Tykkyläisten sukuseura Jäsenlehti 1/2015
Sukukokous 11.7.2015, katso lehden takasivu Tykkyläisten sukuseura Jäsenlehti 1/2015 Toivo Ikosen muistelmia 1930 -luvulta Siihen aikaan kun ukki radion osti ”Suomen Yleisradio Oy aloitti toimintansa 9.9.1926. Siitä alkaen se lähetti joka ilta ohjelmaa puolustusvoimien Helsingin radioaseman kautta. Yhtiö pyrki kiinnittämään huomiota ohjelmien valintaan. Radion tulee edistää kansansivistystä ja ohjelmien tarkoituksena on toimittaa hyödyllisiä tiedonantoja ja hankkia jalostavaa ja viatonta ajanvietettä. Radio siis palvelee etäällä liikekeskuksista asuvien tarpeita sekä levittää sivistyskeskuksiin kerääntynyttä tietoa ja taidetta kansan laajoille piireille.” Edellä oleva on suora lainaus teoksesta ”Vuosisatamme kronikka” (1900 1999). Suomessa oli jo ennen yleisradiotoiminnan alkamista ollut eräissä kaupungeissa yksityisten harrastamaa radiotoimintaa, joka ei ollut säännöllistä. Lähetyslaitteiden teho oli niin heikko, että ne kantoivat vain noin 20 kilometrin etäisyydelle. Otsikon tälle muistelmalleni keksin Juhani Ahon ”Kun isä lampun osti”-lastua jäljitellen. Varmaan useimmat eläkeikäiset seuramme jäsenet muistavat tuon lastun kansakouluajalta. Öljylampun osto oli merkittävä parannus pimeitten pirttien valaistukseen pärevalon ja naurislamppujen tilalle. Radion tulo oli kuitenkin aivan eri luokan tapaus varsinkin syrjäseudun asukkaiden elämässä. Radioitten yleistyminen maamme joka niemeen notkoon ja saarelmaan ei tapahtunut Kuva. Toivo ja Aili laulavat Toivon 85‐vuotis‐ päivänä kotonaan Laukaassa vuonna 2014. kovin nopeasti, sillä vastaanottimet olivat aluksi kansan ostokykyyn verrattuna kalliita ja 1930-luvun alun ankara pulakausi hidasti alan kehitystä. Kotiini Sikovaaraan ukki osti radion talvella 1939. Radio oli PHILIPS-merkkinen ja se sai virtansa akkumulaattorista ja anodista. Muistan kun radiokauppias toi laitteen hevoskyydillä kotiimme. Aimo-veljeni muistin mukaan sama kauppias oli vienyt vastaavanlaisen vekottimen naapuriimme Männikkölään jo samana päivänä. Pahvinen pakkauslaatikko jäi mieleeni kun sen sivuilla oli merkin lisäksi piirretty veikeä ja värikäs ihmishahmo. Me lapset saatoimme kutsua sitä HILIPS-ukoksi. Tuota laatikkoa säilytettiin suurena aarteena vuosikausia! Radio sijoitettiin kyllin korkealle tuvan ruokapöytänurkkaukseen, johon sille rakennettiin tukeva hylly. Siinä se uutuuttaan kiiltävä laite nökötti orpona entisen savutuvan tummaa hirsiseinää vasten. Antenni asennettiin pihalle tolppien varaan ja hirsiseinään tehtiin kairalla reikä antennia varten. Antennin ja vastaanottimen välillä oli erillinen katkaisija. Siitä voitiin katkaista tai virittää yhteys vastaanottimen ja antennin välille. Ukonilman varalta tuo yhteys tuli muistaa katkaista. Se oli meille kaikille suuri ihme kun ensi kertaa kuulimme omasta radiosta puhetta ja musiikkia! Me lapset pohdimme sitä, miten se ääni tulee niin kaukaa langattomasti vain antennin avulla. Kukaan meille ei silloin osannut kertoa, että ääni tulee radioaaltojen mukana valon nopeudella, joka on vapaassa ilmatilassa noin 300 000 km/ sek. Meillä saattoi tapahtua niinkin, että joku kävi uteliaisuuttaan nurkan takana kurkistamassa, onko siellä puhujia tai soittajia? Kahteen lähinaapuriin oli hankittu radio jo ainakin vuotta aikaisemmin kuin meille. Nämä radionomistajat olivat kylän pikkukauppiaita; Kakon Pekka Sallinen ja Purolan Eerik Penttinen. Muistan ainakin yhden kerran käyneeni Sallilassa kuuntelemassa radiosta Markus-sedän lastentuntia. Kun meillekin sitten ostettiin radio, se kiinnosti kovasti Purolan väkeä. Postia noutaessamme kerroimme Purolassa, että nyt meilläkin on radio ja se on HILIPSmerkkinen. Radion merkkiä emme me lapset eikä kukaan aikuinenkaan osannut oikein lausua. Purolan radio oli HAKA-merkkinen ja se oli heidän mielestään paras. He jopa kiusottelivat meitä lapsia sanomalla,että se teidän ukki taisi tehdä huonot radiokaupat! Radio-ohjelmia meillä kuunneltiin tarkkaan valikoiden, arvojärjestys oli seuraava; Kuva. 1930‐luvun loppupuolen radio.Kuva in‐ ternetistä kirkonmenot, aamu- ja iltahartaudet, uutiset, presidentin puheet, Martti Jukolan ja Pekka Tiilikaisen urheilukilpailujen selostukset sekä Markus-sedän lastentunnit. Hartausohjelmien aikana tuli lasten käyttäytyä hillitysti, silloin emme saaneet ”telekutak” (leikkiä). Kartettavia aiheita olivat viihdeohjelmat, ”renkutukset ”, rallilaulut, ”sinhvoniat” ja taidelaulukin hujahti yli ymmärryksen. Virran säästäminen oli keskeinen syy kuunteluajan rajoituksiin. Kun akusta loppui virta, lähetettiin se linja-autossa Joensuuhun ladattavaksi. Vara-akkua ei ollut ja niinpä radio pysyi mykkänä useita päiviä. Kylämme sähköistettiin vasta 1950-luvulla. Markus-sedän lastentunnit olivat meidän lasten mielestä viikon kohokohtia. Aikuisetkin kuuntelivat niitä meillä miltei lasten lailla. Isäkin joskun hymysuin jäljitteli Markussedän puhetapaa, joka muistutti puhelaulua. Lastentunti alkoi Markus-sedän vakiotevehdyksellä: ”Päivää pienet ystäväiseni, päivää jälleen niin siellä radioitten ääressä kuin täällä studiossakin...” Lapset lauloivat, soittivat ja lausuivat runoja. Esitysten lomassa Markus-setä tarinoi leppoisasti ja muistini mukaan kiinnitti huomiota tapakasvatukseen, varoitti heikoista jäistä j.n.e. Aivan erityisesti hän kehoitti lapsia syömään joka aamu runsaasti kaurapuuroa! Markus-setä päätti lastentunnin tavalla, jonka me eläkeikäiset varmaan muistamme: ” Kuulemiin, kuulemiin, kuulemiin...” Markus-setä oli oikealta nimeltään Eino Markus Rautio (s. 1891). Hän oli koulutukseltaan näyttelijä ja toimi nuoruudessaan Kansallisteatterissa, josta siirtyi Yleiradion kuuluttajaksi, pääohjaajaksi ja lastentuntien toimeenpanijaksi. Kuulemme silloin tällöin häntä koskevan hokeman: ”Perille meni kuin Markus-sedän terveiset”! Kaisu Puuska-Joki oli kaikille tuttu radiokuuluttaja 1936 – 1972. Kuva. Markus-setä oli tuttu radioääni, eikä hänestä muuta tiedetty 1930-luvulla. Tässä Markus-setä pitää lastentuntia Kuopiossa 1936. (kuuntele lastentuntia:http://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/markus-sedan-lastentuntivaaksyssa) Sattuipa kerran niin, että uutisten jälkeen kuuluttaja ilmoitti; ohjelmassa seuraa Matti Jurvan ja Decca-orkesterin esittämä ”Viipurin Vihtori”. Kuultuaan alkutahdit, Sannamummo tuhahti; ”Se kun kitkutteloo, pankoo poijat ratijo kiinik! Me lapset viivytellen vastasimme mummolle: ”Ukki on sanonna, jotta lapset ei sua ratijoo liikuttook”! Mummo lausahti topakasti; ” Minäpä suan liikuttook ja kun kohta punallan nappulasta niin kitkutus loppuu”! Minusta ainakin olisi ollut niin mukavaa kuunnella kappale loppuun asti. Mummon mielestä se ei ollut ”viatonta viihdettä”, vaikka Yleisradion herrat olivat sen viattomaksi luokitelleet. Kun radiota ei joskus sallitun ohjelman jälkeen ehditty sulkemaan, sieltä saattoi päästä ilmoille esim. jonkun aikansa huippusopraanon laulua. Äitini Lyydia Maria muisteli kuulleensa Niittylahden kansanopistossa ollessaan erään laulajatteren konserttia: ”Se uilotti tälleen kaula pitkällä ja sekös meitä oppilaita nauratti”! Mistä ukki taikoi rahat radion ostoon? Syrjäseutujen pieneläjille puutavarayhtiöitten tarjoamat metsä- ja uittotyöt olivat merkittävin ansiotulojen lähde. Pientiloilta liikeni myytäväksi ehkä muutama teuraseläimen nahka ja jokunen voikilo. Sikovaaran tilalla saattoi niihin aikoihin olla hieman puunmyyntituloja. Tilan kauppahinta oli saatu maksetuksi 1930-luvun loppupuolella, jonka jälkeen oli oikeus tehdä puukauppoja. Siihen saakka asukkaalla oli lupa ottaa tilan metsistä vain poltto- ja rakennuspuita omaan käyttöön. Kun syrjäsetujen pieneläjillä oli yleensä rahavaroja niukasti, radion osto oli iso hankinta. Radioitten yleistymistä vauhditti myös eräänlainen kilpailuhenki. Kun naapurissa oli vastaanotin, meillekin se pitää hankkia! Radion tulo merkitsi pitkää loikkaa edistyksen tiellä. Sitä ennen saimme tietoa maailman tapahtumista vain Karjalan Maa -lehdestä, kansakoulun oppikirjoista, piirikirjaston kirjoista ja ihmisten kertomista elämänkoulun kokemuksista. Kotimme kirjavarastoon kuului vain joitakin hengellisiä teoksia ja äidin kansanopistoaikainen keittokirja sekä kankaankudonnan oppikirja! Radiovastaanottimien välittämä tieto tuli usein esille ihmisten keskusteluissa, jotka pohjautuivat radiouutisiin. Oman kylän mummojen ”tietotoimistot” koettiin epäluotettavina tietolähteinä. Ensi kesänä pidettävä sukukokous järjestetän Enossa, sukumme vuosisataisella asuinseudulla. Siellä voimme ainakin mielikuvissamme tallustella esivanhempiemme poluilla. Toivotan teidät kaikki sukulaiset oikein lämpimästi tervetulleeksi kokoukseen muistelemaan menneitä ja suunnittelemaan uusia toimintamuotoja. Laukaassa lankalauantaina 2015 Toivo Ikonen Sukuneuvosto kokoontui Lappeenrannassa 29.3.2015 Kuvassa kokouksen osanottajat Lauri, Antero ja Matti Tykkyläinen, Sakari Sarola, Esko Malinen ja Eino Tykkyläinen. Takaseinällä on Laurin isän Yrjön muotokuva. Kuvan otti Niilo Tykkyläinen Sukuneuvosto käsitteli tulevan kesän sukukokokousen ohjelmaa ja seuraavan toimintakauden suunnitelmaa. Sukuneuvoston 11 jäsenestä on 9 henkilöä ollut mukana sukuseuran perustamisesta lähtien. Sukukokouksessa valitaan sukuseuralle uusi puheenjohtaja ja uusia hallituksen eli sukuneuvoston jäseniä Suomen sota 1808 – 09 Tykkyläisten asuinalueilla Enossa Tykkyläisten asuinsijoja on 1700-luvulta lähtien ollut Pielisjoen varrella. Vuodesta 1722 on Tykkylän tila Haapalahdessa ollut Tykkyläisten hallussa. Muita sihteerin tietoon tulleita tiloja on Nesterinsaaressa Johan Tykkyläisen tila. Historiakirjoistakin voi päätellä, että Tykkyläisiä on ollut Uimaharjussa ja Ahvenisella, jossa ensimmäinen Enon kirkko on rakennettu Tykkyläisiltä hankitulle maalle. Jo ennen Suomen sotaa 1808-1809 olivat Tykkyläisten asuinsijat olleet sotatantereena useaan kertaan. Isoviha 1714 – 1721 oli kova koettelemus. Venäläisten raakuus ja 1600-luvun lopun ankarat nälkävuodet olivat tuhoisia. Monia tiloja jäi autioiksi. Niin kävi varmaan Tykkylän tilankin, joka 1600-luvun lopulla on ollut Soinisten hallussa (seurakunnan sukuselvityksen reunahuomautus). Isovihasta lähtien Tykkylän tila on ollut Tykkyläisten hallussa ja joutunut monien muiden tilojen tapaan sotien raistuksille. Kuva. Kuva esittää Enon taloja Suomen sodan aikoihin. Siinä näkyy pikkuvihan aikana rakennettu tie, jota seuraten Suomen sodan aikana venäläiset sotajoukut ja suomalaiset talonpojat liikkuivat. Tykkylän tila on aivan tämän reitin varrella. Kuvassa näkyy Ahveninen, jossa olleen sillan suomalaiset polttivat. Siellä käytiin myös taistelu, jonka venäläiset voittivat ja suomalaiset perääntyivät kuvan ulkopuolelle jäävään Vornaan. Vesistön ylitse oli 1700-luvun puolella rakennettu sillat Kaltimoon, Ahveniselle, Pilpaseen ja Vornaan. Suomalaiset polttivat sodan aikana kaikki sillat Pikkuviha 1741-1743 oli partiosotaa, josta näkyvin pysyvä vaikutus oli tien rakentaminen Pielisjoen suunnassa. Pielisjoki on ollut jo 1 500-luvulla kulkureittinä, kun teitä ei vielä ollut. Venäjän armeija rakensi tai oikeammin rakennutti enolaisilla talonpojille tien Kaltimosta eli nykyisestä Enosta Ahveniselle ja siitä edellään Haapalahden ohi Lieksaan. Töihin joutuivat paikalliset talonpojat, mukana varmaan meidän esi-isiämme. Tie ei ollut aluksi kovinkummoinen. Silloinhan ei ollut pyörillä kulkevia ajoneuvoja vaan kuljetettiin purilailla. Olipahan maastoon raivattu aukko. Kuitenkin tie merkitsi sitä, että Kaltimosta kuljettiin suoraan Ahveniselle kun ennen kuljettiin jokivartta Uimaharjun kautta. Aikojen kuluessa tietä parannettiin voutien ja nimismiesten komennossa maan vuokra- tai omistusoikeuteen kuuluvana velvollisuutena. Oheisessa kuvassa näkyy tämän tien sijainti. Kuten näkyy, niin ainakin Tykkylän tila oli ihan tien varrella ja varmasti alttiina ainakin venäläisten sotavoimien hyväksikäytölle. Pikkuvihan samoin kuin isovihan aikana maa oli venäläisten miehittämä ja hallinto totteli miehittäjää. Asukkaat joutuivat piileskelemään piilopirteissä. Ruotsin armeijasta ei ollut apua. Talonpojat toki tekivät vastarintaa. Venäläiset ryöstelivät kyliä ja monet pakenivat piilopirtteihin. Rauhanteossa alueet jäivät Ruotsille. Venäjään liitettiin Turun rauhassa ns vanha Suomi, joka liitettiin takaisin Suomeen vuonna 1809. Ruotsi ja Venäjä kävivät vielä ns.Kustaan sodan 1788-89, jossa sotatoimet eivät ulottuneet Tykkyläisten asuinsijoille. Sota rasitti kuitenkin sotaväenotoilla ja sotaväen ylläpidolla. Rahdinajon rasitus ulottui raskaana näillekin alueille. Pula elintarvikkeista oli kova sekä sotaväen ylläpidon että huonojen satojen vuoksi. Suomen sota 1808 – 1809 Suomen sota 1808 – 09 oli ankara koettelemus. Tämä alue oli Ruotsin vallan aikana takamaata, josta kuningas ei juuri välittänyt. Näillä alueilla ei ollut voimassa ruotujakolaitos kuten muualla Suomessa. Sodan uhatessa Pohjois-Karjalan kunnissa ei silloin oltu halukkaita sotaväenottoihin, vaan haluttiin puolustaa oman kunnan aluetta talonpoikien voimin. Ilomantsissa, johon Eno silloin kuului, pidettiin kuntakokous 2.3.1808 Enon kirkossa Ahvenisella, jossa kokouksessa päätettiin yhteisesta puolustautumisesta. Kokouksen puheenjohtajana oli rovasti ja läsnä oli silloinen kruununvouti ja ”Rajan puolustuksesta päätettiin seuraavaa: 1. Kaikkien rahvaanmiesten, jotka aseisiin kykynevät, on heti paikalla vihollisen hyökkäyksestä tiedon saatuaan riennettävä pitäjän rajalle niihin kohtiin, joista vihollinen yrittää tunkeutua maahan. 2. Ettei puuttuisi tietoja vihollisen toimenpiteistä, on 150 miestä äsijoitettava pitkin rajaa ja tulirovioita laitettava(roviopaikkoja laitettiin viidelle vaaralle) Pitäjänvartio kustantaa itse elatuksensa ja jaetaan 10 paikkaan pitkin rajaa. 3. Nämä 50 miestä määrätään yhtä hyvin kruunun- kuin rälssitalonpojista tilaluvun mukaan ja torpat vastaavat ainoastaan puolesta tilasta. 4. Rajavartioinnista vapautetaan kaikki majatalot varataloineen ja postitilat. Samanlainen vapautus koskee kaikkia niitä, jotka valitaan varustamaan kyytihevosia ja veneitä vartiopaikkojen välille. 5. Vartiovuorot kuulutetaan saarnastuolista 14 päivää ennen ja kruununnimismies (silloin E J Nygren) toimittaa jaon. Jos joku laiminlyö vuoronsa, palkataan mies hänen sijaansa ja palkkio uloshaetaan heti. 6. Koska kaikki kruununkiväärit pitäjästä on otettu pois päättivät kyläläiset pyytää Kuopiosta 800 muskettia. Talollinen Johan Kontturi lupasi suorittaa matkan” (Toivo Räty: Elettyä elämää enolaisittain) Lisäksi päätettiin viljamakasiinista olevat jyvät jakaa, jotteivat joutuisi vihollisen käsiin. Niin kuin näkyy, niin talonpojat joutuivat osallistumaan sotatoimiin. Voi päätellä että joukossa oli Tykkyläisiä ________________________ Kaltimon taistelu elokuussa 1808 Suomen sodan apahtumat alkoivat jo vuoden 1808 alussa, mutta tänne syrjäseuduille sotatoimet levisivät vasta syyskesällä 1808. Venäläiset tulivat Venäjältä kaakon suunnalta ja yhdeksi etenemissuunnaksi tuli Pielisen itäranta Enossa ja Pielisjärvellä. Pielisjoen suunnassa suomalaisten puolustus oli Pielisjärven talonpoiken vastuulla. Heitä johtivat nurmeslainen Olli Tiainen ja kirkkoherra Iisak Stenius. Varmaankin mukana olivat myös enolaiset talonpojat. Pielisjärveläiset viivyttivät venäläisten tuloa syksyllä 1808. Kuva. Kartasta näkyvät Pielis‐ jokivarren taistelupaikat. Kal‐ timo(nykyinen Eno), Ahveni‐ nen (silloinen Eno), Vorna ja Jauhiainen. Viimeinen tais‐ telu oli Jauhiaisissa, jossa suomalaiset voittivat ja venä‐ läiset vetäytyivät Joensuu‐ hun. He olivat vartioneet Kaltimossa Pielisjoen ylityspaikalla elokuussa 1808. Elokuun 5. päivä venäläiset hyökkäsivät lähes tuhannen miehen voimalla pielisjärveläisiä vastaan. Ylivoimainen vihollinen pääsi lautoilla Pielisjoen yli ja suomalaiset joutuivat perääntymään Enoon eli nykyiselle Ahveniselle. Tiedustelun perusteella näytti siltä, että venäläiset etenisisät kohti Kuopiota ja Pielisjärven suunta saisi olla rauhassa. Niinpä Olli Tiainen palasi Nurmekseen mukanaan nurmeslaiset ja osa pielisjärveläisiä. Ahveniselle jäi vain noin sata talonpoikaa Ahvenisen taistelu Lokakuun 4. päivä 1808 venäläisjoukot saivat käskyn pielisjärveläisten lyömiseksi. Ahvenisella venäläisten vahvuus oli 600 jalkaväkisotilasta ja ratsumiestä sekä kaksi tykkiä. Iisak Steniuksen talonpoikaisjoukoissa oli vain sata miestä, joten tappio oli ilmiselvä. Venäläiset ylittivät 7.10. vesistön lautoillaan ja jatkoivat Haapalahden kautta Pielisjärven suuntaan. Vornan taistelu Pielisjärveläiset talonpoikasjoukot valmistautuivat Ahveniselta irtauduttuaan Vornan taisteluun polttamalla Pilpasen sillan ja kaatamalla suuria puita tielle. Vornalla purettiin Ihantojoen yli johtava silta ja linnoittauduttiin salmen pohjoispuolelle. Venäläisten johtaja Eversti Gerngross oli joutunut jättämään pääosan joukoistaan Haapalahteen ja kärkijoukkokin ehti Vornalle vasta lokakuun kahdeksannen päivän iltana. Venäläisten ryhtyessä korjaamaan siltaa, avattiin kuutamossa armoton tuli ja vihollinen joutui perääntymään. Eversti Gerngross'lta ammuttiin hevonen alta. Talonpojat tekivät myös yrityksen iskeä vihollisen sivustaan mutta tämä yritys epäonnistui. Puolenyön jälkeen yhdeksännen päivän puolella saapuivat venäläisten pääjoukot paikalle. Alkoi kiivas tykkituli, joka sytytti myös läheisen talon ja metsää. Venäläiset onnistuivat ylittämään salmen ja pielisjärveläiset joutuivat perääntymään. Jauhiaisensalmen taistelu Irtauduttuaan Vornan taistelusta ja perääntyessään kohti pohjoista, kaatoivat talonpojat puita tielle hidastaakseen venäläisten etenemistä. Osa talonpojista jäi järven puolelle sivustaan ja hyökkäsi venäläisten jälkijoukon kimppuun. Venäläisten pääjoukko jäi Kelvälle ja vain kärkijoukko majuri Bobarikinin johdolla lähti kohti Vuonislahtea. Kärkijoukko saavutti talonpoikien jälkijoukon ennen Jauhiaisen salmea ja löi sen. Jauhiaisen salmen pohjoisrannalla olivat kuitenkin puolustajat Olli Tiaisen johdolla valmiita kohtaamaan venäläiset. Olli Tiainen oli haalinut Nurmeksesta 400 miehen vahvuiset joukot kasaan ja tullut kirkkoveneillä paikalle. Kun majuri Bobarikin saapui paikalle, marssi salmen toisella puolella suljettu joukko, joka ampui yhteislaukauksen ja katosi metsään. Heti perässä tuli toinen, kolmas ja neljäs joukko kunnes venäläisten arvion mukaan vastustajia oli liikaa. Talonpojat olivat naamioituneet sotilaiksi laittamalla tuohinauhan korkeisiin kirkkohattuihinsa ja vyöttäytynyt samasta aineesta tehtyihin rinnan yli vedettyihin hihnoihin. Näin näyttivät miehet kaukaa katsottuina ihan oikeilta sotilailta. Bobarikin totesi pian, että vastassa oli liian vahva vastustaja. Venäläisten kärkijoukko palasi pääjoukon luo Kelvälle. Yön tultua Tiainen ja Stenius lähettivät liikkeelle talonpoikaispartioita, joiden tehtävänä oli tehdä motti ja katkaista venäläisten paluu Kelvälle. Eversti Gerngross kuitenkin aavisti tilanteen ja passitti joukkonsa pikimmiten 9. lokakuuta kohti Joensuuta. Iisak Stenius raportoi vihollisesta: " Peräytymisensä aikana on vihollinen harjoittanut useita väkivaltaisuuksia ja muutamissa taloissa Kelvän kylässä ottanut niiden pelloilla olevat elokeot ja kaiken karjan sekä myös polttanut jokseenkin hyvin rakennetun talonpoikaistalon. Vihollisen mieshukka on varmaankin melkoi- nen, sillä on jo 25 kuoliaaksi ammuttua nostettu ylös ja joka päivä löydetään ruumiita lammista, lätäköistä ja kaivoista. Itse hän on ilmoittanut tappionsa 100 mieheksi ja päällikön hevonen kaatui ensi laukauksista Haisunjoella. Meidän menetyksemme on vain yksi mies, jonka vihollinen on ottanut vangiksi. En saata olla herra prikaatin päällikölle ja everstille mainitsematta niiden nimiä jotka taistelussa osoittivat niin suurta miehuutta, että sellaista kenties monilta vanhoilta sotamiehiltä puuttuu ja joiden neuvokkuudesta taistelun päätös riippui, nimittäin Antti Lintunen, Martti Simonpoika Stenius, Samuli Lackman, eronnut jääkäri Pekka Kokkonen, Juho Mustonen, tirehtööri Mustelinin torppari Olli Huttunen, Olli Nevalainen, Antti Ryynänen, Matti Laakkonen, Juho Honkanen ja Iisakki Vallius." Perimätietoa taisteluista on edelleen Vaikka sodasta on kulunut yli 200 vuotta, on vielä säilynyt joitakin muistitietoja Jauhiaisten taistelusta. Sukuneuvoston jäsen Eino Tykkyläinen kertoo, miten silloin suvussa säilyneen perimätiedon mukaan suomalaiset hämäsivät venäläisiä asettamalla mm valekivääreiksi ja tykeiksi puukeppejä, joita venäläiset luulivat ampuma-aseiksi. Aselepo marraskuussa 1808 Pohjanmaalla käydyn Olkijoen taistelun 19. marraskuuta jälkeen tuli aselepo, jolloin sotatoimet täälläkin loppuivat. Venäläiset etenivät Enon ohi Lieksaan. Suomen kansa vannoi uskollisuutta keisarille joulukuussa. Hallinto jatkoi venäläisessä komennossa. Sota rasitti enolaisia Enolaisia sotarasitus koetti monelle tavalla. Talonpojat sitoutuivat puolustamaan omaa aluettaan. Muita asekuntoisia miehiä rekrytoitiin jääkäreiksi sotaväkeen. Näiden ylläpitoa varten jouduttiin maksamaan jääkäriveroa. Sotaväen kulkusuunnan talot joutuivat olemaan sekä suomalaisten, että venäläisten käytössä. Talonpojilla oli velvollisuus antaa hevosia rahdinajoon paitsi lähialueella, myös viikkoja kestäviin kuljetuksiin kauempana. Viljasta ja heinistä oli kova pula katovuosien ja sotaväelle pakotettujen luovutusten vuoksi. Periaatteessa sotaväen kuljetukset olivat maksullisia, mutta käytännössä maksuja ei useinkaan saatu. Venäläiset lisäksi ryöstelivät kyliä, mm Enon kirkko Ahvenisella joutui ryöstetyksi. Talojen ryöstelyäkin esiintyi, vaikka sodanjohto ei sitä olisi hyväksynytkään. Sotatoimiien loputtua oli alue venäläisen sotaväen miehittämä. Enoon tuotiin vielä rykmentin verran sotilaita Savon suunnalta. Sotavoimen läsnäolo jatkui vuoden 1909 kesän yli. Haminan rauha solmittiin 19. syyskuuta 1809. Koko tämän ajan sotaväen aiheuttama rahdinajo ja elintarvikepula rasittivat esi-isiämme. Enolaisten onneksi sotaväkeä ei jätetty pysyvästi Enoon varuskunnaksi, vaikka niin aluksi suunniteltiin. Haminan rauhan jälkeen palattiin lopullisesti siviilihallintoon, ja olot alkoivat vähitellen normalisoitua. Suomen kohtalo oli jo käytännössä ennen Suomen sotaa sinetöity. Ruotsin kuningaas Kustaa IV Adolf ei ottanut vakavasti Suomen puolustamista eikä olisi siihen pystynytkään. Talonpojat eivät saaneet riittävästi aseita puolustukseen. Ampuma-aseet olivat suusta ladattavia kiväärejä tai käsiaseita. Suomessa oli paljon tyytymättömyyttä Ruotsin kuningasta kohtaan, eikä kansa kaikkialla ollut edes halukas puolustamaan kuningasta. Ilomantsin ja Pielisjärven talonpojat taistelivat kuitenkin urhoollisest asuinalueittensa puolesta Lähteet. Veijo Saloheimo: Pohjois‐Karjalan historia 3 Toivo Räty: Elettyä elämää enolaisittain 1989 Anders Persson: Suomen sodan unohdetut sankarit Sirpa Sulopuisto: Vuonislahden kylän historiaa Kuvat yllä. Vornan taistelun 8.10.1808 muisto‐ merkki Kuva oik. Kartta Vornan taistelusta. (pielisnet.jns.fi/vornan_taistelu.htm) Pikkuvihan aikana rakennetun tien osia on va‐ littu yhdeksi Museoviraston tiemuseokoh‐ teeksi. Museotien linjaus noudattelee alkupe‐ räistä pikkuvihan aikaista tielinjaa ainakin Vor‐ nan tienoilla. Museotie on museoitu sellai‐ sessa kunnossa kuin se oli 1980‐luvulla. Alku‐ peräiseen kuntoon sitä ei ole palautettu. Suuri osa alkuperäistä tietä on korvautunut uudella tielinjalla. Tätä tietä olivat esi‐isämmekin rakentamassa – silloin toki vain purilailla liikkumista varten Kuvat vas. Ylemmässä kuvassa museotietä ny‐ kyisessä kunnossa. Alemmassa kuvassa silta, jonka luona Vornan taistelu käytiin. Marjaana Tykkyläinen Näin syntyy Parikkalan piika-pronssipatsas ”Parikkalan piika ja Simpeleen siika ne kesävoille vertasa vettää”. Tähän parikkalalaiseen sananlaskuun tarttuivat Parikkalaiset Kalevalaiset naiset. He päättivät antaa Parikkalan piialle muodon. Itseoikeutettuna kuvanveistäjänä on ”oikea Parikkalan piika” Marjaana Tykkyläinen. Kuusikymmen juhliinsa valmistautuva Parikkalan Kalevalaiset naiset saivat hurjan idean. He kustantaisivat patsaan sananlaskussa kehutulle piialle. Olin tehnyt pienoismallin jo viitisentoista vuotta sitten kunnan hankkeeseen (kuva 1). Tuolloin rahoitusta ei löytynyt mutta nyt ”vanhapiika” otettiin taas esiin. Kuva 1. Pienoismalli Tässä kirjoituksessa Marjaana kertoo siitä, miten patsas syntyi. Kuvanveistäjä on osuutensa tehnyt. Nyt ovat pronssiin valamisen ammattilaiset työssä. Patsas paljastetaan Parikkalassa 11. heinäkuuta 2015 eli sukukokouspäivänä. (ingressi NT) Rungon päälle vedin teippiä ja sisälle suihkutettiin uretaania, jotta savea ei tarvitsis laittaa kovin paksusti (kuva2). Uretaanin kovetuttua teipit revittiin pois ja alkoi savimuovailu-vaihe. Savikuvavaiheessa tapasin myös mallin ja otin runsaasti valokuvia muistin tueksi. Kuva 2. Veistoksen runko Neuvottelujen jälkeen sain tehdäkseni pronssiin valettavan n 165 cm korkuisen naishahmon. Luonnostelin vielä aihetta piirtäen ja muutaman pienen savikuvan tehden. Lopulta asento ei paljoakaan muuttunut aiemmasta. Työhuoneeseeni tuo veistos ei mahtuisi, joten Jorma teki telehmät ulos. Puulavan päälle aloin vääntää harjateräksestä, katiskan kehyslangasta ja katiskaverkosta runkoa. Kuva 3. Aamu Susanna kastelee savikuvaa Kuva 4. Savikuva muottien peittämä Kuva 5. Muottien irroitus kiilojen avulla Kesä meni muovaillessa, kastellessa savea ja kääriessä sitä märkien kankaiden ja muovien kanssa pakettiin kuivumisen estämiseksi. (kuva 3) Syksyllä alkoi kipsimuottien ottaminen. Usean päivän läträämisen jälkeen tyttö oli muottien peittämä (kuva 4). Puukiilojen, vasaran ja kuuman veden avulla sain muotin palat irroitettua savikuvan päältä(kuva 5). Muotin palat pesin kaivolla (kuva 6) ja ne siirrettiin autotalliin sisäänvalua varten (kuva7). Ennen muotin kokoamista käsittelin sisäseinät väliaineella ja väänsin harjateräksestä raudoituksen sen sisään. Kuva 6. Muotin pesua Kasatun muotin palat vedettiin tiukasti kiinni rautalankojen ja liinojen avulla. Saumat kävin läpi kipsillä, ettei sisään valettaessa kipsivelli pääsisi mistään kohtaa valumaan ulos. Muotti oli niin painava ettei sitä miesvoimin saanut liikkumaan. Haimme Tomin hallilta lainaa nk kirahvin, jota käytetään auton moottoreita nostellessa. Tämän nostolaitteen avulla keinottelimme muotin valuasentoon, pää alaspäin. Antero tuli kanssani valutalkoisiin ja vuorotellen kaadoimme piian sisuksiin Kuva 7. Muotti kootaan autotallissa kipsivelliä ämpärillinen kerrallaan kunnes muotti oli täynnä. Oli siinä nosturikin kovilla. Useampi päivä meni kalkutellessa muottia pois valoksen ympäriltä. Jorma kävi välillä auttamassa, että saatiin käänneltyä neitoa kyljeltä toiselle. Pään ja vilkuttavan käden kämmenen valoin erikseen sisällä, kun ensimmäiset yöpakkaset jo jäätivät paikkoja (kuva 8). Viimeistelyn eli valuvikojen paikkailun jälkeen irto-osat liitettiin vartaloon. Nosturin avulla piikanen hiissattiin pakuun kohti Lapinlahden Taidevalimoa (kuva 9). Yhden pimeän syksyisen päivän aikana ajeltiin Savvoon ja takas iloisin ja helpottunein mielin. Kuva 8. Pää valussa Talvilomalla kävin retusoimassa vahakuvan, sitten oli minun osuuteni tehty. Pääsiäisen jälkeen muotteihin valetaan metalli. Metallin jäähdyttyä veistoksen osat kalkutellaan esiin vaippamuotista ja myös sisällä oleva kerna tyhjennetään. Veistos kootaan hitsaamalla jälleen kokonaiseksi ja patinoidaan. Valuri lähettää Parikkalaan kaavaimen, jonka mukaan jalustakiveen porataan istutusreijät veistosta tukeville terästangoille. Valuri tuo veistoksen nosturiautolla ja asentaa juotosbetonin avulla piikasen seistä töröttämään kivelleen. Kuva 9. Neitoa siirretään Kuva vas. Vahakuva Kuva yllä. Vahakuvan signeeraus Kuva. Eeva Tykkyläinen juhli 88-vuotissynttäreitään Parikkalassa. Neljä sukupolvea yhteiskuvassa. Vasemmalta Eevan tytär Marjaana, Eeva ja Marjaanan poika Tomi. Marjaanan sylissä Tomin tytär Ilta Tuulia ja Tomin sylissä tytär Aamu Susanna. Muut lehdet: Karjalainen 20.11.2014 12-vuotiaasta Lounasta tuli Tarinatähti Kontiolahtelainen 12-vuotias Louna Kukkonen voitti Sanaratas ry:n järjestämän maakunnallisen Tarinatähti-tarinankerrontakilpailun. Kilpailu oli suunnattu alakoululaisille Louna Kukkosen voitto heltisi eloisasti, kiinnostavasti ja taiten kerrotulla tarinalla, jonka aiheena oli hänen isoäitinsä tekemiset ja sanomiset. Kilpailussa kuultiin yksitoista tarinaa, jotka lapset kertoivat joko yksin tai pienryhmissä. Tuomaristoon kuuluivat runoilija-sanataideopettaja Raino Harinen ja kirjailija Outi Juurikainen, ja he arvioivat sekä tekstiä että sen kerrontatapaa. - Lounan tarinassa tiivistyi juuri se, mitä tämä kilpailun tavoite sisältää. Hieno tarina, jonka Louna kertoi eloisasti, kiinnostavasti ja taitavasti, tiivistivät tuomarit kilpailupalautteessaan. (Lounan isoäiti on Irja Kähkönen o.s. Tykkyläinen) Heikki Tykkyläinen Hetkiä Herajärvellä Ahdinranta Irjan pihamaa Tämä runoelma on omistettu ”Jannelan Irjalle” kiitollisuuden osoittamiseksi niistä monista vierailuhetkistä, joita olen saanut kokea kesäreissuillani hänen kauniilla mökillään. Onnea toivoen hänen tulevalle merkkipäivälleen. Heikki Tykkyläinen ”Rahkeen serkku” (Irja Kähkönen o.s. Tykkyläinen 70 v marraskuussa 2015) 1. Illan valo yöksi kehdon löytää Sen keinuun hetkeks nukahtaa vedenpintaa kimmelöi kuin kannelsoitto Kirkas valo maisemassa säkenöi Rantaniityn kukat nupuissansa uinuu Kastepisaroissa kukkii maa Pajulintu herää uuteen aamuun Hennon liverryksen livertää Lainehistaan järvi tyyni luopuu Vain vesilintu vettä liikuttaa 2. Mustarastas metsiin huilun säveliä soittaa Kukat tuoksuvina nuppujansa avaa Päiväperhot pian mesiherkkuja saavat maiskuttaa Hetki sininen on suviyön Ahdinranta nukkuu Vain käki kaukaa kukkuu Unisinta helmikukuntaa Pajulintu rantapensaikossa toisen silmän avaa Hetken pienen hämäryyteen tuijottaa Lintu valoa jo aistii Kohta aamu sarastaa ”Vähän vielä lepään” Uudelleen taas nukahtaa Hennoin valovöin aurinko nyt nousee järven ylle Tulisoihdun synnyttää Aamun valosilta Metsä puron yllä neidonkorennot Lemmen tanssiin käy Jalokiven loiste siivissänsä Rakkaussuruja ei näy Lämmin tuuulenvire tyynen veden yllättää Laineet liplattavat rantaan Kaislikossa kuikka puikkelehtii kala nokassansa räpistää Ne kysyvät toisiltansa ”Rakastatko minua ain?” Toinen toiselle hiljaa vastaa ”Sinua sinua vain” Ilta-auringon valo jo hiipuu Vesi järvellä väräjöi Ahdinrannalla Rakkaus asuu Rusko illan sen sinetöi 3. Illan roskon värjäämät pilvet lammaskatraana taivaalle käy Ne peittävä tsinisen sillan usvan kätköihin sumuisiin Sieltä jostain joku soutaa etsien satamaa Kotirannan viimein löytäää kun aurinko katoaa Rantakivelle soutaja istuu Miettiin hetken hhiljaa ja toteaa Kaikki täällä minulle rakasta on Hyvin hoidettu pihamaa Tuulikannel jo aamua uutta soittaa Pois soutaja vaeltaa Elin hetkiä Herajärven Tuuli lempeä Muiston ne toi Niin usein kun sieltä lähden tuulikannen minulle soi Niilo Tykkyläinen Vieläkö tunnet näitä sanoja Me keski-iässä olevat muistamme aikaa, jolloin media ei ollut ”pilannut” omaa murrettamme. Seuraavassa on katsaus muutamiin lapsuuskotini murresanoihin, jotka ovat nykyisessä arkikielessä jääneet melkein unohduksiin . tyyten - kokonaan täysin vartta vasten - tarkoituksella jalan syten – ihan tarkoituksella piätäkaute – kävin ihan sen takia takitilaan vakustin – nimenomaan tähdensin tamoon – talteen, piiloon tihupäiseen – vähän väliä tiimalta; sen tiimalta – sen vuoksi tilsata - muusata tinahtaa; ei tinahtanu – ei liikahtanut tipstillilleen - tarkalleen tirppaa; ei tirppanna - ei malttanut ammonikka - saati anikka, ei anikka - ei ihan völökissä - mukana näyherä - pystyvä vihmerä – pystyvä, aktiivinen riilakka, riski – nopea hevonen säppi - salpa tausa – pesuvati korvo - saavi karotti – keittiöastia, vuoka pilikkumi – posliinivuoka, ylös levenevä putsi – tynnörin muotoinen saavi rumpakko – maitopystön näköinen astia telikka – koivuinen jalas, vesisaavin työntämista varten terreuna - työmaa kuhilas – lyhteet koottiin pellolla kuhilaiksi älälle, kävi älälle – pisti vihaksi nujuta - painiskella, leikkiä näpäsi - keljutti mäni moikkulaksi – meni pieleen lonita - valita jostakin joukosta lehrata - leikkiä vedellä värnäke, värttö – veltto, laiska ihminen pätö kellukka - väheksyvä kuvaus ihmisestä täytinen, tuhattäytinen – lievä kirosana kehkaali - lievä kirosana korven kana - lievä kirosana kumuttaa - kurittaa, kiusata pessatat - juhlat, kekkerit pintellä - juosta (lapsi) puataa - palaa pohjaan ieti,ei ollu ieti - ei ollut aikaa tehdä ijartoo - raataa ilettää - ujostella ilikio - ilkeä ihminen, yleensä lapsi vintilä - kaira vipsinpuu – laite, jolla lankavyyhdit tehtiin vältti - aura äimä – parsinneula Vieraista kielistä varsinkin ruotsista on ihme kyllä jäänyt Pohjois-Karjalaan monia lainasanoja. Luultavasti ruotsinkielisten pappiloiden käytännöistä. kartiinit - ikkunaverhot rätinki - laskelma peelari – maitoastia, kaitokannu nästyyki - nenäliina porstut - eteinen hantuuki - käsipyyhe, visti - kuisti, ulkoeteinen, kahveli - haarukka vakstuukki - vahapöytäliina kahveri - ruokakomero konsvärkki - rakennuksen runkorakenne takstuuli – kattotuoli mennään yökunssiin – ollaan yötä Joillakin sanoilla on eri merkitys eri puolilla Suomea. Turussa asuessamme meillä kävi vieraita Uimaharjusta, joista jollekin tuli pahoinvointi. Tuli sanottua naapurin rouvalle, että vieraalla oli ”paha elämä”. Jälkeen päin selvisi, että he luulivat pahan elämän tarkoittavan räyhäämistä. Lapsena äiti usein sanoi, että ”minä kutuin Jannee myöten sitä ja sitä kaupasta”. Sanontaa en kuullut pitkiin aikoihin. Salme Ikonen Raudaskylän Opiston Kodinhoitajakoulu Alustus keskustelutunnilla Musiikki vapaa-ajan harrastuksena Yhteiskunnallisten olojen parannuttua ja työajan tultua lyhyemmäksi, on yhä ajankohtaisemmaksi tullut kysymys vapaa‐ajan oikeasta käytöstä. Viime aikoina on huomattu musiikki jopa tärkeim‐ mäksi vapaa‐ajan harrastukseksi. Joku voisi sanoa, että eiväthän kaikki ihmiset ole musikaalisia. Mutta vaikka ei osaisikaan laulaa tai soittaa varsinaisia instrumentteja, voi kuitenkin harrastaa musiikkia monella eri tavalla. Kuka omistaa tyydyttävän laulutaidon, voi hän liittyä kuoroon ja antaa näin oman panoksensa paikkakuntansa hyvälle harrastukselle. Samalla hän näyttää hyvää esimerkkiä toisille, ja saa ken‐ ties monia muita jäseniä mukaansa. Kuorossa lau‐ laessaan voi kehittää itseään ja välttyä monelta pahalta, mikä saattaisi tulla kysymykseen toimet‐ tomana oltaessa. Tässä olisi yksi erinomainen rat‐ kaisu vapaa‐ajan vietolle, jossa myös ns. sisäinen minä tulisi tyydytetyksi. Maaseudulla hyvä kuoro vähentää omalta osaltaan maalta pakoa. Eräänä kuoroharrastuksen esteenä nimenomaan maa‐ seudulla on kyvykkäiden johtajien puute. Kansa‐ koulujen opettajat tulevat lähinnä kysymykseen, mutta heiltäkin usein puuttuu innostus asiaan, ei‐ vätkä kaikki läheskään tähän tehtävään pystyisi‐ kään. Vaatimatonta yhteislaulua voi kyllä harrastaa il‐ man erityistä johtajaakin, mutta hyvä olisi, jos edes joku henkilö osaisi laulut oikein. Tällainenkin yhteislaulu, olkoonpa se sitten virsi‐tai muuta lau‐ lua, voi jollekin antaa innostuksen kipinän ja näin johtaa sisälle laulumaailmaan. Musiikin harjoittaminen ja harrastaminen myös kotona voi tulla kysymykseen juuri vapaa‐aikojen vietossa. Varsinkin laulamiseen on joka kodissa mahdollisuus. Siihenhän ei tarvita soittokoneita. eikä näin ollen tule myöskään taloudellisia me‐ noja. Monissa perheissä on tapana laulaa yhdessä silloin, kun kaikki perheenjäsenet ovat paikalla. Tämä jos mikä sitoo perheenjäseniä toisiinsa ja kotiin. Veisaamalla virsiä ja laulamalla hengellisiä lauluja saadaan yhteisesti kosketus siihen Luo‐ jaan, joka laulun lahjankin on antanut. Monessa kodissa on olemassa jonkinlainen soitin. Kun joku perheenjäsenistä osaa sillä soittaa, saa Kuva. Salme Ikonen, 1937 ‐ 1964. Lyydia ja Heikki Ikosen tytär. Toivo Ikosen sisar. siitä sopivan säestysvälineen. Nykyisin on saata‐ vana monenlaisia halpoja soittimia, jotka kotisoit‐ timina ovat täysin tyydyttäviä ja antavat soittajal‐ leen sen viihdytyksen, mikä niissä oloissa on mah‐ dollista. Harmooni on mielestäni paras kotisoitin. Jo kansakoulussa opetetaan musiikkioppia sen verran, että melko helposti oppii soittamaan esim. helpoimmat virret neliäänisesti. Näin on saatu tavattoman hyödyllinen vapaa‐ajan harras‐ tus. Kotiin on myös mahdollisuus hankkia rytmiä te‐ hostavia soittimia, jotka varsinkin lapsia kiinnos‐ tavat, ja saavat heidät jo varhain kiinnitetyksi lujin sitein musiikin maailmaan. Rytmillä on tärkeä osuutensa muussakin kuin iskelmämusiikissa. Vii‐ meksi mainittu on musiikkia, johon ketään ei tar‐ vitse kehottaa, se näyttää vetävän puoleensa muutenkin. Mielestäni oikeaan kotiin ei iskelmä‐ musiikki sovikaan. Käsittääkseni musiikin tulisi olla sellaista, joka on arvokasta ja hermoja rau‐ hoittavaa. Omalta osaltaan on musiikin harrastamista myös sen kuunteleminen. Radioitten yleistyessä on kor‐ keatasoinenkin musiikki saapunut miltei joka ko‐ tiin. Kenties suurin ihmisryhmä harrastaakin mu‐ siikkia kuunnellen sitä vapaa‐aikanaan. Siinä sa‐ malla voi suorittaa pientä askarettakin. Arvok‐ kaan musiikin kuuntelemisella sanotaan olevan hermoja rauhoittava vaikutus. Musiikki on vapaa‐ajan harrastuksena erittäin ke‐ hittävä ja samalla se tuo vaihtelua arjen harmau‐ teen. Kun vain saisimme pätevää johtajavoimaa maan joka kolkkaan, niin uskon, että huonot tavat nuorten keskuudesta vähenevät. Palaamme aikoi‐ hin, jolloin kannel, tuo kansallissoittimemme, on jokaisen kodin seinällä, tai jokin muu soitin. Virsi‐ kirjat ja laulukirjat ovat jokaisen käytettävissä. Näin vapaa‐aika tulee hyödyllisesti käytettyä ja lahja, jonka olemme saanet, ilmaiskoon vilpitöntä kiitosta sen antajalle. Niilo Tykkyläinen Tykkyläisten sukuseura r.y toiminut yli 15 vuotta Näin aloitimme Jokaisella sukuseuralla on syntyhistoriansa. Kipinä Tykkyläisten sukuseuran perustamisesta syntyi vuonna 1997, kun Saara -serkku Kreikan Patraksesta oli tapansa mukaan Suomessa kesää viettämässä. Tuli puhetta siitä, että olisi hauska tavata enemmän sukulaisia. Ajatus tuntui hyvältä ja niinpä rupesin kyselemään ensin omilta sisaruksiltani ja sitten vähän muiltakin olisiko kiinnostusta seuran perustamiseen. Ja olihan sitä. Löytyi sopiva joukko puuhaamaan tapaamista ja levittämään sanaa. Haalimme kokoon sukulaisten osoitteita ja varasimme kokouspaikan Hotelli Pielisestä ja pantiin kirjeet niin monelle perheelle kuin saimme tietoomme. Saatiin ohjelman esittäjiä ja laulujen säestäjä. Vieraaksi saatiin Laukkasten sukuseurasta Seija Laukkanen puhumaan sukuseuran merkityksestä. Sitten ilmoitus Karjalaiseen ja Helsingin Sanomiin kokoontumisesta. Ensimmäinen kokous oli Hotelli Pielisessä. Paikalla oli vieraskirjan mukaan 120 henkilöä. Ensimmäinen kokous oli tutustumista toisiimme vuonna 1924 kuolleen Mikko Mikonpoika Tykkyläisen virkatodistuksen perusteella. Suurin osa läsnäolijoista oli Mikon jälkeläisiä tai puolisoita. Sukuseura perustettiin 1999 Kokouksessa päätettiin perustaa sukuseura. Kokoonnuttiin seuraavan kerran vuonna 1999 samassa paikassa Hotelli Pielisessä. Hyväksyttiin sukuseuran säännöt ja rekisteröitiin sukuseura. Vuosien 1998 ja 1999 kokouksissa muotoutuivat jo seuramme toimintatavat. Sukuseuran puheenjohtajana on alusta lähtien ollut Toivo Ikonen. Sukuseuran ensimmäisessä hallituksessa eli sukuneuvostossa olivat Sakari Sarola, Aulis Malinen, Antero Tykkyläinen, Marjaana Tykkyläinen, Marjanne Tyk- Kuva. Sukuseuran kokouksessa Hotelli Pielisessä tervehtivät Toivo, Aili ja Irja Ikonen sukuseuraa tällä tekstillä. Tässä hengessä on eletty näihin päiviin asti kyläinen, Matti Tykkyläinen, Eino Tykkyläinen, Lauri Tykkyläinen, Terhi Tonttila (Marjannen jälkeen), Matti Tanninen ja Niilo Tykkyläinen. Terhin ja Auliksen tilalla ovat nyt Esko Malinen ja Aarne Tykkyläinen. Sihteerinä on ollut koko ajan Niilo Tykkyläinen Kuvia vuosien varrelta Sukuseuran alkuvuosien isähahmo oli seuramme kunniajäsen Toivo Tykkyläinen, 8.1.1920 – 27.3.2011 Suvun ”vanhimman” rooli tuli luonnostaan Toivo Tykkyläiselle. Hänen valmistamissaan neljässä sukuvideossa on dokumentoitu hänen perheensä ja Toivon itsensä tarinat jälkipolville. Kuvassa Toivo muistelee ensimmäisessä kokouksessamme Hotelli Pielisessä vuonna 1998. Kuvat. Täältä se alkoi Hotelli Pielisessä. Vas. alhaalla puheenjohtajamme Toivo ja puoliso Aili Ikonen laulavat. Säestyssoittimena on virsikannel, jonka Toivo löysi Iljalan vintiltä ja kunnosti entiseen loistoonsa sukuseuran perintökaluksi. Virsikannel oli ollut käytössä kiertokoulussa 1900-luvun alussa ja ehkä peräisin 1800-luvulta. Se on soinut kaikissa sukuseuran kokouksissa Kuva. Toinen kokous pidettiin myös Hotelli Pielisessä. Vasemmalla Vesa Sarola, Jorma Mäkelä, Marjaana Tykkyläinen ja Niilo Tykkyläinen kokouksen tauolla. Oikealla kokousyleisöä seuraamassa Marjaanan ”Jaakko Kulta” -kuvaelmaa Vuoden 2001 sukukokous pidettiin Taipalsaaressa Lomakeskus Saimaanrannassa. Vasemmalla nautitaan iltapäiväkahveista luontopolun jälkeen. Oikealla luontopolulla mukana olleet yhteiskuvassa Vuoden 2003 sukukokous pidettiin Haapalahden lomakodissa. Vasemmalla kokous käynnissä. Oikealla lettukestit ja iltapäiväkahvit. Vierailtiin Tykkylän tilalla, joka on aivan kokouspaikan vieressä. Vuonna 2005 kokoonnuttiin Uimaharjun kirkossa. Vasemmalla lipunnostossa Mikael ja Tapani Wacklin. Oikealla vierailu Iljalassa ja menossa kuvaelma vuodelta noin 1914. Opettaja Kautto huokuttelee Iljalan isäntää Mikkoa päästämään lapset kansakouluun. Pääosissa Mikon lapsenlapset Toivo ja Erkki Ikonen Vuonna 2007 kokoonnuttiin Lappeenrannassa Hotelli Marjolassa. Vasemmalla kokouksen osanottajia. Oike‐ alla Lauri Tykkyläinen, Laurin takana Paavo‐veli, poikien äiti Riitta Tykkyläinen ja Impi Hämäläinen Vuonna 2009 kokoonnuttiin puheenjohtajamme Toivon ”kotikentällä” Laukaassa hotelli Vuolakkeessa. Vuonna 2012 kokoonnuttiin Ilomantsin Mekrijärvellä runonlauluperinteen täyttämässä ympäristössä. Puheenjohtajammekin oli pukeutunut kalevalaiseen asuun. Kokouksissa on nähty monenlaisia taiteellisia esityksiä. Ylhäällä vas. Marjaana Tykkyläi- nen Lappeenrannassa ”Kirkottammaan” kuvaelmassa, oikealla Jaakko Teppo alias Aarne Alhaalla vas. Erkki Ikonen esittää Laukaassa musiik Tykkyläinen vierailee Mekrijärvellä. kia koulun laulukirjasta keittiöasioilla vaimonsa Kirstin avustamana ja oikealla Kaisla Kukkonen soittaa kannelta Mekrijärvellä. Kuva. Lapsille on järjestetty omaa ohjelmaa tarvittaessa. Vasemmalla lapset esittävät vuonna 2009 Laukaassa Marjaanan ohjauksessa tehtyä näytelmää. Oikealla lapset näyttävät askartelun tuloksia Haapalahdessa 2003. Sukuseuran toimintaa on ohjaillut sukuseuran hallitus eli Sukuneuvosto. Kokouksia on pidetty eri puolilla asuinalueitamme kerran vuodessa. Kuva. Vuonna 2008 kokoonnuttiin Laukaassa Toivo Ikosen kotona. Vasemmaltata Esko Malinen, Sakari Sarola, Matti, Marjaana, Eino, Niilo, Lauri Tykkyläinen, Toivo Ikonen ja Matti Tanninen Kuva. Vuonna 2011 kokoonnuttiin Antero Tykkyläisen kotona. Istumassa vas. Niilo Tykkyläinen, Sakari Sarola, Toivo ja Eeva Tykkyläinen, Aili ja Toivo Ikonen, Marjaana Tykkyläinen, Esko Malinen ja Eino Tykkyläinen. Takana isäntäväki Paula ja Antero Tykkyläinen Kuva. Syksyllä 2011 kokoonnuttiin Ilomantsissa Einon kesämökillä. Takana Niilo, Eino, Matti ja Lauri, istumassa Marjaana ja Aarne Tykkyläinen ja Sakari Sarola Kuva. Syksyllä 2013 kokoonnuttiin Enonsalolla Vasemmalta Sakari Sarola, Eino, Matti, Aarne Tykkyläinen ja Matti Tanninen. Kokouksen isäntänä Matti. Niilo Tykkyläinen Ekaluokkalainen nyt ja 64 vuotta sitten Millainen on ekaluokkalaisen maailma nyt ja mitä se oli minun aikanani vuonna 1951? Tapahtui Iljanvaarassa lapsuuskotimökissä kesällä 2014. Vietettiin perhejuhlaa ja odotettiin vieraita. Matti-veli oli juuri hankkinut uuden Samsung -tabletin, eikä vielä ollut oppinut sitä käyttämään. Ei se ole helppoa, kun ei ole edes nappuloita. Ajateltiin, että kun ekaluokkalainen Vellamo Kukkonen tulee, niin hän sitten näyttää, miten sitä käytetään. Pyydettiinkin sitten Vellamoa näyttämään miten tablettia käytetään. Vellamo katseli meitä hymyssäsuin, nosti kätensä kauniista tabletin yläpuolelle ja painalsi etusormallaan tyylitellen tabletin pintaa johonkin kohtaan. Ja kas, tabletti heräsi henkiin ja pian katseltiin Vellamon ottamia valokuvia ja videoita. Odotuksemme ei ollut väärä. Itse rupesin muistelemaan, mitä minulla tuossa 7 vuoden iässä oikein mielessä liikkui. Lapsuusvuosista juuri tuohon aikaan johtavat parhaiten säilyneet dokumentit, kuvat ja kirjeet vuodelta 1951 eli 64 vuotta sitten. Ohessa on 7-vuotiaana kirjoittamani ensimmäinen kirje Liisa-siskolle Vuoksenniskalle. Liisa oli Ruokolahden osuuskaupassa töissä, ja toi meille hienoja joululahjoja ja oli meille hyvän onnen tuoja. Kuva kirjeestä oikealla. Kuva. Vellamo Kukkonen Tanja‐äidin sylissä kesällä 2014 Kuva. Vellamon isoäiti Irja ja isoeno Niilo 1950 ”Kiitos. Neiti Miteepäsiulle kluu Milloinkasinä Tulettännekäymää. Meitän mökki” Vuoden 1951 toukokuun lopussa kirjoitin Liisalle toisenkin kirjeen. Olin silloin kahdeksannella vuodella niin kuin silloin sanottiin. ”Liisalle Kuussa 5.1951 Niilo Tykkyläinen Meidän lammas teki kolme pässiä ja jotka jouluna syntyivät ne ovat jo isoja ja Impi tuli Koululta kotiin ja minä lähden ensi kesänä helsinkiin minä Kuva. Kirje Liisa-siskolle 1951 kyllä tiedän että siellä on riikin kukko ja karhuja ja vaikka mitä Terveisiä Niilolta ja Irjalta.” Kuva. Kirje Liisalle ”Liisalle Kuussa 5.1951”. Kääntöpuolella Irjan puolesta kirjoitettu kirje Paperin toisella puolella on Irjan puolesta kirjoitettu kirje Liisalle. Irja kun oli vasta kuudennella vuodella, eikä osannut kirjoittaa ”Irja sanoi että ei saisi kirjoittaa hänestä ja meillä ei ole kuin 10 pivää koulua kun on joka Keskiviikkona loma. Silloin oli vielä paljon Seuraava kirjeen aikoihin oli koulun joulujuhla tulossa. Se oli iso juhla, jonne mentiin reen täydeltä. Miehet tulivat kesken päivän töistä ja lähdettiin yhdessä Joulukuuselle Joulukuun 12 päivänäsi meillä on joulu aivan lähellä koululla on joulukuusi 21 päivänä ja jouluun ei enää ole kahta viikkoa hyvin vähän vaille kaksi viikkoa. Minä olen jo joulukuuselle saanut ohjelmaa minä en ole vielä kun yhdessäohjelmassa, kolme meillä on yhteensä. Minun ohjelman nimi on Kymmenen pientä kynttilää. Tuossa iässä olimme Irja-siskon kanssa niitä pikkuisia, joita lellittiin jouluna: saatiin enemmän lahjoja kuin isommat sisarukset. Joululahjoista piti kertoa Liisa-siskolle. ”Tammikuun 1 päivänä 1952 Niilo Nyt on jo Joulu hyvällä puolella ja minä sain joululahjaksi monot auton rukkaset kamman kintaat tähtisäde tikkuja karamellejä, paijan pillin” lunta niin kuin sinä kirjoitit vaan nyt on pellot sulat ja metsässä on sulaa meidän tupa maalataan ja vuorataan kun lauvat on sahanneet se maalataan punaseksi ja sitten Tykkylän Eino ottaa kuvan Irja” Valokuviakin otettiin Ohessa on vuoden 1951 talvelta valokuva, jota katselemalla palautuu mieleen, mitä omassa ekaluokkalaisen elämässä tapahtui. Kuvan ottamiseen innoitti Liisa-sisko, joka oli käymässä Vuoksenniskalta mukanaan valokuvauskone, hienommalta nimeltä kamera. Elettiin pyhäaamua. Serkkupoika Esko Malinen oli meillä kylässä ja Iljalan Eino oli jo tullut käymään. Niin vietettiin pyhäpäivää. Oli vieraita ja kaikki yhdessä suksilla. Kaikilla oli sukset. Omani olivat ostetut Karhu-merkkiset. Siteinä olivat varpaalliset, nahkalenkit, joihin kengän kärki asetettiin. Osalla meistä oli jo monot ja siteet, ”rotanloukut” tai ”Y-siteet”. Omat suksisauvat olivat omatekoiset, sompa eli kerkkä tehty koivun oksasta ja nahkaremmeistä. Kepin kärjessä oli hevosenkenkänaula tiikkana jääpolanteisella maantiellä hiihtämistä varten. Ekaluokkalaisen vaatteista Muutama muistuma kuvan innoittamana. Elettiin pula-aikaa, vaikka lapsi ei sitä silloin tiennyt. Minulla oli jalassa äidin ompelemat sarkahousut, henkseleiden kanssa. Sarkahousujen alla oli talvella flanelliset alushousut ja villahousut. Villahousut pantiin jalkaan syksyllä pakkasten alettua ja otettiin pois kevään tullen ja joka lauantaina saunareissulla. Pikkupoikien alushousut olivat liivihousut eli luukkuhousut, joissa oli housuosa ja siihen liittyvä liiviosa. Vähän harmitti kun kavereilla oli jo tavalliset alushousut. Minulla, Aarnella ja Matilla on äidin ompelema lyyssi, jonka olla oli flanellipaita ja villapaita. Kädessä oli koko talven päällekkäin kahdet äidin omien lampaiden villoista neulomat kintaat ja jalassa koko talven kahdet villasukat päällekkäin. Kuvan ottohetkellä on ollut leutoa, kun päässä on vain pienet pipot ja vain Eskolla ja Einolla lippahatut eli lippalakit. Tavallisesti talvella oli päässä karvahattu. Iltatoimet Kuva. Vasemmalta Erkki, Mikko, Eino Tykkyläi‐ nen Esko Malinen selässään Aarne, Aune seläs‐ sään Irja ja Matti selässään Niilo Iltatoimet olivat yksinkertaiset. Levitettiin tuvassa lattialla levitettävä sänky, riisuttiin kengät, lyyssi ja sarkahousut ja mentiin nukkumaan. Sängyssä oli posteli eli olkipatja, jonka päällä kotona kangaspuilla kudottu raanu ja peittona äidin tekemä täkki tai karvavälly. Ekaluokkalaisena nukuin sängyssä Matin ja Aarnen välissä. Jos yöllä tuli pissähätä, niin sitä varten oli likasanko eli laskiämpäri. Oltiin joskus yötsyssä kavereiden kotona ja näin tehtiin joka paikassa. Kun ei ollut vesijohtoa eikä muita mukavuuuksia, niin ei käyty iltapesulla. Kasvojen pesu eli ”silmien pesu”, niin kuin silloin sanottiin, tehtiin tarpeen mukaan. Peseytymisen kannalta lauantaisauna oli tärkein. Hampaiden hoito laiminlyötiin täydellisesti. Hammasharjat tulivat vasta muutaman vuoden jälkeen, jolloin reikiintyminen oli useimmilla jo vauhdissa. Hammaslääkäri tuntui silloin olleen vain hampaiden poistamista ja tekohampaiden tekemistä varten. Yöpukuun tutustuttiin vasta myöhemmin. Muistan, kun meille tuli käymään 1950-luvulla isän serkku Anni Myllynen Helsingistä. Hän nukkui Irja-siskon kanssa kamarissa. Irja kertoi vähän kummastellen, että tämä hieno nainen riisui illalla vaatteensa ja pani yöksi päälleen yöpaidan. Muistumia 1950-luvulta Valaistus vuonna 1951 ennen sähkövaloja Kun sähkövaloja ei ollut, elettiin tulivalolla. Äiti oli talviaamuna pannut pöytälamppuun tulen ja sen valossa laittanut tulen hellaan. Sitten äiti laittoi tulen lyhtyyn, jonka kanssa äiti ja isä menivät navettaan karjaa hoitamaan. Iltapimeällä sytytettiin katosta roikkuva laki- Kuvat. Vasemmalla on netistä kaapattu kuva pöy‐ tälampusta, jollaista meilläkin käytettiin. Keskellä on kuva ”lakilampusta”, joka riippui katosta ja va‐ laisi yksin koko tuvan. Tämäkin netistä. Oikealla on sota‐ajan mallinen lyhty, tai lyhti, niin kuin lamppu.Kun öljy oli joskus lopussa, niin silloin elettiin kynttilän valossa. Muistan hämärästi, että meillä oli joskus karbidilamppukin käytössä. Se oli minusta hiukan pelottava, kun karbidilamppu ikään kuin räjähti ja polttimo lenteli ympäriinsä. Kaasulamppuja ei silloin vielä ollut meillä sanottiin. Tämä esine on meillä kotona muistona vaimon lapsuuskodista tuolta samalta ajalta Helsingistä. Näillä mentiin, kun elettiin tuli‐ valolla Ennen vesijohtojen tuloa oli vieraita varten erityinen huonekalu ”pesukommuutti”. Siinä on nostettavan kannen alla pesuvati. Settiin kuului iso vesikannu, josta sai kaataa veden pesuvatiin. Vieraat nukkuivat aina ”kahden lakanan välissä”. Aluslakana oli nykyisen lainen, päällyslakana oli koristeltu pitseillä. Pussilakanoita ei tunnettu. Lakanat ja pyyhkeet taitettiin ja kaulattiin sileiksi kauluu laudalla. Taiteltu lakana rullattiin pyöreän puun ympärille ja sitä pyöritettiin kauluulaudalla Kuva. Kotonamme ennen vesijohtoja ollut pesukommuutti. Se oli käytössä vesijohtojen tuloon saakka 1950-luvun puolivälissä. Kuva. Eino esittelee Iljalassa käytössä ollutta kauluulautaa Niilo Tykkyläinen ”Miten sillä pelataan?” kysyi 5-vuotias Iisak kun lankapuhelimen näki. Tämän päivän ekaluokkalaiset ovat tottuneita puhelimen käyttäjiä. Ehkä ei vielä kuitenkaan puhumiseen. Viisivuotias Iisak-poika oli tottunut pelien pelaaja puhelimella, mutta ei ollut tavannut lankapuhelinta. Mummolassa hänelle sitten näytettiin, millainen lankapuhemin on. Iisakkia hymyilytti ja sitten hän kysyi ”Miten sillä pelataan.” Vuonna 1951 oli Enonsalolla tiettävästi kolme puhelinta. Yksi niistä oli kansakoululla ja kaksi muuta muissa Kuva. Vanhanaikainen mum‐ taloissa. Kaimolan lankapuhelin killa kolmella oli sama numero ja keskuksen soittojen määrä erotti puhelimet toisistaan. Eli talon puhelinnumero oli muodoltaan kaksinumeroinen luku ja lisänä yksi, kaksi tai kolme soittoa. Viisikymmenluvulla puhelimia hankittiin sitten jo useampiin taloihin. Ohessa on kuva vanhasta puhelinkeskuksesta. Harvaan asutuilla seuduilla se oli jossakin talossa ja talon väki hoiteli sentraalisantran tehtäviä. Kun keskukseen tuli puhelu jostain numerosta, niin keskus yhdisti puhelun pyydettyyn numeroon. Jos numero oli saman keskuksen alueella niin suoraan tähän numeroon. Jos numero oli jossain muualla, niin puhelu yhdistettiin seuraavaan keskukseen. Puhelun lopettamisesta ilmoitettiin keskukseen soitolla. Kaupungeissa siirryttiin paikallispuheluissa nopeasti automaattivalintoihin. Käsivälitteiset kaukopuhelut jatkuivat Enossa 1970-luvulle Kuva: Iljalan puhelin 1950‐ saakka. Eteläiluvulta sessä Suomessa automaattiset suuntanumerolla toimivat valinnat tulivat paljon aikaisemmin. Kuva. Yhteen taloon johtava linja ja maantien varren puhelinlinja Kuva yllä. Sentraa‐ lisantra, käsivälitteinen puhelinkeskus Kuva oik. Kaupunkilaiset voivat valita paikallispu‐ helun numerolevyä vään‐ tämällä Kipinä perämoottori Iljalan navetan vintillä on tallella pieni perämoottori. Se on Kipinä-merkkinen moottori, joita valmistettiin Kuopiossa 1930 ja -40 -luvulla. Ne, jotka tuolloin asuivat vesistön varrella, muistavat hyvin, miten tärkeä kapine perämoottori ennen yksityisautoilun lisääntymistä oli. Tämän moottorin hankki Pentti Tykkyläinen Uimaharjussa. Kalevi Lehtosen tekemä laulu Kipinästä kertoo, miten sodan aikana perämoottorin polttoaineena käytetyn petroolin saannissa oli vaikeuksia. Kun sitä sitten Kansanhuollossa ole jaettavana, sitä annettiin kansanhuoltolautakunnan päätöksillä niille, jokta tarvitsivat eniten, mm ammatikseen kalastusta harrastavat. Sukuneuvoston kokouksessa vuonna 2013 Pentin veli Eino kertoi tästä moorttorista. Se oli todella hyvä apu liikkumiseen Pielisjoella aikana, jolloin yksityisautot olivat harvinaisia ja nekin kävivät häkäpäntössä tuotetulla puukaasulla. Eino itse oli ollut mukana petroolinjaossa apulaisena. Einon eno oli ollut kansanhuoltolautakunnassa tekemässä päätöksiä petroolin jakamisesta Kuva. Kipinä‐pe‐ rämoottori ja Eino oli mukana petroolia jaettaessa lautakunnan päätösen mukaisesti Sanat: Kalevi Lehtonen 1946 Sävel: J. Alfred Tanner, Hanuripolkka Laulu Kipinästä Koko sodanajan pannas oli moottorit niilt’ on kielletty pensat sekä petroolit Ei kuulunut kipinöiden päpätys, eihän niihin käynyt puukaasusytytys Soutaminen oli niin keljua ja ikävätä, koskaan kun ei kuulu tuota päpä päpä päpä päpä kuuluu vain airojen kitinä, että ollapa veneessä Kipinä. Mamma maitojonossa sen kuulla sai mahanalus jalka täynnä kai, tuuli uutista korvissa vihelsi, että huollosta tippui jo petrooli. Kansanhuollon eessä oli vilskettä ja vipinätä: Täältäkö ne jakaa sitä päpä päpä päpä päpä? Mamma näin tiskin eessä vakuuttaa: Myös meijän pappa kalastusta harrastaa. Nyt moni ukko hiki päässä yrittää, veivittää ja pyörittää Siinä se vika lienee vissiin kai, että liian kauan iäneti olla sai. moni koettaa suostutella tuota vanhaa ystävätä: sano etes kerraan, että päpä päpä päpä päpä Mitähän jos kynttilää raaputtais sitten ryyppy ja innolla tukistais. Voi jestas, kun naamasi syntistyy, jos moottori kesken …… pysähtyy Kuin vimmattu veivität Kipinää, eikä loppua löydä se äräänpää. Mamma huutaa ruotelissa: tee nyt sitä taikka tätä Tuoho vastaan äkäisenä päpä päpä päpä päpä Sieltäkös nyt viimeksi sytyttää kun kynttilätä vailla on ämmänpää. Sis yhden neuvon anna sulle ystävä Hommaa sä itselles Kipinä Siinä sitä touhua riittääpi, kun on piippu, eukko ja moottori. Ei silloin ole elämäsi yksinäistä ikävätä jostain aina kuuluu että päpä päpä päpä päpä Kon topakasti koettaa ja yrittää tottahan joku aina sytyttää. Sihteerin palsta Sukupolven vaihdos tulossa Sukuseuran hallituksessa eli sukuneuvostossa on henkilöiden vaihtuminen ollut vähäistä. Puheenjohtajana on koko ajan vuodesta 1998 asti ollut Toivo Ikonen. Kymmenestä neuvoston jäsenestä kahdeksan on ollut koko ajan mukana. Nyt on aika valita uusia jäseniä sukuneuvostoon. Näyttää siltä, että nuoremmissa on kiinnostusta sukuseuratoimintaa kohtaan. Uudet jäsenet valitaan kesän sukukokouksessa. ”Sukuseura Tykkyläinen” on nyt sosiaalisessa mediassa Sukuseuran facebook-sivut on otettu käyttöön jokin aika sitten. Jo muutaman viikon kokemuksen perusteella näyttää siltä, että kiinnostusta on sivuilla käyntiin. Sivut ovat nyt vain jäsenten käytössä. Sukukokouksessa keskustellaan siitä, pitäisikö sivujen olla avoimia kaikille. Näyttää siltä, että muiden sukuseurojen facebook-sivuilla on kumpaakin käytäntöä. Nuoria toivotaan sukukokoukseen Sukupolven vaihdokseen kuuluu myös, että sukukokouksiin osallistuu entistä enemmän nuorempia sukupolvia. Kun seuraava kokous on Uimaharjussa, niin odotetaan runsasta nuorten ja lasten osallistumista. Sukukokoukset ovat sittenkin niitä tapahtumia, joissa sukuseuran yhteisöllisyyttä rakennetaan parhaiten. Sukuseuran lehti Tähänastisen kokemuksen mukaan sukuseuran lehden rooli on tärkeä sukuseuratoiminnan jatkuvuuden ja sukulaisten yhteisöllisyyden kannalta. Lehti on myös lähes ainoa asia, jo- TULOSLASKELMA TILIKAUDELTA 2012 TUOTOT hon jäsenmaksuilla kerättäviä varoja käytetään. Lehti jaetaan hieman yli sataan osoitteesee, joten lukijoita lienee ainakin parisataa. Lehti on luettavissa sukusuera kotisivulla http://www.kolumbus.fi/tykkylaisten.sukuseura/. Kotisivulla on ollut kävijöitä viimeisen vuoden aikana noin 170. Meistä keski-ikäisistä ja vanhemmista vain osa käyttää internettin, joten lehden julkaiseminen paperiversiona on tarpeen vielä pitkän aikaa. Osoitetiedot Sukuseuran osoitetietojen pitäminen ajan tasalla on ylivoimaista. Postin palauttamista kirjeistä voidaan ainoastaan poistaa vanhentuneita osoitetietoja. Olisi toivottavaa, että osoitteen muutoksista tulisi muullakin tavalla tietoa. Jäsenmaksut Jäsenmaksun suuruus on ollut 20 euroa toimintakaudelta. Seuraavan kerran otetaan vastaan jäsenkasuja toimintakaudelle 2015 – 2018. Niitä kerätään sukukokouksessa ja seuraavan jäsenlehden postituksen yhteydessä. Sukuseuran tilille voi myös tehdä seuran toimintaa tukeilla lahjoituksilla. Sukuneuvoston yhteystietoja Puheenjohtaja Toivo Ikonen p. 0503587474 Varapuheenjohtaja Marjaana Tykkyläinen p. 0405937725 Sihteeri Niilo Tykkyläinen p. 040 5658338, niilo.tykkylainen(at)kolumbus.fi Esko Malinen p. 040 530 7922, Sakari Sarola p.017 - 761319 Matti Tanninen p. 017 – 2625239, Aarne Tykkyläinen Taloudenhoitaja Antero Tykkyläinen Eino Tykkyläinen p. 0500 377 482 Lauri Tykkyläinen p. 09 - 635103 Matti Tykkyläinen p. 013 - 771228 Jäsenmaksut/sukukokous Yhteensä 1739,35 1739,35 KULUT Jäsentiedote/toimistokukut Pankin palvelumaksut Muistamiset Sukujuhla Yhteensä Tilikauden alijäämä 374,22 84,23 73,70 1394,21 1926,36 187,01 TASE VASTAAVAA Pankkitili 854,11 VASTATTAVAA Oma pääoma 01.01.12 1041,12 Tilikauden alijäämä 187,01 Yhteensä 854,11 TULOSLASKELMA TILIKAUDELTA 2013 TUOTOT TULOSLASKELMA VUODELTA 2014 TUOTOT Jäsenmaksut 405,00 KULUT Jäsentiedote/toimistokulut 451,67 Pankin palvelumaksut 86,50 Muistamiset 17,40 Yhteensä 555,57 Jäsenmaksut Yhteensä KULUT Jäsentiedote, toimistokulut Pankin palvelumaksut Muistamiset Yhteensä Tilikauden alijäämä TASE VASTAAVAA Pankkitili 31.12.2013 Yhteensä VASTATTAVAA Oma pääoma 01.01.2013 Tilikauden alijäämä Yhteensä TILIKAUDEN ALIJÄÄMÄ TASE VASTAAVAA Pankkitili 31.12.2014 Yhteensä VASTATTAVAA Oma pääoma 01.01.2014 Tilikauden alijäämä Yhteensä 360,00 360,00 438,28 74,56 17,85 530,69 170,69 663,42 663,42 854,11 170,69 663,42 124,01 539,41 539,41 663,42 124,01 539,41 Vuosikokouksen asialista yhdistyksen sääntöjen mukaan 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa; 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys 5. Esitetään sukuseuran tilinpäätökset, vuosikertomukset ja tilintarkastajien lausunnot vuosikokousten väliseltä ajalta 6. Päätetään tilinpäätösten vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä 7. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksu seuraavalle toimikaudelle 8. Valitaan sukuneuvoston puheenjohtaja sekä muut sukuneuvoston jäsenet 9. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille kaksi varamiestä seuraavaksi toimikaudeksi 10. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat Tykkyläisten sukuseuran sukukokous 11. heinäkuuta 2015 Uimaharjussa Villa Koivurannassa Ohjelma n. 10.00 alkaen kokoontuminen ja aamukahvi 11.00 lipun nosto 11.15 sukukokous 12.30 lounas 13.30 ohjelmaa seuraavista aiheista - sukuseuran puheenjohtaja Toivo Ikonen muistelee - Lauri Tykkyläisen valmistelema lyhytelokuva ennen vuotta 1910 kuvatuista filmeistä, filmin pituus 16 min. - video sukuseuran ensimmäisestä kokouksesta Hotelli Pielisessä - musiikkiesityksiä tässä ja virallisen kokouksen yhteydessä: Mikael Wacklin, piano, Kaisa ja Louna Kukkonen, kantele ja viulu - yhteislaulua sukuseuran lauluvihkosta - keskustelua ja mahdollisesti valmisteltuja puheenvuoroja 15.30-16.00 loppukahvit Ilmoittautuminen kokoukseen tapahtuu maksamalla kokouksen ruokailupaketti sukuseuran tilille. Ruokailupakettiin kuuluu tulokahvit, lounas ja loppukahvit Ruokailupaketin hinta on 23 euroa aikuisilta ja 10 euroa alle 5 – 10 -vuotiailta lapsilta. Alle 5 -vuotiailta ei maksua. Erikoisruokavaliosta pyydetään ilmoittamaan sihteerille puh. 040 565 8338. Ilmoittautuminen sukukokoukseen 3.7.2015 mennessä maksamalla ruokailupaketin hinta sukuseuran tilille FI68 8000 1870 7565 75 Tuokaa lapsia mukaan Villa Koivuranta on aikaisemmin toiminut Enon seurakunnan kirkkona. Sukuseuran sukukokous 2005 pidet‐ tiin silloin paikan toimiessa kirkkona. Villa Koivurantaan voi tutustua internetissä osoitteessa http://www.villakoivuranta.fi/index.php
© Copyright 2024