Rajaseutu 1

R A J A S E U T U T YÖ N Ä Ä N E N K A N N AT TA J A V U O D E S TA 19 2 4
1/2015
RAJASEUTU 90 VUOTTA
Vuoden Rajakunta – Utsjoki
1
Utsjoen kirkko
Paikka: Utsjoki, 4-tietä noin 6 km ennen Utsjoen kirkonkylää.
Utsjoen kirkko, pappila ja kirkkotuvat muodostavat maisemallisesti vaikuttavassa kehyksessä 1700-luvulta
1850-luvulle rakentuneen kirkollisen
ympäristön. Utsjoen kirkko ja pappila
pihapiireineen ovat osa valtiollisen rakennustavan pohjoisinta sillanpääasemaa Lapissa ja eri-ikäiset kunnostetut
kirkkotuvat tekevät alueesta Suomessa ainutlaatuisen historiallisen kirkkomiljöön (Museovirasto).
Utsjoen seurakunta on kaksikielinen (saame ja suomi), ainoa saamelaisenemmistöinen seurakunta Suomessa.
Kahvila ja kirkkotuvat: Kesän aukioloajat seurakunnan nettisivuilta:
[email protected]
Pohjoisimmat
tiekirkot
T
iekirkot ovat avoimina pääteiden varsilla ympäri kesäistä
Suomea. Vuodesta toiseen on
avoinna yli 250 Tiekirkkoa. Niiden
aukioloajat vaihtelevat, joten on hyvä
tarkistaa tiedot kirkon kohdalta. Yleisimmin ovet ovat auki 10.6.–20.8. klo
11–16. Kirkoissa järjestetään jumalanpalvelukisa ja vaihtelevasti muutakin
ohjelmaa konserteista urkuaarioihin.
Kaikki kirkot eivät ole tiekirkkoja.
Rovaniemen kirkko
Rovaniemen kirkko edustaa rakennusratkaisultaan aikakauden funktionalismia. Se on teräsbetonirunkoinen kirkko,
jonka julkisivut on muurattu poltetuista tiilistä ja rapattu käyttäen koristeena
Lapin liuskekiveä.
Kairosmaja
Revontulikappeli on Lapin tunturien
ensimmäinen turistikirkko. Se kokoaa
vuosittain suojiinsa noin 35 000 kävijää.
260 -paikkainen kappeli tunnetaan hyvistä konserteistaan. Kappelissa järjestetään myös yksityistilaisuuksia.
Kittilän seurakunta
Marian kappeli sijaitsee Levitunturin juurella, keskellä matkailukeskusta. Kappeli on valmistunut Leville 1998.
Oulun hiippakunnan piispa Olavi Rimpiläinen vihki sen käyttöön 20. syyskuuta 1998.
Enontekiö
Enontekiön kirkko on kauneimpia Suomessa. Se on myös valtakunnallisesti
merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Kirkko vihittiin käyttöönsä 1952.
Inari
Utsjoen kirkko ja etualalla kirkkotupa (Kuva: Minna Saastamoinen, Studio
Borga).
2
Inarin kyläkirkon ja myöhemmin saamelaiskirkon syntysanat lausuttiin sodan jälkeen 13.1.1946 pidetyssä kirkonkokouksessa, jolloin päätettiin, että
seurakuntaan olisi rakennettava kaksi kirkkoa, toinen Inarin kirkonkylään
tuhoutuneen kirkon paikalle ja toinen
Ivaloon. Tämän mukaisesti asiat olivat
edistyneet ja Inarin kirkonkylään kirkkohallitus päätti rakentaa kirkon 1945
perustetun saamelaisten rajaseutupiirin
käyttöön.
Tiedot: Kirkkopalvelu
RAJASEUTU
91. vuosikerta
Kustantaja ja julkaisija
Rajaseutu ry
ISSN 0355-452-X
Päätoimittaja
Matti Väistö
Email: [email protected]
Puh. 050 411 4672
Toimittaja
Paula Penttilä
Puh. 0400 846 419
Toimituskunta
Matti Väistö
Pentti Kurunmäki
Olli Lihavainen
Risto Nihtilä
Matti Sippola
Paula Penttilä
Rajaseutu ry
Tunturikatu 6 A 19, 00100 Helsinki
Puh. 010 271 6400, telekopio 010 296 2642
Email: [email protected]
Toimisto avoinna ma-pe klo 9–17
Pankkiyhteys
OP-Pohjola FI40 5780 0710 0348
Tässä lehdessä olevilla ilmoituksilla
tuetaan mm. rajaseutujen nuorison opiskelua ja paikallista yritystoimintaa.
Asioi verkossa
www.rajaseutu.fi
Tuleva tiedotus ainoastaan verkossa.
Rajaseutu ry siirtyy tiedottamisessa
verkkosivujen ja muiden olemassa olevien tiedotuskanavien käyttöön.
Osoitteenmuutokset ja jäsenasiat
Email: [email protected]
Puh. 010 271 6400
Lakon tai muun ylivoimaisen esteen takia ilmestymättä jääneistä numeroista ei suoriteta
korvausta. Toimitus pidättää oikeuden muokata ja lyhentää lähetettyjä aineistoja. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai
julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään ilmoituksesta maksetun hinnan
palauttamiseen. Puhelimitse annettuihin ilmoituksiin sattuneista virheistä lehti ei vastaa.
Rajaseutu-lehti on valtakunnallinen
julkaisu.
Painosmäärä 2 300 kpl
Irtonumero 7 €.
Taitto:
Osmo Jurvanen,
Lappeenranta
Painopaikka:
PunaMusta, Joensuu 2015
Sisältö
1/2015
5
6
7
8–9
10–11
12–13
14–15
16–17
18
18–19
20
21
22–23
24
25
26
26
27
28
29
30
30
31
Pääkirjoitus
Rajaseutuliitto jakoi opintoapurahaa
Heikki Jarvan muistolle
Vuoden 2015 rajakunta sai tunnusmerkkinsä
Vuosikokokoukset linjasivat tulevaisuutta
Ilomantsin Möhkössä tapahtuu
Parempi Arki ry
Oskar Relander
Pohjois-Karjalan musiikkiopisto
Pielisen-Karjalan musiikkiopisto
Kevätmenyy -konsertti
Esiin!
Raja-Karjala kulttuurihistorian kuvastimessa
Avojaloin – 10 elämää Kannaksella
Karjalan Liitto 75 vuotta
Tabu
Veteraaneja muistaen
Sotilasmuistoja Salpalinja-museolla
Porovuosi
Näkökulma
Oulanka – Paanajärvi -kirja
Ristikon ratkaisu
Ristikko
Etukansi:
Utsjoen kirkkotuvat ja Mantojärvi, kuva Studio Borga
Takakansi:
Gistuskáidi, Utsjoki, kuva Studio Borga.
Kuva on otettu Suomesta Norjaan, ollaan Suomen puolella
laskeudutaan Tenojokilaaksoon, alhaalla Tenojoki ja
Tenojokeen laskeva Leavvajohka (Norja).
3
Rajaseutu ry
Toimisto:
Tunturikatu 6 A 19, IV krs, 00100 Helsinki
Puh. 010 271 6400, telefax 010 296 2642
Sähköposti: [email protected]
www.rajaseutu.fi
Pankkiyhteys: OP-Pohjola FI40 5780 0710 0348
Hallitus v. 2015–2016
Puheenjohtaja Matti Väistö, valtiopäiväneuvos, Joensuu
Jäsenet
Arno Latvus, kauppatieteiden maisteri,
Helsinki
Markku Hakkila, filosofian maisteri, Helsinki
Marketta Hietanen, sosiaaliohjaaja, Helsinki
Kirsi Kangas, talous- ja elinkeinojohtaja, Salla
Eeva Karttunen, järjestösihteeri, Helsinki
Olli Lihavainen, valtiotieteiden maisteri,
Joensuu
Antero Parkkonen, kauppatieteiden maisteri,
Lappeenranta
Kaarina Vaaraniemi, varatuomari, Turku
Varajäsenet
Eero Juntunen, agronomi, Lappeenranta
Marja Suojoki-Gauriloff, toimittaja, Inari
Leila Vanhanen, laskentajohtaja, Helsinki
Toimisto &
talous:
Rajan Joutsen -muistolahja ............................... 150 €
Rajan Joutsen -rintamerkki .............................. 10 €
Lennart Segerstrålen Tunturijoutsen-aiheinen
Adressi .................................................................. 15 €
Kortti ....................................................................
2€
Sirkka Linnamiehen kukka-aiheiset kortit
2-osainen ............................................................
2€
1-osainen ...........................................................
1€
Adressien ja taitettujen korttien hintaan sisältyy
kirjekuori. Kaikkien tuotteiden hintoihin lisätään
lähetyskulut.
Tilaukset ja tiedustelut:
Puh. 010 271 6400
email: [email protected]
4
HSO-sihteeri
Anu Korpinen
Rajaseutu ry:n tarkoituksena on edistää rajaseutujen tuntemista, kehitystä ja rajaseudulla asuvien kansalaisten hyvinvointia ja osaamista sekä valvoa rajaseudulla asuvien kansalaisten yleisiä ja yhteisiä yhteiskunnallisia etuja ja toimia
rajaseutukysymyksissä kiinnostuneiden yhdyssiteenä.
Rajaseutu ry:n
opintoapurahat!
Toisen asteen opiskelijoille, jotka
ovat kotoisin Rajaseutu ry:n
toiminta-alueen kunnista.
Hakuaika syyskuussa 2015.
Lisätiedot ja hakuohjeet
nettisivuiltamme
www.rajaseutu.fi
Pääkirjoitus
Y
li yhdeksän vuosikymmentä
jatkuneessa rajaseututyössä
on tultu uuteen vaiheeseen.
Kevään
vuosikokouksissa
Rajaseutuliitto ry purettiin ja toiminnan organisaatiota selkeytettiin.
Käytännössä palattiin alkutilanteeseen: työ jatkuu Rajaseutuyhdistyksessä, jonka nimi muuttui Rajaseutu ry:ksi.
Rajaseutuliitto ry on perustettu
vuoden 1963 alussa rajaseututyötä tekevien yhdistysten katto-organisaatioksi. Kun Rajaseutuyhdistystä lukuun ottamatta muut jäsenyhdistykset ovat hiipuneet ja viimeisetkin jo
kauan toimimattomina olleet yhdistykset saatiin viime vuoden aikana
purettua, niin katto-organisaatio kävi
tarpeettomaksi.
Sekä Rajaseutuyhdistyksessä että Rajaseutuliitossa
uudistamisen tarve oli ymmärtääkseni jo vuosia sitten
tiedostettu. Kysymys oli toimeen ryhtymisestä ja oikean etenemistien löytämisestä. Tunnistin tämän tultuani vuoden 2014 vuosikokouksessa Rajaseutuliiton
puheenjohtajaksi. Samalla tunnistin ja olen kokenut
myös käytännössä sen raskauden, joka liittyy kaikkeen purkamiseen ja uudistamiseen ja tässä tapauksessa erityisesti arvokasta ja vahvaa perintöä kantavan Rajaseutuliiton purkamiseen.
Ajan riento on kuitenkin armoton, vuodet ja vuosikymmenet olivat tehneet tehtävänsä. Kun liiton jäsenyhdistyksiin ei juurikaan ole tullut uusia jäseniä, niin
toimijoiden ikääntymisen ja jäsenten luonnollisen
poistumisen myötä hiipuminen on ollut vääjäämättä
edessä. Sama kohtalo on uhkaamassa myös Rajaseutua, ainoaa jäljellä olevaa yhdistystämme ja rajaseututyön toimijaa, ellemme kykene uudistumaan ja saamaan mukaan uusia, toimivia jäseniä.
Hyvän ohjeen tulevaakin toimintaa ajatellen meille antaa englantilainen filosofi ja kirjailija Peter Marshall: ”Älkäämme tyytykö vain odottamaan mitä ta-
pahtuu, vaan antakaamme itsellemme päättäväisyys saada oikeat asiat
tapahtumaan”.
Meidän Rajaseutu ry:ssä toimivien on nyt kysyttävä, mitä ovat oikeat asiat tämän päivän ja tulevaisuuden rajaseututyössä. Miten parhaiten käytämme niitä taloudellisia
voimavaroja, joita edeltävät sukupolvet ovat kartuttaneet. Mitä tuloksia ja millaista vaikuttavuutta saamme aikaan ja millaisella yhteistyöllä. Vaikuttavuuden kannalta pelkkä
toimiston ja hallinnon pyörittäminen on varsin tuloksetonta.
Olemme rajaseututyössä olleet
purkamisen ja muutosten keskellä, mutta samalla uusien mahdollisuuksien edessä. Ne eivät avaudu
itsestään ja odottamalla, vaan tulevaisuus on tehtävä. Tähän työhön tarvitaan rajaseututyön ystäviä ja
kumppaneita, entisiä ja uusia.
Rajaseututyön toimijoiden ja hallinnossa mukana
olevien puolesta kiitän lämpimästi kaikkia kumppaneita, työntekijöitä ja rajaseututyön tukijoita. Erityiset kiitokset esitän toimittaja Paula Penttilälle ansiokkaasta lehden teosta vuosien ajan, samoin kaikille
lehtityössä avustaneille.
Näillä näkymin tämä on viimeinen Rajaseutu-lehti.
Jatkossa rajaseututyön tiedottamista hoidetaan verkkosivujen ja muiden olemassa olevien viestintäkanavien kautta.
Benjamin Franklin on todennut: ”Älä sano: teen
sen huomenna. Se mikä on tehty, on suuremman arvoinen kuin se, mikä on tekemättä. Tämä päivä on
kahden huomisen arvoinen”.
Rajaseututyössä on tehty paljon – se on arvokasta.
Tästä kaikesta olemme suuresti kiitollisia. Ja tekeminen jatkuu, tervetuloa mukaan yhdistyksen jäseneksi
ja toimintaan.
Matti Väistö
5
Stipendit
Rajaseutuliitto jakoi rajaseutujen
nuorille 137 opintoapurahaa
Rajaseutuliiton opintoapurahojen julkistamistilaisuus pidettiin
Kiteen kaupungin
Vuoden Rajakunnan
2014 – järjestämän
itsenäisyyspäivän juhlan yhteydessä Kiteen
Sivistys- ja kulttuurikeskus Ilmarisessa.
Rajaseutuliiton jakamien opintoapurahojen
saajina on yhteensä
137 rajaseutunuorta.
J
aettujen apurahojen yhteisarvo on
39.400 euroa. Apurahaa haki lähes 300 toisen asteen opiskelijaa.
Saajat ovat kotoisin rajaseutukunnista: Pohjois-Karjalan, Lapin, Koillismaan, Kainuun, Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnista sekä Turun
saariston rajakunnista.
Yhteistyössä Rajaseutuliiton kanssa samasta hakijoiden joukosta jaettiin
Gustaf B. Thordénin Säätiön Karjalan lahjarahaston myöntämät apurahat
yhteensä 15 nuorelle. Säätiön sääntöjen mukaan nämä apurahat kohdistetaan Pohjois-Karjalasta kotoisin oleville opiskelijoille. Myös American
Women´s Club sekä Eläketurvakeskuksen Virkistysrahasto sekä muutamat yksityishenkilöt ovat lahjoittaneet
varoja opintoapurahoihin.
Rajaseutuliitto on vuosittain kannustanut apurahoin lahjakkaita, opinnoissaan menestyneitä lukio- ja ammattiopistovaiheen opiskelijoita. Perinne on alkanut vuonna 1949 ja tänä
vuonna opintoapurahoja jaettiin 66.
kerran. Tämä nuorisoon kohdistettu
toiminta on yksi kaikkein merkittävimmiksi koettuja rajaseututyön muotoja.
Tänä vuonna Rajaseutuliitto tukee
myös 5.000 euron toimintarahalla Your
Move 2015 -liikunta- ja nuorisotapahtumaa, jonka tavoitteena on luoda toimintaa ja tekemistä Kiteen ja KeskiKarjalan alueen nuorille ja lapsiperheille.
Rajaseutuliiton myöntämät
huomionosoitukset
Kiteeläisille – vuoden 2014
rajakuntalaisille
Rajaseutuliiton puheenjohtaja Matti
Väistö palkitsi itsenäisyyspäivän juhlassa seuraavat yksityishenkilöt ja yhdistykset:
Anne Lindeberg-Piiroinen Ansioituneena musiikkikasvattajana, joka on
kehittänyt erityisesti varhaisiän musiikin opetusta. Tehnyt myös pitkään vapaaehtoistyötä lasten ja nuorten hyväksi MLL:ssa ja 4H:ssa.
Plamen Dimov Kiteeläisen musiikkityön primus motorina. Hänen työnsä
nuorten musiikkiharrastuksen hyväksi
on vaikuttanut monen kiteeläisen artistin ja muusikon menestykseen.
Kyläpari ry. Vireästä kylätoiminnasta ja kesäteatteriesityksistä, jotka tuovat Kiteen paikallishistorian suuren
yleisön tietoisuuteen.
Karjalan Kalamiehet ry. Merkittävänä vapaa-ajan kalastuksen ja kalastuskulttuurin edistäjänä, jonka järjestämät tapahtumat nostavat esiin myös
Kiteen kirkkaat ja puhtaat kalavedet.
Kiteen Pallo -90 ry. Kiteeläisten
lippulaivana pesäpallon Superpesissarjassa, joka tarjoaa katsojille mestaruuselämyksiä sekä ansiokkaasta
nuorisotyöstä junioripesisharrastajien
hyväksi.
Kitee-Seura ry. Kiteeläisten kotiseutuidentiteetin ylläpitäjänä ja arvostettuna paikallishistorian tuntijana ja
tallentajana sekä Koti-Karjala-lehden
myötä paikallisuutisten välittäjänä.
Lisätietoja: Rajaseutu ry
Matti Väistö p. 050 411 4672
Anu Korpinen, p. 010 271 6400
Aktiivisia rajaseudun opiskelijoita (Kuva: Leo Tossavaisen kuva-arkisto).
6
❖
Muistokirjoitus
Heikki Jarvan muistolle
Heli Kuusi
”Elämä ei ole minulle vain
kynttilä. Se on loistava soihtu,
jota saan kantaa hetkisen,
ja haluan sen palavan niin
kirkkaasti kuin mahdollista,
ennen kuin se ojennetaan
seuraaville sukupolville”.
Näillä sanoilla opetusneuvos Heikki Jarva hyvästeli työyhteisönsä lähtiessään eläkkeelle vuoden 1996 lopussa Opetushallituksesta. Näitä Bernard
Shaw`n sanoja Heikki olisi todennäköisesti mukaillut nytkin, jos olisi voinut itse sen tehdä.
Yhteydenpitomme Heikin kanssa
jatkui eläkkeelle lähdön jälkeenkin.
Nyt meitä on täällä muutama ystävä ja
työtoveri Opetushallituksen ajalta viimeisellä saattomatkalla. Olemme sitä
”Haju” -porukkaa, joksi meitä sisäpiirissä kutsutaan. Riitasta ja Heikistä on
tullut minulle ja elämänkumppanilleni Kaleville perheystäviä, joiden kanssa on ollut hienoa tavata ja parannella
maailmaa.
Heikki Jarvalla oli pitkä ja ansiokas ura Suomen koululaitoksen palveluksessa. Ensin puutyön opettajana,
kansalaiskoulun opettajana, koulunjohtajana, välillä tehtäviä kunnan koulutoimessa, sen jälkeen yliopiston lehtorina, kouluhallituksen ja ammattikasvatushallituksen ylitarkastajana ja
viimein Opetushallituksen palveluksessa sen perustamisesta vuonna 1991
alkaen toimistopäällikkönä ja opetusneuvoksena. Omat muistikuvani Heikistä ajoittuvat enimmäkseen Opetushallituksen aikaan.
Työyhteisössämme Heikki oli Pappa. Lämmin ja avoin persoona, idearikas ja luova visionääri, omaperäinen
humoristi ja hurtin huumorin viljelijä.
Heikin omaperäisestä ja rajattomasta
ajattelusta ”Haju” -porukkakin sai alkunsa. Siellä missä Heikki liikkui, siellä naurettiin ja viihdyttiin.
Työhön paneuduttiin kuitenkin aina
kaikella vakavuudella. Heikki Jarvan
toimialaan kuului erityisesti käsi- ja
taideteollinen koulutus, joka käsitteenä vakiintui 1980-luvun lopulla. Myöhemmin taide- ja viestintäkulttuurialan muu ammatillinen koulutus, sitä
Opetusneuvos Heikki Jarva suunnitteli Vuoden Rajakunnan symbolin, Raja
ihmisen tekemä -veistoksen (Kuva: Irene Tigerstedt).
mukaa kuin sitä kehitettiin ammatilliseksi koulutukseksi, sai painoarvoa
Heikin työsaralla. 1990-luvulla toteutettiin laajat opetussuunnitelmauudistukset, joissa Heikillä oli merkittävä
rooli. Samalla oppilaitosverkostoa uudistettiin ja modernisoitiin. Vuosikymmenien mittaan maaseutulähtöisestä ja
vähän arvostetusta kotiteollisuuskoulutuksesta muodostui monipuolinen ja
vetovoimainen kulttuurialan ammatillinen koulutus maahamme. Tämän lisäksi Heikki Jarva teki uraa uurtavaa
työtä taiteen perusopetuksen parissa.
Heikki oli työyhteisössään rakastettu henkilö, mutta hänestä pidettiin ja
häntä arvostettiin myös oppilaitosten
keskuudessa. Heikillä oli kykyä nähdä ja visioida, oppilaitoksissa oli realismia toteuttaa lennokkaitakin ajatuksia
ja unelmia. Tiiviit suhteet ammattikorkeakouluihin säilyivät, vaikka ne eivät
enää Heikin työuran loppuvaiheessa
virallisesti kuuluneet Opetushallituksen toimialueeseen. Heikki kannusti
oppilaitoksia kehittymään oman alansa ja alueensa oppimis- ja kehittämiskeskuksiksi.
Yhteistyö ja verkostoituminen olivat Heikille tyypillistä toimintatapaa,
ja siinä hän oli mestari. Heikin sydäntä
lähellä oli muun muassa muotoilun kehittämisohjelma, jolla haluttiin painottaa teollisen muotoilun näkyvyyttä käsityötuotteissa ja yrittämisessä. Myös
oppilaitosyhteistyönä toteutetut yrittäjyyshankkeet, yhteistyö Kotimaisen
(nyk. Suomalaisen) Työn Liiton kanssa, Puu-Suomi ohjelma ja monet muut
näiden kaltaiset hankkeet olivat Heikille mieluisia. Ne olivat 1990-luvun
alun lamavuosina erittäin merkittäviä
toimia, joilla edistettiin työllisyyttä ja
nostettiin Suomea laman kurimuksesta – mitä ajankohtaisimpia teemoja tänäänkin.
Heikki puhui avoimesti ja lämpimästi läheisistään, Riitasta, lapsistaan
ja heidän äidistään, lapsenlapsistaan ja
kaikista läheisistään. Hän rakasti teitä
suunnattomasti. Nyt hän on ojentanut
teille palavan soihdun ja antanut hyvän
esikuvan jatkaa elämää. Toivotan Riitalle ja uusille soidunkantajille voimaa
ja jaksamista jatkaa tästä eteenpäin.
Heikki Jarva eli rikkaan ja monipuolisen elämän loistavaa soihtua kantaen.
Toim. huom.
Kirjoittaja toimi Heikki Jarvan työuran
aikana Opetushallituksessa ammatillisen koulutuksen linjaylijohtajana. ❖
7
Utsjoki – Vuoden Rajakunta
Vuoden 2015 rajakunta
sai tunnusmerkkinsä
Utsjoen kunnanviraston aulaan ilmestyi maaliskuun alussa kunniakirja ja kiviveistos. Veistos on nimeltään
”Raja – ihmisen tekemä” ja se on valmistettu spektroliitista. Kyseessä on opetusneuvos Heikki Jarvan suunnittelema Vuoden Rajakunnan symboli. Veistos on kiertänyt
vuoden rajakunnissa vuodesta 2002 lähtien. Utsjoelle sen
toimittivat Rajaseutuliiton hallituksen edustajina Matti
Väistö ja Marja Suojoki-Gauriloff.
R
ajaseutuliiton hallitus nimesi
viime vuoden lopulla valintaraadin ehdotuksesta Utsjoen
Vuoden 2015 Rajakunnaksi. Valtioneuvos Riitta Uosukaisen, maakunta-
neuvos Pekka Nousiaisen ja liiton puheenjohtajan, valtiopäiväneuvos Matti
Väistön muodostama valintaraati korosti Utsjoen ansioita rajat ylittävässä
yhteistyössä.
Vuoden Rajakunnan nimeämisellä
Rajaseutuliitto on halunnut antaa vuosittain tunnustuksen rajaseutukunnalle, joka on kehittynyt alueensa elinvoimaiseksi ja tulevaisuuteen uskovaksi
asuin-, työ- ja kasvuympäristöksi. Utsjoki on neljästoista Vuoden Rajakunta.
Utsjoen kunnan puolelta Rajaseutuliiton edustajien tapaamiseen osallistuivat kunnanhallituksen puheenjohtaja Ilmari Tapiola ja varapuheenjohtaja
Henry Valle, valtuuston varapuheenjohtajat Väinö Guttorm ja Ismo Manninen sekä kunnanjohtaja Vuokko Tieva-Niittyvuopio.
Kunnanjohtaja Vuokko Tieva-Niittyvuopio esitteli liiton edustajille Utsjokea ja ajankohtaisia hankkeita. Esil-
Kuvassa vasemmalta: kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Henry Valle, valtuuston 2. varapuheenjohtaja Ismo Manninen, kunnanjohtaja Vuokko Tieva-Niittyvuopio, kunnanhallituksen puheenjohtaja Ilmari Tapiola, valtuuston 1. varapuheenjohtaja Väinö Guttorm sekä Rajaseutuliiton hallituksen edustajat; Matti Väistö ja Marja Suojoki-Gauriloff
(Kuva: Anon).
8
Utsjoki – Vuoden Rajakunta
le nousi muun muassa Utsjoki malli,
jonka tavoitteena on tehdä kunnasta
vahva ja vetovoimainen lähipalvelu- ja
asumiskeskus. Kehittymisen avaintekijöitä ovat rajakauppa ja vienti, rajan
ylittävät toiminnot sekä naapurimaa
Norja ja Barents.
Keskustelussa Rajaseutuliiton puheenjohtaja Matti Väistö kertoi yli
90-vuotiaasta rajaseututyöstä ja sen
nykyisestä muutosvaiheesta. Aikanaan
maatalouden neuvontatyö ja maaseudun olojen kehittäminen olivat keskeisellä sijalla. Yhteiskunnan muutos
on heijastunut myös rajaseututyöhön
ja meneillään on organisaation uudistaminen.
Kunnan ja Rajaseutuliiton edustajien tapaamisessa sovittiin, että kesän
yleisötapahtuma järjestetään sunnuntaina 12. heinäkuuta kunnanviraston
pihassa. Tilaisuudessa istutetaan Rajan
Puu – puulajin valinnassa käytetään
asiantuntijoiden apua. Vuoden päätapahtuma on itsenäisyyspäivän juhla,
Vuoden Rajakunnan symboli, veistos ”Raja – ihmisen tekemä” on esillä
Utsjoen kunnanviraston aulassa vuoden 2015 ajan. Veistos on kiertänyt Vuoden Rajakunnissa vuodesta 2002 alkaen. Ensimmäinen Vuoden Rajakunta oli
Virolahti (Kuva: Anon).
jonka yhteydessä Rajaseutuliitto julkaisee apurahojen jaon ja toimintarahan kohdentamisen sekä muistaa ansi-
oituneita toimijoita Vuoden Rajakunnassa.
Matti Väistö
Kuvassa vasemmalta: kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Henry Valle, valtuuston 1. varapuheenjohtaja Väinö
Guttorm, valtuuston 2. varapuheenjohtaja Ismo Manninen, kunnanjohtaja Vuokko Tieva-Niittyvuopio, kunnanhallituksen puheenjohtaja Ilmari Tapiola sekä Rajaseutuliiton edustajat; Matti Väistö ja Marja Suojoki-Gauriloff
(Kuva: Anon).
❖
9
Vuosikokoukset linjasivat
tulevaisuutta
Kansallismuseon kokoustiloissa kokoontuneet rajaseututyön toimijat linjasivat maakuntaneuvos Pekka Nousiaisen
johdolla kevään vuosikokouksissa toiminnan tulevaisuutta. Rajaseutuliiton vuosikokous oli samalla yhdistyksen
toinen purkukokous. Kokous päätti yksimielisesti purkaa
Rajaseutuliiton ja siirtää sen varat ja toiminnan Rajaseutuyhdistykselle, joka samalla uudisti sääntönsä ja muutti
nimensä Rajaseutu ry:ksi, josta edelleenkin voinee käyttää tuttua RSY-lyhennettä.
R
ajaseutuliiton vuosikokouksen
avasi vuoden 2014 vuosikokouksessa puheenjohtajaksi valittu Matti Väistö. Puheenvuorossaan
hän kertoi, että Liitolla on jo vuosien
ajan ollut tosiasiallisesti vain yksi jäsenyhdistys. Ajan oloon muiden jäsenyhdistysten toiminta on vähitellen hiipunut ja loppunut. Osa on purkanut
itse yhdistyksensä, kaksi ei enää ole
siihen kyennyt. Viime vuoden aikana
näiden yhdistysten purkuasia hoidettiin liiton toimesta yhdistyslain mukaisesti käräjäoikeuden kautta.
Tosiasiallisen toiminnallisen tilanteen huomioon ottaminen merkitsee
sitä, että yhdistysten katto-organisaatioksi vuoden 1963 alussa perustetulle
liitolle ei enää ole tarvetta. Ainoa jäljellä oleva jäsenyhdistys, Rajaseutuyhdistys, voi hoitaa rajaseututyön tehtävät itse ilman päällekkäisiä toimintoja.
RSY toimii nyt
koko maassa
Vuosikokouksen hyväksymissä, ennakkotarkastetuissa säännöissä Rajaseutu
Vuosikokousväkeä. (Kuva: Eero Juntunen).
10
ry:n toimialue laajeni koko maahan.
Yhdistyksen kotipaikka pysyy kuitenkin Helsingissä. Sääntöjen mukaan rajaseututyön toiminnan tarkoitus jatkuu käytännössä entisellään.
Keskeistä rajaseututyössä on jatkossakin edistää rajaseutujen kehitystä ja
rajaseuduilla asuvien ihmisten hyvinvointia ja osaamista. RSY valvoo osaltaan rajaseutujen asukkaiden yleisiä ja
yhteisiä yhteiskunnallisia etuja ja toimii rajaseutukysymyksistä kiinnostuneiden yhdyssiteenä.
Tarkoituksensa
toteuttamiseksi RSY toimii yhteistyössä kuntien ja
muun julkisen hallinnon sekä rajaseudun kehitystä edistävien järjestöjen
kanssa. Yhdistys voi muun muassa toteuttaa ja tukea rajaseutujen kehitystä
koskevaa tiedotus-, avustus- ja hanketoimintaa.
Nykyisellään RSY:llä on runsas sata
jäsentä. Jo ensimmäisenä toimintavuotena on tärkeää tehostaa jäsenhankintaa ja saada mukaan uusia toimijoita. Rajaseututyön strategiaa uudistettiin viime vuonna ja uudessa tilanteessa
sitä on edelleen tarpeen arvioida. Toiminnan ja voimavarojen käytön vai-
kuttavuuteen ja tuloksellisuuteen on
kiinnitettävä erityistä huomiota.
Kokouksen hyväksymän toimintasuunnitelman mukaan RSY ryhtyy
konkreettisiin toimiin muun muassa
talouden parantamiseksi, viestinnän
kehittämiseksi sekä jäsenten ja tukijoiden hankkimiseksi. Nykyisiä toimintatapoja tulee arvioida ja hakea vaihtoehtoja sekä toimiva yhteistyökumppanuus.
Vuosikokous kutsui
uusia kunniajäseniä
Rajaseutuliiton toiminnan päättyessä
siirtyivät tehtävät ja toiminta uudistuneelle RSY:lle. Vuosikokous totesi ja
kirjasi, että rajaseututyössä ansioituneet liiton kunniajäsenet, professori
Heikki Kirkinen, agronomi Erkki Koljonen ja valtioneuvos Riitta Uosukainen kutsutaan RSY:n kunniajäseniksi.
Rajaseutuyhdistyksen puheenjohtaja Markku Hakkila esitti, että vuosikokous kutsuisi lisäksi hallituksen esityksestä RSY:n uusiksi kunniajäseniksi
rovasti Uolevi Alakurtin, maakuntaneuvos Timo A. Säkkisen, opetusneuvos Lauri Helimäen sekä entinen toimistonhoitaja Sylvi Huotilaisen ja entinen talouspäällikkö, filosofian maisteri
Heli Lehden. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Uusista kunniajäsenistä Uolevi Alakurtti on toiminut muun muassa Turun
Rajaseudun Ystävien puheenjohtajana, Timo A. Säkkinen Rajaseutuliiton
puheenjohtajana ja Lauri Helimäki yli
30 vuotta Rajaseutuliiton hallituksessa. Sylvi Huotilainen ja Heli Lehti ovat
Rajaseutuliiton pitkäaikaisia työntekijöitä. Lauri Helimäki kiitti kunniajäsenten puolesta ja muisteli rajaseututyön vaiheita ja tapahtumia persoonalliseen ja värikkääseen tapaansa.
Uudet kunniajäsenet: Lauri Helimäki, Heli Lehti ja Sylvi Huotilainen
(Kuva: Eero Juntunen).
Väistön. Hallituksen jäseniksi valittiin
Markku Hakkila, Marketta Hietanen,
Arno Latvus, Kirsi Kangas, Eeva Karttunen, Olli Lihavainen, Antero Parkkonen ja Kaarina Vaaraniemi. Varajäseniksi valittiin Eero Juntunen, Marja
Suojoki-Gauriloff ja Leila Vanhanen.
Tilintarkastajaksi valittiin HTM-tilintarkastaja Toivo Tuomikorpi ja varalle
HTM-tilintarkastaja Aarto Hirvi.
Rajaseutuliiton vuosikokouksen yhteydessä julkistettiin toimittaja Paula Penttilän kirjoittama rajaseututyön
90-vuotishistoria. Kirjaa esitteli Eeva
Karttunen ja Rajaseutu ry tulee jakamaan teosta rajaseututyön toimijoille
ja sidosryhmille.
Vuosikokouksissa puhetta johtanut
maakuntaneuvos Pekka Nousiainen
luonnehti kokouspäivää historialliseksi. Hän kiitti hyvästä kokouspäivästä
ja toivotti menestystä rajaseututyölle. Rajaseutuliitto jää historiaan, mutta toiminta jatkuu uudistuneessa Rajaseutu ry:ssä.
Matti Väistö
Rajaseututyötä 90 vuotta
-historiateos julkistettiin
Rajaseutuliiton ja Rajaseutuyhdistyksen hallitusten hyväksymän aiesopimuksen mukaisesti Rajaseutuyhdistyksen hallitus jätti vuosikokouksessa
paikkansa täytettäväksi. Uudistuneen
Rajaseutu ry:n sääntöjen mukaan sen
hallituksessa on puheenjohtaja ja 6-12
jäsentä sekä enintään neljä varajäsentä. Puheenjohtajan ja jäsenten toimikausi on kolme vuotta, vuosittain on
erovuorossa kolmasosaa lähinnä oleva
määrä hallituksen jäsenistä.
Vuosikokous valitsi Rajaseutu ry:n
hallituksen puheenjohtajaksi Matti
Eeva Karttunen esittelee uutta historiikkia. (Kuva: Eero Juntunen).
11
Ilomantsin Möhkössä tapahtuu
Ilomantsin Möhkö on Suomen itäisin kylä. Se sijaitsee
Venäjän rajalla, 25 kilometrin päässä Ilomantsin keskustasta. Joensuun keskustaan matkaa tulee reilut 90
kilometriä. Sana Möhkö tullee saamenkielisestä joen
mutkaa tarkoittavasta sanasta. Kylän ydin on ruukkimuseo ja sen vieressä virtaava Koitajoki.
M
öhkönkosken partaalle rakennettiin
rautaruukki
1850-luvulla. Läheisistä jär-
vistä nostettiin järvimalmia, josta jalostettiin sitten rautaa ruukin masuuneissa. Ruukki oli suuri työllistäjä
1800-luvulla, enimmillään noin 2000
ihmistä sai eri tavoin toimeentulonsa
rautaruukin ansiosta. Ruukin toiminta jatkui vuoteen 1908 saakka.
Tänä päivänä Möhkössä on kiinnostava ruukkimuseo. Museossa voi tutustua rautaruukin toimintaan, sotahistoriaan ja Möhkön metsäiseen aikaan.
Museon näyttelyt ja museokauppa
Ruukinpuoti sijaitsevat ruukinkartano
Pytingissä ja entisessä kaupparakennuksessa Ambarissa. Vanhat rakennukset ja 1900-luvun alun tyyliin kunnostettu ruukinpuisto idyllisessä koskimaisemassa välittävät entisaikojen
elämää ja tunnelmaa.
Lemmenpolku johdattaa kävijän Möhkönkosken kuohujen äärelle.
Rautaruukin ajoista kertovat masuunien rauniot ja entisöidyt kanavat sekä
mahtava vesiratas. Kesäisin ruukilla
järjestetään monenlaisia tapahtumia,
teatteriesityksiä ja työnäytöksiä.
Möhkön Arboretum uusin
vetonaula
Paulan nimikkopuuta – riippapihlajaa – istustuttamassa Jorma Kärkkäinen ja
Paula Simonen. Lapset ovat taustajoukoissa auttamassa. Kuva Maire Purmonen.
12
Uusimpana alueen käyntikohteena on
arboretum, johon on koottu pohjoisen
alueen puustoa. Arboretum on perustettu noin 10 vuotta sitten.
Arboretumin rakentajien tavoitteena on ollut luoda Möhkön kylään
puulajipuisto, jossa kokeillaan seudulle tuntemattomien puu- ja pensaslajien viihtymistä tällä kasvuvyöhykkeellä. Koitajoen niemessä sijaitsevan kahdeksan hehtaarin alueen rakentamista
on tehty istutusten lisäksi myös kulkukäytävien, teiden ja tekolampien rakentamisella ja raivauksilla.
Puiston hoidosta vastaa pieni tukiyhdistys: Möhkön Arboretumin Ystävät ry. Puuistutusten erityisteemana on
kotimaisten puulajien varttamalla kasvatettujen puiden kokoelma, jonka perustamiseen on saatu tukirahoitus Suomen Metsämiesten Säätiöltä. Arboretumiin on tähän mennessä istutettu
noin 600 yksikköä noin 270 eri lajista.
Näyttävin kokoelma puistossa on
suomalaisten havupuulajien erikoismuotojen esittelyalue. Alueelle on tehty kulkuväylä ja viimeksi työn alla on
ollut istutusalueiden ympärille rakennettu polkuverkosto. Yksi poluista tulee kulkemaan Koitajoen rannan töyräällä. Puiston raivaus- ja istutustyö on
tehty pääosin talkootyönä. Rajaseutu-
liitto tuki avustuksellaan kesällä 2014
toteutettua puiston polkuverkoston rakentamista.
Möhkön Arboretum tarjoaa mahdollisuuden istuttaa oma nimikkopuun
taimi puistoon, hinta yksityishenkilöille on 100 euroa ja yrityksille/yhteisöille 200 euroa. Puun viereen tulee paalu
ja nimilaatta.
Petkeljärven kansallispuistosta on
Möhkön ruukkimuseolle matkaa vain
puolenkymmentä kilometriä. Petkeljärven kansallispuistossa käy vuosittain noin 20 000 ihmistä. Myös Petkeljärvellä suunnitellaan uutta retkeilyreitistöä täydentämään tarjontaa.
Asukkaita Möhkön kylällä on noin
120. Toimivia maatiloja ei kylällä enää
ole, mutta viljaa viljellään vielä. Kaikkia Möhkön peltoja ei ole laitettu kasvamaan metsää. Pieni kauppa kylältä
löytyy. Kaupan toiminta painottuu kesään, mutta se on avoinna myös talvel-
la. Möhköläisillä on omat kaivot, sillä
vesiosuuskuntaa kylällä ei ole. Tietoliikenneyhteyksiin saadaan parannusta,
kun laajakaista saadaan rakennettua
Möhköön asti. Oma auto on välttämätön näillä seuduilla. Karuista kulkuyhteyksistä huolimatta kylälle on tullut
myös nuoria perheitä.
Sodat jättivät jälkensä
Möhköön
Suomen itäisimmässä kylässä sodan
muistot, arvet ja tunteet ovat yhä läsnä
jokapäiväisessä elämässä. Ilomantsi oli
ainoa alue nykyisen Suomen alueella,
missä käytiin divisioonatasoisia taisteluita sekä talvi- että jatkosodassa.
Sodan seurauksena Ilomantsista
lohkaistiin yksi kolmasosa Venäjälle ja
uusi raja piirrettiin kulkemaan Möhkön vieritse. Talvisodan aikainen historia on Möhkön alueella hyvin kou-
riintuntuvaa: tarinat puna-armeijasta
Möhkössä, Oinassalmen rintamalinjasta ja Taivallammen synkästä taistelusta vievät hiljaiseksi. Sotien aikaiset tapahtumat merkitsivät Möhkössä evakkoon lähtöjä ja lähelle tullutta uutta
rajaa.
Sotahistoriaan voi Möhkön alueella tutustua useissa paikoissa. Opastustauluja on niin Taivallammella, Oinassalmella, Möhkön sillan kupeessa kuin
Kaatiolammelle nousseessa uudessa
opastuskeskuksessa. Entisöityjä sotarakenteita löytyy Oinassalmelta, Petkeljärveltä Petraniemestä ja Kaatiolammelta. Myös Möhkön ruukin pysyvät näyttelyt kertovat sodan tarinoita
paikallisesta näkökulmasta. Sotahistoria on vahvasti läsnä myös Möhkön
vuosittaisessa tapahtumatarjonnassa.
Teksti Olli Lihavainen
Rajaseutu ry, hallitus
Arboretumin maisemapolun sillan rakennustalkoot. Kuvassa Jorma Kärkkäinen, Paavo Hamunen mönkijän ohjaimissa ja taustalla Eino Ruokolainen. Kuva Maire Purmonen
❖
13
Parempi Arki ry – toimintaa
yhteiseksi hyväksi
Parempi arki ry on toiminut runsaat kymmenen
vuotta Enossa. Vuodesta 2008 lähtien toimintaa on
harjoitettu rekisteröidyn yhdistyksen toimesta. Yhdistyksen Enossa sijaitsevan kiintopisteen lisäksi
yhdistys toimii Joensuun seudulla Kontiolahdessa,
Pyhäselässä ja Tuupovaarassa sekä Ilomantsissa,
Lieksassa ja Juuassa.
P
arempi arki ry:n uudet – matalan kynnyksen - toimitilat avattiin Enossa kesäkuussa 2012.
Kahvioon, puotiin ja käsityöpajaan
ovat kaikki tervetulleita. Toimitiloissa on lämmin, kaiken kansan kylätalomainen tunnelma. Päivittäin pisteellä
vierailee kymmeniä ihmisiä eri puolilta Joensuun seutua. Perjantaina on perinneleipomispäivä.
Anna-Liisa Pieviläisen aloitteesta
syntyneen Parempi Arki ry:n toiminta
on laajentunut. Siitä on kehittynyt noin
100 jäsenen yhdistys, joka kutsuu ihmisiä vapaaehtoistoimintaan ja lähimmäisen auttamiseen ja kohtaamiseen.
Toimintaa pyöritetään noin 40:n vapaaehtoisen voimin ja joka päivä arki-
pajaksi nimetty tila kerää noin 60-100
kävijää.
Arkipaja tarjoaa erilaisia kädentaitoja kehittäviä harrastuksia ja kuntouttavaa työtoimintaa. Arkipajassa on
seitsemän eri pajaa: mm. viihtyvyys- ja
puhtaanapitopaja, info- ja toimistopaja, miesten talohuolto- ja monitoimipaja sekä kättentaitopaja. Päivittäiset pajatoiminnot mahdollistavat monenlaista aktiviteettia: vapaaehtoistoiminnan,
kuntouttavan työtoiminnan, työkokeilun ja koulutusharjoittelun vaihtelevassa toimintaympäristössä. Pajoissa tapahtuvissa tehtävissä saa oppia ja
opettaa itsekin uusia taitoja.
Toimintatiloissa on pieni puoti, josta
voi ostaa toiminnassa mukana olevien
Paremman Arjen kahvila ja puoti. Kuva Anna-Liisa Pieviläinen.
14
tekemiä käsitöitä. Keittiön vapaaehtoiset leipovat herkkuja sekä omaan kahvilaan että myös tilauksia varten. Kahvio on auki maanantaista perjantaihin
klo 9.30-13.30. Siellä voi opetella asiakaspalvelutyötä ja ruoan valmistusta
ja perinneleivontaa. Keittiöpajassa on
kodin askareiden harjoittelua sekä naisille että miehille.
Yhdistyksen pienimuotoisten kurssien tavoitteena on tukea ihmisten toimintakykyä ja arjen hallintaa. Tärkeänä tavoitteena on tuoda ihmisiä yhteen
sekä tukea yhteisöllisten verkostojen
syntyä.
Tiloissa on kuntouttavaa työtoimintaa monenlaisissa elämäntilanteissa
oleville. Esimerkiksi leipominen on hyvää ja konkreettista tekemistä. Leivonnassa käytetään mahdollisimman paljon paikallisten tuottajien tuotteita.
Pyyteetöntä
vapaaehtoistyötä
Parempi arki -yhdistyksen toiminta nojaa vapaaehtoistyöhön. Tiloissa
työskentelee arkipäivisin useita vapaaehtoisia, kuntouttavan työtoiminnan
osallistujia ja työkokeilijoita. Kahvilan, ompelimon ja puodin lisäksi yhdistys tekee hyväntekeväisyyttä ja se on-
kin yhdistyksen varsinainen toiminta
lähimmäisyyden lisäksi.
Tänne voi tulla omien luovien ajatustensa kanssa. Meillä jokaisella on
omaa arvokasta osaamista, sanoo Parempi arki ry:n toiminnan äiti ja puuhanainen Anna-Liisa Pieviläinen.
Parempi Arki ry ottaa vastaan lahjoituksia ja toimittaa elintarvikkeita ja
muuta materiaalista apua haasteellista
elämäntilannetta eläville ihmisille. Yhdistys haluaa näin tarjota mahdollisimman monelle pienen avun ja toivonkipinän.
Uudenlainen ”Arkki-hanke”
suunnitteilla
Yhdistyksellä on vireillä ”Arkki-hanke”. Se tähtää syrjäytymisuhan alla olevien nuorten ja ikääntyneiden vapaaehtoisten tukemiseen. Hanke pyrkii
lisäämään nuorten vastuullista toimintaa, heidän voimavarojensa ja mahdollisuuksiensa mukaan. Hankkeen avulla
myös pyritään etsimään sopivia tukihenkilöitä, autettavan koulutukseen
tai työelämään johtavia polkuja sekä
hyvien harrastusmahdollisuuksien löytämistä.
Joensuun kaupunkiin nykyisin kuuluvan Enon alueella on keskimääräistä
enemmän pitkäaikaistyöttömiä avuntarvitsijoita. Hankkeen avulla pyritään
ehkäisemään nuorten joutumista työttömyysuhan ja syrjäytymisen tielle.
Perusajatuksena projektissa on, että
nuoret muodostavat toimivia pienryhmiä saadakseen uusia ratkaisumalleja
elämässään mahdollisesti eteen tuleviin ongelmiin. Vertaistuki ja uusi toimintaympäristö toimivat lähtölaukauksena edunsaajien itsensä oikeana pitämille kehityssuunnille. Arkki-hanke
tarjoaa toimintaa, työskentelypaikan
ja erilaista tietoa kohderyhmälle.
Projektin varsinainen kohderyhmä
on Enon alueella asuvat nuoret ja heidän perheensä sekä toimintaan osallistuvat vapaaehtoiset. Välillisiä kohderyhmiä ovat Joensuun kaupunki ja
nuorten kanssa toimivat viranomaiset,
seurakuntien työntekijät ja muut nuorten kanssa toimijat sekä oppilaitokset
ja opiskelijat.
Kohtaamispaikkoja
nuorille
Tavoitteena on luoda nuorille, kaikille vapaaehtoisille ja koko kylälle kohtaamispaikka, jossa he voivat kohdata
toisiaan, kehittää keskinäisiä kontaktejaan ja saada vertaistukea toisiltaan
Käsityöpajassa tehty Nalle. Kuva Anna-Liisa Pieviläinen
ja hankkeen vastuuhenkilöiltä. Hankkeen avulla voidaan luoda uusia sosiaalisia verkostoja ja jakaa arkeen liittyviä tietoja ja taitoja.
Kohtaamispaikka tulee toimimaan
myös tiedotuspisteenä nuorille ja se
tarjoaa uusia mahdollisuuksia pienryhmissä tapahtuvaan harrastustoimintaan. Vastuun ottaminen omista toimista on yksi toiminnan peruspilareista.
Kohtaamispaikassa järjestetään virikkeellisiä teematapahtumia ja lähialueen asukkaiden tarpeista lähteviä koulutuksia ja kursseja. Hankkeen
päättymisen jälkeen kohtaamispaikka
toimii itsenäisesti käyttäjiensä toimesta.
***
Parempi Arki ry haluaa kiittää sydämellisesti kaikkia toiminnassa mu-
kana olevia – vapaaehtoisia, työtoimintaa tekeviä ja kaikkia yhteistyökumppaneitaan. Olette olleet koko
sydämellä mukana! Kiitos siitä!
Parempi Arki -yhdistyksen toiminnasta voi lukea lisää: Parempi Arki ry
facebookissa ja paikallislehti Pielisjokiseudusta, jossa näkyvät myös kesän
aukioloaikamme. Huomio, kesäkaudella 11.5–17.8.2015 olemme auki ti-pe
klo 9.30–13.30.
Yhdistyksen puuhanaisen AnnaLiisa Pieviläinen yhteystiedot ovat:
puh 050 493 6352, osoite Kauppatie 4,
81200 Eno
Teksti:
Olli Lihavainen,
Rajaseutu ry:n hallitus
❖
15
Oskar Relander rajaseudun
runokylissä vuonna 1888
S
ortavalan seminaarin johtajana
1908–1928 hyvällä menestyksellä
toiminut Karl Adolf Oskar Relander (1863–1930) tunnettiin opettajana ja koulumiehenä sekä kansanrunojen tutkijana ja niiden kerääjänä.
Relander mainitsee ”Shemeikäisten” (Shemeikkojen) suvun tunnettuna tietäjistään ja laulajistaan. Vuonna
1894 julkaistiin O. Relanderin väitöskirja ”Kuvakielestä vanhemmassa suomalaisessa lyyrillisessä kansanrunoudessa”. Sortavalasta hän pääsi kätevästi Raja-Karjalan runokyliin.
Oskar Relander kirjoittaa: ”Impilahden taitavin runonlaulaja Paavo
Hämäläinen osaa jonkin verran eepillisiä runoja, mutta eniten loitsuja. Niinpä häntä kutsutaan leikillä ’maajumalaksi’, joka taitavana metsästäjänä osaa
metsämiehen virsiä ja lukuja runsain
määrin. Nuorena miehenä Paavo kulki ”Lapissa” Tsannikan, suistamolaisen
talonpojan kanssa, ketun pyynnissä.
Salmin kihlakunnassa sanottiin Aunuksen puolta ”Lapiksi”, ja oikeata
Lappia ”Tuli-Lapiksi”. Niillä retkillä
Tsannikka loitsunsa oppi, Hämäläiseltä, jolla niitä oli jakaa toisillekin. Tsannikka ja Hämäläinen hiihtivät ketun
ajossa Aunuksen Karjalan puolella,
kunnes osuivat taloon, missä pidettiin
läksiäisiä.
Miehet astelivat pirttiin, ilonpitoa
katsomaan, mutta jäivätkin siivosti
oven suuhun.
Kuitenkin talon isäntä sattui olemaan ”toratsu” (riidanhaluinen) mies,
joka lisäksi oli ”vesselöitynyt” (juovuksissa). Isäntä tulla tupsahti vieraiden miesten eteen, tarjoten heille ”kulakkoa” = nyrkkiä). Hän käski ”ruotshien” mennä ”eäreh” (= lähteä pois).
Nämä yrittivät vain siivosti vastailla,
mutta turhaan, niin menivät pois. Asuipa kylän reunassa heille tuttava seppä,
ja sinne miehet astelivat. Seppä, kuultuaan sen, kuinka miehiä oli kohdeltu,
alkoi kehottaa heitä kostamaan. ”Ettekös te, jotka tietäjiä olette, osaa siihen
mitään konstia tehdä?” Lisäksi matkatoveri Tsannikka alkoi Hämäläistä
kostoon kehottamaan. Paavo Hämäläinen vastasi: ”Reähkä (synti siitä tulisi, kun ei saa koskaan käyttää tietoaan
toisen vahingoksi. NytTsannikka ristii silmänsä, sanoen: ”Kyllä minä reähkän vastaan, enhän minä muuten pyytäisikään!” ”No, jos niin on, niin sama
sitten”, taipui Hämäläinenkin tuumaan. Sitten hän pyysi sepältä sukasen
(hiusharjan). Hän lähti kylän vieressä
olevan järven jäälle, ”kärttäen” (houkutellen) sukasella vetehistä avannosta, jonka ohitse hääväen saattueen
piti sulhasen kotiin kulkea. Sen tehtyään Hämäläinen palasi sepän luokse,
ja siellä kiipesi aterian perästä uunin
päälle makuulle.”
”Morsiamen kotona valmistauduttiin lähtemään. Vaan, kun hääsaattue
kulki avannon ohitse, nousi siitä Vete-
hinen ja istuutui ensimmäiseen rekeen.
Vetehinen näytti aivan kuin se olisi ollut heinäruko.
Ja vaikka rekikeli oli sangen mainio,
ei hevosia saatu lainkaan juoksemaan.
Kuitenkin hevoset olivat perille päästyään aivan läpimärät. Ja sulhastalon
pihamaalle saakka Vetehinen oli hääsaattuetta seurannut.
Kauhistus ja pelon tunne olivat vallanneet koko hääsaattueen, joka oli
varma siitä, että tämä kaikki oli ”Ruotsin tietäjien” aikaansaamaa työtä. Eikä
mikään muu auttanut, sillä isäntä palasi takaisin kotikylään, varusti mukaansa viinaa, kahvia, tsaijua, rinkeleitä ja
muita lahjoja, ja meni sen jälkeen sepän luo tietäjiä etsimään. Pirttiin tultua
hän heti ”ruotsheja” tiedusteli. ”Tuolla
uunilla makaavat”, sanoi isäntä.
Viimein meni isäntä heidät herättämään ja häihin pyytämään. ”Kuinba
myö tultais’ kun kulakkoa (nyrkkiä)
annetah ?” Isäntä tietäjät lepytteli, lahjat antoi, ja pyysi vielä loitsut peruuttamaan. Viimein ”ruotshit” leppyivät.
Paavo Hämäläinen meni avannolle,
suka (harja) kädessä kutsui Vetehistä
takaisin. ”No, tuliko?” kysyi Relander
kertojalta. ”Ka, kui ei tullut”, vastasi Hämäläinen. Lisäksi Vaslei Matinpoika Möntti Syskyjärven kylässä taisi
laulaa paljonkin runoja, ja Ondrei Titovilta kirjasi Hjalmar Basilier talteen
143-säkeisen ”pistoksen synnyn” ja
kolme muuta loitsua. Impilahden laulajista mainitaan Antti Sipolainen Kerisyrjästä, Levontjeff Vasiljoff Mölkänen sekä Pedri Ieveli Ruokojärven kylästä, ja Anni Matintytär Syskyästä.
Laulumailla
Seminaarinjohtaja Oskar Relander, poikansa jääkärieversti Ilmari Relander
ja pojanpoika Lauri, syntynyt 1925, yhteiskuvassa Sortavalassa. Kuva: Timo
Relander via lehtori Kirsti Relander, Joensuu.
16
Oskar Relander kirjoittaa: ”Tolvajärvi.
Ivan Kassianov on kuollut. Hänen ainoa elossa oleva poikansa Pedri asuu
Kokkarissa, tytär Anni Ägläjärvellä.
Nyt (1888) ei Tolvajärvellä osattu enää
runoja. Muistetaan siellä 40 vuotta sitten laulattajan käyneen, hänelle Iivana
Vornanen oli laulanut. Kassin Iivanan
veli Stjopana (Stepan) oli ollut hyvä
laulaja. Kassin Iivanan sanotaan oppineen laulunsa Tuli-lappalaisilta, joita oli pidetty Vornasen talossa. Heiltä oli silloin laulut ja loitsut saatu ja
opittu. Vornasia oli ennen asunut kolme veljestä Tolvajärven saaressa, mistä
oli koko Vornasten suku tullut. Puhuin
kiertokoulun opettaja Iivana Piiroisen
kanssa, joka oli kotoisin Koverosta.
Hän sanoi noin 40 vuotta sitten siellä käyneen laulattajan, joka laulatti
Vaslei Kareista, ”Lyksin Vasleita” sekä
Vaslei Karhapäätä. Nämä olivat jo aikoja sitten kuolleet. Jälkeläiset eivät
enää asuneet Koverossa, eikä Piiroinen tiennyt, osasivatko he lainkaan runoja.”
”Kokkari. Ensin kirjoitin yhden runon Fedora Kokkoselta. Kävin Kassin Pedrin, Ivan Kassianov Vornasen
pojan luona. Pedri muisti laulattajan,
helppoisen (pienen)miehen käyntiä
isänsä luona. Kesäisen päivän oli isä Iivana (Vornanen) tälle laulanut. Pedri arvioi laulattajan lähteneen Korpiselälle päin. Pedri Vornanen piti loitsuja
suuressa arvossa, ja sanoi niistä paljon hyötyäkin olevan. Tänäkin talvena
(1888) Pedri oli monta sairasta parantanut. Hyvin vastenmielisesti Pedri niitä loitsuja luki, mutta viimein sain hänet muutaman niistä lukemaan. Muut
runot sanoi Pedri joutaviksi, eikä hän
niitä huolinut oppiakaan. Loitsu oli
Pedrin mukaan luettava kolme kerrtaa
peräkkäin, että se oikein vaikuttaisi.”
”Veitsisyrjä. Jaakko Jeskanen ei ollut kotona, vaan hän oli rahdinajossa.
Tapasin kuitenkin Jaakon veljen, joka
muisti Europaeuksen, mutta ei muistanut mistä ja minne tämä kulki. Jaakko
Jeskasen äitiä Europaeus oli niin ikään
laulattanut. Hyvin laulattaja (Europaeus) ryki, leikkiä laski, ja lapsia sylissä
hypitti. Taisi se Europaeus käydä kylän
useimmissa taloissa. Häälauluja täällä
oli ennen osattu paljon. Vieläkin monet kylän kreikauskoiset niitä osaavat.
Lisäksi muutamat vanhat luterilaisetkin niitä osaavat, mutta laulamaan he
eivät vähällä ryhtyneet. Monet luterilaisista jopa pakenivat toisiin taloihin.”
”Mutalahti. Kylässä, missä Natukan Stjopa (Stepan) nykyään elää, en
käynyt. Pitkä kierros siitä olisikin tullut, eikä ollut siellä toivoa minkäänlaisista tiedoista. Stjopa on nyt jo yhdeksänkymmentä vuotta vanha, ja melkein kokonaan kuuro. Hänen sukunsa
lienee alkuaan Karhapää, ja 40 vuotta sitten oli laulattaja Nehvonniemessä Stjopaa laulattanut. Mies, joka näitä kertoi, nimeltään Torvinen, oli ollut
paikalla silloin, sanoi Europaeuksen
paljon akkoja kiusanneen, ja vähäsen
sitten heille vielä tästä maksoi.
Kerran päivässä vain oli laulattaja
(D.E.D. Europaeus) syönyt. Kävin tapaamassa tässä kylässä elävää, 90-vuotiasta sokeata ukkoa Risto Karjalaista,
Vakkosalmen puisto ja kuuluisa laululava kokosivat Sortavalan laulujuhlille
noin 20 000 hengen yleisön, kun vietettiin Kalevalan 100-vuotisriemujuhlaa
kesällä 1935. Kuva teoksesta: Asta Ruokolainen ja Tuula Roitto: ”Postikortteja
Sortavalasta ja Valamosta”, Saarijärvi 2012.
joka oli ollut räätäli ammatiltaan. Karjalainen oli ennen Koverossa eläessään
laulanut Lönnrotille. Lönnrotille hän
sanoi 23 runoa laulaneensa.
Kirjoja oli Elias Lönnrot Karjalaiselle palkinnoksi lauluista lähettänyt.
Kirjoitin, mainitsee Relander, kaksi
hänen itse tehtyä runoaan, jotka hän
oli tainnut jo laulaa Lönnrotille. Kylässä käynyttä Europaeusta ei Karjalainen ollut tavannut.” Suojärvellä
käynnistään Oskar Relander kirjoitti näin:”Vegaruksen kylää minä aina
ilokseni muistelen, minulla on sieltä
eri käynneiltä monta hauskaa muistoa.
Vegaruksessa olin hauskoissa illatsuissa. Siellä oli sokea tyttö nimeltä Masha, jolla oli erinomaisen kirkas ja heleä ääni. Ja pitkän illan hän lauloi. Hän
osasi paljon eepillisiäkin runoja, jotka
hän oli oppinut enoiltaan, Makin Mikiltä ja Jyriltä. Näin salolaisessa pirtissä, pärevalkean valaiseman kuulijakunnan kuunnellessa ja laulettuina
eepilliset runot joltain kuuluvat. Ne
muuttuvat ikään kuin eläviksi. Niitä ei
väsy kuulemaan, ja vasta silloin myös
käsittää mikä arvo niillä on ollut ja
osaksi vieläkin on, kansan elämässä.”
Sortavalasta Laatokan
laulava kaupunki
Rautatien valmistuminen Sortavalaan
1893 avasi uuden aikakauden kaupungin taide-elämässä. Sortavalasta tuli
lyhyessä ajassa taiteilijoiden suosima
konserttikaupunki. Jo 1892 oli Sortavalassa virinnyt laajoissa kansalaispiireissä innostus laulujuhlien aikaansaamiseksi. Silti vasta kesäkuulla 1896
Kansanvalistusseuran yleiset laulu-ja
soittojuhlat saatiin Laatokan rantamille. Kaupungin kuoroista koottu Kymölän kööri esitti rouva Bertha Relanderin johdolla Emil Genetzin ylevän
sävelteoksen ”Karjala”.
Poliittisessa historiassamme Relander mainitaan niiden isänmaallisten
suomalaisten joukossa, jotka karkotettiin Siperiaan venäläisen sortokauden
tiukentaessa otettaan syksyllä 1916.
Joulukuulla 1916 hänet vietiin Pietariin Peresilnajan siirtovankilaan odottamaan siirtomääräystä.
Sittemmin Relander karkotettiin
Irkutskin lääniin, pieneen Tsitan kaupunkiin, joka oli Trans-Baikalin, Zakalskii oblastin pääkaupunki. Venäjän
vallankumouksen jälkeen Oskar Relander sai 1917 palata kotimaahansa.
Hän saapui Suomeen 23.4.1917, jatkaen työtään Sortavalan seminaarin johdossa. Relanderin henkistä vahvuutta
todistaa sekin, että hän kaikin voimin
ponnisteli Sortavalan laulujuhlien tulevaisuuden varmistamiseksi. Vuoden
1926 Sortavalan laulujuhlien päätoimikunnassa kantoi suuren vastuun Oskar
Relander, kovien koettelemusten karaisema kulttuurimies ja isänmaanystävä. Tänä vuonna laulujuhlat pidetään
Sortavalassa 3.–5.7.2015.
Unto Martikainen
Tekstin lähteet:
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Joensuun
Perinnearkisto, Mikrofilmi n:o 416: K.A.O.
Relander, S 3: 1888–1896. Oskar Relander, kirjoitus ”Nykyisestä kansanrunoudesta Itä-Suomessa”, julkaisussa: ”Runon ja Rajan teillä”
– Kalevala-Seuran Vuosikirja n:o 68, Helsinki 1969. Reijo Pajamo: ”Sortavala – Laatokan
laulava kaupunki”, Jyväskylä 2006.
17
Pohjois-Karjalan nuori solisti
-finalistit on valittu
P
ohjois-Karjalan nuori solisti -välierän koesoitto käytiin 14.3. Finaaliin on valittu yhteensä seitsemän pohjoiskarjalaista musiikin
opiskelijaa. Välierään osallistui yhteensä 12 muusikkoa Joensuun konservatoriosta sekä Keski-Karjalan ja
Pielisen Karjalan musiikkiopistoista.
Finaaliin valitut musiikin opiskelijat
ovat trumpetistit Samuli Pursiainen
ja Maria Suhonen, harmonikansoittaja Tiia Karttunen, viulistit Maria Ikonen ja Anne Lodders sekä sellistit Ella
Hämäläinen ja Aukusti Savolainen.
Samuli Pursiainen ja Maria Suhonen
ovat Pielisen Karjalan musiikkiopistosta ja Tiia Karttunen, Maria Ikonen,
Anne Lodders, Ella Hämäläinen ja
Aukusti Savolainen Joensuun konservatoriosta. Välierä oli hyvin tasokas.
Finaalikonsertti pidetään tiistaina
12.5.2015 klo 19 Carelia-salissa ja konsertin johtaa Arturo Alvarado. Upea
kapellimestari Alvarado johti suurella menestyksellä nuori solisti -konsertin myös vuonna 2013 ja on kunnia saa-
da hänet johtamaan konsertti tänäkin
vuonna. Finaalikonsertissa kuullaan
monipuolisesti solisteina eri soittimien edustajia. Finaalikonsertissa kuullaan musiikkia säveltäjiltä Arutjunjan,
Larsson, Galliano, Beethoven, Mozart,
Haydn ja Händel. Kilpailun järjestävät
Joensuun kaupunginorkesteri ja Orkesterin ystävät ry.
Paula Kahtola
tuottaja-markkinoija
Joensuun kaupunginorkesteri
Pielisen-Karjalan musiikkiopisto
P
ielisen-Karjalan musiikkiopisto
sijaitsee Lieksassa, mutta se
toimii viiden kunnan alueella
Pohjois-Karjalassa; Lieksassa, Nurmeksessa, Ilomantsissa, Juuassa ja
Valtimossa. Se on taiteen perusopetuksen laajoja oppimääriä tarjoava laitos. Oppilaita on noin 420 ja konsertteja on yli 70 vuodessa.
Pielisen-Karjalan
musiikkiopisto
on perustettu 1971. Sen rehtorina toimii Minna Kajander. Hän johtaa myös
Lieksan Nuorisopuhallinorkesteria.
Pohjois-Karjalan nuori solisti -finalistien joukossa ovat Pielisen-Karjalan
musiikkiopiston opiskelijat Maria Suhonen ja Samuli Pursiainen.
Maria Suhonen
Maria Suhonen on 16-vuotias opiskelija Lieksasta. Perheeseen kuuluu äiti,
isä, kaksi isosiskoa ja kolme koiraa.
Molemmat isosiskot ovat soittaneet
Pielisen-Karjalan musiikkiopistossa.
Toinen kitaraa ja toinen trumpettia.
Maria itse aloitti soittamisen kuusivuotiaana, jolloin hänellä oli soittimena
sello.
– Soitin selloa vuoden, mutta vaihdoin sen sitten trumpettiin, koska sello
ei tuntunut omalta soittimelta. Isosiskoni kehotti minua kokeilemaan trumpettia, ja siitä innostus trumpetin soittoon lähti. Opettajanani on koko trumpetinsoitonopiskeluni ajan toiminut
Jouni Arponen. Jouni on hyvä ja taita-
18
va opettaja, ja joka soittotunnilla olen
oppinut jotain uutta. Opettajan merkitys on ollut todella suuri. Olen saanut myös vinkkejä ja neuvoja Lieksan
nuorisopuhallinorkesterin kapellimestarilta Minna Kajanderilta sekä isosiskoiltani, joista on myös ollut suuri apu
varsinkin alkuvaiheessa. Vanhempani
ovat kannustaneet minua musiikin pariin alusta asti ja ovat esimerkiksi auttaneet kyydityksissä harjoituksiin ja
keikoille.
Maria kertoo, että hänellä on trumpetinsoittotreenejä neljästi viikossa
ja pyrkii kotona soittamaan päivittäin
edes hetken koulujuttujen ohella.
– Maanantaisin minulla on Lieksan
Nuorisopuhallinorkesterin harjoitukset, tiistaisin säestysharjoitukset, jossa säestäjänäni toimii Svetlana Pustosnaja.
– Keskiviikkoiltaisin käyn musiikkiopistotason teoriatunneilla. Torstaina koulun jälkeen menen suoraan
kvartettitreeneihin, jossa soittaa minun lisäkseni Samuli, kaksi pasuunistia Lieksan Nuorisopuhallinorkesterista ja opettajani Jouni. Sen jälkeen minulla on vielä oma soittotunti.
Trumpetin soiton ohella Maria soittaa kitaraa Lieksan seurakunnan Housebandissa. Hän pitää myös paljon laulamisesta. Pielisen-Karjalan musiikkiopistoon hänellä on matkaa kotoa vain
noin kaksi kilometriä. Maria on ollut
mukana Puhallinorkesterien SM-kilpailussa orkesterin kanssa.
– Sen lisäksi olemme osallistuneet
moniin tapahtumiin ja käyneet ulkomaanmatkoilla. Nuori Solisti 2015 on
ensimmäinen soolokilpailuni.
Maria pitää trumpettikappaleiden
soittamisesta aika lailla laidasta laitaan.
– Pidän yleensä enemmän nopeista
kappaleista, mutta välillä myös hitaista ja kauniista. Kuuntelen paljon trumpettimusiikkia, ja ammattilaissoittajista Tine Thing Helseth, Rafael Mendelsson, Timofei Dokshitzer ja Jouko
Harjanne on suosikkejani. Säveltäjistä
pidän eniten ehkä Alexander Arutiunian kappaleista.
Maria kokee Pohjois-Karjalan nuori
solisti -kilpailun kokemuksia ja esiintymisvarmuutta antavana.
– Valmistaudun kilpailuun harjoittelemalla ahkerasti ja kuuntelemalla
kappaletta Spotifysta.
Tulevaisuudessa Maria on suunnitellut lähtevänsä opiskelemaan musiikkialalle, joko musiikkipedagogiksi tai
musiikkiterapeutiksi.
Samuli Pursiainen
Viisitoistavuotias Samuli Pursiainen
on kotoisin Lieksan Jamalin kylästä.
Hänellä on vuoden vanhempi sisko,
äiti ja isä. Perheeseen kuuluvat myös
kaksi koiraa, kaksi kissaa ja neljä alpakkaa.
– Musiikkia meidän perheessä ei
harrasta oikeastaan ketkään muut kuin
Maria Suhonen (Kuva: Maria Suhosen omat kuvat).
minä ja isä. Isä on soittanut nuoresta
asti kitaraa ja laulanut, kertoo Samuli
ja jatkaa: ”Aloitin trumpetin soiton toisella luokalla, kahdeksanvuotiaana. Eli
olen soittanut trumpettia jo melkein
kahdeksan vuotta! Soiton aloittaminen
ei ollut oma ideani. Kahdeksan vuotta
sitten äiti kertoi, että musiikkiopistolla olisi vielä vapaita opiskelupaikkoja.
Päätin mennä kokeilemaan, että saanko paikan.”
Samuli kertoo, että ennen ensimmäistä soittotuntia hän ei tiennyt ollenkaan miltä trumpetti kuulostaa tai
näyttää. Hän muistaa sen, kun sai ensimmäisen kerran pidellä trumpettia ja
ei tiennyt mitään siitä. Miten sitä pidellään ja kuinka puhalletaan, mutta siitä ne asiat ovat selvenneet ajan kanssa.
Häntä on alusta asti ohjannut soittamaan Jouni Arponen, joka on Lieksan
musiikkiopiston trumpetin opettaja.
– Opettajan merkitys on ollut minulle suuri, sillä hänhän on opettanut
minulle kaiken mitä tiedän trumpetin
soitosta. Minulle itselle oli varmaan
vaikeinta ensimmäiset soittovuodet.
Niinhän sitä sanotaan, että alku on vaikein. Ei huvittanut mennä soittotunnille ja harjoittelu ei kiinnostanut. Onneksi pakotin itseni, tai siis äiti, soittotunneille ja innostuin soitosta. Perheeni on
aina kannustanut ja kehottanut jatka-
Samuli Pursiainen (Kuva: Samuli Pursiaisen omat kuvat).
maan ja osallistumaan kaikkiin eri tapahtumiin.
Samuli soittaa trumpetin lisäksi pianoa opistossa.
– Sitä olen soittanut vain puoli
vuotta. Myös kitaraa ja bassoa on tullut soiteltua eri tilaisuuksissa tarpeen
vaatiessa ja muutama laulukeikkakin
tehtyä! Tänä syksynä osallistuin myös
Lieksan seurakunnan Housebandiin ja
soitan siellä bassoa tai kitaraa ja laulan
aina muutaman biisin.
Samuli sanoo koettavansa harjoitella trumpettia pari kertaa viikossa, mutta se ei aina onnistu, sillä on muutakin
harjoiteltavaa.
– Viime aikoina on kyllä tullut useampaan kertaan harjoiteltua finaalikonsertin takia.
Edelleen Samuli kertoo, että hänellä on oppitunteja trumpetin osalta neljä kertaa viikossa. Eli säestys, orkesteri, sektioharjoitukset ja oppitunti itse.
Näitten lisäksi vielä hänellä pianotunti,
teoriatunti ja houseband -harjoitukset.
Eli nuorella tekemistä riittää. Matkaahan Samulilla on noin kymmenen kilometriä musiikkiopistolle:
– Joten vanhempani ovat joutuneet kuskailemaan minua tiheään tahtiin harkkoihin, sanoo nuori soittaja ja
jatkaa: ”Harvoin on viikkoa, jolloin ei
olisi mitään esitystä nykyään. Ainakin
näin kevään aikaan. Milloin on laulukeikka, trumpettikeikka tai housebändikeikka.” Esiintymispelkoa en oikeastaan enää kärsi, sillä niin nuorena tuli
ensimmäiset esiintymiset tehtyä!
Samuli sanoo itse pitävänsä eniten
menevän musiikkin soittamisesta, sellaista jossa on selkeä pulssi ja johon
pystyy tanssimaan. Eli tanssimusiikkia.
Hän sanoo, että eihän näissä klassisemmissa kappaleissa ole mitään vikaa, kuten hänen finaalikappaleessaan, Elegiassa.
Nuori solisti kilpailuun Samuli osallistui opettajansa kehotuksesta:
– Olen aina ajatellut positiivisin
mielin kilpailua ja osallistuin kilpailuun, jos en muun niin kokemuksen
takia. Viimeisen puolen vuoden ajan
olen soittellut tätä esityskappalettani
jo moneen otteeseen ja olemme soittotunnilla harjoitelleet sitä. Ei ainakaan
vielä jännitä kilpailu, mutta kyllä vielä
kerkiää jännittää!
Jatkosta Samuli toteaa:
– Ajattelin jatkaa trumpetin soittoa niin pitkään kunhan pystyn. Soitto
saattaa jäädä aika taka-alalle, kunnes
lukio alkaa, mutta pitää järjestää niin,
että kerkeän käydä soittamassakin!
Paula Penttilä
❖
19
Kolmen juhlavuosisäveltäjän
kevätmenyy -konsertti
L
apin kamariorkesterin Kamarisinfoniakonsertti ’Kolmen juhlavuosisäveltäjän kevätmenyy’
oli torstaina 9.4. klo 19.00 Korundissa
ja perjantaina 10.4. klo 20.15 Kemijärven kulttuurikeskuksen salissa.
Konserttia johti kapellimestari John
Storgårds ja solistina oli legendaarinen
Aale Lindgren.
Konsertissa juhlimme tämän vuoden kolmea juhlavuosisäveltäjää. Torstaina 9.4. säveltäjä Aulis Sallinen täytti 80 vuotta, vietämme myös Jean Sibeliuksen ja Carl Nielsenin syntymän 100
vuotisjuhlavuotta.
Aulis Sallinen on säveltänyt oboisti Aale Lindgrenille Konserton englannintorvelle ja kamariorkesterille.
Lindgren on runsaat 30 vuotta kuulu-
nut Pohjoismaiden oboensoiton kärkihahmoihin, jonka soolotulkinnat edustavat syvästi elettyä musikaalisuutta.
Hän alkoi musiikkiuransa oikeastaan
laulajana, poikasopraanona, kunnes
oboe vei miehen sotilasmusiikkikouluun.
Myöhemmin hän syvensi opintojaan Sibelius-Akatemiassa ( A. Sipilä)
ja Berliinissä. ( H-W. Wätzig). Lindgren
toimi Helsingin kaupunginorkesterin
ensimmäisenä oboistina vuosina 1972–
2002 noin kolmekymmentä vuotta, jonka jälkeen hän siirtyi orkesterin sooloenglannintorven soittajaksi ja toiseksi
oboistiksi, jossa toimii edelleen. Aale
Lindgren on esiintynyt solistitehtävissä kaikkien suomalaisten orkestereiden kanssa, myös Pohjoismaat, Keski-
Eurooppa, että Yhdysvallat ovat olleet
hänen solistiesiintymisien kohteita.
Konsertissa kuultiin toinenkin Aulis Sallisen sävellys – Elegia Sebastian
Knightille, jonka soitti orkesterin soolosellisti Lauri Angervo.
Konsertin alussa kuultiin Jean Sibeliuksen Suite caractéristique. Carl
Nielsenin fantastinen Sinfonia no 6
’Sinfonia Semplice’ kuultiin nyt Suomessa ensimmäistä kertaa kamariorkesterisovituksena.
Ulla-Maija Kanerva
intendentti
Lapin kamariorkesteri
❖
Lapin kamariorkesteri Utsjoella (Kuva: Lapin kamariorkesterin kuva-arkisto).
Aulis Sallinen
Salmissa syntynyt Aulis Sallinen on
kansainväisesti arvostetuimpia suomalaisia klassisen musiikin säveltäjiä.
Hänet tunnetaan erityisesti oopperoistaan. Oopperasäveltäjänä Sallista voidaan pitää lajin ensimmäisenä
kansainvälisen tason suomalaisedustajana.
Punainen viiva on esitetty hyvin
menestyksekkäästi muun muassa
New Yorkin Metropolitanissa ja Kullervo kantaesitettiin Los Angelesissa.
20
Kuningas lähtee Ranskaan oli Suomen Kansallisoopperan ja Lontoon
Covent Gardenin yhteistilaus. Sallinen on kirjoittanut useimmat oopperaliberettonsa itse, mutta teki aikaisemmin yhteistyötä Paavo Haavikon
kanssa. Oopperoiden lisäksi Sallisen tuotantoon kuuluu muun muassa kahdeksan merkittävää sinfoniaa,
sello-, viulu-, huilu-, ja käyrätorvikonsertot sekä useita kamarimusiikkiteoksia, kuten viisi jousikvartettoa ja
pianokvintetto. Aulis Sallinen toimi
myös Sibelius-Akatemian sävellyksen opettajana.
70-vuotispäivänsä tienoilla keväällä 2005 Sallinen julkaisi muistelmallisiakin aineksi sisältävän esseekokoelman Sadepäivän kirjoituksia. Vuonna
2015 julkaistiin hänen päiväkirjansa
vuosilta 1981–2015.
Ref: Wikipedia/Aulis Sallinen
ESIIN!
S
odankylän 4H-yhdistys toteutti
Monitaideyhdistys Pisteen kanssa sirkus- ja nukketeatterihankkeen ESIIN! koko Sodankylän
kunnan alueella 2014. 4H hallinnoi
hanketta vastuuhenkilönään toiminnanjohtaja Leo Tossavainen. Pisteeltä mukana olivat taideohjaajat Jose
Salo (nukketeatteri) ja Mette Ylikorva (sirkus) sekä koordinaattorit Marjo Ylikorva ja Riikka Vuorenmaa.
Taideohjaajina vierailivat myös Kari
Sunnela (sirkus), Hanna Pikkarainen
(ent Laitinen, sirkus), Janne Rosenvall (dramaturgia), Riikka Vuorenmaa (valosuunnittelu) ja Pelle Mulari
(äänisuunnittelu).
Hanketta
rahoittivat
Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto ja Lapin ELY-keskus.
ESIIN!-hankkeen kohderyhmänä olivat Sodankylän 12–21-vuotiaat nuoret. Hankkeen tavoitteena oli tutustuttaa nuoret nukketeatteriin ja sirkustaiteeseen sekä tekijöinä että kokijoina.
Nuorille haluttiin tarjota kokemuksia
esittävän taiteen menetelmistä ja työtavoista sekä näyttämöteoksen valmistamisen eri osa-alueista. Toiveena oli
myös, että hankkeen aikana käynnistyy
uusia esittävän taiteen kerhoja ja että
toiminta kylillä virkistää niiden kulttuurielämää ja virittää yhteisöllisyyttä.
Vuoden aikana hankkeeseen osallistui 246 nuorta ja 30 aikuista, mikä
ylitti asetetut tavoitteet roimasti. Hanke järjesti kerran kuukaudessa Kitisen koululla intensiiviviikonlopun, johon osallistui säännöllisesti kymmenisen nuorta. Intensiiviryhmä kokoontui
Kurssituotoksia sulassa sovussa kylki kyljessä.
yhteensä 10 viikonloppuna, ja opiskeli
100 opintotuntia. Ryhmä aloitti nukketeatterin ja sirkuksen perusteilla ja eteni nukenrakentamisen ja esiintymistaidon kautta esityksen valmistamiseen ja
klovneriaan. Yksi viikonlopuista keskittyi dramaturgiaan ja toinen esitysten valo- ja ääni-ilmaisuun.
Huhtikuussa Pisteen ohjaajat pitivät kiinnostuneille apuohjaajakoulutuksen. Intensiivijakson nuorille järjestettiin tutustumismatkat Rovaniemelle
Popkornia ja pajunkissoja tapahtumaan toukokuussa ja kansainvälisille
7 sooloa -nukketeatterifestivaaleille
syyskuussa. Ryhmä esiintyi itse Savukosken Savottapäivillä 6.9. ja Sodankylän joulunavauksessa 28.11. Vuoden
loppunäytös oli Kitisen joulumarkkinoilla 13.12. Nuorten esityksillä oli yhteensä noin 572 katsojaa. Sirkuksen ja
nukketeatterin tutustumisiltoja pidet-
tiin kaikkien Sodankylän kylien kouluilla tai kylätaloilla.
Pisteen taideohjaajat Johanna Salo
ja Matti Selin (sirkus) vierailivat 9.1.
neljän kylän alueella innostamassa
mukaan toimintaan. Innostuspäivällä
oli noin 190 osallistujaa. Kaikille avoimia kylätyöpajoja ja kouluikäisten tutustumistyöpajoja pidettiin 11 kertaa:
Vuotsolla helmikuussa, Vaalajärvellä
huhtikuussa, Järvikylissä toukokuussa, Torvisessa lokakuussa, Sattasessa ja
Sompiossa marraskuussa. Kylien työpajoissa osallistui yhteensä 220 henkilöä, joista pääosa lapsia ja nuoria. Kylätoiminnan ohjaajina toimivat Johanna
Salo ja Mette Ylikorva.
Hankkeessa korostuivat Lapin ominaispiirteet: pitkät välimatkat, vaihtelevat sääolot, erikoiset toimintatilat ja
pienet kylät. Hanke oli kaikin puolin
laaja ja sen vieminen läpi oli suuri ponnistus. Leo Tossavaisen panos osallistujien saamiseksi paikalle oli merkittävä.
Sodankylä on laaja kunta, joten hankkeen aikana ajettiin tuhansia kilometrejä. Intensiiviryhmästä muodostui yhtenäinen porukka, joka jatkaa toimintaansa edelleen. Heillä on käytössään
suuret itsetehdyt nuket, sirkusmatkalaukku ja paljon uutta osaamista. Myös
osallistuneille kylille jaettiin sirkusmatkalaukut, jotka sisälsivät sirkusvälineitä ja oppaan omatoimiseen harjoitteluun. Yhteistyö Pisteen ja 4H:n
välillä jatkunee jossain muodossa. Taideohjaajien työskentely työpareina oli
paitsi välttämätöntä, myös antoisaa.
Leo Tossavainen
toiminnanjohtaja
Sodankylän 4H-yhdistys ry
Uudenlaisia kasvoja ja rentoja asuja.
❖
21
Raja-Karjala kulttuurihistorian
kuvastimessa
Itäinen rajaseutumme,
mukaan lukien Venäjän
puoleiset tienoot, Viena
ja Aunus ovat suomenkielisen kirjoittamattoman kirjallisuuden,
suullisena perinteenä
siirtyvän muinaisen
kansanrunon löytöpaikkoja.
Kirjailija Olavi Paavolainen on antanut Karjalan laulumaille nimityksen
”Sinisen kukan maa”. Erityisesti jatkosodan päivinä hän menetti sydämensä
Itä-Karjalan ihmisille ja luonnolle, kun
”Aunus harmaasilmä” hirsipirtteineen
lumosi kirjailijan ja runoilijan sotapolulla. Kaihoisa kauneudenkaipuu on
jokaisen Karjalasta palaavan tuliaisina.
Runonlaulun, kanteleensoiton ja itkuvirren kotimaa on antanut parastaan.
Kaskisavujen muistorikkailla mailla ovat karjankellot soineet kilpaa Valamon luostarisaaren kirkonkellojen
kanssa. Kipeä tunne sydänalassa on pakottanut kuvaamaan sitä, miltä tuntuu
jättää kauniit Karjalan kunnaat. Sotien myötä oli jätettävä muistojen joukkoon 1896 alkanut Sortavalan laulu-ja
soittojuhlien upea perinne, joka olikin
Raja-Karjalan kulttuurille oikea suurkatselmus.
Erityisesti Kalevalan 100-vuotisjuhlan kunniaksi pidetyille laulujuhlille 1935 saapui yleisöä n. 20 000 henkeä
Vakkosalmen puistoon. Juhlat avasi
opetusministeri O. Mantere. Hän katsoi laulujuhlien ”olevan kunnianteko
Karjalalle, ja sen runonlaulajille, joiden
muistin varassa kansalliseepoksemme
runoaarteet säilyivät jälkipolville.”
Sävellysten, kuvataiteen ja
kirjallisuuden alkulähteillä
Jean Sibelius teki Karjalan-matkansa
nuorena, lupaavana säveltäjänä ja sävelrunoelmien tekijänä, saaden kos-
22
ketuksen suurten sinfonisten sävelteostensa alkulähteille. Raja-Karjala
tarjosi virikkeet ”Kullervo”-sinfonian ja ”Karelia”-sarjan massiivisille sävelkuvioille. Kolin ikiaikainen kauneus sykähdytti niin säveltäjää itseään
kuin nuorta rakastettua Aino Järnefeltiä, josta tuli hänen puolisonsa ja
elinikäinen muusansa. Aino Sibeliuksen veli, taidemaalari Eero Järnefelt
(1863–1937) ihastui nähdessään Kolin jyrkkien kalliopaasien kaartuvan
Pielisen syvien vesien syleilyyn. Tämä
näkyy Eero Järnefeltin maalauksessa
”Syysmaisema Pielisjärveltä”, vuodelta 1899. Kuin suoraan rajakylien kaskimailta on naturalistinen työ ”Raatajat rahanalaiset”, joka valmistui 1893.
Lieksassa syntynyt pianisti ja säveltäjä
Heino Kaski (1885–1957) sai Ylä-Karjalan luonnosta virikkeet, jotka soivat
”Pankakoski”-preludissa ja ”Vienankarjalaisen rapsodian” soinnuissa. Samoin Oskar Merikannon (1868–1924)
karjalaisten sävelkuvien ”Pai pai paitaressu” ja ”Laatokka” myötä kasvoi Merikannon yksinlaulujen suosio,
joka kestää yhä. Taidemaalari Akseli Gallen-Kallela (1865–1931) oli Raja-Karjalan ja Itä-Karjalan matkoilta
omaksunut siveltimenvetoihinsa herkkyyden, jota hän kaipasi Kalevala-eepoksen kuvitustyössä. Sen myötä syntyivät ”Paanajärven paimenpoika”
ja ”Palokärki”. Kalevala-mystiikkaa
edustavissa töissä ”Sammon taonta” 1893, ”Aino-taru”-triptyykki 1891,
”Väinämöisen lähtö” 1895, ”Lemminkäisen kosto” 1897 sekä ”Lemminkäisen äiti” 1897 hän osoittaa olevansa
Suomen taiteen kultakauden kärkinimiä.
Raja-Karjalan kirjailijat
Raja-Karjalasta nousi 1800-luvulta alkaen kykyjä, jotka jäivät Suomen kirjallisuuden historiaan. Heistä Arvid
Genetz, runoilijanimenä Arvi Jännes
(1848-1915), on Impilahdella syntynyt.
Jänneksen runoja on julkaistu sekä kokoelmassa ”Koitar” että aikakauslehdissä. Runot tulivat yleisesti tunnetuiksi 1900-luvun alussa isänmaallisissa
kansanjuhlissa. Poimitaan näytteeksi
seuraava Jänneksen runo:
Kuulkaa Karjalan itku:
Taitoni, tietoni puutetta itken,
pirttini myös pimeyttä,
Itken arpia orjuus-ikeen
lasteni olkapäissä.
Itken viel’ iloitessanikin,
kuni antilas itkevi häissä.
(Antilas =morsian, karj.)
Tuolloin elettiin venäläisen sortokauden ankarinta aikaa. Genetz eteni
kielentutkijana suomenkielen ja kirjallisuuden professoriksi, joka teki kenttätöitä Kuolan Lapissa, Itä-Venäjällä
sekä Siperian kansojen parissa. Arvidin nuoremman veljen Emil Genetzin
(1852-1930) luontaiset lahjat olivat
musiikin ja erityisesti laulutaiteen alalla. Arvid Genetzin runoihin Emil sävelsi kuoroteoksia, ja Emil Genetzistä tuli korkean tason kuorosäveltäjä
ja suomalaisen kuorolaulun kehittäjä.
Emil Genetzin Karjala, Terve Suomeni
maa ja Herää Suomi soivat yhä kuorojemme ohjelmistoissa.
Kirjailija, lehtimies ja
”karjalaisen heimohengen
kirkas toivo” Iivo Härkönen
(1882–1941) syntyi Suistamon Äimäjärvellä ja sai Sortavalan seminaarissa opettajan koulutuksen, mutta opettajan työssä hän ei viihtynyt, ja siirtyi
”Karjala”-lehden toimittajaksi ja sieltä
”Savon Sanomiin”. Vienan Karjalaisten Liitto sai hänestä intomielisen sihteerin ja järjestömiehen, joka kaikella
tarmollaan tahtoi ajaa karjalaisuuden
etuja ja varmistaa heimolleen valoisan
huomisen.
Hänen isänsä vanhemmat Iivana
Heroila-Härkönen ja Palaga Härkönen os. Sotikainen olivat syntyneet runonlaulajasukuihin, ja niin Iivo Härkönen kantoi sielussaan ”ize virret oppimansa, ize soamansa sanazet!” Tänä
päivänä Iivo Härkönen olisi tietokirjailija, sillä hänellä oli taito koota laajoja teemoja tiiviseen muotoon.
Todellinen Karjala-ensyklopedia on
Iivo Härkösen ”Karjala”-kirja, joka
n. 900-sivuisena ilmestyi 1910, ja siitä
julkaistiin uudistetut laitokset 1932 ja
1938. Iivo Härkönen näkyy SKS:n Kan-
taa katsojan silmiin kyyneleet, kun
Oprin tie johtaa rakkaasta kotimökistä kunnalliskotiin, missä seurana ovat
vain ”Huru-ukot” .
Kyllikki Mäntylän näytelmät ja
kuunnelmaklassikot nostavat hänet
taidekirjailijoiden joukkoon. Sortavalassa 1921 syntynyt runoilija Eila Lamberg, runoilijanimellä Eila Kivikk’aho,
on sen sukupolven tulkki, joka menetti nuoruutensa sodassa ja joutui sodan
jälkeen rakentamaan elämänsä yhdessä sodanjälkeisen nuorison kanssa. Jo
hänen ensi kokoelmansa ”Sinikello”
1942 ja ”Viehkalaulu” 1945 lumosivat
lukijan.
Laulu Karjalasta
Kuuluisat Karjalan kävijät vas. kirjailija ja valokuvaaja I.K. Inha, säveltäjä
Jean Sibelius ja taidemaalari Eero Järnefelt ateljeekuvassa 1889.
sanrunousarkiston luetteloissa kansanrunojen ja kansatietouden kerääjänä, joka kirjoitti näytelmiä, runoja ja
historiallisia romaaneja sekä laajoja
artikkeleita lukuisiin julkaisuihin.
Palavalla sydämellä hän uurasti kotiseutunsa Karjalan puolestapuhujana, jolle Karjalan menetys oli raskas
taakka. Suomen Kirjailijaliiton sihteerinä Härkönen jatkoi aina kuolemaansa 1941 asti.
Näytelmäkirjallisuuden alalla ansioitui Impilahden Kitilän kauppiaan
Pekka Vannisen tytär, Kyllikki Mäntylä
os. Vanninen. Hän syntyi 1907 Sortavalassa, pääsi ylioppilaaksi 1926 Sortavalan tyttökoulusta, ja suoritti Hels ingin
yliopistossa maisterin tutkinnon 1930.
Kyllikki Mäntylä asui Kuopiossa, missä hän toimi Yleisradion maaseutuohjelmapäällikkönä vuosina 1941–1952.
Lastenkirjojen tekijänä sekä mestariluokan novellien kirjoittajana Kyllikki
Mäntylä keskittyi jatkossa kuunnelmien tekoon.
Näistä kuunnelman ”Elämäntapaus” saama suosio 1950 johti häntä näytelmäkirjailijaksi. Lapsuusmuistot Laatokan saaressa, Pekka-isän syntymäkodissa Huunukassa sekä Helena-äidin
kotikylässä Hunttilassa kiinnittivät tulevan kirjailijan huomion ”merkillisiin
ihmisiin”, joita olivat Kala-Tirrit sekä
Iljuskan Feutoran kaltaiset kansanmiehet.
Herkkävaistoinen lahjakas neitonen omaksui sen tunneilmaston, ukkojen ja akkojen ”pagisemiset”. Näin saivat ”Opri ja Oleksi”-näytelmän verrattomat ihmistyypit muotonsa.
Tauno Pylkkänen sävelsi mainitun
näytelmän pohjalta oopperan, johon
Mäntylä itse kirjoitti libreton. ”Oprin”
hahmo siirtyi valkokankaallekin, kun
siitä tehtiin 1950-luvulla elokuvasovitus. Raakel Laakson roolisuoritus nos-
Ruotsalaisen kirjailija Harry Martinsonin atomi- ja avaruusajan eepos, kirjailijan pääteos ”Aniara” on sekä tieteiskirjallisuuden että myyttisen runouden
yhdistävä synteesi, joka ilmestyi 1956.
Avaruusaluksen nimi on ”Aniara”,
joka kiitää halki avaruuden. Siinä matkaava kertoja esittää ”Laulun Karjalasta”:
”Yli kaiken kauniin välkkeen väikkyy kaunis Karjalani, vedenvälke puitten takaa, suven valostuva aalto. Katso
kesäkuinen ilta tuskin hämärtyä ehtii,
kun puuhuilun kirkas kukkuu autereisen savun yllä houkuttaa ja armas Aino
terhenhuntu hartioilla nousten yli vedenpinnan, kuulee käen kultarinnan,
kuiskivassa Karjalassa.”
Harry Martinson vastaanotti kirjallisuuden Nobel-palkinnon 1974. Kirjailija Harry Martinson (1904-1978)
osoitti kiintymystä Karjalaa ja Suomea
kohtaan, sillä hän taisteli vapaaehtoisena talvisotamme rintamalla. ”Aniara”teoksen heijastama paluu Karjalaan,
on kuin arkkityyppinen salainen toive,
jota kantoivat sydämessään jo 1890-luvun varhaiset kareliaanit, Juhani Ahosta Eino Leinoon. Harry Martinson voidaan näin liittää samaan kareliaanisen
runon aateliin.
Unto Martikainen
Tekstin lähteet:
Yrjö Oinonen, kirjoitus teoksessa ”Karjala
III”, Helsinki 1949.
Hannes Sihvo, kirjoitus teoksessa KalevalaSeuran vuosikirja 53/1973, Vaasa 1973.
Reijo Pajamo: ”Sortavala-Laatokan laulava
kaupunki”, Jyväskylä 2006.
Aino Räty-Hämäläinen: ”Raja-Karjalan kunnailla”, Juva 2002.
❖
23
Avojaloin – 10 elämää Karjalan Kannaksella
Etelä-Karjalan museossa ja taidemuseossa 26.4.2015–10.1.2016
K
eväällä 2015 Lappeenrannan
Linnoituksen museoissa astutaan avojaloin Karjalankannakselle. Laajasti kymmenen henkilön kautta Kannasta esittelevä
Avojaloin – 10 elämää Karjalan Kannaksella -näyttely jakautuu sekä Etelä-Karjalan museoon että Etelä-Karjalan taidemuseoon.
Lammastytöllä on paljaat jalat. Jalkapohjiensa läpi hän tuntee kotikontunsa, Viipurinlahden rannikon Säkkijärven raitit, mutta myös työpaikkansa,
Niemenlautan kartanon hiekkapihat ja
auringon paistamat kalliot. Lammastytön nimi on Hilma Ylä-Outinen. Hän
oli kesätyössä Niemenlautassa, ei suinkaan lammaspaimenena, vaan lapsenlikkana. Kesällä 1913 Hilma huolehti
taiteilija Hugo Simbergin esikoispojasta Tomista, joka oli vasta alle kaksivuotias. Kaksitoistavuotiaalla Hilmalla oli
vastuunalainen työ: saaristossa pikkulapsia pitää vahtia tarkasti, sillä meri
on vastassa joka puolella.
Hilma on yksi Avojaloin – 10 elämää Karjalan Kannaksella -näyttelyn
päähenkilöistä. Miten Hilmalle elämässä kävi? Avojaloin-näyttely kertoo
senkin. Näyttelyn kaikki henkilöt ovat
todellisia. Muutama tuttu nimi esitetään uudessa yhteydessä ja kaikki loput, uudet tuttavuudet, saavat ensi kertaa kertoa elämäntarinansa. He ovat
eri-ikäisiä naisia ja miehiä, eri puolilta
Kannasta, eri yhteiskuntaluokista, erilaisista miljöistä. Heidän tarinansa kerrotaan taideteoksin, esinein, valokuvin,
äänin ja sanoin. Näyttelyarkkitehtuuri
ja näyttelyn rakenne johdattavat kävijän lähelle henkilöitä ja tarjoavat myös
tilaisuuden katsella elävää kuvaa Kannakselta. Meidän näyttelyntekijöidenkin hämmästykseksi päähenkilöiden
tiet risteävät yllättävillä tavoilla. Syntyy reittejä ihmisten, heidän elinkeinojensa ja kohtaloidensa välille.
Näyttelysalin jakavat seuraavat henkilöparit:
kuvataiteilija Wäinö Kunnas – Elämä
Viipurissa
säveltäjä Toivo Kuula – Kuolema Viipurissa
ylösottaja Hilda Käki – Ulkoilmakonttoristin avara toimisto
piikatyttö Hilma Ylä-Outinen – Seiso
liikkumatta!
24
kauppias Emilia von ZweygbergGrönroos – Veiperin kankaita detaljina ja grossina
Hullu-Jussin kuljettaja Heikki Pietiläinen – Radanrakentajan katse
etappimies Matti Ilonen – Salatein tavaraa ja aatetta
rajamaan komendantti Ilo Schroeder –
Ankara portinvartija
igumenia Larisa – Työntäyteinen köyhyys
taiteilija-runoilija Jelena Guro – Herkät paljaat jalat
Kannasta hellästi rakastanut Uudenkirkon kesäasukas, runoilija-taiteilija Jelena Guro kirjoitti 1910-luvulla,
että runoilijan tulee aina vaeltaa paljain jaloin. Hänen tulee aistia yhtä lailla
lämmin santa kuin pisteliäät männynneulasetkin. Avojaloin on uudenlainen tapa katsella 1900-luvun alkupuolen Kannasta. Avoimin mielin, herkästi, ennakkoluulottomasti. Kymmenen
ihmistä tuo kukin oman näkökulmansa Kannakseen, joka on osa kaikkien
suomalaisten historiaa, ei vain niiden,
joiden sukutaustasta löytyy kannakselaisia. Suuret ja pienet virrat saattavat ihmisiä yhteen, Suomen historian käänteet, työ, menetykset, rakkaus.
Suurmiesten ja sotien takaa löytyy moninainen Kannas – arkinen, traaginen,
toimelias, tunteikas, karu, jännittävä.
Näyttelyn päähenkilöt ja heidän tarinansa esitellään Etelä-Karjalan taidemuseon tiloissa ja Etelä-Karjalan
museon Kinolinnassa, joka on nimetty
viipurilaisen elokuvateatterin mukaan,
kävijä voi tutustua muun muassa Kannakseen liittyviin lyhytelokuviin, haastatteluihin, valokuviin ja kirjallisuuteen.
Näyttelyn rinnalle on toteutettu kolmekielinen
(suomi-englanti-venäjä)
verkkonäyttely, joka johdattaa syvemmälle näyttelystä tuttuihin teemoihin.
Verkkonäyttely avautuu toukokuussa
osoitteessa www.aikamatkakannakselle.fi. Näyttelyyn liittyy lisäksi erilaista
ohjelmaa teemamatkasta luentoihin ja
kuraattorin kierroksiin, sekä työpajoista työnäytöksiin.
Näyttelyn sisällöstä vastaavat Lappeenrannan museoiden Avojaloin
-näyttelytyöryhmä ja näyttelyn käsikirjoittaja, kirjailija Anna Kortelainen.
Näyttelyarkkitehtuurin ja valaistussuunnittelun on toteuttanut TAKT /
Taina Väisänen ja Jaakko Kiukkanen.
Näyttelyn graafisesta suunnittelusta
vastaa Loft Creatives / Oona Hagman.
Äänisuunnittelun on tehnyt Tiktone
/ Tommi Koskinen.
Verkkonäyttelyn on toteuttanut
Mainostoimisto Huhtikuu.
Lisäksi näyttelyn toteuttamiseen
ovat osallistuneet paikalliset oppilaitokset. Saimaan ammattiopisto Sampo
/ Rakennus-, puu- ja pintakäsittelyala
on tehnyt näyttelyn mehiläispesävitriinit ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulu / Muotoilu ja media mainoskylttiprojektin. Lisäksi Lappeenrannan
Kesämäenrinteen koulun kahdeksannen luokan oppilaat ovat osallistuneet
Aikamatka Kannakselle –verkkonäyttelyn suunnitteluun ja toteutukseen
historianopettaja Anu Sihvon johdolla.
Näyttely ovat avoinna talviaikaan 26.4.2015–7.6.2015 ja 25.8.2015–
10.1.2016 ti-su klo 11–17 ja kesäaikaan
8.6.–23.8.2015 ma-pe klo 10–18 ja la-su
11–17.
Etelä-Karjalan museo
Kristiinankatu 15 , Lappeenranta
Etelä-Karjala taidemuseo
Kristiinankatu 8–10, Lappeenranta
❖
Karjalan Liitto 75 vuotta
1940–2015
Karjalan Liitto on vahva karjalaisuuden liitto
Karjalan Liitto ry täyttää
tänä vuonna 75 vuotta. Liitto perustettiin
viisi viikkoa talvisodan
päättymisen jälkeen
kaksipäiväisessä kokouksessa Helsingissä 20.–
21.4.1940. Liiton tehtävänä oli siirtokarjalaisten
asuttamiseen liittyvien
asioiden ajaminen.
N
yt Karjalan Liitto on valtakunnallinen kulttuurijärjestö,
johon kuuluu noin 400 jäsenyhteisöä eri puolilla maata ja ulkomaillakin. Jäsenyhteisöissä on noin
30 000 henkilöjäsentä. Liiton toiminta painottuu karjalaisen kulttuurin
ylläpitoon ja edistämiseen. Karjalan
Liiton puheenjohtaja on Marjo Matikainen-Kallström.
Karjalan Liitto on elinvoimainen
kaikkien suomalaisten karjalaisuuden
foorumi. Se edistää karjalaista kulttuuria, tuo esille karjalaista identiteettiä
ja ylläpitää vuorovaikutusta Karjalan
alueeseen. Karjalan Liitolla on kolme
toiminta-aluetta; kulttuuri, historia ja
karjalaiset juuret. Karjalan kysymyksessä Karjalan Liitto tekee yhteistyötä
Suomen valtiojohdon ja Euroopan unionin kanssa.
Karjalan Liiton arvot ovat karjalaisuus, yhteisöllisyys ja elämänmyönteisyys. Karjalaisuus on tärkein liiton arvoista. Kaikki liiton toiminta liittyy
karjalaisuuteen ja sen edistämiseen
”sie, mie ja myö yhessä” -hengessä.
Karjalan Liitto on ihmisten kohtaamiseen perustuva kaikille karjalaisuudesta kiinnostuneille tarkoitettu järjestö.
Karjalainen yhteisöllisyys on vuorovaikutteista, vieraanvaraista, avointa ja
suvaitsevaa. Myönteinen elämänasenne, mukautumiskyky, tunteiden jakaminen ja toisesta välittäminen kuuluvat kiinteästi karjalaisuuteen.
Karjalan Liiton tämän vuoden teema on karjalainen sanankäyttö.
Karjalan Liiton
75-vuotisjuhlapäivä 25.4.
Karjalan Liitto vietti 75-vuotisjuhlapäivää 25.4.2015 Karjalatalossa Helsingissä. Juhlapäivä alkoi seminaarilla klo 13. Seminaarissa luennoivat FT
Tuomas Tepora, professori Outi Fingerroos, FT Kristiina Korjonen-Kuusipuro ja FM Kaisu Lahikainen. Seminaarin avasi liiton puheenjohtaja
Marjo Matikainen-Kallström. Valtiovallan tervehdyksen toi Eurooppa- ja
ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka.
Juhlaseminaarissa esiintyi oopperalaulaja, Pro Carelia -palkittu Jaakko Ryhänen. Seminaarin puheenjohtajana
toimi Karjalan Liiton kunniapuheenjohtaja Markku Laukkanen.
Tämän vuoden Pro Carelia -merkki
jaettiin päätoimittaja Ulla Appelsinille juhlaillallisten yhteydessä lauantaina 25.4.2015. Karjalan Liiton juhlapäivää vietettiin Karjalatalossa, Käpylänkuja 1, 00610 Helsinki.
Muita juhlavuoden
tapahtumia
Karjalan Liiton 75-vuotisjuhlavuonna
paljastetaan Evakkoäiti-muistomerkki. Se on kunnianosoitus äideille, jotka huolehtivat perheen turvaan sodan
jaloista talvi- ja jatkosodan evakuointivaiheissa. Evakkoäiti-muistomerkki
paljastetaan 5.6.2015 klo 13 Karjalatalon edessä Helsingissä.
Juhlavuoden päätapahtuma on
Karjalaiset kesäjuhlat Hyvinkäällä 13.–14.6.2015. Kaksipäiväisessä tapahtumassa tuodaan esille karjalaista
kulttuuria sanankäytön, musiikin, ruokakulttuurin, kielen ja monen muun
teeman puitteissa.
Juhlavuosi jatkuu monilla muilla tapahtumilla syksyn aikana.
Karjalan Liiton tiedote
Kaipuu Karjalaan
Kauaksi jäi koti-Karjalan maan,
sinne emme enää päästä vois.
Asua siellä nyt toiset saa,
me läksimme sodan jaloista pois.
Koti-Karjalaan ikävä ei katoa koskaan,
kaiho synnyinseudulle jatkuu ain.
Ehkä vielä kerran kotikylässä käydä saan,
Missä kätkytkehdon ja äidin maidon sain.
Karjalassa kaikuu nyt vieras ääni,
on vaiennut soitto kanteleen.
Asuinpaikkana meillä on Oulun lääni,
on siirtoväki asettunut paikalleen.
Pohjanmaan multiin heimomme siunataan,
kera ikonin vanhemman polven joukkoon.
Siellä uinuu siirtolaiset povessa evakkomaan,
silti uskomme karjalaisen kulttuurin jatkoon.
Täällä teimme työmme ja kasvatimme lapset,
on vierinyt pois vuosikymmenten saatto.
On meidän päässämme nyt harmaat hapset,
ja koittanut heimolle tuonilmaisen aatto.
Pertti Marttinen
Kirja: Muruja elon onni
25
Tabu
K
ustavi on pieni saaristokunta
Suomen mannermaan ja Ahvenanmaan välillä. Ströömi
jakaa sen kahtia. 1950-luvulla länsipuolen kylät elivät vielä melko eristäytyneenä, vaikka lossiyhteys jo oli olemassa kolmen maayhteydessä olleen
kylän ja pääsaaren välillä.
Olin joutunut isäni kuoleman jälkeen erilliseen Anavaisten saareen,
eristykseen muusta maailmasta.Kun
sitten kansakoulu alkoi, olin alaluokkien ajan viikot “koulukortteerissa” sukulaistalossa, josta oli vain kilometrin
maantiematka kouluun. Samalla pääsin näkemään millaista oli normaalissa ihmisyhteisössä eläminen. Jopa radiostakin kuunneltiin muutakin kuin
kirkonmenot, hartaudet ja säätiedotukset!
Tuntui merkilliseltä niissä oloissa,
että sanakin Säkkijärvi aiheutti kammottavan hiljaisuuden, ja jos tunnettu
polkka alkoi kuulua radiosta, se napsautettiin heti kiinni. Kun uskaltauduin
kysymään syytä siihen, niin sain vastauksen: “Se on paha paikka. Siitä ei saa
puhua”.
Ihmetys asiasta jäi muhimaan “umpiluuhun”. Olin kyllä kiinnittänyt huo-
mioni sankaripatsaan jalustassa oleviin
nimiin: Tuppura, monta peräkkäistä
Teikaria ja Vilaniemi, mutta vasta parikymmentä vuotta sitten sain tietää,
että ne ovat Säkkijärvellä!
Erilaisista lähteistä voi laskea, että
eri-ikäisiä kustavilaisia asemiehiä oli
38 Säkkijärvellä maaliskuussa 1940.
Heistä vain kaksi oli Tuppurassa. Toisen, isäni serkun, Sulon tarina on sinänsä oma lukunsa.
Veljekset Sulo ja Taavi olivat yhdessä saattaja Aurassa sen upotessa
13.1.1940 Märketillä. Taavi jäi Ahvenanmeren pohjaan, mutta Sulo selvisi kaatuakseen ja jäädäkseen kentälle
Tuppurassa 03.03.1940.
Toinen menehtyi haavoihinsa vasta
9.6.1940.
Teikarissa kaatui kuusi miestä, joista viisi jäi kentälle. Haavoittuneita oli
seitsemän, joista yksi kuoli haavoihinsa 30.5.1940. Vilaniemessä kaatui vielä
yksi kustavilainen 5.3.1940.
Toivottavasti lukija ymmärtää tämänlaisen pienen paikkakunnan kammon Säkkijärveä kohtaan.
Sen hetken sukupolvet lepäävät jo
kotiseurakuntansa hiekassa.
Vehmaalaisen Jussi Vikaisen veistämä
"Rannalla odottajat" -patsas paljastettiin vuonna 1955. – Kuva Juha Hotari
– Me kotiseutupatriootit kunnioitamme heidän muistoaan. Mehän
emme voineet sille mitään todella, ja
heitä ei jäänyt itkemään yhtään sotaorpoa. Katkeruutemme kohdistuu julmaan kohtaloon. Lupaan kertoa tätä
tarinaa edelleen sankaripatsaan edessä. Tunnen sen velvollisuudekseni.
Veijo Nieminen
Veteraaneja muistaen
L
appeenrannan Ylämaalla muistettiin veteraaneja.Ylämaan Sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja
Pekka Peräkylä kertasi avajaispuheessaan muun muassa Lapin sodan päättymistä.
– Lapin sota päättyi 27.4.1945. Kansallista veteraanipäivää olemme viettäneet vuodesta 1987 alkaen. Lapin so-
dassa kaatui 774 miestä ja katosi 262,
joista noin 164 joutui vangeiksi. Lisäksi
vajaat 3 000 haavoittui.
Lapissa taistelleet suomalaiset sotilaat olivat pääosin -24 ja -25 syntyneitä,
nuoria, parikymppisiä miehiä.
Vetäytyessään vihollinen jätti jälkeensä lukuisia miinakenttiä ja rauni-
Huomionosoituksen saaneet veteraanit yhteiskuvassa kirkkopyhän päätteeksi
(Kuva: Paula Penttilä).
26
oita. Lapin sota kesti vajaa kahdeksan
kuukautta.
Lauantaina 28. huhtikuuta 1945
kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuo
lähetti Mannerheimille sähkeen ”Ilmoitan täytäneeni Ylipäälliköltä syyskuussa 1944 saamani tehtävän. 27.4
klo 13.30 mennessä saksalaiset sotavoimat on karkotettu Pohjois-Suomesta.
Suomen osalta toinen maailmansota oli päättynyt.”
Puheenjohtaja Peräkylä kohdisti
erityisesti tervetuliaisanansa veteraaneille:
– Te olette taistelleet tämän kauniin
Suomenmaan meille jälkipolville.Te
olette jälleenrakentaneet maan siihen
vaurauteen, missä me nyt olemme. Se
on vaatinut teiltä verta, hikeä ja kyyneleitä. Tulen hetken kuluttua jakamaan
Teille Tasavallan Presidentin myöntämät Suomen Valkoisenruusun Ritarikunnan 1 luokan mitalit. Mitalin toisella puolella on kaksi sanaa: Isänmaan
hyväksi. - P.P.
❖
Sotilasmuistoja Salpalinja-museolla
Sunnuntaina huhtikuun 12. päivänä Miehikkälän
Salpalinja-museolla oli ainutlaatuinen tilaisuus päästä näkemään sotilaspukuja Suomen historian eri
vaiheista, kun Kaakon kulmalla toimivat maanpuolustusjärjestöt ja asehistorian harrastajat saapuivat
esittelemään asujaan.
E
sillä olevien pukujen joukosta
löytyi muun muassa Viipurin
rykmentin asepuku sekä viime
sotien ajan asepuku m/36, lotta-asuja unohtamatta. Museon kahvilasaliin
oli koottu pieni näyttely, jossa oli esillä
Jääkärieversti Kempin sotilasesineistöä sekä sotilasmerkkejä ja muita esi-
neitä Salpalinja-museon kokoelmista.
Pukukatselmuksen lomassa esiintyi
lauluyhtye Helmet. Tilaisuuden juonsi Terttu Ravi. Yleisöllä oli mahdollisuus halutessaan pukeutua tapahtuman teeman mukaisesti.
Samassa yhteydessä esitettiin viime
kesänä ensiesityksensä saanut Rajal-
la -kuunnelmanäytelmä, joka vei talvisodan syttymishetkiin 30.11.1939. Näytelmän on kirjoittanut rovasti Lauri
Leikkonen ja se perustuu hänen omiin
kokemuksiinsa talvisodassa. Kuunnelmanäytelmän Salpalinja-museolle oli
ohjannut Henni Kiri. Esityksestä nautittiin Salpalinja-museon pihapiirissä puolijoukkueteltassa. Kuunnelmanäytelmä esitettiin tapahtumapäivänä
kaksi kertaa. Esitys kesti 45 min.
Tiedot
Miehikkälän Salpalinja-museo
puh. 044 383 5091
[email protected]
www.salpakeskus.fi
❖
Muun muassa kuvan mukaisia sotilas- ja lottapukuja nähtiin Salpalinja-museon Sotilasmuistoja -tapahtumassa.
SA-kuva.
27
Kirja-arvostelu
Porovuosi
Tutkija pororenkinä Sompiossa
”Teen kaikkea, mitä osaan tai neuvotaan”, lupasi porotutkija FT Timo Helle pestautuessaan lokkalaisten pororengiksi Suomen suurimpaan paliskuntaan, 12 000 poron
Kemin-Sompioon. Tuloksena on mukaansa tempaava ja
ainutlaatuinen nykyporonhoidon kuvaus, jolle vanhojen
poromiesten tarinat antavat historiallista syvyyttä.
P
orotöissä erämaan hiljaisuuden
rikkoo mönkijöiden tai moottorikelkkojen vongahtelu, syksyllä helikopterin pörinä. Kaikki ei ole
kuitenkaan muuttunut. Syksyllä ja talvella asutaan kuukausikaupalla porokämpillä poronkäristystä ja porokeittoa syöden. Jalat pysyvät lämpiminä
poron nahasta tehdyissä karvakengissä, ja erotusaidan kirnussa singahtelee
edelleen suopunki, poromiehen ikivanha työväline.
Timo Helle toimi Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtajana 19952000. Hän sai ympäristöneuvoksen arvon vuonna 2007.
Kirjan kustantaja on Maahenki Oy.
Kuvat Timo Helle (ellei toisin mainita).
Kirja on painettu Porvoossa 2015.
Tiedot: Kirjan kansilehdet
Lisää kirjasta
Kirjan esipuhe on päivätty 1.1.2015.
Siinä Timo Helle kirjaa omia näkemyksiään ja kokemuksiaan esipuheessa.
– Kirjani kuvaa poron ja nykyporonhoidon vuosikierron Kemin-Sompion paliskunnassa, mutta kun poronhoidosta on kysymys, historiakin on koko
ajan läsnä vanhan polven tarinoinnissa. Porotutkijan työni vei minut KeminSompioon 1970-luvun puolivälistä alkaen, mutta kirja-ajatus alkoi itää vasta sen jälkeen, kun kymmenen vuotta
sitten aloin viettää kesälomiani Vuoltistunturissa Lokan kylän liepeillä paliskunnan länsilaidalla.
Aluksi valokuvasin poroja luonnossa omissa oloissaan, kesällä 2007 olin
ensi kertaa vasanleikossa Epovaarassa.
Poroja (Kuva: Minna Saastamoinen, Studio Borga, Utsjoki).
28
Se vei mukanaan. Eläkkeellepääsyä en
malttanut odottaa, vaan jäin pari vuotta
aikaisemmin syksyksi ja talveksi 2009–
2010 vuorotteluvapaalle ja pestauduin
lokkalaisten pororengiksi. Vuokrasin
mönkijän ja moottorikelkan ja hankin
poromiesten yhteydessä käytettävän radiopuhelimen. Paliskunta kustansi asumiseni porokämpällä, mihin sisältyi
aamuinen poronkäristys ja illalla porokeitto, minä puolestani lupasin tehdä kaikkea, mitä osaan tai neuvotaan.
”Palkkasi on sitä parempi, mitä enemmän syöt”, minua opastettiin.
Tallensinpa poronhoitotöitä kameralla tai sanallisesti, esikuvani oli saamelaiskulttuurin tutkija Toivo Immanuel (T.I.) Itkonen, jonka kuvaukset olivat
niin yksityiskohtaisia, että ammatti poromies joltain aivan toiselta alueelta olisi ne luettuaan ja karttaa vilkaistuaan
pystynyt hoitamaan poroja juuri samalla tavalla.
Kämppä- ja muissa poropuheissa
nousi esiin toistuvasti kysymyksiä myös
omimmalta alaltani, poron käyttäytymisestä ja poronhoidon ekologiasta,
joiden parissa olin työskennellyt neljäkymmentä vuotta. Kerron niistä kirjassa omat näkemykseni, niin kuin tein porokämpilläkin...
NÄKÖKULMA
Risto Nihtilä
SISÄÄN VAI ULOS
R
avintolaan pääsyssä on joskus
yllättäviä ongelmia. Potentiaalinen asiakas ei aina ole oikeassa
eikä vielä edes asiakas. Ovimiehen kanssa joutuu neuvottelemaan. Neuvotteluja
on joskus käyty kantapään kautta. Vuosikymmenien aikana sisään pääsemättömyyden esteinä on ollut monia.
Merkittävin este on ollut vahtimestari.
Muina haittoina tunnetaan nuoruus ja vieraan vaatetus. Jalkineet, farmarit ja sisäinen villapaita ovat olleet silmätikkuja ja
kompastuskiviä. Ravintolan oikeus valita asiakkaansa on ollut kiistakapula. Aina
on kuitenkin ollut mahdollisuus joustaa.
Tiettyyn kansanryhmään suuntautunut
syrjintä on oikein asetuksessa määritelty.
Selvästi humalaisia ei saa päästää ravitsemusliikkeeseen. Ulospääsyssä oviliikennetarkkailija eli yliolanheittäjä on heidän
kulkuaan suorastaan vauhdittanut.
Oma ravintolaan pääsyni on harvoin
ollut ongelmallista. Jo pienenä isän kanssa opin tavoille Lotta-ravintolassa portteria maistellessa. Lasipalatsissa sain juoda isän kanssa samasta pullosta greippiä,
jolla isä laimensi tilaamiaan giniannoksia. Äidin kanssa tutustuin Kestikartanon
mahtavaan voileipäpöytään. Vain toista
maitolasillista en kehdannut pyytää. Ruoka piti syödä kuiviltaan.
Vaikeudet alkoivat Kuopion hotelli Atlaksessa. Portieri kielsi lasta ajamasta yksin hissillä. Niinpä ajelimme ikäiseni
serkkupojan kanssa kahdestaan. Kotkassa kaakaolikööriä tilanneelle suositeltiin
myös ruokaa. Halvin annos oli sardiinivoileipä. Makuyhdistelmän muistan vieläkin. Helsingissä kesällä vahtimestari ja
sandaalit estivät kansanravintolaan pääsyn. Tampereella Martti Innanen pääsi Seurahuoneelle pässinsä kanssa, mutta
minulle ei ovi auennut.
Pahin takaisku sattui nuoruuteni Pariisissa. Olimme työkaverin kanssa opintomatkalla ja pyrimme lounaalle kuuluisaan Hopeatorniin La Tour d´Argent -ravintolaan. Emme päässeet, kun ei ollut
pöytävarausta. Oli viikon jono ja meillä
vain päivä aikaa. Sanoimme, että olemme Suomesta ja ovimies kertoi, että sitten
emme varsinkaan pääse. Ravintolan johtajalla oli suomalainen puoliso.
Pisin porttikielto on tiettävästi loppuiäksi. Kaveri valitti ja sai kaksi viikkoa lisää.
29
Oulankaa soutamassa ja vähän
Paanajärvelläkin
Kuusamolaislähtöinen
Markku Myllylä on kirjoittanut ja omakustantanut
kirjan Oulangan-Paanajärven-Pääjärven luonto- ja
kalastusasioista. Kirjan nimi
on ”Oulankaa soutamassa
ja vähän Paanajärvelläkin”.
Kirjassa on 92 sivua ja runsas kuvitus.
Tämä kirja tehty vuonna 2014, jolloin kirjoittaja täytti 60 vuotta. Eräänlaisen 60-vuotis juhlakirjan kirjoittami-
nen Oulangasta ja Paanajärvestä on ollut mieluisa tehtävä.
Kirjan rakenne on semmoinen, että
lähdetään Sallan Hautajärveltä valumaan Savinajokea veneellä Taivalkönkäälle, sieltä Oulankajokea Kiutakönkäälle, siitä sitten alavirtaan Jäkälämutkaan ja Venäjän rajalle, edelleen
alavirtaan Venäjälle Paanajärvelle länsipäähän, itäpäähän, Kivakkakoskelle
ja Pääjärvelle. Venematkaa on kertynyt lähes 100 km.
Tällä matkalla on tapahtunut monenlaisia mukavia asioita vuosikymmenten aikana ja näitä luonto- ja kalastustarinoita on koottu kirjaan. Kirjassa on kolmisenkymmentä lyhyttä
LIITY RAJASEUTU RY:N
JÄSENEKSI –
edistä rajaseudun säilymistä
elinvoimaisena
kertomusta liittyen Oulankajokeen,
Paanajärveen, Olengajokeen ja Pääjärveen.
Kirja on sekä retkeilykirja sekä hieman erilainen kalastuskirja. Erityisempiä harri- ja taimenperhojen reseptejä löytyy myös sekä kalaruokaohjeita
nuotiokalan valmistamiseen.
”Oulankaa soutamassa ja vähän
Paanajärvelläkin” omakustannekirjaa
on saatavissa kirjoittajalta. Hinta on
20 euroa (sis. postituskulut). Tilaukset:
[email protected].
Ystävällisin terveisin
Markku Myllylä
puh. 0400 601 965
Ristikon 4/2014 ratkaisu
Jäsenmaksu 25 euroa henkilöjäseneltä ja
100 euroa yhteisöjäseneltä
www.rajaseutu.fi
p. 010 271 6400
Email: [email protected]
Vuodet vierivät! Monet työt ovat
jääneet viime vuosina seisomaan,
odottamaan parempaa aikaa. Se
on nyt. Lisäksi yhteisöllisyys ja
lähimmäisyys odottavat toimijaansa. Senkin aika on nyt.
Kiitän kaikkia eri tahoja viime vuosista Rajaseutulehden toimittamisen myötä!
Paula Penttilä
Toimittaja
30
Rajaseuturistikon 4/2014 oikein ratkaisseista
kirjapalkinnon voittivat Osmo Suominen Piikkiöstä ja
Tuula Kivijärvi Hyrynsalmelta.
Parhaat onnittelut voittajille!
Laati:
Heli Lehti
Rajaseuturistikko 1/2015
Ratkaisut lähetetään 30.6.2015 mennessä osoitteella: Rajaseutu ry. Tunturikatu 6 A 19, 00100 Helsinki. Oikein vastanneiden kesken arvotaan kirjapalkintoja.
Nimi __________________________________________________________________________________
Osoite _________________________________________________________________________________
31