Kaavoituskatsaus

1
Hämeenkyrön kunta
Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö
KAAVOITUSKATSAUS 2015
6.10.2015
2
Kaavoja voimaan
Strateginen yleiskaava lähestyy maaliviivaa, kaava oli
ehdotuksena nähtävillä alkukesästä 2015 ja hyväksyttäneen pian. Kaavalla linjataan Hämeenkyrön painopisteiksi suurimpien koulujen ympärillä olevat keskukset; eli Kyröskosken, Tippavaaran ja kirkonkylän muodostaman keskustaajaman lisäksi Heinijärven ja Mahnalan-Sasin alueet.
Isosta Kirkköjärven-Heinijärven-Herttualan-Jumesniemen yleiskaavasta jätetty valitus on vielä toistaiseksi Korkeimmassa hallinto-oikeudessa, mutta
odotamme sen päätöstä malttamattomana.
Kunta käsittelee varsinaisen kaavoitusohjelman aina
talousarvion yhteydessä. Kaavoituskatsauksessa
enemmän katsotaan menneeseen ja kerrataan viimeisimmät meneillään olevat hankkeet, Maankäyttö- ja
rakennuslain mukaisesti.
Harjunreunalle teollisuutta
Pitkällinen ja värikkään historian omaava kaava saatiin maaliin kun valtuusto hyväksyi Kyröskosken pohjoispuolelle sijoittuvan Harjunreunan asemakaavan.
Kaavalla muodostui ja vahvistui olemassaoleva teollisuusalue, joka lähti aikoinaan yli sata vuotta sitten
kasvamaan tukkipuiden varastoinnista ja sahatoiminnasta aina nykypäivän energiapuutuotannon toiminnaksi. Loppujen lopuksi aina on ollut kyse mitä suurimmassa määrin energiasta, sillä jo 100 vuotta sitten
puista kuorittu kimpi käytettiin lämmön tuottamiseksi.
Asemakaavayhdistelmä
Kunnan karttapalveluiden päivitys kotisivuillemme on
merkittävä satsaus maankäyttöyksiköltä kuntalaisille.
Se tarjoaa kaikille ajantasaisen kaavayhdistelmäaineiston ja kaavamerkinnät selityksineen. Koko kunnan asemakaava-yhdistelmä on siis vapaasti tarkasteltavissa ja kaavaselitykset luettavissa kunnan kotisivujen kartat-osiosta. Kannattaa vilkaista, ainakin
oman kotitalon asemakaavamerkinnät, että tietää
mikä on tilanne ja mahdollisuudet tällä hetkellä. Aineistosta voi omien mahdollisuuksiensa mukaan tulostaa minkä tahansa kohdan väreissä ja kaavamerkintöineen.
Tulevaisuudesta
Yritystontteja on edelleen tarjolla erittäin paljon, niitä
toteutuu niin Kalalahteen kuin pohjoisemmaksikin.
Liike- ja teollisuustontteja on edelleen tarjolla keskustaajamien pohjois- etelä- kuin keskiosissakin, siis Kalalahdessa, Tippavaarassa ja Kyröskoskella.
Asuintonttien asemakaavoituksesta neuvotellaan eri
paikoissa yleisön toivomuksesta. Kunnan tonttitarjontaa on edelleen kolmella eri asuinalueella ja suunnalla, joten valinnanvaraa piisaa. Tarjontaa saatiin
vahvistettua viimeisimmillä tonttikaupoilla Kyröskoskenharjusta, jossa kunnan myymät tontit uhkasivat
käydä vähiin. Tarjolle tuli kymmenkunta tonttia lisää
Pohjantähdentien varrelta.
Asemakaavat on muutettu ohitustietä varten ja tien tulemista ovat monet kansanedustajat lupailleet. Saa
nähdä pitävätkö lupaukset tällä kertaa kutinsa ja löytyisikö hankkeen lukkoon lyömiseen valtiolta lopultakin tarpeeksi rahaa ja tahtoa.
Katsauksesta
Kaavoituskatsaus on Hämeenkyrön kunnan maankäyttö- ja kaavoitusyksikön tärkein julkaisu. Kaavoituskatsauksen lisäksi tietoa löytyy kunnan kotisivujen
kohdasta ”Maankäyttö ja kaavoitus”, jossa selostetaan myös perusasiat ja kerrotaan kaavoitusta ohjaavasta lainsäädännöstä.
Kaavoitusyksikkö pitää luetteloa asemakaavojen
ajanmukaisuuden arvioinnista, aikaisemman vuoden
tapaan tämän katsauksen lopussa on yhteenveto Hämeenkyrön vanhimmista asemakaavoista, jotka vielä
ovat voimassa sekä luonnehdinta niiden ajankohtaisuudesta ja muutostarpeesta. Lähtökohtaisesti asemakaavoja uudistetaan ajanmukaisiksi kun vanhentuneiden kaavojen alueelle tulee muutakin muutostarvetta.
Kaavoitus julkaisee ja säilyttää kaavojen vireille tulot
ja kuulutukset Hämeenkyrön Sanomien ilmoitusten lisäksi kotisivuillamme nähtävillä olojen jälkeenkin.
Siellä niihin voi käydä koska vain tutustumassa ja asioita tarkistamassa. Heti kun on vain ajatus siitä, mitä
tulevaisuuden rakentamis- tai muutostarpeita kiinteistöllään pidemmällä tähtäimellä on tulossa, kannattaa
ottaa yhteyttä kaavoitukseen. Vain siten voimme huomioida ne alueiden kaavoittamisen yhteydessä.
Kaavoitusyksikkö
3
ASEMAKAAVOITUS
Hämeenkyrön kunnan asemakaava-alueet käsittävät Kyröskosken ja Kirkonseudun. Kaavaaluetta on laajennettu erityisesti pohjois- ja itäosissa.
Tulevaisuuden painopisteet ovat taajamien väliset alueet sekä asemakaava-alueen laajennus
ja yleiskaavojen AP-alueiden täydennys ja tarkempi asemakaavoitussuunnittelu mahdollisuuksien ja vaatimuksien mukaan.
Teollisuus- ja liikennealueiden asemakaavoja tarkistetaan niin valtatien linjausten suunnitelmien etenemisen johdosta kuin myös paikallisen yritystoiminnan tarpeista johtuen.
Yksityisten kaavoitusaloitteista etusijalla ovat sellaiset aloitteet, joissa maanomistaja on valmis
kustantamaan konsultin käytön asemakaavanmuutoksen laatimisessa.
Hämeenkyrön keskustaajaman asemakaavoitetut alueet. Rajatun alueen lisäksi
Järvenkylän niemi ja Osaran maatalousoppilaitoksen alue on asemakaavoitettu.
4
HÄMEENKYRÖN KUNTA
KATSAUS
Kaavoitusarkkitehti
6.10.2015
§ A 18
KAAVOITUSKATSAUS 2015
TAUSTOJA
Maankäyttö- ja rakennuslain 7 §:n mukaan
Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja
maakunnan liitossa vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole
merkitykseltään vähäisiä (kaavoituskatsaus). Siinä selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja
muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin,
tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen.
Kaavoituksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla
tavalla.
Kaavoituskatsauksen antaa johtosäännön perusteella kaavoitusarkkitehti.
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 §:n mukaan
Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma
osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten
arvioinnista.
Kaavoituksen vireilletulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla
on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista ja osallistumis- ja arviointimenettelystä. Ilmoittaminen on järjestettävä kaavan
tarkoituksen ja merkityksen kannalta sopivalla tavalla. Ilmoittaminen
voi tapahtua myös kaavoituskatsauksesta tiedottamisen yhteydessä.
Hämeenkyrössä on pääsääntöisesti ilmoitettu kunkin kaavahankkeen
vireilletulosta erikseen.
5
VIREILLÄ OLEVAT KAAVA-ASIAT
I YLEISKAAVOITUS
A
KIRKKOJÄRVI-HEINIJÄRVI-HERTTUALA-JUMESNIEMI YLEISKAAVOITUS
Osayleiskaavan tavoite on ohjata rantarakentamista sekä valtakunnallisesti merkittävän maisema-alueen rakentamista ja maankäyttöä.
Kaavan hyväksymisestä valitettu edelleen Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
B
STRATEGINEN YLEISKAAVA
Strategisen koko kunnan kattavan yleiskaavan on tarkoitus luoda
suuntaviivat muulle yleiskaavoitukselle, kunnan maaseutu-alueille
sekä tarkemmalle asemakaavoitukselle maapoliittisen ohjelman mukaisesti. Strategisella yleiskaavalla pyritään ratkaisemaan mmm. seuraavia asioita:
- kunnan maankäytön rakenne
- yritysalueiden sijoittuminen ja kaupan mitoitus
- asemakaavalla kehitettävien alueiden sijainti
- kehitettävät kyläalueet
- teknisten verkostojen laajenemisalueet
- kunnan palveluverkko v. 2025
- merkittävät luonto- ja virkistysaluekokonaisuudet
Strategista yleiskaavaa ja keskustan yleiskaavan tarkistamista tehdään samanaikaisesti ja vuorovaikutteisesti. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä työn on aloitettu syksyllä 2013, kaavaluonnos ollut
nähtävillä 2014. Kaavan etenemistä ohjaa poliittinen työryhmä. Kaava
oli ehdotuksena nähtävillä 2015, hyväksyttäneen vuoden loppuun
mennessä.
C
YLEISKAAVOJEN TARKISTUS
Strategisen yleiskaavan käsittelyn yhteydessä ratkaistaan yleiskaavojen tarkistamisen tarpeet.
6
II ASEMAKAAVOITUS (kaavoitusohjelman mukaisesti)
1.
HARJUNREUNAN (KYRÖSKOSKEN POHJOISEN TEOLLISUUSALUEEN) ASEMAKAAVA
Asemakaavan laatiminen entisen sahan teollisuusaluetta ympäröiville alueille.
Kaavaa laatii Pöyry Finland.
Ehdotus ollut nähtävillä 2013. Selvityksiä päivitetty.
Kaava tullut voimaan.
2.
YLINISKALAN RANTAKAAVAN KUMOAMINEN/ALINISKALAN LAAJENNUS
Kunnanhallitus on alustavasti päättänyt kaavoitusprosessin käynnistämisestä lähivuosina, mukana myös Ali-Niskalan asemakaava-alueen laajentaminen. Tulossa
vireille.
3.
AHROLANTIEN VARREN ALUEIDEN SEULOON- TIMIN ASEMAKAAVOITUS
Ahrolantien varren asuinalueen rakentuessa on tarpeen jatkaa asuinalueiden asemakaavoitusta itään pääasiassa kunnan omistamilla mailla omana työnä. Luonnos
ollut nähtävillä.
4.
SASI-MAHNALA-LAITILAN OSAYLEISKAAVAN ASEMAKAAVOITUSHANKE
Kaavoitetaan asuinpientalojen korttelialuetta yleiskaavan suuntaviivojen mukaisesti Mahnalan kylälle tulevan paineviemärin varrelle.
5.
ETELÄNTIEN PÄÄN ASEMAKAAVANMUUTOS
Yksityisen maaomistajan aloitteesta tutkitaan alueen olemassa olevien rakennusten asemakaavoittamista, vireilletulo 2015, luonnos loppuvuodesta.
6.
TURKIMUSTIEN JA VT 3 VÄLINEN ALUE, ns.NUUTIN ALUEEN ASEMAKAAVA
Asemakaavanmuutoksen vireilletulo 24.10.2011
Luonto- ja arkeologiaselvitykset 2012. Kaavaluonnos omana työnä, maanomistusneuvottelujen etenemisen mukaan.
7.
KORTTELEIDEN 65, 66 JA 68 ASEMAKAAVANMUUTOKSET
Vireilletulopäätös Khall 30.3.2009, alue ollut rakennuskiellossa.
Kaavaluonnos ollut nähtävillä syyskuussa 2011.
Alueen maaperäselvitykset tehty.
Laaditaan omana työnä, ohitustien suunnitelmien kehittymisen ja mahdollisuuksien mukaan, lykkääntynyt ohitustiesuunnitelmien toteutumattomuuden johdosta.
8.
VANHAN URHEILUKENTÄN KAAVAMUUTOS
Kunnan omistaman maa-alueen osalta eteneminen aikanaan.
10.
ASEMAKAAVOJEN AJANMUKAISUUDEN TARKISTAMINEN
Mm. Kyröskoskenharjun rivitalotonttien, Moision leipomon ym. asemakaavojen tarkistaminen mahdollisuuksien mukaan paremmin toteutettavaksi ja ajanmukaisemmiksi omana työnä.
RANTA-ASEMAKAAVAT:
Ranta-asemakaavat ovat maanomistajien aloitteesta laadittavia kaavoja, jotka
kunta käsittelee ja hyväksyy. Hämeenkyrössä on 14 ranta-asemakaava-aluetta.
7
PIRKANMAAN VAIHEMAAKUNTAKAAVAT
Pirkanmaalla ovat voimassa valtioneuvoston 29.3.2007 vahvistama Pirkanmaan 1.
maakuntakaava ja ympäristöministeriön 8.1.2013 vahvistama Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava (turvetuotanto) sekä ympäristöministeriön 25.11.2013 vahvistama Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaava (liikenne ja logistiikka). Pirkanmaalla on
vireillä uuden kokonaismaakuntakaavan laatiminen.
MAAKUNTAKAAVA 2040
Luonnos ollut nähtävillä alkuvuodesta 2015.
8
VALTIONEUVOSTON VALTAKUNNALLISET ALUEIDEN KÄYTTÖTAVOITTEET (VAT)
Valtionneuvosto on hyväksynyt 30.11.2000 valtakunnalliset alueiden
käytön tavoitteet.
Tässä katsauksessa luetellut kohteet on esitetty kaavoitusohjelman
mukaisessa tärkeysjärjestyksessä mutta toteutusaikataulu määritellään tapauskohtaisesti.
Ensisijaisena on pidetty yritystoiminnan toimintaedellytysten turvaamista häiriöittä ja erityyppisten asuntotonttien määrällistä riittävyyttä ja
vaihtoehtoisia sijoitusratkaisuja asunnon tarvitsijoille.
Myös on huomioitava, että edellä mainitut tavoitteet toteutuakseen aiheuttavat sen, että kaavoituskohteiden luetteloon saattaa tulevan vuoden aikana tulla yllättävästi ja nopeasti täysin uusia kohteita.
ASUNTORAKENTAMISEEN VARATTUJEN ALUEIDEN RIITTÄVYYS
Maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää, että kaavoituskatsauksen yhteydessä on kysynnän sitä edellyttäessä arvioitava asumiseen varattujen tonttien riittävyyttä. Sen avulla kuntalaiset voivat arvioida kaavoituksen riittävyyttä tonttitarjontaan.
Rakennusmaan riittävyys asuntorakentamiseen
Hämeenkyrön tavoitteena on ollut asuntorakentamisen osalta turvata
tonttimaan saatavuus siten, että tarvetta vastaava määrä on aina oltava saatavilla.
Lisäksi on tavoitteena pidetty sitä, että rakentajilla on ollut vaihtoehtoja sekä sijainnin että talotyyppien suhteen.
Viime vuosina kunnalla on ollut yleensä 2-3 aluetta, joilta tontteja on
myyty; näin rakentajille on luotu mahdollisuus löytää sijaintinsa puolesta sopivia vaihtoehtoja.
Kaavoitettu vapaa tonttimaa
Pientalorakentaminen on keskittynyt kaava-alueella Aliniskalan, Kyröskosken harjun ja Ahrolantien varren alueille.
Kyröskosken harjun alueella kunnalla on useita omakotitontteja ja rivitalorakennusmaata n. 15 asunnolle Pohjantähdentien varrella. Myös
yksityisillä maanomistajilla on harjulla vapaita tontteja.
Ali-Niskalan alueella kunnalla on kaavoitettuja omakotitontteja jäljellä
vielä noin 10 kpl, ja rivitalotuotantoon n. 25 asuntoa, joita ei vielä ole
tarjottu tontin ostajille. Ahrolan tien varrella on ns. Seuloon alueella on
muutama tontti jäljellä, mutta kaava-aluetta ollaan laajentamassa.
Koko asemakaava-alueella kunnalla on lisäksi asuntorakentamiseen
kaavoitettua maata n. 30 asunnolle talotyypistä riippuen. Yksityisillä
voidaan katsoa olevan sopivaa kaavoitettua aluetta ainakin n. 20
omakotitonttia ja saman verran asuntoina muuta tonttimaata.
9
Lähitulevaisuuden uudet alueet
Ali-Niskalan aluetta on tarkoitus tulevaisuudessa laajentaa ja samassa yhteydessä muuttaa Yli-Niskalan alueen rantakaava asemakaavaksi. Alueelle kaavoitettavien uusien tonttien määrää on vaikea
vielä tässä vaiheessa arvioida.
Ahrolantien varrelle on kaavoitettu uutta asutusta vahvistamaan Kirkonseudun asuntovarantoa. Alue on jo osittain toteutunut. Kunta on
hankkinut maata ns. Seuloosta, jonne asemakaavoitusta on jatkettu.
Heiskanmetsän - Pappilanjoen alueelle on yleiskaavankin mukaan
mahdollista toteuttaa suhteellisen iso asuntoalue; toteutusaikataulu
tämän osalta on riippuvainen vt 3 (ohitustie) rakentamisesta.
Sumeliuksen alueen rivitalot ovat rakentuneet nopeasti. Alueen asemakaava mahdollistaa jatkototeuttamisen tiiviillä ja matalalla rivitalorakentamisella tai matalilla kerrostaloilla.
Kyröskoskenharjun eli ns. Poussanharjun alueen kaavassa on tarjolla sekä omakoti- että rivitalorakentamiseen soveltuvia kortteleita.
Keskustan yleiskaavan tarkistus ja strateginen yleiskaava tulee luomaan keskipitkällä aikavälillä suunnan keskustan kehittämiselle ja siten myös asuntorakentamiselle.
Yhteenveto
Hämeenkyrön kunnalla on edelleen hyvä tilanne tonttitarjonnan suhteen sekä nyt että lähitulevaisuudessa.
Maanhankintaan tulee edelleen panostaa aktiivisesti. Erityisesti Kirkonseudulla pientalotonttitarjonnan ylläpito ja kunnallistekniikan rakentaminen ovat edelleen ajankohtaisia.
Hämeenkyrön kunnan kaikista kaavoista ja niihin liittyvistä aineistoista
saa lisätietoja sähköpostitse tai puhelimitse seuraavasti:
Kaavoitusarkkitehti
Jurkka Pöntys
puh. 050-3100899
Kaavasuunnittelija
Anna-Kaisa Anttila
puh. 050-3644546
sekä kaavoitusyksikössä osoitteessa Hollitie 7, sähköpostiosoite muotoa: etunimi.sukunimi @ hameenkyro.fi.
10
ASEMAKAAVOJEN AJANMUKAISUUDEN ARVIOINTI
Seuraavien asemakaavojen ajanmukaisuutta joudutaan arvioimaan lähivuosina uudelleen:
Kaavan nimi
Luonnehdinta
Ajanmukaisuus
11. Hämeenkyrön kirkonseudun rk.
Voimassa olevilta osiltaan toteutu-
Muutettu suurelta osin. Muutoksia
Hyväksytty lääninhallituksessa LH
nut, käsittää Turkimusojalta Kalalah-
meneillään useissa kortteleissa,
10.4.1967.
teen olevan nykyisen valtatien var-
korttelit 65, 66 ja 68 olleet raken-
ren alueen
nuskiellossa.
14. Kyröskosken rakennuskaavan
Voimassa olevilta osiltaan toteutu-
Enimmäkseen ajanmukainen, muu-
muutos ja rk
nut. Käsittää Turkimusojalta Pappi-
tostarvetta toteutumattomilta osilta.
LH 15.9.1969
lanjoelle olevan Kyröskosken osan
15. Kyröskosken itäpuolisen raken-
Voimassa olevilta osiltaan toteutu-
Enimmäkseen ajanmukainen, muu-
nuskaavan. Hyväksytty lääninhalli-
nut. Käsittää pohjoisen alueen Pap-
tostarvetta toteutumattomilta osilta.
tuksessa 26.3.1970
pilanjoelta Viljakkalan rajalle.
26. Kyröskosken rkm kortteli 15
Vanhustentalojen kortteli Alasentiellä
Toteutunut osittain. Kaavan tarkis-
LH 28.4.1973
Valtakadun varrella.
taminen tarpeellista
29. Kirkonseudun rkm kortteli 27
Omakotirakennusten kortteli
Toteutunut osittain. Kaavan tarkistaminen tarpeellista.
LH29.12.1973
41.Kirkonseudun rkm kortteli 78
Hautausmaan alue, seurakunnallis-
Toteutunut osittain. Kaavan tarkis-
LH 25.9.1978
ten rakennusten korttelialu
taminen tarpeellista.
50. Kirkonseudun kortteli 126.127
Kalalahden teollisuusalue keskiosa,
Toteutunut osittain, kaavanmuutos
LH 28.10.1981
Sepäntie-Kisällintie
tehty kortteliin 90.
59. Kalalahden teollisuusalue III
Kalalahden toteutumattomat korttelit
Toteutunut osittain. Kaavan tarkis-
LH 24.4.1984
betonitehtaalta pohjoiseen
taminen tarpeellista.
60. Heiskanmetsän teollisuusalue
Heiskanmetsän toteutumaton teolli-
Ei toteutunut. Kaavan tarkistaminen
LH 21.1.1985
suusalue
tarpeellista.
69. Kirkonseudun Uskelan kylän rkm
Kirkonahteen vanhustentalot
Toteutunut pääosin, Kaavan tarkistaminen tarpeellista
LH 19.11.1986
70.Kyröskosken Korkomäen, koski-
Koskilinnan ja urheilupuiston alue,
Toteutunut pääosin, kaavaa tarkis-
linnan ym. alue LH 5.3.1987
Korkomäki Eljaalantie
tettu 2012, korttelissa 187.
74. Kyröskosken keskusta 43-45
Keskustakorttelit
Toteutunut osittain, kaavan tarkistaminen tarpeellista
LH 16.3.1988
82. Kyröskosken korttelit 57a-e
Sumeliuksen alueen rivi- ja kerros-
Kaavanmuutos osalle hyväksytty
LH 22.7.1991
talot
12.11.2012.
90. Kyröskosken rkm Valtakatu
Paukunperän kortteleiden Valtaka-
Toteutunut kaavan mukaisesti.
Khall 17.8.1994 (RL §137.2)
dun laajennus
Kaavan tarkistamisen tarve
98. Kirkonseudun asemakaavan-
Kivimäentie 12, kunnan omistama
Rakennuksen käyttötarkoitus muut-
muutos kortteli 76, Kvalt31.1.2000
palvelutalo
tunut, kaavan tarkistaminen tarpeellista.