Lataa selvitys tästä.

Digimainonta 2015
Miten tehdä onnistunutta digimainontaa?
InterQuest Oy
Lotta Olkinuora ja Jaakko Hautanen
Digimainonta 2015
Mitä klikkiprosentti jättää kertomatta?
Digimainonnan vaikutuksesta näkyy vain pieni osa
pinnalle. Jos pääasiallisena mittarina käytetään
klikkiprosenttiin nojaavaa dataa, jää 99%
verkkomainonnan tehon vaikutuksesta selvittämättä.
Mainonnalla on aina myös mielikuvallinen vaikutus, oli
kampanja sitten taktinen tai brändirakennukseen
tähtäävä. Vaikutusten ymmärtäminen ja optimoiminen
on tärkeää, sillä ne muovaavat brändimielikuvia ja
vaikuttavat myyntiin lyhyellä ja pitkällä aikavälillä.
Digimainonnan tehon ymmärtämiseksi suosittelemme
jäävuoren pohjalta lähtevää lähestymistapaa. Tämä
tarkoittaa mahdollisimman tarkkaa mainonnan
kohdentamista ja korkean huomioarvon tavoittelemista
niin, että mainoskampanja säilyy balanssissa
brändiarvojen kanssa. Näin mainos herättää kiinnostusta
ja ajaa samanaikaisesti sekä kampanjan myynnillisiä että
brändirakennukseen liittyviä tavoitteita.
2
Intro
Digimainonta 2015 raportti sisältää
01
sivut 7-13
Minkälaista
digimainontaa
tehdään
vuonna 2015?
3
02 03
sivut 14-17
Miten tehdä
onnistunutta
taktista ja
brändimainontaa?
sivut 18-28
Toimialan
vaikutus
digimainonnan
suunnitteluun
04
sivut 29-32
Mobiili & Tabletti
Intro
Mitä tämä raportti tarjoaa?
Digimainonta 2015
tarjoaa konkreettisia
vinkkejä onnistuneen
digimainonnan
tekemiseen ja auttaa
optimoimaan
digikampanjoiden
brändivaikutuksia.
Tarkastelemme digimainonnan
tilaa viimeisen kolmen vuoden
ajalta sisältäen verkko-,
mobiili- ja tablettikampanjoita.
Aineistona raportissa on
käytetty noin 1000:tta
tutkittua digikampanjaa, jotka
koostuvat yli 150 000
suomalaisen vastauksista.
150 000
SUOMALAISEN VASTAUKSET
4
1 000
TUTKITTUA DIGIKAMPANJAA
InterQuestilla on 15 vuoden
kokemus digimainonnan
mittaamisesta brändinäkökulmasta.
Alan johtavana yrityksenä
ammennamme digimainonnan
oppeja monipuolisen
kokemuksemme lisäksi laajasta
tietopankistamme, joka sisältää noin
3000 tutkittua digikampanjaa.
Kartoitimme kuusi digimainonnan hahmoa
Kartoitimme kuusi digimainonnan hahmoa, jotka
seikkailevat digitaalisessa maailmassamme. Puolet
digitaalisessa maailmassa pyörivistä mainonnan
hahmoista huomataan.
Onnistuneimmat mainokset ovat Tunnettuja
Sankareita ja Tuntemattomia Yllättäjiä, jotka
tunnetaan kiinnostavasta ja tietoa-antavasta
mainonnastaan.
Vastavuoroisesti noin kolmasosa digihahmoista ärsyttää
ja häiritsee kuluttajaa niin, että sen huomionherättävyys
kääntyy itseään vastaan luoden lähinnä negatiivista
brändimielikuvaa.
Samaan ryhmään kuuluu myös Viihdyttäjä, joka
hauskuuttaa ja viihdyttää kuluttajia kiinnostavalla ja
luovalla tavalla.
5
Digimainonnan hahmot
6
TUNNETTU
SANKARI
11 %
TUNTEMATON
YLLÄTTÄJÄ
13 %
VIIHDYTTÄJÄ
8%
ÄRSYTTÄJÄ
27 %
HUOMAAMATON
9%
KOMPPAAJA
33 %
Tunnettu Sankari-mainoksia ovat kuluttajille jo entuudestaan tuttujen mainostajien mainokset, jotka
vahvistavat heidän mielikuvaansa mainostajasta ja informoivat heitä kiinnostavalla tavalla.
Tuntematon Yllättäjä -hahmo herättää kuluttajissa kiinnostusta ja laajentaa heidän mielikuvaansa brändistä,
joka ei ole entuudestaan kovin tuttu.
Viihdyttäjä -hahmo erottuu edukseen muusta digimainonnasta, viihdyttämällä ja hauskuuttamalla kuluttajia
kiinnostavalla ja luovalla tavalla.
Komppaaja -hahmon mainonta herättää huomiota ja muistuttaa kuluttajia mainostajan olemassa- olosta.
Kuluttajat tunnistavat entuudestaan tutun mainostajan helposti mainoksesta.
Kyseinen digimainonta sopii myös hyvin mainostajalle, mutta ei kuitenkaan erityisesti vahvista kuluttajien
mielikuvaa eikä herätä kiinnostusta.
Ärsyttäjäksi profiloituvat mainokset herättävät huomiota kuluttajissa ärtymyksen kautta ja vaikuttaa tämän
takia kielteisesti heidän mielikuvaansa mainostajasta.
Huomaamattomiin hahmoihin ei kiinnitetä huomiota – hahmo ei erotu joukosta eikä herätä kuluttajissa
erityisiä tunteita.
7
1
Minkälaista digimainontaa
tehdään vuonna 2015?
Digimainonnan Hahmot
8
Mainonnan hahmot
Vaasan - HS.fi & iltasanomat.fi
Tunnettu sankari
Mielikuvia
vahvistava
Mainostaja
selkeästi esillä
Akateeminen – Useita sivustoja
Ajankohtaista
tietoa ja
tarjouksia
11%
Tunnettu Sankari-mainoksia ovat
kuluttajille jo entuudestaan tuttujen
mainostajien mainokset, jotka vahvistavat
heidän mielikuvaansa mainostajasta ja
informoivat heitä kiinnostavalla tavalla.
9
Suomen Polkupyörätukku – Huuto.net
Uutta
tietoa
antava
Mainonnan hahmot
Tuntematon Yllättäjä
13%
Tuntematon Yllättäjä -hahmo herättää
kuluttajissa kiinnostusta ja laajentaa
heidän mielikuvaansa brändistä, joka ei
ole entuudestaan kovin tuttu.
10
Sato – Etuovi.com
Mainostaja
selkeästi esillä
YIT – Etuovi.com
LänsiAuto – Autotalli.com
Kiinnostavaa
tietoa/ mielikuvia
rakentava
Mainonnan hahmot
Karhu – Huuto.net
Viihdyttäjä
Hauska
Erottuva
Hartwall – SD Lapsiperhepaketti
8%
Viihdyttäjä -hahmo erottuu edukseen
muusta digimainonnasta, viihdyttämällä
ja hauskuuttamalla kuluttajia
kiinnostavalla ja luovalla tavalla.
11
Mainostaja
selkeästi esillä
Hartwa-Trade – Sanoma: Naisten paketti
Oikea
kohderyhmä
Mainonnan hahmot
Nordea – Oikotie.fi
Komppaaja
Komppaaja -hahmon mainonta herättää huomiota
ja muistuttaa kuluttajia mainostajan olemassaolosta. Kuluttajat tunnistavat entuudestaan tutun
mainostajan helposti mainoksesta.
Kyseinen digimainonta sopii myös hyvin
mainostajalle, mutta ei kuitenkaan erityisesti
vahvista kuluttajien mielikuvaa eikä herätä
kiinnostusta.
Mainostaja
selkeästi esillä
Sokos – Huuto.net
Muistuttaa kuluttajia
olemassa olostaan, mutta ei
herätä heissä erityisiä tunteita,
eikä aktivoi heitä
Sopii hyvin
mainostajalle
33%
12
Posti – Iltalehti.fi
Mainonnan hahmot
Ärsyttäjä
Iso mainospaikka ilman
kohdennusta
Ärsyttäjäksi profiloituvat mainokset
herättävät huomiota kuluttajissa
ärtymyksen kautta ja vaikuttaa tämän
takia kielteisesti heidän mielikuvaansa
mainostajasta.
27%
13
Ärsyttävä ja
häiritsevä sisältö
Mainosta näytetään
Kaikille mahdollisille
vastaanottajille
ilman kohdennusta
Kuvitteelliset mainostoteutukset tutkimustulosten pohjalta
Mainonnan hahmot
Huomaamaton
Brändi ei näy / erotu
mainoksesta
Mainos ei erotu muusta
digimainonnasta
Huomaamattomiin hahmoihin ei kiinnitetä
huomiota – hahmo ei erotu joukosta eikä
herätä kuluttajissa erityisiä tunteita.
9%
14
Toteutuksessa monta erilaista
viestiä tai vaihtoehtoisesti ei
edes yhtä selkeää
Kuvitteelliset mainostoteutukset tutkimustulosten pohjalta
2
Taktinen & Brändimainonta
Taktinen & Brändimainonta
Tänä päivänä verkossa
tehdään sekä taktista
että brändimainontaa
onnistuneesti…
Onnistuneimmat brändimainokset luovat positiivisia mielikuvia ja
herättävät kiinnostusta. Onnistuneimpien mainoksien kohdalla mainostaja
sekä viesti ovat selkeästi esillä.
Brändimainonnan onnistuneimmissa mainoksissa korostuu kuvan käyttö,
jossa on mukana tuote sekä ihminen.
Mainosten paikka on myös selkeästi mietitty, jotta mainos varmasti
tavoittaa oikean kohderyhmän, jolle mainoksen viesti on relevantti.
Onnistuneimmat taktiset digimainokset aktivoivat kuluttajia.
Taktisissa mainoksissa on tärkeä esittää viesti ytimekkäästi ja halutun
jatkotoimenpiteen pitää olla selkeästi esillä, jotta mainos aktivoi
mahdollisimman suuren osan kohderyhmästä.
Onnistuneimpien taktisten mainosten paikka on selkeästi mietitty ja
näissä on brändin mukainen väritys, jotta kuluttaja tunnistaa
mainostajan mahdollisimman helposti.
Huom! Taktisen digimainonnan A ja O on selkeys ja ytimekkyys, jonka
takia rich media -toteutukset toimivat harvoin.
16
Blistex – Cosmopolitan.fi
Brändimainonta
Onnistuneimmat brändimainokset luovat positiivisia
mielikuvia ja herättävät kiinnostusta. Onnistuneimpien
mainosten kohdalla mainostaja sekä viesti ovat selkeästi
esillä.
Brändi selkeästi
esillä
Suomen Sokeri – Sanoma Ruokapaketti
Brändimainonnan onnistuneimmissa mainoksissa korostuu
kuvan käyttö, jossa on mukana tuote sekä ihminen.
Mainoksien paikka on myös selkeästi mietitty, jotta mainos
varmasti tavoittaa oikean kohderyhmän, jolle mainoksen
viesti on relevantti.
Kuva
tuotteen lopullisesta
hyödystä
NCC – Etuovi.com; Alueellinen kohdennus
Oikea
kohderyhmä
17
Taktinen mainonta
Michelin – Autotalli.com
Ytimekäs viesti
NCC – Etuovi.com; Alueellinen kohdennus
Kehote
selkeästi esillä
Onnistuneimmat taktiset digimainokset aktivoivat kuluttajia.
Taktisissa mainoksissa on tärkeä esittää viesti ytimekkäästi ja
halutun jatkotoimenpiteen pitää olla selkeästi esillä, jotta mainos
aktivoi mahdollisimman suuren osan kohderyhmästä.
Marimekko – HS.fi
Onnistuneimpien taktisten mainosten paikka on selkeästi mietitty
ja näissä on brändin mukainen väritys, jotta kuluttaja tunnistaa
mainostajan mahdollisimman helposti.
Huom! Taktisen digimainonnan A ja O on selkeys ja ytimekkyys,
jonka takia rich media -toteutukset toimivat harvoin.
18
Oikea
kohderyhmä
Brändin mukainen
väritys/ ilme
3
Toimialan vaikutus
digimainonnan suunnitteluun
19
Vertailimme eri toimialojen tunnettuutta & onnistumisen indeksejä
Tarkasteltavina olevat toimialat…
Onnistumisen indeksi
=
20
Autot
Päivittäistavarakauppa
Elintarvikkeet
Rakentaminen
Matkailu
Teleoperaattorit
Kosmetiikka & Hygienia
Pankki
Huomioarvo
+
Mainoksen hyvä
sopivuus
Mainoksen huono
sopivuus
+
Kiinnostuksen
lisääntyminen
+
Myönteinen mielikuva
Negatiivinen mielikuva
Toimialojen tunnettuus & onnistumisen indeksit
200
Onnistumisen indeksi
180
160
140
120
100
80
60
40
20
0
50%
60%
70%
80%
Tunnettuus
21
90%
100%
Onnistuneimmat toimialan
mainokset:
NCC – Etuovi.com
Onnistumisen indeksi
Rakentaminen
200
180
160
140
120
100
80
60
40
20
0
50%
60%
70%
80%
90%
Tunnettuus
100%
Suurin osa toimialalla pyörivistä hahmoista:
NCC – Etuovi.com
57%
Tuntematon yllättäjä
20%
Huomaamaton
22
Onnistuneimmat toimialan
mainokset:
Aurinkomatkat – HS tabletti
Onnistumisen indeksi
Matkustaminen
200
180
160
140
120
100
80
60
40
20
0
50%
60%
70%
80%
90%
Tunnettuus
100%
Suurin osa toimialalla pyörivistä hahmoista:
19%
Tuntematon yllättäjä
Tallink Silja – IltaSanomat.fi
19%
35%
23
Ärsyttäjä
Komppaaja
Onnistuneimmat toimialan
mainokset:
Honda – HS tabletti
Onnistumisen indeksi
Autot
200
180
160
140
120
100
80
60
40
20
0
50%
60%
70%
80%
90%
Tunnettuus
100%
Suurin osa toimialalla pyörivistä hahmoista:
31%
Tuntematon yllättäjä
Volvo – Autotalli.com
46%
15%
24
Ärsyttäjä
Komppaaja
Onnistuneimmat toimialan
mainokset:
Blistex – Cosmopolitan.fi
Onnistumisen indeksi
Kosmetiikka ja hygienia
200
180
160
140
120
100
80
60
40
20
0
50%
60%
70%
80%
90%
Tunnettuus
100%
Suurin osa toimialalla pyörivistä hahmoista:
L’Oréal Paris – Tyyli.com
12%
Tunnettu sankari
27%
39%
25
Ärsyttäjä
Komppaaja
Onnistuneimmat toimialan
mainokset:
Suomen Sokeri – SD Ruokapaketti
Onnistumisen indeksi
Elintarvike
200
180
160
140
120
100
80
60
40
20
0
50%
60%
70%
80%
90%
Tunnettuus
100%
Suurin osa toimialalla pyörivistä hahmoista:
Valio Juusto – Kodinkuvalehti.fi
20%
Tunnettu sankari
17%
45%
26
Ärsyttäjä
Komppaaja
Onnistuneimmat toimialan
mainokset:
Alepa – HS tabletti
Onnistumisen indeksi
Päivittäistavara
200
180
160
140
120
100
80
60
40
20
0
50%
60%
70%
80%
90%
Tunnettuus
100%
Suurin osa toimialalla pyörivistä hahmoista:
19%
Tunnettu sankari
Pirkka – Kotikokki.net
12%
66%
27
Ärsyttäjä
Komppaaja
Onnistuneimmat toimialan
mainokset:
Nordea – m.Etuovi.com
Onnistumisen indeksi
Pankit
200
180
160
140
120
100
80
60
40
20
0
50%
60%
70%
80%
90%
Tunnettuus
100%
Suurin osa toimialalla pyörivistä hahmoista:
Nordea – Vuokraovi.com
10%
Tuntematon yllättäjä
43%
33%
28
Ärsyttäjä
Komppaaja
Onnistuneimmat toimialan
mainokset:
Elisa – Taloussanomat.fi
Onnistumisen indeksi
Teleoperaattorit
200
180
160
140
120
100
80
60
40
20
0
50%
60%
70%
80%
90%
Tunnettuus
100%
Suurin osa toimialalla pyörivistä hahmoista:
Sonera – Hintaseuranta.fi
57%
33%
29
Ärsyttäjä
Komppaaja
4
Mobiili & Tabletti
30
Desktop, Mobiili & Tabletti
500
Onnistumisen indeksi
450
400
Tabletti
350
300
250
200
Desktop
150
100
Mobiili
50
2012
2013
Vuosi
31
2014
Sato – m.vuokraovi
Mobiili
Mobiilimainonta on edelleen
räjähdysmäisessä kasvussa ja
on myös selkeästi
tehokkaampaa verrattuna
vuonna 2012 oleviin
mainoksiin.
Nordea – m.Etuovi
Mobiilimainontaa on alettu pikku hiljaa
tekemään kanavan omilla ehdoilla.
Onnistuneimpien mobiilimainosten kohdalla on
selkeästi mietitty kampanjan kohderyhmä,
kohdennus ja viesti.
Tämän takia onnistuneimmat mobiilimainokset
koetaan parhaimmillaan persoonalliseksi ja
hyödyllistä tietoa-antavaksi.
32
Intersport – m.satakunnankansa
FS Film – HS
Tabletti
Tablet-mainonta toimii
verkkoon ja mobiiliin verrattuna
huomattavasti paremmin.
Stockmann – HS
Tablet-mainonnan huomioarvot ovat
huomattavasti verkkoa ja mobiilia
korkeammat ja suhtautuminen
mainontaan on myönteisempää.
Onnistuneimmissa tablet-mainoksissa mainostaja on selkeästi esillä
ja mainokset informoivat kuluttajia kiinnostavalla tavalla. Tämän
takia tablet-mainoksilla on myös positiivinen vaikutus
brändimielikuviin sekä kiinnostukseen.
33
Aurinkomatkat – HS
Ota yhteyttä!
Lotta Olkinuora
Insight Planner
+35850 566 6059
email: [email protected]
HELSINKI InterQuest Oy  Tehtaankatu 27-29 D  FIN-00150  Tel +358 50 464 4447
 [email protected] 
34
InterQuestin tutkimuspaletti
35
InterQuestin digimedian tutkimukset
PROFIILITUTKIMUS (SPOT®)
ENNEN & JÄLKEEN KAMPANJAMITTAUS
Digikampanjan tehon todentaminen
Sivuston kohderyhmään perehtyminen
Mm. Kampanjan huomioarvo, brändin tunnettuuden muutokset,
brändivaikutukset, ostoaikeet, kampanjan eri elementtien roolit
Mm. demografiset tiedot, harrastukset,
kuluttajakäyttäytyminen
STANDARDI VERKKOMAINONNAN TUTKIMUS (EXIT®)
36
RÄÄTÄLÖITY SIVUSTOTUTKIMUS (USER)
Verkkomainonnan huomioarvon ja tehon todentaminen
Räätälöity sivustotutkimus syvempää analyysia varten
Mm. Kampanjan huomioarvo, brändin tunnettuuden muutokset,
brändivaikutukset, ostoaikeet, kampanjan eri elementtien roolit
Tutkimuskohtaisesti
MUUT TUTKIMUS-MAHDOLLISUUDET
VERTAILUTIETO
Kampanjasivustotutkimukset (CSI)
Sisältöyhteistyöt
Frekvenssitutkimukset
Huomioarvotutkimustulosten
vertailu InterQuestin tietokantaan
(sisältää yli 2500 tutkittua mainosta)