16.2.2015 PSYKOLOGIA (PS) Pakollinen kurssi 1, syventävät kurssit

16.2.2015
PSYKOLOGIA
(PS)
Pakollinen kurssi 1, syventävät kurssit 2-5, soveltavat kurssit 6-7 ja 9
KURSSIEN SISÄLLÖT
1. Mielen maailma
2. Kehittyvä ihminen
Tarkastellaan ihmisen elämän ajan tapahtuvaa psyykkistä kehitystä vauvasta vaariin.
Ymmärretään psyykkisen kehityksen yhteys psykologisiin, biologisiin ja sosiaalisiin tekijöihin.
Tutustutaan ihmisen kehitystä selittäviin teorioihin. Tarkastellaan yksilön kehitykseen liittyviä
mahdollisia ongelmia ja miten kehitykseen voidaan vaikuttaa. Kehityspsykologia antaa
viitekehyksen, jonka varassa voi tarkastella omaa elämäkulkuaan.
3. Ihminen tiedonkäsittelijänä
Käsiteltäviä aihealueita ovat havainto- ja muistitoiminnot, vireystilan säätely, uni ja nukkuminen,
hermoston rakenne, toiminta ja yhteys psyykkisiin toimintoihin. Tarkastellaan kognitiivisen
toiminnan häiriöitä, aivovaurioita ja kuntoutusta. Perehdytään tutkimusmenetelmiin, tuloksiin ja
sovelluksiin.
4. Motivaatio, tunteet ja älykäs toiminta
Tarkastellaan motiiveja ja tunteita yksilön toimintaa säätelevinä tekijöinä. Tutustutaan niitä
koskevaan tutkimustietoon, teorioihin ja mahdollisuuteen kehittää ja säädellä niitä. Tarkastellaan
ajattelua, kieltä, ongelmaratkaisua ja päätöksentekoa ihmisen korkeatasoisimpina toimintoina.
5. Persoonallisuus ja mielenterveys
Tutustutaan keskeisiin persoonallisuuspsykologian käsitteisiin ja huomataan sen laaja-alaisuus.
Esitellään erilaisia lähestymistapoja kuvata ja tutkia persoonallisuutta. Selvitetään käsitettä
mielenterveys ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Tarkastellaan psyykkisen hyvinvoinnin ja
elämänhallinnan ylläpitämisen keinoja. Tutustutaan erilaisiin psyykkisiin häiriöihin ja niiden
hoitomuotoihin.
6. Psykologian kertauskurssi
Kerrataan psykologian kurssien keskeisimpiä asioita. Harjoitellaan ylioppilaskirjoituksia varten
tutustumalla psykologian erilaisiin tehtävätyyppeihin ja vanhoihin ylioppilastehtäviin. Harjoitellaan
kysymysten jäsentämistä ja esseiden kirjoittamista.
7. Sosiaalipsykologia
Sosiaalipsykologia on oma tieteenalansa, jossa on keskeistä yksilön ja sosiaalisen ympäristön
välinen vuorovaikutus. Tutustutaan siihen tieteenä. Selvitetään sosiaalista vaikuttamista: viestintää,
asenteita, ennakkoluuloja. Käsitellään ihmissuhteiden keskeisiä tekijöitä: kiintymystä, väkivaltaa,
ryhmän toimintaa ja ryhmien välisiä suhteita.
puh. 050 5090 757
Toimisto
[email protected]
[email protected]
www.kktavastia.fi
Linnankatu 12-14
13100 Hämeenlinna
Y-tunnus: 0205303-4
16.2.2015
9. Psykologiaa maailmalla
Kurssilla tutustutaan psykologian eri sovellusalueisiin esim. kasvatukseen, mielenterveystyöhön,
kriisipsykologiaan, liikennepsykologiaan, ympäristöpsykologiaan ja psyykkiseen valmennukseen.
Kurssi toteutetaan pääsääntöisesti asiantuntijavierailuin ja opintokäynnein. Käymme tutustumassa
myös mahdollisuuksien mukaan yliopistojen psykologian laitoksiin ja niiden kokeelliseen
tutkimukseen. Kurssin ehtona on vähintään kolmen psykologian kurssin suorittaminen. Kurssissa
ei ole koetta vaan opiskelija tekee koko kurssin ajan oppimispäiväkirjaa. Kurssi arvioidaan
suoritusmerkinnällä.
TOTEUTUS
Kurssien suoritusjärjestys on vapaa ensimmäisen kurssin jälkeen. Kurssi 8 edellyttää kolmen
psykologian kurssin suorittamista.
ARVIOINTI
Pakolliset ja syventävät kurssit 1-5 arvioidaan numerolla, jotka perustuvat kokeeseen tai muuhun
sovittuun tuotokseen ja tuntiaktiivisuuteen sekä mahdollisiin muihin kirjallisiin töihin. Kurssi 6
arvioidaan suoritusmerkinnällä. Kurssit 7-9 arvioidaan joko suoritusmerkinnällä tai arvosanalla.
puh. 050 5090 757
Toimisto
[email protected]
[email protected]
www.kktavastia.fi
Linnankatu 12-14
13100 Hämeenlinna
Y-tunnus: 0205303-4