LÄHILIIKUNTAPAIKAT

LOVIISAN KAUPUNGIN VIRALLINEN TIEDOTE 2/2015
NÄIN VOIT AUTTAA NUORTA
LÄHILIIKUNTAPAIKAT
on tarkoitettu kaikille
LIITTEENÄ KAUPUNGIN PALVELUHAKEMISTO
Kunnan rooli
muuttuu 2019?
NOAK
– NELJÄN KYLÄN RYPÄS
Asiakaspalvelu
keskitetään
Pääkirjoitus
MAARIA MÄNTYSAARI
kaupunginarkkitehti ja kaavoittaja
Auttamisen voima
Monet tämän lehden artikkeleista
käsittelevät auttamista. Tukiperheenä toimimalla voi auttaa tukemalla sellaisia perheitä tai yksinhuoltajavanhempia, joiden jaksaminen ei
aina riitä. Jos itse olet keskellä kriisitilannetta, voit saada apua ottamalla
yhteyttä esimerkiksi mielenterveyshuoltoon. Jos sinulla on ylimääräistä
aikaa, voit toimia vapaaehtoisena
liikuntakaverina.
Kylätasolla aktiivisessa kyläyhdistyksessä voidaan kokoontua yhteen erilaisten tapahtumien myötä
ja auttaa kylän vanhempaa väkeä.
Kaupungin työllisyyspalveluissa
nuorisoa ja muitakin autetaan löytämään mielekästä tekemistä samalla kun autetaan ihmisiä auttamaan
itse itseään. Lue tästä kaikesta lisää.
Kun ajatellaan auttamista, tulee
varmaan ensiksi mieleen, että annetaan pois jotakin tai tehdään jotakin
jonkun hyväksi. Mutta auttaminen
Julkaisija: Loviisan kaupunki
Päätoimittaja: Lilian Andergård-Stenstrand
Toimitusneuvosto: Lilian Andergård-Stenstrand,
Päivi Ahvonen, Jaana Laine
Toimitus ja ulkoasu: Creative Peak
Toimittajat: Päivi Ahvonen, Seppo Iisalo,
Reija Kokkola, Noora Lintukangas
Valokuvat ja kuvitukset: Päivi Ahvonen, Fanni
Fagerudd, Eeva Kangas, Kalevi Ketoluoto,
Janne Lehtinen, Virpi Lehtinen, Sanna Nylén,
Wilma Valén | Taitto: Milla Ketolainen
Paino: Lönnberg Painot Oy / Paperi G-Print 100g
ISSN 2342-5318 (painettu)
2
on aina myös saamista. Auttaminen
ei tee köyhemmäksi, vaan päinvastoin rikkaammaksi. Aivan pienikin
apu voi merkitä toiselle todella paljon. Kaikki ovat elämänsä jossakin
vaiheessa avun tarpeessa ja kaikilla
on joskus mahdollisuus auttaa muita.
Juuri nyt pakolaisia virtaa eri
maista Eurooppaan, myös omaan
maahamme, ehkä pian myös omaan
kaupunkiimme tai omaan kyläämme. Jotkut osoittavat mieltään ja
protestoivat, ja kenties pelkäävät sitä
mikä tuntuu vieraalta. Mutta paljon
useammat haluavat auttaa eri tavoin
pakolaisten vastaanottamisessa.
Myös meillä kotona on pakattu kasseihin pieneksi jääneitä vaatteita.
Vaikka emme kaikki ehkä voi
auttaa antamalla rahaa tai tavaraa,
jokainen voi kuitenkin auttaa osoittamalla pakolaisten tilanteelle ymmärtämystä ja toivottamalla heidät
tervetulleiksi. Se ei maksa mitään.
ANNA PALAUTETTA /
OTA YHTEYTTÄ:
Loviisan kaupunki,
PL 77, 07901 Loviisa
[email protected]
puh. 019 5551
www.loviisa.fi/osallistujavaikuta
Kaupunginarkkitehti vuodesta 2007
Takaisin töihin äitiysvapaan jälkeen
huhtikuussa 2015
Loviisan seudun viiden kunnan
yhteinen aluearkkitehti 2003-07
”Olen aidosti ylpeä Loviisan upeasta
ja monipuolisesta miljööstä”
Lilian Andergård-Stenstrand
viestintäpäällikkö
[email protected]
" Kaikki ovat
elämänsä jossakin
vaiheessa avun
tarpeessa ja
kaikilla on joskus
mahdollisuus
auttaa muita."
Morjensin
kansikuvamalleina ovat
liikunnanohjaajat
Päivi Hämäläinen
ja Karolina Hovi.
Ylpeänä miljööstämme
Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari palasi keväällä viiden vuoden äitiysvapaalta takaisin Loviisan
kaupunginarkkitehdin töihin.
Onko työn kuvassa tällä välin tapahtunut muutoksia?
– Työ on todella monipuolista ja
mielenkiintoista kuten ennenkin.
Pääosassa on maankäytön suunnittelu eli kaavoitus, mutta hallintoon
ja esimiestyöhön liittyvät tehtävät
näyttävät lisääntyneen. Esimerkiksi
Pernajan ja Ruotsinpyhtään kaupunginosien alueella on runsaasti
erilaisia rantarakentamiseen liittyviä
kaava- ja poikkeamislupa-asioita.
alakaupungin alueen asemakaavan
muutos ja poikkeamislupa-asiat.
Myös yllättäviä ja nopeaa reagointia
vaativia asioita tulee jatkuvasti eteen.
Mitkä tehtävät työllistävät sinua
eniten?
– Yleis- ja asemakaavoitus. Tällä
hetkellä Harmaakallion, Haravankylän, Köpbackan, Valkon ja saariston
osayleiskaava, tuulivoiman osayleiskaavat ja Loviisanlahden itärannan asemakaavoitus sekä Loviisan
Miten hyvin vanhoista taloista osataan Loviisassa pitää huolta?
– Jos iäkäs rakennusperintökohde on
säilynyt näihin päiviin saakka, on sitä
säännöllisesti huollettu ja kunnostettu vuosikymmenten ajan. Tietotaito
vanhan rakennuskannan korjaamiseksi on Loviisassa mielestäni lisään-
Oma talosi on Loviisaan siirretty
vanha hirsitalo. Mikä vanhoissa rakennuksissa niin viehättää?
– Itse asiassa pidän yhtä lailla
eleettömästä modernista uudisrakentamisesta kuin vanhasta rakennusperinteestäkin. Ratkaisevaa on
se, että materiaalit ovat aitoja, rakennustapa konstailematon ja talo
on oikein tehty. Silloin se on myös
pitkäikäinen.
tynyt – eikä vähiten Loviisan Wanhat
Talot -tapahtuman ansiosta.
Vinkkisi niille, jotka harkitsevat vanhan talon hankkimista.
– Anna talon ensin kertoa tarinansa!
Tutustu taloon rauhassa ja pintaa syvemmältä. Selvitä, millaisia muutoksia on aiemmin tehty… ja ota niistä
opiksesi. Tutustu siihen, mikä juuri
tälle rakennukselle on ominaista ja
mikä vierasta. Sen jälkeen voit ratkaista, voisiko se kuulua sinulle.
Kerro, mistä asioista loviisalaisten
kannattaa olla ylpeitä.
– Ennen kaikkea siitä, että Loviisa on
säilynyt omaleimaisena pikkukaupunkina, jossa vallitsee suvaitsevainen ilmapiiri. Meillä on rantaviivaa
ja vesialuetta enemmän kuin pääkaupunkiseudun kunnilla yhteensä. Ja
tiedoksi vaan: Loviisan kaupungilla
on Uudenmaan monipuolisin ja kohtuuhintaisin tonttitarjonta!
3
Hyötytietoa
Almintalosta kaupungin ylläpitämä kulttuurikeskus
Loviisan kaupunginvaltuusto päätti syyskuun kokouksessaan, että kaupunki vuokraa
Almintalon viiden vuoden määräaikaisella
vuokrasopimuksella talon omistajalta Kari
Markkulalta.
Almintalosta muodostetaan kaupungin ylläpitämä kulttuurikeskus, jonka toiminnasta
vastaa kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikatoimi. Se myös laatii ohjeet ja menettelytavat,
Katuja ja teitä
kunnostetaan
Tänä ja viime vuonna Loviisassa
on tehty päällystystöitä
aikaisempia vuosia enemmän.
Yhdyskuntatekniikan päällikkö
Markus Lindroos toivoo, että
suunta pysyy samana myös
jatkossa, sillä korjausvaje on suuri.
Vuodelle 2015 Loviisa on budjetoinut katujen päällystämiseen
noin 600 000 euroa ja muihin
kunnostustöihin 150 000 euroa.
– Päällystäminen ei ole ihan
halpaa hommaa. Näillä määrärahoilla kunnostamme yhteensä kaksi–kolme kilometriä katuja Loviisan keskusta-alueella,
Koskenkylässä, Pernajan kirkonkylällä ja Tesjoella, Lindroos kertoo.
Kokonaan uusi katu Länsikaari on rakennettu Kuningattarenportin teollisuusalueelle
Nesteen ja krossiradan väliin.
Rantatie vihdoin kuntoon?
Ensi vuoden kärkihanke on todennäköisesti kauan odotettu
Rantatien kunnostus.
– Se on mittava kahden vuoden projekti, jonka rahoitus käsitellään kaupungin budjettivalmistelujen yhteydessä.
Rantatien korjaustöiden on
arvioitu maksavan kumpanakin
kunnostusvuonna noin 500 000
euroa. Sen päälle tulevat vielä
vesiliikelaitoksen työt.
– Yhteensä se on parin mil-
4
Kaleva jatkaa
kuntajohtajien hallituksessa
miten kulttuurialan toimijat voivat vuokrata
talosta tiloja esimerkiksi näyttelyitä varten.
Kaupunginjohtaja Olavi Kaleva myöntää,
että sen enempää päätös Sahaniemestä kuin
Almintalostakaan ei ollut helppo.
– Mutta näen, että nyt tehdyt päätökset
ovat panostus tulevaisuuteen ja Loviisan
elinvoimaan. Ne luovat edellytyksiä kehittää
kaupunkia positiivisella tavalla.
Loviisan kaupunginjohtaja Olavi Kaleva jatkaa Suomen Kuntajohtajat ry:n hallituksen jäsenenä myös
ensi vuonna. Valinta tehtiin yhdistyksen vuosikokouksessa elokuun lopulla.
Puheenjohtajaksi valittiin Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö ja varapuheenjohtajaksi Joensuun
kaupunginjohtaja Kari Karjalainen.
Lisäpaikkoja Taasiakotiin
Tesjoella sijaitsevan Taasiakodin remontin suunnitelmat ovat valmistuneet, ja
rakentajien kilpailutus on käynnistymässä. Taasiakotiin tulee kuusi uutta palveluasumispaikkaa, minkä jälkeen hoivakodissa on yhteensä 36 asukaspaikkaa.
Remontin on tarkoitus alkaa marraskuussa 2015.
– Aikomuksenamme on siirtää tulevaisuudessa painopistettä kuntouttavaan
lyhytaikaishoitoon. Remontin yhteydessä Taasiakotiin rakennetaan myös uusi saunaosasto, kertoo senioripalveluiden palvelupäällikkö Lisbeth Forsblom.
Lisbeth Forsblom, puh. 0440 555 345, [email protected]
VESITORNI PILKOTAAN PALASIKSI
Loviisan silhuetti muuttuu radikaalisti ensi vuonna, kun harjumaisemaa yli
viisikymmentä vuotta komistanut ”Loviisan nuija” puretaan maan tasalle.
joonan euron urakka, Lindroos
ennakoi.
Uusia tievaloja
Loviisan kaupunki rakentaa syksyn mittaan tievaloja kolmelle
osuudelle. Niistä pisin – noin
2,8 kilometrin pätkä – tulee Tetomintielle Niinkoskentien ja
Koskenkyläntien välille.
Muut valaistavat kohteet sijaitsevat Eskilomintiellä välillä
Liljendal–Rutumi sekä Riikentiellä välillä maantie 170 ja Hannuksenkuja.
– Toivomme, että uusi valaistus parantaa liikenneturvallisuutta ja alueiden viihtyisyyttä,
yhdyskuntatekniikan päällikkö
Markus Lindroos toteaa.
Markus Lindroos, puh. 050 382 7550,
[email protected]
Lupakäsittely on vielä kesken. Lopullisen
purkuluvan antaa Loviisan rakennusvalvonta
tämän syksyn aikana.
Loviisan vesiliikelaitoksen vesihuoltopäällikkö Markku Paakkarinen korostaa, että käytöstä
poistettua vanhaa ja huonokuntoista vesitornia
ei ”jysäytetä” eikä ”räjäytetä” – kuten eräät ovat
pelänneet – vaan se pilkotaan pala palalta ylhäältä alas.
– Vesitorni on tyhjä. Vettä siinä ei ole ollut
toukokuun jälkeen.
Neljän viikon
työrupeama
Paakkarinen ennakoi, että purkutyö kestää nelisen viikkoa.
– Töiden ajaksi työmaaalue eristetään halkaisijaltaan
noin 70 metrin teräsverkkoaidalla. Harjun kävelytie joudutaan
siltä kohtaa katkaisemaan, ja kulkijat
ohjataan väliaikaisesti työmaa-alueen
kiertävälle polulle.
Kaupunki edellyttää urakoitsijalta, että työt tehdään ympäröivää harjualuetta
suojellen.
– Niin, että luonto kärsisi mahdolli-
simman vähän.
Tässä riittää haastetta, sillä purkutyöhön
osallistuu kaivukoneen lisäksi kaksi isoa
nosturia, joista toisessa on robotti ja toisessa
robotin kuljettaja.
Vesitornissa on rauta- ja betonimassaa noin
900 tonnia. Sen kuljettaminen pois tarkoittaa
käytännössä sataakuntaa kuorma-autollista.
Tämä kuluttaa ympäristöä ja aiheuttaa joksikin
aikaa vaurioita polulle.
Paakkarinen arvioi, että urakka tulee maksamaan kaupungille 150 000–200 000
euroa.
Alavesisäiliö
toiminut hyvin
Loviisan uusi alavesisäiliö on
ollut keväästä lähtien käytössä.
– Kaikki on sujunut hyvin. Alkukesän painepiikitkin on saatu hallintaan,
vesihuoltopäällikkö Markku Paakkarinen
toteaa.
Loviisan vesiliikelaitos,
vesihuoltopäällikkö Markku Paakkarinen,
puh. 0440 555 409,
[email protected]
INTERNET-KYSELY
pohjustaa verkkosivujen uudistusta
Loviisan kaupunki kartoittaa
käyttäjien mielipiteitä kaupungin
verkkosivujen sisällöstä ja
toimivuudesta. Käyttäjätutkimus
toteutetaan kaupungin
verkkosivustolla.
– Kun vastauksia on tullut 500, kyselyn toteuttaja OnlineTutkimus Oy laatii tuloksista
yhteenvetoraportin. Se valmistuu vielä
tämän vuoden puolella, viestintäpäällikkö
Lilian Andergård-Stenstrand kertoo.
– Kyselyn tuloksia hyödynnetään ensi
vuonna, kun kaupunki uudistaa verkkosivustonsa.
Edellisen kerran Loviisa osallistui
vastaavaan käyttäjätutkimukseen vuonna
2011. Siitä saatu raportti toimii nyt tehtävän kartoituksen vertailuaineistona.
5
Hyötytietoa
Loviisan kaupunki myy käytöstä poistettuja kiinteistöjä halukkaille.
Kiinteistöt sijaitsevat Valkossa, Pernajassa ja Ruotsinpyhtäällä.
2. VALKOM KVARTERSKOLA, piharakennus,
Kirkkokuja 3, Valko, piharakennus 190 m2,
rakennusvuosi 1906, tontti 1450 m2 (120 000 e)
Syyskuun puolivälissä myymättä oli vielä kahdeksan kohdetta (suluissa pyyntihinta).
3. ENTINEN KUNNANTALO, Kiesitie 6, Pernaja,
371 m2, rakennusvuosi 1920/1966 (105 000 e)
VOIMAA VANHUUTEEN!
Loviisan kaupunki osallistui Ikäinstituutin Voimaa vanhuuteen -hankkeeseen vuosina
2011–2014. Katja Marttila-Meriaho oli yksi hankkeen koulutuksiin osallistuneista.
– Osallistuin muun muassa VoiTaskouluttajakoulutukseen, eli ikääntyneiden voimaa ja tasapainoa
kehittävään koulutukseen. VoiTaskoulutuksen lisäksi muut ryhmät
olivat Ulkoilunystävä, Liikunta
ja muistisairaudet sekä Liikuntaneuvontaa iäkkäille. Koulutuksiin
osallistui henkilöitä sosiaali- ja terveystoimesta, vapaa-aikatoimesta ja
järjestöistä, Katja Marttila-Meriaho kertoo.
Koulutuksiin osallistuneet ovat
järjestäneet omia koulutuksia vapaaehtoisille loviisalaisille. Vapaaehtoiset auttavat ikääntyneitä kuntoilemaan ja ulkoilemaan. Ryhmät
on nimetty Ulkoiluystävät, Kunnon
Hoitajat ja VertaisVeturit -ryhmiksi.
Vapaaehtoisia on saatu kasaan eri
ryhmiin lähes sata.
6
– Kunnon Hoitajat ohjaavat iäkkäitä kotona arkiliikunnan pariin.
VertaisVeturit ohjaavat iäkkäiden
kuntoilua kuntosalilla ja järjestävät
esimerkiksi tuolijumppaa ikäihmisille
kylillä. Pienryhmiä kootaan myös koteihin treenaamaan yhdessä. Ulkoiluystävät ulkoilevat yhdessä vanhusten
kanssa, Marttila-Meriaho sanoo.
Hän kiittää Loviisan seudun järjestöjä, jotka ovat lähteneet aktiivisesti mukaan vapaaehtoistyöhön.
Yhteistyötä on tehty muun muassa
Loviisan seniorit ry:n, Folkhälsanin,
Reumayhdistyksen ja seurakuntien
kanssa.
– Toivomme toki vielä lisää vapaaehtoisia mukaan, Marttila-Meriaho toteaa.
Kolmevuotisen Voimaa vanhuuteen -hankkeen loppuseminaarista
tehty katsaus on valmistunut, ja siihen kerätty tieto on annettu Loviisan kaupungin päättäjille.
Kuntakooste ja päättäjille lähetetyt
koosteet löytyvät täältä:
www.voimaavanhuuteen.fi
Valitse Oikopolut-otsikon alta:
-> voimaa vanhuuteen -kunnat
-> kuntakooste: valitse Loviisa
-> päättäjäkirje: valitse Loviisa
Lisätietoa:
palvelupäällikkö Lisbeth Forsblom,
puh. 0440 555 345, [email protected]
kuntohoitaja Katja Marttila-Meriaho,
puh. 0440 555 470,
[email protected]
liikunnanohjaaja Karolina Hovi,
puh. 0440 555 485, [email protected]
Loviisan kaupunginvaltuusto päätti alueen myynnistä Optirak Oy:lle syyskuun
kokouksessaan. Hinnaksi sovittiin 1 315
000 euroa.
Solmittavan sopimuksen mukaan
Optirak Oy ottaa kokonaisvastuun alueen kehittämisestä ja saattaa maaperän
rakentamiskuntoon. Ostaja saa sekä
saastuneen maa-alueen että Sahaniemeä
ympäröivän merialueen haltuunsa nykyisessä kunnossa.
Kaupunginjohtaja Olavi Kalevan mukaan hanke toteutetaan yhteiskehityshankkeena.
– Sillä turvataan Loviisan kaupungin
tarpeiden ja kehityspyrkimysten toteutuminen ja rajataan hankkeeseen liittyviä
riskejä.
Prosessi etenee niin, että seuraavaksi
neuvotellaan kauppakirjan liitteeksi tulevista sopimuksista, esimerkiksi kaavoitussopimuksesta, kehittämissopimuksesta ja maankäyttösopimuksesta.
– Kun ne on hyväksytty kaupunginhallituksessa ja kauppakirja allekirjoitettu,
ryhdytään valmistelemaan kaavoitusta ja
suunnittelemaan alueen puhdistusta.
Mitään kovin konkreettista ei alueella tapahdu vähään aikaan.
– Rakentaminen alkaa aikaisintaan muutaman vuoden sisällä.
4. ENTINEN TEKNINEN VIRASTO, Kiesitie 5,
Pernaja, 280 m2, rakennusvuosi 1951 (87 000 e)
5. ENTINEN TERVEYSTALO, Pitäjäntie 2, Ruotsinpyhtää, 373 m2, rakennusvuosi 1949/1997,
tontti 5250 m2 (80 000 e)
6. NUORISOTALO NOPPA, Koivulanmäentie 10,
Ruotsinpyhtää, 40 m2, rakennusvuosi 1950,
tontti 840 m2 (60 000 e)
7. HAMMASHUOLLON TILAT, Puistokuja 9,
Ruotsinpyhtää, 127 m2 (2 x 63,5 m2),
rakennusvuosi 1974 (70 000 e)
8. VAPAA-AJAN KIINTEISTÖ, Tukkilahdentie,
Ruotsinpyhtää, 50 m2, rakennusvuosi
1900-luvun alkupuoli (195 000 e)
Kiinteistönvälittäjänä toimii Itä-Uudenmaan
Kiinteistövälitys Oy, Aleksanterinkatu 6, 07900 Loviisa,
puh. 019 533 432, www.iukvoy.fi
SAHANIEMESTÄ
suunnitellaan uutta
vetovoimatekijää Loviisalle
Sahaniemestä aiotaan tehdä Loviisan uusi vetovoimatekijä.
Alueelle tavoitellaan asuntojen lisäksi kylpyläkasinoa
hotelleineen sekä laiva- ja vierasvenesatamaa. Ranta-alueet
ja puistot jäävät pääosin kuntalaisten käyttöön.
Kuva: Optirak
Kaupunki myy käytöstä poistettuja kiinteistöjä
1. VALKOM KVARTERSKOLA, päärakennus,
Kauppakatu 4, Valko, koulurakennus 189 m2,
rakennusvuosi 1922, tontti 1350 m2 (110 000 e)
Suunnilleen tältä Sahaniemen alue saattaisi näyttää tulevaisuudessa. Suunnitelma
elää vielä, mutta lähtökohtaisesti toiselle niemen sivulle on tulossa korkeampaa
rakentamista ja toiselle matalampaa. Ranta-alueet pyritään jättämään suurelta osin
kaikkien käyttöön. Niemen keskelle kaavaillaan puisto- ja virkistysaluetta.
7
Haluatko auttaa
NUORTA TAI LASTA?
PUHUMINEN AUTTAA
Koskaan ei ole liian myöhäistä, eikä niin pientä ongelmaa olekaan,
etteikö mielenterveys- ja päihdepalveluihin voisi ottaa yhteyttä, sanovat
psykiatrian sairaanhoitajat Anne Santaharju ja Päivi Saarhelo.
Masennuksen itsehoitoryhmä,
päihdekuntoutujien avohoitoryhmä, Avoin toivo -keskusteluryhmä,
parisuhdeväkivaltaa kokeneiden
naisten ryhmä, paniikkihäiriöryhmä, peliongelmaisten ryhmä. Nämä
ovat esimerkkejä Loviisan terveyskeskuksen psykososiaalisten palveluiden vertaistukiryhmistä.
Asiakkaita ryhmiin riittää, mutta
aina on tilaa uusille.
– Ongelmiensa kanssa ei kannata
jäädä yksin, Loviisan perusterveydenhuollon mielenterveyspalveluissa aikuisväestön psykiatrisena
sairaanhoitajana työskentelevä Anne Santaharju sanoo.
– Tuntuupa tilanne miten hallitsemattomalta tahansa, ei niin pientä
tai suurta asiaa olekaan, etteikö meihin voisi ottaa yhteyttä.
Rajoja madallettu
Sekä päihde- että mielenterveyspuolelle voi soittaa myös anonyymisti. Kaikki halukkaat pääsevät
tapaamiseen, vaikka jonotusaika
saattaa kestää muutaman viikonkin.
Akuutit tapaukset pystytään hoitamaan nopeammin. Psykososiaalisissa palveluissa rajoja on pyritty madaltamaan, jotta ihminen saa juuri
sellaista palvelua kuin tarvitsee.
– Olemme täällä auttamassa solmujen avaamisessa, ja se tehdään
8
aina asiakkaan tarpeen mukaan, Aklinikan psykiatrian sairaanhoitaja
Päivi Saarhelo kertoo.
Hän toteaa, että naisten ja nuorten
päihteidenkäyttö on viime vuosina
lisääntynyt ja sekakäyttö on aiempaa
yleisempää. Irtisanomiset, taloudellinen ahdinko, avioero, kuolema
lähipiirissä tai vaikka stressi saattavat suistaa elämän raiteiltaan. Usein
ongelmat kasautuvat. Ahdistus on
hyvin yleistä, eikä arkielämästä selviämiseen välttämättä löydy keinoja.
Santaharjun mukaan esimerkiksi
masennus voi ilmetä monella tapaa,
vaikka fyysisinä vaivoina tai uniongelmina. Selittäviä tekijöitä saadaan
usein avattua pikku hiljaa, jolloin
taustalta saattaa paljastua pitkäaikainen ahdistus.
– Monelle sekin, että joku kuuntelee, on tärkeää, Santaharju pohtii.
Erilaisia vertaisryhmiä aloittaa
jatkuvasti tarpeen mukaan. Usein
niissä on mukana kokemusasiantuntija, koulutettu henkilö, jolla on
oma toipumiskokemus mielenterveys- tai päihdepuolelta.
Saarhelo muistuttaa, ettei kukaan
ole yksin ongelmiensa kanssa. Maailmassa on monia ihmisiä, jotka ovat
kokeneet aivan saman, ja aina on
mahdollisuus selvitä.
Tärkeintä on rohkeus ottaa yhteyttä.
Nina Reimanin perhe toimi pitkään tukiperheenä.
Ne vuodet olivat hänelle rikkaus.
Ota yhteyttä
AIKUISTEN MIELENTERVEYSPALVELUT:
psykiatrian sairaanhoitaja
Anne Santaharju, puh. 0444 555 346,
[email protected]
A-KLINIKKA: psykiatrian sairaanhoitaja
Päivi Saarhelo, puh. 040 751 8566,
[email protected] tai
sosiaalihoitaja Laila Hurmerinta,
puh. 040 721 7565,
[email protected]
ELÄMÄNVAIHEKRIISEISSÄ voi kääntyä
myös terveyskeskuksen
vs. psykologi Tio-Maria Bäckblomin
puoleen: puh. 040 779 1036,
[email protected]
LASTEN- JA NUORTEN
MIELENTERVEYSPALVELUT
hoituvat neuvolan kautta.
AA-KERHO kokoontuu useana iltana
viikossa linja-autoaseman kellarissa,
Mannerheiminkatu 14.
AA:n auttava puhelin: 09 750 200
AL-ANON (alkoholistien läheisten
vertaisryhmä) kokoontuu viikoittain
Loviisassa: al-anon.fi
MENTERA (Itä-Uudenmaan
sosiaalipsykiatrinen yhdistys) järjestää
toimintaa mielenterveyskuntoutujille ja
vertaistukea omaisille: ituspy.com
Loviisan kaupungin perhetyöntekijä Nina Reiman tietää omasta kokemuksestaan, millaista on toimia
tukiperheenä. Neljän lapsen äiti
puolisoineen otti kotiinsa tukea tarvitsevien perheiden tai yksinhuoltajien lapsia yhdeksän vuoden ajan.
– Ne vuodet olivat rikkaus! En
edes osaisi ajatella elämää ilman tukiperhevuosia, Reiman muistelee.
Haussa turvallinen paikka
Tukiperhe auttaa, kun lapsen omassa
perheessä jokin elämäntilanne vaikeuttaa vanhempien tai vanhemman
jaksamista. Vaikean tilanteen voi aiheuttaa esimerkiksi sairaus, muuten raskas elämäntilanne, yksinhuoltajuus
tai heikko sosiaalinen tukiverkosto.
Tukiperheissä käyvät lapset asuvat
omassa kodissaan, mutta vierailevat
tukiperheessä sopimuksen mukaan.
– Vierailuista sovitaan yhdessä
tukea tarvitsevan perheen, tukiperheen ja sosiaalitoimiston kanssa
siten, että vierailuajat ovat kaikille
sopivia. Tukiperhetoiminta on sujuvaa yhteispeliä, Reiman toteaa.
Tukiperheenä voi toimia lapsiperhe, lapseton pariskunta tai yksin
asuva henkilö. Lapset voivat vierailla tukiperheessä esimerkiksi yhden
viikonlopun kuukaudessa. Lomaaikoina lapsi voi olla tukiperheen
luona viikonkin. Tukiperheen oman
elämäntilanteen oletetaan olevan
vakaa, ja päätöksen toimia tukiperheenä tulee olla yhteinen.
– Haemme ihan tavallisia koteja,
joissa lapsen on hyvä olla. Tukiperhe
on lapselle turvallinen paikka, jossa
aikuinen on läsnä, Reiman painottaa.
Apua tarvitaan
Tuettavien perheiden lasten ikä
vaihtelee vauvasta täysi-ikäiseen.
Tukiperhe voi itse vaikuttaa luonaan
vierailevien lasten ikään. Reimanin
perheessä vierailleet lapset olivat
suurin piirtein samanikäisiä kuin
jokin omista lapsista.
– Oli turvallisinta ottaa luokseen
lapsi, jonka ikäisestä oli jo kokemusta. Lisäksi omat lapset riemuitsivat
kovasti uusista leikkikavereista.
Edelleen he muistelevat näitä ystäviään lämmöllä. Jutellaan siitä, mitä
heidän kanssaan leikittiin ja pelattiin tai mistä ruoasta he tykkäsivät
erityisesti, Reiman hymyilee.
Vaikka tukiperheen oman tilanteen tuleekin olla vakaa ja turvallinen, ei vaadita hienoja puitteita tai
erityisiä elämyksiä. Maalaisjärki ja
rakkaus lapsiin riittävät.
– Rajoja ja rakkautta. Lapsi on
perheessä yksi perheenjäsenistä, jota koskevat samat säännöt ja vapaudet kuin muitakin perheenjäseniä.
Tukiperheen vanhemman täytyy
uskaltaa olla aikuinen. Sillä pääsee
jo pitkälle, Reiman toteaa.
Aitous, rakkaus, läsnäolo ja rajat.
Nämä ovat Reimanin mielestä tukiperheen tärkeimmät ominaisuudet.
– Ei tarvitse tehdä mitään erityistä.
Syödään yhdessä. Jutellaan, kiitetään
ruoasta ja viedään astiat keittiöön.
Joskus syli on se tärkein asia. Ihan tavallinen perhearki ja yhdessäolo ovat
lapselle tärkeitä. Toivomme, että Loviisaan saataisiin lisää tukihenkilöitä
ja tukiperheitä. Tarve on suuri, Reiman tähdentää.
HALUATKO RYHTYÄ TUKIPERHEEKSI
TAI -HENKILÖKSI?
Loviisan lapsiperheiden sosiaalityö järjestää
syksyllä 2015 tukiperhe- ja tukihenkilövalmennuksen. Ensimmäinen valmennusilta on
4.11.2015 klo 18–20. Valmennus koostuu neljästä teemallisesta tapaamisesta.
Perheet ja tuen tarpeet ovat erilaisia, ja siksi
tarvitaan monenlaisia, motivoituneita tukiperheitä ja -henkilöitä. Mukaan toivotaan myös
tukimummoja ja -vaareja.
Toiminnan tavoitteena on auttaa lapsiperheitä erilaisissa elämäntilanteissa ja siten edistää
lasten ja lapsiperheiden sosiaalista hyvinvointia. Tukitoiminnasta maksetaan palkkiota.
Lähetä vapaamuotoinen hakemus 21.10.2015
mennessä: sosiaaliohjaaja Marja Långvik,
[email protected], puh. 0440 555 923.
Sosiaalitoimisto, Itäinen Tullikatu 17, 07900 Loviisa
9
KUKA?
LOVIISA TYÖNANTAJANA
Kia Kinnunen, palkkasihteeri
Asuinpaikka Tesjoki, lähtöisin Loviisasta
Koulutus: oppisopimuksella liiketaloutta, lukuisia alan kursseja
Ura: Loviisan kaupungilla erilaisissa töissä vuodesta
1988. Palkanlaskijana vuodesta 1996. Palkkasihteerinä
henkilöstöyksikössä vuodesta 2010.
Harrastukset: Lukeminen, reikihoitojen tekeminen
Kia Kinnunen, puh. 040 571 8935, [email protected]
PÄÄTOIMISET
1130
PALVELUSUHTEET
PALKKASIHTEERILLÄ
84,5%
884
TYÖNTEKIJÖISTÄ NAISIA
VAKINAISTA TYÖ- TAI
VIRKASUHDETTA ELI
78%
YLEISIMMÄT
TEHTÄVÄNIMIKKEET
JA SUURIMMAT AMMATTIRYHMÄT
263
MUUT
8,1%
MÄÄRÄAIKAISTA TYÖ- TAI
VIRKASUHDETTA ELI
TEHTÄVÄNIMIKKEITÄ
YLI 200
PYHTÄÄ
2,5%
198
KESKI-IKÄ
46,6
180
68
Tiedot 31.12.2014 tilanteen mukaan.
OPETTAJAT
65
46
VUOTTA
44
33
LÄHIHOITAJA
Lähihoitaja
Opettajat
Päiväkotityöntekijät
Sairaanhoitajat ja
terveydenhoitajat
Koulunkäyntiavustajat
Maatalouslomittajat
Laitosapulaiset ja siivoojat
Lastentarhanopettajat
YLEISIN
TEHTÄVÄNIMIKE
LOVIISASSA
LOVIISA
78,1%
TOISEKSI SUURIN
AMMATTIRYHMÄ
LAPINJÄRVI
4,6%
TYÖNTEKIJÖIDEN
89
10
22%
TYÖNTEKIJÖIDEN
KOTIKUNNAT
Tekninen keskus
PORVOO
6,6%
Yleinen ja
konsernihallinto
81 198
444
Sivistyskeskus
407
Perusturvakeskus
HENKILÖSTÖMÄÄRÄT
KESKUKSITTAIN
on monta lankaa käsissä
Palkkasihteeri Kia Kinnunen
on tehnyt pitkän uran Loviisan
kaupungin palveluksessa. Työn
monipuolisuus on sen suola.
kalaisen tyttäreni kouluun. Muutenkin työmme on sen luonteista, että
joustavuus on hyvä asia. Meillä on
työajanseurantalaite käytössämme,
Kinnunen sanoo.
Ennen kahdeksaa aamulla Loviisan kaupungin palkkasihteeri
Kia Kinnunen pyöräilee Tesjoelta kohti keskustaa. Matkalla hän
saattaa nuoremman tyttärensä
Tessjö skolalle.
Puoli yhdeksän maissa hän avaa
tietokoneensa ja käynnistää tarvittavat ohjelmistot viihtyisässä työhuoneessaan Brandensteininkadulla.
Huoneen hän jakaa kollegansa Jorma Junnosen kanssa. Kun henkilöstötoimisto muutti raatihuoneelta
kuntaliitoksen jälkeen uusiin tiloihin, he saivat itse vaikuttaa huoneen
sisustukseen.
Kinnunen kuvailee työyksikköään kerrassaan loistavaksi.
– Viihdyn työssäni. Aamuisin on
kuin kotiinsa tulisi. Liukuvan työajan ansiosta voin saattaa tokaluok-
Tehtäviä monipuolisesti
Kinnusen ja Junnosen vastuualueeseen kuuluvat opettajat ja
rehtorit, koulunkäyntiavustajat,
iltapäiväkerho-ohjaajat, Valkon
kansalaisopiston ja Lovisa svenska
medborgarinstitutin tuntiopettajat
ja luennoitsijat, päiväkotien henkilökunta ja perhepäivähoitajat.
– Huolehdimme kuukausittain
palkanmaksusta ja kaikesta muusta,
mitä palkkasihteerin työhön kuuluu. Koska opettajat ja rehtorit sekä
muu kouluhenkilökunta on erittäin
vaikeasti tavoitettavissa päivisin puhelimitse, meidän sähköpostimme
ovat kovassa käytössä. Palkansaajina
meillä on myös paljon sijaisia, sillä
koulumaailmassa ei jätetä tunteja
pitämättä, vaan aina järjestetään sijainen joko oppilaitoksen sisältä tai
kutsutaan paikalle ulkopuolinen
tuuraaja. Tässä työssä ei koskaan tule valmista, Kinnunen toteaa.
Käymään saa tulla
Palkkasihteerin tehtävät ovat erittäin monipuoliset. Palkanlaskentaprosessin ja palkkakirjanpidon
lisäksi he huolehtivat muun muassa
eläkemaksuista, veroilmoituksista,
tapaturmavakuutusilmoituksista,
erilaisista vuosi-ilmoituksista sekä
Kela- ja sairausrahahakemuksista.
– Teemme myös paljon ennakoivia toimenpiteitä, koulutamme esimiehiä ja olemme asiakaspalvelussa,
Kinnunen jatkaa.
Eli toimistolle saa tulla käymään,
kun on asiaa?
– Moni tulee tuomaan verokorttia
tai kysymään, jos ei ymmärrä jotain
palkkauksen perustetta.
Jossain välissä Kinnunen piipahtaa syömään eväänsä, kunnes hän
lähtee taas kohti kotia neljän maissa.
– Siellä sitten odottaa normaali
perhearki, Kinnunen hymyilee.
11
Liikenneturvallisuus
VANHEMMILLE ENEMMÄN
TIETOA VAARANPAIKOISTA
LIIKENNETURVALLISUUS
JALOSTUU SUUNNITELMAKSI
Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelman valmistelu on edennyt loppusuoralle.
Kevään ja kesän aikana on tehty kyselyjä koulujen opettajille, kaupungin henkilöstölle
ja poliittisille päättäjille. Loppuraportin on määrä valmistua vuoden lopulla.
Projektissa liikenneturvallisuutta tarkastellaan laaja-alaisesti osana hyvinvointia ja asumisviihtyisyyttä – koko
Loviisan alue huomioon ottaen, syrjäkyliä unohtamatta.
– Yhtenä tavoitteena on koululaisten koulumatkojen turvallisuuden parantaminen. Lisäksi haluamme edistää kävelyä, pyöräilyä ja
joukkoliikennettä, ohjausryhmään
kuuluva yhdyskuntatekniikan päällikkö Markus Lindroos kertoo.
Huomioi suojatie!
Ohjausryhmä on kerännyt tietoa ja
12
mielipiteitä Loviisan liikenneturvallisuudesta ja kartoittanut vaaranpaikkoja maastossa.
Lindroosin mukaan monet ongelmakohdat ovat olleet jo aikaisemmin
tiedossa, mutta uusiakin on havaittu.
– Esimerkiksi Loviisan läntisen
sisääntulotien läheisyydessä, Insinöörintien risteyksen kohdalla Helsingintien ylittäminen jalan voi suojatiestä huolimatta olla riski.
Tähän ja muihin ongelmakohtiin
suunnitelma antaa korjausehdotuksensa.
Lindroos korostaa turvallisuuden
vaalimista varsinkin suojateiden läheisyydessä.
– Siinä tarvitaan autoilijoiden,
pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden
yhteistä panosta. Erityisesti toivoisin loviisalaisia autoilijoita kunnioittamaan aikaisempaa paremmin
jalankulkijoiden oikeuksia, Lindroos linjaa.
Liikenneturvallisuussuunnitelma ja muuta
liikenneturvallisuuden edistämiseen liittyvää tietoa
julkaistaan Loviisan kaupungin verkkosivuilla
myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.
Liikenneturvallisuusprojektiin liittyi opettajille suunnattu kysely. Se toi esiin useita
kehittämiskohteita koulujen liikennekasvatuksessa.
Suurin osa opettajista oli sitä mieltä,
että koulun lähialueen vaaranpaikat on
kartoitettu ja niitä käydään läpi oppilaiden
kanssa. Ongelmana on kuitenkin se, että
vaaranpaikoista ei tiedoteta riittävästi oppilaiden vanhemmille eikä tieto aina kulkeudu kaupungin tekniseen keskukseen.
Suurimman riskin koulujen läheisyydessä aiheuttaa lasten kuljetus kiireessä.
– Varmaan tuttu tunne monelle, Markus Lindroos heittää.
Vanhemmille opettajat lähettävät viestin: Vähentäkää lasten kuljettamista kouluun silloin kun koulumatka on kävelyyn
tai pyöräilyyn sopiva!
Henkilöstöllä
skarppaamisen paikka
Henkilöstölle osoitettuun kyselyyn vastasi 612 kaupungin työntekijää. Heistä 60
prosenttia ilmoitti käyttävänsä heijastinta
vuoden pimeään aikaan. Pyöräilykypärää
kertoi käyttävänsä vain joka viides vastanneista ja hands free -laitetta vieläkin
harvempi.
Vastanneista 75 prosenttia kertoo ajavansa nopeusrajoitusten mukaan.
Kolmantena kohderyhmänä kyselyssä olivat päättäjät. Päättäjäkyselyyn
vastanneiden määrä – 24 vastausta – oli
ohjausryhmälle pettymys.
– Olisimme odottaneet suurempaa
aktiivisuutta poliittisilta päättäjiltä, Markus Lindroos kiteytti.
Vuosina 2009-2013 Loviisan alueella tapahtuneissa
liikenneonnettomuuksissa kuoli vuosittain
keskimäärin 3 ja loukkaantui 43 henkilöä.
Vuonna 2014 Loviisan liikenteessä kuoli 1 henkilö
ja loukkaantui 36.
Liikenneonnettomuuksista koituu Loviisalle vuosittain
reilusti yli kahden miljoonan euron kustannukset.
Lähde: Tieliikenneonnettomuustilasto, Tilastokeskus, Liikenneturva
Muista polkupyöräkypärän käyttö! Aikuisten esimerkki on tärkeä, kun lapsien ja nuorten
toivotaan käyttävän pyöräillessään kypärää.
Liikennekasvatus, mitä se on?
Liikennekasvatus on paljon laajempi kokonaisuus kuin vain nippu sääntöjä.
Siihen liittyvät ennakointi, turvallisuus, terveysriskien tunnistaminen ja niiden
välttäminen, vastuullisuuteen kasvaminen, sosiaalinen ja eettinen näkökulma,
muiden huomioiminen ja kulkutapojen valinnat.
Lähde: Loviisan liikenneturvallisuuden ohjausryhmä
KYSELYSTÄ POIMITTUA
”’Läheltä piti’ -tilanteita sattuu.”
”Uusi moottoritie muutti työmatkani huomattavasti
turvallisemmaksi.”
”Kesät, talvet kävellen taitettu työmatkani
on paras työkykyni ylläpitäjä.”
13
Talous
niin sanottujen sakkomaksujen
osuus kasvaa. Olemme arvioineet,
että vuonna 2016 sakkomaksujen
osuus kasvaisi jopa 1,5 miljoonaan
euroon.
Loviisan talousnäkymiin vuosina 2016–2017 ei Kalevan mukaan
kuitenkaan liity mitään ”maata
mullistavaa”.
– Haasteena ovat suuret investoinnit suhteessa poistoihin sekä
velkamäärän pitäminen kurissa,
mutta kaiken kaikkiaan näkymät
ovat positiiviset.
LOVIISALLA POSITIIVISET TALOUSNÄKYMÄT
Sote-uudistus puolittaa budjetin 2019?
Loviisan kaupungilla pyyhkii taloudellisesti kohtuullisen hyvin ja näkymät ovat positiiviset.
– Palvelujen näkökulmasta mitään
merkittäviä heikennyksiä ei ole
luvassa. Päinvastoin haluamme
panostaa kehittämiseen myös tulevaisuudessa, kaupunginjohtaja
Olavi Kaleva vakuuttaa.
Loviisa on pysynyt tälle vuodelle
asetetuissa talouden kokonaisraameissa.
– Kutakuinkin, Kaleva vastaa.
– Myyntitulot – erityisesti maan-
14
myyntitulot – eivät tosin näytä toteutuvan odotetusti, joten tulos
tulee olemaan ennakoitua jonkin
verran huonompi, hän täsmentää.
Vuoden 2016 talousarvion valmistelu on meneillään. Päätökset
tehdään kaupunginvaltuuston kokouksessa 11. marraskuuta.
Kaleva kertoo, että kunnallisveron korotus ei ole ollut valmisteluissa esillä. Toisin sanoen Lovii-
san tuloveroprosentti – kansanomaisesti veroäyri – pysynee ensi
vuonnakin 19,75 prosentissa.
”Ei mitään maata mullistavaa”
Valtionosuuksien leikkaukset ja
muut valtion kiristämistoimet vaikuttavat jatkossakin Loviisan kuntatalouteen, ja sama koskee pitkäaikaistyöttömien hoitoa.
– Työttömyyden lisääntyessä
Vuonna 2019 kunnan
rooli muuttuu
Suuri mullistus odottaa sitten
vuonna 2019, jos Sipilän hallituksen kaavailema sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus toteutuu.
– Sen mukaan kunnat eivät enää
vuoden 2018 jälkeen vastaa sotetoiminnan rahoituksesta, eivätkä
myöskään palvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta. Se puolittaa
kaupungin budjetin ja vaikuttaa
monella tapaa kunnan toimintaan
ja tukipalveluihin, esimerkiksi keit-
EI ENÄÄ PERUSTUSLAILLISTA ONGELMAA
– Seuraamme tilanteen kehitystä tarkkaan ja
valmistaudumme huolellisesti edessä oleviin
muutoksiin, kaupunginjohtaja Olavi Kaleva sanoo.
tiö- ja siivouspalveluihin.
Tällä on vaikutuksensa myös verotukseen ja valtionapuihin.
– Kun kunnan aiemmin vastaamista toiminnoista noin 50 prosenttia jää pois, vähenevät myös valtionavut merkittävästi. Lisäksi paineet
kunnallisveroprosentin laskemiseksi ovat kovat. Niiden suuruutta
Sote-alueet vastaavat palvelujen tuottamisesta, ja rahoitus tapahtuu jatkossa
valtion varoista.
– Perustuslaillista ongelmaa ei toisin
sanoen synny, kuten aiemmissa esityksissä.
Kalevan mielestä parannus aiempaan, viime keväänä kariutuneeseen
sote-esitykseen on sekin, että kunnan
palveluksessa ollut terveydenhuollon
ja sosiaalialan henkilöstö siirtyy uuden
esityksen myötä sote-alueiden palvelukseen kunnallisina viranhaltijoina.
– Toisin sanoen vanhoina työntekijöinä.
on kuitenkin vielä tässä vaiheessa
hankala arvioida. Mikäli kunnallisvero kevenee tulevaisuuden soteratkaisun myötä, ottaa valtio kyllä
sen takaisin valtion verotuksessa.
– Kunnan rooli muuttuu nykyistä enemmän ”elinvoiman ylläpitäjäksi”, Olavi Kaleva luonnehtii.
NÄIN SOTE-UUDISTUS ETENEE
Hallitus tekee sosiaalija terveydenhuollon
uudistuksen keskeiset
päätökset lähiaikoina.
Lokakuu 2015
Päätös palveluja järjestävien
itsehallintoalueiden
määrästä ja rahoituksen
perusratkaisusta
Huhtikuu 2016
Uudistusta
koskeva laki
lausuntokierrokselle
2017
Sote-laki
voimaan
2018
Sote-alueiden
valmisteleva
toiminta
käynnistyy
Tammikuu 2019
Vastuu sote-palveluista
siirtyy kunnilta ja
kuntayhtymiltä uusille
itsenäisille sote-alueille
Sote-uudistuksen myötä sosiaali- ja terveyspalveluja järjestävien toimijoiden määrä vähenee vuoden 2019 alussa lähes 200:sta alle kahteenkymmeneen.
15
Hyötytietoa
Koulutoiminnan kokonaisselvitys valmistumassa
Neljäs kouluverkkoselvitys valmistuu vuoden 2015 loppuun mennessä kaupunginvaltuuston
päätöksen mukaisesti. Kuntalaisille järjestetään info- ja keskustelutilaisuuksia keväällä 2016.
Myös kouluverkkoselvitykseen perustuvat
päätökset tehdään keväällä 2016, ja mahdolliset muutokset kouluverkkoon toteutetaan aikaisintaan syksyllä 2017.
Neljättä kouluverkkoselvitystä luonnehditaan koulutoiminnan kokonaisselvitykseksi, johon sisältyvät muun muassa kouluinvestointien priorisointi ja niiden aikataulutus. Valmisteilla on myös tarkennettuja
hankesuunnitelmia päätöksenteon tueksi.
– Nyt kun uusi suomenkielinen koulukeskus eli Harjurinteen koulu on saatettu
mukavasti käyntiin, teemme kokonaistarkastelun muiden koulujen osalta. Joidenkin koulujen yhdistäminen on mahdollista
tulevaisuudessa, sivistysjohtaja Thomas
Grönholm sanoo.
Koulutoiminnan kokonaisselvityksen
työryhmään kuuluvat Grönholmin lisäksi
tilapäällikkö Antti Kinnunen, taloussuunnittelija Siv Mårtens ja koulutuspäällikkö Timo
Tenhunen. Ryhmään kutsutaan tarvittaessa
muita asiantuntijoita.
– Olemme teettäneet koulujen ja päiväkotien kuntoarviot. Kun faktat ovat pöydällä, tehdään hankesuunnitelmat ja niiden
pohjalta vaihtoehtoisia ratkaisumalleja.
Kokonaisselvityksessä huomioidaan myös
opiskelutilat, oppilasmäärät ja -ennusteet,
oppilaaksiottoalueet ja muita toimia, kuten
johtamisjärjestelyjä ja kielikylpymahdollisuutta, Grönholm toteaa.
KESKITETÄÄN
sivistysjohtaja Thomas Grönholm,
puh. 0440 555 250,
[email protected]
koulutuspäällikkö Timo Tenhunen,
puh. 0440 555 332, [email protected]
Loviisan ja muiden kuntien opetussuunnitelmien edistymistä voi seurata osoitteessa
www.oph.fi/ops2016 -> e-Perusteet.
Avoinna kaikkina arkipäivinä
Asiakaspalvelupiste on avoinna jokaisena arkipäivänä ympäri vuoden.
yhdistää oppiaineita luovasti
16
se on ainakin alkuun haastavaa opettajille,
joten olemme järjestäneet heille koulutuksia
parin vuoden ajan, Tenhunen toteaa.
Mukaan kehittämiseen on otettu myös
kolmas sektori, yrittäjät ja oppilaiden huoltajat. Heille on järjestetty paneeleita ja keskustelutilaisuuksia.
– Kaikki sektorit otetaan opetussuunnitelman teossa huomioon. Opetussuunnitelman etenemistä voi seurata ja kommentoida
netissä, kun saamme konkreettisia tekstejä
valmiiksi, Tenhunen kertoo.
Tämän vuoden aikana sivistyslautakunta päättää tuntijaosta, jota on käsitelty
lautakunnassa jo kaksi kertaa. Viimeistään
toukokuussa 2016 tehdään päätökset pai-
Loviisan kaupunki keskittää asiakaspalvelujaan yhteen toimipisteeseen
Karlskronabulevardi 8:aan. Monipuolinen ”yhden luukun” palvelupiste
avaa ovensa viimeistään maaliskuun alussa 2016.
Viestintäpäällikkö Lilian Andergård-Stenstrand luonnehtii uutta
palvelupistettä paikaksi, josta kaupunkilaiset saavat käytännön apua
ja tietoa laidasta laitaan päivähoitopaikan hakemisesta kansalaisopistojen kurssi-ilmoittautumisiin.
– Tähän asti palvelut on hajautettu eri keskuksiin. Nyt kaikki
neuvontapalvelut tarjotaan yhdeltä
luukulta. Paikalla on aina asiantuntevaa henkilökuntaa neuvomassa ja
vastaamassa kysymyksiin.
Useimpiin kysymyksiin vastaus
löytyy täältä.
– Syvempää tietoa ja ohjausta
monimutkaisiin asioihin saa jatkossakin keskuksissa työskenteleviltä
asiantuntijoilta. Asiakaspalvelupiste
hoitaa ajanvarauksen heidän pakeilleen, Andergård-Stenstrand kertoo.
UUSI OPETUSSUUNNITELMA
Opetushallitus hyväksyi uuden perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet
22.12.2014. Kunnat täydentävät opetussuunnitelmaa, jotta se palvelee oman alueen oppilaita parhaalla mahdollisella tavalla. Koulutuspäällikkö Timo Tenhunen kertoo, että
Loviisassa opetussuunnitelmaa muokataan
parhaillaan.
– Muutoksia Opetushallituksen valtakunnallisiin perusteisiin tulee aika paljon.
Yksi kysymys on ruotsin kielen opintojen
aloitusvuosi. Haluamme myös painottaa
kokonaisvaltaista opetusta muun muassa
yhdistelemällä eri oppiaineita. Esimerkiksi
matematiikkaa, luonnontieteitä ja äidinkieltä voi yhdistää opetuksessa luovasti. Toki
KAUPUNGIN
asiakaspalvelu
kallisesta opetussuunnitelmasta, ja
se otetaan käyttöön 1.8.2016 luokilla 1–6.
Luokilla 7–9 opetussuunnitelma otetaan
käyttöön porrastetusti. Lukion suunnitelman
pitää olla valmiina jo syksyllä 2016.
– Lukion opetussuunnitelmaan ei tosin
tule niin paljon muutoksia kuin ala- ja yläkoulujen, Tenhunen toteaa.
– Odotusajat lyhenevät ja palvelu
paranee. Hyvää on sekin, että palvelupiste on avoinna myös lomakautena, Andergård-Stenstrand sanoo.
Muutoksen yhteydessä kaupungin
puhelinvaihde ja perustettava kirjaamo siirtyvät samoihin tiloihin Karlskronabulevardille. Loviisan kaupungin matkailuneuvonta jatkaa tiloissa
omana itsenäisenä yksikkönä.
Uudistus pohjautuu muun muassa Mikael Karlssonin aloitteeseen
Front office -toiminnan käynnistämisestä Loviisassa.
Kaupunginvaltuusto antoi puoltavan vastauksen aloitteeseen keväällä 2014. Sen jälkeen uudistusta
on valmistellut hanketyöryhmä, johon Andergård-Stenstrandin lisäksi
on kuulunut hallintojohtaja Kristina Lönnfors ja kaikkien keskusten
edustajat. Tämän valmistelun pohjalta kaupunginhallitus päätti tämän
vuoden kesäkuussa, että asiakaspalvelutoimisto perustetaan.
Kaikki järjestyy
ESIMERKKEJÄ ASIAKASPALVELUPISTEEN PALVELUISTA
Lopullisista palveluista päätetään ja
tiedotetaan talven aikana.
• Kaupungin lomakkeet ja
asiakirjapyynnöt yhdeltä luukulta
• Opastus lomakkeiden sähköiseen
käyttöön
• Hakemusten ja ilmoitusten
vastaanotto
• Ajanvaraukset tapaamisiin
viranhaltijoiden kanssa
• Joidenkin tilojen varaus ja vuokraus
• Venepaikan hakeminen
• Kaavat ja suunnitelmat nähtävillä
• Tonttikartat ja tiedot vapaina
olevista tonteista
• Kansalaisopistojen kurssiilmoittautumiset
• Ilmoittautuminen tapahtumiin ja
eri tilaisuuksien lipunmyynti
• Kesätyöpaikkojen hakuun liittyvä
neuvonta
Lisäksi:
Kirjaamopalvelut
Tietokonepääte asiakkaille
Esitteitä
17
Hyötytietoa
Loviisan tori on avoinna talvikaudella
(1.9.-30.4.) tiistaisin, torstaisin ja
lauantaisin kello 7-13. Tervetuloa!
8.12. Joulumarkkinat
Markkinapäivänä tori on avoinna kello 7-18.
Lisätietoja: torivalvoja Teija Aalto,
puh. 044 565 1188, [email protected]
www.loviisa.fi/toritjamarkkinat
SYYSLOMA 15.-19.10
Kivaa tekemistä
SYYSLOMALLA
Loviisan kouluissa vietetään syyslomaa 15.–19.10.2015.
Vapaa-aikatoimisto on suunnitellut lapsille ja nuorille
monenlaista tekemistä loman ajaksi.
– Maanantaina 19.10. teemme retken Vantaan Superparkiin, jossa voi
muun muassa kiipeillä, hyppiä trampoliineilla, kokeilla eri lajeja kuten
sählyä, frisbeegolfia ja koripalloa sekä skeitata. Lisäksi järjestämme syysloman aikana pöytä- ja seurapelipäiviä Loviisan keskustassa ja lähikylissä.
– Myös jäähalliin pääsee luistelemaan. Nuorten kerhotilassa Forumissa
järjestetään lauantaina 17.10. Forum Late Night -tapahtuma, liikunnanohjaaja Karolina Hovi kertoo.
Lisäksi lapset pääsevät osallistumaan liikuntahallilla Liikunnan ihmemaa -tapahtumaan sunnuntaina 18.10.
– Suunnitelmat ja aikataulut tarkentuvat vielä, ja niihin voi tulla muutoksia.
Tapahtumia kannattaa seurata kaupungin nettisivuilta, Hovi neuvoo.
www.loviisa.fi/lomaajantoiminta
liikunnanohjaaja Karolina Hovi, puh. 0440 555 485,
[email protected]
vapaa-aikasihteeri, liikunnanohjaaja Päivi Hämäläinen,
puh. 0440 555 483, [email protected]
18
Loviisa mukana ELMA-messuilla 6.-8.11.2015
Loviisan kaupunki esittäytyy Loviisan Joulu
-teemalla ELMA-messuilla Helsingin Messukeskuksessa.
– Markkinoimme 25 neliön osastollamme paitsi joulua myös Loviisaa asuinpaikkana. Mukana messuilla ovat ainakin
Wanhan Ajan Joulukodit ja Strömforsin
ruukki, kertoo Loviisan kaupungin mark-
kinointisuunnittelija Jaana Laine.
Loviisan osasto 6p80 löytyy Muuta
maalle! -teema-alueelta, jossa esitellään
joka vuosi muutamia pääkaupunkiseudun
kehyskunnista. Loviisalla on viikonlopun
aikana myös ohjelmaa osaston yhteydessä
olevalla esiintymislavalla.
ELMA-messut on osa 6.–8.11.2015
järjestettävää, koko perheelle suunnattua
Meidän viikonloppu -messukokonaisuutta,
joka kokoaa yhteen viisi tapahtumaa: ELMA, Metsä, Kädentaito, OutletExpo ja Lemmikki. Viime vuonna messuilla oli yhteensä
yli 46 000 kävijää.
Liikuntaa, taidetta ja
robottien rakentamista
Koulutoimi ja vapaa-aikatoimi järjestivät keväällä kerhotoiminnan kehittäminen -nettikyselyn, jossa kysyttiin oppilailta ja
vanhemmilta ideoita kerhotoiminnan uudistamiseksi. Vastaajia
oli noin neljäkymmentä ja heistä suurin osa oppilaita. Vastaajien
määrä oli kutakuinkin sama kuin edellisvuonna.
– Aika pieni määrä. Voimme siis tulkita niin, että kerhotoimintaan ollaan tyytyväisiä, suunnittelija Merja Salo toteaa.
Poikia vastaajissa oli hieman enemmän kuin tyttöjä, ja 75 prosenttia vastaajista oli luokilla 1–4. Loput jakautuivat tasaisesti
luokkien 5–6 ja 7–9 välille.
”Ihan kivoja ehdotuksia”
Vastaukset olivat hyvin samankaltaisia kuin edellisenä vuonna.
Liikuntaa toivottiin ylivoimaisesti eniten, mutta myös kuva- ja
ilmaisutaide sekä sirkus ja tanssi olivat kerhotoiminnan toivelistalla.
– Ihan kivoja ehdotuksia. Toivottiin muun muassa katulätkää,
rullakiekkoa, puutöitä, mopon ja fillarin korjausta, ja jopa robottien rakentamista. Kehitettävää siis kuitenkin on, sillä skaala
on laaja.
Syksyllä Loviisan kouluissa alkavat perinteiset monipuoliset
liikuntakerhot ja kuvataidekerhot. Uutena alkavat retkeily- ja
kokkikerhot. Myös teemaltaan vaihtuvaa kerhotoimintaa on tulossa tarpeen mukaan.
suunnittelija Merja Salo, puh. 050 4316 454, [email protected]
koulutuspäällikkö Timo Tenhunen, puh. 0440 555 332,
[email protected]
LÄHILIIKUNTAPAIKAT
on tarkoitettu kaikille
Loviisan lähiliikuntapaikat ovat avoimia kaikille
loviisalaisille. Vapaa-aikatoimen päällikkö Leif
Eriksson on tyytyväinen lähiliikuntapaikkojen
käyttöasteeseen. Erityisesti uuden Harjurinteen koulun lähiliikuntapaikka on aktiivisessa
käytössä.
– Kyllä siellä porukkaa näyttää olevan koko ajan. Lähiliikuntapaikka onkin tarkoitettu
vapaaseen käyttöön kaikille, vauvasta vaariin.
Tekonurmikentällä pelataan jalkapalloa, ja
viereisellä alueella voi pelata koripalloa, salibandya tai muita palloilulajeja. Kiipeilytelineet
viehättävät lapsia, ja vanhemmillekin on olemassa kuntoilulaitteita. Tekonurmikentälle on
sovittu joitakin pelivuoroja, mutta aina on myös
vapaavuoroja, Eriksson painottaa.
Lähiliikuntapaikkoja on myös Haddomissa ja
Tesjoella. Niitäkin on tarkoitus jatkossa kehittää,
kun saadaan kokemusta Harjurinteen lähiliikuntapaikan käytöstä. Myös Liljendalissa on mahdollisuus lähiliikuntaan, vaikka paikkaa ei virallisesti
nimitetä lähiliikuntapaikaksi. Pian päästään liikkumaan myös Koskenkylässä ja Valkossa.
– Tänä vuonna pitäisi lähiliikuntapaikan valmistua Koskenkylään, ja ensi vuonna myös Valkoon Valkon monitoimitalolle. Tarkastelemme parhaillaan omaa budjettiamme ja haemme rahoitusta
myös aluehallintovirastosta. Vaikka suunnitelmat
ovat vielä kesken, uskon, että lähiliikuntapaikat
saadaan toteutetuksi, Eriksson toteaa.
vapaa-aikatoimen päällikkö Leif Eriksson,
puh. 040 568 4138, [email protected]
LÄHILIIKUNTAPAIKAT LÖYDÄT TÄÄLTÄ:
Tesjoki: Kenttätie
Harjurinne: Ratakatu 1
Haddom: Haddomintie 14
Koskenkylä: Vanha Viipurintie 2
Liljendal: Kartanontie 29
19
työpaikan tai löytänyt itselleen oikean oppimispolun. Erityisesti yhdistykset ovat olleet aktiivisia työllistäjiä, Kippola kiittää.
kehittää työllisyyspalveluita
kokonaisvaltaisesti. Hirvonen
kutoo verkostoa eri toimijoiden kanssa,
jotta mahdollisimman moni
työtön nuori
tai aikuinen
pääsisi kiinni
työelämään.
– Muilla työpajoilla seinät
tulevat väistämättä vastaan. Seinättömällä pajalla
ei ole fyysisiä rajoituksia, Hirvonen
toteaa.
Koska Loviisassa on suhteellisen
paljon työttömiä, Kippola ja Hirvonen joutuivat aluksi päättämään, mistä ikäryhmästä he ottivat ensimmäiset
Seinätön-valmennettavat. He päätyivät alle 25-vuotiaisiin. Hirvonen on
myös todennut, että moni pitkäaikaistyötön on tavallaan ”väärässä jonossa”.
– Työttömien työnhakijoiden
joukossa pitäisi olla vain työkykyisiä henkilöitä. Osa hakijoista ansaitsisi eläkkeen tai sairauseläkkeen. Ei
ole reilua, että henkilö joutuu leikkimään työkykyistä, jos hän ei sitä
ole. Seinättömällä pajalla yritämme
löytää henkilölle sen etuuden, joka
hänelle kuuluu, Hirvonen toteaa.
Yhteistyöllä se sujuu
Kippolan ja Hirvosen yhteistyö on
tiivistä. Hirvonen tutkii ja analysoi
Loviisan työllisyystilannetta laajasti osallistuen alan seminaareihin ja
tiedotustilaisuuksiin. Hän valvoo ja
Asiakaslähtöisyys tärkeintä
Pitkän uran alalla tehnyt Kippola
iloitsee siitä, että Loviisassa on nyt
panostettu työllisyyden hoitoon
palkkaamalla Hirvonen työllisyyskoordinaattoriksi. Vaikka yhteistyö
Seinätön paja -toiminnassa ihminen
kohdataan yksilönä. Moni on löytänyt
työpaikan tai uuden oppimispolun.
SEINÄTÖN PAJA
AUTTAA
TYÖLLISTYMÄÄN
Loviisassa käynnistettiin 1.1.2015
uusi työllistämiskonsepti, Seinätön
paja. Seinätön paja -toiminnan tavoite on valmentaa ja ohjata kaikenikäisiä työttömiä työelämään tai opintoihin Loviisassa ja Lapinjärvellä.
Erona Loviisan muihin työpajoihin, Pikku Pietarin Pihaan, Starttipajaan ja Akseliin on se, että Seinättömässä pajassa työttömät eivät
työllisty itse pajassa, vaan heille
20
pyritään saamaan työpaikka alueen
yrityksissä ja yhdistyksissä.
Seinätöntä työpajaa vetävät työllisyyskoordinaattori Petri Hirvonen
ja työhönvalmentaja Kirsi Kippola.
– Toiminta on lähtenyt hyvin
käyntiin! Ihmiset ovat löytäneet
meidät. Halutessaan Seinättömään
pajaan voi olla suoraan yhteydessä
minuun, Petriin tai ottaa yhteyttä
TE-toimistoon. Moni on saanut jo
on vielä aluillaan ja suuntia
haetaan, on
homma kuitenkin hyvin hahmottumassa.
–
Muun
muassa lainsäädäntö vaikuttaa työhömme valtavasti.
Jaamme tietoa
keskenämme ja
heijastelemme
toistemme ajatuksia. Petri on
minun peilini, Kippola nauraa.
Hirvosen ja Kippolan mielestä
Seinätön-toiminnan peruspilari on
asiakaslähtöisyys. Jokainen työhön
tai opiskelemaan pyrkivä on oma
yksilönsä, jota myös kohdellaan
yksilönä. Työhönvalmentajana Kippola keskustelee asiakkaan toiveista
ja kartoittaa osaamista. Sitten hän
pyrkii saamaan asiakkaalle työharjoittelupaikan. Epäonnistumisen kokemuksia vältetään eikä työntekijää
jätetä yksin.
– Jos henkilö toteaakin, että kyseinen työ on hänelle väärä, emme jätä
häntä tyhjän päälle. Myöskään työnantajan ei tarvitse väkisin jatkaa, sillä me otamme asiakkaasta kopin, ja
ohjaamme toiseen työpaikkaan tai
omille työpajoillemme. Keskustelen
asiakkaan kanssa säännöllisesti hänen tuntemuksistaan ja kokemuksistaan. Moni on löytänyt itsestään
uusia vahvuuksia, Kippola kuvailee.
työnantajaa erilaisissa työllistämiseen liittyvissä asioissa. Kippola
pitää huolen siitä, että työnantaja
saa mahdollisimman tarkan kuvan
uudesta työntekijästään.
– Teen perusteellisen kartoituksen, joka auttaa työpaikkaohjaajaa.
Jo valmennuksen alussa kerron työntekijälle työelämän säännöistä, kuten
palkkauksesta ja sosiaalisista tavoista.
Pyrimme tekemään työllistämisestä
mahdollisimman vaivatonta kaikille
osapuolille, Kippola toteaa.
– Neuvomme työnantajaa paperiasioissa. Moni työnantaja pelkää
ehkä turhaankin monimutkaista
byrokratiaa, Hirvonen lisää.
SEINÄTÖN PAJA (EI IKÄRAJAA)
Loviisan työllisyyspalveluihin kuuluva
moniammatillinen metodi, jonka avulla
pyritään vaikuttamaan yksilön työmarkkina- ja koulutusaseman paranemiseen.
Seinätön paja käsittää lyhyen orientaatio- ja perehdytysjakson Pikku Pietarin Pihassa tai Akselissa, minkä jälkeen
valmentautuja sijoittuu oman suunnitelmansa mukaan johonkin kaupungin
työpisteeseen, paikalliseen yritykseen tai
yhdistykseen.
TYÖLLISYYSPALVELUT:
työllisyyskoordinaattori Petri Hirvonen,
puh. 040 572 0789,
Mannerheiminkatu 4, 07900 Loviisa
SEINÄTÖN PAJA:
työhönvalmentaja Kirsi Kippola,
puh. 045 7731 9351,
Mannerheiminkatu 14, 07900 Loviisa
Tukea myös työnantajille
Kippola ja Hirvonen tukevat myös
21
Hyötytietoa
Sibelius150-juhlavuosi on soinut
ja näkynyt ympäri Suomen,
niin myös Loviisassa – aidossa
Sibelius-kaupungissa.
Sibelius vetää myös ulkopaikkakuntalaisia
– Museon näyttelyssä on ollut paljon kävijöitä, kiertokävelyillä kiitettävästi osallistujia ja koko vuoden
Sibelius on soinut pienemmissä
konserteissa ympäri Loviisan. Elokuussa loviisalaisen koreografi Beniamino Borghin tanssiteos Kymi
Sinfonietan Sibelius-tulkintaan täyttyi viimeistä paikkaa myöten, kertoo
kulttuuriohjaaja Sirpa Flinck.
Tarjontaa on ollut paljon, ja esimerkiksi Loviisan Sibeliuspäivät
ovat lippuvarausten perusteella vetäneet aikaisempaa huomattavasti
enemmän ulkopaikkakuntalaisia.
– Konserttien alla puhelin soi
tauotta ja huomattavan suuri määrä
soittajista on ulkopaikkakuntalaisia.
Osallistuminen Sibelius-osastolla
tammikuisille matkamessuille oli
varmaan hyvä veto, Flinck miettii.
Vaikka Sibeliuspäivät ovat jo takana, mielenkiintoisia tapahtumia
on vielä edessäkin. Esimerkiksi itsenäisyyspäivää vietetään vähän eri
tavalla kuin ennen.
– Itsenäisyyspäivän aamuna on
kello 9.30 seppeleiden lasku kaikilla
hautausmailla ja kello 10 pidetään
kaikissa kirkoissa juhlajumalanpalvelukset ja tarjotaan kirkkokahvit.
Illalla kello 17 juhlitaan sitten ”isol-
la kirkolla” keskustassa viulukonserton ja Finlandian muodossa vähän
pontevammin, Flinck täsmentää.
Loviisan oppaat järjestävät Loviisan Jannen kunniaksi 5.12. Evelinatädin kahvikutsut Ravintola Loviisan Kappelissa.
Lisätietoja: kulttuuriohjaaja Sirpa Flinck,
puh. 0440 555 499, [email protected]
Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimisto,
Karlskronabulevardi 8
Loviisan Sibelius150-juhlavuoden
ohjelma: www.visitloviisa.fi/sibeliusjaloviisa
Omatoimisesti kirjastoon
Liljendalin kirjaston toimintaa laajennetaan ensi vuonna, jolloin kirjastoon pääsee käymään silloinkin,
kun henkilökuntaa ei ole paikalla.
Aukioloaikaa pidennetään aamusta ja illasta, mutta öisin kirjasto ei ole auki omatoimikävijöillekään. Sisään pääsyyn tarvitaan
kirjastokortti ja salasana.
22
– Tarkemmat suunnitelmat ja remontin aloittamisaikataulu ovat vielä
kesken, mutta vuoden 2016 aikana
omatoimikirjasto on tarkoitus avata. Luultavasti omatoimikirjastoon
pääsee arkisin aamuseitsemästä iltakymmeneen. Viikonloppuisin suljemme kuitenkin ehkä jo kahdeksan
aikaan illalla, lähikirjastovastaava
Linda Åkerlund kertoo.
Liljendalin omatoimikirjasto
perustetaan valtion 25 000 euron
kehittämisavustuksen turvin.
– Tänne tulevat palautus- ja
lainausautomaatit. Myös tietokonetta pääsee käyttämään, Åkerlund sanoo.
LILJENDALIN LÄHIKIRJASTO,
Kartanontie 27, Liljendal
lähikirjastovastaava
Linda Åkerlund, puh. 0400 532 609,
[email protected]
Liljendalin lähikirjaston nykyiset
aukioloajat:
ma 12–15, ti 9–15, ke 16–19,
to 16–19, pe 12–15, la suljettu
Tervetuloa
LYHYTKURSSEILLE
Valkon kansalaisopiston
syksyn lyhytkursseille mahtuu
vielä mukaan.
Kursseilla opitaan entisöintiä, kirjansidontaa
ja tekemään koivurisutöitä. Kehoa hellitään
tanssilla ja puutarhakärpäsen puremat pääsevät tutustumaan perennapenkin suunnitteluun.
Pinterest-päivän aikana tutustut visuaaliseen nettipalveluun. Lyhytkursseilla opitaan
myös tekemään turkkilaisia herkkuja, ja piparkakkupajassa saa hullutella. Lisäksi opiskellaan alku-, pää- ja jälkiruokien tekemistä
syksyn sadosta. Lopuksi voit vielä osallistua
punaviini-tasting-kurssille.
1700-LUVUN JOULU MUSEOSSA
Ruotsalainen 1700-luvulla elänyt kartanonrouva Märta Helena Reenstierna alias Årstafru on tunnettu yli 5000 sivun päiväkirjamuistelmistaan.
- Nämä päiväkirjat ovat ainutlaatuinen
lähde 1700-luvulla eläneen kartanonrouvan
elämään. Hän on kirjannut niihin kaiken muun
lisäksi pikkutarkkoja listauksia lempiruoistaan, mitä milloinkin syötiin, minne mentiin
syömään, miten pukeuduttiin ja tietenkin myös
miten joulua vietettiin, kertoo Loviisan kaupungin museointendentti Jaana Toivari-Viitala.
Päiväkirjamuistelmien perusteella Jaana
Toivari-Viitala ja museoassistentti Carina Nygård ovat voineet luoda tarkan kuvan tuon ajan
joulunvietosta. Nygård ompelee museon omalle ”Årstafrulle” paremman perheen sunnuntaiasun ”robe à la francaisen”, ja näyttelyssä voi
tutustua herraskartanon rouvan seurapiirielämään 1700-luvun toisella puoliskolla.
MUSEON NÄYTTELYT SYKSYLLÄ 2015:
18.10.–15.11.2015 Ulla Malmin muistonäyttely
27.11.2015–10.1.2016 Museon joulu 2015
LOVIISAN KAUPUNGIN MUSEO
Puistokatu 2, puh. 040 660 4517, 044 450 5009,
www.loviisa.fi/komendantintalo
avoinna näyttelyiden aikana ti–pe
ja su klo 12–16, muulloin su klo 12–16
Täältä löydät VaKon lyhytkurssit:
http://edu.loviisa.fi/vako
Joulun ajan erikoisaukiolot:
27.11. klo 12–22, 5.–6.12. ja 12.–13.12.
klo 10–17, suljettu 22.–26.12. ja 1.1.2016.
Vapaa pääsy
Suoraan ilmoittautumaan pääsee osoitteesta:
https://www.opistopalvelut.fi/valko/index.asp
Onnelin ja Annelin talvi -elokuvan ensi-ilta 9.10.
Onnelin ja Annelin talvi -elokuva
saa ensi-iltansa elokuvateattereissa
kautta maan perjantaina 9.10.
Onnelin ja Annelin talvi -elokuvaa
kuvattiin Loviisassa viime talvena.
Se on jatkoa Onneli ja Anneli -elokuvalle, joka keräsi lähes 180 000
katsojaa elokuvateattereissa vuonna
2014 ja palkittiin parhaana pitkänä
lastenelokuvana Chicagon kansainvälisillä lastenelokuvafestivaaleilla.
Onnelin ja Annelin talvi -eloku-
van on ohjannut Saara Cantell, ja se
perustuu Marjatta Kurenniemen samannimiseen kirjaan. Onnelin roolin
näyttelee Aava Merikanto ja Annelia
esittää Lilja Lehto, kuten aiemmassakin elokuvassa.
Loviisan kaupunki on yksi molempien Onneli ja Anneli -elokuvien
pääyhteistyökumppaneista.
Ensi-iltanäytökset 9.10. klo 14, 16 ja
18, Kino Marilyn, Kuningattarenkatu 17
23
Kylillä
ANDERSBY, HOMMANSBY,
TAVASTBY JA SKINNARBY
LOVIISA
Loviisan kaupungin palveluhakemisto
2015 - 2016
JUHLAT
kylänraitilla
24
koinaan talon ja muuttivat kylälle
pienten lastensa kanssa.
– 90-luvulla täällä oli paljon lapsiperheitä, nykyään vähemmän, hän
sanoo.
Kylät ovat hiljentyneet ja ikäjakauma on vanhemman puolella.
Koulun lakkauttaminen vuonna
2008 oli kyläläisille takaisku.
Ikäjakauma vanhemman puolella
Ennen Loviisan ja naapurikuntien
yhdistymistä kaksi kunnista sijaitsi
Liljendalin, kaksi Pernajan puolella.
Silloin käytiin eri paikoissa äänestämässä.
– Muuten neljä kylää ovat olleet
yksi kyläyhteisö siitä saakka, kun
kansakoulu 1904 rakennettiin, kertoo kyläyhdistyksen aktiivi Viola
Malmberg.
Loviisasta kotoisin oleva Malmberg on asunut Tavastbyssä yli 20
vuotta. Malmbergit rakensivat ai-
Talkoohenki voimavarana
Kyläyhdistys pyrkii kuitenkin parhaansa mukaan aktivoimaan asukkaita.
– Yhdistykselle on ehkä enemmän tarvetta nyt kuin parikymmentä vuotta sitten. Järjestämme useita
tapahtumia vuodessa. Niissä kyläläiset tapaavat toisiaan ja vaihtavat
kuulumisia.
Malmbergia ilahduttaa myös se,
että kylään on aivan viime vuosina
tullut joitakin nuoria paluumuuttajia.
– Se tuo uutta pirteyttä. Esimer-
etsivät nuorisotyöntekijät:
Emmi Pulliainen..............................................0440 555 387
Nina Mikvelt...................................................0440 555 386
Jari Kaasinen...................................................044 4505041
Loviisan kaupunki
Andersby, Hommansby, Tavastby ja Skinnarby ovat loviisalaiskyliä, joiden peltoja ja metsiä
halkoo mutkitteleva Loviisanjoki. Aina edes paikallisille ei ole selvää, minkä kylän puolella ollaan.
Kolmetoista vuotta sitten hiljalleen
vanhenevien kylien asukkaat löivät
hynttyyt yhteen ja perustivat yhteisen kyläyhdistyksen. Fyra byar
NOAK sai nimensä kunkin kylän
toisesta kirjaimesta.
Jo pari vuotta perustamisensa jälkeen NOAK valittiin vuoden kyläksi Itä-Uudellamaalla.
Etsivä nuorisotoiminta
www.loviisa.fi
[email protected]
kiksi nuorisoseura on taas hyvinkin
aktiivinen.
NOAKin tarkoituksena on kasvattaa yhteisöllisyyttä ja viihtyvyyttä sekä auttaa kylissä asuvia vanhuksia. Ydinporukka kokoontuu kerran
kuussa, ja kaikille avoimia tapahtumia järjestetään jopa kymmenkunta
vuodessa. Tällaisia ovat muun muassa konsertti- ja teemaillat, teatterimatkat, teidensiivoustalkoot ja salakuljettajien aikoinaan käyttämän
Viinapolun kunnostaminen.
Muutama vuosi sitten NOAK
teetti kyselyn, jonka pohjalta kylille laadittiin muun muassa turvallisuussuunnitelma.
– Meillä on edelleen hyvä talkoohenki, ja se on tärkeä voimavara tälle
alueelle.
Käyntiosoite: Mannerheiminkatu 4
(Raatihuone), Loviisa
Postiosoite: PL 77, 07901 Loviisa
Puhelinvaihde.................................................019 555 1
Faksi.................................................................019 535 791
[email protected]
aukioloajat: ma–pe klo 8–16
A
A-klinikka
H
puhelinaika ma–pe klo. 10–11
sosiaalityöntekijä Laila Hurmerinta...........040 721 7565
sairaanhoitaja Päivi Saarhelo.......................040 751 8566
Kirkkokatu 9, 07900 Loviisa
työllistämiskoordinaattori
Petri Hirvonen...............................................040 572 0789
Apuvälineet
Apuvälineiden lainaus:
Loviisan terveyskeskus.................................0444 555 301
ma–pe klo 8–9 ja klo 12–13
Arkisto
arkistonhoitaja Eva Taimioja........................0440 555 434
E
Elinkeino- ja kehittämisasiat
kehittämisjohtaja Sten Frondén..................040 559 5525
yrityspalvelujohtaja Fredrik Pressler..........0500 498 696
[email protected]
www.posintra.fi
Elintarvikevalvonta
ks Terveydensuojelu
Eläinlääkäripalvelut
Eläinlääkäri Loviisa.........................................040 713 9886
Eläinlääkäri Lapinjärvi....................................040 713 9888
Eläinlääkäripäivystys arkisin.........................0600 18 998
klo 16–08, la–su pyhinä
Ensiapu ja päivystys
ks. Terveyspalvelut
Erityislastentarhanopettajat,
Esiopetus
koulutuspäällikkö Timo Tenhunen..............0440 555 332
Fysioterapia
Ajanvaraus ja apuvälineiden lainaus:
Loviisan terveyskeskus.................................0444 555 301
ma–pe klo 8–9 ja klo 12–13
Hammashoito, ks. Terveyspalvelut
Henkilöstöasiat
Henkilöstötoimisto,
Brandensteininkatu 13, 07900 Loviisa
henkilöstöpäällikkö Jan Rosenström.........0440 555 210
työhyvinvointikoordinaattori
Anne Hovi.......................................................040 573 2140
Akseli (aikuisten työpaja)
ks.Varhaiskasvatuspalvelut
Kyläyhdistys Fyra Byar NOAK, noak.fi
yhdistyksen sihteeri Viola Malmberg,
puh. 050 430 9174, [email protected]
F
Hätäkeskus, yleinen hätänumero...........112
I
ICT-asiat
J
Joukkoliikenne
ICT-yksikkö, Itäinen Tullikatu 7, Loviisa
tietohallintopäällikkö Marko Perttilä.........0440 555 201
suunnitteluinsinööri Suvi Peltola................0440 555 339
Julkiset kuulutukset
Virallinen ilmoitustaulu, Raatihuone,
Mannerheiminkatu 4, Loviisa,
ma–pe klo 8–16
Jätehuollon valvonta
ympäristönsuojelutoimisto..........................0440 555 413
040 777 3460
Jätehuolto
Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy....................0200 70707
asiakaspalvelu arkisin klo 9–15.30
www.iuj.fi
Jäteveden käsittely
haja-asutusalueella
ympäristönsuojelutoimisto..........................0440 555 413
040 777 3460
Kaavoitus ja arkkitehtuuri
kaupunginarkkitehti
Maaria Mäntysaari.........................................0440 555 403
kaavasuunnittelija Sisko Jokinen.................040 555 0455
kaavarekisterinhoitaja/kaavaotteet
suunnitteluavustaja Barbro Kullström......0440 555 344
25
K
Kalastusluvat
Kaupungin kalastuslupia voi ostaa:
Lounasravintola Safcafé................................517 100
Länsikaari 1, 07900 Loviisa
Aukioloajat: arkisin klo 6–21,
la klo 7–20, su klo 8–20.
Koskenkylän kalastusalue.............................0400 778 704
Kansalaisopisto (suom.)
Valkon kansalaisopisto
rehtori Eija Temmes-Silvonen.....................0440 555 251
toimistosihteeri Johanna Lönnfors............0440 555 297
Kartta- ja paikkatieto
paikkatietoinsinööri Tuulia Hiltunen..........0440 555 410
paikkatietokäsittelijä......................................0440 555 421
Katujen kunnossapito
maanrakennusmestari Irma Korppi...........0440 555 849
Katuvalot
maanrakennusmestari Irma Korppi...........0440 555 849
Kaukolämpö
Porvoon Energia.............................................661 4230
www.porvoonenergia.fi
Kaupungingeodeetti
kaupungingeodeetti Mia Kajan....................0440 555 237
16.11.2015 alkaen
Kaupunginjohtaja Olavi Kaleva..........0440 555 212
johdon assistentti Carola Nystedt.............040 555 0039
Kaupunginkanslia
Mannerheiminkatu 4, 07900 Loviisa,
[email protected]
hallintojohtaja Kristina Lönnfors................0440 555 216
toimistosihteeri Merja Ralanti.....................0440 555 388
Kaupunginlakimies
hallintojohtaja Kristina Lönnfors................0440 555 216
koulutuspäällikkö Timo Tenhunen...............0440 555 332
suunnittelija Merja Salo.................................050 431 6454
maanmittausinsinööri....................................040 801 7021
Kirjastot
- Loviisan pääkirjasto.....................................044 723 0242
Kuningattarenkatu 24,
tai 555 307
[email protected]
- Liljendalin lähikirjasto.................................0400 532 609
Kartanontie 27,
[email protected]
- Pernajan lähikirjasto, Kiesitie 3.................044 723 0243
[email protected]
040 723 0244
- Tesjoen lähikirjasto, Keskustie 2...............044 723 0246
[email protected]
Lastensuojelu, ks Sosiaalipalvelut
Kouluruokailu, ks. Ruokapalvelut
Koulut (suomenkieliset)
Toimisto:
Käyntiosoite: Karlskronabulevardi 8, Loviisa
Postiosoite: PL 68, 07901 Loviisa
Avoinna: ma–pe klo 9–12 ja 13–15.30
koulutuspäällikkö Timo Tenhunen..............0440 555 332
suunnittelija Merja Salo................................050 431 6454
toimistosihteeri Tuula Lehto........................044 405 5517
Tesjoen koulu, Tavastantie 10......................0440 555 993
- koulunjohtaja...............................................044 557 7240
- iltapäivätoiminta /
Tesjoen seurakuntakoti..............................044 722 9231
Kiinteistötoimitukset
Lastenneuvolat, ks. Terveyspalvelut
Nina Böhls.......................................................0440 555 292
Tytti Eriksson..................................................044 565 1063
Jenny Valkama..................................................0440 555 343
Merja Lantta-Griffin......................................0440 555 406
ks. ruotsinkielinen luettelo Skolor
Kirkonkylän koulu, Koulutie 4A, Ruukki...044 450 5060
- koulunjohtaja...............................................044 557 7253
Teutjärven koulu, Turkkilantie 167.............044 450 5061
- koulunjohtaja...............................................050 466 1163
- iltapäivätoiminta..........................................050 466 1163
Harjurinteen koulu, Ratakatu 1
- rehtori...........................................................0440 555 752
- apulaisrehtori...............................................0440 555 265
- koulusihteerit...............................................0440 555 254
0440 555 266
- iltapäivätoiminta..........................................0440 555 897
toi-opetus.....................................................0440 555 946
Valkon koulu, Pitkäniityntie 62...................040 359 9969
- koulunjohtaja...............................................0440 555 752
- iltapäivätoiminta..........................................0400 268 677
Myllyharjun lukio, Ratakatu 1......................0440 555 268
- rehtori...........................................................0440 555 752
- apulaisrehtori...............................................0440 555 984
HUS-laboratorio, Loviisan terveyskeskus,
Öhmaninkatu 4, Loviisa................................09 471 86800
palvelupäällikkö Jaana Iivonen.....................0440 555 471
Koulukuraattori
Koulut (ruotsinkieliset)
Laboratorio
Lasten ja nuorten
sosiaali- ja terveyspalvelut
Koulukuljetukset
Kiinteistöhuolto,
omat kiinteistöt
kaupungingeodeetti Mia Kajan....................0440 555 237
16.11.2015 alkaen
kiinteistörekisterinhoitaja
Marianne Forstén...........................................0440 555 418
L
suunnittelija Merja Salo.................................050 431 6454
Isnäsin koulu, Edöntie 27.............................0440 555 813
- iltapäivätoiminta..........................................0440 555 359
Kiinteistörekisteri
26
Koululaisten iltapäivätoiminta
Keskusvaalilautakunta
työnjohtaja Kari Skräddars..........................0440 555 450
tilapäällikkö Antti Kinnunen.........................0440 555 412
Käyntiosoite: Karlskronabulevardi 8, Loviisa
Postiosoite: PL 68, 07901 Loviisa
Avoinna: ma–pe klo 9–12 ja 13–15.30
kulttuuriohjaaja Sirpa Flinck........................0440 555 499
kulttuuriohjaaja Agneta Longhurst.............0440 555 354
vt. kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen
päällikkö Leif Eriksson..................................040 568 4138
Kotihoito
Koulut:
Koskenkylän koulu, Loviisantie 1328.........044 450 5062
- koulunjohtaja...............................................040 753 6414
- iltapäivätoiminta..........................................0440 555 351
hallintojohtaja Kristina Lönnfors................0440 555 216
Kulttuuritoimi
asuntosihteeri Gisela Forsström................0440 555 955
palveluvastaava Monica Sund.......................0440 555 380
koordinaattori Nina Lehtola........................044 505 1309
ohjaaja Satu Nybondas..................................040 571 6488
museoassistentti Carina Nygård.................044 450 5009
- Loviisan kaupungin museo.........................040 660 4517
Puistokatu 2, Loviisa
- Ruukin pajamuseo, Ruukintie 11 A
Viirilän kotiseutumuseo, Höjmusantie 4
vt. kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen
päällikkö Leif Eriksson..................................040 568 4138
Korjausavustukset
Kaupunginvaltuusto,
kaupunginhallitus
hallintojohtaja Kristina Lönnfors................0440 555 216
Kulttuurilautakunta
- Kirjastoauto, kirjastoautonkuljettaja
Carl-Henrik Ramsay......................................0400 183 565
[email protected]
- vt. kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen
päällikkö Leif Eriksson..................................040 568 4138
M
N
Nuorisoasiat, ks.Vapaa-aikatoimi
Nuorisovaltuusto
nuorisotyöntekijä Tom Nyström................0440 555 480
puheenjohtaja Saara Iivari............................0440 555 865
O
Oppilashuolto
P
Pelastuslaitos
Ks. Koulukuraattorit ja Psykologit
ks. Itä-Uudenmaan pelastuslaitos................020 111 1400
vaihde, www.iupl.fi
yleinen hätänumero.......................................112
Perheneuvonta
Puhelinaika ti. ja to. 13-14
psykologi Elina Auvinen................................040 721 4468
sosiaalityöntekijä Susanne Lindström........040 774 6469
Liikunta ja ulkoilu, ks.Vapaa-aikatoimi
Perusopetus, ks. Koulut
Lukiot, ks. Koulut
Perusturvakeskus
Maaseutulautakunta
maaseutupäällikkö Sam Vickholm...............040 521 8128
Maaseutuhallinto
Bäckasinkuja 1 A, 07880 Liljendal
maaseutupäällikkö Sam Vickholm...............040 521 8128
maaseutuasiamies Mats Arola.....................040 724 1150
maaseutuasiamies Jukka Lemmelä.............050 382 7553
lomituspalvelupäällikkö
Ann-Katrin Ranta-Fransman.......................040 556 6132
lomituspalveluohjaaja Ulla Kepenek..........040 556 6235
lomituspalveluohjaaja
Ulla-Birgitta Westerlund..............................040 512 7283
tieasiat, toimistosihteeri Sofia Hovi...........0440 555 338
Toimisto Porvoossa:
Piispankatu 38 06100 Porvoo
maaseutuasiamies Ritva Heikkilä................044 405 5525
maaseutuasiamies Juha Maristo..................044 405 5528
maaseutuasiamies Anni Kovanen................0440 555 824
toimistosihteeri Siv-Ann Antell...................044 405 5509
Markkinointi
markkinointisuunnittelija Jaana Laine........0440 555 219
Matkailu
asiakaspalvelu..................................................040 555 3387
Karlskronabulevardi 8, [email protected]
avoinna: 15.8.-31.12. ja 2.1.–
juhannukseen ma–pe klo 10–16
juhannuksesta - 15.8. ma–pe klo 10–18,
la–su klo 10–14
matkailuneuvoja Shasmine Bruce...............040 555 3387
matkailusihteeri Lilian Granberg................0440 555 234
Ruukin kesäinfo.......................................0440 555 366
Ruukintie 11 A, 07970 Ruotsinpyhtää
avoinna: 1.6.–31.8.
Metsät, ks. Maaseututoimi
- lähimetsät, ks. Puistot, viheralueet ja lähimetsät
Mielenterveys
puhelinaika ma–pe klo 8–8.30
psyk. sairaanhoitaja Anne Santaharju.........0444 555 346
Mittauspalvelut
paikkatietoinsinööri Tuulia Hiltunen..........0440 555 410
Museot
Hallinto, Degerbynkatu 21, 07900 Loviisa
Avoinna klo 9–15
perusturvajohtaja Carola Klawér...............0440 555 360
Jaana Iivonen...................................................0440 555 471
- palvelupäällikkö, lapset ja nuoret
Lisbeth Forsblom...........................................0440 555 345
- palvelupäällikkö, seniorit
Annette Povenius..........................................0440 555 927
- taloussuunnittelija
Päivi Heikkilä..................................................0440 555 882
- hyvinvointikoordinaattori
Britta Nieminen.............................................044 557 7244
- tietojärjestelmien asiantuntija
toimistosihteerit:
Gunnevi Holmsten......................................040 540 4564
Pia Lindroos..................................................0440 555 352
Mona Toivanen.............................................040 540 6180
Pirjo Koskinen..............................................0440 555 341
Perusturvalautakunta
perusturvajohtaja Carola Klawér...............0440 555 360
Pieneläinhautausmaa
työnjohtaja Evelyn Tahvanainen..................0440 555 905
Pikku Pietarin piha
(nuorten työpaja)
Mannerheiminkatu 14, 07900 Loviisa
työllistämiskoordinaattori
Petri Hirvonen...............................................040 572 0789
Potilasasiamies Monica Sund...............0440 555 830
Psykologit
perheneuvonnan psykologi
Elina Auvinen...................................................040 721 4468
puhelinaika ti ja to klo 13-14,
terveyskeskuspsykologi
Tio-Maria Bäckblom......................................040 779 1036
puhelinaika ti ja pe klo 8-9
koulupsykologi, suomenkielinen
Enni Hongisto.................................................0440 555 903
koulupsykologi, ruotsinkielinen
Peter Sundsten...............................................040 480 8378
Puistot, viheralueet ja
lähimetsät
työnjohtaja Evelyn Tahvanainen...................0440 555 905
museointendentti Jaana Toivari-Viitala.......0440 555 357
27
Päihdehuolto
R
Rakennus- ja
ympäristölautakunta
johtava rakennustarkastaja
Rolf Skogberg.................................................0440 555 411
ympäristönsuojelusihteeri
Heidi Lyytikäinen...........................................0440 555 373
Sivistyslautakunta
sivistysjohtaja Thomas Grönholm..............0440 555 250
Sosiaaliasiamies
Rakennusvalvonta ja
rakennusluvat
sosiaaliasiamies Ritva Liukonen...................044 729 7987
puhelinaika ma–to klo 9-12
Toimisto: Kuningattarenkatu 15 B 2. krs,
lupasihteeri Hannele Nyman......................040 763 0424
toimistosihteeri Mari Pöyry........................040 555 4052
johtava rakennustarkastaja
Rolf Skogberg.................................................0440 555 411
lupatarkastaja Marjaterttu Mäntynen........0400 182 156
rakennustarkastaja Pekka Poittinen...........050 382 7551
rakennustarkastaja Rolf Weckman.............0400 778 705
Röntgen
HUS-röntgen Loviisan terveyskeskus,
Öhmaninkatu 4, Loviisa................................505 1229
S
Sairaalat, ks. Terveyspalvelut
Sairaankuljetus
T
Talouspalvelut
Yleinen hätänumero......................................112
Satama, Loviisan Satama Oy
Satamatalo,Valko
toimitusjohtaja Tiina Vepsäläinen.................0440 555 731
toimistosihteeri Mona Skogberg.................0440 555 732
Senioripalvelut
palvelupäällikkö Lisbeth Forsblom..............0440 555 345
Senioripalvelukeskus, Mariankatu 31 A,
Loviisa, Avoinna klo 9–12
palveluvastaava Monica Sund.......................0440 555 380
palveluohjaaja Kitty Sirén.............................040 8613080
Kotihoito, ks Kotihoito
Hoivayksiköt
Hemgården, Mäntykoto................................0444 555 322
Hemgården, Sateenkaari..............................0444 555 452
Onnela.............................................................044 505 1018
Kodinonni........................................................0440 555 370
Taasiakoti, Sinikello........................................555 458 tai
044 505 1821
Taasiakoti,Vanamo.........................................555 454 tai
044 505 1821
Emil-koti..........................................................0444 555 327
Rosenkulla.......................................................0444 555 324
Hambergin koti..............................................0444 555 343
Marita-koti......................................................505 1402
Siivouspalvelut
siivouspäällikkö Tuija Niemeläinen.............0400 981 286
Sivistyskeskus
Käyntiosoite: Karlskronabulevardi 8, Loviisa
Postiosoite: PL 68, 07901 Loviisa
Avoinna: ma–pe klo 9–12 ja 13–15.30
sivistysjohtaja Thomas Grönholm..............0440 555 250
taloussuunnittelija Siv Mårtens...................040 568 5526
suunnittelija Merja Salo.................................050 431 6454
Toimistosihteerit, asiakaspalvelu:
toimistosihteeri Mona Rönnqvist...............0440 555 996
- asiakaspalvelu
toimistosihteeri Johanna Lönnfors.............0440 555 297
- kansalaisopistot
28
maaseututoimi,
toimistosihteeri Sofia Hovi.........................0440 555 338
Sosiaalitoimisto, Itäinen Tullikatu 17, Loviisa
Avoinna: ma-to klo 9–12, 13–15.30,
pe klo 9–12, 13–14.30
Päivystys virka-ajan ulkopuolella:
Itä-Uudenmaan sosiaalipäivystys.................040 517 4194
sosiaalityöstä vastaava Pamela Stenberg...0440 555 474
Lapsiperheiden sosiaalityö ja
lastensuojelu
Sosiaalityöntekijöiden,
sosiaaliohjaajien ja lastenvalvojan...............555 1
puhelinaika ma-to klo 9-10
Aikuissosiaalityö
Sosiaalityöntekijöiden,
sosiaaliohjaajien ja etuuskäsittelijän...........555 1
puhelinaika ma-pe klo 9-10
ruokapalvelupäällikkö
Annika Kuusimurto.......................................0440 555 257
Taloustoimisto, Raatihuone,
Mannerheiminkatu 4, Loviisa
talousjohtaja Kirsi Kettunen.......................0440 555 836
talouspäällikkö Siv Gustafsson...................0440 555 336
Tekninen keskus
Kuningattarenkatu 15 B, 07900 Loviisa
Avoinna klo 9–12 ja 13–15
Kanslia..............................................................0440 555 401
Tekninen lautakunta
tekninen johtaja Ulf Blomberg....................0440 555 405
Terveydensuojelu,
terveystarkastaja
Porvoon kaupunki
arkisin klo 9-12..............................................040 168 8844
Terveyspalvelut
Sairaankuljetus...............................................112
Terveydenhuollon hoidontarpeen
arviointi ja ajanvaraus...................................019-505 1300
ma–pe klo 8–16 Hammashuollon hoidontarpeen
arviointi ja ajanvaraus...................................019-505 1340
ma-to klo 8-15, pe 8-13.30 Johtava lääkäri Tero Taipale..........................044 505 1210
Johtava hammaslääkäri Pauli Plit.................044 505 1710
Johtava hoitaja Anne Valkama......................044 505 1315
Ylilääkäri Katariina Borup............................044 505 1430
Päivystys
Porvoon sairaala............................................019 548 2551
arkisin klo 16 jälkeen,
viikonloppuisin ja pyhinä Kymenlaakson keskussairaala.....................020 633 1000
arkisin klo 16 jälkeen,
viikonloppuisin ja pyhinä Hammaslääkäripäivystys,..............................010 273 8005
Oma Hammaslääkärisi, Helsinki
ajanvaraus arkisin klo 15–21,
viikonloppuisin ja pyhinä klo 8–21
Pallokentät:
- Tesjoen kenttä, Kenttätie
- Ruotsalaisen koulukeskuksen
hiekkakenttä,Vanha Ranta
- Koskenkylän kenttä, Kullbyntie
- Haddomin kenttä, Haddomintie
- Generalshagenin koulun hiekkakenttä,
Kuningatta renkatu 21
- Uimarannan lentopallokentät, Kapteenintie
- Uimarannan tenniskentät (Casinonpuisto),
Kapteenintie
Tieasiat (yksityistiet)
Sosiaalipalvelut
Ruokapalvelut
- Ruukin urheilukeskus, Puistokuja 1
- Liljendalin urheilukenttä, Kartanontie
- Isnäsin urheilukenttä, Isnäsintie
- Pernajan kirkonkylän kenttä, Pernajantie
- Valkon urheilukenttä,Vanha Valkontie
Loviisan sairaala, Öhmaninkatu 4
osasto 3...........................................................505 1403
osasto 4...........................................................505 1404
Terveyden- ja sairaanhoito
Loviisan vastaanotto, Öhmaninkatu 4.......0444 555 357
0444 555 358
Lapinjärven terveystalo,...............................0444 555 366
Lapinjärventie 25
Hammaslääkäri ma–pe klo 8–9..............0444 555 311
Koskenkylän terveystalo, .............................040 660 1277
Suurpellontie 2
Terveydenhoitajat ma-pe klo 12-13........555 1
toimistosihteeri Veronica Lindblom...........0440 555 398
- vapaa-aika, päivähoito
toimistosihteeri Barbro Ekholm.................040 540 9796
- päivähoito
toimistosihteeri Tuula Gassman-Joronen..044 4505065
- päivähoito, laskutus
toimistosihteeri Tuula Lehto, koulut...........044 405 5517
puhelinaika ma–pe klo 10–11
sosiaalityöntekijä Laila Hurmerinta...........040 721 7565
sairaanhoitaja Päivi Saarhelo.......................040 751 8566
Tilapalvelut
tilapäällikkö Antti Kinnunen........................0440 555 412
Toimeentulotuki, ks. Sosiaalipalvelut/
aikuissosiaalityö/etuuskäsittelijä
Tonttien myynti
Asuntotontit – kiinteistörekisterinhoitaja
Marianne Forstén..........................................0440 555 418
Yritystontit – kehittämisjohtaja
Sten Frondén..................................................040 559 5525
Vaaliasiat
hallintojohtaja Kristina Lönnfors................0440 555 216
Vammaisneuvosto
sosiaalityöntekijä Agneta Alm......................0440 555 810
puhelinaika ma–pe klo 9-10
Vammaispalvelut
sosiaalityöntekijä Agneta Alm......................0440 555 810
puhelinaika ma–pe klo 9-10
Tori
Vanhusneuvosto
Uimarannat
Vapaa-aikalautakunta
torivalvoja Teija Aalto....................................044 565 1188
U
V
kunnossapito, maanrakennusmestari
Irma Korppi....................................................0440 555 849
vt. kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen
päällikkö Leif Eriksson..................................040 568 4138
Uimarannat:
- Plagen, myös talviuintimahdollisuus
1.9.–31.5., Kapteenintie
- Valkon uimaranta
- Bästonin uimaranta (Pernajan kirkonkylä),
Björkholmantie
- Koskenkylän uimaranta, Staffaksentie
- Drömstrandin uimaranta (Hopjärvi, Liljendal),
Taikarannantie
- Riissalmi (Niemistö), Riissalmentie
- Kiramo (Ruotsinpyhtään kirkonkylä, Ruukki),
Kiramontie
- Särkjärvi eteläinen (Tesjoki), Särkjärventie
Uimapaikat:
Rönnäsin uimapaikka, Museotie
Kukuljärvi, Stormossantie
Ahvenkoski, Elimäentie
Urheiluhallit
Agricolahalli, Forsöntie 3, Koskenkylä.......044 450 5022
- liikuntasali 948 m2
- vahtimestari paikalla ma–pe
klo 15.30–22.00
Liikuntahalli, Brandensteininkatu 27...........0440 555 747
- liikuntasali: 976 m2
- vahtimestari paikalla ma–pe
klo 15.00–22.00
Liljendalin liikuntatalo, Kartanontie 29
- liikuntasali: 288 m2
Valkon monitoimitalo, Pitkäniityntie 62
- liikuntasali: 255 m2
Urheilukentät
kenttämestari Jukka Gustafsson.................0440 555 889
päivystävä kentänhoitaja virka-aikana........0440 555 939
Urheilukentät:
- Keskusurheilukenttä ja harjoituskenttä..0440 555 889
Urheilutie
0440 555 939
palveluvastaava Monica Sund.......................0440 555 380
vt. kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen
päällikkö Leif Eriksson.................................040 568 4138
Vapaa-aikatoimi
Käyntiosoite: Karlskronabulevardi 8, Loviisa
Postiosoite: PL 68, 07901 Loviisa
Avoinna: ma-pe klo 9-12 ja 13–15.30
Kanslian puh...................................................044 450 5053
vt. kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen
päällikkö Leif Eriksson.................................040 568 4138
toimistosihteeri Veronica Lindblom..........0440 555 398
toimistosihteeri Mona Rönnqvist..............0440 555 996
vapaa-aikasihteeri, liikunnanohjaaja
Päivi Hämäläinen...........................................0440 555 483
liikunnanohjaaja Karolina Hovi...................0440 555 485
liikunnanohjaaja Johan Forsman.................040 555 0047
erityisnuorisotyöntekijä Tiina Möller........040 719 3388
nuorisotyöntekijät:
Sari Hännikäinen...........................................0440 555 482
Tom Nyström................................................0440 555 480
Juha-Pekka Palasmaa.....................................0440 555 861
etsivät nuorisotyöntekijät:
Nina Mikvelt...................................................0440 555 386
Emmi Pulliainen.............................................0440 555 387
Jari Kaasinen...................................................044 450 5041
Varhaiskasvatuspalvelut
Käyntiosoite: Karlskronabulevardi 8, Loviisa
Postiosoite: PL 68, 07901 Loviisa
Avoinna: ma–pe klo 9–12 ja 13–15.30
varhaiskasvatuspäällikkö Pia Nyström.....0440 555 325
toimistosihteeri Barbro Ekholm................040 540 9796
toimistosihteeri
Tuula Gassman-Joronen...............................044 450 5065
toimistosihteeri Veronica Lindblom...........040 637 5815
Päiväkodit:
Koskenkylän päiväkoti,Vanha Viipurintie 2
- päiväkodinjohtaja........................................040 551 9115
- Björnbären...................................................040 359 9955
- Metsämansikat............................................040 359 9956
- Mustikat.......................................................0400 513 745
- Puolukat.......................................................040 359 9957
- Vadelmat.......................................................0400 634 743
29
Venepaikkojen vuokraus
Isnäsin päiväkoti............................................040 357 9475
Marjakuusentie 3 as. 4
päiväkodinjohtaja..........................................050 382 7568
toimistosihteeri Anna Mytty........................0440 555 401
Vesiliikelaitos
Kuggomin päiväkoti......................................0440 555 982
Metsämarjantie 13
päiväkodinjohtaja..........................................044 565 1153
vesihuoltopäällikkö Markku Paakkarinen..0440 555 409
laskutus Ann-Charlotte Holmberg.............555 225
toimistosihteeri Tove Ståh............................0440 553 833
päivystys...........................................................0440 555 902
Leikkis, Leikkikuja 4
päiväkodinjohtaja..........................................050 382 7568
Ugglorna.........................................................0440 555 863
Ketut...............................................................0440 555 886
leikkikerho Muurahaiset.............................0440 555 371
Vierasateljee
Loviisan vierasateljee, Forum,
Brandensteininkatu 13
Lisätietoja Jouni Jäppinen.............................050 355 5701
Ruukin päiväkoti, Koulutie 4 B
päiväkodinjohtaja..........................................044 349 3132
Hemulit...........................................................044 405 1981
Muumit ja Hattivatit.....................................050 382 7561
Vierasvenesatama
Tesjoen päiväkoti, Tavastantie 12
päiväkodinjohtaja..........................................044 349 3132
Kramis.............................................................044 450 5052
Famppis...........................................................050 382 7555
Päivänsäteet...................................................044 450 5055
Tähtisilmät......................................................0440 555 853
Viestintä
Laivasillan vierasvenesatama........................0440 555 883
1.6.–31.8. päivittäin sekä sopimuksen
mukaan myös touko- ja syyskuussa,
viestintäpäällikkö
Lilian Andergård-Stenstrand........................040 183 5655
Vuokra-asunnot
Katso www.loviisa.fi ->Asuminen->
Asunnot->Vuokra-asunnot
Kaupungin omistamat vuokra-asunnot:
asuntosihteeri Gisela Forsström................0440 555 955
Hembackan päiväkoti, Backgärdanintie 1
päiväkodinjohtaja..........................................050 382 7568
Isojen puoli....................................................0440 555 389
Pienten puoli..................................................044 450 5030
Rauhalan päiväkoti, Rauhalantie 46
päiväkodinjohtaja............................................044 565 1084
Nuppuset.........................................................044 565 1096
Natiaiset..........................................................040 774 3183
Viisikot..............................................................040 195 0601
leikkikerho Nappulat.....................................040 774 3183
Väestönsuojelu, ks. Pelastuslaitos
Y
Valkon päiväkoti,Valkolammentie 29
päiväkodinjohtaja...........................................044 565 1084
Nipsut/Tiuhdit................................................044 505 1087
Hattivatit..........................................................040 779 6354
Villekulla daghem, Karlskronabulevardi 10
päiväkodinjohtaja...........................................044 565 1153
Hattifnattarna.................................................040 735 6767
Råddjuren........................................................0440 555 804
Sniffarna...........................................................0440 555 829
Lilla My.............................................................040 735 6338
Mumintrollen..................................................040 550 4041
Leikkikerho Knytten.....................................044 505 1317
Förskis..............................................................040 551 6228
Määrlahden päiväkoti,
Nordenskiöldintie 2
päiväkodinjohtaja............................................044 565 1084
Vilperit..............................................................0440 555 384
Pampulat...........................................................040 195 0603
Vekarat..............................................................0440 555 632
Perhepäiväkodit:
Bambi................................................................0440 555 808
Duvan...............................................................0400 504 217
Lyckebo............................................................040 529 1533
Avoin päiväkoti Treffis...................................0440 555 374
0440 555 432
kiertävä erityislastentarhanopettaja
Camilla Nordström.......................................0440 555 326
kiertävä erityislastentarhanopettaja
Tarja Tuominen...............................................0440 555 327
Velkaneuvonta
velkaneuvoja Taru Lillberg............................0440 555 435
puhelinaika ma–pe klo 9-10
30
Ympäristönsuojelu ja – valvonta
Toimisto: Kuningattarenkatu 15 B,
2. krs, 07900 Loviisa
lupasihteeri Gunilla Törnblom...................0440 555 407
Heidi Lyytikäinen..........................................0440 555 373
- ympäristönsuojelusihteeri
Maija Lehtomäki............................................040 777 3460
- ympäristönsuojelutarkastaja
Maud Östman................................................0440 555 413
- ympäristönsuojelutarkastaja
Yrityskontaktit ja yritysneuvonta
kehittämisjohtaja Sten Frondén.................040 559 5525
kehityspäällikkö Peter Backman................050 524 6972
[email protected]
www.posintra.fi
Ä
Äitiysneuvolat, ks. Terveyspalvelut