Vuoden 2015 hidasajon mestarit selvillä

JÄSENTIEDOTE 7 / 2015
24.8.2015
Vuoden 2015 hidasajon mestarit selvillä
Vuoden 2015 SMOTO hidasajokisa pidettiin Konepyöräklubi ry:n järjestämässä Yyteri Meeting tapahtumassa
15.8.2015.
Hidasjokisa ajettiin lauantaina alkuiltapäivästä, auringon paistaessa. Osallistujat saivat harjoitella ensin
itsekseen ajosuoritusta. Muutaman harjoituksen jälkeen ajettiin kilpailu, kelloa vastaan.
Kilpailun juontajana toimi Simo Ruuska.
Kilpailuun osallistui kilpailun ulkopuolisena SMOK:n auktorisoima kouluttaja Esa Elo.
Näytösluonteisesti mukana oli sivuvaunullinen moottoripyörä, kuljettajanaan Ranskalainen Christian Bridan.
Hidasajokilpailussa radan pituus on 20 metriä ja leveys 1,5 metriä. Ratojen välissä oli noin 50 sentin levyinen
”turva-alue.” Kisan tarkoituksena oli ajaa rata mahdollisimman hitaasti pysähtymättä. Myös jalan irtoaminen
jalkatapilta tai takapuolen nouseminen irti penkistä ovat virheitä, joista sakotetaan.
Kilpailijoiden järjestys lopputuloksissa muodostui pudotuskisan perusteella eli virheitä enemmän tehnyt
saattaa olla sijoitukseltaan huonompi, vaikka aika 20 metrin ajamiseen olisikin isompi.
Tuloksissa hitain kuljettajan saama aika.
SUOMEN HITAIN MOTORISTI 2015 tulokset:
1. Sami Lindh ajalla 45,12 sekuntia
2. Pekka Lankinen ajalla 27,69 sekuntia
3. Henri Sharsan ajalla 28,53 sekuntia
Lisäksi jaettiin kaksi erikoispalkintoa:
• Hitaimman palkinto Esa Elo ajalla 1 min 02,66 sekuntia
• Hitain sivuvaunullinen Christian Bridan ajalla 1 min 27,50 sekuntia
Vuoden 2016 SMOTO hidasajokisa pidetään Konepyöräklubi ry:n järjestämässä Yyteri Meeting
tapahtumassa.
Artikkeli kuvineen luettavissa osoitteessa http://www.smoto.fi/?p=3158
Jalmari Kortesuosta vuoden 2015 Young Rider
Young Rider of the Year eli YROY 2015 pidettiin lämpimän ja aurinkoisen sään vallitessa Kaanaan
moottoriurheilukeskuksessa 15-16. elokuuta 2015.
Pistelaskun jälkeen selvisi, että Jalmari Kortesuo Juupajoelta voitti pääpalkintona olleen Yamaha MT-125
moottoripyörän.
Kilpailun kakkonen oli Simo Hotti Mikkelistä. Kilpailun kakkonen sai palkinnoksi Rukka ajoasun.
Kilpailun kolmanneksi tuli Pauli Parpala Kemistä. Palkinnoksi hän sai MP69 Motoristi Survival tai MAX22
kurssin, valinnan mukaan.
Neljäs palkinto tuli Tatu Jauhiaiselle Helsinkiin. Palkinnoksi hän sai MP69 Motoristi Survival tai MAX22
kurssin, riippuen kumman kilpailun kolmanneksi tullut valitsee.
Kisassa oli tarkoituksena löytää kuluvan vuoden taitavin 16 – 22 vuotias moottoripyörän kuljettaja.
YROY kilpailun tarkoitus ei ole keulia eikä driftata vaan liikenteen sääntöjen mukaisesti harjoitellaan sellaisia
taitoja, joilla moottoripyörän kuljettaminen helpottuu. Tällaisia harjoituksia ovat mm. hidasajo erilaisilla
tienpinnoilla ja erilaisissa paikoissa, kuten esimerkiksi parkkipaikat ja risteykset.
Oleellisin taito moottoripyörän kuljettamisessa on luonnollisesti moottoripyörän pysäyttäminen turvallisesti
sekä nopeat väistämiset hätätilanteessa. Jarruttaminen ja väistäminen olivat myös mukana harjoituksina.
Kisaajat tekivät myös itsenäisesti tuomarien valitsemia harjoituksia ja harjoituksen suorittamisen jälkeen
tuomarit pisteyttivät jokaisen osallistujan taidon sekä kehittymisen ajamisessa.
Lisää vuoden 2015 kilpailusta osoitteessa http://www.yroy.fi/
Artikkeli kuvineen luettavissa osoitteessa http://www.smoto.fi/?p=3152
MP-arpajaisten 2015 päävoitto Susanna Järventaustalle
SMOTOn MP-arpajaisten päävoittona ollut moottoripyörä matkasi tänä vuonna Susanna Järventaustalle
Kurikkaan.
Susanna osti voittoarvan Miia Latva-Kurikalta, joka on myynyt MP -arpoja jo monena vuotena.
Puhelun tullessa ”päivän” myöhässä oli yllätys ollut iso kun kysyttiin, että minkä moottoripyörän valitset.
Soittaja oli saanut selittää muutaman kerran, ettei kyseessä ole pilapuhelu ja hän ei valehtele.
Susannan omat ajokokemukset ovat ennen jääneet aikoinaan yhteen mopoajeluun ja sekin loppui päin
seinää. Nyt kuulemma alkaa totuttelu ihka omaan ajopeliin.
Voittaja valitsi lopulta Harley-Davidson merkkisen moottoripyörän.
Päävoiton luovutus oli 15.8 2015 Porilaisen Konepyöräklubi ry:n Yyteri Meeting tapahtumassa.
Arvan nro Voitto
Paikkakunta
1.
2195
Moottoripyörä
Kurikka
2.
2405
HANX Artemis-/Apollo-pukusetti
Anttola
3.
1492
Helsinki-Tallinna-Helsinki risteily / 2 henkilöä, A-hytti
Helsinki
4.
527
Eurobiker lahjakortti (arvo 100€)
Kouvola
5.
3724
Bike vuosikerta
Lahti
6.
2225
Bike vuosikerta
Vaajakoski
7.
274
Bike vuosikerta
Hämeenlinna
8.
413
Bike vuosikerta
Mynämäki
9.
2263
Bike vuosikerta
Ulvila
10. 1503
Bike vuosikerta
Pori
11. 402
Bike vuosikerta
Tampere
12. 2564
MP-maailma vuosikerta
Uusikylä
13. 2215
MP-maailma vuosikerta
Vaasa
14. 2432
MP-maailma vuosikerta
Kurikka
15. 1421
MP-maailma vuosikerta
Voikkaa
16. 311
MP-maailma vuosikerta
Helsinki
17. 1496
Motorrad -suomi vuosikerta
Kauhajoki
18. 1391
Motorrad -suomi vuosikerta
Jämsänkoski
19. 3709
Kopteri vuosikerta
Espoo
20. 3890
Kopteri vuosikerta
Riihimäki
21. 2426
Kopteri vuosikerta
Valkeakoski
22. 106
Kopteri vuosikerta
Pyhäjoki
23. 1392
Moto Ykkönen vuosikerta
Virolahti
24. 2260
Moto Ykkönen vuosikerta
Pori
25. 2628
Moto Ykkönen vuosikerta
Vantaa
26. 1582
Bomber Magazine vuosi
Turku
27. 1861
1 kpl Sport & Spa Hotel, Vesileppis 2h majoituslahjakortti
Äänekoski
Arvonta suoritettiin 7.8.2015. Voittajiin on otettu yhteyttä henkilökohtaisesti.
Lista voitoista osoitteessa http://www.smoto.fi/?page_id=2410
SMOTO onnittelee kaikkia voittajia ja kiittää arpajaisiin osallistuneita.
Artikkeli kuvineen luettavissa osoitteessa http://www.smoto.fi/?p=3136
Uutisia Ruotsista
Ruotsissa ilmestyvä Västerviks-Tidningen lehti uutisoi, että Ruotsin teillä on kuollut tänä kesänä 13
moottoripyöräilijää. Vastaavasti Suomessa on kuollut 4 moottoripyöräilijää 1-6/2015 aikana. Lehti kertoo, että
Ruotsissa on moottoripyöräilijöiden määrä ollut merkittävässä kasvussa viimeiset 5-6 vuotta.
Artikkeli luettavissa osoitteessa http://www.smoto.fi/?p=3089
SMOTO ESILLÄ
29.8.2015 - Kerho- / jäsenkonferenssi Orivedellä, uudesta jäsenyys- ja hallintomallista. Kutsut jäsenistölle
lähetetty 7.7.2015.
17.10.2015 - Suomen Motoristit ry:n syyskokous Pieksämäellä.
28.10.2015 - Poliisin liikenneturvallisuusseminaari Tampereella http://www.smoto.fi/?event=poliisinliikenneturvallisuusseminaari
31.10.2015 - Motoristiristeily http://www.smoto.fi/?p=2738
2.11.2015 - Motoparlamentti 2015 http://www.smoto.fi/?page_id=2790
SMOTO UUTISET
Tuoreimmat ja nopeimmat uutiset luettavissa http://www.smoto.fi
Kalenteri tapahtumista missä SMOTO on mukana http://www.smoto.fi/?page_id=413
SMOTOn jäsentiedotteet luettavissa osoitteessa http://www.smoto.fi/?page_id=1515
SMOTOn lausunnot ja muut julkaisut osoitteessa http://www.smoto.fi/?page_id=2780
Muista seurata ja käydä tykkäämässä myös Facebookissa https://www.facebook.com/SuomenMotoristitRy
SMOTO, Viestintä