E-S Ringette-erotuomarit 2014 - 2015

E-S Ringette-erotuomarit 2015 - 2016
E-S Ringette-erotuomarit ry:n toiminta kaudella 2015 - 2016
Etelä-Suomen Ringette-erotuomarit ry
Ringetessä erotuomaritoiminta on järjestetty alueellisesti toimiville erotuomarikerhoille tai
yhdistyksille. Etelä-Suomen alueella ringette-erotuomaritoiminta on järjestetty EteläSuomen Ringette-erotuomarit ry:n kautta.
Etelä-Suomen Ringette-erotuomarit ry:n ensisijaisena tavoitteena on tarjota riittävät ja
osaavat erotuomariresurssit alueen kaikkiin sarjapeleihin sekä alueella järjestettäviin
turnauksiin.
Yhdistys kouluttaa erotuomareita ja toimii heidän tukenaan. Yhdistys järjestää mm. ringeten
sääntöjen opinto- ja keskustelutilaisuuksia sekä harjoitusmahdollisuuksia alueen
erotuomareille. Yhdistys järjestää myös erotuomarivalmennusta tai tarkkailua aloittaville
alue-erotuomareille.
Yhdistystoiminnan kustannukset
Erotuomareiden yhdistys perii alueen joukkueilta kerhorahan, jolla katetaan toiminnan
aiheuttamia kustannuksia. Kuluja syntyy mm. erotuomareiden kouluttamisesta, tilavuokrista,
materiaalimaksuista sekä liiton perimistä maksuista. Joukkueiden maksamat kerhorahat
kattavat osan kerhotoiminnan- ja asetteluiden kustannuksista ja osan kustannuksista
maksavat erotuomarit itse kerhon jäsenmaksuina.
Kerhoraha 2015 – 2016
Kerhoraha on koko kaudelta 35€ / joukkue. Erotuomarikerho lähettää laskut seuroille.
Yhdistyksen jäsenet
Yhdistyksen jäseneksi voivat päästä vain erotuomarikurssin hyväksytysti suorittaneet.
Jäsenen katsotaan eronneen, mikäli jäsenmaksua ei ole suoritettu viimeiseen 12 kuukauteen.
Erotuomarikerhon jäsenmaksu on 20€
Yhdistyksen puheenjohtaja ja hallitus
Yhdistyskokous valitsee vuosittain yhdistykselle puheenjohtajan, sekä kahdesta viiteen
jäsentä hallitukseen, joka valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Hallituksen toimikausi
on yksi vuosi. Hallituksen jäsenille ei makseta palkkiota toiminnasta.
Erotuomareiden koulutus ja luokitukset
Erotuomarit koulutetaan vuosittain uudelleen ja vain koulutukseen osallistuneilla on
mahdollisuus saada erotuomariluokitus. Luokituksen myöntää ringetteliiton
erotuomarityöryhmä. Luokitukset jakaantuvat erotuomareiden osalta seuraavasti: noviisi-,
Valokuvat: © Jukka Kohtala 2013
alue- ja liittotuomarit. Lisäksi Etelä-Suomen alueella toimii C-ikäinen juniorituomari Ejunioriotteluissa toisena tuomarina.
Noviisi- ja aluetuomareiden koulutus on tuomareille ilmaista. Liittotuomarit maksavat osan
koulutuksensa kustannuksista itse. Tarvittavat lisenssit, varusteet yms. erotuomarit
hankkivat omalla kustannuksellaan.
Uudet erotuomarit ja alue-erotuomarit koulutetaan elo-syyskuun tuntumassa yleensä
kahden illan mittaisella kurssilla. Kouluttajana toimii alueen erotuomarikouluttaja Katriina
Keskitalo.
Noviisierotuomarit tuomitsevat D- ja E-sarjoissa. Toista kauttaan viheltävät erotuomarit
voivat tuomita myös jo C:n otteluissa, yleensä ”nuorempana” erotuomarina mikäli
kokemusta on kertynyt riittävästi.
Kaudella 2015 - 2016 uusien erotuomareiden koulutus järjestettiin seuraavasti: Keskiviikkona
26.8. klo 18 - 21 uudet erotuomarit Keravan urheilijoiden KeU -pirtillä. Lauantaina 29.8. klo 9
- 15 uudet & alue-erotuomarit samassa paikassa.
Liittotuomarit
Liittotuomarikoulutukseen kutsutaan alueelta erotuomareita, joiden tarkkailun perusteella
katsotaan voivan toimia ylemmissä sarjoissa erotuomareina. Koulutuksen järjestämisestä
vastaa liitto ja kouluttajana toimii liiton erotuomareiden pääkouluttaja. Nämä tuomarit
käyvät vuosittain kahden päivän mittaisen koulutuksen elokuussa kunto- ja
luistelutesteineen, sekä yhden päivän jatkokoulutuksen lokakuussa. Liittotuomarit
tuomitsevat pääsarjoissa ja kansainvälisissä otteluissa.
Erotuomaritarkkailu / valmennus
Ylempien sarjojen erotuomaritarkkailuiden järjestämisestä vastaa liiton alainen
erotuomarityöryhmä. Etelä-Suomen alueella näissä sarjoissa otteluvalvojana toimii Katriina
Keskitalo.
Alempien sarjojen erotuomarivalmennuksesta ja tarkkailusta vastaavat erotuomarikerhon
asettelemat erotuomaritarkkailijat. Ottelussa oleva erotuomarivalmentaja toimii myös
otteluvalvojana. Tuomareille annettavan palautteen ja koulutuksen lisäksi he seuraavat koko
ottelutapahtumaa ja voivat antaa ohjeita mm. ottelun toimitsijoille.
Juniorituomarikoulutukset seurojen vastuulla
Erotuomaritoiminnan kehittämiseen on yritetty panostaa ja keskittyä varsinaisten
erotuomarien kouluttamiseen. Juniorituomarikoulutuksista vastaavat yleensä seuran sisällä
toimivat erotuomarit. Vastuu koulutuksen järjestämisestä on seuran C-joukkueilla.
Aluehallitus edellyttää että kaikki C-joukkueiden pelaajat käyvät juniorituomarikoulutuksen
vaikka eivät erotuomariksi ryhtyisikään. Koulutuksen tarkoituksena on tutustuttaa C-ikäiset
juniorit erotuomaritoimintaan ja syvällisemmin ringeten pelisääntöihin. Juniorituomarit
pääsevät halutessaan E:n sarjapeleihin alue-erotuomarin kanssa harjoittelemaan tuomarina
Valokuvat: © Jukka Kohtala 2013
toimimista. Toiminnan tarkoituksena on laskea kynnystä tytöille aloittaa varsinainen
erotuomaritoiminta ja toki myös opettaa säännöt riittävän perusteellisesti, jotta turhista
pelaajavirheistä kilpasarjoissa päästään eroon.
Erotuomareiden palkkiot ja laskutus
Ottelukohtaisissa palkkioissa yhdistys noudattaa liiton suosituksia. E-S alueella Cjuniorituomarille maksetaan 20 € palkkio E:n sarjapeleistä.
Erotuomaripalkkiot






Poikkittaispelit 8 € / ottelu (riippumatta peliajasta)
40 min 30 € / ottelu/tuomari (E, Ladyt)
48 min 35 € / ottelu/tuomari (D-C)
60 min 40 € / ottelu/tuomari (SM, B-SM & Ykkönen - Harj. ottelut. Ei päivärahoja!)
60 min 60 € / BSM-ottelu/tuomari
60 min 60 € / Ykkössarja-ottelu/tuomari
Palkkiot turnauksissa





Turnausottelun kokonaisajan ollessa:
30min ja alle 8,00 € / ottelu / tuomari
yli 30 min, mutta enintään 45 min 12,00 € / ottelu / tuomari
yli 45 min 15 € / ottelu / tuomari
Turnauksista ei makseta päivärahoja: turnausjärjestäjä järjestää ateriat ja
tarvittaessa majoituksen.
Kulukorvaukset




Kilometrikorvaus 0,44 €/km
Ateriakorvaus 10 € (jos tuomarin yhdensuuntainen matka on yli 60 km.)
Osapäiväraha 18 € (matka-aika vähintään 6 h)
Kokopäiväraha 40 € (matka-aika vähintään 10 h)
Jokainen erotuomari kirjoittaa ja jättää itse laskun yleensä pöytäkirjaa esittävälle henkilölle,
jonka tulee toimittaa erotuomaripalkkiolaskut joukkueen rahastonhoitajalle. E-S alueella ei
peritä erillistä varustepalkkiota.
Erotuomareiden on käytettävä kimppakyytejä aina kun se on mahdollista. Erotuomareiden
yhteystiedot löytyvät tämän dokumentin lopusta.
Valokuvat: © Jukka Kohtala 2013
Erotuomariasettelut sarja- ja turnauspeleihin
Erotuomareiden yhdistys asettelee tuomarit aluesarjapeleihin E, D, C, N, BSM ja N1 sarjaan.
Erotuomariasetteluista vastaavat Katriina Keskitalo (BSM, N1) ja Anu Raatikainen (E, D, C ja N
-harrastesarja) . Lady –sarjassa erotuomarit hankkii joukkue itse.
Turnauksiin on haettava puoltolausumat yhdistyksen puheenjohtajan Jukka Kohtalan kautta.
Puoltolausumaa haetaan, jotta yhdistys voi tehdä ennakkoselvityksen turnausajankohtana
käytettävissä olevista erotuomariresursseista. Turnausten myöntämisessä lähinnä yleensä
sarjapelien runsas määrä voi estää turnauksen ajankohdan. Arkipäivien aikana pelattaviin
turnauksiin ei myöskään yleensä voida erotuomareita taata.
Harjoitusottelut
Harjoitusotteluihin kotijoukkueiden tulee hankkia erotuomarit omatoimisesti.
Erotuomareiden ajantasaiset yhteystiedot löytyvät tällä kaudella tämän dokumentin lisäksi
myös tulospalvelusta, joten niihin pääsee käsiksi myös älypuhelimella.
Ottelusiirrot
Ottelusiirroista on siirtoa toivoneen joukkueen aina informoitava erotuomareita ja mikäli
uusi aika ei tuomareille sovi, joukkue hankkii uudet erotuomarit otteluun. Myös mikäli
ottelu, jolle ei erotuomareita ole vielä aseteltu, siirtyy ajankohtaan, jonka muiden otteluiden
asettelut on jo tehty, tulee joukkueiden itse hankkia tuomarit otteluun. Siirtoa halunneiden
joukkueiden tulee varmistaa tilanne tulospalvelusta ja siirtoa halunnut joukkue vastaa siitä
että ottelussa on tuomarit paikalla!
Erotuomareiden työrauha
Erotuomaritoimintaan on saatu runsaasti uusia innokkaita aloittelevia
tuomareita mukaan. Toivomme että kaikki huomioivat hyvät käytöstavat
niin aitioissa kuin katsomossa. Erotuomareille sattuu virheitä, kaikilla
tasoilla, niitä ei epäasiallisella käytöksellä saada peruttua.
Yhdistyksen nettisivut
Yhdistyksen nettisivuilta löytyy mm. C-juniorituomarikoulutusmateriaalit. Sivusto on
osoitteessa: http://etela-suomen-ringette-erotuomarit-ry.sporttisaitti.com
Yhdistyksen hallitus 2015- 2016






Jukka Kohtala, puheenjohtaja
Anu Raatikainen
Veera Innanen
Alisa Mustonen
Ninni Niemi
Julia Haiminen
Valokuvat: © Jukka Kohtala 2013
Erotuomareiden yhteystiedot
TASO
LT1
LT1
LT1
LT1
LT1
LT2
LT2
LT2
LT2
LT2
LT2
LT2
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Alue
Noviisi
Noviisi
Noviisi
Noviisi
Noviisi
Noviisi
Noviisi
Noviisi
Noviisi
Noviisi
Noviisi
Noviisi
Noviisi
Noviisi
Noviisi
NRO
1002
1010
1003
1005
1011
1004
1057
1024
1015
1046
1016
1060
1032
1018
1059
1061
1062
1063
1035
1058
1065
1066
1021
1039
1067
1069
1070
1053
1041
1071
1072
1014
1026
1073
1055
1042
1074
1075
1076
1079
1056
1045
1047
1048
1049
1081
1082
1083
1084
1085
1086
1087
1088
1089
1090
1091
1092
1093
1094
1095
NIMI
Innanen Veera
Järvenpää Teemu
Kohtala Elisa
Koljonen Niina
Korhonen Ronja
Kohtala Jukka
Koljonen Teemu
Korteniemi Juha
Mustonen Alisa
Raatikainen Anu
Ukonaho Pauliina
Viksten Sini
Greijer Jenna
Ahtiainen Eveliina
Aronen Hanna
Haiminen Julia
Haukka Eeva
Heimola Sara
Hovestadt Hadassa
Huurrekorpi Minna
Korhonen Tiina
Kovero Mikaela
Kuikka Ada
Lahti Kari
Laisalmi Henna
Launiainen Viivi
Malmberg Liisa
Männikkö Elli
Niemi Ninni
Niemi Peppi
Passila Moona
Penttinen Piita
Piiroinen Henry
Piiroinen Sini
Putkonen Sami
Raatikanen Klaara
Räikkönen Henna
Saario Maria
Sallinen Riina
Silmukari Jennica
Sormunen Heidi
Taipale Veera
Törnroos Henna
Vuorinen Juha
Väyrynen Maija
Österlund Anna
Alapuranen Milja
Andersson Caramia
Finnbäck Sandra
Hickman Jasmin
Hirvonen Heidi
Koukkula Monica
Remes Ronja
Riikonen Junella
Ronimus Henna
Salminen Laura
Teiniranta Hanna
Ukkonen Alina
Wass Via
Viksten Sanna
Yliranta Lotta
PNUM
01600
05830
01360
01200
05800
04410
01200
01840
01640
01450
01820
04300
15610
04500
04530
00300
05800
01940
00560
04430
02940
01300
04260
15850
04410
04130
02740
04220
01820
01820
04260
05830
15140
15520
02650
01450
04360
04500
05830
04200
04260
01900
18150
01820
04410
01260
05800
04170
04130
04250
04480
04200
04200
04500
05840
04230
01620
04130
04400
04300
04320
PTP
VANTAA
HYVINKÄÄ
VANTAA
VANTAA
HYVINKÄÄ
JÄRVENPÄÄ
VANTAA
KLAUKKALA
VANTAA
VANTAA
KLAUKKALA
TUUSULA
LAHTI
KELLOKOSKI
OHKOLA
HELSINKI
HYVINKÄÄ
PALOJOKI
HELSINKI
JÄRVENPÄÄ
ESPOO
VANTAA
KERAVA
Lahti
JÄRVENPÄÄ
SIPOO
ESPOO
KERAVA
KLAUKKALA
KLAUKKALA
KERAVA
HYVINKÄÄ
LAHTI
LAHTI
ESPOO
VANTAA
TUUSULA
KELLOKOSKI
HYVINKÄÄ
KERAVA
KERAVA
NURMIJÄRVI
HEINOLA
KLAUKKALA
JÄRVENPÄÄ
VANTAA
HYVINKÄÄ
SIPOO
SIPOO
KERAVA
JÄRVENPÄÄ
KERAVA
KERAVA
KELLOKOSKI
HYVINKÄÄ
KERAVA
VANTAA
SIPOO
JÄRVENPÄÄ
TUUSULA
TUUSULA
PUHELIN
050 325 4691
040 7457946
044 567 3625
040 705 2981
040 506 0673
040 080 6884
040 837 4588
050 585 1521
050 4093439
040 036 4843
0458526110
040 077 3224
044 205 4719
0451246806
044 040 8849
045 134 7398
045 886 5886
044 290 6066
044 252 5646
0408224272
040 732 3870
044 0161215
044 211 1245
0400358450
0400572095
050 559 5102
044 334 6116
045 138 8531
040 866 8631
0405882640
0400 907715
044 516 0699
0400 236 724
0400498055
0405398006
044 283 7724
050 4961 008
050 559 6325
044 973 3304
045 353 5630
040 820 8331
050 575 6122
0400 616561
040 558 5315
040 564 2877
040 593 1367
045 234 8698
050 3820 200
045 1247 5040
040 0581913
050 599 3386
050 324 6690
050 588 5141
044 2080 600
044 557 3599
040 3524 179
045 310 8075
045 359 5070
045 233 3132
040 023 4849
040 088 5622
EMAIL
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
Valokuvat: © Jukka Kohtala 2013
KOULUTTAJA
1001
Keskitalo Katriina
01600
Vantaa
040 7057601
[email protected]
Erotuomarikerhotietoutta E-S alueen sivuilla:
http://www.etelasuomi-ringette.fi/fi/EROTUOMARIT.html
Tuomarit tulospalvelussa:
http://tulospalvelu.ringette.fi/taso/tuomarilista.php
Valokuvat: © Jukka Kohtala 2013