6/2015 - Turvallisuus & Riskienhallinta

Turvallisuus
6 ● 2015
UUTISKIRJE
LIESIVAHDILLE
KANSAINVÄLINEN
PALKINTO
Suomalaisen Innohome Oy:n kehittämä Liesivahti on palkittu arvostetulla
kansainvälisellä CES 2016 Innovation
Awards Honoree -palkinnolla. Palkinto
myönnettiin CES-tapahtumassa Las
Vegasissa marraskuussa.
Liesivahti on ensimmäinen liesiturvalaite, jolle palkinto on myönnetty. Palkittu
tuote on itseoppiva paloturvalaite, jonka teknologia on vuosien suomalaisen
tuotekehityksen tulos. Liesivahti reagoi
vaaratilanteisiin ennen myrkyllisten
& Riskienhallinta
kaasujen muodostumista jo ennen palon syttymistä, sekä sammuttaa lieden ja
estää näin palon leviämisen.
Liesivahti on täyttänyt EU:n liesiturvalaitestandardin vaatimukset tiettävästi
ensimmäisenä maailmassa.
CES eli Consumer Electronics Association on yhdysvaltalainen kuluttajateknologiayhdistys, joka jakaa vuosittain
kansainvälisiä innovaatiopalkintoja.
Suomalaisen Liesivahdin edistyksellinen
tekniikka on pitkän kotimaisen tuotekehitystyön
tulos. Palkinto myönnettiin CES-tapahtumassa
Las Vegasissa.
ABLOYN INNOVAATIOT
PALKITTIIN SINGAPORESSA
Abloyn Online Cliq ja Traka 21 saivat
kultaa ja hopeaa kansainvälisessä palkintotapahtumassa Merlion Awardseissa,
joka pidettiin Safety & Security ASIA
2015 -messuilla Singaporessa syyskuussa.
Esittelemme pohjoisella sisäänkäynnillä:
Tyco Turvarekka
Tervetuloa tutustumaan PowerNEO ja PowerMaster hälytysjärjestelmiin,
Exacq videonhallintaohjelmistoihin ja Kantech kulunvalvontajärjestelmiin!
Kultaisen pääpalkinnon voittanut Online Cliq mahdollistaa kulkuoikeuksien
päivityksen langattomasti älypuhelimella,
joka hyödyntää Bluetooth 4.0 -teknoHopeaa saanut Traka
logiaa. Tämä ominaisuus helpottaa
21-yksikkö.
esimerkiksi kentällä liikkuvien työntekijöiden avainten päivittämistä ilman
matkakustannuksia.
Traka 21 on älykäs avaintenhallintaratkaisu, joka sopii muun
muassa pieniin ja keskisuuriin käyttökohteisiin. Siihen voi liittää
21 avainta tai avainnippua.
➔
Sisäosasto 6B99
www.fsm.fi
Abloyn Online Cliq voitti kultaa kulunvalvonnan sarjassa
Singaporen Safety & Security -messuilla syyskuuussa.
1
Turvallisuus
& Riskienhallinta
SISUSTUSTAKKA
SYTYTTI TULIPALON
Syysiltojen pimentyessä
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes muistuttaa
kynttilöiden, öljylyhtyjen ja
sisustustakkojen vaaroista.
Esimerkiksi Espoossa syttyi
marraskuussa raju asuntopalo, kun sisustustakka
kaatui ja sytytti nojatuolin.
Siitä tuli levisi nopeasti
ympäri asuntoa.
Sisustustakka voi kaatuessaan
aiheuttaa tulipalon. Tämä takka ei liity Espoossa syttyneeseen
paloon.
Asuntopalossa aikaa pelastautumiseen on yleensä
kahdesta kolmeen minuuttia palon syttymisestä.
Tukes antaakin paloturvallisuusneuvoja: Sijoita kynttilätuotteet ja takat palamattomalle ja tukevalle alustalle
riittävän kauas syttyvistä materiaaleista. Älä koskaan jätä
mitään palamaan ilman valvontaa. Pidä aina lapset ja
lemmikit riittävän etäällä.
5G-VERKKOTEKNOLOGIA
TUO UUSIA
MAHDOLLISUUKSIA
Nixu Oyj on mukana EU-rahoitteisessa 5G Ensure -hankkeessa, jossa keskitytään suunnitteilla olevan 5G-langattoman verkon tietoturvaan.
5G tulee olemaan seuraava suuri kehitysvaihe tällä hetkellä käytössä olevan neljännen sukupolven matkapuhelinverkkojen jälkeen. 5G on tarkoitettu kaupunkien keskustoissa tapahtuvaan tiedonsiirtoon eli paikkoihin, joissa on
paljon ihmisiä.
5G-verkko mahdollistaa laitteiden verkottumisen, mikä
tarkoittaa esineiden internetin (IoT) yleistymistä. Se
puolestaan luo paljon mahdollisuuksia ja samalla myös
korostuvaa tietoverkon tietoturvallisuutta.
”Ensure-hanke antaa meille erinomaiset lähtökohdat olla
vaikuttamassa uuden verkkoteknologian turvallisuuteen”,
painottaa Nixu Oyj:n kehitysjohtaja Kim Westerlund.
➔
2
TURVALLISUUSMALLI™
2020-luvun turvallisuuspalvelu
TIEDONHALLINTA
JATKUVUUS
TILANNEKUVA
WWW.TURVALLISUUSMALLI.FI
KEHITYS
2
YÖKERHOPALO NOSTI ESIIN
PANIIKKIPUOMIEN VÄHYYDEN
Suomessa ei vaadita uusimpien EU-standardien määrittelemiä tuotteita poistumisteissä. Esimerkiksi paniikkipuomeja on Suomessa huomattavasti vähemmän kuin
Keski-Euroopassa.
ROCKET KITTEN -RYHMÄN
KYBERVAKOILU JATKUU
Aihe nousi esiin lokakuussa Romanian yökerhopalon
yhteydessä, jossa kuoli 32 ihmistä ja sadat joutuivat sairaalaan. Yökerhossa oli tapahtumahetkellä yli 400 asiakasta.
Suomessa rakennusmääräykset antavat poistumisteille
selkeät normit, mutta ovien ja lukituslaitteiden kannalta
selkeät käytännöt puuttuvat.
”Esimerkiksi Keski-Euroopassa hyvin yleisiä paniikkipuomeja näkee Suomessa vielä vähän. Julkisten tilojen poistumisturvallisuutta voidaan ja pitäisi merkittävästi parantaa
Suomessa”, painottaa Abloy Oy:n kotimaan myyntijohtaja Jari Perälä.
Samaa mieltä on Suomen Pelastusalan keskusjärjestön
Spekin turvallisuusasiantuntija Jari Pouta.
”Ihmiset pyrkivät tavallisesti ulos sieltä, mistä tulivat sisään.
Hätätilanteessa ovien on avauduttava helposti”, Pouta
peräänkuuluttaa. ”Korostan myös henkilökunnan merkitystä. Heidän on pystyttävä ohjaamaan ihmiset oikeille
uloskäytäville ja tunnettava ovien avausmekanismit.”
ROCKE T KIT TEN:
A CAMPAIGN WITH 9 LIVES
T HR E AT IN T E L L I G E N C E A ND R E S E A R C H
CHECK POINT SOFTWARE TECHNOLOGIES
Tietoturvayhtiö Check Pointin tutkijat valottavat 38-sivuisessa raportissaan iranilaislähtöisen kybervakoilukampanjan toimintatapoja, tekijöitä ja kohteita. Rocket Kitten
-ryhmän toimet on paljastettu jo useita kertoja. Tällä
kissalla näyttää kuitenkin olevan yhdeksän henkeä, sillä
hyökkäykset jatkuvat edelleen, kuvailee Check Pointin
tutkijat.
Suomessa Ikea on yksi edelläkävijöistä paniikkipuomien käytössä.
Ne aukeavat helposti työntämällä, eikä hätäpoistumisoville pääse
kasautumaan ulospyrkijöitä.
A+A-MESSUT VETIVÄT VÄKEÄ
ENEMMÄN KUIN KOSKAAN
Saksan Düsseldorfissa lokakuussa järjestetyt kansainväliset
työterveys- ja -turvallisuusalan A+A 2015 -messut olivat
kautta aikojen parhaat. Messuilla vieraili ennätykselliset
65 000 kävijää noin 80 maasta. Näytteilleasettajia tuli 57
eri maasta yhteensä 1887.
Messujen tiedotteen mukaan kansainvälisiä kävijöitä oli
30 prosenttia kaikista kävijöistä, eli noin 20 000, mikä oli
selvästi enemmän kuin aikaisempina vuosina.
Seuraavat A+A-messut järjestetään Düsseldorfissa
17.–20.10.2017.
Rocket Kittenilla arvioidaan olevan yhteyksiä Iranin vallankumouskaartiin. Eri tietoturvayhtiöt ovat raportoineet
ryhmän toimista jo vuodesta 2014 saakka.
Check Pointin tutkijat pääsivät käsiksi yksityiskohtaisiin
tietoihin yli 1 600 vakoilun kohteesta, koska hyökkääjät
olivat jättäneet palvelimensa suojaamatta. Tiedot sisälsivät muun muassa kalastelun uhrien nimet ja valokuvat. Myös yhden krakkeriryhmän jäsenen henkilöllisyys
paljastui hänen tekemiensä virheiden vuoksi. Tutkijoiden
arvion mukaan hyökkäysten vähäinen hienostuneisuuden
aste viittaa siihen, että kyse on kokemattomista krakkereista, jotka hyökkäysten taustalla oleva taho on rekrytoinut
palvelemaan maataan.
Urkinnan uhrien joukossa on korkea-arvoisia sotilaita,
diplomaatteja, tutkijoita, ihmisoikeusaktivisteja ja toimittajia etupäässä Lähi-idän maista sekä Euroopasta ja
Yhdysvalloista. Suomi ei nouse raportissa esiin.
Raportti löytyy osoitteesta http://blog.checkpoint.com/
wp-content/uploads/2015/11/rocket-kitten-report.pdf
➔
3
CGI AVASI KYBERTURVALLISUUSKESKUKSEN SUOMEEN
It-palveluyhtiö CGI on avannut ympäri vuorokauden
toimivan kyberturvallisuuden palvelukeskuksen Suomeen.
Palvelukeskus valvoo ja suojaa yrityksiä ja muita organisaatioita eri puolilta maailmaa tulevilta kyberhyökkäyksiltä.
Palvelukeskuksessa sertifioidut asiantuntijat valvovat
verkossa ja tietoliikenteessä ilmeneviä uhkia, hyökkäyksiä
ja haittaohjelmia sekä huolehtivat kyberpuolustuksen
käytännön toimenpiteistä.
Kyse on merkittävästä investoinnista Suomeen. Uusi
kyberturvallisuuskeskus on tarkoitettu palvelemaan myös
muita Pohjoismaita.
”Uhkat eivät tunne maantieteellisiä rajoja. Siksi sensoreita
pitää olla hälyttämässä joka puolella maailmaa, jotta liiketoimintaa on mahdollista suojella aidosti proaktiivisesti”,
kertoo CGI Suomen toimitusjohtaja Tapio Volanen.
ÄLYLASIT KORVAAVAT PIAN
KÄNNYKÖITÄ
Spin-off-yritys Dispelix Oy kaupallistaa VTT:llä kehitetyn näytön,
joka tuo visuaalisen informaation
suoraan teräväpiirtokuvana käyttäjän näkökenttään osaksi silmälasien
linssiä. Tämä mahdollistaa sen,
että älylasit voivat korvata jopa
älypuhelimen tai tabletin säilyttäen
samalla näkymän ympäröivään
maailmaan. Kuluttajan ulottuvilla älylaseihin integroitava
tuote on arviolta jo vuoden kuluessa.
”Kun elektroniikka ja optiikka ovat kehittyneet, näytöt
tulevat osaksi jopa tavallisia silmälaseja”, toteaa teknologiaa kaupallistavan Dispelix Oy:n toimitusjohtaja Antti
Sunnari.
Nyt kehitetyille näytöille on rajattomasti sovelluskohteita
kuluttaja- ja ammattikäytössä.
Älysilmälasien avulla työn tehokkuus kasvaa, sillä vaativissa olosuhteissa voidaan työskennellä molemmat kädet
vapaina, ja työntekijää voidaan perehdyttää työhön sen
edetessä.
Lisätyn todellisuuden markkinoiden arvellaan olevan 150
miljardia dollaria vuonna 2020.
Nyt tarvitaan turvallisen tietoyhteiskunnan takaajia.
Hae kyberturvallisuuden maisteriohjelmaan!
Hakuaika 16.3.-6.4.2016 osoitteessa opintopolku.fi
Lisätietoja: www.jyu.fi/it/kyber, Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunta
➔
4
PELASTAJAKOIRAT
SAAVAT
SANKARIARVONSA
Kennelliitto myöntää 18 koiralle Sankarikoiran arvon.
Lisäksi 19 koiraa saavat kunniamaininnan tekemästään
urotyöstä.
Sankarikoiran arvon voi saada koira, joka on vaikuttanut
merkittävästi siihen, että yksi tai useampi ihmishenki on
pelastunut. Kennelliitto palkitsee Sankarikoirat perinteisesti yhdessä LähiTapiolan kanssa Koiramessut-tapahtumassa joulukuun 6. päivä Messukeskuksessa Helsingissä.
SAMSUNG KNOX LÄPÄISI
KATRAKRIN KRITEERIT
Samsung Knox on ensimmäinen mobiilitietoturvaratkaisu, joka on läpäissyt uuden Katakri 2015 -turvallisuusauditointikriteeristön. Sertifionti merkitsee sitä, että
Samsung Knoxilla varustetuissa älypuhelimessa on riittävä tietoturva viranomaisten ja myös sellaisten yritysten
käyttöön, joille tietoturva on välttämättömyys.
”Virusten ja tietoa urkkivien haittaohjelmien määrä kasvaa jatkuvasti kaikille mobiilialustoille. Suomalaisetkaan
eivät ole turvassa tältä kasvavalta kyberrikollisten uhalta”,
sanoo Samsungin Enterprise Business -myyntipäällikkö
Ossi Luoma.
”Vaikka koira on toiminut ihmisen seuralaisena ja apuna
jo tuhansien vuosien ajan, koira pystyy edelleen hämmästyttämään meitä ominaisuuksillaan ja taidoillaan.
Palkittujen Sankarikoirien herkät aistit ja vaistonvarainen
toiminta on johtanut ihmishenkien pelastumiseen. Voimmeko koiralta enempää pyytää?” kommentoi Kennelliiton
viestintäpäällikkö Miia Lahti.
Sankarikoirien sankaritarinat voi käydä lukemassa Kennelliiton sivuilta
http://www.kennelliitto.fi/uutiset/kennelliiton-18-sankarikoiraa-palkitaan-ihmishenkien-pelastamisesta-0
TUORE KATSAUS ILMAILUN
TURVALLISUUTEEN
Tuoreessa G4S Risk
Consultingin Aviation Security Review
-katsauksessa tarkastellaan ilmailualan
haasteita.
Edellisen, vuosi sitten julkaistun katsauksen jälkeen muun
muassa miehittämättömien ilma-alusten määrä on kasvanut, mikä on aiheuttanut useita uhka- ja vaaratilanteita
vihamielisestä tiedustelusta aina kaupallisten lentojen vaarantumiseen. Lisäksi edelleen jatkuvat konfliktit Lähi-idässä ovat uhka ilmailun turvallisuudelle.
Pian sankarikoiran arvon saava staffordshirenbullterrieri Remus
pelasti sairaskohtauksen saaneen miehen.
VEIKKAUS JA G4S JATKAVAT
YHTEISTYÖTÄÄN
Veikkaus ja G4S jatkavat valtakunnallista
sopimusta vastaanotto-, arvokuljetus-,
piirivartiointi- ja
hälytysvalvontapalveluista. Lokakuussa alkanut palvelusopimus on voimassa kolme vuotta ja sisältää
yhden optiovuoden.
Lyhytkarvainen sankarimäyräkoira Fanny on pelastanut omistajansa
hengen viimeisen viiden vuoden aikana kymmenkunta kertaa. Fannyn Veikkauksen turvallisuuspäällikkö Tero Nykäsen mukaan
turvallisuuspalveluiden kilpailutuksen ratkaisivat G4S:n
emäntä sairastaa 1-tyypin diabetesta, joka on tuhonnut hänen
eduksi Veikkauksen ja G4S:n hyvät yhteistyökokemukset,
ääreishermostonsa, eikä hän enää tunne matalia verensokeriarvoja.
hinta, maine ja luotettavuus.
Koira tunnistaa sokeriarvot ja osaa hälyttää apua.
➔
5
TIETOSUOJAKÄSIKIRJA
JOHDOLLE
Tavataan
FinnSec-messuilla
osastollamme 6b109!
Uusi Johdon oma tietosuojakäsikirja kertoo, miten johdon
tulee organisoida tietosuojaan ja tietoturvaan liittyvien
asioiden hoitaminen huolellisesti, tehokkaasti ja tuottavasti, sekä miten voi hallita tietosuojaan liittyviä riskejä.
Paloturvavalojärjestelmän ainutlaatuinen yhdistelmäkeskus järjestelmäkohtaisella valikkorakenteella
Kirjan ovat kirjoittaneet Tampereen kaupungin tietosuojavastaava Ari Andreasson ja tietoturvapäällikkö Juha
Koivisto sekä Tietosuojavaltuutetun toimistossa ylitarkastajana työskentelevä Arto Ylipartanen. Kirjan on
kustantanut Tietosanoma Oy.
Kotimaisen kulunvalvonta- ja työajanseuranjärjestelmän uutuudet
STOCKMANN PERUSTAA
OMAN VARTIOINTIYHTIÖN
Supercap-kondensaattorivalaisimilla ennennäkemätöntä tehokkuutta poistumisreittivalaistukseen
Markkinoiden parhaat HD-valvontakameraratkaisut
Stockmann on hakemassa lupaa perustaa oma vartiointiyritys. Uuden Stockmann Security Services -yhtiön
palvelukseen tulisivat aluksi Helsingin tavaratalon turvallisuudesta ja vartioinnista vastaavat työntekijät. Myöhemmin uuden yhtiön palvelukseen tulisivat myös muiden
Stockmann-tavaratalojen vartiointia hoitavat työntekijät.
Rikosilmoitus
Paloilmoitin
Kameravalvonta
Ovipuhelimet
Työajanseuranta
Henkilöturva
Kulunvalvonta
Poistumisreittivalaistus
➔
6
Turvallisuus
& Riskienhallinta
PÄÄVAMMOILLE
NOLLATOLERANSSI
PESÄPALLOSSA
Suomen Pesäpalloliitto ry, pesäpallon päänsuojainten
valmistajat, Tukes ja Työterveyslaitos muistuttavat asianmukaisen kypärän käytön tärkeydestä pesäpallopeleissä ja
-harjoituksissa.
Asiaan kiinnitettiin huomiota, kun markkinoilla tavatut
pesäpallokypärät eivät vastanneet henkilönsuojaimille
lainsäädännössä asetettuja vaatimuksia EY-tyyppitarkastuksen ja CE-merkinnän osalta. Myöhemmin päänsuojaimet kuitenkin todettiin iskunkestävyydeltään pesäpallopeleihin riittäviksi Työterveyslaitoksen testeissä.
”Kypärät tulivat pakollisiksi pesäpalloon 1989. Siitä
lähtien pelisäännöissä on vaadittu välitöntä reagointia ja
rangaistuksia päänsuojaimen puuttumisesta. Nyt haluamme muistuttaa kypärän asianmukaisesta käytöstä ja sen
vaihtamisesta uuteen aina tarvittaessa”, kilpailupäällikkö
Mika Helminen Pesäpalloliitosta huomauttaa.
KAKSINKERTAISET
RIKESAKOT TEHOAVAT
Poliisin liikennerikoksista ja liikennerikkomuksista antamat rangaistusvaatimukset sekä rikesakot ovat vähentyneet vuoden 2015 syyskuun ja lokakuun aikana sen jälkeen, kun rikesakkojen rahamäärää korotettiin syyskuun
alusta lukien käytännössä lähes kaksinkertaisiksi.
”Tulos antaa viitteitä siitä, että rikesakkojen euromäärän
tuplaaminen on parantanut kuljettajien liikennekäyttäytymistä”, sanoo poliisitarkastaja Heikki Ihalainen
Poliisihallituksesta.
Ihalaisen mukaan poliisin antamat rangaistusvaatimukset ovat vähentyneet noin tuhannella ja rikesakot noin
kolmella tuhannella rangaistusvaatimuksella syyskuun
ja lokakuun aikana verrattuna viime vuoden vastaavaan
aikaan.
NIMITYKSIÄ
Schneider Electric
Tanskalainen Niels Svenningsen
aloitti työnsä Schneider Electricin
Pohjoismaiden ja Baltian alueen
johtajana lokakuussa.
”Odotan innolla uusia haasteita.
Schneider Electric on maailman johtava energianhallinnan ja automaation asiantuntija, jonka erityinen vahvuus
on integroiduissa ratkaisuissa. Niillä parannetaan asiakkaiden tehokkuutta kaikkialla maailmassa”, Svenningsen
kuvailee.
iLoq Oy
Tomi Karjalainen on nimitetty
konsernin myynti- ja markkinointijohtajaksi lokakuussa. Hän on
aiemmin toiminut iLoqin Suomen
myyntijohtajana.
”Tomi Karjalaisella on vahva toimialakokemus. Nyt on aika soveltaa
hyväksi havaittuja oppeja kansainvä- Tomi Karjalainen
lisessä liiketoiminnassamme ja yhdenmukaistaa toimintaa”, perustelee
valintaa iLoqin toimitusjohtaja Mika
Pukari.
Pauli Pukari on nimitetty iLoqin
Suomen myyntijohtajaksi. Hän on
aiemmin vastannut Turun ja Tampereen alueen myynnistä.
Pauli Pukari
JÄTTIREKKAA SEURATAAN
JATKUVASTI TALLENTAVILLA
KAMEROILLA
Trafi on
myöntänyt
poikkeusluvan Oulun
Autokuljetus Oy:lle
ajaa peräti
32-metriä pitkää
ajoneuvoa.
Luvan edellytys on, että jättirekan liikennettä seurataan
jatkuvasti tallentavilla kameroilla.
Oulun Autokuljetus Oy:n uusien ympäristöystävällisten
Green Double -ajoneuvoyhdistelmien kameravalvontadatan siirtäminen tien päältä pääkonttorin tallentimelle
toteutetaan Tosibox-etäyhteysjärjestelmän avulla.
7
Turvallisuus
& Riskienhallinta
TARTU TARJOUKSEEN!
5 SYYTÄ TILATA
TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA -LEHTI
1.
Suomen ainut turvallisuusammattilaisille ja asiantuntijoille suunnattu
erikoisaikakauslehti, jota tarvitsevat myös turvallisuustietoa oman työnsä ohella
seuraavat työntekijät.
2. Mainio kanava, josta saat käytännönläheistä ja jalostettua turvallisuustietoa ja
neuvoja, ammattilaisten kertomina. Opit välttämään sudenkuopat.
3. Lehteen kirjoittavilla toimittajilla on pääasiassa pitkä turvallisuuskirjoittamisen
tausta. Vierailevat asiantuntijakirjoittjat ovat omien turvallisuuden osa-alueidensa
kokenutta kaartia.
4. Lehden vahvoja teemoja ovat turvallisuustekniikka, tieto- ja kyberturvallisuus,
turvallisuuspalvelut, palontorjunta, riskien- ja kriisinhallinta, historia, tulevaisuus.
5. Runsaasti ajankohtaista tietoa: uutisia, tuoteuutisia, turvallisuusalan ihmisiä,
tapahtumia, järjestötiedotteita ja paljon muuta.
KYLLÄ KIITOS! Tilaan lehden tutustumishintaan
ensimmäinen vuosi vain 35,50 euroa
Sisältää painetun lehden ja täyden lukuoikeuden lehden digitaaliseen näköislehteen.
Lehti ilmestyy 6 kertaa vuodessa.
suusTurvallisuus
i
l
l
a
v
Tur
11€ 3
11€ 2 / 2015
/ 2015
SECTION
SECTION
llinta
llinta
ienha
k
UT
RATKAIS
& Ris
| UUTISET
RATKAISUT
| TEKNIIKKA
| TUOTTEET
| PALVELUT
| IHMISET
| UUTISET
Pian
DIA
50 MILJAR ä
netiss
laitetta
RISKIT
UUDET
EN
ULKOALUE NTA
HOVALVO
TE
N
TIEDO
PAIKKA T
HYÖDY
raati
Kansalais
innovoi
VAA
KYBERTUR
sin
lii
rikospo
Keskus AVAT
AST
HA
VÄT
TEHTÄ
kökatkos
NTAA
NHALLI
KAUKO
U AJOISSA
T
MYYN
RAUD
EEN
LUVA
ASUINA INEN EELANCERIN
KN TA
FR
PALOTE NITTSO
ELUARALLINEN
VA
SUUN
TURVAL ÄVÄ KOUL RRORISMIN
TE
NT
uus
Turvallis
2015
4
O 2015-2
PAL.VK
5-02
llisuus.com
www.turva
856443-1
3
LISAATIO
ta 3 •
■ & Riskienhallin
■
ET
EÄT OTTE
T JA PEHM
VAAT
KOAJ
IOSA
S
T KÄRK
UU
MUU
NEN JA
E V A IS RKOT
A HILTU E N T U LOLOGIA TIETOVE
D
TEKN
L ISUNUKISUUUNNITTELU
L
A
V
KAUP
TUR
RI ELIN
TOHTO
OIK
la:
AN
rikki Rieppo
N
ALVONN
USelija Ma
Op
UTisk
LISUUSV
TORJUNNA
SYVE
-34
2015
ELE
SUUNNITT MÄ
JÄRJESTELEIN
PALOTURVA
AMMATTI
1
PAL.VKO 2015-16
ISTÄ
YKSITYIS
UUSI LAKI SPALVELUISTA
UU
1
TURVALLIS
isuus
s.com Turvall
hallinta 2
& Riskien
856443-15-01
IIKALLA
TATEKN TAA
VALVON AS KASVAT
KAUPPI IÄÄN
PAL.VKO
iikka
Turvatekn UN
POVITASKU
Laaja säh
A
MAILL
RISKIE
3-15-0
www.turvallisuus.com
| IHMISET
TTEET
T | TUO
| PALVELU
85644
TILAUKSET
[email protected]
puhelin (03) 424 65 340
KA
| TEKNIIK
ha
& Riskien
• 2015
www.turvallisuu
15 14.59
4.6.20
■
DIGITA
.indd
_1503
llisuus
Turva
1
8