Tiedote 1-2015 kotisivu

5
6
8
JHL 865 • Julkaisija: Vantaan JHL ry 865
Taitto Marko Heinonen ja Nina Uskola
Maaliskuu 2015
Ajatuksiani Sask:n talkoomatkaan osallistumisesta.
9. huhtikuuta sain mukavan sähköpostiviestin, siinä ilmoitettiin että
minut on valittu mukaan SASKin seuraavaan opintomatkajoukkueeseen, joka viettää marras-joulukuun taitteessa kaksi kiintoisaa
viikkoa Filippiineillä! Kaikkiaan 44 hakijan joukosta valittiin 16 matkalaista useasta eri ammattiliitosta eri puolilta Suomea. Kesäkuun
alussa vahvistui seuraava etappi matkalle lähdön valmistelussa, Filippiinien-matkalaisten valmennuskurssi 27.-28.9.2014.
Viikonlopun aikana saimme hyvän koosteen mitä SASK tekee maailmalla, miksi Ammattiliittojen työn tukeminen kehittyvissä maissa
mahdollistaa oikeudenmukaiset työntekemisen mahdollisuudet ja
paremmat olosuhteet elättää perheensä. Tuloksia tulee mm. kehittämällä työolosuhteita yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa
sekä kouluttamalla ymmärtämään järjestäytymisen tärkeyden tavoitteiden saavuttamiseksi.
Matkan ohjelman läpikäynti ja muihin osallistujiin tutustuminen
lisäsi paloa olla kansainvälisessä solidaarisuus toiminnassa mukana.
Merkittävä osa matka-ajasta käytetään tapaamisiin ja vierailuihin
pääkaupungissa Metro-Manilassa ja sen ympäristössä, mutta myös
pääkaupungin ulkopuolisia kohteita mahtuu matkaohjelmaan. Joukkuetta isännöivät Manilassa SASKin pitkäaikainen yhteistyökumppani LEARN (Labour Education and Research Network) sekä Filippiinien uusi ay-keskusjärjestö Centro.
Matkalle lähtöpäivänä perjantaina 21.11. tehdessäni lähtöselvitystä
netissä huomasin lennon lähtöajan muuttuneen seuraavalle päivälle
ja se aiheutti monta muutosta heti matka alussa. Siirtyneen lennon
vuoksi yövyimme hotellissa Hongkongin kentällä ja matkaohjelmamme tiivistyi päivällä.
Kun saavuimme Filippiineille sunnuntaiaamuna 23. marraskuuta Manilaan, vastassamme oli SASK:n Jukka Pääkkönen, Kaakkois-Aasian
aluekoordinaattori Marlon Quesada sekä matkalla videoblogien
toteuttamisesta vastaavan Pekka Kaipainen, siitä matka lentokentältä Quezon Cityyn taittui poikkeuksellisen sujuvasti, liikenne oli
vähäistä normaalisti työmatkat kaupungin ruuhkissa kestävät useita
tunteja, sen oli aiheuttanut paikallisten päivän nyrkkeilyotteluun
valmistautuminen. Ottelun tähtenä oli kongressiedustaja Manny
Pacquiao. Hän taistelee nyrkkeilyn ammattilaisliigan WBO:n maailmanmestaruudesta amerikkalaista haastajaansa Chris Algieria
vastaan. Monet ravintolat ja hotellit Filippiineillä ovat jo viikkoja
markkinoineet tv-ottelua yhteisenä sunnuntaiaamun kansanjuhlana.
Tiivistyneen aikataulun saattelemana kirjauduimme hotellille ja
kävimme pikaisesti ruokailemassa jonka yhteydessä keskustelimme
päivän ohjelmasta.
Illalla kävimme Filippiinien historiaa esittelevässä museossa Makati
Cityssä, joka on maan
eliitin asuma-aluetta.
kävimme tutustumassa kävellen rikkaiden
alueen loistoon sekä yltäkylläisyyteen, se näytti heti eriarvoisuuden
paikallisten elämässä.
Maanantai aamuna lähdimme jeepneyllä Workes’ Houseen, jossa
saimme tietoa Filippiinien taloudellisesta tilanteesta, työmarkkinoista ja liittojen toiminnasta. Isäntäjärjestöjemme SENTROn ja
LEARNin sekä niiden jäsenliittojen edustajilta.
Ensimmäisen työpaikkavierailun kohde oli Manilan keskusposti, siellä kuulimme muutoksista jotka vaikeuttavat postityöläisten liiton
toimintaa, työnantaja tarjosi työntekijöille eropakettia jonka avulla
hankkiuduttiin eroon valtavasta joukosta vakituisia työntekijöitä.
vakituisten tilalle ovat tulleet pätkä- ja vuokratyöläiset. Filippiineillä vain vakituiset työntekijät voivat kuulua liittoon. Koska posti on
valtiollinen laitos, ei postityöläisten liiton jäsenillä ole lakko-oikeutta, myös esimerkiksi työehtosopimuksen neuvottelumahdollisuudet
ovat rajalliset.
tustehtaan työläisiä.
Iltapäivällä suuntasimme
satama-alueelle, joka on Manilan köyhimpiä alueita. Siellä
asuu valtava määrä ihmisiä
olosuhteissa, jotka vetivät
sanattomiksi. Kävimme aluksi
keskustelua Marino-ammattiliiton aktiiveiden kanssa,
jotka asuvat alueella. heidän
jäseninä on merimiehiä, kalastajia ja sardiinien purki-
Ryhmän naiset oli erotettu purkitustehtaalta, koska he olivat järjestäytyneet. Ihmisten palkat eivät riitä elämiseen Ainoa turva
on karun asuinalueen yhteisö. yhteisön merkitys tuli myös muina
päivinä hyvin esille, sillä ilman toisten tukea monille ihmisille ei ole
mitään mahdollisuutta tulla toimeen. Kävimme tutustumassa myös
heidän asuinympäristöön, kävelimme kapeilla kujilla joista näimme
kotien sisään jotka huokuivat toivosta paremmasta elämästä. Joukko ihmisiä seurasi mielenkiinnolla kulkuamme läpi alueen.
Lapset leikkivät rannassa,
heidän iloa oli mukava seurata. Lasten vilpittömyys
ja ilo toivat mukanaan
ristiriitaisia tunteita,
olosuhteet olivat huonot
ja tulevaisuus slummissa
ei luo parempaa mahdollisuutta pärjätä elämässä,
mutta yhteisö tekee kaikkensa että lapset saisivat
paremman elämän. Minimipalkkojen korottaminen elinkustannuksia
vastaavalle tasolle olisi uuden alku näille perheille.
Tiistai päivänä kävimme SASK:n tukemassa päiväkodissa. Lapset
olivat meitä vastassa heiluttaen
itse tekemiään lippuja, niissä
luki WELCOME VISITORS.
Päiväkoti on toiminut jo kaksitoista vuotta ja on myös evakuointikeskuksena taifuunien
ja tulvien tullessa. Valistustyö
perheväkivallan poistamiseksi
on myös osa päiväkodilla tapahtuvaa kyläyhteisön toimintaa.
kuulimme että ennen peruskouluun pääsemistä on käytävä esikoulu ja testi jonka läpäiseminen
mahdollistaa jatkamisen.
Iltapäivästä jatkoimme tutustumaan työläisväestön asuinalueille,
alueella asuvat saavat pääsääntöisesti elantonsa epävirallisesta taloudesta.
Filippiineillä rikkaat omistavat maan ja rakentavat maalleen luksusasuntoja. Maa olisi kuulunut Lain mukaan jakaa, mutta korruptoitunut virkamiehistö ja rikas väestö hallitsevat maaomaisuutta.
Köyhien asuttamia slummeja tuhotaan rakentamisen tieltä, Köyhät
siirtyvät työn perässä ja kyhäävät levyistä ja pellistä asumuksensa
lähelle työtä. Näin rakentuvien slummien ympärillä kaikki yrittävät
hankkia elantonsa mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Kävimme päivänaikana myös peruskoulussa jossa oli n. 6000 oppilasta, vararehtori
kertoi että mahdollistaa että aikaisin aamulla tulee osa koululaisista
ja iltapäivällä vaihtuivat oppilaat.
Keskiviikkona vierailimme maansuurimmalla TV kanavalla ABS CBN:llä, tapasimme mm. radiojuontaja Ted Failonin
ja pääsimme showtime visailuohjelman
kuvauksiin mukaan. Lounaan jälkeen
keskustelimme kanavan työntekijöitä
edustavan ammattiliiton edustajien
kanssa, yhtiön tarjoamista työntekijäeduista.
Iltapäivästä kongressin edustajainhuoneessa, turvallisuuspäällikkö
vastaanotti seurueen ja esitteli meille taloa. Tapasimme henkilökohtaisesti AKBAYAN Citizens´Action -puoluetta edustavan Walden
Bellon. Suorasukaiseen tapaansa hän ilmoitti edustavansa lähinnä
sosialidemokraattista arvomaailmaa. Kaikesta yrittämisestä huolimatta eriarvoisuus Filippiineillä on kasvamassa. Maan eliitti käyttää
demokraattista järjestelmää hyväkseen lähinnä vahvistaakseen
asemaansa. Pääsimme seuraamaan kongressin istuntoa. Iltapäiväistunnon alkajaisiksi meidät suomalaiset esiteltiin koko salille.
Torstaina meillä oli tapaaminen julkisen alan ammattiliittojen kanssa. Meille esiteltiin joukko liittojen johtohenkilöitä. Kuulimme tilastotiedettä korruptiotutkimuksesta. Ikävä oli kuulla, kuinka paljon
ihmiset maksavat ja ”joutuvat maksamaan” saadakseen mm. sosiaalija terveysalan julkisia palveluita sekä jouduttaakseen kaikenlaisten
lupien hakemista. Saimme myös väliaikatietoja kampanjasta, joka
vaatii Filippiinejä saattamaan voimaan täydet neuvottelu- ja sopimusoikeudet julkisen alan työntekijöitä edustaville liitoille.
San Lazaro – Vierailu julkisessa sairaalassa Matkamme jatkui kohti
kaupungin tartuntatautien sairaalaa. Meille sairaalaa esittelivät paikalliset ay-aktiivit. Sairaanhoitaja joutuu valmistuttuaan
työskentelemään ilmaiseksi
puoli vuotta ennen kuin voi
saada työtodistuksen työnantajalta, mikä vasta mahdollistaa palkallisen työn saamisen.
Perjantaina vuorossa oli solidaarisuusilta. Esittelimme
suomalaista ay-liikettä ja kokemuksia sekä aikaansaannoksia filippiiniläisten liittojen aktiiveille. Minullakin oli oma osani päivän
ohjelmassa, kerroin pääluottamusmiehen työstä, Filippiineillä yhdistyksen puheenjohtaja neuvottelee ja hoitaa edunvalvontaa. Kun kuulivat millaiset oikeudet suomessa on luottamusmiehillä, he toivoivat
sellaisen joskus olevan mahdollista heillekin. Illalla oli paikallisten
laulu ja tanssiesityksiä sekä joulupukki tuli suomesta käymään lahjoineen, bändi soitti ja pidettiin hauskaa yhdessä.
Lauantaina päivällä oli puuhapaja työväentalolla, porukalla valmisteltiin seuraavan päivän mielenosoituksen kylttejä ja muuta materiaalia yhdessä talon väen kanssa. Iltapäivästä käytiin espanjalaisten
miehitysvallan aikaisella linnoitus-alueella Fort Santiagossa.
Filippiineillä vietetään joka vuosi 30.11. kansallissankari Andres Bonifacion päivää. Juhlintaan kuuluu kulkue, jossa ammattiliitot esittävät banderolleillaan tärkeimmät vaatimuksensa.
Maanantaina kävimme tapaamassa
Santa Rosassa, Lagunan provinssissa Isuzun autotehtaalla paikallisen
yhdistyksen porukkaa ja saimme
kierroksen myös kokoonpanolinjoille
jossa koottiin useita erilaisia automalleja, lounaan jälkeen jatkoimme
matkaa Lipa Cityyn Batangasin provinssiin missä kävimme järjestäytyneiden Jeepney kuljettajien kanssa
keskustelua heidän ammattiryhmän järjestäytymisen haasteista.
Tiistaina lähdimme tapaamaan maaseudulla Batangasin rannikolla
asuvia, kävimme keskustelua köyhän väestön
mahdollisuuksista työllistää itsensä. Yhteisön
tuki oli tärkeää kalastajakylässä asuville köyhille, sen avulla pärjättiin heikkoinakin hetkinä. Kalastajat kertoivat rikkaiden aitaavan
vesi-alueita, se vähentää kalakantaa jolloin
sitä ei riitä myyntiin asti.
Kalastajilla ei ollut mahdollisuutta mennä
pitemmälle kalastamaan, se olisi vaatinut
varallisuutta ostaa isompi vene ja parempia
verkkoja. Iltapäivästä kävimme autojen sähkökaapeleita tuottavalla
tehtaalla (lähes 3 000 työntekijää) ja keskustelimme tehtaan ammattiliiton edustajien kanssa. mm. heidän sopimuksien sisällöstä
Loppuviikosta Siirryttiin päiväksi rantahotelliin San Juanissa, vaihdettiin vapaalle ja nautittiin puhtaasta ilmasta ja käytiin veneretkellä läheiseen saareen sekä snorklailtiin paluumatkalla
Torstai iltapäivästä lähdettiin paluumatkalle Manilaa kohti, jossa
yöpyisimme ennen lentoa takaisin suomeen. Perjantai iltapäivästä
tapasimme viimeisen kerran paikalliset aktiivit, joiden kanssa olimme viettäneet aikaa Filippiineillä ja saaneet paljon yhteisiä muistoja.
Viimeisenä päivänä kävimme keskusteluja mitä matkalla olimme
kokeneet ja hyvästelimme meitä saattamaan tuleet paikalliset
toimijat. Haikein mielin poistuimme meitä odottavaan bussiin ja
siirryimme lentokentälle hiljaisissa tunnelmissa. Palasimme takaisin
Suomeen itsenäisyyspäivän jälkeen 7.11 väsyneenä, mutta uusia kokemuksia rikkaampana, olimme tutustuneet matkaporukalla toisiimme ja ystävämme Filippiineillä eivät unohdu matkan jälkeenkään
Marssimme mm. ILO:n yleissopimuksen 151 ratifioinnin puolesta.
Siinähän on kyse julkisen sektorin järjestäytymisoikeudesta. Muita
teemoja olivat palkka jolla elättää perheensä (minimi-palkka täällä
ei siihen riitä), työntekijöiden oikeudet, naisten huono kohtelu ja
tietysti järjestäytymisoikeus. Marssin kulkiessa n. 5km matkan
kaikki huusivat iskulauseita, josta parhaiten iskostui mieleeni
”Workers, united, will never be defeated”.
Filippiinit on katolinen ja trooppinen saarivaltio Kaakkois-Aasiassa.
Maassa on noin 100 miljoonaa asukasta. Sen väestöstä 26 % elää
köyhyysrajan alapuolella. Työntekijöistä 75 %:lla ei ole työsopimussuhdetta, eikä sairausvakuutus- ja eläketurvaa. Järjestäytymisaste
on 5 %.
Marko Heinonen
Puheenjohtaja/pääluottamusmies
Vantaan JHL ry
Vuosiloman ja säästövapaan siirto työkyvyttömyyden perusteella
Vantti Oy:ssä
Avainta-TES:n vuosilomaluvun 78§:n mukaan työntekijällä on
oikeus siirtää vuosilomaa tai säästövapaata sairauden, synnytyksen tai tapaturman aiheuttaman työkyvyttömyyden perusteella. Siirto-oikeus on jo ensimmäisestä työkyvyttömyyspäivästä lukien ja se koskee kaikkia 1.4.2014 jälkeen pidettäviä
vuosilomia ja säästövapaita. Siirto-oikeus on riippumaton
siitä alkaako työkyvyttömyys ennen lomaa tai säästövapaata
tai niiden aikana. Työkyvyttömyyden siirto koskee niitä lomapäiviä, jotka sijoittuvat työkyvyttömyysajalle.
Työntekijällä on, kuten aikaisemminkin, oikeus vuosiloman
tai säästövapaan siirtämiseen, jos tiedetään, että hän joutuu
vuosiloman tai säästövapaan aikana sairaan- tai siihen rinnastettavaan hoitoon, jona aikana hän on työkyvytön.
Työntekijän pitää pyytää siirtämistä ilman aiheetonta viivästystä tai jos mahdollista ennen vuosiloman tai säästövapaan
alkua. Työkyvyttömyyden vuoksi siirtyneen vuosiloman tai
säästövapaan pitoajankohdan päättää esimies kuultuaan työntekijää. Ne eivät siis automaattisesti siirry meneillään olevan
vuosiloman tai säästövapaan jatkoksi.
Vuosiloman tai säästövapaan aikana työkyvyttömyydestä ilmoitetaan Vantissa samoin säännöin kuin muutoinkin. Työntekijän halutessa vuosiloman tai säästövapaan siirtoa työkyvyttömyyden vuoksi, on hänen ilmoitettava siitä heti esimiehelleen tai tämän sijaiselle henkilökohtaisesti tai puhelimitse
soittamalla. Esimiehen tulee huolehtia, että sijaisjärjestelyt
ovat työntekijöiden tiedossa myös loma-aikoina.
Lääkärintodistuksen toimittaminen loman jälkeen ei siis oikeuta loman siirtämiseen.
Työkyvyttömyyspäivistä 1-3 tarvitaan terveydenhoitajan tai
lääkärin kirjoittama todistus. Neljännestä päivästä eteenpäin
tarvitaan aina lääkärin kirjoittama todistus. Mikäli terveydenhoitajan tai lääkärintodistusta ei ole toimitettu esimiehelle
viimeistään viikon kuluessa sen allekirjoituspäivämäärästä,
sairausloman ensimmäinen päivä on palkaton. Työntekijä ei
kuitenkaan menetä sairausajan ensimmäisen päivän palkkaa
mikäli lääkärintodistuksen viipyminen aiheutuu hyväksyttävästä syystä. Oleellista on, että työntekijä on pyytänyt
vuosiloman tai säästövapaan siirtämistä viipymättä. Ilmoittamista ja vaadittavien todistusten toimittamista koskevat
säännöt ovat samat riippumatta siitä onko työntekijä vuosilomallaan tai säästövapaallaan kotimaassa tai ulkomailla.
Kun lähetätte sairauslomatodistuksen palkanlaskentaan, merkitkää todistuksen marginaaliin ”vuosiloma ajalta x.x.-x.x.xxxx
peruuntuu” tai ”vuosiloma ei peruunnu”. Henkilöstösihteeri
peruu loman todistuksen perusteella.
Keväisin terveisin: Marko Muraja/Vantti PLM
Ps. Aamupäivät työskentelen kiinteistönhoitajana. Iltapäivisin
toimin Vantin Pääluottamustehtävässäni 12:00 - 15:30 välisenä aikana. Minut tavoittaa puhelimitse tai sähköpostitse (kts.
lehden takasivu). Henkilökohtaiset tapaamiset sovitusti.
Hei, olen Marko Muraja
pääluottamusmies Vantaan tilapalvelut Vantti
Oy:ssä
Työskentelen aamupäivisin kiinteistönhoitajan tehtävissä ja
olen tavoitettavissa iltapäivisin edunvalvontaan liittyvissä
asioissa
klo 12 - 15:30 puh. 09 83923176 / 040 7638038 tai
Sähköpostitse: [email protected]
Olen tavattavissa osoitteessa Tuupakankuja 2, 01740 Vantaa
Tulen mielelläni käymään työpaikoilla, ota rohkeasti yhteyttä !
Terveisin Marko Muraja
VANTISSA TYÖSKENTELEVIEN JÄSENTEN
JAOSTON PERUSTAMISKOKOUS
Paikka: Tikkuraitti 11 A 10 (tarjoustalon yläkerta)
Vantaan JHL:n toimitila
Aika: 24.3.15 tiistaina klo 17:30
Ilmoittautuminen:
Tarjoilun vuoksi sähköpostitse 22.3.15 mennessä
[email protected]
Koollekutsujat: Marko Muraja, Jaakko Perttunen sekä Nina
Uskola
Laaditaan toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Pyhäranta mökit
Vantaan JHL 865 ry omistaa Mäntyharjun kunnan Paasolan kylässä alueen (Pyhäranta 5 ha), joka on tarkoitettu jäsenistön virkistyskäyttöön !
1. Mökkejä vuokrataan Vantaan JHL 865 yhdistyksen jäsenille.
2. Vuokraoikeus on kesäkaudella ( kesä-, heinä- ja elokuu ) on 1 viikko jäsentä kohden. Varauksia kesäkaudelle otetaan vastaan
alkaen 13.4.2015.
Juhannusviikon varaukset arvotaan halukkaiden kesken. Arvonta suoritetaan toukokuun hallituksen kokouksessa.
Ne viikot kesäkaudella, joita ei ole varattu huhtikuun loppuun mennessä, sekä vuoden kaikki muut viikot ovat jäsenten varattavissa
rajoituksetta.
3. Viikkovaraukset tulee maksaa kolme ( 3 ) viikkoa ennen tai laskuun merkittynä eräpäivänä. Ellei maksua ole maksettu tai ajoissa
sovittu poikkeavasta maksusuunnitelmasta, varaus raukeaa.
4. Mökkejä voidaan varata kesäkauden ulkopuolella myös viikonlopuksi.
5. Viikonloppuvuokra maksetaan varauksen vahvistamisen jälkeen.
6. Avain luovutetaan maksettua kuittia vastaan.
7. Maksu palautetaan vain sairauden tai muun pätevän syyn perusteella tapahtuneen peruutuksen takia.
8. Viikkovaraus alkaa perjantaina klo 16:00 ja päättyy perjantaina klo 16:00.
9. Viikonloppuvaraus alkaa perjantaina klo 16:00 ja päättyy sunnuntaina klo 16:00
Siestapolku 61, 52700 Mäntyharju
Tiedustelut ja varaukset Maire Holopainen
Vantaan JHL 865, toimisto p. 045-2016242,
keskiviikkoisin - torstaisin klo 9 - 16.00 tai [email protected]
Varauksia kesäkaudelle otetaan vastaan alkaen 13.4.2015.
Mökki 1
20e/vrk, 140e/viikko
4 hengelle, saunallinen
Mökki 2
25e/vrk, 175e/viikko
6 hengelle saunallinen
Mökki 3
20e/vrk, 140e/viikko
5 Hengelle, ilman saunaa
Mökki 4
25e/vrk, 175e/viikko
5 hengelle, saunallinen
kolmosmökin ja asuntovaunu / asuntoauto käyttäjät saavat saunoa 1 saunassa
KLO 12-20 VÄLISENÄ AIKANA JA SOPIMALLA MÖKIN VUOKRAAJAN KANSSA
Kaikissa mökeissä on sähköt, jääkaappi, sähkökeittolevy, pölynimuri ja mikroaaltouuni. Mökeissä on valmiina patjat, peitteet ja tyynyt.
Lakanat ja tyynyliinat on vietävä mukana. Keittoastioita ja ruokailuvälineitä on riittävästi tavalliseen perhekäyttöön.
Puita on varattu riittävästi joten omien sähköpattereiden vienti mökkeihin on ehdottomasti kielletty.
• Jäädessäsi äitiysvapaalle /jäsenmaksuvapaa
Ota yhteyttä jäsenasiainhoitajaan:
Kaikissa ko. asioissa ja muissa jäsenasioissa voit
olla yhteydessä;
• Ollessasi hoitovapaalla/vailla ansiotuloja/jäsenmaksuvapaa
Vantaan JHL 865, toimisto p. 045-2016242,
• Ollessasi opiskeluvapaalla/ jäsenmaksuvapaa
keskiviikkoisin - torstaisin klo 9 - 16.00
• Suorittaessasi asepalvelusta/ asevelvollisuutta/jäsenmaksuvapaa
tai [email protected]
• Ollessasi pitkällä työlomalla/virkavapaalla/jäsenmaksuvapaa
Postit osoitteeseen:
• Ollessasi sairauslomalla/ jäsenmaksuvapaa
Vantaan JHL 865/Jäsenasiat
• Kun joudut työttömänä peruspäivärahalle/ jäsenmaksuvapaa
Tikkuraitti 11 A 10, 01300 Vantaa
Kun olet jäämässä eläkkeelle;
Selvitä mikä on eläkkeen alkamispäivä.
Esim. Kuntien eläkevakuutuksesta (päivämäärä) p. 020 614 2837
tai www.keva.fi/eläkkeet.
Ilmoita esimiehelle, ja tee esimiehen kanssa irtisanomisilmoitus,
(selvitä palkkatoimistosta jäljellä olevat lomat ym.) se liitetään
eläkehakemukseen.
Täytä eläkehakemus ja toimita Kevaan.
(selvitä muut liitteet Kevasta).
Ilmoita yhdistykseen. Voit jatkaa jäsenyyttä maksamalla 5€/kk.
Säilytät kaikki nykyiset liiton edut.
Eroilmoituskin tulee ilmoittaa yhdistykselle.
Muista aina ottaa yhteyttä, kun tilanteesi muuttuu,
jotta jäsenyytesi ja sen myötä jäsenetusi pysyvät kunnossa.
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
omissakäsissä.fi
Äänestä eduskuntavaaleissa
sunnuntaina 19.4.2015 ehdokasta,
joka puolustaa julkisia palveluja.
Ennakkoäänestys on
kotimaassa 8.-14.4. ja
ulkomailla 8.-11.4.
Tervetuloa tutustumaan JHL:läisiin eduskuntavaaliehdokkaisiin.
Heitä on kevään 2015 vaaleissa yli 100 ja he edustavat laajasti
koko Suomea – pääkaupunkiseudulta aina Lappiin saakka.
Omissakäsissä.fi-sivusto esittelee ehdokkaiden ohella JHL:n
vaalivaikuttamistyön neljä keskeisintä pääteemaa, jotka ovat
julkiset palvelut, verotus, työelämä ja turvallisuus. Nämä arvot
ovat vahvasti esillä myös JHL:n ehdolla olevien jäsenten omissa
kampanjoissa.
Muistathan käydä äänestämässä. Nämä vaalit ovat tärkeä suunnannäyttäjä suomalaisen julkisten palvelujen sekä hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudelle.
Pidetään hyvinvointi omissa käsissämme myös jatkossa!
Eläkeläisjaosto järjestää
Teatteria!
Kesäretkiä!
Kesäretket ovat viikolla, koska saamme ne edullisemmin (eläkkeet ovat pieniä). Jos sinulla on lomaa tai muuta mahdollisuutta
tervetuloa mukaan!
Ke 29.7.2015 Tuusula
Sibeliuksen 150v, Ainola, Järvenpään taidemuseo,
Halosenniemi, Krapin Mankelissa ruokailu sekä Krapihovin kesäteatterissa SÄRKELÄ ITTE, pääosassa Pertti Koivula
Ke 22.4 klo 19.00 PALVELIJA, Arena näyttämö,
Retken hinta 75€ Maksu toukokuussa.
ilmoittautuminen viimeistään to12.3
viite 1054
Ti 18 - 19.8.2015 Kulttuuriretki historialliseen Mänttään.
maksu viim. 5.4, 22€
Viitenumero 1041
Serlachiuksen historiaa ja taidetta. Yövymme Keurusharjun lomakylässä.
Retken hinta 105€ (hinta laskettu mökki/6henkilöä)
Maksu: puolet maaliskuussa (tai kokonaan)loppu kesäkuussa.
Viitenumero 1038
Vappuaatto to 30.4.15 klo 19.00 Flirtti 55+ Areena näyttämö,
Retkistä tarkemmat tiedot yhdistyksen kotisivuilla ja teattereista pääsy teatterin omille sivuille. Sinä jolla ei ole nettiyhteyttä,
toimitamme ko. tiedot kirjeenä.
ilmoittautuminen viimeistään to 26.3, maksu viim. 10.4 25€
viite 1070
Kaikki ilmoittautumiset, kyselyt:
[email protected]
Marja Viljamaa 050 547 9696 15-18
Maksut FI20 1605 3500 013231/Holopainen
Huomio! viitenumero mainittava maksaessa
La 2.5 klo 18.00 Lainavaimo, Lilla Teatern,
ilmoittautuminen viimeistään to 26.3, maksu viim. 10.4 24€
viite 1083
SYKSY 2015
Ke 16.9.2015 musikaali Billy Elliot HKT
La 10.10.2015 Sugar piukat paikat, Tampereen teatteri
Joulukonsertti, Musiikkitalossa
Ke 20.5 klo 19.00 Franca Rame-Dario Fo AVOIN LIITTO, Studio
Pasila
ilmoittautuminen viimeistään ke 15.4, maksu viim. 10.4 25€
viite 1067
Vantaan kirjastoista saat teattereiden lehdet ja tiedoitteet!
Kesämatka Turkuun 13. - 14.6.2015
n. 07:30
lähtö Tikkurilasta
14:00
noutopöytä lounas kartanoravintolassa, joka sijaitsee samassa
talousrakennuksessa kotimuseon ja kartanonpuodin kanssa. Lounaan jälkeen
ehtii sitten pistäytyä puodissakin.
n. 07:50
Martinlaaksosta kohti Naantalia
n. 16:30
13.6.15 lauantai
10:00
saapuminen Lietoon, jossa tarjolla kahvi ja sämpylä Leipomo-Kahvila Vilkkimäessä (sijaitsee vanhassa meijerissä). Aiemmin Turun
keskustassa toimineen kahvimuseon esineistöstä suurin osa on siirretty Vilkkimäkeen ja kahvittelun lomassa voikin katsella mainiota näyttelyä kahvin
historiasta.
Kahvila on sen verran pieni, että kahvittelu pitää ottaa kahdessa erässä – mutta ei hätää; toinen puolisko voi sillä aikaa tutustua meijerin pihapiirin muihin
”asukkeihin”. Meijerissä toimii myös sisustuskauppa KOTIkutoinen sekä sisustus-ja lankakauppa Kotilaituri.
12:00-13:45
Ukko Pekka – risteily Naantalista Turkuun.
Untuvanpehmeä höyrylaivaristeily maailman kauneimpaan saaristoon, jolla
koetaan lempeät Airiston aallot. Reitti kulkee Naantalin sydämestä Airiston
pohjoiselle selälle, ohi Ruissalon pitsihuviloiden ja rantautuu Aurajoen laituriin. Laivalla on kahvila-baari, myös anniskeluoikeudet.
13:45-15:15
kävelykierros Suomen Turussa, Aurajoen rannoilla
Aurajoki on tärkeä elementti Turulle, jokivarresta kehitetään turkulaisten
omaa olohuonetta. Tule katsomaan, miten menneisyys ja nykypäivä joen
kohtaavat. Kierroksen aikana kuullaan kattavasti Turun historiasta, Turunlinnan loiston päivistä, merenkulun historiasta nykypäivään. Nähdään kaupunkitaidetta, apteekkimuseo, Rettigin palatsi, Vanha Suurtori ja päädytään lopuksi
Tuomiokirkolle – ne jotka jaksavat, voivat vielä kiivetä Tuomikirkon portaat
ylös ja levähtää kirkon hartaassa ilmapiirissä. Matkan aikana tietenkin paistaa
aurinko, mutta jos nyt kävisi niin hassusti, että sataa, niin kierrokset voidaan
toteuttaa myös bussilla.
15:30
ollaan takaisin Martinlaaksossa ja n. 17:00 Tikkurilassa
Ilmoittautuminen Retkelle 20. - 23.4.2015
sähköpostitse [email protected]
(jäsennumero, nimi + puhelinnumero)
Retkelle lähtijät vahvistetaan sähköpostitse.
Retken maksu 12.5.2015 toimitilalla klo 15:30 – 17:30
Hinta 30€
Tulossa! 22 h Jäsenristeily 2. - 3.10.15 Tallinnaan
M/S Baltic Queen:llä
Ilmoittautumiset, risteilyohjelma tulevat
yhdistyksen kotisivuille elokuun aikana.
Seuraa kotisivuja sekä facebook ryhmäämme.
lounas
Ravintola Vaakahuoneen kerrassaan maittavassa saaristolaispöydässä. Ravintola sijaitsee Ukko Pekan laiturilla.
17:00
laidalla.
majoittuminen Sokos hotel Hamburger Börsiin kauppatorin
Ilta vapaata aikaa kaupungin ilta- ja yöelämästä nauttimiseen.
14.6.15 sunnuntai
07:30-11:00
aamiainen katettuna
12:00
huoneiden luovutus ja lähtö kotimatkalle
13:00
saapuminen Wiurilan kartanoon Salossa.
Wiurilan kartano mainitaan historiankirjoissa jo 1400-luvulla. Omistajana oli
tuolloin Magnus Johansson till Wiorela ja kartano säilyikin suvussa seuraavat
300 vuotta. Vuonna 1787 vapaaherra, kenraalimajuri Armfelt osti Wiurilan.
August Armfelt oli aikansa huomattava vaikuttaja sekä tarmokas maanviljelijä.
Hänen aikanaan Wiurilassa oli tiilitehdas, saha, myllyjä, meijeri, viinantislaamo ja vanhin tiedetty suomalainen olutpanimo - Wiurilan kokonaispinta-ala
käsitti tuolloin peräti 48.000 hehtaaria. Tila on pienentynyt maan luovutuksissa sekä perintöjen jaoissa ja niinpä viljelysmaata oli enää 30 hehtaaria ja
saman verran metsää kun Carl Augustin tyttären tytär Anna Louise Standertskjöld-Brüninghaus otti suvun maat haltuunsa 1951. Nykyiseen kukoistukseensa Wiurila on kohonnut hänen ja miehensä Günter Brüninghausin ansiosta ja
nykypinta-ala käsittää noin 150 hehtaaria.
Opastettu kartanon museokierros tarjoaa kiehtovan aikamatkan Suomen
historiaan, Wiurilan kartanon menneisyyteen sekä Wiurilan kartanoväen
nykypäivän elämään. Kierroksen aikana tutustutaan Engelin Wiurilan kotimuseoon, jossa on esillä ainutlaatuista esineistöä päärakennuksesta sekä hevosvaunumuseoon, sepän pajaan ja puuverstaaseen. Kierros kestää noin tunnin.
Korupaja 11.2.15
Katujen liukkautta ja pimenevää iltaa
uhmaten viisitoista ammattiosastomme
jäsentä kokoontui nuorisopalveluiden
koulutustilaan värikkäiden helmilaatikoiden äärelle. Tarja Savitaskusta viritti
korupajaan osallistuvat avainnauhojen,
kaula-, käsi- ja korvakorujen valmistamisen saloihin.
Tilaisuuden tunnelmaa voisi kuvailla mehiläisparvena, joka on löytänyt värikkään kukkaniityn. Sopivien helmien etsiminen runsaasta valikoimasta sai aikaan melkoisen kuhinan. Itse korun suunnittelu ja helmien pujottelu vaijeriin
tapahtui syvän hiljaisuuden vallitessa, ainoastaan neuvojen kysyminen katkaisi
työskentelyn. Uusi porina-aalto syntyi korujen valmistuttua ja kun niitä
ihasteltiin joukolla. Ensimmäistä koruaan esittelevät ihmettelivät, että kuinka
kaunis se olikaan ja vielä ihan omin käsin tehty. Naapurin korua ihastellessa
mietittiin, voisinko kopioida idean itselleni – välillä tuntui, että ruoho (tässä
tilanteessa tietysti helmet) oli vihreänpää naa-purilla. Pajan vetäjän mielestä
kyseessä oli annoskateus; toisen annos on aina paremman näköinen =D.
Pajan tuloksia seuranneena Taina Saarenpää
Mitä kuuluu työelämään tänään?
Tuntuuko sinusta ajoittain, että työpaikan ilmapiiri on kiristynyt ja kaikilla on jatkuva kiire? Havaintosi on aivan oikea. Maailma ympärillämme
täällä Vantaallakin on kovaa vauhtia muuttumassa. Tämä ikävä tilanne
ei edes poistu, vaikka laittaisimme silmämme kiinni ja oikein kovasti
toivoisimme.
Elämä työpaikoilla on kiristynyt vuosi vuodelta yhä enemmän. Kaikki
me jotka olemme työssä Vantaan kaupungilla tai sen omistamissa
yhtiöissä olemme jo tavallaan tottuneetkin jatkuviin säästöihin. Välillä
vaan tuntuu, ettei Vantaan velkaohjelmassa mikään riitä. Sama säästämisen into on siirtynyt myös meihin työntekijöihin. Monet ovat ajatelleet säästävänsä suuriakin summia eroamalla ammattiyhdistyksestä.
Tässä kohdassa voi olla tullut virhearviointi?
Työn maailma muuttuu ehkä nopeammin kuin me työntekijät edes
aina ymmärrämme. Kaupunkia työnantajan on totuttu pitämään turvallisena paikkana. Ja onhan se sitä vieläkin. Monessa yksityisessä firmassa on laitettu niin sanotusti pillit pussiin ja hommat lopetettu. Mutta
on täällä kaupungillakin jatkuvaa muutosta meneillään. Yksiköitä yhtiöitetään, joitakin yksiköitä lakkautetaan, osia toiminnasta ulkoistetaan
ja ihan vaan tehtävänkuvia tarkastetaan uudelleen. Kulman takana
kummittelee Sote, kaiken maailman Metropoli selvitykset ja kaupunkien yhteen liittämiset. Meistä ei varmasti kukaan vielä tiedä mitä muutaman vuoden aikana tapahtuu kuntakentässä.
Yksittäistä työntekijää tai pienempää ryhmää koskevat muutokset
tulevat yleensä yllätyksenä työntekijöille. Pelottaa mennä esimiehen
kanssa keskustelemaan, kun ei ole tietoa mitä muutoksia työnantaja
on tekemässä. Näihin tilanteisiin ei tarvitse mennä yksin ja valmistautumatta. Kaikilla teillä jotka ette ole halunneet säästösyistä erota
liitosta on tukenanne järjestön luottamusmiesorganisaatio. Tätä palvelua ei ole ns. ”Loimaan kassalla”. Järjestöjen luottamusmiehet neuvottelevat vain oman järjestönsä jäsenten asioista. Mihinkään järjestöön
kuulumaton henkilö jää ilman apua. Voihan se itse omista asioista
neuvottelu tuntua houkuttelevalta, mutta riittääkö aina tiedot ja taidot
paremman ratkaisun saamiseen.
Jos keskustelu esimiehen kanssa alkaa tuntua tukalalta, voi pyytää
aikalisää. Jatketaan toisena päivänä kun on saanut miettiä asiaa. Aina
on myös mahdollista pyytää tukihenkilöä mukaansa (luottamusmies
edunvalvonta asioissa tai työsuojeluvaltuutettu muissa asioissa).
Aina silloin kun työpaikalla tapahtuu jotakin sellaista itseesi kohdistuvaa asiaa jota et täysin ymmärrä,
ole yhteydessä luottamusmieheen tai työsuojeluvaltuutettuun,
ettei tapahtuisi mitään peruuttamatonta. Mikään laki ei kiellä tekemästä hölmöjä sopimuksia, mutta niiden peruminen voi olla mahdotonta. Älä koskaan allekirjoita mitään paperia ennen kun olet ottanut
selvää mihin kaikkeen allekirjoituksellasi sitoudut. Esimiehet eivät voi
kieltää teitä ottamasta edellä mainittuihin henkilöstön edustajiin yhteyttä. Ja sitä paitsi, mistä esimiehet edes tietävät asiasta kun luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut ovat vaitiolovelvollisia. Vasta siinä
vaiheessa kun annat luvan asiasi eteenpäin viemiseen em. henkilöt
ottavat yhteyttä esimieheesi. Ja voihan olla, että pystyt itse hoitamaan
asiaasi, kun olet saanut heiltä riittävästi tietoa sen hoitamiseen.
Viimeaikoina olen kuullut useamman esimiehen suusta vertauksen
yksityiseen maailmaan.
Joko niin, ettei siellä katsottaisi tällaista työtahtia tai tiettyjä työntekijöitä. Kyllä saisimme tuntea nahoissamme jos olisimme yksityisessä
yrityksessä töissä. Kai ne työntekijät siellä myös ovat vielä ihmisiä ja
rajansa se on heidänkin jaksamisen kanssa. Eipä kukaan esimiehistä
verrannut kaupungin työntekijöitä yksityiseen silloin nousukaudella,
oli nimittäin ihan eri tasolla palkka ja muutkin luontoisedut yrityksissä.
Meistä kaupungin henkilökunnasta monet tekivät silloin harkitun päätöksen jäädä kaupungin palvelukseen pienemmällä palkalla ja vähäisemmillä eduilla. Väärin se on meitä nyt syyllistää kun firmoilla alkavat
rahat loppumaan ja kurjuutta vaan voi jakaa henkilökunnalleen.
Ja mitä siihen jatkuvaan kiireeseen tulee. Tuntuu välillä, että juoksemme kaikki kun ”päättömät kanat” ympäriinsä ehtimättä edes miettimään mitä, miksi ja milloin olemme tekemässä. Kyllä se enemmän
vie aikaa hölmöilyjen korjaaminen kun hetki tuumailua ja kerralla
asian hoitaminen kunnolla loppuun. Kiireen keskellä me jo melkein
kadotamme työkaverimmekin. Tulee helposti sanottua vähän liiankin
napakasti, vaikka ei ollut tarkoitus. Sitten myöhemmin tuntuu pahalta,
mutta ei ole aikaa edes pyytää anteeksi. Muistakaa, ettei töissä voi
koskaan olla niin kiire ettemme ehdi olla ihmisiä toisillemme!
Hannele Karlin
työsuojeluvaltuutettu
Ammattialakohtaiset tapaamiset
”Minkä helmi helpottaa sen maalis maksattaa”, sanoo vanha suomalainen
kansanviisaus. Jos siis helmikuussa tulee leutoja kelejä,niin maaliskuussa
tulee kovia pakkasia. Vaihtelevilla säillä on lähtenyt vuosikäyntiin. Päivän
valoisan ajan pitenemisen huomaa jo aivan selvästi, mustarastaan viserrys
aamuisin Rekolan aseman seutuvilla on jo pidentynyt ja katuvalot syttyy
huomattavasti myöhemmin kuin työpäivän jälkeen olen kotosalla.
Vielä kerran sotesta, eduskunnan työ alkaa olla loppumetreillä. Saavatko he
tehtyä ratkaisun, joka uudistaa koko suomalaisen sosiaali – ja terveyspalvelujärjestelmän. Meitä hyvinvointipalelujen piirissä työskenteleviä on Suomessa yli 200000, kunnissa ja kuntayhtymissä sekä yksityisillä palveluntuottajilla. Vantaalla meitä on lähes 3000 työntekijää sekä välillisesti palveluja
toimialalle tuottavia useampi sata. Mielestäni lakiehdotuksessa on muutama
oleellinen puutos: henkilöstön vaikutusmahdollisuudet ja palvelusuhdeturva
sekä tunnen valtavaa huolta tukipalveluja tuottavasta henkilöstöstä. Itse olen
pitänyt keskusteluissa näitä asioita yllä työnantajan kanssa. Myös liittomme
JHL on ottanut kantaa henkilöstön asemaan omissa lausunnoissaan esim.
lakiesitykseen ja ohjeistanut muiden pääsopijajärjestöjen kanssa yhdessä
samoista asioista meitä toimijoita, koska muutokset tulevat suurella todennäköisyydellä vaikuttamaan voimakkaasti työntekijöiden työskentelyolosuhteisiin ja työsuhdeturvaan.
Pääluottamusmiehet antoivat yhdessä muiden järjestöjen PLM:ien kanssa
lausunnon kuntajakoselvityksestä. Siinä emme ottaneet kantaa kuntaliitoksen puolesta tai vastaan. Lähdimme siitä, käytettävissä olevin tiedoin oli
mahdotonta arvioida esityksen lopullisia vaikutuksia henkilöstöön. Pidimme
tärkeänä, että henkilöstön asemaan on kiinnitettävä huomiota kehitettäessä
yhteistyötä tavalla tai toisella, tiedottamisen tulee olla oikea-aikaista. Henkilöstöjärjestöjen pitää päästä mukaan henkilöstön edustajina kenties tulevien
muutosten valmisteluun. Vaadimme myös lausunnossamme mahdollisissa
kuntarakenteeseen liittyvissä muutoksissa henkilöstölle muutosturvaa, palkkauksen yhdenvertaisuuden varmistamiseksi tulee palkkausjärjestelmät harmonisoida kahden vuoden kuluessa. Otimme myös lausunnossamme kantaa
muutosjohtamisen onnistumiseen sekä hyvällä valmistelutyöllä turvataan
henkilöstön jaksaminen ja hyvinvointi.
Hyvinvointi on omissa käsissä, tällä sloganilla JHL valmistautuu kevään
eduskuntavaaleihin ja kampanjoi näillä teemoilla: Julkiset palvelut, verotus,
työelämä ja turvallisuus. Näiden teemojen tarkoitus on nostaa keskustelu
hyvinvointiyhteiskunnan ja julkisten palvelujen puolesta. Kampanjassa
muistutetaan, että hyvät ja kattavat palvelut pitävät yhteiskunnan eheänä ja
turvallisena. Kilpailukykyisen Suomen selkäranka ne myös ovat, ne tukevat myös kilpailukykyä ja työllisyyttä. Kun nuo palvelut tuotetaan julkisin
varoin, pysyvät myös verotulot paremmin kotimaisemissa ja pistetään näin
kiertoon Suomessa eikä rahavirrat mene veroparatiiseihin. Teemoihin kannattaa käydä tutustumassa jhl tai www.omissakäsissä.fi sivustoilla ja haastaa
ehdokkaita vaikkapa väittelyyn noiden teemojen aiheista.
Mielestäni on tärkeää, että jokainen käyttää äänioikeuttaan. Näillä vaaleilla
tullaan ratkaisemaan tulevaisuuden työelämän suunta. Media on rummuttanut viime vuoden puolelta lähtien työnantajien keskusjärjestöjen vaateita
lakko-oikeuksien rajaamisesta, työaikojen pidentämisestä, palkkojen paikallisesta sopimisesta ja muistakin vuosien saatossa sovituista työelämän lakien
muuttamisesta ja huonontamisesta.
Ma 16.3.2015 klo 15.30
Etuuskäsittelijät ja maksatus
Ti 17.3.2015 klo 17.00
Koulunkäyntiavustajat sekä oppilashoitajat
Ke 18.3.2015 klo 18.00
Kotihoito ja palvelutalot ja hoiva-asumisen yksiköiden
työntekijät
To 26.3.2015 klo 16.30
Kirjastojen työntekijät
Tapaamispaikkana on JHL:n toimisto Tikkurilassa,
Tikkuraitti 11 A 10 ,3 kerros.
Laitathan vaikka @-postia, pääsetkö tulemaan,
jotta osaan vara ”purtavaa” ja kahveeta sekä teetä.
Tervetuloa keskustelemaan ajankohtaisista asioista ja
tutustumaan.
Toivottaapi
Kaija Talonpoika
Pääluottamusmies
puh:09-83922793
tai sähköpostitse [email protected]
Keskustelutilaisuus
HSL:n lippuhinnoista
Sunnuntaina 22.3. klo 11.30-13.30
Vantaan Info-keskus, Dixi
Paikalla
Marko Heinonen, Vantaan JHL ry puheenjohtaja
Anette Karlsson Vantaan JHL jäsen,
eduskuntavaaliehdokas
Sirkka-Liisa Kähärä,
Hyvää kevättä jäsenille toivottaapi Kaija Talonpoika/PLM
Vantaan JHL jäsen, eduskuntavaaliehdokas
HSL näkemyksestä kertomassa,
Jukka Hako
Pääluottamusmiehen mietteitä ystävänpäivän tietämissä
2015
Kevätkokous 22.4.2015
Tervetuloa Vantaan JHL ry 865 jäsenet
yhdistyksen sääntömääräiseen kevätkokoukseen
KLO 18:00 - 20.30
Paikka: Peltolantie 2 D, saunatila
sisäänkäynti torin puolelta välikäytävästä hissillä
Käsitellään:
Vuoden 2014 toimintakertomus ja tilinpäätös
luetaan toiminnantarkastajien lausunto
päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja hallituksen vastuuvapaudesta
päätetään mahdollisesti muista esille tulevista asioista
KAHVITARJOILU!
Hallitus kokoontuu pääsääntöisesti joka kuukauden toinen tiistai Klo 17.30
Yhdistyksen toimitilalla Tikkuraitti 11 A 10
Muutokset kokouspäiviin mahdollisia
10.3
14.4.
22.4. kevätkokous Aika: klo 18:00
12.5.
9.6.
11.8.
8.9.
13.10
10.11
8.12
Esityslistalle tulevat asiat 1.5 viikkoa aiemmin
ennen varsinaista hallituksen kokousta
sihteerille [email protected]
Yhdistyksen kotisivut: www.vantaanjhl865.jhlyhdistys.fi
Facebookissa: Vantaan JHL 865
Yhdistyksen sähköposti: [email protected]
Vantaan JHL toimisto puh. 0452016242
VANTAAN JHL 865 RY Pääluottamusmiehet
Marko Heinonen
puh. 09 83922787 / 040 5219848
Sähköposti: [email protected]
Tikkuraitti 11 A 10, 3 krs. 01300 Vantaa
Ttes/ TS tes ja Kvtes Kaupunginjohtajan toimiala,
konserni- ja asukaspalveluiden toimiala,
Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala,
Sivistystoimen toimiala: liikuntapalvelut, kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut, talous- ja hallintopalvelut
Kaija Talonpoika
puh. 09 83922793 / 040 5416289
Sähköposti: [email protected]
Tikkuraitti 11 A 10, 3 krs. 01300 Vantaa
Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala,
Sivistystoimen toimiala: Kirjasto- ja tietopalvelut,
perusopetus + ruotsinkieliset, nuoriso- ja aikuiskoulutus
Raija Öhman
puh. 09 83922161 / 043 8249617
Sähköposti: [email protected]
Tikkuraitti 11 A 10, 3 krs. 01300 Vantaa
Sivistystoimi: varhaiskasvatus
Marko Muraja
puh. 09 83923176 / 040 7638038
Sähköposti: [email protected]
Tuupakankuja 2, 01740 Vantaa
Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy
Avaintates