Kokousasia PDF

Vammaisneuvosto
§ 32
21.09.2015
Tiedoksi annettavat asiat
VAMNEU 21.09.2015 § 32
1) Suomen vammaispoliittisen ohjelman VAMPO -seurannan innofoorumi:
Ei mitään rajaa! – kulttuurin ja liikunnan esteettömyys ja saavutettavuus
Paikka:
Ajankohta:
Järjestäjät:
Kohderyhmä:
Opetus- ja kulttuuriministeriön kokoushuone Jukola, Meritullinkatu 1,
Helsinki
29.10.2015 klo 12–16
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Opetus- ja kulttuuriministeriö,
Valtakunnallinen vammaisneuvosto VANE, Kulttuuria kaikille -palvelu
kulttuuri- ja liikuntatoimet, alojen päättäjä- ja kouluttajatahot, järjestöt, vammaisneuvostojen jäsenet ja kaikki aiheesta kiinnostuneet
Seminaarin lähtökohtana on Vammaispoliittisen ohjelman VAMPO:n
2010–2015 kulttuuria ja vapaa-aikaa koskevien toimenpiteiden
toteuttamisen ja seurannan raportointi. Tavoitteena on tehdä
VAMPO:n tavoitteita ja toteutumaa tunnetuksi ja lisätä eri toimijoiden
yhteistä ymmärrystä asiasta. Innofoorumi antaa ajankohtaisen kuvan
tilanteesta syksyllä 2015 sekä ideoita ja työvälineitä esteettömyyteen
ja saavutettavuuden edistämiseen.
Ohjelma
Innofoorumin puheenjohtajana Merja Heikkonen
Aloitus
12.00-12.20 Merja Heikkonen, STM/VANE, Kulttuuri ja liikunta
VAMPO-ohjelmassa
12.20-12.45 kansliapäällikkö Anita Lehikoinen, OKM, Mitä on tehty ja
miten on edetty?
Liikunta
12.45-13.00 Mauri Peltovuori, OKM
13.00-13.15 urheilijapuheenvuoro
13.15-13.30 kommenttipuheenvuoro Aija Saari, VAU ry.
13.30-13.50 keskustelua, kysymyksiä puheenjohtajalta ja yleisöltä
puhujille
13.50-14.20 KAHVITAUKO
Kulttuuri
14.20-14.35 Taidealalle kouluttautuminen / TEAK opetusteatterin
johtaja Jyri Pulkkinen
14.35-14.50 kommenttipuheenvuoro Silva Belghiti
14.50-15.05 kommenttipuheenvuoro Nikolai Klix
15.05-15.25 keskustelua, kysymyksiä puheenjohtajalta ja yleisöltä
puhujille
Tulevaisuus: Mitä rajoja haluaisit seuraavaksi poistaa?
15.25-15.30 hallinnon edustaja
15.30-15.35 Kaarisillan edustaja
15.35-15.45 Sari Salovaara, Kulttuuria kaikille palvelu
15.45-16.00 yhteenveto ja loppusanat (Merja Heikkonen)
Lisätietoja seminaarista:
Stina Sjöblom, THL, Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky –yksikkö,
puh.029 5247187, s-posti: [email protected]
2) Valtakunnalliset vammaisneuvostopäivät
VANE järjestää perinteiset vammaisneuvostopäivät 3.-4.12.2015
Scandic Grand Marina Centerissä Helsingin Katajanokalla. Päivien
ohjelmaan on koottu ajankohtaista vammaispoliittista asiaa. Päivät
on tarkoitettu kunnallisten vammaisneuvostojen ja
vammaisjärjestöjen edustajille, viranomaisille ja kaikille
vammaispoliittisista aiheista kiinnostuneille.
Neuvostopäivät ovat kaksipäiväiset. Koulutusten lisäksi järjestetään
kansainvälisen vammaisten päivän päivällinen torstaina 3.12. klo 19.
Toivotamme kaikki osallistujat tervetulleiksi myös päivälliselle
vapaamuotoisen yhdessäolon merkeissä!
Tilaisuus on maksuton. Valtakunnallinen vammaisneuvosto tarjoaa
osallistujille molempina päivinä kahvit. Lounaat, päivällinen ja
mahdolliset yöpymiset omakustanteisesti.
Tila on esteetön. Tilassa on induktiosilmukka.
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen on pakollinen. Viimeinen ilmoittautumispäivä on
torstai 12.11.2015. Ilmoittautuminen ensisijaisesti alla olevan linkin
kautta:
https://www.webropolsurveys.com/S/AB4B7D6E61F47D75.par
Tarvittaessa ilmoittautuminen puhelimitse:
osastosihteeri Seija Perttula / VANE
puh. 02951 63334
Ilmoittautumisen yhteydessä kerätään sitovat ilmoittautumiset
omakustanteisille lounaille ja päivälliselle:
- Keitto- ja salaattilounas 16,60€
- Kolmen ruokalajien päivällinen (torstai-iltana) 50€
alkuruoka: siikatartaria, sitruunamarinoituja
katkarapuja ja ruohosipulikreemiä
pääruoka: paistettua nieriää ja rapukastiketta
jälkiruoka: karamellivanukas, tyrnimoussea ja marenkia.
Lounaat ja päivällinen maksetaan paikan päällä tilaisuuden alussa.
Lounas kokouspaikan yhteydessä olevassa tilausravintolassa
onnistuu vain ennakkoilmoittautumisella. Muita lounasmahdollisuuksia on pienen kävelymatkan päässä.
Majoitus
Kongressikeskusta vastapäätä sijaitsevasta Scandic Grand Marina
-hotellista on varattu huonekiintiö. Mahdolliset majoitusvaraukset
tehdään suoraan hotelliin: www.scandichotels.fi/grandmarina –
varaustunnuksella BVAL031215
- Yhden hengen huone 97€ / vuorokausi
- Kahden hengen huone 103€ / vuorokausi
Materiaalit
Tilaisuuden materiaalit tulevat valtakunnallisen vammaisneuvoston
kotisivuille osoitteeseen: www.vane.to/ajankohtaista
Päivän ohjelman pistekirjoituksella voi tilata ilmoittautumisen
yhteydessä. Tilaisuus videoidaan ja sitä on mahdollisuus seurata
suorana alla olevasta linkistä:
http://www.ustream.tv/channel/issetv
Saapumisohjeet ja pysäköinti
Helsingin rautatieasemalta
Raitiovaunulla: Kävele Helsingin rautatieasemalta Keskuskatua
pitkin Stockmann-tavaratalolle ja hyppää raitiovaunuun numero 4.
Jää pois neljännellä pysäkillä. Scandic Grand Marina -hotelli sijaitsee
yhden korttelin päässä oikealla.
Autolla: Seuraa Helsingin rautatieasemalta kylttejä kohti Katajanokkaa / Kauppatoria. Aja Kaivokatua pitkin, käänny Keskuskadulle ja
käänny liikennevaloissa oikealle kadun päässä. Käänny vasemmalle
Mannerheimintielle Pohjoisesplanadin ja Mannerheimintien
liikennevalojen kohdalla, ja jälleen vasemmalle Eteläesplanadia
pitkin kohti Kauppatoria ja Katajanokkaa. Kun olet ohittanut oikealle
jäävän Kauppatorin ja vasemmalle jäävän Presidentin linnan, käänny
oikealle Katajanokkaa kohti ja näet Scandic Grand Marina -hotellin.
Tarkemmat saapumisohjeet ja kartta:
http://www.scandichotels.fi/Hotels/Suomi/Helsinki/Scandic-Grand-Marina/?hotelp
on&location=transportoptions
Hotellilla on omia parkkipaikkoja, autotallissa 40 paikkaa ja ulkopaikoitustilaa 110 autolle. Inva-pysäköintipaikat sijaitsevat
sisäänkäynnistä oikealla Kauppatorin puolella.
Lisätiedot
vt. pääsihteeri Merja Heikkonen
puh. 02951 63203
[email protected]
Ohjelma
Torstai 3.12.2015
Vammaispolitiikan ja -tutkimuksen ytimessä
Päivän puheenjohtajana Jan-Mikael Fredriksson, puheenjohtaja,
valtakunnallinen vammaisneuvosto
08:30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi
9:15 Päivän avaus
Merja Heikkonen, vt. pääsihteeri, valtakunnallinen vammaisneuvosto
9:30 YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus
Eveliina Pöyhönen, sosiaalineuvos, sosiaali- ja terveysministeriö
Sirpa Rautio, johtaja, Ihmisoikeuskeskus
Pirkko Mahlamäki, pääsihteeri, Vammaisfoorumi ry
10:30 Keskustelu
10:50 Lounastauko
12:15 Ministerin tervehdys
Juha Rehula, perhe- ja peruspalveluministeri
12:40 Suomen vammaispoliittinen ohjelma VAMPO
Stina Sjöblom, erityisasiantuntija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Päivi Vigg, puheenjohtaja, Salon vammaisneuvosto
13:40 Keskustelu
14:00 Kahvitauko
14:30 Ajankohtaista vammaistutkimuksessa
Simo Vehmas, vammaistutkimuksen professori, Helsingin yliopisto
15:00 Mitä väestötutkimukset kertovat toimintarajoitteista?
Päivi Sainio, kehittämispäällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
15:30 Keskustelua ja päivän yhteenveto
16:00 Päivä päättyy
19:00 Päivällinen
Ohjelma
Perjantai 4.12.2015
Vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuus ja osallisuus
Päivän puheenjohtajana Amu Urhonen, puheenjohtaja, Kynnys ry
9:15 Päivän avaus
Johanna Karimäki, kansanedustaja, puheenjohtaja, Eduskunnan
vammaisasiain yhteistyöryhmä (VAMYT)
9:30 Uusi yhdenvertaisuuslaki: mikä muuttui vammaisten henkilöiden
näkökulmasta?
Timo Makkonen, lainsäädäntöneuvos, oikeusministeriö
Juha-Pekka Konttinen, oikeusasiamiehensihteeri, eduskunnan
oikeusasiamiehen kanslia
Liisa Murto, lakimies, Kynnys ry / VIKE
10.30 Keskustelu
10:45 Uusi kuntalaki ja vaikutukset vammaisneuvostojen toimintaan
ja kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksiin
Suvi Savolainen, ylitarkastaja, valtiovarainministeriö
11:15 Keskustelu
11:30 Lounastauko
13:00 Uusi hallitusohjelma ja vaikutukset vammaisten henkilöiden
elämään
Anne Mårtensson, opetusneuvos, opetus- ja kulttuuriministeriö
Kari Ilmonen, johtaja, sosiaali- ja terveysministeriö
13:40 Kahvitauko
14:10 Vammaislainsäädäntö uudistuu
Jaana Huhta, neuvotteleva virkamies, sosiaali- ja terveysministeriö
Riitta Burrell, neuvotteleva virkamies, sosiaali- ja terveysministeriö
Keijo Kaskiaho, Kouvolan vammaisneuvosto
15:20 Loppusanat
15:30 Päivä päättyy
3) Valtakunnallisen vammaisneuvoston tiedote 2/2015
Ajankohtaista vammaispolitiikassa - Kunnallisten vammaisneuvostojen lakisääteistäminen
Uusi kuntalaki edistää kunnan asukkaiden itsehallinnon ja osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien toteutumista sekä kunnan
toiminnan suunnitelmallisuutta ja taloudellista kestävyyttä.
Vammaisneuvostojen asettaminen on uuden lain mukaisesti kuntien
lakisääteinen velvoite. Tältä osin laki tulee sovellettavaksi 1.6.2017.
Lain mukaisesti kunnan on asetettava vammaisneuvosto ja
huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Kunnanhallitus asettaa
vammaisneuvoston. Edustettuina tulee olla vammaiset henkilöt,
omaiset ja järjestöt. Vammaisneuvosto voi olla myös useamman
kunnan yhteinen.
Valas-työskentely
Vammaisia henkilöitä koskevan sosiaalihuollon erityislainsäädännön
uudistamista käsitellyt työryhmä on saanut työnsä päätökseen ja sen
loppuraportti on valmistunut. Työryhmä ehdottaa lainsäädäntöä
uudistettavaksi säätämällä laki vammaisuuden perusteella
järjestettävistä erityispalveluista. Uutta lakia sovellettaisiin henkilöön,
joka tarvitsee pitkäaikaisen vamman tai sairauden aiheuttaman toimintarajoitteen johdosta välttämättä ja toistuvasti apua tai tukea suoriutuakseen tavanomaisessa elämässä. Kunnan olisi järjestettävä
laissa tarkoitettuja erityispalveluja, jos vammainen henkilö ei saisi
muun lain nojalla yksilöllisen tarpeen ja edun mukaisia palveluja.
Loppuraportti on saatavilla STM:n verkkosivuilta:
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3582-2
YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen
ratifiointi
Eduskunta hyväksyi maaliskuussa YK:n vammaisten henkilöiden
oikeuksia koskevan yleissopimuksen ja sen valinnaisen pöytäkirjan.
Eduskunta edellytti, että ennen kuin Suomi voi ratifioida sopimuksen,
tulee yleissopimuksen 14 artiklan ratifioinnin edellytysten täyttyä
kansallisessa lainsäädännössä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä,
että vammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeuteen kohdistuvista
rajoituksista on asianmukaisesti säädettävä lailla ennen kuin Suomi
voi sitoutua yleissopimukseen kansainvälisesti.
Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan hallituksen esitystä
kehitysvammalain muuttamisesta. Luonnoksessa hallituksen
esitykseksi ehdotetaan, että lain tahdonvastaista erityishuoltoa
koskevaa pykälää muutetaan niin, että se täyttää YK:n
yleissopimuksen asettamat vaatimukset. Lisäksi lakiin ehdotetaan
lisättäväksi säännökset itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta ja
rajoitustoimenpiteiden käytön edellytyksistä erityishuollossa.
Lakiesitys on tarkoitus viedä eduskuntaan syksyn aikana.
YK:n yleissopimuksen ratifioinnin myötä VANEn tilalle sosiaali- ja
terveysministeriön yhteyteen perustetaan sopimuksen toimeenpanoa
kansallisella tasolla koordinoiva koordinaatiomekanismi.
Suomen vammaispoliittisen ohjelman (VAMPO) seuranta
VAMPOn vuoden 2015 painopistealueet ovat vammaistutkimuksen
vahvistaminen, tietopohjan lisääminen sekä laadukkaiden ja
monipuolisten menetelmien kehittäminen vammaispolitiikan
toteuttamisen ja seurannan tueksi.
VANE teki alkuvuonna kyselyn kunnallisille vammaisneuvostoille
VAMPOn vaikuttavuudesta kuntatasolla. Kiitos kaikille kyselyyn
vastanneille! VANEn korkeakouluharjoittelija työstää syksyn aikana
kyselyn vastauksista raportin, jonka välitämme tiedoksi sen
valmistuttua.
THL järjestää osana VAMPOn seurantaa yhteistyössä VANEn,
vammaisjärjestöjen ja hallinnonalojen kanssa VAMPOn seurantaan
liittyviä teemaseminaareja yhteensä neljä vuoden 2015 aikana.
Näistä Oikeus oppimiseen ja Liikkumisen vapaus on pidetty ja niiden
materiaalit löytyvät VANEn kotisivuilta. Tulossa on vielä kaksi
seminaaria Ei mitään rajaa! (kulttuuri, liikunta ja urheilu) ja Työ ja
toimeentulo -seminaarit. Näistä tarkemmin alla.
Tulevia tapahtumia
VAMPO-seminaari: Työ ja toimeentulo 9.11.2015 klo 8.30–16
Pikkuparlamentin auditorio, Arkadiankatu 3, Helsinki
Temadag om funktionshinder 18.11.2015
Kuntatalo, Toinen linja 14, Helsinki
Ruotsinkielinen vammaispoliittinen ajankohtaisseminaari
Lisätietoja seminaareista lähetetään syksyn aikana ja julkaistaan
VANEn kotisivuilla.
Liiku terveemmäksi esteettä -seminaarit 2015
30.9. Vaasa, Vaasan ammattiopisto (ilm. 18.9. mennessä)
7.10. Mikkeli, Etelä-Savon ammattiopisto (ilm. 25.9. mennessä)
5.11. Tampere, Messukeskus (ilm. 23.10. mennessä)
Seminaareihin ilmoittautuminen ja lisätietoa tapahtumista:
www.invalidiliitto.fi/jarjestokoulutus
Kansainvälinen vammaisten päivä 3.12.2015 ja vammaisten viikko
1.–7.12.2015
Suomen Vammaisfoorumi ehdottaa jäsenjärjestöjensä
paikallisyhdistyksille yhteisen vaikuttamisen viikon suunnittelemista
ja järjestämistä 1.–7.12.2015. Tapahtumat liittyvät 3.12.
kansainvälisen vammaisten päivän viettoon. Tästä lisätietoa tulossa
syksyn aikana.
.
Seloste
Puheenjohtaja tiedusteli halukkaita osallistumaan valtakunnallisille
vammaisneuvostopäiville. Pekka Sutinen ilmoitti kiinnostuksestaan
osallistua. Sihteeri selvittää maksetaanko matkakulut ja mahdolliset
ruokailukulut osallistuvalle ja ilmoittaa tiedoksi Pekalle ja Siskolle.
Pekka Sutinen huolehtii itse ilmoittautumisen tapahtumaan ja
toimittaa kuitit kustannuksista sihteerille.
Päätös
Merkittiin tiedoksi ja hyväksyttiin selosteen mukaisesti.
---