tapahtumakalenteri syksy 2015

Syksy 2015
Taito Pirk anmaa r y :n asiak aslehti
Pirkanmaan paikkakuntalapaset
Lähes jokainen Pirkanmaan kunta on saanut omat nimikkotumppunsa,
joiden järjestämistyön teki Taito Pirkanmaa ry. Syksyn aikana taitokeskukset
tuottavat lapasiin myös tekemispaketit lankoineen ja ohjeineen kaikkien
neulojien ulottuville.
ma
nn
an
ta
Ki
a
Kun
Lapasia, tumppuja, rasoja, kintaita . . . rakkaalla asusteella on monta nimeä. Taito
Pirkanmaa ja sen taitokeskukset etsivät monin tavoin omilta paikkakunniltaan ja
naapuripitäjistä alueelle tyypillisiä tumppuja. Kuntalaisille suunnattiin lapasten
suunnittelukilpailuja, joiden kautta saatiin kymmeniä ehdotuksia. Lähtökohta
lapasmalliin saattoi olla kunnan vaakuna, paikkakunnan kasvi tai tärkeä rakennus.
a s Tait o Pir
k
Akaa, Ikaalinen, Juupajoki, Jämsä, Kangasala, Keuruu, Kihniö, Lempäälä,
Mänttä, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Tampere, Valkeakoski,
Vesilahti, Vilppula, Virrat ja Ylöjärvi ovat saaneet omat tumppunsa.
Taito Pirkanmaa kierrättää kuntakinnasnäyttelyä ympäri Pirkanmaata vuoden 2016 aikana.
Nyt neulomaan!
Syksy 2015, Julkaisija Taito Pirkanmaa ry, Taitto Sanna Isosomppi,
Näpsä on
käsityö- ja
muotoilukoulu
www.taitopirkanmaa.fi/Naepsae-kaesityoekoulu
Käsityö on ihmisen kokoista
muotoilua erottuen teollisen
muotoilun viitekehyksestä. Käsitöitä
tehdessä materiaali jalostuu
harkiten, soveltuvin tekniikoin
visuaaliseksi, usein toimivaksi
tuotteeksi tai teokseksi. Itse tehdyn
tuotteen voi usein myös korjata,
purkaa tai tuunata toiseksi, ja jatkaa
näin materiaalin elämää.
haasteissa. Myös opettajan katseilla,
äänenpainoilla ja ilmeillä on suuri
merkitys. Jos aikuinen on aidosti
vaikuttunut lapsen taidosta, näkee
lapsi sen aikuisen hymystä ja silmien
loisteesta. Kehut ja kiitokset tarvitaan
silloin, kun lapsi on yrittänyt,
tehnyt jotakin erityisen hyvin tai
ponnistellut jonkin tavoitteen eteen.
Kohtaamiset käsityön äärellä ovat
hienoja tilanteita aikuisen ja lapsen
välillä. Sallivassa ja turvallisessa
tekemisen ilmapiirissä opettaja
rinnallaan opitaan sietämään
myös epäonnistumisia, joita tulee
väistämättä jokaiselle.
Näpsä-käsityökoulussa on
mahdollisuus tutustua laaja-alaisesti
elinympäristön materiaaleihin
oman tekemisen kautta.
Monimateriaalinen työskentely,
oman elinympäristön ja oman
toiminnan havainnointi, pohtiminen,
arvottaminen ja omien ratkaisujen
tekeminen kasvattavat vastuuseen
omasta ympäristöstä.
Arvostetuksi tulemisen kokemus ja
hyvä itsetunto eivät rakennu vain
kehuista, vaan ne muodostuvat
käsityökoulussa laajemmasta
yhdessä tekemisen tavasta. Lapsi
kokee varmuuden siitä, ettei
hän vain kelpaa omana itsenään
vaan on jotakin aivan erityistä ja
ainutkertaista. Meidän aikuisten
tehtäväksi jää esittää kysymyksiä
tyyliin: ”Miten teit sen?” tai ”Miten
sait sen onnistumaan noin hyvin?”
Ylävitonen, peukun näyttäminen
ja merkityksellinen nyökkääminen
toimii monesti sanoja paremmin.
Keväällä Verkarannassa
olleesta Näpsä-käsityökoulun
25-vuotisnäyttelystä on katsottavissa
kuvia Näpsän galleriassa (www.
taitopirkanmaa.fi). Näpsä juhlii,
kun lapset ja nuoret kertovat
käsitöin, tapahtumin ja näyttelyin
onnistumisistaan. Kuvat kylpevät
väreissä ja muodoissa. ”Kuva kertoo
enemmän kuin sata sanaa” sanotaan.
Käsityötuotteiden ja -teosten
näkyvän muodon takana on piilossa
näkymättömiä ja aineettomia
merkityksiä.
Käsitöissä hypätään seikkailuun,
jossa havainnoidaan omaa
tekemistä, tehdään päätöksiä
”en taivuta enempää” ja pannaan
toimeksi. Itsetunto kasvaa, kun saa
onnistumisen elämyksiä sopivissa
Jokainen meistä on muotoilun
kuluttaja. Näpsä-käsityökoululaiset
ovat tulevaisuuden elinympäristön
muotoilijoita. Materiaaliset
kulutuspäätökset nousevat yhä
tärkeämpään rooliin maapallolla.
Tervetuloa juhlimaan kanssamme
Näpsän 25-vuotista käsityö- ja
muotoilukasvatustaivalta! Meidät
tapaat mm. Tampere-talosta
PMO:n Halloween konsertista,
Suomen kädentaidot –messuilta,
Lasten kulttuurikeskus Rullan
10-vuotisjuhlista ja Tampereen
jouluparaatista.
Pirkanmaan Kotityö täyttää tänä vuonna 60 vuotta.
Juhlan kunniaksi saat kaikista Pirkka-langoista alennuksia.
•24.-29.8. Tampereen Taito Shopissa ovh -15 %
•Pipobileiden aikaan ovh -15 % Pirkanmaan taitokeskuksissa
www.kadentaidot.fi
20 vuotta
Suomen Kädentaidot
Käsi- ja taideteollisuusmessut
h
On aika ju
lia!
Käsityön
iloinen karuselli
täyttää 20 vuotta!
Suomen Kädentaidot 13.–15.11.2015
Tampereen Messu- ja Urheilukeskus
Uudet ihanat Roosa nauha -tuotteet
Tuotteet ovat myynnissä loka-marraskuussa Taito Shopeissa ja
taitokeskuksissa kautta maan, sekä verkkokaupoissa
www.taitopirkanmaa.fi ja www.taitoshop.fi
Lahjoitamme Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykseen jokaisesta myydystä
tuotteesta seuraavasti:
•Roosa nauha -lankakerä, lahjoitus 0,80 €/ kerä
•Ohjekuvasto, lahjoitus 0,50 €/ kuvasto
•Sukkapuikot, lahjoitus 0,90 €
•Heijastin, lahjoitus 0,90 €
www.taitopirkanmaa.fiwww.roosanauha.fi
Sepeli-seinätekstiili, Holvikaari-matto ja Joutsen-himmeli
Peppi-kuusi, pannunaluset, neulottu liina ja verho
Liekki- ja Kuusi-sisustusvalot
Valotalot
Holvikaari-matto, neulotut verhot ja virkatut lampunvarjostimet
TAITOKESKUKSET STARTTAAVAT SYKSYYN
Syyskuussa taitokeskukset järjestävät TAITOkauden avauksia.
Löydät oman paikkakuntasi avauspäivän lehden
tapahtumakalenterista. Avauspäivässä esitellään kauden uusia
kudonnan tuotteita ja kurssi-ideoita. Samalla voit myös helposti
ilmoittautua taitoklubiin tai kurssille.
Kauden avauspäivänä sitovasti ilmoittautuneille annamme
– 10 % alennusta kurssi-/taitoklubimaksuista.
VAUVOJEN VÄRIKYLPY
Syksyllä Verkarannassa käynnistyvät jälleen vauvojen
värikylpypajat, jotka ovat visuaalista ilottelua 3-36 kuukauden
ikäisille vauvoille vanhempiensa kanssa. Työpajoissa tärkeää
on moniaistillinen kokeminen, hetkeen heittäytyminen ja
vuorovaikutuksellinen toiminta vauvan ja vanhemman välillä.
Tavoitteena on tekemisen ilo ja kokonaisvaltainen aisti- ja
tunnekokemus, ei niinkään suoritus tai teoksen aikaansaaminen.
Katso tarkemmin syksyn ohjelma
www.taitopirkanmaa.fi ja Verkarannan tapahtumakalenterista
Meiltä saat hankittua materiaalit ja pääset pian työn touhuun.
Pipobileiden aikaan Pirkka-langoista -15 % taitokeskuksissa.
Kylmyys ei pääse yllättämään tänäkään talvena. Oman
taitokeskuksesi PIPObileet löydät tapahtumakalenterista
tapahtumat otsikon alta. Tervetuloa bilesiin!
PIPOBileet
Vietämme PIPObileitä syksyn tapahtumapäivän
merkeissä. Tule taitokeskukseen valitsemaan
mieleisesi PIPO kymmenien erilaisten joukosta.
Annamme vinkkejä ja opastusta aloituksiin,
neulontaan, yksityiskohtiin tai viimeistelyyn. Tule
oppimaan vaikka palmikon tai tupsun teko.
•
•
•
•
•
•
•
Lempäälä 12.9.
Vesilahti 17.9.
Verkaranta 13.–15.10.
Pirkkala 24.10.
Ylöjärvi 28.10.
Hervanta 10.11.
Epilä 20.11.
TA PA HTU MA K A LE N TE RI SYKS Y 2 0 1 5
mu uto k se t ma hdolli sia w w w. t aito pir k an maa. f i
Ilmoittautuminen kursseille ja klubeihin viimeistään viikkoa aikaisemmin. Kursseille voit ilmoittautua myös sähköisesti www.taitopirkanmaa.fi
Taitoklubit Taitoklubikortilla 99 €/kausi (8 kertaa á 3 tuntia) tai yksittäisistä kerroista 19 €/3 t, 35 €/6 t, lisäksi materiaalit
TAITOKESKUS EPILÄ
TAITOKESKUS HERVANTA
KURSSIT/TAITOKLUBI
KURSSIT/ TAITOKLUBI
• Virkkauksen alkeet la 5.9. klo 12–15
• Sisustushimmeli la 12.9. klo 12–15
• Neulonnan alkeet, kaulahuivin aloitus
to 5.10. klo 14–17
• Mosaiikkipallo la 10.10. klo 12–16,
lisäksi viimeistelykerta (2 t)
sovittuna ajankohtana 35 €
• Neulahuovutus ma 19.10. klo 13–16
• Valotalo dipaten to 4.11. klo 17–20
• Tähdet ja koristeet paperista
ma 2.11. klo 17–20
• Peppi-kuusi ma 16.11. klo 14–17
• Puuhelmistä koru tai pannunalunen
ma 7.12. klo 14–17
• Epilän joulupajat ti 8.12., ma 14.12. ja ti 15.12.
klo 12–20, ei pajamaksua,
vain materiaalimaksu
• Perhepäivä. Isälle lahja, isä- ja lapsipaja
la 7.11. klo 10–13 ja 14–17, 19 € ensimmäinen
henkilö, seuraavat perheenjäsenet 5 €/
henkilö + materiaalit käytön mukaan.
Järjestämme tilauksesta kursseja ja
pajoja kaiken ikäisille sekä tyky-toimintaa
työporukoille.
TAPAHTUMAT JA NÄYTTELYT
• ma 28.9. klo 10–16 Taitokauden avaus.
Tule tutustumaan syksyn tarjontaamme.
• pe 2.10. Syysretki Seinäjoen käsityömessuille
ja Lankava-lankatukkuun Kauhavalle.
• pe 20.11. 12-18 Pipobileet
• syys-lokakuu– Syksyn sisustusvärit,
myyntinäyttely
• marraskuu– Valoa marraskuuhun,
myyntinäyttely
• marras-joulukuu– Joulunaikaa, myyntinäyttely
Tiistaisin klo 13–16, ellei toisin mainita.
• Palmikkomatto räsyistä 8.9. ja 15.9.
• Pannunalunen puuhelmistä 22.9.
• Opettele uusi lankatekniikka: Knooking 29.9.
• Valotalo la 14.10. klo 12–15
• Valotalo 3.11.
• Keraaminen tonttutalo 24.11.,
toinen kerta sopimuksen mukaan
• Koristeita Kami-paperista 1.12.
• Joulupaja 8.12. ja 15.12.
• Varaa klubiaika esim. työporukalle.
Lisätietoa Taitokeskus Hervannasta.
KÄSITYÖKAHVILA
kerran kuukaudessa torstaisin klo 11–14
ajankohtaisten käsitöiden parissa. 6 €/kerta
KERAMIIKKAPAJA
Tila on käytössä omatoimisille osaajille
vapaa-aikakeskuksen aukioloaikoina.
Keramiikkapajan syksyn kausikortti 88 € +
materiaali- ja polttomaksu.
Perjantaisin klo 9–14 mahdollisuus ohjattuun
työpajatyöskentelyyn 3 t, 19 €/kerta +
materiaali- ja polttomaksu.
• Keramiikan peruskurssi 5 krt 17.9 – 8.10
torstaisin klo 17.30 – 20.30 ja
la 17.10 klo 11 – 15,
Tule opettelemaan käsin rakennuksen
perustekniikat ja valmistamaan esim. jouluksi
keraamisia koristeita, 99 € + materiaalit.
TAPAHTUMAT
• pe 28.8. klo 13–19 Taitokeskus Hervanta on
mukana Paikallisuustorilla Duossa
• ti 1.9. klo 11–18 Taitokauden avaus.
Tutustu syksyn mallistoon ja työpajoihin.
• ti 8.9. klo 11–18 Avoimet ovet ja mattonäyttely
• pe 9.10. klo 10–17 Pukeudu pinkkiin -päivä.
Lankatarjouksia ja paja.
• ti 10.11. Pipobileet
KIERRÄTÄ KUTOMALLA,
ALOITA UUSI HARRASTUS
Mattojen kutominen on ollut kautta
aikojen parasta kierrätystä käsityön
alueella. Nyt voit huomioida voimaan
tulevan jätelain säädöksen tekstiilien
osalta.
Tartu uuteen harrastukseen ja sisusta
samalla kotiasi syksyn tunnelmaan.
Itse leikatuista kuteista valmistettu
matto on ollut trendikäs jo ennen
kierrätyksen muotiin tuloakin.
Kutomalla saat uudet tekstiilit kotiisi.
Voit kutoa taitokeskuksen valikoimasta
mattoja, liinoja, saunatekstiilejä tai
vaikka verhoja.
Taitokeskuksissa on syksyllä uusia
innostavia loimia kangaspuissa.
Käsin tekeminen antaa uutta intoa
ja onnistumisen kokemuksia.
Meillä kaikilla on jokin tunne käsin
tekemiseen, joten opi uutta tai verestä
vanhoja taitoja.
Maton voit kutoa taitokeskuksessa,
kunhan vain varaat ajan. Maksat
loimen, meiltä ostamasi kuteet ja
päivämaksun (10 €). Innokkaalle
kutojalle ovat vaihtoehtoina myös
kausikortit. Niiden hinnat ovat 70 €/
kevät tai syksy sekä koko vuosi
120 €. Valittavanasi on myös laajempi
taitokortti, johon sisältyy kutomisen
lisäksi myös kahdeksan taitoklubi- tai
lyhytkurssikertaa.
Olet tervetullut tutustumaan oman
taitokeskuksesi tarjontaan esim.
kaudenavauspäivinä tai oman
aikataulusi mukaan taitokeskuksen
aukioloaikoina. Osaamista ei tarvita,
innostus riittää! Neuvojamme antavat
yksilöllistä ohjausta asiakkaan
taitotason mukaan.
TA PA HTU MA K A LE N TE RI SYKS Y 2 0 1 5
mu uto k se t ma hdolli sia w w w. t aito p ir k an maa. f i
TAITOKESKUS KANGASALA
TAITOKESKUS LEMPÄÄLÄ
TAITOKESKUS MÄNTTÄ
KURSSIT
KURSSIT
KURSSIT
• Taito-juniorit, 6 kertaa 6–8-v. lapsille
joka toinen ti 8.9. klo 15.30–17.00, 80 €
sis. materiaalit
• Muut kurssit ryhmille tilauksesta
esim. hopeasavi, paperivalot ja joulukurssit.
TAITOKLUBI
Torstaisin joko klo 13–16 tai 17–20.
• syyskuu MUOTO / massatöitä
mm. polymeeri, paperi, pesukinnas
• lokakuu VÄRI /
pallo-pannunalunen, kankaanpaino
• marraskuu VALO /
valaisimia mm. Huurre-kuusi
• joulukuu JOULU /
joulutähdet, dippitalo, Peppi-kuusi
TAPAHTUMAT
• to 17.9. klo 13–19 Taitokauden avaus,
kahvitarjoilu
• pe 9.10. klo 9–17 Pukeudu Pinkkiin -päivä
Kami-paperi koristeita
• Taito-Pirkot parittoman viikon tiistaisin
8.9.–1.12. klo 10–13, 93 € + materiaalit.
• Aiku-Näpsä, käsityökoulu aikuisille,
ke 2.9.–18.11. klo 17.30–20.30,
150 € + materiaalit
TAITOKLUBI
Parittomat lauantait ja parilliset keskiviikot
klo 10–13.
• Pipot 12.9. ja 16.9.
• Nyplätyt heijastimet ja koristeet 26.9. ja 30.9.
• Puupannunalunen 10.10. ja 14.10.
• Himmeli 24.10. ja 28.10.
• Paperidippaus 7.11. ja 11.11.
• Tuoksusaippuat 25.11.
• Kynttilän kasto 5.12. ja 9.12. klo 11–14
• Kamikoristeet 19.12.
• Kynttilänkastoa ryhmille,
varattavissa viikoille 49 ja 50.
• Joulupajojen kalenteri noudettavissa
marraskuussa taitokeskuksesta.
Järjestämme tilauksesta käsityösynttäreitä,
kursseja ja pajoja kaiken ikäisille sekä tykytoimintaa työporukoille.
TAPAHTUMAT JA NÄYTTELYT
• ke 19.8. klo 13.00–14.30 Taidebussi
• 31.8.–18.9. Pirkka-neuleita -näyttely,
Pirkanmaan Kotityö Oy
• ke 9.9. klo 10–18 Taitokauden avaus,
kahvitarjoilu
• la 12.9. klo 10–13 PIPObileet
• la 26.9. klo 18 Roosa–ilta
• 30.9.–19.10. Impi Sotavalta 130 v
• la 3.10. klo 10–14 Birgitan markkinat,
pajassa riimukirjaimia kylmätaonnalla
• pe 9.10. Pukeudu pinkkiin ja Roosa nauha
-päivä Ideaparkissa
• pe 16. ja 23.10. Roosa nauha
-päivä Ideaparkissa
• 26.10.–15.11. Juhlatuulella –
maalattuja pöytäliinoja, Pirjo Talvio-Tasanen
• 20.–21.11. pe 10–18, la 10–16,
Wanhan Aseman Joululahjapäivät 20 v,
pajassa valmistetaan kirjepaperi ja
kirjoitetaan kirje joulupukille
• la 21.11. klo 10–15 Lempäälän Joulu –
kuntakeskuksen joulunavaustapahtuma
• 30.11.–23.12. Wanhan Aseman joulu
• Kirjovirkkauksella pussukka tai kori
la 12.9. klo 9-13, 25 € + materiaalit
• Makramee- seinätekstiili la 19.9. klo 9-13,
25 € + materiaalit
• Varjostin la 26.9. klo 9-13, 25 € + materiaalit
• Huovutus la 3.10. klo 9-13, 25 € + materiaalit
• Roosa nauha langasta peitto
la 10.10. klo 9-13, 25 € + materiaalit
• Huurrekuusi neulomalla la 17.10. klo 9-13,
25 € + materiaalit
• Valotalo la 24.10. klo 9-13, 25 € + materiaalit
• Valokehrä la 7.11.klo 9-13, 25 € + materiaalit
• Lasimosaiikki la 21.11. klo 9-13, toinen kerta
sopimuksen mukaan 35 € + materiaalit
• Lasihimmelinauha la 28.11. klo 9-13,
25 € + materiaalit
• Joulukoristeet la 5.12. klo 9-13,
15 € + materiaalit
TAITOKLUBI
Kokoontuu kauden aikana 8 kertaa
alk. ti 8.9. klo 10-13
• Aiheet valitsemme ensimmäisellä
kokoontumiskerralla.
TAPAHTUMAT
• Kauden avaus, vieraanamme Molla Mills
la 5.9.klo 11 – 14
• Roosa Nauha- tapahtuma pe 9.10. klo 17.30
• Asiakasretki Kädentaidot messuille
Tampereelle la 14.11.
• Joulun avaus pe 20.11.18 - 20
NÄYTTELYT
• 2.9. – 26.9. Keramiikkaa - Tarja Hoffren
• 1.10. – 24.10. Väritä kotisi tekstiilein
• 27.10. – 19.11. Valot ja varjot
• 21.11. – 31.12. Kotipihan tontut –
Sirkka Saarinen
Vuokraamme näyttelytilaa. Järjestämme
tilauksesta käsityökursseja ja tykytoimintaa
työporukoille, sekä käsityösynttäreitä kaiken
ikäisille. Kysy lisää!
Pannunaluset puuhelmistä ja neulottu liina
Ilmoittautuminen kursseille ja klubeihin viimeistään viikkoa aikaisemmin. Kursseille voit ilmoittautua myös sähköisesti www.taitopirkanmaa.fi
Taitoklubit Taitoklubikortilla 99 €/kausi (8 kertaa á 3 tuntia) tai yksittäisistä kerroista 19 €/3 t, 35 €/6 t, lisäksi materiaalit
TAITOKESKUS ORIVESI
TAITOKESKUS PIRKKALA
KURSSIT
KURSSIT/TAITOKLUBI
• Taito-Pirpanat kädentaitoryhmä 5–7-vuotiaille,
6 kertaa, kokoontuu joka toinen ti, alkaen
8.9. klo 15.00–16.30, 80 € sis. materiaalit
• Taito-Pirkot, 7 krt, joka toinen ti, alkaen 1.9.
klo 12–15, 93 € + materiaalit (vapaita paikkoja)
• Aikuisten Näpsä-käsityökoulu,
alkaen ke 2.9. klo 18–21 (vapaita paikkoja)
• Pesukinnas ti 22.9. klo 12–15,
19 € + materiaalit
• Puupannunalunen ti 6.10. klo 17–20,
19 € + materiaalit
• Rautalankakranssi/muistot talteen
ti 27.10. klo 17–20, 19 € + materiaalit
• Peppi-kuusi la 7.11. klo 10–13,
toinen kerta sopimuksesta 2 t,
35 € + materiaalit
• Valotalo la 28.11. klo 10–13, 19 € + materiaalit
• Joulutähdet ti 1.12. klo 17–20,
19 € +materiaalit
TAPAHTUMAT JA NÄYTTELYT
• 2.9.–14.9. Taito Pirkot - näyttely
• la 12.9. klo 10–14 Taitokauden avaus
• 5.10.–30.10. Hetkiä - valokuvanäyttely,
Sanna Hellekoski
• pe 9.10. Pukeudu Pinkkiin -päivä,
Photo booth -kioski, valokuvatapahtuma
• la 14.11. Asiakasretki Suomen Kädentaidot
messuille Tampereelle
• 8.12.–23.12. Joulunäyttely
• Huopakengät valmiisiin pohjiin
la 19.9. klo 9–15
• Puupannunalunen pe 25.9. klo 12–15
• PIPObileet la 24.10. klo 10–16,
materiaalit kulutuksen mukaan
• Valotalo pe 6.11. klo 12–15
• Huurre-kuusi tai Liekki-valaisin
pe 20.11. 12–15
• Tähdet kami-paperista pe 27.11. klo12–15
• Kirjonta-, neule- ja virkkauspiiri perjantaisin
klo 9–12, viikoilla 35, 36, 38, 39, 40, 42, 44,
45, 47, 48, 49, 50. Oman työn valmistamista.
• Voit myös kerätä porukan kasaan omaa
toivekurssia varten, ajanvaraus. Minimi 6
kurssilaista + kokoaja.
TAPAHTUMAT JA NÄYTTELYT
• ke 26.8. klo 10–18 Taitokauden avaus.
Esillä syksyn kurssien ja kudonnan mallistoa.
• to 27.8. klo 17–20 Meidän Pirkkala-tapahtuma
Pirkkalan vapaa-aikakeskuksessa
• 1.9.–1.10. Käsintehdyt luonnenuket ja
vanhanajan nallet -näyttely, Soili Pekonen
• pe 2.10. Syysretki Seinäjoen käsityömessuille
ja Lankava-lankatukkuun Kauhavalle
• 6.10.–5.11. Syksyn värejä, myyntinäyttely
• pe 9.10. Pukeudu pinkkiin -päivä,
käsityöpaja ja roosa-kahvit
• 18.11.–15.12. Joulun odotusta, myyntinäyttely
Holvikaari-matot ja keskellä Lappi-matto
Taitokeskus Oriveden uusi
Kesään kätketyt-ryijysarja
43 x 43 cm x 4
suunnittelija Jukka Vesterinen
Joutsen-himmeli Kami-paperista
TA PA HTU MA K A LE N TE RI SYKS Y 2 0 1 5
mu uto k se t ma hdolli sia w w w. t aito p ir k an maa. f i
TAITOKESKUS VESILAHTI
TAITOKESKUS VIRRAT
TAITOKESKUS YLÖJÄRVI
KURSSIT
KURSSIT
KURSSIT
• Opi kutomaan kangaspuilla starttikurssi
to 3. ja 10.9. klo 18–21, 38 €
• Korjaa - tuunaa - kierrätä -ompelupajat,
joka toinen ma alkaen 21.9.
klo 10–13, 10 €/kerta
TAITOKLUBIT
• torstai-iltaisin klo 18–21.
• PIPObileet 17.9.
• Alpakka taipuu pyyhenaulakko kierrätyslusikoista 24.9.
• Peukaloklinikka ja Roosa nauha-lapasia 1.10.
• Onks valoo – syysvalaisimia 8. ja 22.10.
• Isälle - virkataan Tawashi-pesin 29.10.
• Valotalo dipaten 5.11.
• Peppi-kuusi ovikoriste 12.11.
• Kynttilöitä 19.11.
JOULUPAJAT
• Valotalo dipaten to 26.11. klo 18–21
• Äiti-lapsi -työpaja: marmorikynttilöitä ja
tuoksusaippuoita to 3.12. klo 17.30–20
• Kynttilöitä ja tuoksusaippuoita -päivät
ma-ke 7.-9.12. klo 10–13
• Huurre-kuusi to 10.12. klo 18–21
• Huom. ma-ke 14.–16.12. Tilauspajoja ryhmille,
varaa aika työ-/kaveriporukalle!
• Aikuisten Näpsä-käsityökoulu, torstaisin
3.9.–19.11. klo 18–21 (vapaita paikkoja)
• Taito-Juniorit, 6–7-v. lapsille joka toinen
to 24.9.–3.12. klo 14–15.30, 80 € sis. materiaalit
• Valoa syksyyn! - valaisimia erilaisin
materiaalein ja tekniikoin, la 17.10, 24.10.,
7.11. klo 10–13, voi osallistua yhteen tai
useampaan, 19–42 € + materiaalit
• Puupannunalunen, la 21.11. klo 10–13,
19 € + materiaalit
• Jouluinen paja - koristeita ja kynttilöitä,
ti–la 1.12.–5.12.
Kursseja myös tilauksesta, kerää oma porukka
kasaan.
TAPAHTUMAT
• 9.–10.10. pe klo 10–17, la klo 10–14
Roosa nauha -kahvila ja Taitokauden avaus
• la 14.11. Retki Suomen Kädentaidot messuille
Tampereelle
• ti 1.12. klo 10–17, Joulun avaus
TAPAHTUMAT JA NÄYTTELYT
• la 19.9. klo 10–14 Uuden Taitokeskuksen
avajaiset Tapolassa
• 19.9.–9.10. Ryijyuutuuksia ja ryijyn
valmistuksen neuvontaa
• pe 9.10. klo 10–15 Pinkki päivä,
Roosa nauha -lankojen kampanjamyynti
sekä kantapää- ja peukaloklinikka
• 3.–20.11. Tallukas - tollukka - töppönen tääpäs
• 23.11.–16.12. Tehdään joulua, jouluvirikkeitä
• Uutena alkaa Taito-Juniorit, 5–6-v. lapsille
joka toinen pe 25.9.–4.12. klo 12.30–14.00,
80 € sis. materiaalit. Ilmoittaudu mukaan!
JOULUPAJAT
• tiistaisin klo 11–14, 19 €/ kerta + materiaalit
• Huurre-kuusi ti 3.11.
• Peppi-kuusi ti 10.11.
• Lusikkakorut, vanhat alpakka ja
hopealusikat uuteen käyttöön ti 17.11.
• Mosaiikkipallo tai -lyhty ti 24.11.
• Valotalo ti 1.12.
• Koristeita kamipaperista ti 8.12.
• Puupannunalunen ti 15.12.
Järjestämme tilauksesta tyky-toimintaa
sekä muita räätälöityjä kursseja. Kerää
porukka kasaan omaa toivekurssia varten.
Hopeasavikursseja myös tilauksesta.
TAPAHTUMAT JA NÄYTTELYT
• 21.–27.9. Taitokeskus Ylöjärvi 30-v juhlaviikko.
Esillä tekstiilejä menneiltä vuosikymmeniltä.
Koko viikon ajan on mahdollisuus jättää oma
kädenjälki kirjomalla yhteiseen seinätekstiiliin.
• ti 22.9. klo 12–18 Taitokauden avaus ja
kakkukahvit
• to 24.9. klo 15–20 Näpsä-käsityökoulun
avoimet ovet ja työnäytöksiä
• la 26.9. klo 11–14 Taito-myyjäiset
• pe 9.10. klo 10–15 Pukeudu pinkkiin -päivä,
roosa-kahvit
• ke 28.10. klo 12–18 PIPObileet
Pannunaluset puuhelmistä ja jouluinen poppana
Vesilahden ryijymallisto on saanut uuden
Minna Poluksen suunniteleman ryijyn.
Heinähattu ja Vilttitossu: Ilmapalloleikki
Ryijyn idea on kirjasta Heinähattu,
Vilttitossu ja Littoisten riiviö, jossa
lätsäytellään vedellä täytettyjä ilmapalloja.
Verbaalinen huumori on kudottu ryijyyn
herkullisin ja herkin värein.”
Ryijyn koko: 45 x 45 cm
Ilmoittautuminen kursseille ja klubeihin viimeistään viikkoa aikaisemmin. Kursseille voit ilmoittautua myös sähköisesti www.taitopirkanmaa.fi
Taitoklubit Taitoklubikortilla 99 €/kausi (8 kertaa á 3 tuntia) tai yksittäisistä kerroista 19 €/3 t, 35 €/6 t, lisäksi materiaalit
KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSKESKUS VERKARANTA
KURSSIT
• Nukkatekniikalla tekstiili,
pe 25.9. klo 17–20, la 26.9. klo 10–15 ja
ti 20.10. klo 17–20, 62 € + materiaalit
• Pirtanauha to 1.10. klo 16.30–19.30,
19 € + materiaalit
• Lautanauha to 8.10. ja to 15.10.
klo 16.30–19.30, 35 € + materiaalit
• Hopeasavikorut pe 23.10. klo 17–20 ja la 24.10.
klo 10–15, 42 € + materiaalit alk. 20 €
• Himmeli pillistä tai oljista
ti 3. ja to 5.11. klo 17–20, 35 € + materiaalit
• Lusikkakorut, vanhat alpakka- ja hopealusikat
uuteen käyttöön pe 20.11. klo 17–20 ja
la 21.11. klo 10–15, 42 € + materiaalit
• Kynttilänkastoa ke 9.12. klo 14–20,
varaa työskentelyaikaa 3 tuntia
• Kynttilänkastoa la 12.12. klo 10–15,
varaa työskentelyaikaa 3 tuntia
• Joulupajat ja kynttilänkastoa ryhmille
tilauksesta 23.11.–19.12. Kysy tarjous ja
tarkemmat aiheet taitokeskuksesta.
TAITOKLUBIT
Keskiviikkoisin klo 14–17, sovittaessa myös
ilta-aikoja.
• syyskuu MUOTO / massatöitä mm.
polymeeri, paperi, pesukinnas
• lokakuu VÄRI /
pallo-pannunalunen, kankaanpaino
• marraskuu VALO /
valaisimia mm. Huurre-kuusi
• joulukuu JOULU /
joulutähdet, dippitalo, Peppi-kuusi
VAUVOJEN VÄRIKYLVYT
TAPAHTUMAPÄIVÄT
Ilmoittautumiset VAIN sähköisesti www.
taitopirkanmaa.fi. Ryhmäkoko max. 8 lasta,
minimikoko 6 lasta vanhempansa kanssa.
• Tutustumislauantait vauvojen värikylpyihin.
15 €/kerta, osallistua voi molemmat
vanhemmat, sisarus 5 €/kerta.
• la 5.9. Ryhmä nuppuset (4–12 kk) klo 10–11,
naperot (13–24 kk) klo 12.30–13.30
• la 17.10. Ryhmä naperot (25–36 kk) klo 10–11,
taaperot (4-12 kk) klo 12.30–13.30
• la 28.11. Ryhmä taaperot (13–24 kk) klo 10–11,
nuppuset (25–36 kk) klo 12.30–13.30
• ke 2.9. Taitokauden avaus klo 12–18
• 13.–15.10. Pipobileet, nonstop -pajat
klo 10–14 välillä. Tule valmistamaan
ohjauksessa oma pipo neuloen,
20 € + materiaalit.
• pe-la 3.–4.10. klo 11–15
Rompetori – käsityöaiheinen
kirpputori. Mallitöitä, tarvikkeita,
materiaaleja ym. edullisesti
• pe 9.10. Pukeudu pinkkiin –päivä
• Lokakuulla valmistetaan valolyhtyjä,
ajankohta varmistuu myöhemmin.
• Värikylpyryhmät maanantaisin, 50 € / 4 kertaa.
• 14.9.–5.10. Ryhmä nuppuset (4–12 kk)
klo 10–11, naperot (13–24 kk) klo 15.30–16.30
• 19.10.–9.11. Ryhmä taaperot (25–36 kk)
klo 15.30–16.30
• 23.11.–14.12. Ryhmä nuppuset (4-12 kk)
klo 15.15–16.15
tiistaisin klo 17.30–19, aiheet varmistuvat
syksyllä
• 22.9. • 27.10.
• 24.11.
• 15.12.
Sepeli-seinätekstiili, valotalot ja Peppi-kuusi
TEEMAILLAT
YHTEYSTIEDOT TAITOKESKUS EPILÄ
Pispalan valtatie 133, 33270 Tampere
03 225 1450, 050 409 3760
epila @ taitopirkanmaa.fi
•ma 9–17, ti 11–14, ke, to 9–16,
•pe sopimuksen mukaan
•syysloma 12.10.–16.10.
•Itsenäinen kudontamahdollisuus
ma–pe klo 9–21,
sovittaessa viikonloppuisin klo 10-18.
•Näpsä-käsityökoulu ti 14.30–20.15,
ke 14.30–18.45, to 14.30–18.00
TAITOKESKUS HERVANTA
Lindforsinkatu 5, Vapaa-aikakeskus,
33720 Tampere
03 225 1451, 050 414 6658
hervanta @ taitopirkanmaa.fi
•ma 9–14, ti 9–17, ke 9–14, to 10–14
pe 9–15
•Itsenäinen kudontamahdollisuus
ma–pe 9–21 ja sopimuksesta
la–su 10.00–16.30.
•Näpsä-käsityökoulu ma, ke ja to
TAITOKESKUS KANGASALA
Ainontie 6, 36200 Kangasala
03 225 1452, 050 527 3125
kangasala @ taitopirkanmaa.fi
•ma–ke 9–15, to 12–19
muulloin ohjaus sopimuksen mukaan
ja itsenäinen kudontamahdollisuus
•syysloma 12.–16.10.
•hopeasavikorujen polttopalvelu
•Näpsä-käsityökoulu
Kirkonkylän koululla lapset ja nuoret
ma 15.30–17.00 ja 17.15–19.30
Taitokeskuksessa lapset
ke 15.30–17.00 ja 17.15–19.30 ja
aikuiset ti 17.30–20.30
TAITOKESKUS LEMPÄÄLÄ
Wanha Asema, Asematie 6
37500 Lempäälä
03 225 1453, 050 414 6756
lempaala @ taitopirkanmaa.fi
•ma–ke 9–17, to–pe 9–14
muina aikoina itsenäinen
kudontamahdollisuus
•SÄÄKSJÄRVEN käsityöpiste
Kehätie 3, Kurjentörmän kerhohuone
w w w.taitopir k anmaa.fi
TAITOKESKUS MÄNTTÄ
TAITOKESKUS VIRRAT
TAITOKESKUS ORIVESI
PERINNEKYLÄN KÄSI- JA
TAIDETEOLLISUUSMYYMÄLÄ JA
RIIHIGALLERIAN KESÄNÄYTTELY
Itätorikatu 4, 35800 Mänttä
03 225 1454, 050 592 9039
mantta @ taitopirkanmaa.fi
Taitokeskus ja Taito Shop
•ma–pe 9–17, la 9–14,
muuna aikana sopimuksesta
•Näpsä-käsityökoulu
lasten ja aikuisten taiteen perusopetus
ma 15.30–17.45, ti 15.30–17.45 ja
18–20.15, ke 15.30–17.45 ja 18–21
•järjestämme tilauskursseja
ja käsityösyntymäpäiviä
•vuokraamme näyttely- ja kokoustilaa
Keskustie 37, 35300 Orivesi
03 225 1455, 050 433 8681
orivesi @ taitopirkanmaa.fi
•ma–pe 9–17, la 10–14
•Näpsä-käsityökoulu
ke 15–21, to 15–19.15
•vuokraamme näyttely- ja kokoustiloja
•järjestämme tilauksesta Tyky-päiviä
ja lasten käsityösyntymäpäiviä
TAITOKESKUS PIRKKALA
Suupantie 2, 33960 Pirkkala
03 225 1456, 050 433 9124
pirkkala @ taitopirkanmaa.fi
•ma ja ke 9-17, ti 9-16, to 9-14, pe 9–15
muina aikoina mahdollisuus
itsenäiseen työskentelyyn
•muutokset aukioloaikoihin mahdollisia
•Näpsä-käsityökoulu
lasten ryhmät Nuolialan koululla
ma 15.00–17.15, ti 15.15–19.15, to 15.0017.15
aikuisten ryhmä Nuolialan koululla
ma 17.30–20.30
TAITOKESKUS VESILAHTI
Tapolantie 1, 37470 Vesilahti
03 225 1457, 050 342 2508
vesilahti @ taitopirkanmaa.fi
•ma ja pe 10–13, ti ja ke 11–13, to 14–21.
muina aikoina itsenäinen
kudontamahdollisuus
•Näpsä-käsityökoulu
Ylämäen koulu ma 15.00–16.30
Narvan koulu ti 15.00–19.00
Tapola ke 14.45–18.45
Mäkitie 24, 34800 Virrat
03 225 1458, 050 527 3120
virrat @ taitopirkanmaa.fi
•ti, ke 10–17, to 12–18,
pe sopimuksesta, la 10–14
22.9.–22.12. ma suljettu
muina aikoina itsenäinen
kudontamahdollisuus
•Näpsä-käsityökoulu
lasten ryhmät ti–ke klo 16–18.15
aikuisten ryhmä to klo 18–21
Virtain Perinnekylä, Herrasentie 16
050 527 3120
•5.6.–16.8. päivittäin klo 10–17,
heinäkuussa klo 10–18
TAITOKESKUS YLÖJÄRVI
Krankkula, Suojastentie 10, 33480 Ylöjärvi,
03 225 1459, 050 593 9622,
Näpsä 050 347 2095
ylojarvi @ taitopirkanmaa.fi
•ma–pe 10–15
•syysloma 12.–18.10.
•muutokset aukioloaikoihin mahdollisia
•ohjausta myös sopimuksen mukaan ja
mahdollisuus itsenäiseen työskentelyyn.
•Näpsä-käsityökoulu
ke–to 14.30–16.00, 16.00–18.15 ja
18.15–20.30, pe 14.30–16.00.
KÄSI- JA
TAIDETEOLLISUUSKESKUS
VERKARANTA
Vuolteentori 2, 33100 Tampere,
03 225 1419, 050 496 1121
verkaranta @ taitopirkanmaa.fi
facebook
•1.9.–30.4. ma–to 9–17, pe 9–15
la–su mahdollisuus itsenäiseen
työskentelyyn klo 11 (12)–16
•4.5.–31.8. ma–to 9–17, pe 9–15,
la–su mahdollisuus itsenäiseen
työskentelyyn klo 12–16
NÄPSÄ-KÄSITYÖKOULU
Peltokatu 16 C, 33100 Tampere
03 225 1417, 050 560 6332
[email protected]
facebook
napsa.wordpress.com
Pirkanmaan Kotityön Pirkka-langat ovat ammattilaisten ja harrastajien
rakastamia lankaklassikoita! Värit seuraavat hillitysti ajan henkeä.
www.taitopirkanmaa.fi 03 2251 420
Taito Shop
Pirkanmaan Kotityö Oy
Hatanpään valtatie 4
puh. (03) 225 1415
[email protected]
ma-pe 10-18 la 10-15
www.taitopirkanmaa.fi
VERKARANTA
käsi- ja taideteollisuuskeskus
Näyttely avoinna:
ma-pe 10-18, la-su 11-16
27.9. asti ma-pe 10-18, la–su 12–17
Vuolteentori 2, 33100 Tampere
p. (03) 225 1409/näyttelytila
www.taitopirkanmaa.fi
facebook/verkaranta
Verkaranta-sali
Artenet-sali
• 13.6.-27.9.
Design- ja taidelasia –
suomalaisen lasin myyntinäyttely *
liput 3/4 €
• 1.9.-28.9.
Extincts on textile, cyanotypes
– puku- ja tekstiilitaiteilija Jana
Výborná-Turunen
• 2.10.-25.10.
Kosketuksissa – kuvataiteilija
Irmeli Kaunisto
• 30.10.-6.12.
MINItekstiilinäyttely –
Tekstiilitaiteilijat TEXO ry,
Pirkanmaan Kotityö Oy ja
Tekstiilitaitelijat TEXO 60-vuotta
juhlanäyttely
• 1.10.-27.10.
Liettualaista tekstiilitaidetta,
Tampereen Liettua-seura ry
• 30.10.-23.12.
Joulumyymälä
• 11.12.-21.12.
Verkarannan Joulutori
Muutokset mahdollisia.
MINItekstiilinäyttely
30.10.-6.12.2015
Pirkanmaan Kotityö juhlistaa syksyllä
60-vuotista taivaltaan tekstiilinäyttelyllä. Yritys
kutsui Tekstiilitaiteilijat TEXO ry:n järjestämään
näyttelyn Käsi- ja taideteollisuuskeskus
Verkarantaan. Pirkanmaan Kotityö täyttää
tänä vuonna ja TEXO ensi vuonna 60 vuotta.
Juhlinta aloitetaan 30.10.2015 avautuvalla
MINItekstiilinäyttelyllä. Tämä uusista teoksista
koostuva katselmus on järjestyksessään
kahdeksas TEXOn minitekstiilinäyttely.
Näyttelyssä on esillä teoksia 24 maamme
eturivin tekstiilitaiteilijalta.
Verkarannan Joulutalo kutsuu
marraskuun puolivälistä alkaen
sinut mukaan valmistautumaan
jouluun. Voit valmistaa itsetehtyjä
joululahjoja, somistaa joulukotia
tai vaikka viettää ystävien kanssa
pikkujoulua käsitöiden parissa.
Joulumyymälästä ja Joulutorilta
hankit helposti käsintehtyjä
lahjoja pukin konttiin.