Levyseppähitsaaja tai kunnossapi- toasentaja

Kone- ja metallialan perustutkinto
Levyseppähitsaaja tai kunnossapitoasentaja
Valtionosuusjärjestelmän piiriin kuuluva peruskoulutus (VOS), Nuorten aikuisten osaamisohjelma (NAO),
Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen (AOV)
Kone- ja metallialan perustutkinnossa voi
valmistua joko kunnossapitoasentajaksi tai
levyseppähitsaajaksi. Molemmissa ammateissa tarvitaan monipuolista, nykyaikaista
osaamista niin valmistuksen, mittaamisen
kuin laadunvalvonnan osalta sekä jatkuvaa
lisätiedon ja osaamisen kehittämistä.
Aika
Koulutus alkaa 14.9.2015.
Ryhmää voidaan tarvittaessa täydentää Non-stop
-periaatteella.
Keskimääräinen opiskeluaika henkilökohtaistamisen perusteella on noin 1,5 vuotta.
Loma-ajat:
24.12.2015
30.12.2016 6.1.2016
24.2. 26.2.2016
4.7. 29.7.2016
28.12. 30.12.2016
23.2. 24.2.2017
Paikka
Edupoli, Ammattitie 1, 06450 Porvoo
Koulutuksen laajuus
55 ov
Koulutuksen toteutus
Koulutus on päätoimista päivä- ja monimuotoopiskelua. Koulutus sisältää myös työssäoppimisjakson, jonka kesto määritellään henkilökohtaistamissuunnitelman mukaisesti.
PÖ, 27.5.2015
Valmistavaa koulutusta järjestetään seuraaviin
tutkinnon osiin:
Pakolliset osat
Asennuksen ja automaation perustyöt
Koneistuksen perustyöt
Levytöiden ja hitsauksen perustyöt
Valinnaisia tutkinnon osia voivat olla esim. 4 5
kpl seuraavista:
Levy- ja hitsaustyöt
Putkilinjojen valmistus
Asennushitsaus
Hitsaus
Levy- ja hitsausalan CNC-valmistus
Kunnossapito
Koneiden ja laitteiden korjaus
Pneumatiikka-asennukset
Rakennusten teräsosien valmistus
Ryhmäkoko
20 opiskelijaa. Koulutuksen toteutumiseen vaaditaan vähintään 5 opiskelijan ryhmä.
Kohderyhmä
Hakeminen
Kone- ja metallialasta kiinnostuneet täysi-ikäiset
henkilöt. Pohjakoulutusvaatimuksena on peruskoulu tai vastaavat tiedot. Koulutus sopii myös
maahanmuuttajille, joiden suomen kielen taitotaso on vähintään A2.1.
Viimeistään 7.9.2015 mennessä Edupolin nettisivujen kautta. Haastattelut alkavat elokuun puolessa välissä. Opiskelijaryhmää täydennetään
non-stop-periaatteella.
Näyttötutkinto
Koulutuksen aikana on tavoitteena suorittaa
Kone- ja metallialan perustutkinto.
Hinta
Koulutus on opiskelijalle maksuton.
Opintososiaaliset edut
Koulutus kuuluu valtion opintotuen piiriin. Jos
olet työtön ja yli 25-vuotias, voit tiedustella TEtoimistosta mahdollisuutta opiskella työttömyysetuudella.
Lisätietoja opintotuen sisällöstä ja muista aikuisopintotuista saa oppilaitoksen kuraattorilta (puh.
040 648 3011), TE-toimistosta ja Kelan palvelunumerosta 020 692 209.
Majoitus
Ulkopaikkakuntalaiset opiskelijat voivat tiedustella mahdollisuutta majoitukseen soluasunnoissa.
Lisätietoja majoituksesta antaa
OP-isännöintikeskus:
Nina Frisk, puh. 010 256 3183,
[email protected]
PÖ, 27.5.2015
Lisätietoja
Koulutuksen sisältö ja toteutus:
Eero Ahlström, puh. 0400 945 495
[email protected]
tai
Mika Kuusisto, puh. 040 661 9226
[email protected]
Koulutukseen hakeminen:
Pia Östlund, puh. 040 541 6527
[email protected]
Puhelinvaihde 0205 1311
Soittajahinta 0205-alkuiseen numeroon soitettaessa on 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min lankapuhelimesta ja 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min
matkapuhelimesta.