Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason opiskelijavalinta

1. Maisteriohjelman nimi
Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun maisteritason erillisvalinta 2015
Kauppatieteiden maisterin tutkinto (KTM), pääaine laskentatoimi
Valintaperusteet
2. Maisteriohjelman yleiskuvaus
Maisteritason erillisessä opiskelijavalinnassa hyväksytyksi tulleen hakijan opinto-oikeus yliopistojen
tutkinnoista annetun asetuksen (794/2004) mukaiseen kauppatieteiden maisterin tutkintoon alkaa
syyslukukauden alusta 2015.
Koulutus on suunniteltu siten, että kauppatieteiden maisterin tutkinto on aiemmin suoritettujen
opintojen (ks. kohta 5. Hakukelpoisuus) pohjalta mahdollista suorittaa päätoimisesti opiskellen
noin kahdessa vuodessa. Hakijan tulee tällöin olla suorittanut ennen koulutuksen alkua vähintään
35 opintopistettä kauppa- ja taloustieteellisiä yliopisto-opintoja. Kauppa- ja taloustieteelliset
yliopisto-opinnot ovat voineet kuulua hakijan suorittamaan tutkintoon, tai ne voi olla suoritettu
erikseen (esimerkiksi avoimen yliopiston opintoina).
Mikäli koulutukseen valitaan hakija, jonka aiemmin suorittamat opinnot eivät sisällä kauppa- ja
taloustieteellisiä yliopisto-opintoja, maisterin tutkinto on mahdollista suorittaa päätoimisesti
opiskellen noin kahdessa ja puolessa vuodessa. Myös tradenomin tutkinnon
ammattikorkeakoulussa suorittaneen on mahdollista suorittaa tutkinto päätoimisesti opiskellen noin
kahdessa ja puolessa vuodessa.
Opinnot koostuvat ensisijaisesti sen pääaineen opinnoista, johon hakija valitaan. Pääaineiden
opintosisällöt ovat tiedekunnan opinto-oppaassa 2014-2015 (linkki). Yleiset kuvaukset löytyvät
luvusta 2 ja opintojaksojen sisällöt luvusta 7.
Opintojaksojen kontaktiopetus (luennot, harjoitukset) annetaan pääsääntöisesti päiväopetuksena.
Suurin osa opetuksesta ja opetusmateriaalista on englanniksi, osa myös suomeksi.
Hakukohde
Tässä haussa voi hakea ainoastaan laskentatoimen maisteriohjelmaan.
Muihin kauppakorkeakoulun maisteriohjelmiin voi hakea kansainvälisten maisteriohjelmien haussa,
tarkista
hakuohjeet
valintakriteereineen
kansainvälisten
ohjelmien
sivustolta:
http://www.oulu.fi/degree/business.
Henkilökohtainen opintosuunnitelma
Jokainen koulutukseen valittu laatii ohjaajien opastuksella henkilökohtaisen opintosuunnitelman,
jossa määritellään yksityiskohtaisesti tutkintoa varten suoritettavat opinnot sekä opintojen
suoritusaikataulu. Opintosuunnitelma laaditaan ottaen huomioon opiskelijan aikaisemmat
opintosuoritukset, opintomenestys ja urasuunnitelmat.
Huomio: Jokainen koulutukseen valittu suorittaa koulutuksen aikana kaikki tutkintoon vaadittavat
120 opintopistettä (vastaa kahden vuoden päätoimista opiskelua), sekä lisäksi enintään 32
opintopistettä täydentäviä opintoja.
3. Aloituspaikkamäärä
Pääaine laskentatoimi, enintään 10 opiskelijaa
4. Hakuaika
Hakuaika alkaa 15.12.2014 ja päättyy 30.1.2015 klo 15:00.
5. Hakukelpoisuus



Hakijalla tulee olla suoritettuna jokin seuraavista tutkinnoista:
 Suomalaisessa tai ulkomaisessa yliopistossa suoritettu, vähintään alempi
korkeakoulututkinto (esim. kandidaatin tutkinto).
 Suomalaisessa ammattikorkeakoulussa suoritettu tradenomin tutkinto
Ehdollinen hyväksyntä on mahdollinen, mikäli tradenomin tutkinto valmistuu 15.6.2015
mennessä tai yliopistotutkinto 31.7.2015 mennessä. Hakemukseen on liitettävä
vapaamuotoinen selvitys tutkinnon valmistumisesta.
Henkilö, jolla on voimassa oleva kauppatieteiden maisterin tutkinnon suoritusoikeus Oulun
yliopistossa, ei voi hakea tässä valinnassa.
6. Valintakriteerit
Laskentatoimen pääaineeseen hakevien tulee osallistua kirjatenttiin.
Kirjatentti järjestetään Oulun yliopistossa, Linnanmaalla, 30.1.2015 klo 15.00 – 17.00 (salissa L4;
hakijan tulee tarkistaa salitieto ennen tenttiä tiedekunnan nettisivuilta). Tenttitilaisuuteen ei
lähetetä erillistä kutsua, vaan kaikki maisteritason erillisessä opiskelijavalinnassa laskentatoimen
pääaineeseen hakeneet voivat osallistua tenttiin. Tentittävä teos:

Kallunki, Lantto, & Sahlström (2008), Tilinpäätösanalyysi IFRS-maailmassa. Talentum Media
Oy.
Kirjatentti arvostellaan asteikolla kiittäen hyväksytty - hyväksytty - hylätty. Voidakseen tulla
valinnassa hyväksytyksi, hakijan tulee osallistua kirjatenttiin ja saada siitä arvosana
hyväksytty tai kiittäen hyväksytty.
Kirjatentin hyväksytysti suorittaneet hakijat jaetaan erilaisen koulutustaustan vuoksi seuraaviin
ryhmiin:
a) kauppatieteellisen alan yliopistotutkinnon suorittaneet,
b) muun kuin kauppatieteellisen alan yliopistotutkinnon suorittaneet,
c) ammattikorkeakoulussa tradenomin tutkinnon suorittaneet.
Hakijat asetetaan hakijaryhmittäin paremmuusjärjestykseen alla mainittujen kriteerien
pohjalta. Laskentatoimen pääaineeseen valitaan opiskelijoita ryhmistä a-c yhteensä enintään 10.



Hakijan opintotausta: Arvioidaan hakijan soveltuvuutta koulutukseen aiemmin suoritetun
yliopistotutkinnon tai ammattikorkeakoulussa suoritetun tradenomin tutkinnon sisältöjen ja
opintojen laajuuden pohjalta. Aiemmin suoritetut yliopistotasoiset kauppa- ja
taloustieteelliset opinnot, menetelmäopinnot, ja erityisesti laskentatoimen opinnot,
katsotaan eduksi.
Hakijan aiempi opintomenestys: Arvioidaan hakijan aiemmin suorittaman
yliopistotutkinnon tai ammattikorkeakoulussa suoritetun tradenomin tutkinnon ja muiden
mahdollisten opintosuoritusten pohjalta (arvosanat, erityisesti opinnäytteiden arvosanat)
Hakijan motivaatio ja edellytykset kauppatieteellisen tutkinnon suorittamiseen
(arvioidaan opintotaustan ja opintomenestyksen lisäksi hakijalta edellytettävän esseen
pohjalta; tarkemmat tiedot kirjoitelman vaatimuksista kohdassa 7.).
7. Hakulomake

Haku järjestetään korkeakoulujen sähköisen hakujärjestelmän (KSHJ) kautta.
Hakulomake täytetään hakuajan auettua osoitteessa: www.Opintopolku.fi.

Hakemukseen tulee liittää:
a) Tutkintotodistuksen oikeaksi todistettu kopio ja ote opintosuoritus-rekisteristä.
b) Virallinen ote opintosuoritusrekisteristä tai muu todistus muista yliopisto-opinnoista.
c) Hakijan laatima enintään neljän sivun laajuinen essee, jossa hakija antaa perustellut
näkemykset seuraaviin kysymyksiin:
 Miksi haet KTM -tutkintoon johtavaan koulutukseen?
 Miksi haet juuri kyseiseen pääaineeseen?
 Muut mahdolliset perustelut valinnallesi.
d) Muut mahdolliset opinto- tai muut todistukset, joilla hakija katsoo olevan merkitystä
arvioitaessa hänen edellytyksiään suorittaa kauppatieteiden maisterin tutkinto.
8. Liitteiden toimitusosoite
Huomautus: Kopiot todistuksista tulee toimittaa kahden henkilön oikeaksi todistamina. Kaikki
liitteet toimitetaan tulostetun hakemuksen kanssa osoitteeseen:
Hakijapalvelut
PL 8100
90014 Oulun yliopisto
Liitteiden tulee olla perillä Oulun yliopiston hakijapalveluissa hakuajan päättymishetkellä. Liitteissä
tulee mainita hakijan nimi, henkilötunnus ja haettu pääaine.
9. Tulosten julkistaminen
Maisteritason erillisvalinnan tulokset ilmoitetaan tiedekunnan ilmoitustaululla 30.4.2015 mennessä.
Kaikki hakijat saavat tiedon opiskelijavalinnan tuloksesta myös postitse.
10. Opiskelupaikan vastaanottaminen
Valituksi tulleen hakijan on ilmoitettava opiskelupaikan vastaanottamisesta 15.07.2015 mennessä.
11. Hakuneuvonta
Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun opintotoimisto p. 029 448 2920
Suunnittelija
p. 029 448 7780
Koulutuspäällikkö
p. 029 448 2922
http://www.oulu.fi/kauppakorkeakoulu/maisterivalinta