ja kotitalousnaisten ruskamatka 2015 - ProAgria Etelä-Savo

Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaisten ruskamatka 12.–18.9.2015
Etelä-Savon maa- ja kotitalousnaisten ensi syksyn ruskamatka suuntautuu läntiseen Lappiin.
Pääkohteenamme on Käsivarren Lappi ja sen jylhät tunturimaisemat. Majoitumme neljäksi vuorokaudeksi Kilpisjärvelle ja nautimme Malla- ja Saana-tuntureiden
upeista maisemista. Kilpisjärveltä teemme myös opastetun päivän retken Norjan Tromssaan.
Pääsemme myös tutustumaan Lapin vauraimpaan seutuun, Meri-Lappiin. Vierailemme ja yövymme
menomatkalla Tornionjoen helmeksi mainitussa Kukkolankosken kulttuurimaisemassa ja saamme
nauttia Kukkolankosken partaalla paikallista perinneherkkua varrassiikaa. Laskeutuessamme tunturimaisemista kohti etelää, vietämme viimeisen ruskamatkayön Meri-Lapin Kemissä, jossa majoitumme
mukavasti hotelli Cumulus Kemiin. Ruskamatkan aikana on runsaasti mahdollisuuksia patikointiin
vaihtelevissa tunturimaisemissa. (ks. alustava päiväohjelma kääntöpuolelta)
Matkan kesto on seitsemän päivää. Linja-auto lähtee Mikkelistä (liityntäkuljetus Savonlinnasta järjestetään, jos lähtijöitä siltä suunnalta on yli kymmenen)
Hinta: 720 €/henkilö. Matkan hinta sisältää matkat hyvätasoisella tilausajobussilla, matkanjohtajan
palvelut, majoitukset puolihoidolla jaetussa kahden hengen huoneessa tai mökeissä sekä runsaasti
elämyksellistä ohjelmaa (mm. Varrassiianpaisto-ohjelman ja varrassiikaruokailun Kukkolankoskella ja
opastetun retkipäivän Norjan Tromssaan).
Majoitukset:
 1 yö Kukkolankoskella Kukkolan vierastalojen huoneistoissa tai Pohjolan Pirtin huoneissa
 4 yötä Kilpisjärvellä Tundrean lomakeskuksessa, saunallisissa mökeissä tai huoneistoissa
 1 yö Kemissä hotelli Cumulus Kemissä jaetussa kahden hengen huoneessa.
Matkalaiset otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Paikkoja on rajoitetusti!
Lisätietoja ja sitovat ilmoittautumiset ruskamatkalle 31.5.2015 mennessä
 Mervi Kukkonen, Etelä-Savon maa- ja kotitalousnaiset.
puh. 040 842 3549 tai [email protected]
käännä
Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaisten ruskamatka 12.–18.9.2015
MATKAOHJELMA:
Lauantai 12.9.
Lähtö varhain aamulla Mikkelistä, Mikonkatu. 5 (liityntäkuljetus Savonlinnasta)
Reitti: Mikkeli-(Savonlinna)-Juva-Varkaus-Kuopio-Iisalmi-Oulu-Kemi-Tornio
Matkalla lounas (paikka vielä avoin). Illan suussa saapuminen Kukkolankoskelle, majoittuminen Kukkolan vierastaloihin ja Pohjolan pirttiin. Iltaohjelmassa: perinnekalastuksen esittely koskikentällä ja
siianjako, varrassiian paisto avotulella ja lopuksi varrassiikaruokailu Siikakartanolla.
Sunnuntai 13.9.
Aamiainen Pohjolan pirtillä ja sen jälkeen matka kohti Tunturi-Lappia. Pidempi pysähtyminen Muoniossa Harrinivan lomakeskuksen alueella, jossa mahdollisuus tutustua mm. arktiseen rekikoirakeskukseen. Illalla saapuminen Kilpisjärvelle, majoittuminen ja päivällinen.
Maanantai 14.9
Päivä Kilpisjärvellä ja sen lähialueella, mahdollisuus patikointiin Mallan luonnonpuistossa tai Saanatunturille, mahdollisuus myös Kilpisjärven risteilyyn ja käyntiin Kolmen valtakunnan rajapyykille.
Päivällinen lomakeskuksessa.
Tiistai 15.9.
Kokopäivän opastettu retki Norjan puolelle Tromssaan. Päivällinen lomakeskuksessa.
Keskiviikko 16.9.
Patikointimahdollisuuksia Mallan luonnonpuistossa tai Saana-tunturilla, mahdollisuus myös käydä
ihailemassa Tsahkaljoen putouksia. (Putoukset löytyvät helpoimmin kävelemällä Kilpisjärven luontotalolta lähtevää Kalottireittiä kilometrin verran koilliseen Tsahkaljärven rantaan.)
Päivällinen lomakeskuksessa.
Torstai 17.9.
Hyvästelemme Tunturi-Lapin. Matkalla kohti Kemiä pysähdyksiä toiveiden mukaan. Mahdollinen pidempi pysähdys Pallaksella, jossa ohjelmaa Ounas-Pallastunturin kansallispuiston opastuskeskuksessa ja mahdollisuus myös patikointiin. Illan suussa saapuminen Kemiin ja majoittuminen Cumulus
–hotelliin. Päivällinen hotellissa.
Perjantai 18.9.
Lähtö kotimatkalle. Matkan varrella pysähdyksiä toiveiden ja tarpeen mukaan. Lounas reitin varrella
(Maalaiskartano Pihkala Kestilässä.) Kotimatka samaa reittiä kuin menomatka.
Matkaohjelma tarkentuu kevään aikana ja siihen voi vielä vaikuttaa!
Ota yhteyttä Merviin ja kerro toiveesi ja vinkkisi matkaohjelman suhteen!
Mervi Kukkonen, puh. 040 842 3549
[email protected]