UltraLift™ HIFU

Kuinka pitkä toipumisaika toimenpiteessä on?
UltraLift™ ei vaurioita ihon pintaa, joten normaaleihin arkirutiineihin voi palata
heti toimenpiteen jälkeen. Toimenpide ei vaadi myöskään kotona jatkettavaa jälkihoitoa.
Hoidon jälkeisinä päivinä saattaa kuitenkin esiintyä ihotuntemuksia, punoitusta
sekä lievää turvotusta.
Meikkiä voi käyttää heti toimenpiteen loputtua.
Milloin huomaan tuloksia ja kauanko tulokset säilyvät?
Osa tuloksista näkyy välittömästi toimenpiteen jälkeen, koska UltraLift™ kiristää
ihon alla olevaa SMAS-kerrosta. Lopullinen tulos alkaa näkyä noin kahden kuukauden kuluttua, kun dermiksessä alkaa muodostua uutta kollageenia.
Tulokset säilyvät yleensä noin kolme vuotta. Tuloksia voidaan ylläpitää uudella
UltraLift™ HIFU
UltraLift™-käsittelyllä.
kasvojenkohotus ultraäänellä
UltraLift™ - Mistä on kysymys?
UltraLiftissä käytetään korkeatehoista, fokusoitua ultraäänienergiaa (HIFU), joka
kohdistuu aina ihonalaisrasvan alla sijaitsevaan SMAS-kudokseen saakka. Myös kirurgisessa kasvojenkohotuksessa kiristetään SMAS-kudosta. Ultraäänikohotus onkin ensimmäinen ei-kirurginen vaihtoehto kirurgiselle kasvojenkohotukselle. Toimenpide ei vahingoita lainkaan ihon pintaa.
Ultraääni kiristää SMAS-kudoksen lisäksi myös ihon kollageenisäikeitä sekä stimuloi dermistä kollageenin uusiomuodostukseen. Tulokset näkyvät siis välittömästi
ja paranevat vielä seuraavien kuukausien aikana, kun iho alkaa tuottaa uutta kollageenia.
Ultraäänellä ihoa voidaan käsitellä huomattavasti tehokkaammin ja syvemmältä
kuin esim. laser- ja radiofrekvenssienergialla.
Sopiiko UltraLift™ minulle?
UltraLift™ sopii sinulle, mikäli haluat nopean kasvojenkohotuksen ilman pitkää ja
kivuliasta toipumisaikaa, leikkauksen riskejä tai arpeutumisen vaaraa. Toimenpide
sopii kasvojen lisäksi myös kaulan ja dekolteen ihon kiinteytykseen, raskausarpien
vaalentamiseen sekä kämmenselkien ihon uudistamiseen. Useimmat UltraLift™potilaat ovat yli 35-vuotiaita.
Toimenpiteen aikana iholla saattaa tuntua kihelmöintiä, lämpöä sekä ajoittain
epämiellyttävää tunnetta. Tämä riippuu kuitenkin käsiteltävästä alueesta ja potilaan ihosta.
Kuinka pitkä toimenpide on?
Toimenpide kestää käsiteltävästä alueesta riippuen 15-60 minuuttia.
Tavallisesti yksi kerta riittää. Jos ylimääräistä ihokudosta on paljon tai iho on erittäin paksu (esim. miehillä), hoito voidaan joutua tekemään kaksi kertaa kolmen
kuukauden välein.