Broschyr

Ilsbon
Vesakkomurskain
ilsbotools.se
Sietää kovempiakin otteita
Kolmipistenostolaitteille ja kuormaimeen tai puomiin
Made in sweden
Ilsbon vesakkomurskain on itse kehitetty tuote, jota toimitetaan jälleenmyyjäverkoston kautta
valmistusmaahan Ruotsiin ja muihin Pohjoismaihin. Kehitys ideasta valmiiksi tuotteeksi on vaatinut
monien vuosien kovaa työtä ja reilusti kärsivällisyyttä. Yksinkertaisuus, käyttövarmuus ja taloudellisuus
ovat kolme tärkeää tuotteillemme tunnusomaista tekijää.
Ilsbo Tools -yritys perustettiin vuonna 1985 ja se toimii Ruotsin Hälsinglannissa, tarkemmin sanottuna
Ilsbossa, n. 20 km Hudiksvallista. Uskomme filosofiaan ”kaikki saman katon alla” ja näin ollen valmistus,
tuotekehittely ja hallinto toimivat kaikki samoissa tiloissa Ilsbossa.
Ilsbon vesakkomurskain on tarkoitettu pitämään ojanreunat, tienhaarat ja vanhat peltomaat
puhtaina pensaista ja vesakoista. Ketjujen käyttäminen on osoittautunut taloudellisimmaksi
vaihtoehdoksi pensaiden raivaamisessa kivisessä ja vaikeassa ympäristössä. Ketju on
ylivoimainen jälleenkasvun tyrehdyttäjä, koska se hajottaa kannot niin, että ne kuivuvat.
25 vuotta markkinoilla
Metsäautoteiden kunnossapito
on pitkäaikainen sijoitus
Tien jatkuva kunnossapito on sijoitus tulevaisuuteen.
Joskus tarvitaan maanrakennusurakoitsijoiden palveluita,
mutta tärkeän osan tien kunnossapidosta voi hoitaa maanomistaja itse!
ENNEN
JÄLKEEN
Yksi tärkeimmistä metsäautoteiden kunnossapitokohteista on vesakkojen ja pensaiden
raivaus. Kasvusto sitoo vettä tielle ja ojissa kasvillisuus haittaa kuivumista. Mitä enemmän
vettä on sitoutunut tiehen, sitä helpommin tulee ongelmia routimisen kanssa. Kasvillisuus
varjostaa tietä estäen aurinkoa ja tuulta kuivattamasta tietä ja huonontunut näkyvyys
kasvattaa onnettomuusriskiä.
Ilsbo Tools AB on valmistanut yli 20 vuotta tuotteita vesakkojen, pensaiden ja muun
kasvuston raivaamiseen ojanreunoilta ja pientareilta. Koska tämä on vaativa työympäristö
koneelle on yritys kehittänyt oman ketjumurskaimen tähän tarkoitukseen. Pyörivä ketju
sietää kiviä ja muita kiinteitä esineitä paljon paremmin kuin monet muut ratkaisut
Ketjun osuessa kannot murskaantuvat ja halkeavat, joten ne kuivuvat nopeasti ja
versominen vähenee.
Ei ole sattumaa että niin monet maanomistajat ovat investoineet Ilsbo ketjumurskaimeen.
Se on taloudellisin vaihtoehto raivaamiseen kovissa ja kivisissä olosuhteissa.
Tuotevalikoimastamme löytyy monia eri malleja asennettavaksi traktoreihin ja esim.
metsäkoneen puomiin.
Valitse malli joka sopii sinulle parhaiten ja ota yhteyttä lähimpään K-Maatalouteen.
Lisätarvikkeet
Ilsbo S120S/S120P
Lisävaruste, joka asennetaan traktorin ja vesakkomurskaimen väliin. Siirtää murskainta
portaattomasti 120 cm. Esim. kapeiden metsäteiden raivaustyön helpottamiseksi murskainta
voidaan siirtää 60 cm lähemmäksi traktoria, ja työskentelyalueen laajentamiseksi sitä voidaan
puolestaan siirtää 60 cm traktorista poispäin. Lisäksi sivusiirtolaite parantaa näkyvyyttä
leikkuupäälle työskenneltäessä ja mahdollistaa kapeamman kuljetusleveyden.
S120-sarja - yleistyökone
Sivusiirrossa on 3-pistekiinnitys molemmissa päädyissä ja se mahdollistaa käytön
muiden varusteiden kanssa. Asiakkaat ovat esim. kytkeneet lumilingon tai
lietteen potkurisekoittajan sivusiirron runkoon ja ovat olleet hyvin tyytyväisiä monipuoliseen käyttöön.
Tekniset tiedot, takasivu
Sisäinen hihnaveto
Ilsbo B150/B164
Combi ja Pro Combi
Asennetaan traktorin kolmipistenostolaitteeseen eteen tai taakse. Sopii mm. umpeen
kasvaneille peltomaille, hiihtoladuille, kulkuväylien raivaukseen, ym. Yksi B150:n suurista
eduista on, että sama laite sopii vedettäväksi, taakseajoon tai eteen asennettuna.
Siirrettävän roiskesuojan ansiosta murskainta voidaan ajaa molempiin suuntiin.
Murskaimessa on sisäinen hihnaveto, mikä lisää sen aktiivisten komponenttien käyttöikää.
Suositeltu voimanottoakselin (PTO) kierrosluku: 540 – 1000 kierrosta/min.
Tekniset tiedot, takasivu
10 tai 13 mm ketjut
Ilsbon Vesakkomurskain
Ilsbo M120/M150/M164
Standard, Pro, Combi och Pro Combi
Laajaan PTO-vetoiseen tuotevalikoimaan sisältyvistä malleista on saatavana neljä eri kokoonpanoa:
Standard, Pro, Combi ja Pro Combi. Pro-mallit on suunniteltu kestämään kovempaa kulutusta ja
Combi-mallit tarjoavat valinnanvaraa, sillä niitä voidaan käyttää vetäen, taakseajaen tai eteen
asennettuna.
Asennetaan traktorin kolmipistenostolaitteeseen. Hydrauliletku liitetään traktorin hydrauliliitäntään.
Murskaimessa on sisäinen hihnaveto, mikä lisää sen aktiivisten komponenttien käyttöikää.
Suositeltu voimanottoakselin (PTO) kierrosluku: 540 – 1000 kierrosta/min.
Voidaan kääntää välillä -35 astetta – +90 astetta.
Kaikkien käyttöhihnojen (sisemmät ja ulommat)
sama pituus
Vaihdettavat roiskesuojat lyhytlenkkisillä ketjuilla
(suorat tai 45 asteen kulmassa)
Suorat päätyseinät varmistavat
parhaan materiaalin käsittelyn
ja roiskeiden riski vähenee
Hardox-jalakset ovat vakiona
Reikäsäätö erikoisvahvojen jalasten
asentamiseen (lisävar.)
Reikäsäätö etusuojuksen
asentamiseen
Helposti avattavat, tarkistusluukuilla varustetut suojukset
Säädettävä nosto-/laskunopeus
Erilliset teräslevyt nivelessä takaavat
parhaimman tehon ja yksilöllisen säädön,
jolla koneen hihnojen kulku saadaan suoraksi.
Joustavat
vaimennuspyörät
käyttöhihnojen
suojuksilla.
Vankka runkorakenne
lisävahvistuksilla
Joustava kiinnitys
mahdollisten vaurioiden
vähentämiseksi esteisiin
törmättäessä
Kellunta-asento 1-toimisen sylinterin ansiosta
Täysleveä syöttö
Lisävarusteet
SIVUSIIRTOLAITE, S120 Pro ja Standard
Lisävaruste joka asennetaan traktorin ja ketjumurskaimen väliin.
Sivusiirtolaitteella voidaan siirtää murskainta portaattomasti 120cm.
Työskentelyn helpottamiseksi esim. kapeilla metsäteillä voidaan
murskainta siirtää 60cm lähemmäksi traktoria ja ulottuvuuden
kasvattamiseksi voidaan murskainta siirtää 60cm poispäin traktorista.
Lisäksi murskaimeen on parempi näkyvyys ja kuljetusasennossa
murskain saadaan siirrettyä traktorin taakse. Huom! S120P malli
eroaa S120S mallista, P mallissa on kaksi sylinteriä ja lisävahvistukset.
Toimitetaan kasattuna ja toimitukseen kuuluu 2m PTO-akseli
vapaakytkimellä, tapit ja sokat, tukijalka ja hydrauliletkut.
Sivusiirtolaite S120S
Sivusiirtolaite S120P
S120S
S120P
Kysy jälleenmyyjältä
Sovitesarja B150/B164 malleihin
Kytkettäessä sivusiirtolaite S120 asentaminen
B150/B164 malleihin tarvitaan väliin erllinen
sovitesarja. Sarja tarvitaan PTO-akselin optimi
työskentelypiuuden saavuttamiseksi traktorin ja
sivusiirtolaitteen väliin. Huomio! Tulee tilata erikseen.
Asennussarja B150
Asennussarja B164
600 200
600 250
Kysy jälleenmyyjältä
KULUTUSOSAPAKETIT, vaihdettavat
Osa kerrallaan vaihdettavat kulutusosat ovat
valmistettu erityisen vahvasta Hardox teräksestä
(16x100mm) ja toimitetaan täydellisenä pakettina sis.
kiinnitystarvikkeet. Voidaan jälkiasentaa kaikkiin Ilsbo
ketjumurskaimiin ja kaikkia erillisiä osia voi ostaa
myös yksittäin.
M120-sarja
M150-sarja
M164-sarja
B150-sarja
B164-sarja
Kysy jälleenmyyjältä
810 170
810 165
810 160
810 190
810 195
Lisävarusteet
KETJUKOTELON KANSI, Pro Malli
Erikoisvahvistettu ketjukotelon kansi erityisen
kovaan käyttöön. Kansi on täysin sileä ja
hitsisaumat ovat suojassa joten kansi kestää
pitempään. Sopii kaikkiin Ilsbo ketjumurskaimiin.
Ketjukotelon kansi, Pro
502 021P
Kysy K-varaosasta
RUOHOTERÄPAKETTI
kasvillisuuden leikkaamiseen
Ketjujen tilalle helposti asennettavat ruohoterät
helpottavat kevyen kasvillisuuden leikkaamista
kivettömässä ympäristössä. Turvallisuuden takia on
aina asennettava etusuoja koneeseen ennen
ruohoterien käyttöä. Toimitetaan täydellisenä
pakettina sisältäen kiinnikkeet.
312 434
Ruohoteräpaketti täydellinen M120-sarja
Ruohoteräpaketti täydellinen B/M150-sarja 312 430
312 438
Ruohoteräpaketti täydellinen M164-sarja
B312 430
Ruohoteräpaketti täydellinen B150-sarja
B312 438
Ruohoteräpaketti täydellinen B164-sarja
Kysy jälleenmyyjältä
KETJU, 10 ja 25 metriä
Jos ketjua kuluu paljon, voi sitä ostaa myös 10 ja
25 metrin pituisena ja lyhentää itse sopivaksi.
On taloudellista varastoida ylimääräisiä lenkkejä
ketjukoteloon. Kaikissa Ilsbo ketjumurskaimissa on
mahdollisuus ylimääräisten lenkkien varastointiin.
Ketju 10 mm 10 M
Ketju 10 mm 25 M
Ketju 13 mm 10 M
Ketju 13 mm 25 M
Kysy K-varaosasta
3 101 001 010
3 101 001 025
3 101 001 310
3 101 001 325
Lisävarusteet
VINO ROISKESUOJA, taakse
Vinon roiskesuojan ansiosta kone kulkee helpommin
kiinteiden esteiden ylitse. Huom! Vakiona koneissa
on pystysuorat sivut ja roiskesuojat optimaalisen
murskaustuloksen ja minimaalisten roiskeiden takia.
Sopii kaikkiin Ilsbo ketjumurskaimiin (paitsi B150),
toimitetaan täydellisenä pakettina sisältäen
kiinnitysosat.
410 154
410 155
410 156
Stänkskydd 45° M120-sarja
Stänkskydd 45° M150-sarja
Stänkskydd 45° M164-sarja
Kysy jälleenmyyjältä
ROISKESUOJA, etu
Asennetaan koneen etuosaan vähentämään
roiskeiden mahdollisuutta. Toimitetaan täydellisenä
pakettina sisältäen kiinnikkeet. Sopii kaikkiin Ilsbo
ketjumurskaimiin.
Roiskesuoja etu M120-sarja
Roiskesuoja etu M150-sarja
Roiskesuoja etu M164-sarja
Roiskesuoja etu B150-sarja
Roiskesuoja etu B164-sarja
412 435
412 431
412 432
B412 431
B412 432
Kysy jälleenmyyjältä
PTO-Akseli etunostolaitekäyttöön
PTO-akseli vapaakytkimellä kuuluu vakiovarustukseen
kun ostat Ilsbo ketjumurskaimen tai Sivusiirtolaitteen.
Etunostolaitekäytössä pitää käyttää PTO-akselia
jonka vapaakytkimen suunta on käännetty.
Huom! tilattava erikseen.
PTO-akseli etukäyttöön
PTO-akseli etukäyttöön 2m
312 220
312 320
Kysy jälleenmyyjältä
Hydraulinen Työntövarsi
Helpottaa koneen työskentelykulman säätöä
Hydraulinen Työntövarsi säätöalue
430-625 mm Kat 2/pallokoko kat 2
Hydraulinen Työntövarsi säätöalue
530-825 mm Kat 2/pallokoko kat 2
Hydraulinen Työntövarsi säätöalue
630-1025 mm Kat 3/pallokoko kat 2
Kysy jälleenmyyjältä
396 161
396 201
396 271
Tekniset tiedot
B150-sarja
M150-sarja
1200 mm
90o
3420 mm
35o
S120-sarja
600 mm
600 mm
Ilsbon
Vesakkomurskain
Sietää kovempiakin otteita
2015-03-FIN
Pro-malleihin sisältyy tehtaalta toimitettaessa
lisäkulutuspellit kannen alle sekä vaihdettavat
kulutusosat. Kaikissa Ilsbon vesakkomurskaimissa
on Hardox-kulutusosat, mutta Pro-malleissa on
erityisen vahvat Hardox-osat (16X100mm).
Ilsbo B150/B164
Combi ja Pro Combi
Ilsbo M120/M150
Standard, Pro, Combi ja Pro Combi
Ilsbo S120S/S120P
Ilsbo M164
Standard, Pro, Combi ja Pro Combi
B150 Combi
B150 Pro Combi
B164 Combi
B164 Pro Combi
alkaen n.35kW
alkaen n.35kW
alkaen n.40kW
alkaen n.40kW
540-1000
540-1000
540-1000
540-1000
n.
n.
n.
n.
400 kg
500 kg
475 kg
575 kg
1500 mm
1500 mm
1640 mm
1640 mm
T*- V*
T*- V*
T*- V*
T*- V*
M120 Standard
M120 Pro
M120 Combi
M120 Pro Combi
M150 Standard
M150 Pro
M150 Combi
M150 Pro Combi
M164 Standard
M164 Pro
M164 Combi
M164 Pro Combi
alkaen n.35kW
alkaen n.35kW
alkaen n.35kW
alkaen n.35kW
alkaen n.40kW
alkaen n.40kW
alkaen n.40kW
alkaen n.40kW
alkaen n.40kW
alkaen n.40kW
alkaen n.40kW
alkaen n.40kW
540-1000
540-1000
540-1000
540-1000
540-1000
540-1000
540-1000
540-1000
540-1000
540-1000
540-1000
540-1000
n.
n.
n.
n.
n.
n.
n.
n.
n.
n.
n.
n.
560 kg
660 kg
560 kg
660 kg
600 kg
700 kg
600 kg
700 kg
800 kg
900 kg
800 kg
900 kg
1200 mm
1200 mm
1200 mm
1200 mm
1500 mm
1500 mm
1500 mm
1500 mm
1640 mm
1640 mm
1640 mm
1640 mm
V*
V*
T*- V*
T*- V*
V*
V*
T*- V*
T*- V*
V*
V*
T*- V*
T*- V*
540-1000
540-1000
n. 210 kg
n. 240 kg
Sivuttaissiirtolaite S120 Lisätarvikkeet
Sivuttaissiirtolaite S120P Lisätarvikkeet
- E*
- E*
- E*
- E*
- E*
- E*
- E*
- E*
- E*
- E*
T*- V* - E*
T*- V* - E*
10 tai
10 tai
10 tai
10 tai
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
tai
tai
tai
tai
tai
tai
tai
tai
tai
tai
tai
tai
13 mm
13 mm
13 mm
13 mm
13 mm
13 mm
13 mm
13 mm
13 mm
13 mm
13 mm
13 mm
13 mm
13 mm
13 mm
13 mm
B150C
B150PC
B164C
B164PC
S120S
S120S
S120S
S120S
M120S
M120P
M120C
M120PC
M150S
M150P
M150C
M150PC
M164S
M164P
M164C
M164PC
S120S
S120S
S120P
S120P
S120S
S120P
S120P
S120P
S120P
S120P
S120P
S120P
S120S
S120P
*) T = Taakseajo V = Veto E = Edessä
Pro = Varustettu erityisen vahvoilla ruuvikiinnitteisillä Hardox-kulutusosilla (16x100 mm) sekä lisäkulutuspelleillä kannen alla.
Ilsbo Tools AB
Västtjärns Industriområde
SE-820 71 Ilsbo
Sweden
Tel +46 (0)650 74 21 86
www.ilsbotools.se
Jälleenmyyjät
tisdag.se
Valmistaja