172428_2015_11_06_opintopolku_info_esitys_opintopolku_yms

Opintopolku – löydä,
vertaa, hae!
Opintopolku-info 6.11.2015
Satu Meriluoto, verkkopäätoimittaja, OPH
Opintopolku.fi
Opintopolku
2
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Mitä uutta Opintopolussa?
•
•
•
•
•
•
•
3
Oppisopimus-osio
Yliopistokoulutusten ja hakukohteiden näyttäminen
Siirtohaut
Ensikertalaiskiintiöt
Hakijamaksut
Tutkintoon johtamaton korkeakoulutus tulossa Opintopolkuun
Opo-osio
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Yliopistokoulutukset
• Opintopolussa haetaan sekä yhteishaussa että erillishauissa
• Alempia ja ylempiä yliopistotutkintoja on paljon ja niiden löytämisessä joskus
vaikeuksia
• Käytettävyystesti huhti-toukokuussa 2015:
• Käyttäjät eivät huomanneet eroa nykytilan ja uudistetun kuvaustavan
välillä
• Suurin osa käyttäjistä vaikuttaisi testin perusteella olevan kiinnostunut
vain yhdestä tai kahdesta yliopistosta. Tämän vuoksi yhtenäisyyden
merkitys ei kovin suuri. Toki siihen on kuitenkin syytä pyrkiä.
• Testeissä tuli selkeästi esiin, että tutkinnoista on hyvä kertoa selkeästi
laajuus sekä vuosina että opintopisteinä: opintopisteet yksinään eivät
kerro koulutusjärjestelmän perehtymättömille mitään
4
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Yliopistokoulutukset
• Yliopistot halusivat selkiyttää näyttämistä ja sovittiin, että kaikki
mahdollisuuksien mukaan kuvaavat koulutuksensa samalla tavalla:
• Kandi + maisteri –koulutus yhtenä koulutuksena, koska hakija saa
useimmiten opinto-oikeuden maisteriin asti kandiin hakiessaan
• Poikkeuksena esim. farmasia, lastentarhanopettajakoulutus
• Hakukohde nimetään samoin kuin koulutus, haun nimi näkyvästi
• Kandi-maisteri –koulutuksiin ei liitetä maisterihakujen hakukohteita, vaan
tehdään erillinen maisterikoulutus ja siihen oma hakukohde
5
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
6
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
7
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Lokakuussa 2015:
• Korkeakoulujen kevään haun koulutukset
julkaistiin, uutena:
• Oppiaineet / avainsanat
• Ensikertalaiskiintiöpaikkojen näyttäminen
• Korkeakoulujen siirtohaut
• Siirtohakujen hakukohteet näkyvät
Opintopolussa
• Siirtohakukohteiden etsiminen ja rajaus
tulossa ennen huhti-toukokuun siirtohakuja
8
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Oppiaineet / avainsanat
• Korkeakouluilla tarjonnassa uusi kenttä, jolla kuvata tarkemmin
koulutusta
• ”oppiaine” = sana, jolla käyttäjä ehkä etsii koulutusta
• Lukiolaiset esim. etsivät koulun oppiaineilla: biologia, saksan
kieli, fysiikka…
• Oppiaineet / avainsanat näytetään hakusanaehdotuksissa,
koulutusten selailussa, hakutuloslistalla
• Kun avainsanaa klikkaa, toteutetaan sanahaku sillä sanalla
• Sanahaku eli merkkijonohaku – EI täsmähaku samalla
avainsanalla
9
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Loka-marraskuussa 2015:
• Hakijamaksut muille kuin EU- / ETA-maissa
tai Sveitsissä tutkinnon suorittaneille
• koskee Bachelor’s ja Master’s –vaiheen
hakijoita
• Maksu 100 €
• Voimassa hakukauden ajan eli kattaa haut
samana lukukautena alkaviin koulutuksiin
hakujen määrästä riippumatta
10
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Hakijamaksun ohjeet
• Studyinfo.fi:ssä:
• Application fee > How to pay
• https://studyinfo.fi/wp2/en/higher-education/application-fee/how-to-paythe-application-fee/
• Application fee > Application fee FAQ
11
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Marraskuussa 2015
• Avoin korkeakoulutus Opintopolkuun
• Avoin yliopisto
• Avoin ammattikorkeakoulu
12
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Miten avoin korkeakoulutus löytyy
Opintopolusta?
Wizardissa osioissa
Korkeakouluun? ja
Aikuiskoulutukseen?
13
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Sanahaulla ja selailulla
14
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Miten hakutuloslista muodostuu?
• Hakutuloslista järjestyy hakukoneeseen ohjelmoitujen algoritmien
mukaiseen järjestykseen.
• Kun käyttäjä kirjoittaa hakusanan haetaan kyseisellä hakusanalla koulutuksia,
oletuksena käyttöliittymän kielen mukaisia koulutuksia
• Järjestys lasketaan hakutilanteessa merkkijonon esiintymistiheydestä
koulutuksista indeksoiduista kentistä sekä kenttien painokertoimista.
• Ensimmäisinä listalla ovat tällöin koulutukset, joihin käyttäjän kirjoittama
merkkijono parhaiten täsmää siten kuin täsmäytysalgoritmeissa on
määritelty.
• Hakusanalla muodostettua tulosjoukkoa on mahdollista rajata käyttäen
fasetteja
• Hakutuloksen täytyy täsmätä hakusanaan sekä kaikkiin valittuihin rajauksiin
15
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Hakutuloslistan järjestys
• Esimerkki: käyttäjä hakee sanoilla
• ammatillinen opettajan koulutus
• -> haku etsii merkkijonoja
• ammatillinen
• opettajan
• koulutus
• -> hakutulos on hyvin laaja, koska
• sana koulutus esiintyy melkein kaikissa tallennetuissa koulutuksissa
• Sana ammatillinen esiintyy kaikissa toisen asteen ammatillisissa
tutkinnoissa
16
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Mitä sanahaussa painotetaan?
• Sanahaussa painotetaan kenttiä:
• Organisaation nimi
• Organisaation kotikunta
• Tutkintonimike
• Koulutuksen nimi
• Ammattinimikkeet
• Oppiaineet / avainsanat
• Lisäksi indeksoidaan, ilman erityistä painotusta:
• Hakukohteen nimi
• Organisaation osoite
17
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Miten käyttäjät hakevat?
18
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Käyttäjät hakevat ammattinimikkeillä,
oppilaitosten nimillä, tutkinnoilla. Vrt.
Opintopolun web-analytiikan raportti
1.1.-3.11..2015
Opintopolku.fi
Hakusanaehdotukset
Hakusanaehdotusten
tarkoitus on auttaa käyttäjää
keksimään hyvä hakusana.
Hakukoneeseen on
indeksoitu valmiiksi
hakusanoja, esimerkiksi
teemat ja aiheet, koulutusten
nimet, tutkintonimikkeet,
oppiaineet / avainsanat
Kun käyttäjä valitsee
hakusanaehdotuslistasta
hakusanan tehdään normaali
sanahaku käyttäen valittua
hakulauseketta.
19
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Opintopolun täsmähaut
• Merkkijonohaku hakee käyttäjän kirjoittamia
•
20
merkkijonoja Solrin indeksointidokumenttien
perusteella
Täsmähaut hakevat kaikesta koulutustarjonnasta
valmiiksi määriteltyjen rajausehtojen mukaan
• Hakuwizardi Minne hakisin
• Koulutusten selailu: kaikki saman aiheen
koulutukset
• Oppilaitoshaku: kaikki tietyn toimipisteen
koulutukset
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Hakuwizardi etusivulla
• Etusivun osioissa
• Peruskoulun jälkeen?
• Olen käynyt peruskoulun
• Etsin maahanmuuttajien koulutusta
• Korkeakouluun?
• Olen käynyt lukion ja suorittanut ylioppilastutkinnon
• Minulla on ammatillinen tutkinto
• Aikuiskoulutukseen?
• Minulla on jo tutkinto
• Minulla ei ole tutkintoa
• Etsin maahanmuuttajien aikuiskoulutusta
21
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Selaile koulutuksia
Käyttäjä valitsee teeman, sitten aiheen. Sitä klikkaamalla hän pääsee
hakutuloslistaan, jossa kaikki aiheeseen liittyvät koulutukset kaikilta asteilta.
22
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Oppilaitoshaku
23
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Tulossa ennen kevään hakuja:
• Lisää kielivaihtoehtoja
• Opetuskielirajain nyt:
• Kielirajain uudistettuna:
24
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Oppisopimus-osio
25
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Uusi osio: oppisopimus
• Yhteistyössä TEM:n kanssa määriteltiin
oppisopimuskoulutukseen hakeutujan prosessia ja
kehitettiin palveluita paremmin yhteen toimiviksi
• Opintopolussa:
• Tietoa oppisopimuksesta opiskelijalle, työnantajalle,
yrittäjälle
• Oppisopimustoimistot ja niiden yhteystiedot
oppilaitoshaussa
• Uusia videoita aiheen tiimoilta
• Linkitys TE-palveluiden CV-nettiin ja työnantajan
palveluihin
26
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Oppisopimus TE-palveluissa
• Opiskelijalle / hakeutujalle:
• CV-netissä mahdollisuus ilmoittaa kiinnostuksensa myös
oppisopimuspaikkaa kohtaan
• Avointen työpaikkojen haussa mahdollisuus etsiä
oppisopimuspaikkoja
• Linkitys Opintopolkuun
• Työnantajalle
• Mahdollisuus etsiä CV-netistä oppisopimukseen
hakeutuvia
• Mahdollisuus työpaikkailmoituksessa merkitä, että
työpaikka on oppisopimuspaikka
27
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Uusi osio:
Opoille
28
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Ohjaus- ja neuvontatyötä tekeville
• https://opintopolku.fi/opo/
• Koottu yhteen ohjeita, usein kysyttyä, opojen
•
29
materiaaleja
Kehittyvä osio: laittakaa palautetta, ideoita,
ehdotuksia!
• [email protected]
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Järjestys asioiden mukaan?
• Osion sivujen nykyinen järjestys on asialähtöinen:
• Ohjeita
• Oikopolkuja
• Tiedonlähteitä
• Tiedotusmateriaali
• Tilastot
• Usein kysyttyä
30
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Vai prosessin mukaan?
Jukka Lerkkanen:
ohjaustarvearviointi
31
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Prosessin mukaan:
• Tieto- ja informaatiopalvelut
• Ohjeita, oikopolkuja, tiedonlähteitä tietopalveluihin, tilastot, usein kysyttyä
• Kevyesti tuettu ohjaus
• Tiedonlähteitä ammattitietoon ja urasuunnitteluaineistoihin
• Muistilistan käyttö, lähettäminen opolle
• Ryhmäohjaus
• Hyviä käytäntöjä ja menetelmiä opotunneille
• Tiedonhakutehtäviä Opintopolkuun
• Henkilökohtainen ohjaus
• Tiedonlähteitä ohjaajan ammatilliseen kehittymiseen
• Ehdottakaa linkkejä!
32
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Virkailijan
työpöytä
33
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Virkailija työpöytä uudistui
• https://virkailija.opintopolku.fi/virkailijan-stp-ui/html/#/etusivu
34
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
35
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Oletuksena kaikki ei näy kaikille
• Virkailijat on jaettu kotiorganisaation perusteella kategorioihin:
• Peruskoulu
• Toinen aste
• Korkeakouluaste
• Aikuiskoulutus
• Tavoitteena saada selkeämpi näkymä
• Oletuksena käyttäjä näkee vain sen, mikä on hänelle
kategorisoitu
• Käyttäjä voi itse valita, että haluaa katsoa muutakin
36
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Sisältöä näytetään oletuksena eri
virkailijaryhmille oppilaitostyypin mukaan:
•
•
•
•
•
•
Kategoria: Perusopetus:
11 Peruskoulut
12 Peruskouluasteen erityiskoulut
15 Lukiot
19 Perus- ja lukioasteen koulut
63 Kansanopistot
•
Kategoria: Toinen aste:
•
•
•
•
•
•
•
•
•
11 Peruskoulut
12 Peruskouluasteen erityiskoulut
15 Lukiot
19 Perus- ja lukioasteen koulut
21 Ammatilliset oppilaitokset
22 Ammatilliset erityisoppilaitokset
23 Ammatilliset erikoisoppilaitokset
24 Ammatilliset aikuiskoulutuskeskukset
28 Palo-, poliisi- ja vartiointialojen
oppilaitokset
29 Sotilasalan ammatilliset oppilaitokset
61 Musiikkioppilaitokset
62 Liikunnan koulutuskeskukset
63 Kansanopistot
•
•
•
•
37
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Sisältöä näytetään oletuksena eri
virkailijaryhmille oppilaitostyypin mukaan:
• Kategoria: Korkeakouluaste:
• Kategoria: Aikuiskoulutus:
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
38
41 Ammattikorkeakoulut
42 Yliopistot
43 Sotilaskorkeakoulut
45 Lastentarhanopettajaopistot
46 Väliaikaiset ammattikorkeakoulut
61 Musiikkioppilaitokset
62 Liikunnan koulutuskeskukset
63 Kansanopistot
64 Kansalaisopistot
66 Kesäyliopistot
5.11.2015
Alatunnisteteksti
•
•
•
•
•
•
15 Lukiot
19 Perus- ja lukioasteen koulut
21 Ammatilliset oppilaitokset
22 Ammatilliset erityisoppilaitokset
23 Ammatilliset erikoisoppilaitokset
24 Ammatilliset aikuiskoulutuskeskukset
28 Palo-, poliisi- ja vartiointialojen
oppilaitokset
29 Sotilasalan ammatilliset oppilaitokset
61 Musiikkioppilaitokset
62 Liikunnan koulutuskeskukset
63 Kansanopistot
64 Kansalaisopistot
66 Kesäyliopistot
Opintopolku.fi
Uutena ominaisuutena avainsanat
• Avainsanoilla voi etsiä ja
rajata sisältöjä
39
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Oma Opintopolku
40
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Oma Opintopolku
• Tunnistautuneen käyttäjän nykyiset palvelut:
• Oman hakemuksen täydentäminen hakuaikana
• Oman hakemuksen seuranta
• Paikan vastaanotto
• Linkki korkeakouluilmoittautumiseen
• Tietoa palvelusta löytyy sivulta:
https://opintopolku.fi/wp/oma-opintopolku-palvelu/
41
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Omat sivut ovat henkilökohtaiset
• Jokaisen hakijan näkymä on erilainen, koska se
riippuu
• Hausta
• Hakukohteista
• Hakijan hakukohteiden valinnan tilanteesta
42
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
43
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
44
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
45
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Hakijalle tulee sähköposti
• Kun hakemus on lähetetty
• Kun opiskelupaikka on vastaanotettavissa
•
46
(korkeakouluhaut)
Kun paikka on vastaanotettu tai peruttu
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
47
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
48
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi
Kiitos!
Satu Meriluoto
[email protected]
49
5.11.2015
Alatunnisteteksti
Opintopolku.fi