranta 1998, 138). Tällöin edetään aineiston
mahdollisimman tarkan kuvailun kautta oleellisen informaation hahmottamiseen, jota
seuraa merkitysten etsintä aineistosta ja suurempien kokonaisuuksien muodostus
suhteessa tutkimuskysymykseen. Lopullinen tulos saadaan vasta, kun näin saatuja
teemoja käsitellään suhteessa toisiinsa. (Laine 2010, 40–43.)
Kyselylomakkeella saamani aineiston käsittelemisen aloitin litteroimalla sen siten, että
kirjoitin kaikkien kysymysten alle allekkain kaikki niihin tulleet vastaukset sanatarkasti
erottelematta vastaajia. Tämä jälkeen aloitin aineiston käsittelemisen tiivistämällä
vastaukset niin, että jäljelle jäi vain vastausten oleellisimmat asiat. Tämän jälkeen
aloitin aineiston tarkemman analysoimisen.
Koska osallistuin itsekin kyseessä olevalle kurssille, tiesin keitä vastaajat olivat. Pyrin
kuitenkin turvaamaan vastaajien anonymiteetin siten, ettei kyselylomakkeesta tullut
ilmi, kuka vastaaja oli. Siitä ei selvinnyt myöskään vastaajan ikää, sukupuolta tai nimeä.
Ainoat tiedot, jotka minulle jäivät vastaajista, olivat käsiala ja se, mitä he olivat
kyselylomakkeelle kirjoittaneet.
39
Aineiston
analyysimenetelmänä
käytin
teemoittelua,
joka
tukee
etenkin
käytännönläheisten tutkimuskysymysten tutkimista. Tällöin tutkimuksessa tulee ottaa
teemoittelun tueksi sekä sitä tukevaa teoriaa että empiiristä tietoa, jotka kaikki tukevat
analyysiä. (Eskola & Suoranta 1998, 176, 179.) Koska tutkimuksessani etsin sellaisia
teemoja, jotka tuottavat ongelmia tai auttavat ratkaisemaan niitä taiteellisen työn
ideoinnissa, on teemoittelu analyysimenetelmänä hyvin käyttökelpoinen. Yhdistämällä
teemat sekä ongelmanratkaisun, kokemusten muodostumiseen että omien kokemusteni
muodostamaan käsitykseen, saadaan kattava kuva sekä ongelmien muodostumisesta
ideoinnissa sekä niiden ratkaisumahdollisuuksista.
Teemat ovat tutkimuksen kannalta tärkeitä aineistossa esiintyviä asioita. Tehdyt
tulkinnat tapahtuvat sittemmin näiden aineistosta löytyneiden teemojen pohjalta.
Aineiston teemakortiston rakentaminen tapahtuu joko tiivistämällä vastauksen
keskeinen sisältö tai suorana aineistositaattina. Poimittujen aiheiden on mahdollista
kuulua yhtä aikaa useampaan eri teemaan. Päätelmien tekeminen aineistosta tapahtuu
juuri aineistosta löytyneiden teemojen pohjalta. (Eskola & Suoranta 1998, 154–155,
175–176.)
Teemoittelin litteroidun aineiston siten, että ryhmittelin toisiaan muistuttavat asiat aina
yhdeksi ryhmäksi, kiinnittämättä huomiota siihen mihin kysymykseen ne alun perin
vastaavat. Tämän jälkeen lähdin tiivistämään ryhmissä esiintyviä asioita vielä
tiiviimmäksi ryhmäksi, kunnes niiden oleellisimmat asiat tulivat esille. Tässä vaiheessa
aloin myös yhdistelemään toisiin eri ryhmiä sen mukaan, kun niistä löytyi
samankaltaisuuksia. Näistä ryhmistä kuitenkin erotin toisistaan ongelmat ja ratkaisut.
Monien ryhmien yhdistelyjen ja tutkimisen seurauksena nousi aineistosta esiin kaksi
ongelma- ja ratkaisuteemaa. Aineistosta löytyneet teemat ongelmien kohdalla ovat
prosessin ylläpito sekä tavoitteet ja tekemiseen suhtautuminen. Myös eteenpäin auttavia
teemoja löytyi kaksi: motivaatio ja itseensä luottaminen sekä tiedonhaku, johon liittyy
myös sosiaalinen puoli.
40
6. Ideoinnissa syntyvät ongelmakohdat ja eteenpäin auttavat
teemat
Ideoinnissa ongelma voi muodostua liittyen joko tekniseen tai kokemukselliseen
puoleen. Taiteellisen työn ideoinnissa voidaan sanoa olevan kaksi pääasiallista
ongelmaa, prosessin ylläpito sekä tavoitteet ja tekemiseen suhtautuminen. Prosessin
ylläpito liittyy voimakkaasti ideointiprosessiin ja idean toteuttamiseen. Tavoitteet ja
tekemiseen suhtautuminen puolestaan käsittelevät ihmisen kokemusta omasta
osaamisestaan suhteessa muihin ja omiin tavoitteisiin. Molemmat taiteellisen työn
ideoinnin ongelmakohdat estävät ideoinnin, vaarantavat idean ja näin ollen myös työn
valmistumisen.
Pólyan ongelmanratkaisumallin näkökulmasta ongelmanratkaisu alkaa ongelman
tiedostamisella
ja
ymmärtämisellä,
minkä
jälkeen
tehdään
suunnitelma
sen
ratkaisemiseksi ongelman analysoinnin avulla. (Haapasalo 2011, 179–180; Pólya 2014,
2–3.) Ideoinnin edistämiseksi tulee tekijän tiedostaa, mitkä asiat muodostavat esteen
hänen työskentelylleen. Kun nämä on tiedostettu, voidaan niihin pyrkiä vaikuttamaan ja
samalla saada taas ideointiprosessi jatkumaan.
Ongelmanratkaisussa sekä ratkaisijan tunteet että päättäväisyys ovat oleellisia ongelman
ratkaisemiseksi. Ratkaisun edistyminen ja löytyminen tuovat ratkaisijalle iloa, joka
kannustaa jatkamaan ongelman parissa. Vastaavasti prosessin jumittaessa paikallaan
työskentely vaikeutuu. Tämän lisäksi sekä huomion, että tahdonvoiman kohdistaminen
auttavat ratkaisukeinojen etsinnässä. (Pólya 2014, 115, 194.) Tätä ajatusta voidaan
hyvin verrata Csikszentmihalyin teoriaan optimaalisesta kokemuksesta, jossa oleellista
on tarkkaavaisuuden keskittäminen sen hetkiseen tekemiseen häiriötekijät unohtaen
(Csikszentmihalyi 2005, 19).
Sekä prosessin etenemisen että paikallaan jumittamisen vaikutukset olivat selvästi
näkyvillä tutkimukseen osallistuneilla. Näin ollen ratkaisijan kokemuksilla on
olennainen osa ongelmanratkaisussa. Kun tähän lisätään ajatus tarkkaavaisuuden ja
tehtävään keskittymisen merkityksestä, voidaan olettaa että ongelmanratkaisussa sekä
41
kokemukset että tehtävään keskittyminen ovat olennaisia ratkaisun löytymiseksi. Tai
toisin sanoen voidaan olettaa kokemusten joko kannustavan tai haittaavaan tehtävään
keskittymistä ja tätä kautta vaikuttavan ongelmanratkaisuun.
6.1 Prosessin ylläpito
Prosessin ylläpidon ongelma sisältää kaikki ne vaikeudet, jotka estävät sujuvan
työskentelyn sekä idean että sen toteuttamisen parissa. Idean ja ideointiprosessin
etenemisessä ongelmia ilmenee juuri ideoinnin aloittamisessa sekä idean keksimisessä
ja kehittelyssä. Ideoinnin eteenpäin viemiseen vaikutti tämän lisäksi myös kehiteltyjen
ideoiden määrä. Kun tekijällä on paljon erilaisia ideoita, tulee ongelmalliseksi valita
niistä vain yksi toteutusta varten. Joskus taas tekijällä ei ole yhtäkään ideaa, jota lähteä
työstämään. Idean kehittelyssä ongelmalliseksi koettiin idean kehittelyn jumittaminen
paikallaan
sekä
sen
päättäminen,
koska
idea
on
valmis
toteutettavaksi.
Toteutusvaiheessa taas vaikeaksi koettiin idean muuttaminen kuvalliseen muotoon.
Joissain tapauksissa ideointiprosessi hankaloitui annetun teeman myötä, sillä tämän
todettiin haittaavan normaalia ideointiprosessia.
- Ideoista kuvallisiin luonnoksiin pääseminen -> ideoita voi pyöritellä vaikka
loputtomiin, mutta jossain vaiheessa on edettävä kuvallisesti (myös
testausmielessä)
- Omien ideoiden jalostaminen kuvalliseksi vie aikaa etenkin että pääsee
nopeista pallottelu-sormenkynsiluonnoksista eteenpäin
- Malttamattomuus luonnostella, kun tuntuu että tekninen taito on puutteellinen
ja ”riittävän” pätevien luonnosten tuottaminen superhidasta ja vaikeeta.
(varsinkin jos tarvii esittää muille.) ->toimiiko idea / testaaminen välillä
turhauttavaa, koska voi kusta tekniikkaan (pätee myös kolmiulotteisissa)
(Vastaaja 5.)
Idean kehittely etenee hyvin samaan tapaan kuin hermeneuttinen kehä eli kehä
aloitetaan esi-ideasta ja pyritään pikku hiljaa etenemään kohti valmista ideaa. Vaikka
esi-idea eroaakin lopputuloksesta, se suuntaa ja edesauttaa ideointia. Sen puuttuessa
ideoinnin aloittaminen hankaloituu ja kliseiden käyttö yleistyy. Puhuttaessa idean
esiajatuksesta tarkoitetaan suunnitellun projektin ideoiden työstämistä eteenpäin ilman,
42
että sen perusidea muuttuu. Tällöin lopputuloksesta on jonkinlainen alustava käsitys.
Alkuidea saadaan aikaan, kun oivalluksen kautta aletaan tarkastella ja työstää ideaa
tarkemmin. (Reunanen 2011, 19–21.)
Ideointiprosessin ylläpidon ja etenemisen kannalta on siis oleellista, että on olemassa
jotain, mitä työstää eteenpäin. Voidaan siis sanoa että ongelmanratkaisun kannalta
henkilön käytettävissä olevilla resursseilla on oleellinen osa prosessin etenemiseen
liittyvissä ongelmissa. Ratkaisuteemoissa näkyikin erilasten virikkeiden hakeminen ja
taitojen kehittäminen ideoinnin aloittamista ja prosessin kulkua tukemaan.
Vaikka kyseessä olikin ideointiin liittyvä tutkimus, vastaajat puhuivat silti myös idean
toteuttamisesta. Tässä hankaluuksia tuottivat saadun idean siirtäminen paperille tekijää
tyydyttävässä muodossa. Luonnostelu koettiin vaikeaksi, sitä ei osattu tehdä tai sen
kanssa oltiin kärsimättömiä. Luonnostelu osoittautui ongelmaksi varsinkin, jos
luonnoksia oli tarkoitus esitellä. Toteutusvaiheessa vaikeuksia tuotti saada itse työ
valmiiksi, mahdollisten kliseiden käyttäminen työssä, itsensä päästäminen liian helpolla
sekä ajan ja resurssien puute.
Analyysi-synteesiongelman työstämistä (Haapasalo 2011, 38˗39) voidaan pyrkiä
hyödyntämään ideointiprosessin eteenpäinviemisen ongelmissa tämän ongelman
avoimuuden ja luonteen takia. Analyysi-synteesi- vaihtelu koostuu tässä tapauksessa
idean etsimisen ja siihen tarvittavan tietotaidon hankkimisen vuorotteluna, vieden
prosessia tällä tavoin eteenpäin. Vaikka itse idea olisi jo selvillä, tietotaidon hankinta
voi joissain tapauksissa olla oleellista vielä silloin, kun työn toteutusvaiheessa ilmenee
ongelmia. Aineistossa esiintyviä ratkaisuja voi pitää tällaisena tietotaidon hankkimisena.
Tämä ongelma on liitettävissä sekä tekijän teknisiin taitoihin että kykyyn tuottaa
ideoita. Idean keksimisen ja teknisen osaamisen kohdalla voidaan kuitenkin pohtia,
onko kyseessä todellinen prosessin vaarantava tilanne, vai prosessin luonteeseen
kuuluva valintojen tekeminen.
43
6.2 Tavoitteet ja tekemiseen suhtautuminen
Toinen merkittävä teema, joka nousi esille ideoinnin ongelmissa, oli tekijän kriittinen
asenne tekemistään, töitään ja itseään kohtaan. Näistä seurauksena ovat tekemisen
vaikeutuminen, ideoiden hylkääminen ja oman tekemisensä kyseenalaistaminen. Tekijä
on voinut asettaa tekemiselleen liian korkeat kriteerit, joiden täyttämisestä tulee hänelle
ongelma. Omaa tekemistään ei haluta esitellä tai se tuntuu kiusalliselta. Tunne oman
osaamisen riittämättömyydestä ja alemmuuden tunne suhteessa muihin tuottivat
ongelmia, kuten seuravasta aineistopalasta voidaan päätellä.
Olen usein hyvin kriittinen tekemisiäni kohtaan ja hylkään helposti työideani.
Saatan ajatella idean olevan hölmö ja naiivi. Joskus taas voi olla vaikeaa koota
omia ajatuksiaan kuvalliseksi esitykseksi. Toisinaan taas ongelmia voi tulla, jos
on valinnut liian henkilökohtaisen aiheen, annettu aihe ei inspiroi tai ei usko
omien kykyjen riittävän työn toteutukseen. Ongelmista selviytyy luopumalla
liiasta itsekriittisyydestä :)
(Vastaaja 2.)
Laineen mukaan kokemukset rakentuvat ihmisen omaavista merkityksistä ihmisen
havaintojen perusteella, vaikuttaen ja rakentaen hänen todellisuutensa (Laine 2010, 29–
30). Tällöin voidaan olettaa ihmisen havaintojen ja merkitysten olevan oleellisessa
osassa hänen ongelmanmuodostumisessaan. Tämä ongelmateema kumpuaa juuri
ihmisen omista kokemuksista suhteessa omaan tekemiseen, jolloin tähän liittyvien
kokemusten muuttaminen positiivisempaan suuntaan on oleellista.
Tapamme suodattaa ja tulkita kokemuksiamme vaikuttaa suoraan siihen, kuinka
suhtaudumme elämäämme ja paljonko iloitsemme siitä (Csikszentmihalyi 2005, 26–27).
Tähän teemaan vaikuttaa juuri se, kuinka koemme oman tekemisemme ja osaamisemme
sekä suhteessa omiin tavoitteisiimme, että muihin ihmisiin. Voidaan sanoa, että tekijä
itse aiheuttaa omat esteensä ideoinnin jatkamiseen. Tapamme kokea oma tekemisemme
ja osaamisemme voi siis joissain tilanteissa vaikeuttaa ideointiamme. Tällöin ongelma
muodostuu sellaisista kokemuksista, joidenka mukaan omia kriteereitä ei ole saavutettu,
lopputulos ei tyydytä ja kun omaa osaamista aletaan verrata suhteessa muihin.
44
Palautteen saanti, oman osaamisen äärirajoilla liikkuminen, sekä toiminnan ja
tietoisuuden yhteen sulauttaminen ovat ilon osatekijöitä, jotka edesauttavat optimaalisen
kokemuksen syntymistä (Csikszentmihalyi 2005, 82, 88–95). Tämän ongelmateeman
yhteydessä voidaan havaita kyseisten ilon osatekijöiden estyminen ideoinnissa. Voidaan
olettaa, että saamansa palautteen perusteella tekijä kokee, ettei saavuta tavoitteitaan.
Pelkkään tekemiseen keskittyminen ei onnistu tietoisuudessa olevan häiritsevän
informaation takia ja mahdollisesti liian suurten tavoitteiden asettaminen johtaa
työskentelyssä turhautumiseen. Tekijän aikomusten ollessa ristiriidassa saadun
informaation kanssa syntyy psyykkisen entropian tila, joka vaarantaa tavoitteiden
saavuttamisen ja estää tietoisuuden ohjaamisen (Csikszentmihalyi 2005, 64–66). Tekijän
asenteen muuttaminen positiiviseksi ja omalla haastavuusalueella liikkuminen ovat siis
olennaisia tavoitteisiin ja omaan tekemiseen liittyvien ongelmien ratkaisemisen
kannalta.
Tähän ongelmatyyppiin vaikuttavat voimakkaasti tekijän emootiot, sillä niiden vaikutus
on tiedostamatonta, nopeaa ja tehokasta (Haapasalo 2011, 28). En usko liiallisen
itsekriittisyyden tai itsensä vertailun muihin olevan itse valittua, vaan vahingossa
muodostunut
tapa,
joka
vähitellen
vaikuttaa
ihmisen
kokemukseen
omasta
osaamisestaan. Olisi siis välttämätöntä vaikuttaa omaan suhtautumiseensa omasta
osaamisesta, jotta ideointia voitaisiin edistää.
45
7. Ideoinnissa eteenpäin auttavat teemat
Aineistoni ratkaisuteemoja voidaan pohtia heuristiikan näkökulmasta, sillä moderni
heuristiikka
pyrkii
ongelmanratkaisuprosessin
ja
sen
vaatimien
ajatusmallien
ymmärtämiseen. Heuristiikat tutkivat ihmisen löytämisen ja keksimisen sääntöjä ja
heuristisella päättelyllä pyritään ongelmanratkaisuun. Heuristiikat perustuvat ihmisen jo
ratkaistujen ongelmien avulla tai muiden ongelmanratkaisua seuraamalla saatuihin
kokemuksiin. Ihminen pyrkii löytämään yhteneväisyyksiä eri ongelmien välillä
ratkaistessaan erityyppisiä ongelmia. Usein heuristiikkojen käyttö on oleellista
ongelmanratkaisun kannalta. (Pólya 2014, 105–106, 160.)
Löytämiäni ratkaisukeinoja voidaan pitää ideoinnin heuristisina prosesseina, sillä ne on
koottu tutkimukseen osallistuneiden taideopiskelijoiden tavoista toimia ja selvitä
ideoinnissa esiintyvien ongelmien parissa. Sen perusteella, että kyseiset teemat
esiintyivät aineistossa, voin päätellä kyseisten ratkaisuteemojen olevan toistuvasti
käytössä aineistonkeruuseen osallistuneilla opiskelijoilla. Voin siis olettaa näiden
kahden ratkaisuteeman antavan hyvän pohjan sille, millaiset heuristiikat ovat tehokkaita
taiteellista työtä ideoidessa.
Kaikki käytettävät heuristiikat perustuvat analogioihin, joka käytännössä tarkoittaa
käsiteltävän ongelman tila-avaruuden rakenteen käsittämistä. Jos useamman ongelman
tila-avaruudet muistuttavat toisiaan, voidaan puhua analogisista ongelmista. Analogiat
ovat siis toisiaan vastaavien ominaisuuksien välisiä suhteita. Tämä mahdollistaa
ongelmanratkaisussa muiden ongelmien tulosten, menetelmien tai näiden molempien
hyödyntämisen uuden ongelman parissa. Analogiat ovat käytettävissä monissa eri
yhteyksissä arkipäivästä taiteeseen. (Haapasalo 2011, 21, 190–191; Pólya 2014, 47, 51.)
Kun tarkastellaan sekä motivaation ja itseensä luottamisen sekä tiedonhaun teemoja,
saadaan selville ideoinnissa ongelmia tuottavat asiat. Näin ollen ideoinnin ongelmien
tila-avaruuden voisi tiivistetysti sanoa rakentuvan prosessin ylläpitoon, tavoitteisiin ja
itseensä luottamiseen liittyvistä seikoista. Tässä tiivistetyssä muodossa tila avaruus ei
46
vaikuta kovinkaan laajalta, vaikka syvemmin tarkasteltuna se sitä onkin. Oleellista tässä
on kuitenkin se, että ideoinnin ongelmien tila-avaruus on usein sama tai samanlainen eri
ongelmien yhteyksissä, jolloin analogioiden käyttö on usein mahdollista. Tällöin
voidaan olettaa ideoinnin muuttuvan helpommaksi, kun näiden kahden ongelman
syntyyn pyritään vaikuttamaan esimerkiksi optimaalisen kokemuksen avulla.
Ongelmanratkaisun kannalta ratkaisuidean syntyminen on oleellista, jotta ongelma
pystyttäisiin ratkaisemaan. Ongelman ymmärtäminen ja sen analysoinnin oikeellisuus
vaikuttavat
ratkaisuidean
syntymiseen,
samoin
kuin
koko
kokonaisuuden
hahmottaminen. Ongelman ratkaisuidea voi syntyä joko oivalluksena tai kehittyä
hiljalleen. Ratkaisuidea perustuu ratkaisijan aiempiin tietoihin asiasta, joita ilman
ratkaisuidea ei synny. (Haapasalo 2011, 180; Pólya 2014, 14–15.) Miellän nämä
ratkaisuteemat juuri tarvittavan informaation hakemisena, jotta ratkaisuidea voisi
syntyä. Motivaatiossa ja itseensä luottamisessa pyritään muodostamaan omasta
osaamisesta positiivinen kuva ja pitämään motivaatiota yllä. Koska motivaatio kumpuaa
usein itse tekemisestä, on oleellista luottaa omaan osaamiseensa motivaation
säilymiseksi. Tiedonhaku taas koskee idean sisältöön liittyviä teemoja, jotka pyritään
ratkaisemaan kartuttamalla tekijän tietotaitoa.
7.1 Motivaatio ja itseensä luottaminen
Omaan tekemiseen ja osaamiseen luottaminen sekä liiallisesta itsekritiikistä luopuminen
nousivat olennaisiksi asioiksi ideoinnin edistämisessä. Tämän lisäksi tehtävään
motivoituminen auttoi selvittämään vastaan tulleet ongelmat. Motivaation lähteitä
aineistosta nousi esille useita liittyen tekemisen tarpeeseen ja sen eri puoliin, työn
julkinen esittäminen sekä itse prosessin ja idean kehittyminen. Myös mieliala,
onnistumisen kokemukset ja positiivinen palaute olivat olennaisia ideoinnissa eteenpäin
auttavia asioita. Näyttääkin siltä, ettei motivaation lähteellä ole niinkään merkitystä,
kunhan se vain kannustaa jatkamaan idean parissa. Raudanluja motivaatio ja itseensä
luottaminen antavatkin tekijälle voimia jatkaa eteenpäin vaikeissakin tilanteissa:
Jos olen päättänyt onnistuvani, yritän usein niin pitkään että onnistun. (- -)
47
(Vastaaja 14.)
Ongelmanratkaisutilanteeseen liittyvä stressi, ratkaisijan epävarmuuden-, kaaoksen- ja
epäonnistumisen sietokyky vaikuttavat ongelman ratkaisemiseen. Myös tilanteessa
tehdyt väärät ratkaisut voivat johtaa luovuttamiseen tehtävän kanssa. Ratkaisijan
ristiriitaiset kokemukset ongelmanasettelun kanssa sekä vieraat käsitteet haittaavat
ratkaisun löytymistä. (Maier 1970 teoksessa Haapasalo 2011, 126.) Juuri stressin-,
epävarmuuden-, kaaoksen- ja epäonnistumisen sietokyvyillä voi olettaa olevan osansa
omaan tekemiseen luottamisessa. Näiden vaikuttaessa ongelmanratkaisuun, niiden
kestäminen tulee oleelliseksi ideoinnin etenemisessä ja työmotivaation ylläpitämisessä.
Voidaan olettaa stressin-, epävarmuuden-, kaaoksen- ja epäonnistumisen kokemuksista
muodostuneiden negatiivisten kokemusten vaikuttavan tekijän merkityksiin omasta
osaamisestaan ja muodostaen näiden kautta negatiivisia kokemuksia koskien hänen
taitojaan.
Mielenkiintoa ja tarkkaavaisuutta ongelmanratkaisussa pitää yllä siinä edistymisen
kautta tulevat uudet tilanteet. Prosessin etenemättömyys taas vaikuttaa päinvastaisesti ja
voi johtaa ongelman unohtamiseen. Tällaisissakin tapauksissa uusi ongelmaa koskeva
kysymys voi riittää palauttamaan mielenkiinnon siihen. Tehtävään keskittyminen onkin
aina oleellista ongelmanratkaisussa. (Pólya 2014, 177–178.) Näyttää siltä, että kun
luottamus omaan tekemiseen on löydetty, itse tekemiseen ja ideaan liittyvät asiat
riittävät ylläpitämään tekijän motivaatiota. Tekemisen mielekkyyden löydyttyä, mikä
tahansa sopiva asia voi toimia motivaattorina tekemiseen.
Optimaalisessa kokemuksessa saatu informaatio vastaa ihmisen tavoitteita. Koska
itsensä kyseenalaistaminen ei ole tarpeen, tarkkaavaisuus ei häiriinny. Tällaisessa
tilanteessa ihmisen kuva itsestään on positiivinen, jolloin tarkkaavaisuus voidaan
suunnata
tavoitteiden
saavuttamiseen
ilman,
että
tarkkaavaisuus
häiriintyy.
(Csikszentmihalyi 2005, 68, 70.) Positiivisten kokemusten merkitys motivaattorina
näkyy aineistossa positiivisen palautteen ja onnistumisen kokemusten muodossa.
Voidaankin siis ajatella tällaisten positiivisten kokemusten olevan tärkeitä ideoinnin
ongelmakohtien
selvittämisen
kannalta.
Koska
todellisuutemme
rakentuu
48
kokemustemme kautta, pystymme vaikuttamaan todellisuuteemme psyykkisen energian
suuntaamisella ja näin vaikuttamalla kokemustemme rakentumiseen (Csikszentmihalyi
2005, 42, 57, 60, 63). Tästä johtuen voidaan ideoinnin ongelmakohtia pyrkiä
ratkaisemaan sekä jopa ehkäisemään muuttamalla kokemuksiamme osaamisestamme
positiivisemmaksi.
Tavoitteiden saavuttaminen on olennainen osa ihmisen onnellisuutta. Meillä on tapana
asettaa uusia tavoitteita saavutettuamme vanhat. Kun saavutetuista tavoitteista ei osata
nauttia ihminen kokee tyytymättömyyttä. (Csikszentmihalyi 2005, 27–28.) Tämän takia
aiemmat onnistumisen kokemukset tulevat oleellisiksi omaa osaamista väheksyttäessä.
Itseensä luottamisen ja motivaation ylläpitämisen kannalta on siis oleellista rakentaa ja
ylläpitää osaamisestaan sellaista positiivista kuvaa, joka sekä tukee ideointia että auttaa
ylläpitämään tekijän työmotivaatiota.
Sosiaalisen ympäristön tarjoamista kriteereistä irrottautuminen on yksi ratkaisu
masennukseen ja ahdistukseen, sillä tämä mahdollistaa omien kriteerien asettamisen.
Tällainen toiminta kuitenkin vaatii sen, että ihminen palkitsee itse itseään, löytää
asioista merkityksiä ja iloitsee tekemisestään ilman, että antaa ulkomaailman vaikuttaa
näihin kokemuksiin. Tämä vaatii asioiden uutta tärkeysjärjestystä, joka on olennaista
kokemuksen hallinnan osalta, itsekuria sekä kestävyyttä. (Csikszentmihalyi 2005, 37.)
7.2 Tiedonhaku
Tiedonhaun teema perustuu siihen, että pyritään rakentamaan itselle idean vaatima
tietotaito.
Tämä
tapahtuu
joko
passiivisesti
elämisen
kautta
tai
tarkoituksenmukaisempien toimintojen kautta. Itse elämä ja eläminen auttavat eteenpäin
ja tuottavat ideoita eri aistien kautta. Tällaisia toimintoja olivat rentoutuminen erilaisin
menetelmin, eri taiteenlajien parissa oleminen, antamalla idealle aikaa kehittyä ja
erilaisten kompromissien tekeminen ideaan liittyen. Tarkoituksenmukainen tekeminen
sisältää
kaikenlaiset
konkreettiset
kokeilut
esimerkiksi
luonnostelun
tai
materiaalikokeilujen muodossa sekä aikarajoitusten kanssa työskentelynä. Ideaa
voidaan pyrkiä työstämään myös ajatuksen tasolla eteenpäin näkökulman valinnan,
konkreettisen aiheen tai ongelman kautta ja pyrkiä keskustelemaan niistä toisten kanssa.
49
Aiheen parissa voidaan myös luovuttaa, jos idea tuntuu liian hankalalta. Tiedonhaun
teema on kattava, sillä hyvin moni asia kartuttaa taiteen tekemiseen tarvittavaa
tietotaitoa. Esimerkiksi eräs tutkimukseen osallistuja totesi seuraavien asioiden auttavan
ideoinnissaan:
Kaikki mitä vain ympäröivässä maailmassa tai minussa itsessäni tapahtuu, mitä
näen, kuulen, luen tai tunnen. Myös keskustelu ja ajatuksenvaihto toisten
kanssa. Muut taiteilijat ja heidän teoksensa.
(Vastaaja 1.)
Inspiraation saaminen on idean kannalta oleellista ja idea tarvitseekin jotain, mistä
rakentua (Reunanen 2011, 30). Koska ideat tarvitsevat rakennusaineita, tulee
tiedonhakemisesta oleellinen osa ideoinnissa esiintyvien ongelmien ratkaisua.
Tiedonhaun kautta voidaankin pyrkiä ratkaisemaan sellaisia ongelmia, jotka aiheutuvat
idean puuttumisesta sekä pyrkiä hakemaan lisää tietoa ja osaamista ongelman
ratkaisemiseksi. Idean eteenpäinviemisessä onkin oleellista saada aikaan sekä
toteutettava idea että keinot sen toteuttamiseen. Samoin kuin prosessin ylläpidossa
työmotivaation kohdalla, tietotaidon hankinta voi tapahtua hyvin monipuolisesti.
Heikkilä toteaa ideantuottamistekniikoita olevan paljon, mutta on sitä mieltä, että
näiden sijaan on parempi käyttää vain muutamaa ideointiperiaatetta. Näitäkin on
lukuisia, mutta esimerkkeinä hän on maininnut näistä muun muassa sisäisten ja
ulkoisten
ärsykkeiden
vastaanoton,
liikkumisen
lähtökohdan
ja
nopeuden
assosiaatioiden välillä, mielikuvilla leikkimisen realiteetit unohtaen, mahdollisimman
monien eri ideoiden tuottamisen, ideoiden vapaan virtaamisen, toisten ideoista sekä
omista ideoista hyötymisen ja niiden kehittämisen, asioiden kääntämisen päälaelleen,
koko ongelman laajemman tarkastelun ja uusien lähestymistapojen valinnan. (Heikkilä
1981, 44, 53.) Ideointitekniikoissakin on näkyvissä sekä tietotaidon hankkiminen että
prosessin eteenpäin vieminen. Näistä tekniikoista voi havaita yhteneväisyyksiä
aineistossa käytettyihin ongelmanratkaisukeinoihin.
Idean tietoinen ja tiedostamaton hautominen sekä oivallus, joka on idean äkillinen
läpimurto kuuluvat ideointiin. Oivallus on jokin uusi kokonaisuus, joka muodostuu jo
50
omatun tiedon liittyessä eri asiayhteyteen luoden uudenlaisen kokonaisuuden.
Oivalluksia voi tulla myös tasaisin väliajoin tukien edellisiä oivalluksia. Ideat
muodostuvat juuri oivallusten kautta. Ideoinnin onnistumiseksi onkin oleellisempaa
pyrkiä virittämään aivot tuottamaan ajatuksia ja ideoita kuin olla itse kohteen kanssa
tekemisissä. (Reunanen 2011, 16, 29–31.) Tietoinen asian työstäminen ei kannata
ongelman jumittaessa paikallaan, vaan tauon pitäminen mahdollistaa alitajuisen
ongelman työstämisen. Jotta alitajunta saadaan työstämään ongelmaa, on sen parissa
pitänyt työskennellä jo jonkun aikaa ja edistyä sen ratkaisemisessa. (Pólya 2014, 45.)
Tiedonhaun teemaa voidaan pitää tiedon hankinnan lisäksi virikkeiden hakemisena
ideointiin, sillä tiedonhaun kautta saadusta informaatiosta lähdetään joko tietoisesti tai
tiedostamatta rakentamaan toteuttamisen arvoisia ideoita ja hakemaan pysähtyneisiin
ideoihin jotain uutta suuntaa.
Oivalluksen syntyminen vaatiikin sen, että ideaan omataan tarvittavat pohjatiedot.
Ideointi alkaa meille entuudestaan tutuista asioista edeten uudenlaisiin mielikuviin,
jotka ovat luovan ideoinnin tavoite. (Reunanen 2011, 31, 40.) Kun ongelmanratkaisussa
haetaan
asiasta
lisäymmärrystä,
aloitetaan
ongelmankuvauksesta
ja
sen
ymmärtämisestä. Tämän jälkeen ongelman eri elementit käydään läpi ja aletaan
yhdistellä niitä erialisiksi kokonaisuuksiksi huomioiden niiden suhteet toisiinsa ja koko
ongelmaan. (Pólya 2014, 40.)
Tästä johtuen erilaiset tiedonhakumenetelmät ovat hyödyllisiä ja oleellisia ideoiden
syntymisessä ja niihin liittyvien ongelmien ratkaisemisessa. Kun ollaan tekemisessä
paikallaan jumittavan idean parissa, voidaan sitä lähteä selvittämään juuri
ongelmanratkaisuun tarvittavan lisäymmärryksen hakemisesta. Tässä tapauksessa
voitaisiin olettaa sen tapahtuvan määrittelemällä juuri ne kohdat, joihin tarvitaan lisää
tietämystä. Tämä jälkeen ongelmaa aletaan työstämään hankitun tiedon pohjalta. Idean
puuttuessa tiedonhankinnan kautta voidaan pyrkiä etsimään idealle rakennusaineita.
7.2.1 Tiedonhaun sosiaalinen puoli
Tiedonhaun sosiaalinen puoli tuli hyvin voimakkaasti esiin aineistossa ideasta
51
keskustelemisen ja muiden ihmisten tuotannon parissa olemisen muodossa. Toisten
kanssa keskusteleminen on aktiivista ajatustenvaihtoa ideasta, jolloin tiedonlähteenä
ovat toisen ihmisen ajatukset ja mielipiteet. Toisten tuotannon parissa oleminen
mahdollistaa siitä inspiroitumisen, jolloin tiedonhaku tapahtuu teoksesta saatujen
esimerkkien ja vaikutteiden muodossa.
(- -) aiheeseen liittyvien kirjojen ja elokuvien kulutus, muiden kanssa ideointi ja
omasta työstä puhuminen (suullinen reflektointi).
(Vastaaja 13.)
Sosiaalisen vuorovaikutuksen perusta on kasvokkain oleminen, sillä silloin toinen
koetaan
todelliseksi,
eletään
samassa
hetkessä
sekä
ollaan
jatkuvassa
vuorovaikutuksessa. Tämän lisäksi sosiaalista vuorovaikutusta voi tapahtua jonkin
välineen, kuten kirjeiden tai maineen kautta. (Berger & Luckmann 1994, 40.)
Tiedonhaun teemaan liittyy oleellisesti ihmisen sosiaalinen puoli. Sosiaalisten
kontaktien merkitys näkyy tarpeesta puhua ideasta tietoisesti ja tarkoituksen mukaisesti,
kysyä siitä mielipidettä sekä pohtia ja ideoida sitä muiden kanssa. Tämä reflektointi
mahdollistaa uusien näkökulmien syntymisen sekä toisen ihmisen antaman avun.
Epäsuorempaa sosiaalista kontaktia näkyy, kun inspiroidutaan tai saadaan vaikutteita
muiden ihmisten tuotannosta sen parissa olemalla. Kyseessä ei tarvitse olla nimenomaan
kuvataide, vaan myös muut taiteen osa-alueet, esimerkiksi musiikki, kirjallisuus,
elokuvat ja tanssi kelpaavat aivan yhtä hyvin.
Haapasalon mukaan monet tutkijat, joista hän mainitsee esimerkkeinä Piagetin (1923) ja
Wygotskin (1972), ovat korostaneet ajattelun ja puheen välistä yhteyttä. Tämä yhteys
helpottaa
sekä
ongelman
ymmärtämistä
että
eri
ongelmanosien
yhteyksien
hahmottamista, assosiaatioiden muodostumista, tehtyjen ratkaisujen arvioimista
suhteessa päämäärään sekä nopeuttaa ongelman kannalta oleellisia henkisiä prosesseja.
Tämän lisäksi ääneen ajatellessa koko ratkaisuprosessi tulee sanallistettua, mikä edistää
ratkaisuprosessia. (Haapasalo 2011, 275.) Myös oivallusten kannalta keskustelut ovat
hyödyllisiä, sillä ne ovat yksi tapa saada ajatukset liikkeelle. Oivalluksia onkin
52
mahdollista pyrkiä tuomaan esiin erilaisten virityskäsitteiden avulla, eli käynnistää oma
ajattelu muiden ajatusten kautta. (Reunanen 2011, 30–31.) Puhe on siis oleellinen
ongelman prosessointi ja kehittelyväline, jonka yhteydessä olevat sosiaaliset kontaktit
mahdollistavat toisen ihmisen näkökulman lisäämisen omiin ajatuksiin ideasta. Tällöin
siinä yhdistyvät sekä ideaa varten tarvittava tiedonhaku että idean jatkokehittely.
Erilaiset merkit, joita käytetään merkitysten välittämiseen, ovat tärkein ihmisen sisäisen
maailman ilmenemismuoto. Kaikkia ihmisen sisäisten ajatusten ilmentymiä voidaan
käyttää merkkeinä, vaikkei niitä olisikaan siihen alun perin tarkoitettu. Näiden avulla
voidaan kuvata sisäistä kokemusta, vaikkei se olisikaan tekijän sen hetkinen kokemus.
(Berger & Luckmann 1994, 46–47.) Toisten tuotannosta inspiroituminen tapahtuu siis
kokemusperäisesti merkitysten kautta, kun teos herättää katsojassa ajatuksia ja
kokemuksia, jotka toimivat uusien ideoiden pohjana. Koska jokapäiväisen elämämme
pohjana ovat ihmisten sisäisten kokemusten ilmentymät (Berger & Luckmann 1994,
45–46), sekä muiden taidemuotojen että ympäröivän maailmamme ja elämämme kautta
tulleisiin ideoihin on lähes poikkeuksetta vaikuttanut jonkinlainen sosiaalinen kontakti.
53
8. Lopuksi
Ideointiprosessin tutkiminen kokemuksen näkökulmasta on ollut hyvin avartavaa ja
opettavaista sekä prosessin ymmärtämisen, että oman työskentelyn kehittämisen
näkökulmasta. Tutkimuksen aikana oma ymmärrykseni ideoinnin ongelmista ja niiden
ratkaisumahdollisuuksista on syventynyt merkittävästi. Tämän ymmärryksen pohjalta
onkin mahdollista pyrkiä tietoisesti kehittämään sekä omaa ideointiprosessiani, että
auttaa muita ideoinnissa esiintyvien ongelmien yli.
Tutkimukseni kokemuslähtöisyydestä johtuen on tutkimuksen luotettavuuden kannata
oleellista pohtia oman kokemuksen vaikutusta aineiston tulkintaan sekä ilmiön
tuttuuden että aineistonkeruun kehämäisyyden takia. Koska omaan tekemiseeni
pohjautuen väitin ongelman syntymisen ja ratkaisun olevan kokemusperäistä, oletin
kokemuksellisuuden liittyvän myös muiden ideointiprosessiin. Tästä ajatuksesta syntyi
pohja tutkimuksen rakentamisesta kokemuksen ymmärtämisen yhteyteen. Vaarana tässä
on kuitenkin liika kokemuksen painottaminen ja muiden tekijöiden huomiotta
jättäminen. Kuitenkin, kun tarkastellaan aineistoa ja tutkimuksessa muodostuneita
teemoja, nähdään niissä myös kokemukseen suoraan liittymättömiä teemoja, kuten
tietotaito. Uskonkin siis että olen onnistunut tarkastelemaan kokemuksen vaikutusta
ideoinnin ongelmanratkaisuun kokemuksen kannalta mahdollisimman objektiivisesti.
Kokemuksen esiin nostaminen jo kyselylomakkeessa toi kokemuksen vaikutuksen
vastaajien mieliin, mikä on voinut vaikuttaa heidän vastauksiinsa. Tämän lisäksi
kysymykset olisivat voineet olla hieman täsmällisempiä ja paremmin muotoiltuja.
Varsinkin kysymys numero neljä olisi ollut parempi toisin esitettynä. Kysymyksen
muoto ”Vaikuttaako oma kokemuksesi osaamisestasi ideointiisi” antoi suurimmalla
osalla joko yksisanaisen myönteisen tai kielteisen vastauksen syvemmän pohdiskelun
sijaan, mikä vaikeutti asian tutkimista. Paremman käsityksen vastauksesta olisi saanut
kysymällä kuinka kokemus omasta osaamisesta vaikuttaa ideointiin. Tästä huolimatta
saamani aineisto oli tarpeeksi laaja syvällisen käsityksen muodostamiseksi tutkimastani
asiasta.
54
Kyselyn muodostumisessa on myös otettava huomioon oman esiymmärrykseni vaikutus
kysymysten laadintaan. Vaikka laadinkin kysymykset pohjautuen omiin kokemuksiini
tutkittavasta asiasta, yritin muodostaa niistä mahdollisimman yleistettäviä ja
johdattelemattomia, jotta vastaajien olisi helppo vastata niihin omien kokemustensa
pohjalta.
Vastauksiin on saattanut osaltaan vaikuttaa myös käynnissä ollut ideointiprosessi.
Kohdistamalla aineistonkeruun siten, että vastaajilla oli ideointiprosessi käynnissä,
tarjosi vastaajille tuoreita kokemuksia, joista puhua. Uskon tämän auttaneen vastaajia
tarkastelemaan omia toimintatapojaan ideoinnin parissa. Koska oletan, että ideoinnissa
tulee esiin samanlaisia ongelmia ja että kohderyhmälleni on ehtinyt kertyä
ongelmanratkaisutaitoja jo entuudestaan, pitäisi käynnissä olevan prosessin kautta
tulleiden ajatusten olla päteviä ilmiön tutkimiseen.
Aineistoon tutustuessani totesin, että vastaajien käsitykset ideoinnista poikkesivat sekä
toisistaan, että omastani. Idea-käsitteen laajuus ja vaihtelevuus pakotti tutkimustulosten
tarkastelun omaa käsitystäni laajemmin. Aineistonkeruuvaiheessa tämä olisi pitänyt
huomioida määrittelemällä tarkemmin tutkimukseen liittyvät termit, joka olisi
mahdollistanut tutkimuksen tarkemman kohdistamisen haluamaani ideointiprosessin
vaiheeseen.
Yksi
tutkimukseeni
liittyvä
ongelma
on
myös
kysymys
siitä,
esiintyykö
ideointiprosessissa ongelmia? Kyselylomake ei tarjoa niin laajaa kuvaa vastaajien
ongelmista, että pystyttäisiin päättelemään, vaarantavatko kyseiset ongelmat koko
prosessin vai onko kyseessä vain luovaan prosessiin liittyvää valintojen tekoa ja
vastausten etsimistä. Tämän määrittämiseen tarvittaisiin tieto käsiteltyjen ongelmien
haastavuudesta ja niiden vaikutuksesta ideoinnin estymiseen. Jos kyseessä ei olekaan
itse tekoprosessin vaarantava ongelma, voidaan tutkimuksestani puhua pelkkänä
ideointiprosessin tutkimisena. Ongelmien esiintyminen sekä niiden ratkaisun tarve
ideoinnissa
voidaankin
kokonaan
kyseenalaistaa,
turvautuen
tällöin
pelkkään
ideointiprosessiin. Tässä tapauksessa ongelmateemat muodostavat idean kehittelyn
55
kuvauksen, johon pyritään vaikuttamaan ratkaisuteemojen avulla. Kuitenkin opetuksen
kannalta tämä ajatus on yhtä käyttökelpoinen kuin jos puhuttaisiin ongelmanratkaisusta.
Voidaan
myös
pohtia,
onko
koko
ideointi
ja
taiteentekoprosessi
ongelmanratkaisuperustaista, jolloin koko tämä prosessi rakentuu ongelmanratkaisun
ympärille.
Dialektisen
ongelman
kohdalla
totesin
sen
muistuttavan
vapaata
taiteentekoprosessia, jossa syntyneitä ongelmia ratkaistaan analyysin ja synteesin
keinoin. Tällöin voidaankin ajatella juuri ongelmanratkaisun vievän ideointi- ja
taiteentekoprosesseja eteenpäin, jolloin prosessin sujuvuuden takaamisesta tulee hyvin
olennaista.
Tutkimukseni kannalta oli vaikeaa löytää teoriaa, joka olisi käsitellyt syvällisesti
kokemuksen
vaikutusta
ideointiin.
Vaikka
tutkimuksessani
olenkin
joutunut
turvautumaan toissijaisiin lähteisiin joidenkin teosten huonon saatavuuden ja teosten
kielen takia, koen kuitenkin saaneeni laajan käsityksen tutkimastani asiasta. Käyttämäni
teokset ovat olleet sekä laajoja että kattavia ja näin ollen tarjonneet hyvän pohjan
tutkimukselleni.
Ideoinnin ongelmiin ja niiden ratkaisuun liittyen voitaisiinkin tehdä jatkotutkimus siitä,
kuinka voimakkaasti ongelmat ovat osa ideointia ja miten ne vaikuttavat idean
työstöprosessiin. Toisaalta ideoinnissa esiintyviä ongelmia voitaisiin pyrkiä tutkimaan
uudestaan erilaisen aineistonkeruumenetelmän kautta. Ensinnäkin ideoinnin ja siinä
esiintyvien ongelmien määrittely tulisi olla sama sekä tutkijalla että tutkimukseen
osallistujilla. Toiseksi kyselylomakkeen sijaan olisi parempi käyttää haastattelua, jolloin
tutkijan on mahdollista tarkentaa ja kohdistaa kysymyksiään tarpeen mukaan.
8.1 Sujuva ideointiprosessi
Taiteellisen työskentelyn ideoinnin ongelmakohdat koostuvat siis prosessin ylläpidosta
sekä tavoitteista ja tekemiseen suhtautumisesta. Näiden kautta muodostuvia ongelmia
voidaan lähteä työstämään motivaatioon ja itseensä luottamiseen sekä tiedonhakuun
liittyvillä heuristisilla prosesseilla. Nämä toimivat vuorovaikutuksessa toinen toisensa
kanssa ongelmanratkaisuprosessissa.
56
Voin todeta kokemuksen vaikuttavan taiteelliseen ideointiprosessiin sekä positiivisesti
että negatiivisesti. Tämä on hyvin näkyvissä seuraavan vastaajan kokemuksista koskien
ideointiprosessin yleisimpiä ongelmia ja idean parissa motivoivista asioista.
Painiminen juuri oman riittämättömyyden kanssa, vaikka olenkin aika salliva ja
pidänkin töistäni (- -)
(Vastaaja 11.)
Kokemus omasta osaamisesta on tässä tapauksessa ongelmia aiheuttava tekijä. Toisaalta
vastaaja pyrkii motivoimaan itseään ja vaikuttamaan positiivisesti kokemukseen omasta
osaamisestaan edistääkseen ideointiprosessiaan:
Periksiantamattomuus, usko omiin kykyihin, armollisuus itselle.
(Vastaaja 11.)
Kokemus siis vaikuttaa sekä ongelman muodostumiseen, että sen ratkaisemiseen.
Tämän lisäksi tekijän teknisillä taidoilla on osuutensa näissä molemmissa. Tekniset
taidot ja tarvittavat tiedot vaikuttavat ideoinnissa idean toteutettavuuden arviointiin,
jolloin riittämättömistä tiedoista ja taidoista voi muodostua ongelma suunnitellun idean
ollessa liian vaikea näihin verrattuna. Taitojen ollessa riittämättömät idean
toteuttamiseen, voi tämä vaikuttaa negatiivisesti ihmisen kokemukseen omasta
osaamisestaan ja näin haitata idean kehittelyä ja toteutusta.
Ideoinnissa syntyviin ongelmiin voidaan puuttua vaikuttamalla omaan kokemukseen
omasta osaamisesta. Prosessin ylläpitoon taas voidaan pyrkiä vaikuttamaan hankkimalla
tarvittava tietotaito idean toteuttamiseen sekä luottamalla omaan osaamiseen.
Tarvittavan tietotaidon myötä tekijän osaaminen ja tietämys kasvavat ja tietotaidon
hankkiminen mahdollistaa myös uusien ajatusten syntymisen. Kun näiden pohjalta
aletaan ideaa työstämään uudestaan siinä onnistuen, vaikuttavat onnistumisen
kokemukset positiivisesti tekijän käsitykseen omasta osaamisestaan. Kokemusten kautta
tuotetaan myös motivaatiota ideoiden parissa työskentelyyn, mikä taas puolestaan
57
kannustaa tekijää ratkaisemaan vastaantulevia ongelmia.
Ideoinnin ongelmat eivät siis ole kokonaan kokemusperäisiä, vaan kokemus ja tietotaito
toimivat yhdessä sekä ongelmanmuodostuksessa että ongelmanratkaisussa. Ideoinnin
ongelmat muodostuvat siis silloin, kun saatua ideaa ei kyetä toteuttamaan, koska tekijän
kokemus omasta osaamisestaan on ristiriitainen idean toteuttamiseen tarvittavan
tietotaidon omaamisen kanssa. Tästä johtuen ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi ja
niiden välttämiseksi tekijän kokemuksen omasta osaamisestaan on oltava eteenpäin
kannustava ja hänellä täytyy olla tarvittava tietotaito idean ratkaisemiseen.
Ideoinnissa ajattelua vaativat sekä teoksen yleisien asioiden kehittely että toteutuksen
suunnittelu, kun taas itse teoksen toteuttaminen tapahtuu rutiininomaisesti. (Reunanen
2011, 55.) Jotta idea voitaisiin siis toteuttaa, tarvitaan sekä idea, että välineet sen
toteuttamiseen. Toteuttamisessa tarvittavasta tietotaidosta tuleekin näin tärkeä osatekijä
idean toteutettavuuden lisäksi idean suunnittelussa. Näin olen idean toteuttamisen
kaipaama tietotaito ja tekninen osaaminen eivät olekaan ideoinnin kannalta niin
epäolennaisia kuin voisi luulla.
Kokemuksen
kannalta
juuri
ongelmanratkaisussa
esiintyviin
merkityksiin
vaikuttamisella voidaan pyrkiä ohjaamaan ongelmanratkaisussa syntyvää kokemusta
positiivisempaan suuntaan. Tämä tarkoittaa huomion kohdistamista ongelmatilanteessa
oppijan kehityksen, oppimisen ja ongelmanratkaisun kannalta onnistumisen- ja muihin
positiivisiin kokemuksiin. Jokainen meistä voi itse pyrkiä kiinnittämään näihin
huomiota omassa työskentelyssään, mutta tämän lisäksi muut prosessia seuraavat
ihmiset voivat pyrkiä toisen positiivisen kokemuksen vahvistamiseen.
8.2 Tulosten soveltaminen käytäntöön
Jotta oppijoita voitaisiin auttaa ideoinnissa syntyvien ongelmien kanssa, tulee opettajan
olla tietoinen sekä ideointi- että ongelmanratkaisuprosesseista, niiden parissa syntyvistä
ongelmista ja kuinka näihin voidaan vaikuttaa. Opettaja voi auttaa oppijaa tiedostamaan
omat ongelmakohtansa ja auttaa häntä löytämään välineet näiden työstämiseen. Tämän
lisäksi jokaisen, joka on motivoitunut ja kiinnostunut edistämään ideointiprosessiaan on
58
hyvä olla tietoinen prosessiin vaikuttavista tekijöistä. Vaikka tutkimukseen käytetty
aineisto on kerätty yliopisto-opiskelijoilta, uskon syntyneiden teemojen olevan silti
sovellettavissa myös muissa konteksteissa.
Koska positiivinen kokemus omasta osaamisesta on yksi avaintekijöistä käsiteltäessä
ideoinnissa syntyviä ongelmia, tulee tällaisen kokemuksen syntymistä tukea myös
opetuksessa. Oppilaan positiivisen kasvun tukeminen onkin näkyvillä vuoden 2014
perusopetuksen opetussuunnitelmassa. Siinä yksi tärkeä osa perusopetusta on
oppilaiden kasvun ja kehityksen tukeminen positiiviseen suuntaan ja oppimisen lisäksi
oppilaan tulisi osata reflektoida oppimisen kokemuksiaan sekä tunteitaan. Juuri
myönteiset kokemukset, oppimisen ilo sekä uuden luominen ovat osaamisen
kehittämiseen ja oppimiseen motivoivia tekijöitä. Oppilaan oppimiseen ja motivaatioon
vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa oppijan tunteet, kokemukset ja käsitykset
itsestään oppijana. (Opetushallitus 2014, 7, 11, 14 ̶ 15.)
Rohkaisevan
ohjauksen
tarkoituksena
on
saada
oppilas
luottamaan
omiin
mahdollisuuksiinsa. Opetuksen yksi perustehtävistä onkin tukea oppilaiden kasvua
tasapainoisiksi ja itsetuntoisiksi ihmisiksi. Opettajan tehtävänä on tällöin muiden
asioiden ohella saada oppilaat luottamaan itseensä, omiin näkemyksiinsä, kannustaa
avoimuuteen sekä rohkaista oppilasta toimittaessa ristiriitaisen ja epäselvän tiedon
äärellä. (Opetushallitus 2014, 15 ̶ 16, 18.)
Positiivisen kokemuksen synnyttäminen ja vahvistaminen voi tapahtua esimerkiksi ilon
osatekijöissä näkyvien piirteiden kautta. Tällöin erityistä huomiota tulisi kiinnittää
oppijan osaamisen tasoon ja sen ylärajoilla liikkumiseen, tehtävään keskittymiseen ja
positiivisen, mutta rakentavan palautteen antamiseen. Nämä keinot voidaan sulauttaa
osaksi ideoinnin ongelmanratkaisussa auttavia teemoja. Tällöin ratkaisuteemat toimivat
sekä ongelmanratkaisun heuristisina prosesseina että positiivisemman kokemuksen
rakentamisen välineenä.
Opetuksessa opettajan tehtävänä on auttaa oppijaa vuorottelemaan tarvittavan tiedon
hakemisen, työn ideointi- ja tekoprosessien välillä. Ongelmakohdassa tulisi kiinnittää
59
huomiota ongelman tunnistamiseen ja tämän kautta määrittää tarvittavan tietotaidon
luonne.
Tämän
lisäksi
opettaja
voi
auttaa
oppilasta
löytämään
tarvittavan
motivaatiotekijän työskentelyn jatkamiseksi ongelmista huolimatta.
Vaikka ideoinnin ongelmia tulisi pyrkiä ratkaisemaan, täytyy muistaa näiden ongelmien
olevan sellainen osa prosessia, jota ei voi kokonaan poistaa ideointiprosessista tai
mistään muustakaan projektista. Tämän takia ongelmakohtien käsittely ja sietäminen
ovat toistuvia tekijöitä, eikä niiden syntymistä tulisi pelätä prosessissa. Omaan
osaamiseen luottaminen ja positiivisen kokemuksen rakentamisen kautta saatu
luottamus siitä, että työskentelyssä pääsee eteenpäin, ovat olennaisimpia asioita
taiteellisen
työn
ideoinnin
edistämisessä.
Samalla
nämä
toimivat
myös
ongelmanratkaisussa motivoivina tekijöinä.
60
Lähteet
Berger L. Peter & Luckmann Thomas 1994. Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen.
Suom. ja Toim. Raiskila Vesa. Helsinki: Gaudeamus.
Csikszentmihalyi Mihaly 2005. Flow ̶ Elämän virta. Tutkimuksia onnesta, siitä kun
kaikki sujuu. Suom. Ritva Hellsten. Helsinki: Rasalas Kustannus
Gadamer Hans-Georg 2004. Hermeneutiikka: Ymmärtäminen tieteissä ja filosofiassa.
Suom. Ismo Nikander. Tampere: Vastapaino.
Eskola Jari & Suoranta Juha 1998. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. 3. painos.
Tampere: Vastapaino.
Haapasalo, Lenni 1985. Ongelmakeskeisen matematiikanopetuksen metodiikka.
Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, opettajankoulutuslaitos.
Haapasalo Lenni 2011. Oppiminen, tieto ja ongelmanratkaisu. 8. painos. Joensuu:
MEDUSA-Softeare.
Heidegger Martin 2000. Oleminen ja aika. Suom. Kupiainen Reijo. Tampere:
Vastapaino.
Heikkilä Jorma 1981. Luovan ongelmanratkaisun didaktiikka. Porvoo-Helsinki-Juva:
WSOY.
Laine Timo 2010. Miten kokemusta voidaan tutkia? Fenomenologinen näkökulma.
Teoksessa Aaltola Juhani & Raine Valli toim. Ikkunoita tutkimusmetodeihin II –
Näkökulmia
aloittelevalle
tutkijalle
tutkimuksen
teoreettisiin
lähtökohtiin
ja
analyysimenetelmiin. 3. uudistettu ja täydennetty painos. Jyväskylä: PS-kustannus. 2845.
61
Perttula
Juha
1995.
Kokemus
psykologisena
tutkimuskohteena.
Johdatus
fenomenologiseen psykologiaan. Tampere: SUFI.
Perttula Juha 2005. Kokemus ja kokemuksen tutkimus: Fenomenologisen erityistieteen
tieteenteoria. Teoksessa Perttula Juha & Latomaa Timo (toim.) Kokemuksen tutkimus:
Merkitys – tulkinta – ymmärtäminen. Helsinki: Dialogia Oy. 115-162.
Pólya George 2014. Ratkaisemisen taito - Kuinka lähestyä matemaattisia ongelmia.
Suom. Johanna Järntröm. Helsinki: Art House Oy.
Rauhala Lauri 1990. Humanistinen psykologia. Helsinki: Yliopistopaino
Reunanen Jyrki 2011. Idea taiteessa ja tuotekehityksessä. Aaltoyliopiston julkaisusarja
CROSSOVER 2/2011. Helsinki: Aalto Print.
Saastad Tone 2007. Displasements, An Artistic Work Process - There, and Back Again.
Bergen: Bergen National Academy of the Arts.
Salonen Toivo 2008. Ihmisen idea. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus.
Opetushallitus. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014.
[http://www.oph.fi/download/163777_perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2
014.pdf]. Luettu 11.3.2015.
62
Liitteet
Liite 1
Pro gradu -kyselytutkimus
9.12.2013
Ideakarikko
Katri Kaarto
Hei! Olen viidennen vuoden kuvataidekasvatuksen opiskelija ja teen Pro gradu –
tutkielmaani ideoinnin ongelmakohdista.
Vastaa seuraaviin kysymyksiin omien
kokemustesi pohjalta. Jatka tarvittaessa paperin toiselle puolelle tai uudelle paperille.
Merkitse tällöin selvästi, mihin kysymykseen olet vastaamassa.
1.Minkälaisia ongelmia olet kohdannut taiteellista työtä ideoidessasi ja millä tavoin olet
selvinnyt niistä?
2. Mitkä näistä ovat sinulle yleisimpiä ongelmia?
3. Mikä motivoi sinua jatkamaan vaikeankin idean parissa?
4. Vaikuttaako oma kokemuksesi osaamisestasi ideointiisi?
5. Mitkä asiat auttavat sinua ideoinnissa?