Matti ja Maija muutti suurempiin tiloihin Karstulan kautta Euroopan

24 - Keskiviikkona 4.3.2015
Ajokkina T-Ford vuosimallia -26, 20 000 km,
keskinopeus 30 km/h
MIETTINEN KAK
Mätässuontie 5, Pylkönmäki p. 0400-017 930, ark: 8-16
Karstulan kautta
Euroopan ympäri
Viikonloppuna pohjoisen
Keski-Suomen alueella moni hieraisi silmiään. Vastaan
tuli Sveitsin rekisterissä oleva tummanvihreä rättikattoinen ja sivulasiton T-Ford!
Sveitsiläiset Bernhard
Brägger ja Max Burkard
olivat matkanneet HoppaFordillaan jo viikkokausia Italian, Kroatian, Romanian,
Ranskan, Saksan, Puolan ja
Baltian maiden kautta Keski-Suomeen. Yötaukoa vietettiin viikonloppuna kaluston tyyliin sopivasti Karstulan Wanhoissa Wehkeissä.
Tauollaan Karstulassa kaverukset kertoivat ajavansa
noin 200 kilometrin päivätaipaleita huikealla 30 kilometrin keskituntinopeudella.
– Yllättävän hyvin reissu
on sujunut vaikka Suomen
talvi toi ennakkoon pientä jännitystä. Ajopeli on toiminut erinomaisesti. Pien-
tä huolta oli vain Puolassa,
missä meille myytiin ilmeisesti väärennettyä bensaa,
kertoi Bernhard Brägger.
Karstulasta matka jatkui Kivijärven ja Kinnulan
kautta kohti Oulua. Pohjoinen kääntöpaikka on Pohjois-Norjan Nordkinn. Kohti Sveitsiä palataan Ruotsin,
Tanskan, Portugalin ja Espanjan kautta. Kotiin retkeltä arvioidaan päästävän
kahden kuukauden kuluttua.
Matkaa Tin Lizzyksi nimetylle ajokille kertyy noin 20
000 kilometriä.
Täysin alkuperäisessä
kunnossa olevaan Fordiin
on matkaa varten asennettu
vain tehokkaammat ajovalot
ja kuviolliset talvirenkaat.
Herr Brägger on kokenut ratinvääntäjä. Takana
on muiden muassa lukuisia
Monte Carlo -ralleja. Ei siis
ihme, että Wanhojen Weh-
Diagnostiikkatestit • varaosat • huollot • korjaukset
rengastyöt • autonlasit • kilopultit • ilmastointihuollot
Keuruuntie 366,
Karstula
P. 040 562 6736
Mikä ihmeen
Nuorkauppakamari?
Sveitsiläiset Max Burkard ja Bernhard Brägger saivat
Karstulassa T-Fordinsa lämmittelemään yön ajaksi Jari
Lasosen autotalliin. Matka jatkui sunnuntaina Ouluun ja
sieltä edelleen Rovaniemen kautta Pohjois-Norjaan.
keitten museokalusto ja erityisesti Jyväskylän Suurajojen näyttely saivat sveitsiläisten ilmeet kirkastumaan.
– Wau. Tästä meillä ei ollut ennakkoon mitään tietoa.
Täällähän voisi aikaa kulua
useampikin päivä.
Parivaljakko on valokuvannut ja videoinut matkaa
ahkerasti. Tavoitteena on
tehdä retkestä tv-ohjelma ja
kirjoittaa kirja.
Jari Niskanen
Matti ja Maija muutti
suurempiin tiloihin
Nordean siirrettyä palvelunsa Karstulasta muualle synnytti se tilaisuuden paremmin tulevaisuuteen uskoville
toimijoille. Pankkikonttori ei
ehtinyt pitkään olla tyhjillään
kun tiloja ryhdyttiin remontoimaan uusiin tarkoituksiin.
Samassa rakennuksessa varsin vaatimattomissa tiloissa
tähän saakka toiminut vaatetusliike Matti ja Maija avasi uuden myymälänsä viime
viikonloppuna.
Myös vanha pankkiholvi sai uuden käyttötarkoituksen: Matin ja Maijan sovituskopit sijaitsevat nyt turvallisesti paksujen betoni- ja terässeinien sisällä.
Reetta Lahtisen pian 30
vuotta sitten perustama yritys jatkaa nyt Mirva Pohjosahon käsissä. Lahtinen on
edelleen mukana yrityksen
työntekijänä.
Avajaisten aikana monta
kertaa entistä suuremmissa
tiloissa oli välillä tungokseen
asti väkeä.
– Piti tuolle isännällekin
antaa pikakurssi kassakoneen käytössä, nauraa Mirva Pohjosaho.
Avajaisissa oli auttamassa myös naisten asusteiden
maahantuoja Carlu Oy:n
Carita Lunden. Hän kertoo
etelän ihmisenä hämmästelleensä miten ihmeessä vielä on olemassa Karstulan
kaltaisia vireitä ja eteenpäin
puskevia pikkupitäjiä ja ”aivan uskomaton” vaatepuoti
Matti ja Maija.
– Ei tällaisia putiikkeja ole
isoillakaan paikkakunnilla.
Minä käyn Karstulassa monta kertaa vuodessa ja olen itse todistanut, miten täällä
Hiihtolomalla mentiin
Areenalle jäädiscoon
Hiihtolomaviikolla riitti Karstula Areenalla vilskettä. Maksuttoman toimintaviikon aikana oli Leijona-kiekkokoulua, vapaita luisteluvuoroja,
ohjattuja leikki- ja pelitunteja, mailallisia ja mailattomia
harjoituksia kaiken ikäisille.
Viikolla esittäytyi myös
Karstulan Kivan vastikään
käynnistynyt taitoluistelutoiminta. Astrid Foudilan opastuksella pääsivät sekä aloitte-
lijat että jo pidemmälle ehtineet taitoluistelusta kiinnostuneet harjoittelemaan taitojaan.
Torstaina yli kuusikymmentä lasta pääsi Areenalla vauhdikkaaseen jäädiscon
tunnelmaan.
Toimintaviikon tarjosivat
Karstulan kunta ja paikalliset yhteisöt.
Jari Niskanen
-auto
Vuokra
ajaksi!
n
o
huoll
Carita Lundèn (vas.) avusti avajaisissa
Mirva Pohjosahoa.
käy asiakkaita kuin jossakin
matkailukohteessa, kehuu
Lunden.
Yksi Matin ja Maijan erikoisuus on matkojen takaa
tuleville erityisesti naisporu-
koille tarkoitetut yksityistilaisuudet. Asiakkaat saavat
rauhassa tehdä ostoksia ja
nauttia pientä purtavaa.
Jari Niskanen
Kelkkaenduron EM-kisat
Ylen Motorsportilla
Runsas viikko sitten ajettu kelkkaenduron Eurooppa
Cupin kilpailu kokosi Karstulaan lähes sata kilpailijaa
Suomen lisäksi Virosta ja
Ruotsista. Kilpailijat kehuivat
kaksipäiväisen kisan järjestelyitä ja reittejä onnistuneiksi.
Julkisuuttakin tapahtu-
ma keräsi runsaasti. Nopola Newsin nettitv-lähetystä
seurasi suorana yli 20 000
katsojaa. Kilpailutunnelmiin
pääsee vieläkin mukaan internetissä Yle Areenan Motorsport-kanavalla.
Jari Niskanen
Nuorkauppakamarissa kehitetään itseä ja ympäröivää
yhteiskuntaa vapaamuotoisempia tilaisuuksia unohtamatta. Kuvassa Luoteisen väkeä lähdössä Road Tripille keväällä 2014.
Oletko alle 40-vuotias ja haluat aktiivisesti kehittää itseäsi sekä ympäröivää yhteiskuntaa? Onneksi olkoon! Sinulle on ehdottomasti paikka nuorkauppakamaritoiminnassa! Luoteisen KeskiSuomen Nuorkauppakamari ry. on perustettu vuonna
1990 ja järjestön toimialueeseen kuuluu Karstula, Saarijärvi, Kyyjärvi, Kivijärvi,
Kannonkoski ja Viitasaari.
Nuorkauppakamarin tunnetuimmat aktiviteetit seudullamme ovat ovat vuosittaiset Joulupuuprojekti ja
Aurinkoinen Asiakaspalvelija -tunnustuksen antaminen. Nuorkauppakamari toimii aktiivisesti myös muiden
yhdistysten kanssa tavoitteenaan kehittää koko seutukunnan houkuttelevuutta.
Kamarin aloitteesta on Karstulaan tehty kehuttu frisbeegolfrata.
Myös Karstulan koirapuistohanke etenee iloisesti varta vasten perustetun koiraharrastajien oman yhdistyksen voimin, jonka alkutaipaleessa Nuorkauppakamarilla oli tärkeä rooli, kertoo tämän vuoden puheenjohtaja,
karstulalainen kampaamoyrittäjä Jonna Ruuska.
Verkostoitumista
– Tämän tyyppinen vaikuttaminen ja tekeminen on mahdollista kaikissa toimialueen
kunnissa ja siksi haluammekin tuoda toimintaamme näkyväksi messuilla. Jokainen
jäsen tuo porukkaan oman
osaamisensa ja toiminta on
aina jäseniensä näköistä.
Nuorkauppakamarissa pääsee verkostoitumaan ja kouluttautumaan paikallisesti,
kansallisesti ja kansainväli-
sesti omien toiveiden ja mahdollisuuksien mukaan.
Koulutuksia on muun muassa markkinoinnista, viestinnästä, projekteista, esitystaidoista ja johtamisesta käytännössä katsoen siis kaikesta, mikä on valttia työmarkkinoilla.
Jäsenistöön kuuluu monien ammattialojen edustajia,
kuten kaupan alan ammattilaisia, opetushenkilökuntaa,
yrittäjiä, matkailualan osaajia. Kaikkia sitoo yhteen halu
kehittyä, kehittää ja verkostoitua.
– Emme ole sitoutuneet
mihinkään poliittiseen aatteeseen, vaan toimimme sen
mukaan, minkä koemme
ympäröivälle yhteiskunnalle
parhaaksi.
Nuorkauppakamarin jäsenet vaikuttavat monilla yhteiskunnan aloilla ja järjestön
kautta syntyvä verkosto Suomessa ja ulkomailla onkin yksi merkittävä voimavara esimerkiksi työmarkkinoilla.
Messuilla mukana
– Tulkaa moikkaamaan meitä Yhdessä enemmän messuille osastolle 13 ja tutustukaa Luoteisen Keski-Suomen Nuorkauppakamarin
Facebook-sivuihin, Ruuska
kehottaa.
Sivuilta näkee seuraavan
yhteisen tapahtuman, johon voi tulla tutustumaan ja
tunnustelemaan olisiko tämä mun juttu. Koejäsenenä pääsee sitten alueellisiin
ja valtakunnallisiin tilaisuuksiin, joissa virallisten koulutuksien lisäksi on panostettu myös viihdearvoon, vihjaa Jonna Ruuska.
Niina Vuori