klikk her

Relacomin uutiskirje 4/2014
Etkö näe oikein? Katso selaimessa.
Joulutervehdys toimitusjohtajalta
Relacomin vuosi 2014 on ollut työntäyteinen. Siihen on sisältynyt niin merkittäviä
onnistumisia kuin haasteitakin.
Relacom on onnistunut sekä kasvattamaan että parantamaan
taloudellisia tuloksia ja asiakaskokemaa niin
energiaverkkoliiketoiminnassa, M2M-liiketoiminnassa kuin
konsultointiliiketoiminnassaankin (Orbion Consulting Oy).
Molemmat mittarit ovat hyvällä tasolla. Näiden liiketoimintojen,
erityisesti Powerin osalta, vuosi 2015 tulee olemaan merkittävän
kasvun vuosi. Huolellinen käynnistyvien sopimusten suunnittelu
on jo pitkällä.
Telekommunikaatio-liiketoiminnassa alkuvuosi oli hyvin
haasteellinen alhaisen volyymin takia ja kuluva loppuvuosi
odottamattoman korkean volyymin takia. Erityisesti
kuparipohjaisten liittymien asteittainen väheneminen, verkon
rakentamisen korostunut kausiluonteisuus sekä tiukan kilpailun edellyttämä tuotantomallien
kehittyminen ohjaavat kaltaisemme yritykset jatkuvaan tehostamiseen. Telecomissa
käynnissä olevien muutosten vuoksi olemme ensi vuonna ja tulevina vuosina entistäkin
kilpailukykyisempi niin tuottavuutemme kuin laadullisten ohjausmalliemme osalta.
Haluamme tälläkin sektorilla säilyttää johtavan palvelutoimittajan aseman.
Liiketoiminnan ydinolemus on jatkuva muutos ja kehitys. Monivuotisen muutoksen
tuloksena meillä on edellytykset palvella asiakkaitamme yhä monipuolisemmin myös
liiketoiminnallisia muutoksia koskevissa hankkeissa. Samoin haluamme olla entistäkin
parempi kumppani niin maanrakennusurakoitsijoille, tavaran-toimittajille kuin kaikille niille
sidosryhmille, joista menestyksemme on riippuvainen.
Omakohtaisena huomiona muutoksesta: Aion tänä vuonna osallistua Pirkan Hiihtoon. Matka
on 90km ja ajankohta 1.3. Harjoittelu on jo aloitettu Kivikon hallissa, jotta kunto ehtisi
muuttua nykytasosta sille tasolle, jolla päästään maaliin.
Lähdetkö mukaan? Tavataan ladulla.
Kiitän teitä kaikkia kuluneesta vuodesta. Kiitos! Toivotan samalla Tunnelmallista Joulua ja
Yhteistä Menestystä 2015.
Pekka
Relacomin ja Carunan yhteistyö syvenee sekä projekteissa
että palvelutöissä
Relacom Finland Oy ja sähkönsiirtoyhtiö Caruna solmivat lokakuussa
merkittävän yhteistyösopimuksen sähköverkon saneerauksesta Pohjanmaalla.
Yhteistyö laajenee entisestään vuoden 2015 alkupuolella, kun Relacomille siirtyy
vastuu Carunan verkon viankorjaus-, asiakas-, ja pieninvestointitöistä
Pohjanmaan lisäksi myös Uudellamaalla.
Sähkönsiirtoyhtiö Caruna tekee Suomen historian suurimmat investoinnit sähköverkon
luotettavuuden ja säävarmuuden parantamiseen haja-asutusalueilla Etelä-Suomessa,
Koillismaalla ja Pohjanmaalla. Yhtiö on valinnut julkisen kilpailutuksen kautta yhdeksi
kumppanikseen Relacom Finland Oy:n, joka vastaa sähköverkon maakaapeloinnista
Pohjanmaalla. Carunan kanssa solmitun sopimuksen arvo on 15 miljoonaa euroa.
– Relacom on erikoistunut yhteiskunnan kannalta kriittisten verkkojen kuten data, mobiili- ja
sähköverkkojen rakentamiseen ja ylläpitoon. Sähköverkkoliiketoimintamme tunnetaan
erityisesti kunnossapito-, pienrakentamis- ja viankorjaustöistä, mutta olemme nykyään yhä
merkittävämpi toimija myös sähköverkkojen projektirakentamisessa. Sopimuksemme
Carunan kanssa vahvistaa entisestään asemaamme yhtenä maan johtavista sähköverkon
rakentajista, Power-yksikön johtaja Antti Savolainen kertoo.
Relacom vastaa uuden Karhu-sopimuksen myötä saneeraustöiden lisäksi myös Carunan
sähköverkon kunnossapidosta, vianhoidosta, pieninvestoinneista ja palvelutöistä 2015–2017
Pohjanmaalla, Uudellamaalla ja Espoossa.
– Power-liiketoimintamme on vahvassa kasvussa ja olemme tänä vuonna rekrytoineet
riveihimme jo kymmenkunta uutta osaajaa. Ensi vuonna lisäämme henkilöstöämme useilla
kymmenillä sähköverkko-osaajilla. Tavoitteenamme on kehittyä maan johtavaksi Powerpalveluiden tarjoajaksi, Savolainen sanoo.
Relacomin Power-yksikössä työskentelee tällä hetkellä noin 80 asiantuntijaa.
Relacomille myönnettiin HP PartnerOne FY15 -status
Relacom on jatkossa entistäkin kilpailukykyisempi vaihtoehto laitetoimittajaksi,
kun yrityksen yhteistyö HP:n kanssa syvenee partneriohjelman kautta.
Relacom saavutti syyskuussa HP PartnerOne FY15
-statuksen, joka merkitsee HP:n laitteiden osalta
erikoishinnoittelua ja laajennettua teknistä tukea.
– Statuksen saaminen edellyttää tietyn myynnillisen
tavoitteen lisäksi laajan opetusmateriaalin suorittamista
hyväksytyllä tavalla. Testissä testataan kumppanin sekä
myynnillistä että teknistä osaamista, Relacomin
ICTN-yksikön johtaja Antti Siipola kertoo.
HP PartnerOne FY15 -status vahvistaa Relacomin asemaa
entisestään laitetoimittajana, sillä jatkossa Relacom voi
tarjota entistä kilpailukykyisemmän hintatason ja laajemman tuen.
– Statuksen ansiosta meillä on käytössä myös entistä laajempi tekninen tuki HP:ltä ja pääsy
erilaisiin HP:n tarjoamiin tietopankkeihin ja työkaluihin, Siipola sanoo.
Siipolan mukaan sertifikaatit viestivät asiakkaille laitetoimittajan ja laitevalmistajan syvästä
yhteistyöstä.
– Laitteiden myynti on osa kokonaisvaltaisen palveluratkaisun myyntiä, jonka yhteydessä
asiakas saa ratkaisun kaikkiin laitteen elinkaaren aikaisiin palvelutarpeisiin – alkaen
takuunaikaisista huoltotoimenpiteistä päättyen laitteiden tietoturvalliseen tuhoamiseen ja
kierrätykseen, Siipola tiivistää.
HP:stä Relacomilla vastaavat aluepäällikkö Tommi Pulkkinen ja ICTN-yksikön johtaja Antti
Siipola.
Lisätietoja:
aluepäällikkö Tommi Pulkkinen
p. 040 843 9936
johtaja Antti Siipola
p. 040 545 5469
Kiitämme kuluneesta vuodesta!
Rauhaisaa joulua ja onnellista uutta
vuotta!
Joulukorttien lähettämisen sijaan lahjoitimme Itämerelle
puhdasta vettä tukemalla Baltic Action Groupin kautta
ravinteiden kierrätystä.
Klikkaa tästä joulutervehdykseemme.
Tavataan Verkosto 2015 -tapahtumassa!
Olemme mukana Verkosto 2015 -messuilla Tampereella.
Tavataan osastollamme A527.
Ilmoittaudu mukaan tapahtumaan tästä.
Osoitelähde: OSG:n asiakasrekisteri
Peruuta uutiskirjetilaus
Tilaa uutiskirje
Lähetä edelleen