Asiakasomistajana omistat palan pankistasi

OP SATAKUNNNAN ASIAKASLEHTI
1•15
SOP-uutiset
Asiakasomistajana
omistat palan pankistasi
Lahjoitamme vuonna 2015 hyväntekeväisyyteen
10€ jokaisesta uudesta asiakasomistajasta.
LIIT Y
TA
JA EHDO !
TA
[email protected]
nan
satakun
Sisällys
1•15
PÄÄKIRJOITUS
Hyvä lukija, tervehdys
Satakunnan Osuuspankista!
02PÄÄKIRJOITUS
03PANKKITURVALLISUUS
Satakunnan Osuuspankki = OP Satakunta. Olemme ottaneet käyttöön uuden nimen pankistamme.
Jatkossa käytämme itsestämme ytimekästä ilmaisua monissa yhteyksissä: OP Satakunta. Samalla
tavalla tekevät kaikki muutkin OP Ryhmän pankit.
Virallinen toiminimemme ei muutu, mutta sähköistyvässä maailmassa ja digitalisoituvassa mediakentässä ytimekkyys on hyvä asia. Joten harjoitellaan: tervehdys OP Satakunnasta!
Tunnemmehan toisemme?
04
MITÄ UUTTA?
OP-mobiili auttaa arjessa.
05
SÄÄSTÄMINEN JA
SIJOITTAMINEN
Kolme reittiä vaurastumiseen.
06
RAHOITUS
Matala korkotaso innostaa hankintoihin.
07OPKK
08
Oma koti ostetaan tunteella.
VAKUUTUKSET
Vakuuta kaikkein tärkein.
09MAATALOUSYRITYS
Maatalouspolitiikka
vaikuttaa tukiin.
10YRITYSRAHOITUS
Talouden epävarmuus
heijastuu yritystoimintaan.
11LYHYESTI
OP Satakunnan kulunut tilikausi oli ennätyksellinen ja poikkeuksellinen. Kannattaa
käydä tutustumassa pankkimme tilivuoden numeroihin osoitteessa: op.fi/satakunta. OP Satakunta menee eteenpäin
vahvassa myötätuulessa!
Tuotto-osuusantimme on ollut menestys, tätä kirjoitettaessa pankkimme tuotto-osuuksia oli merkitty jo yli 10 miljoonalla eurolla. Viime vuodelta tuotto-osuuksille maksetaan 3,25 %:n korkoa, ja sama tuottotaso on tavoitteena tälle vuodelle.
Antitavoitteemme tulee mitä ilmeisimmin täyttymään tänä vuonna, jolloin anti
keskeytetään. Kannattaa olla mukana, jos et vielä ole tilaisuuteen tarttunut.
Viime vuonna Pohjola Pankki Oyj lunastettiin pois pörssistä ja pankkiryhmämme
palasi juurilleen asiakkaidensa kokonaan omistamaksi pankkiryhmäksi. Päätös
oli tervetullut. Koko ryhmämme omistajapohja on nyt selkeä ja uskon nykymallin olevan asiakkaita houkuttava liittymään oman paikkakuntansa osuuspankin
omistajaksi, mikäli he eivät sitä vielä ole.
Vahva, alueensa ihmisten omistama pankki on paitsi hyvä sijoituskohde myös
tärkeä toimialueensa elinkeinoelämän virtalähde. Jokaiselle asiakkaalleen vahva
paikallispankki on luotettava ja turvallinen kumppani pankki- ja vakuutusasioissa.
OP Ryhmän tuote- ja palveluvalikoima on markkinoiden laajin. Paikallisena yrityksenä olemme lähellä asiakkaitamme: vastuullisesti, ihmisläheisesti ja yhdessä
menestyen.
Tervetuloa asioimaan,
nykyiset ja uudet asiakkaat!
“Omaa kotia ostetaan
tunteella ja monesti
lopullisen ostopäätöksen
saa aikaan tunne, että
oma koti on löytynyt.”
OLLI NÄSI
TOIMITUSJOHTAJA
OP Satakunta
sivu 7
HARJAVALTA HUITTINEN KEIKYÄ KOKEMÄKI
SATAKUNNNAN OSUUSPANKIN asiakaslehti. JULKAISIJA OP Satakunta,
Harjavalta, Huittinen, Keikyä, Kokemäki. Puh. 010 255 0802, www.op.fi.
PÄÄTOIMITTAJA Henrik Vase. TOIMITUSSIHTEERI Laura Heikkonen.
TOIMITUS OP Satakunta. ULKOASU JA TAITTO Mainostoimisto Huima,
Minna Lehtonen. PAINOS 20.000 kpl. PAINOPAIKKA EuraPrint Oy.
2
SOP-uutiset
Tunnemmehan
toisemme?
A
sioidessasi pankissa olet ehkä ihmetellyt, miksi sinun pitää esittää
henkilöllisyystodistuksesi.
”Eivätkö ne pankissa nyt minua tunne, vaikka olen ollut asiakkaana jo yli
20 vuotta?” Entä miksi sinulta kysytään,
oletko poliittisesti vaikutusvaltainen tai
verovelvollinen Yhdysvaltoihin? Mitä
pankki tekee minun talouttani koskevilla tiedoilla?
”Kysymys ei ole pankin uteliaisuudesta”, kertoo OP Satakunnan riskienhallintapäällikkö Kirsi Äimänen. ”Luottolaitostoimintaa koskeva lainsäädäntö
nimittäin edellyttää, että me pankkina
tunnistamme ja tunnemme asiakkaamme. Tämä velvollisuus koskee kaikkia
pankkiryhmiä. Tiedot on myös dokumentoitava. Tämän vuoksi tarkistamme ja
täydennämme asiakkaan tiedot jokaisen
asiakastapaamisen yhteydessä”, Äimänen jatkaa.
FINANSSIPALVELUJEN
TARJOAJANA
pankin on varmistuttava asiakkaan oikeasta henkilöllisyydestä. Enää ei siis
riitä, että tiedämme asiakkaamme olevan nimeltään Matti Meikäläinen. Laki
velvoittaa pankin varmistamaan asiakkaan henkilöllisyyden virallisesta henkilöllisyystodistuksesta. ”Asiakkaan oikean
henkilöllisyyden varmistaminen ja todentaminen tuo myös turvaa asiakkaalle mahdollisia väärinkäytöksiä kohtaan”,
Äimänen tähdentää.
“Eivätkö ne pankissa
nyt minua tunne,
vaikka olen ollut
asiakkaana jo yli 20
vuotta?”
asiakas ollut merkittävässä julkisessa
tehtävässä toisessa valtiossa tai onko hänen läheinen perheenjäsenensä tai läheinen yhtiökumppaninsa ollut vastaavissa
tehtävissä. Emme kysy, minkä puolueen
kannattaja asiakas on.”, Äimänen kertoo
ja jatkaa: ”Tämä sen vuoksi, että tällaisen
PEP-asiakkaan (Poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö) asiakkuutta koskevat erityismääräykset. Pankin on myös tunnistettava ja raportoitava yhdysvaltalaisiksi
tunnistetut asiakkaat. Yhdysvallat nimittäin haluaa estää USA:ssa verovelvollisten henkilöiden ja yritysten varojen piilottamista ulkomaisiin finanssilaitoksiin.”
KIRSI ÄIMÄNEN
RISKIENHALLINTAPÄÄLLIKKÖ
Edellä kerrottujen tietojen lisäksi pankilla on oltava lain mukaan riittävät tiedot
asiakkaan toiminnasta, taloudellisesta
asemasta, asioinnista, palvelujen käyttötarpeesta ja palveluiden käytöstä. Myös
tilille tulevien varojen alkuperä ja käyttötarve on selvitettävä. Kaikkien saatujen
tietojen perusteella asiakkaan tavanomaisesta toiminnasta poikkeavat liiketoimet
voidaan havaita. Tämä tuo puolestaan
turvaa asiakkaalle. Samalla varmistutaan
myös rahanpesun ja terrorismin estämistä koskevan lainsäädännön velvoitteiden
täyttämisestä.
TOISTEMME TUNTEMINEN onkin pankin ja asiakkaan yhteinen asia. Me OP Satakunnassa pyrimme parhaalla mahdollisella tavalla tuntemaan asiakkaamme.
Tahdomme, että asiakkaammekin tuntevat meidät, OP Satakunnan. Kun tunnemme toisemme, me pankkina voimme
tarjota asiakkaalle hänen elämäntilanteeseensa kulloinkin parhaiten sopivat palvelut ja ratkaisut.
Annamme mielellämme lisätietoa asiakkaan tuntemiseen ja palveluihimme
liittyvistä asioista.
.
PS. Löydät asiakkaan tuntemiseen liittyvää
tietoa myös seuraavista lähteistä:
www.fk.fi, www.pankkiturvallisuus.fi
ja www.rahanpesu.fi
SÄÄNTELY VELVOITTAA pankin selvittämään, onko asiakas poliittisesti vaikutusvaltainen tai onko hänellä veroraportoitavaa Yhdysvaltoihin. ”Kysymme, onko
SOP-uutiset
3
MITÄ UUTTA?
OP-mobiililla
helposti ja
nopeasti
PIA STENFORS
KONTTORINJOHTAJA
L
oistavassa OP-mobiilissa hoidat pankki- ja vakuutusasiat käden käänteessä, missä tahansa sitten liikutkin konttorinjohtaja Pia Stenfors kertoo.
PALVELU TOIMII ÄLYPUHELIMESSA SEKÄ TABLETISSA
OP-mobiilin saat käyttöösi lataamalla sen laitteesi sovelluskaupasta.
Käyttöä varten tarvitset Osuuspankin verkkopalvelutunnukset. Voit
tutustua palveluun myös esittelytunnuksilla. Ellei Sinulla ole vielä verkkopalvelutunnuksia, ole yhteydessä omaan Osuuspankkiisi.
ODOTETTUINA UUDISTUKSINA OP-mobiiliin on tullut usean e-laskun hyväksyntä yhdellä avainluvulla ja vahinkoilmoituksen tekeminen sairaus- ja tapaturmavahingoista. OP-mobiilissa on nyt myös
mahdollista tehdä omien tilien välinen siirto ilman avainlukua. Lisäksi rahasto-omistukset näkyvät OP-mobiilissa. Uudessa versiossa
on myös muita pienempiä parannuksia, esimerkiksi e-laskun erittelyn avaaminen onnistuu jatkossa nippunäkymästä.
.
Lue lisää osoitteesta op.fi/mobiili.
Lataa OP-mobiili
laitteellesi ja
siirry käyttämään
helppoa,
nykyaikaista
palveluamme!
4
SOP-uutiset
OP-mobiili auttaa
arjessa, voit:
• hoitaa vaivattomasti pankkiasioitasi kaikkialla,
missä puhelimesi tai tablettisi toimii
• tarkastella ilman avainlukua tiliesi ja luottokorttisi tapahtumia, saldoa ja käyttövaraa
• maksaa laskuja ja turhaa aikaa ei kulu, kun luet
kätevästi laskun tiedot viivakoodista
• tarkastaa ja maksaa e-laskuja turvallisesti
muutamalla napin painalluksella
• seurata osakekursseja, katsoa osakkeiden perustietoja lukuina ja graafeina, käydä osakekauppaa
• tarkastella omia vakuutustietojasi sekä vahingon sattuessa sinulla on aina käden ulottuvilla
tärkeät vakuutustiedot ja toimintaohjeet
• käyttää ja näyttää matkavakuutuskorttisi useilla
eri kielillä
• löydät OP-mobiilista yhteystiedot pankki- ja vakuutusasioihin sekä korttien ja verkkopalvelutunnusten sulkemiseen, löydät myös tiedon lähimmästä Otto.-automaatista
• tehdä omien tilien välisen siirron ilman avainlukua, jos asiakas on ottanut Laajan mobiiliasiakkuuden käyttöönsä. Maksujen yhteissumma
ei saa ylittää 1000 e/vrk, eikä olla toistuva tai
eräpäivällinen, jotta siirto ilman avainlukua on
mahdollista. Laaja mobiiliasiakkuus on käytössä
vain henkilöasiakkailla
• avata e-laskun erittelyn myös nippunäkymästä
SÄÄSTÄMINEN JA SIJOITTAMINEN
Tilisäästäminen, säästäjän rahastot
sekä osakesijoittaminen
Kolme reittiä
vaurastumiseen
P
ankinjohtaja Henrik Vase neuvoo, että jatkuva säästäminen ja sijoittamien kannattaa aina. Aika on rahaa ja pitkä aika on paljon rahaa. Näin pääset alkuun:
1. TILISÄÄSTÄMINEN
Tilille säästäminen sopii sinulle, jos haluat säästöjen kertyvän
turvallisen tasaisesti, mutta isot tuotot eivät ole ykköstoiveesi.
Esimerkiksi tavoitetilille säästämällä voit varautua yllättäviin
menoihin tai toteuttaa unelmasi.
Tavoitetilin avaaminen on hyvä valinta, kun haluat säästöjesi
olevan käytettävissä tarvittaessa. Nostot tavoitetililtä neljä kertaa
vuodessa veloituksetta. Saat säästöillesi parempaa korkoa kuin
käyttötilin rahoille, tavoitetilillä korko aina vähintään 0,25 %.
HENRIK VASE
PANKINJOHTAJA
2. SÄÄSTÄJÄN RAHASTOT
OP-VAROVAINEN, OP-MALTILLINEN JA OP-ROHKEA
Säästäjän rahastolla pääset vaivattomasti mukaan osakemarkkinoille parempia tuottoja tavoittelemaan. Säästäjän rahastoissa
sijoittamisen ammattilainen huolehtii puolestasi sijoituskohteiden valinnasta.
Rahastoissa säästösi sijoitetaan osake- ja korkomarkkinoille.
Riskitaso ja tuotto-odotukset kulkevat käsi kädessä. Mitä suurempi riski, sitä suuremmat ovat tuotto-odotukset. Myös säästöaika vaikuttaa rahaston valintaan. Kun säästät pitkällä tähtäimellä, voit ottaa enemmän riskiä ja hyväksyt sen että säästösi
arvo voi vaihdella voimakkaammin.
SÄÄSTÖSOPIMUKSELLA SÄÄSTÄT MELKEIN HUOMAAMATTA
Kun teet säästösopimuksen, sinulle sopiva säästösumma siirtyy
automaattisesti käyttötililtäsi tavoitetilille vaikka palkkapäivänä.
Näin säästäminen onnistuu lähes huomaamatta ja suunnitelmallisesti.
OP-VAROVAINEN
- osakesijoituksia 20 %
- säästöaikasuositus 2 v
OP-MALTILLINEN
- osakesijoituksia 50 %
- säästöaikasuositus 4 v
OP-ROHKEA
- osakesijoituksia 80 %
- säästöaikasuositus 6 v
3. OSAKESIJOITTAMINEN - PALVELUT VERKOSSA
OP-verkkopalvelu sisältää kaikki osakesijoittajan tarvitsemat
palvelut. Voit seurata kursseja ja markkinoita, käydä osakekauppaa sekä analysoida kurssien kehitystä. Kokonaiskuvan sijoituksistasi näet arvopaperisäilytyksestä.
Kurssit ja markkinat -osiosta löydät kaikki osakesijoittajan
palvelut, kuten esim. kaupankäynnin, uutiset, osakesuositukset
sekä kaupankäyntipäätteen (streamer) ja teknisen analyysin työkalun. Kurssit ja markkinat -osiosta löydät myös paljon muuta
yleistä talouteen liittyvää tietoa.
Arvopaperisäilytyksen kautta voit halutessasi seurata osakkeiden, johdannaisten ja ETF:ien lisäksi muita sijoituskohteitasi kuten esim. indeksilainoja, rahastoja ja vakuutussäästöjä. Palvelun
avulla seuraat mm. helposti sijoitustesi jakaumia ja kehitystä.
.
Asiakasomistajille liput etuhintaan
Satakunnan Osuuspankit toimivat Kalevan Kisojen yhteistyökumppanina
ja haluamme tarjota asiakasomistajille etuhintaisia lippuja.
www.lippupalvelu.fi/artist/954999
Alennuskoodilla: OPOMISTAJA
SOP-uutiset
5
RAHOITUS
Alkuvuosi 2015 on alkanut varsin vilkkaan
lainakysynnän merkeissä Satakunnan Osuuspankin
konttoreissa Harjavallassa, Huittisissa, Keikyässä ja
Kokemäellä.
LEENA RANKI
PANKINJOHTAJA
Lainan kysyntä
vilkastunut Satakunnassa
P
ankin henkilöasiakasrahoituksesta vastaava pankinjohtaja Leena
Ranki kertoo, että asiakkaat ovat
ottaneet asunto- ja autolainoja vilkkaammin kuin vuonna 2014 ja myös keittiöremontteja on tehty innokkaasti ja kesämökkejäkin ostettu.
RISKEILTÄ SUOJAUDUTAAN
KORKOKATOILLA JA LUOTON
TAKAISINMAKSUTURVALLA
Matala korkotaso on innostanut asiakkaita hankintoihin, joita on kenties pari
edellistä vuotta lykätty varovaisuussyistä.
Luottojen maksukykyä on lisäksi turvattu
koronnousun varalta liittämällä luottoihin korkokattoja, jotka takaavat sen, ettei
lainan korko myöskään tulevaisuudessa
nouse yli asiakkaan valitseman korkotason.
Erityisen kiinnostuneita asiakkaat ovat
olleet liittämään luottoihinsa luoton takaisinmaksuturvan, mikä onkin varsin
ymmärrettävää, koska näin halutaan varautua mahdollisiin yllättäviin tai epätoivottaviin elämäntilanteisiin. Myös vanhoihin luottoihin on liitetty jälkikäteen
luoton takaisinmaksuturvaa.
LUOTON MAKSAMISEN OHELLA
MYÖS SÄÄSTETÄÄN
Säästäminen luoton maksamisen ohella
on kasvattanut suosiotaan ja suuri osa lainanottajista säästääkin nykyisin kuukausittain rahastoon tai tilille 50–100 euroa.
Näin kertyy lähes huomaamatta jo muutamassa vuodessa mukava pesämuna,
jonka voi myöhemmin käyttää kalliimpaan hankintaan tai yllättävän menoerän
ilmaantuessa.
6
SOP-uutiset
OSTOTURVAA OP-VISAA
KÄYTTÄMÄLLÄ
Tulevaan kesään ja matkustelun lisääntymiseen asiakkaat ovat varautuneet korottamalla Visa-korttiensa
luottorajoja, mikä onnistuu näppärästi myös OP-verkkopalvelussa. Monet
ovat hyödyntäneet myös mahdollisuutta maksaa luottokorttilaskusta vain etukäteen sovittu kuukausierä, esim. 500
euroa kuukaudessa, jolloin isompien ostosten maksuaikaa on voitu jakaa useammalle kuukaudelle. Kun talouden hankintojen maksussa käytetään OP-Visa-kortin
credit-ominaisuutta, saa asiakas kaupan
päälle myös Ostoturvan hankinnalleen 180
päivän ajaksi ostohetkestä.
SUOMI NOUSUUN –HANKE
SAAVUTTI SUUREN SUOSION
Asiakkaat ovat myös tyytyväisyydellä
ottaneet vastaan OPn Suomi nousuun
–hankkeen, jonka puitteissa on Satakunnan Osuuspankissakin myönnetty satoja lyhennysvapaita vanhoihin
asuntolainoihin. Vaikka kampanja päättyy toukokuun 2015 lopussa, kannattaa pitää mielessä, että
mahdollisuus
lyhennysvapaan
hakemiseen on olemassa sen jälkeenkin. Hakemukset käsitellään aina tapauskohtaisesti.
.
OPKK
Omaa kotia
ostetaan tunteella
Kevät ja kesä ovat asunto- ja kiinteistökaupan
kannalta vilkasta aikaa. Lisääntynyt auringonvalo
saa mielenkin virkeämmäksi.
Y
HYVIN PIDETTY KOTI
ON HELPOMPI MYYDÄ
Asunnon ensivaikutelmalla on paljon
merkitystä. Hyvä ensivaikutelma syntyy siististä asunnosta, jossa ylimääräi-
Tee ylläpitosiivous
Tuuleta ja vie roskat
Siirrä eteisestä pois
ylimääräiset jalkineet
ja ulkovaatteet
Laita henkilökohtaiset
tavarat pois näkyviltä
Korjaa pienet viat vie jo aloitetun remontin
viimeistely loppuun
Leikkaa nurmikko
ja siisti piha
set tavarat ovat poissa näkyvistä. Myyjän
kannattaakin asettua ostajan asemaan ja
miettiä, mihin kohtiin itse asunnossaan
kiinnittäisi huomiota. Pikku viimeistelyt
kannattaa viedä asunnossa loppuun ennen esittelyjä. Virheitä ei tietystikään saa
lähteä peittelemään, salaiset virheet ovat
myyjän vastuulla. Hyvä ensivaikutelma
helpottaa ja nopeuttaa asunnon myyntiä.
Huoliteltu kokonaisvaikutelma myös va-
<
leisestä taloustilanteesta huolimatta myyntiä helpottaa ehdottomasti se, että ihmisten
elämäntilanteet muuttuvat jatkuvasti.
Ikääntyneemmät ihmiset muuttavat
pienempiin asuntoihin ja lähemmäs
keskustaa, perheen kasvaessa etsitään
isompaa kotia ja omilleen muuttavat
nuoret etsivät ensimmäistä omaa kotiaan. Tarve siis erilaisille kodeille on
olemassa jatkuvasti.
Vihertävä nurmikko, lehteen puhkeavat puut ja pensaat sekä kukkapenkeistä nousevat kasvit luovat
viihtyisän ympäristön. Aurinkoinen
takapiha tai terassi houkuttelee ostajaa. Omaa kotia ostetaankin tunteella ja monesti lopullisen ostopäätöksen
saa aikaan tunne, että oma koti on löytynyt. Kun asiakas löytää tarpeitaan vastaavan asunnon, tehdään nopeitakin päätöksiä.
Harjavallan ja Kokemäen toimipisteistä
vastaava Päivi Ruusunen-Lahti muistuttaa,
että OP-bonuksia voi käyttää välityspalkkion
maksuun.
kuuttaa, että asunnosta on pidetty hyvää
huolta.
AUTAMME ASUNTOKAUPPAAN
LIITTYVISSÄ ASIOISSA
Isot ja hintavat myyntiä varten ajatellut
remontit on usein viisaampi jättää tekemättä, sillä ostajan ja myyjän maut ja tarpeet eivät aina kohtaa. Perussiisteys ja
huolenpito usein riittävät mainiosti. Annamme asiakkaillemme myyjän muistilistan, jonka avulla näyttöön on helpompi
valmistua. Viereiseltä muistilapulta näet
muutamia vinkkejä miten valmistautua
oman asunnon myyntiin ja esittelyyn.
.
OP-Kiinteistökeskus Oy valittiin
Taloustutkimus Oy:n ketjututkimuksessa Suomen vuoden 2014
luotetuimmaksi välitysketjuksi.
Luotettavuus onkin yksi tärkeimmistä tekijöistä välitysfirmaa valittaessa. Huittisten toimipisteen
Jukka Ruusumaa ylsi myyntimäärällään samaisen vuoden
OP-Kiinteistökeskus välitysketjun eniten kauppoja tehneen 10
välittäjän kärkijoukkoon. Näiden
saavutusten jälkeen onkin ollut
hienoa jatkaa välitystoimintaa
myös tänä vuonna.
<
Huittisten toimipisteessä työskentelevät Jukka Ruusumaa ja Annika Peltomäki kertovat,
että jo keväällä oli nähtävissä selviä merkkejä asuntokaupan piristymisestä.
SOP-uutiset
7
VAKUUTUKSET
Vahinkovakuutukset ovat
olleet jo pitkään pankin
tuotevalikoimassa Osuuspankkiryhmän ostettua
Pohjola Vakuutuksen
vuonna 2005.
JOONAS LAHTINEN
MYYNTIJOHTAJA
Vakuutukset saman katon alta
A
8
siakkaille on tarjolla pankki ja vakuutuspalveluiden keskittämistä
Osuuspankkiin ja omistajajäsenillä on mahdollisuus hyödyntää pankkiasioinnista kertyviä bonuksia pankkipalveluiden tavoin myös ryhmän
vakuutusmaksuihin. Satakunnan Osuuspankissa henkilöasiakkaiden vakuutuspalveluita tarjotaan kaikissa konttoreissa
ja kesän aikana miehitystä saadaan vielä
vahvistettua.
Keskittäjäasiakkaiden eduista pyrimme kertomaan jokaisessa tapaamisessa.
”Vaikka asiasta olemme paljon vuosien
varrella puhuneet, on asiakastutkimustemme mukaan edelleen yllättävän paljon asiakkaita, jotka eivät ole kuulleet
keskittämisen tuomista asiakashyödyistä,
toteaa myyntijohtaja Joonas Lahtinen.
matta se kaikkein tärkein – henkilö itse.
Satakunnan
Osuuspankissa alle viidennes asiakkaista on vakuuttanut itsensä. OP
-ryhmässä on pyritty viime vuosina tekemään
uudenlaisia ratkaisuja tämän
asian parantamiseksi tarjoamalla
terveysvakuutusta, joka
on voimassa 100 vuoteen asti. Tuote on muutenkin tehty erilaisella
konseptilla
kuin ennen.
TERVEYSVAKUUTUKSEN EDELLÄKÄVIJÄ
Suomalaiset vakuuttavat auton ja muun
omaisuuden, mutta usein jää vakuutta-
”TERVEYSVAKUUTUS ON IHAN HUIPPUTUOTE, koska sitä vastaavaa ei markkinoilta löydy. Se on vakuutus, joka on
tarkoitettu kattamaan kaikki elämänkaaren eri vaiheet ja se tarjoaa turvaa moneen eri asiaan, joihin ennen ei ole pystynyt millään tavalla varautumaan. Lisäksi
korvaussummat ovat korkeammat kuin
millään muulla yhtiöllä ja silti hinta on
erittäin kilpailukykyinen”, kertoo vakuutusneuvoja Annulii Simonen.
Vakuutusneuvoja Sari Vuorinen
puolestaan tuo esiin vuonna 2013 aloittaneen Pohjola Vakuutus Oy:n omistaman
Omasairaalan Helsingissä: ”Omasairaala laajenee neljän uuden yksityissairaa-
SOP-uutiset
lan myötä valtakunnalliseksi. Meidän toimialueemme lähimmät sairaalat tulevat
Tampereelle ja Turkuun. Omasairaalan
palvelukonseptissa keskiössä on ihminen, jolle halutaan tarjota parasta mahdollista kokonaisvaltaista hoitoa mahdollisimman nopeasti. Se on saanut erittäin
hyvää palautetta, ja tulee olemaan jatkossa merkittävä etu asiakkaillemme”.
”Terveysvakuutuksen lisäksi katsomme mielellämme muutkin vakuutusasiat
kuntoon ja omistajajäsenenä saat keskittämisetuja myös vakuutusten puolella,
päättää pankki- ja vakuutusasioissa palveleva” Sari Takku.
.
Maatalouspolitiikan muutokset
lykkäävät kuluvana vuonna
maatilojen tulovirtoja vuoden
2016 puolelle. Tukimaksuihin
tulee sen vuoksi jopa 200 milj.
euron suuruinen viivästymä.
Liity asiakasomistajaksi
Asiakasomistajanamme omistat osan pankistasi ja sinulla on mahdollisuus hyötyä
parhaista eduistamme.
KAISA MARKULA
PANKINJOHTAJA
Ajankohtaista
maatilataloudesta
– vuosi 2015 tuo haasteita tiloille
M
aatilan tulojen ja menojen ajallinen kohdentaminen on aikaisempaa
haasteellisempaa. Maataloustuotteiden markkinoilla tapahtuneet heilahtelut vielä lisäävät paineita maatilan maksuvalmiuden entistä tarkempaan suunnitteluun.
Pankinjohtaja Kaisa Markulan mukaan osuuspankin mahdollisuudet tämän
ylimenokauden helpottamiseen ovat varsin perinteiset: voimme keskustella lainojen lyhennysten lykkäämisestä sovitun pituiseksi ajaksi. Joissain tapauksissa voi
tulla kysymykseen lyhytaikainen luotto tai maatilan yritystiliin liitettävä tarpeen
suuruinen luottolimiitti.
Niin muutosten tekeminen vanhoihin lainoihin kuin uusienkin luottojen myöntäminen käy joustavimmin, kun pankki tuntee asiakkaansa. Isoimpien maatilojen
kohdalla tämä tarkoittaa maatilan verolomakkeiden keräämistä vuosittain.
Myös maatilayrittäjän maksukäyttäytyminen vaikuttaa aikaisempaa enemmän
luoton myöntämiseen ja sen hinnoitteluun. Tämä on asia, jota maanviljelijäasiakaskuntamme ei ole välttämättä täysin sisäistänyt, Markula kertoo. Mitä enemmän asiakkaalla on ollut maksuviivästyksiä joko laskuissa tai lainanmaksussa,
sitä enemmän uuden luoton saaminen vaikeutuu. Jos luotto kuitenkin päätetään
myöntää, sen hinta on merkittävästi suurempi kuin sillä asiakkaalla, joka on hoitanut velvoitteensa ajallaan.
Kaiken kaikkiaan vuosi 2015 tulee olemaan erilainen maatalousyrittäjälle uuden
tukikauden ja syksyn tukimaksujen viivästymisen vuoksi. Me täällä osuuspankissa pyrimme olemaan maatalousyrittäjän tukena myös vaikeampina aikoina.
.
“Maataloustuotteiden
markkinoilla tapahtuneet
heilahtelut vielä lisäävät
paineita maatilan
maksuvalmiuden
entistä tarkempaan
suunnitteluun.”
ASIAKASOMISTAJAKSI LIITTYMINEN ON
HELPPOA
Liity joko täyttämällä hakemus verkossa,
soittamalla OP 0100 0500 puhelinpalveluun tai täyttämällä hakemus lähimmässä Osuuspankin konttorissa. Tiesithän, että
asiakasomistajaksi voivat liittyä myös alaikäiset asiakkaamme?
Liittymisen yhteydessä maksetaan osuusmaksu. Se on kertasijoitus eikä erillistä
vuosimaksua ole. Jos joskus päätät luopua
asiakasomistajuudestasi, saat osuusmaksun kokonaan takaisin lakisääteisen odotusajan jälkeen.
OP-BONUKSIA JA ALENNUKSIA
PANKKIPALVELUISTA JA
VAKUUTUKSISTA
Kun olet asiakasomistaja, on luontevaa,
että hyödyt myös pankin kannattavasta liiketoiminnasta. Voit saada alennuksia pankkipalveluista ja vakuutusmaksuista sekä
hyötyä OP-bonuksista jopa satojen eurojen
arvosta vuodessa.
Kertyneillä bonuksilla maksetaan pankkipalveluita; esimerkiksi päivittäisasiointisi
ja lainanhoitokulusi voivat olla sinulle jopa
maksuttomia. Lisäksi OP-bonuksia käytetään vakuutuslaskuihin, ja monien asiakasomistajiemme vakuutuslaskut kuitataankin
kokonaan pelkillä bonuksilla.
VAIKUTA PANKKISI TOIMINTAAN
Asiakasomistajana sinulla on myös mahdollisuus osallistua pankkisi hallintoon ja
päätöksentekoon, ja sitä kautta vaikuttaa
oman alueesi elinkeinoelämään ja hyvinvointiin. Voit olla mukana tekemässä vaikuttavia päätöksiä.
Osuuskunnissa päätöksenteon perusarvoihin kuuluu jäsen ja ääni -periaate. Jäsenkunta valitsee keskuudestaan oman pankkinsa hallintohenkilöt. OP Satakunnassa
ylintä päätösvaltaa käyttää edustajisto.
Asiakasomistajuus - lahja tulevaisuutta
varten.
Osuuspankin asiakasomistajuus on arvokas lahja, sillä se mahdollistaa rahanarvoiset keskittämisetumme. Voit lahjoittaa
asiakasomistajuuteen tarvittavan summan
esimerkiksi lahjakortilla, johon liität toiveen,
että raha käytetään asiakasomistajaksi liittymistä varten. Kysy lisätietoja omasta
osuuspankistasi.
www.op.fi/edut
SOP-uutiset
9
YRITYSRAHOITUS
TANELI JÄRVINEN
YRITYSRAHOITUSPÄÄLLIKKÖ
Euroalueen korko-odotukset
ovat sekavat
- yrityksillä loistava paikka hyötyä
tilanteesta tekemällä lainaan korkoputki
E
pävarmuus on sävyttänyt euroalueen taloutta ja talousennusteita kuluneena keväänä. Se on heijastunut myös monen suomalaisen yrityksen liiketoimintaan.
"YKSI KEINO HYÖTYÄ EPÄVARMOISTA ODOTUKSISTA ON
KORKOPUTKI," kertoo yritysrahoituspäällikkö Taneli Järvinen. Korkoputki on tavalliseen vaihtuvakorkoiseen luottoon
liitettävä lisäominaisuus, jossa korkoputken voimassaoloaikana luoton korko ei nouse korkokattotason yläpuolelle eikä laske korkolattiatason alapuolelle. Korkoputken katto- ja lattiatasot
voidaan asettaa myös samalle tasolle, jolloin viitekorko on kiinteä. Luoton kokonaiskorko muodostuu viitekorosta ja asiakaskohtaisesta marginaalista. "Nollakustanteinen" korkoputki on
tehokas tapa eliminoida korkoriski.
"Korkoputken tasot ovat varsin houkuttelevia, kun menemme
5-10 vuoden suojauksiin. 6 ja 12 kuukauden euribor -sidonnaisiin luottoihin saa tehtyä korkoputkella viitekoron kiinteäksi
tällä hetkellä välille 0,46 – 0,85 % riippuen luoton maksuohjelmasta sekä laina-ajasta," toteaa Satakunnan Osuuspankin yritysrahoituspäällikkö Taneli Järvinen. "Varsinkin pitkäaikaisissa
investoinneissa on useasti pitkiä laina-aikoja ja lainamäärä voi
“Korkoputki on tavalliseen
vaihtuvakorkoiseen luottoon
liitettävä lisäominaisuus, jossa
korkoputken voimassaoloaikana
luoton korko ei nouse korkokattotason yläpuolelle eikä laske
korkolattiatason alapuolelle.”
10
SOP-uutiset
olla yritykselle todella iso. Luoton maksuerä on suuruudeltaan
täysin erilainen, kun viitekorko on 0,5 % tai kun se on esimerkiksi 3 tai 5 %. Korkoputkesta ei mene erillistä suojausmaksua
ja yritys pystyy budjetoimaan suojatun luoton korkokulun sentilleen suojauksen voimassaoloaikana."
KORKOPUTKI VOIDAAN TEHDÄ NIIN VANHAAN KUIN UUTEENKIN LUOTTOON. "Pääasiassa suojausratkaisuja tehdään niin,
että suojataan korkoputkella osa yrityksen luotoista kiinteäksi
ja osa jätetään vaihtuvakorkoiksiksi velkakirjalainoiksi. Tällöin
yritys voi halutessaan tehdä ylimääräisiä lyhennyksiä ja tarvittaessa käyttää mahdollisuuden lyhennysvapaaseen vaihtuvakorkoisen luoton osalta," Järvinen kertoo.
.
LYHYESTI
Lataa Pivo puhelimeesi
– saat enemmän irti lompakostasi
Pivo on älylompakko älypuhelimessasi.
Se pitää tärkeät pankkitietosi, maksukorttisi sekä suosikkikauppojesi tiedot
aina tallessa ja aina mukanasi. Tiedät
koko ajan mihin sinulla on varaa ja arkesi pysyy helpommin hallussa.
ENEMMÄN IRTI TILISI SALDOSTA
Pivosta näet saldosi ilman tunnuslukutaulukon kanssa sähläämistä. Olet aina
ajan tasalla tili- ja luottokorttitapahtumistasi.
HYÖDYNNÄ EDUT
Löydät Pivosta lähelläsi olevat kaupat
ja palvelut sekä paljon erilaisia kauppiaiden tarjoamia etuja ja tarjouksia.
Pivossa mukanasi kulkevat lisäksi keskittämisedut. Voit seurata Pivon kautta saamiasi etuja, kuten rahanarvoisia
OP-bonuksia sekä pankki- ja vakuutusalennuksia. Pivon käyttäjänä saat veloituksetta käyttöösi myös CityShopparin
2015, joka pitää sisällään yli
1 000 huikeaa etua ja tarjousta.
ÄLÄ MISSAA HERKKUETUJA!
Pivon etuohjelmat -välilehdeltä löydät
Hesburgerin Bonusklubin. Saat käyttöösi uusimmat edut ja tarjoukset heti
niiden ilmestyessä.
LATAA MAKSUTON PIVO
PUHELIMEESI
Pivo on saatavilla iPhone, Android,
Windows ja Jolla-puhelimiin. Pivo toimii Osuuspankin verkkopalvelutunnuksilla.
Lue lisää www.pivolompakko.fi
OP Satakunnan
lakipalvelut
asiakkaille
PERHE- JA PERINTÖOIKEUDELLISET
TOIMEKSIANNOT
•avioehtosopimukset
• lahjoitukset ja ennakkoperinnöt
•ositukset
•perinnönjaot
•perintösuunnittelu
•perunkirjoitukset
•testamentit
• sekä em. asioihin liittyvä veroneuvonta ja
–suunnittelu
•edunvalvontavaltuutus
Mainio tuotto. Ja vain asiakasomistajille.
Olemme tehneet sinua varten uuden tuotteen, Tuotto-osuuden. Tavoittelemme sille tänä vuonna 3,25 % tuottoa*. Sijoitat suoraan omistamasi
Osuuspankin pääomaan. Tuotto-osuuden korko ja sen maksaminen riippuvat aina pankin toiminnan tuloksellisuudesta.
Kysy lisää omasta Osuuspankistasi tai vieraile osoitteessa op.fi/satakunta
*Tuottotavoite voi muuttua vuosittain ja osuuksien takaisinmaksamiseen sisältyy tiettyjä
ehtoja. Tutustu merkintäesitteeseen.
Kiinteistöjen ja asunto-osakkeiden kauppakirjojen
ja lahjakirjojen laatiminen sekä kaupanvahvistukset.
Lainopillisten palveluiden palkkioiden maksamiseen voit käyttää kertyneitä OP-bonuksia.
Ota yhteyttä ja kysy lisää oman osuuspankkisi
lakipalveluiden asiantuntijoilta:
Harjavalta Kirsi Äimänen p. 010 255 0858
Huittinen Hanna Viitanen p. 010 255 0852
Kokemäki Merja Korhonen p. 010 255 0881
SOP-uutiset
11
Asiakasomistajana
saat useita etuja
Bonukset
Oikeus tuotto-osuuksiin
Alennukset mm. OPKK:n välityspalkkioista
Mahdollisuuden vaikuttaa
LIIT Y
TA
JA EHDO !
TA
T
E
D
H
O
K
.fi
nan@op
satakun
Lahjoitamme vuonna 2015 hyväntekeväisyyteen
10€ jokaisesta uudesta asiakasomistajasta.
www.op.fi/edut
Yhdessä hyvä tulee.
HARJAVALTA HUITTINEN KEIKYÄ KOKEMÄKI